Sarvijaakko

Roswell nyökkäsi tytön hyväksyessä opettajansa puutteet, tyytyen siihenkin vähään, mitä tuo kykeni toiselle opettamaan. Siihen sitten loppuivatkin ne huolet ja mahdolliset esteet ainakin sarvipään kannalta – tai ainakin tähän hätään, enempää hän ei ollut vielä ehtinyt keksiä. Aleiga näytti kuitenkin olevan sen verran innoissaan, että ehkäpä mikään ongelma ei olisi opetukselle ollut esteenä. Ehkäpä neito vain hyväksyi kaiken, ehkei tuo omannut kovin montaa muuta, joka oli valmis tarjoutumaan opettajaksi. Ehkei toisella ollut varaa valita – tai edes tietoa siitä, että parempaakin voisi löytyä. Mutta ehkäpä demoni oli kuitenkin parempi, kuin ei mitään. Eiköhän hän voisi opettaa Aleigalle edes ne perusteet, joiden kautta tyttö kenties sitten voisi oppia etsimään tietoa muualtakin.

"Tietenkin niistä voi oppia, neiti hyvä," sarvipää hymyili naisen kysellessä kirjoista niin hämmentyneenä. Ilmeisesti toinen ei sitten ollut tutustunut kirjoihin sen lähempää... Tai tiennyt, mitä ne oikeastaan olivat. Tuskin Aleiga sitten osasi lukeakaan ja käyttää kirjojen tietoa hyödykseen, mikä oli varmasti harmillista. Mutta onneksi lukemaan pystyi aina oppimaan.
"Kirjat voivat kertoa vaikka ja mistä, jokaisella on oma tarinansa. Joihinkin on kirjoitettu historiasta, jokin toinen taas voi kertoa satuja. Sehän riippuu aivan siitä, mitä kirjoittaja on halunnut kertoa," Roswell selitti, yrittäen ainakin tehdä asiasta mahdollisimman yksinkertaista tytölle. Jos toinen ei tiennyt asiasta mitään, niin alusta oli pakko aloittaa. Samallahan tässä demoni näkisi, kuinka hyvin itse osasi selittää ja opettaa, ja mikä upposi Aleigaan helpoiten.

"Parastahan niissä on, etteivät ne koskaan unohda. Sanat sivuilla eivät vaihdu koskaan, ellei joku turmele teosta kirjoittamalla sen päälle. Tarinat ja faktat pysyvät muuttumattomina vuosikausia, aina niin kauan, kunnes kirjan sivut haurastuvat lukukelvottomiksi," vanha mies jatkoi, kertoen sen syyn kirjojen olemassaololle. Tyttö oli varmaankin tottunut kertojiin, jotka olivat kokonaan muistinsa varassa. Ikävä kyllä, ihmisen muisti osasi olla kovin huono ja helposti huijattavissa, joten ainakin Roswellin silmissä kirjat olivat parempi vaihtoehto tiedon säilyttämiseen, kuin minkään elävän olennon muisti.

Ei, ei villinainen osannut lukea. Ja vaikkakin varmasti ylipuolet cryptiläistä ei osannut lukea, niin pohjolainen tuskin oli koskaan ennen poroksi muuttumista -ja siten kotiseudultaan häipymistä- nähnytkään mitään kirjantapaista. Pohjolassa, hänen entisessä heimossa, oli kyllä kirjoituksia mutta hyvin harvassa mitään kirjoitettiin ja kirjoitus oli täysin erilaista mitä täälläpäin. Joten se että asiat kirjoitettaisiin tuollaisille ohkasille papereille ja ne liitettäisiin yhteen kirjaksi, oli täysin absurdista Aleigalle. Nainen tuijottikin demonia kulmat ylhäällä ja suu pyöreänä kun Rossy jatkoi mitä kaikkea kirjat saattoivatkaan sisältää.
Ja että ne sisältäisivät kaikkea saduista joihinkin faktoihi -luultavasti tietoa se tarkoitti- oli lähes taikuutta!

Nopeasti villinainen ponkahti lattialta suorille jaloilleen, astellen niitten kirjojen luokse joita sarvipää tässä oli katsellut ja kosketellut, tummatukan poimien yhden niistä käsiinsä. Katsellen tummaa nahkakantista kirjaa, käännellen sitä käsissään varovaisesti kuin olisi pidellyt linnunpoikasta. Kirja oli tumma nahkakantinen ilman minkäänlaisia merkintöjä sen kansissa, tuoksuen joltakin vanhahkolta kun Aleiga haistoi, nyrpistäen nenäänsä hajulle samantien.
Sitten avaten sen ja katsellen sen sivuja, käännellen niitä tottumattoman oloisena, silmät katsellen koukeroisia merkintöjä sivuilla. Mitään muuta kirjasta hän ei erottanut, kuin vain sinne tänne hyppiviä kirjaimia. Tosin hänhän oli lukutaidoton joten tietenkään ei villinainen ymmärtänyt lukemisen rytmiä ja sanojen tarkoituksien löytämistä yhdistelemällä eri kirjaimia...
Naisen kulmat kurtistuivat kun tämä todella yritti suoralta kädeltä ymmärtää mitä kirjan sivut yrittivät hänelle kertoa.
"Hmm..." Aleiga päästi tuumivana, yrittäen löytää jotakin tuttua näissä kirjoitetuissa, tummissa symboleissa joiden sisältö ei hänelle oikein auennut...
"Mitä tässä lukee?" barbaari kysyi ja käänsi kirjan daemoniin päin, korottaen opusta käsillään sormi osoittaen kohtaan minkä hän halusi toisen selittävän.

Roswell vain hymyili lempeänä tyttösen ihmettelyille selitysten jälkeen, toisen selvästikin ollen niin ihmeissään näistä mahtavista, mystisistä kirjoista. Demoni ei itse enää edes tainnut muistaa elämää ilman kirjoja – tai sitten sitä ensimmäistä kertaa, kun niihin törmäsi. Ehkäpä hänkin oli aivan yhtä ihmeissään moisesta ideasta kuin neitonen tässä silloin aikoinaan... Tosin moiset muistelmat loppuivat kovin nopeasti Aleigan yhtäkkiä suorastaan hypätessä jaloilleen, noustessa lattialta ylös sellaista vauhtia, mitä vanhus ei kyllä enää koskaan tainnut voida itse edes yrittää. Keltaiset silmät seurasivat neitosen liikkeitä tuon itsekin hieman suoristautuessa ja valmistautuessa nousemaan, katsellen toisen lähestymistä. Nainen kuitenkin käveli kirjapinon luokse ja nappasi siitä sen päällimmäisen opuksen käsiinsä, Roswellin siirtäessä omaa kättänsä pois päältä antaessaan toisenkin katsoa. Kyllä kirjojen käsittelemisestä oltaisiin myös varoitettu, ellei Aleiga olisi jo kohdellut niitä suurella kunnioituksella, hyvin varovaisesti. Toisen kädet avasivat kannet oikein hellästi, sormien kääntäessä sivuja varovaisella otteella.

Demoni ei puuttunut toisen katselemiseen millään tavalla, seuraten vain hiljaa vierestä hymy huulillaan. Ainahan se oli mukava nähdä nuoremman väen innostuvan kirjoista ja lukemisesta – vaikka se jälkimmäinen osa oli tietenkin vielä tältä naiselta hukassa, mutta eiköhän siihenkin joku päivä opittu. Jos tyttö halusi, tietenkin. Kovasti Aleiga kuitenkin yritti, kulmienkin kurtistuessa tuon katsellessa koukeroisia musteviivoja kellertyneillä sivuilla. Roswell päästi ilmoille pehmeän naurahduksen toisen lopulta kysyessä kirjoituksen merkitystä, kääntäen sivut demonia päin ja osoittaen haluamaansa kohtaa. Vanhus nojasi eteenpäin nähdäkseen sanat paremmin.
"Olinkin juuri lukemassa historiasta itse ennen saapumistanne, neiti," sarvipää vilkaisi ylemmäs kohti Aleigan kasvoja yhä hymyillen,
"Tämä kohta kertoo siitä ajasta noin sata vuotta sitten, kun ihmiset aloittivat haltioiden ja muiden taruolentojen joukkomestaamisen. Viha oli ajanut molemmat puolet siihen pisteeseen. Ihmiset eivät alistuneet, haltiat eivät suvainneet moista... Ja taruolennot myönnettiin haltioiden liittolaisiksi, joten ihmiset päättivät hankkiutua mahdollisimman monista eroon. Tietenkin, kirja on ihmisten kirjoittama, joten voitte kuvitella sanomani sanat hieman... Värikkäämmästä näkökulmasta."

Aleiga tuhahti Rossyn huvittuneisuudelle, suupielet koholla. Pienoinen periksiantamisesta lukemisen suhteen syntyvä nolous ja uhmakkuus nostivat päätään ylpeässä villissä. Mutta ei hän ottanut toisen naurua loukkauksena, pahana sellaisena, sillä olihan sarvipäällä siihen oikeastaan varaa. Toinen osasi lukea toisin kuin hän, ja olihan tummatukka juuri vasta äsken pyytänyt daemonilta opetusta. Mutta kyllä se silti kirpaisi Aleigan aina niin suurta egoa myöntää ettei osannut jotakin, mutta onneksi se oli aina hetkellistä. Varsinkin kun oli sentään joku joka voisi opettaa hänet yli vaikkapa nyt lukutaidottomuutensa.
Korvat kuulolla tummatukka kuunteli kuinka Roswell selitti hänelle osoitettua tekstinkohtaa, miten ihmisetn ja haltien, sekä ilmeisesti taurolentojen, välillä ollut riita oli riehunut jo- Yli sata vuotta!?
Kirja käännettiin ympäri käsissä, tummat silmät suurina tuijottaen tekstinpätkää. Niinkin kauan? Näillä heimoilla oli vakavia suhdeongelmia...
Käsittämättömän pitkä aika ainakin hänelle. Tosin, jokin Rossyn sanoissa särähti villin korvassa.
"Eli... Kirjat eivät aina kerro totuutta?" pohjolainen totesi päätään hämmentyneenä kallistaen. Jotenkin hän oli olettanut kirjoissa olevan totuuksia, paitsi tietenkin saduissa. Jotenkin tämä fakta hieman hälvensi kirjoitettujen ja kasattujen tekstien maagisuutta...
Mutta ei silti sammuttanut villinaisen halua oppia.

"Onko täällä myös haltien kirjoja? Heidän kirjoittamaansa?" pohjolainen kysyi uteliaana. Voisi olla mielenkiintoista kuulla niiden suippokorvien näkökulma tähän sotaan. Vaikkakin se ei tarkoittanut, etteikö Aleiga olisi valmis lyömään niiden skidan kultahiuksien päitä pois harteilta. Ne haltit olivat vaarallisia otuksia, oivaa riistaa siis.

Roswell nosti katseensa kirjan sivuilta ylemmäs nähdäkseen neitokaisen kasvot, hymyillen pienen selitystuokionsa jälkeen. Tyttönen näytti olevan kovinkin hämillään tästä, tuon tummat silmät pyöreinä. Kirja käytiin kiepauttamaan ympäri Aleigan toimesta neidon katsoessa sivuja uudestaan äimistyneenä, kuin yrittäen vahvistaa demonin sanat omin silmin. Mutta ikävä kyllä toinen ei omannut sitä lukemisen lahjaa, joten itse nainen ei taitanutkaan kyetä lukemaan sanoja ja varmentamaan kuulemaansa. Ei ainakaan vielä. Demoni jatkoi yhä toisen katselemista hymy huulillaan, antaen Aleigan käsitellä juuri kuulemiaan tietoja. Jos kaikki oli toiselle todellakin näin uutta ja ihmeellistä, vanhus antoi mieluusti neidon käyttää niin paljon aikaa, kuin tuo vain tarvitsisi.

Toisen kysellessä kirjoista enemmän, sarvipää nyökkäsi. Kirjat eivät aina kertoneet totuutta, eikä sokeasti mihinkään kuulemaansa tai lukemaansa kannattanut koskaan luottaa. Se oli jotain, mitä tämänkin tyttösen kannatti oppia nopeasti.
"Kirjat kertovat sen, mitä kirjoittaja haluaa meille kertoa. Ehkei tarina ollut koskaan todellinen, eikä meidän sitä sellaisena kuuluisikaan lukea... Tai kenties kirjoittaja vain yrittää huijata," Roswell aloitti tarkemman selityksensä,
"Tai ehkäpä kirjoittaja vain luulee sen olevan totta. Harva meistä tietää totuuden," tuo naurahti, tuoden taas esille sen erehtyväisen luonteen, mikä taisi jokaisella elävällä olennolla olla. Kukaan ei ollut täydellinen ja kuka tahansa kykeni tekemään vääriä johtopäätöksiä – myös kirjoittaessaan.

"Voittajalla on tapana kirjoittaa historia, neiti hyvä. Siksi sitä pitää osata lukea rivien välistä. Tämän kirjan kirjoittaja on kovasti sitä mieltä, että haltiat ja taruolennot ansaitsivat kuolla, ollen saastaisia. Uskotteko te sen olevan totuus?" Vanhempi mies kallisti päätään kysyvästi, odottaen kyllä mielenkiintoisesti vastausta lempeä hymy ryppyisiä kasvoja koristamassa. Aleigallakin oli kysymyksensä, haluten ilmeisesti tietää myös haltioiden puolen tarinasta. Sehän tuntui Roswellista vain hyvältä, sitähän tuo oli halunnut muiden harjoittavan.
"En ole varma siitä. Ihmisillä on syynsä vihata haltioita ja myös mahdollisesti noiden kirjoituksia. Ja haltioilla on eri kieli, neiti. Jos täältä jotain löytyy, uskoisin sen olevan käännettynä puhumalle kielellemme ja siten kenties kääntäjän mielipiteiden muokkaamana. Tosin, arvon kuningas tuntee kirjastonsa paremmin, kuin minä. Voin toki kysyä enemmän siitä, mutta oma kielitaitoni on hieman ruosteessa..."

Aleiga tuijotti demonia pöllästyneenä tästä uudesta tiedosta. Kirjat eivät vain kertoneet asioita, vaan ne saattoivat myös valehdella asioista?
Villikon mieleen alkoi hiipiä paha-aavistus että kirjat olivat vieläpä eläviä olentoja, mitkä päättivät puolestasi mitä halusivat kertoa sinulle ja kertoisivatko totuuden vai ei. Jos Aleiga halusi kuulla tarinoita tai faktoja menneistä, hän halusi ne juuri sellaisina kuin ne oikeasti olivat. Ei minään skidanpuheina joista piti koko ajan etsiä totuuden siementä rikkakasvien valheellisten juurten kätköistä.
Käsissä olevaa kirjaa katseltiin hyvin epäilevänä, nainen jopa nojautuen siitä pikkiriikkisen kauemmaksi kuin aukinainen kirja olisi uhannut hypätä hänen naamansa kimppuun.
Epäilyttävä, epäluotettava kirja...

Rossyn kysymys vavahdutti epäilevät ajatukset pois kirjasta, mullanväriset silmät katsahtaen sarvipäiseen. Ai mitä hän ajatteli kaikista näistä epäihmisistä?
Aleiga kohautti olkiaan vähäpätöisesti moiselle ajatukselle.
"Niin kauan kun eivät havittele minun päätä, saavat olla miten mielivät", tämä totesi ykskantaisesti, nopean tuuminnan jälkeen tosin lisäten: "Mutta haltit ovat vaarallisia. Ne tunkeutuvat sieluun ilman lupaa."
Ja se oli karmivaa, jo pelkkä muistokin siitä kun halti alfa tunkeutui hänen sieluunsa siellä sörkkien kuin lapsi kepillä, sai Aleigan värähtämään irvistäen. Häpeällistä ja todella pahaa oli tehdä moista toisen hyddille. Moista tekevät tyypit olivat vaarallisia ja niistä kannatti pysyä poissa. Se oli barbaarin mielipide. Tosin... Hän ei mielellään pakenisi vaan veisi pään moiselta harrastajalta. Toisen hyddiin ei vain sekaannuttu.
Pohjolainen päästi pitkän tuumivan äänen, katsoen kirjaa käsissään, sulkien sen nätisti.
Kaikkea sitä täältä löysi. Kertovia kirjojakin, jotka saattoivat valehdella...
"Joten, tänä iltana, täällä?" Pohjoisen nainen tokaisi leveän hymyn kera, kuin mikäkin innokas koiranpentu.

Roswell kallisti hieman päätään nähdessään naisen ilmeen yhtäkkiä muuttuen kovin epäileväksi toisen silmäillessä kirjaa ja sen sivuja. Toinenhan muuttui jopa omituisen vältteleväksi, vetäytyen kauemmas kirjasta, vaikka Aleiga sitä aivan itse käsissä piti. Demoni ei oikein ymmärtänyt, mutta ehkäpä kirjat vieläkin tuntuivat tytöstä kovin omituisilta ja ihmeellisiltä. Eihän toinen ollut niitä ennen nähnyt, eikä kyennyt niitä edes lukemaan – vielä, ainakaan. Ehkäpä toiselle vain piti antaa hieman enemmän aikaa kirjojen seurassa, että tuo oppisi ymmärtämään, mitä ne oikeastaan olivat, mitä ne oikeastaan sisällä pitivät ja mitä niiltä voisi odottaa. Vanhus hymyilikin vain lempeästi Aleigalle, antaen toisen miettiä aivan rauhassa, mitä halusi. Jos ongelmia ja kysymyksiä tulisi, niin Roswell olisi kyllä uudessa opettajan roolissaan vierellä auttamassa ja korjaamassa. Päivähän oli vasta aluillaan, joten hän ei turhia huolehtinut siitä.

Demoni nyökkäsi hymyillen neidon mielipiteelle taruolennoista. Toista ei ilmeisesti se puoli kiinnostanut kauheasti, antaen muiden elää, kunhan ne antoivat naisen itsensä elää. Aivan kunnioitettava mielipide, välinpitämättömyyskin oli parempi, kuin suora viha. Haltioista Aleigalla kuitenkin oli suurempi mielipide, kutsuen noita vaarallisiksi, sillä he... Tunkeutuivat sieluun?
"En usko moisen kyvyn olevan jotain, mikä löytyy haltioiden lajimääritelmästä, neiti hyvä," Roswell kohotti kulmaansa hieman kysyvänä,
"Joten siitä teidän ei tarvitse huolehtia. Se olisi jonkin haltian erikoiskyky, joka kenties voisi löytyä vaikka ihmiseltäkin – tai sitten vaikka demonilta," tuo kävi naurahtamaan lempeästi päätään pudistaen. Hän ei todellakaan tiennyt, mitä nainen oli kokenut – tai kuullut – joten tuon oli paha mennä sanomaan... Mutta varmuudella hän kykeni kyllä sanomaan, ettei jokainen haltia voinut moista kykyä omata – ja se toivottavasti helpottaisi Aleigan pelkoa.

"Kuka tahansa voi olla vaarallinen lajistaan huolimatta, neiti. Samalla tavalla kuka tahansa voisi olla liittolaisenne," sarvipää jatkoi vielä, katsellen toisen kasvoja. Kirja neitokaisen käsissä suljettiin varovaisesti tytön katsoessa taas kovin innostuneena päin vanhaa miestä. Eihän toisen hymy ja viaton kysymys saanut kuin Roswellin hymähtämään ja nyökkäämään.
"Eiköhän se käy. Jos joku häätää meidät kirjastosta, voimme aina mennä huoneeseeni," tuo naurahti, lyöden ajan lukkoon. Tänä iltana he tapaisivat kirjastossa ja demoni aloittaisi toisen opettamisen. Olihan aikaa tässä pienessä tapaamisessa jo vierähtänyt tovi, joten hänenkin pitäisi pian nousta.
"Annan teille kuitenkin ensiksi kotitehtävän, neiti hyvä. Kysykää muilta ihmisiltä demoneista, ja kertokaa sitten illalla, mitä olette oppineet."

Aleiga ei kyllä sanoisi asennettaan haltioita kohtaan tulevan pelosta -ei hän moista myöntäisi, hän oli sentään soturi- vaan enemminkin varovaisuudesta. Hän oli jo nähnyt ja kokenut mihin ne suippokorvat saattoivat pystyä, eikä se ollut mitä kuka tahansa ihminen kykenisi tekemään. Ei pohjolaisen kokemuksiensa mukaan. Daemonin mahdollisuudesta omata kyseinen kyky laitettiin taas korvan taakse. Rossy muutenkin oli jo häntä varoitellut omasta lajistaan, joten Aleiga laittoi kaikkea toisen sanomaa demoista muistiin. Tosin hänhän teki sitä muutenkin.
Joten siis, vaikka sarvipää tässä nyt hänelle totesi ettei jokainen halti moiseen kykenyt, niin villinainen pitäisi kyllä jatkossakin varansa suippokorvaiden kohdalla. Jos joku niistä nyt osaisikin laulut tunkeutua toisten sieluihin, tökkien ja sörkkien hyddiä. Rossy tässä varmaan omasi jonkinmoista ymmärrystä miltä moinen tuntui.
Mitä tuli vanhemman viisaisiin sanoihin kenen tahansa voiden olla vaarallinen, tummatukka tyytyi vain nyökkäämään jälleen. Kyllä hän senkin käsitti.
Kuka tahansa saattoi olla vaarallinen omatessaan tarpeeksi motivaatiota.
Oli kyseessä ihminen, demo, halti, nager tai urgot. Aikuinen tai lapsi... Nurkkaan ahdistettuna hiirikin saattoi hyökätä kissan kimppuun ja tappaa sen, vastoin kaikkia odotuksia.

Uusi sana sai jälleen villinaisen hämmentyneeksi. Koti... Tehtevä? Kyllä hän ymmärsi että hänen piti tehdä se mutta, mitä se koti-sana siinä mukana teki?
Pitikö hänen tehdä se kotonaan vai, huoneessaa jossa hän majaili nykyisin?
Mutta lisä tarkennus tehtävään hälvensi hämmentyneet ajatukset. Eli hänen pitäisi sörkkiä muita ja kysellä mitä nämä ajattelivat sarvipäistä. Tai siis demoneista, kun kerran kaikki heistä eivät omanneet sarvia. Kuulost sinänsä helpolta, Aleigahan tykkäsi kiusata ihmisiä hämmentävillä kysymyksillä, jee!
Jos hän vain löytäisi Constan, uruzi olisi ensimmäisenä kuulustelulistalla.
"Selkis Rossy", Aleiga totesi hilpeästi, kääntyen jo kannoillaan ja lähtien kipittämään kirjaston ovelle. Hänellä oli paljon tyyppejä kuulusteltavana!
"Nähdään täällä siis", tämä vielä varmensi aukaistun oven suulla. Missä huomasi häntä aikaisemmin jahdanneen vartijan, ehkä yhä etsien häntä.
Innostunut pohjolainen ryntäsi pois kirjaston oviaukolta demonin näkökentältä.
...
Miehinen kiljaisu kuului, ja sitten metallista kolinaa kuin joku haarniska puvussa olisi lähtenyt juoksuun.
"Hei! Minulla on kysyttävää!"

#Nonnih, haluatko vielä pelata näiden eka oppimiskerran vai pelataanko se joku toinen kerta?
EDIT// Selkis, seuraavaan kertaan sitten ^^ Kiitos pelistä! <3#

Roswell ei kuullut minkäänlaisia vastaväitteitä sanoilleen tyttösen kuunnellessa hiljaisena, uppoutuen ilmeisesti omiin ajatuksiinsa. Eihän hän siten tiennyt, mitä mieltä toinen oli... Mutta mikä siinä, jos nainen ei halunnut niistä puhua. Eiköhän niin suorasanainen neitonen kuin Aleiga avaisi suunsa hyvin nopeaa, jos tuo tunsi halun tai tarpeen kertoa demonille jotain, sellaisen kuvan hän oli itse ainakin toisesta saanut. Siksi vanhus ei tuntenut mitään huolta siitä, että neitoa olisi pitänyt patistaa puhumaan saadakseen toisen äänen kuulumaan. Hymyillen tuo vain katsoikin siten naista, nyökäten itsekin toisen nyökkäykselle. Ilmeisesti Aleiga ymmärsi, kuinka kuka tahansa pystyi olemaan vaarallinen, vaikka kyseinen otus olisi pieni ja näyttäisi kovin harmittomalta. Se oli tärkeä asia ymmärtää ihmisten yhteiskunnassa, missä epäihmisiä yleensä demonisoitiin. Ihminenkin kykenisi olemaan vihollinen aivan samalla tavalla kuin demonikin. Oli typerää luottaa silmittömästi yhteen lajiin.

Sarvipää ei voinut kuin naurahtaa neitosen hilpeästi hihkaistessa kotitehtävän saadessaan, ollen kovinkin tyytyväinen toisen ottaessa tehtävän ja oppimisen vastaan niin innostuneena. Ja ilmeisesti hänkin oli nyt saanut lempinimen itselleen. Roswell otti kirjan vastaan ja laittoi sen takaisin pinoonsa odottelemaan, Aleigan sillä välillä ollen jo juossut kirjaston ovelle. Neito ei todellakaan aikaa tuhlannut turhuuteen.
"Niin. Tänään illalla," tuo nyökkäsi myöntyvästi toisen vielä varmistaessa oppituntinsa ajasta ja paikasta. Sen enempää tyttö ei tarvinnutkaan, rynnäten jo ovesta ulos käytäville ja kadoten sille tielleen. Pian kauempaa kuuluikin omituista meteliä ja huutoa... Mutta tilanteen ymmärtäessään, neuvonantaja ei enää uskonut sen olevan jotain, mihin hänen olisi pitänyt puuttua. Eiköhän kaikki menisi kuitenkin aivan hyvin.

Vanhus kävi nousemaan hitaasti jaloilleen, antaen vanhojen raajojen nitistä ja valittaa sen kummempia piittaamatta. Kirjapino pöydältä napattiin mukaan, ja demoni alkoi itsekin kävellä kohti kirjaston ovea lähteäkseen. Matkalla toki poimittiin mukaan ne syödyt omenat lattialta, varovaisesti, etteivät kirjat tipahtaisi lattialle sylistä. Niistä pitikin hankkiutua eroon, ennen kuin Roswell kykeni palaamaan huoneeseensa hetkeksi jättääkseen kirjapinonsa odottamaan parempaa lukuhetkeä. Päivällä tuon pitäisi olla tekemässä tehtäviään kuninkaan rinnalla, illalla taas Aleigaa täytyi opettaa ja yölläkin sarvipäällä oli tekemistä... Paljon vanha mies oli itselleen nyt tehtäviä ottanut, mutta eiköhän hän pärjäisi. Päivä oli vasta aluillaan...




((Tässä välissä minun varmaan pitäisi katsoa, jos oli jokin muukin peli, mikä minun piti pelata. Tämä peli voisi olla nyt tässä ja otan yhteyttä, kun olisi taas pelin vuoro.))