Kirjoittaja Crimson » 03 Kesä 2014, 04:35
Kenraali silmäili Lilyn hämmentynyttä ja epäuskoista olemusta kokonaan aiheesta poikkeavan kysymyksensä perään. Kun punapää sitten korotti yllättäen ääntään, sai Noel vuorostaan kohottaan kulmiaan asteen jos toisenkin verran. Kujeileva ilme ei kuitenkaan minnekään ehtinyt kadota miehen kasvoilta, mutta alkoi omaa hiljaista tahtiaan karsiutua kuitenkin peittämästä temppeliherran kasvoja, tuoden sen vakavamman puolen jälleen esille.
Noel ehti hetken kuunnella prinsessan turhautunutta pauhaamista. Kuinka hän tunsi vihollisensa ja tiesi mihin se kykenee. Kuinka Lily olisi mukamas valmis kohtaamaan jo vastustajansa silmästä silmään – ei tuo ollut. Nuori prinsessa oli vasta kasvava nainen. Vailla ohjaksia, joilla nuoren naisen ajatukset oltaisiin saatu kuriin. Välillä Noel mietti, minkä hemmotellun lapsiraukan oli saanut taholleen kaitsettavaksi, ja toisinaan myös näki sen, että omat päätelmänsä pitivät myös edes osittain paikkaansa. Kuten juuri tällaisina hetkinä, joita harvassa tosin oli.
Siitä pienestä ajatuskuplastaan miehen kuitenkin herätti se, kun Lilyn pienemmät kädet kävivät tarraamaan kenraalia rinnuksista. Isompi mies joutui kumartumaan pienesti, naisen otteen vetäessä vakavampia kasvoja lähemmäs omaansa, joka pian kai palaisi sävyltään punaisena kuin tuli. Noel ei suotta pistänyt hanttiin pienemmälleen. Hän olisi voinut repiä naisen kädet itsestään irti, mutta vain, jos Lily olisi uhannut häntä esimerkiksi teräaseella. Nyt kyseessä oli kuitenkin pelkkä sanojen mittelö.
Lopulta punapää kuitenkin hiljeni, uhaten vielä enemmän ja vähemmän tosissaan tappavansa Noelin kirjallaan. Kenraalin, joka vaikutti siltä että oli valmis lyömään hanskat tiskiin naisen takia ja merkiksi tästä tunsi kulmiensa nykivän ärtymyksestään. Mutta hän vihasi luovuttamista, ja niin julmetusti kuin mieli halusi huutaa sillä hetkellä toista, ei Noel suostunut luopumaan tahdonlujuudestaan – mutta periaatteistaan kohdella oppilaitaan kyllä. Hän ei juuri koskaan varsinaisesti ojentanut oppilaitaan. Ehkä juuri siksi ettei kukaan hänen läsnäollessaan käynyt niskuroimaan näin selvästi, kuin prinsessalla oli varaa tehdä.
Mitä kauemmin punapää oli suutaan kuitenkin saanut pitää auki, sitä enemmän Noelia oli alkanut kismittää tämä tuiske päivänsä päätteeksi. Se ilkeämpi puoli miehestä alkoi hiljalleen hiipiä pinnalle, ajatusten alkaessa provosoida alitajuisesti vanhempaa sanomaan Lilylle vastaan. Noel katsoi tilannetta enemmän opettajan ja oppilaan välisenä keskusteluna, kuin Hänen ylhäisyytensä prinsessa Lily Scarlingtonin ja kenraali Artanian välisenä, miksi tiedossa olevat tittelit eivät olleet temppeliherralle erityinen este.
”Mikä sinua sitten vielä pidättelee täällä, se ettet osaa pidellä miekkaa oikein käsissäsi?”, paladiini vuorostaan protestoi ääneen, Lilyn kiukkuisuuden kuin tartuttua vanhempaan mieheen ja äänentason noustessa vahvemmaksi. Oranssinpalava katse tuijotti neitoa silmästä silmään.
”Sinä et todellakaan ole valmis menemään sinne! Olet liian kokematon ja sinisilmäinen vielä ottamaan vastuuta toimistasi vieraalla kentällä!”, Noel lähes huusi turhautuneena, sanojaan painottaen ja toisella kädellään osoittaen vapaasti valittuun suuntaan, missä vihollinen saattaisi majaansa pitää, ”Päästin ensimmäisen viholliseni hengiltä sinun iässäsi vain koska minun oli pakko, ja siitä huolimatta menetin kaiken ympäriltäni – sitäkö sinäkin haluaisit?! Marssia suinpäin sudensuuhun ja katsoa jos kokemattomuutesi tuottaisikin hedelmää?!”, kysymys kysymyksen perään Noel tunsi itsensä turhautuneemmaksi, suuttuneeksi tähän typerään tyttöön ja itseensä, koska oli muistuttanut itseään kivuliaasta menneestä, josta mies ei enää saattanut muistaa tarkalleen kuinka kauan siitä jo oli. Hän olisi halunnut paiskata pöydälle laskemansa kirjat vain takaisin alas lattialle ja potkia eteensä tulleita huonekaluja, mutta sen sijaan kenraali pyrki hillitsemään vihaansa. Sen sijaan temppeliherran katse pakeni hetkeksi jonnekin muualle Lilysta, nyrkit painuivat kiinni silkasta raivosta, ja niitä puristettiin yhteen niin että sattui, voimien lopulta paeten käsistä täysin ja antaen niiden rentoutua takaisin.
”Sitäkö isäsikin olisi halunnut?”, Noel kysyi jo selvästi rauhallisemmin, hengityksensä kuitenkin yhä virratessa varsin kiihtyneenä. Aihe oli arka, mutta kenraali halusi tuoda pointtinsa silti näin esille.
//Atomipommi tulis siitä. MUTTA KATSO VIELÄ TÄLLAISEN TEIN! IHAN SINUN KIUSAKSESI AAMUA VARTEN! Ryntään sitten heti foorumille kyttäämään kun otan noustakseni taas pedistä ylös (--D//