Vierailu etelässä // Aksutar

Linna on täynnä erilaisia huoneita, joista suurta osaa voi kutsua jopa saleiksi. Saleja on siellä täällä, eri kerroksissa, eri käyttötarkoituksiin, kuten esim. Aatelistojen tapaamisiin, sotilaiden harjoituksiin tarkoitettuja taistelusaleja, asesalit, ruokasaleja.

Valvoja: Crimson

Re: Vierailu etelässä // Aksutar

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Maalis 2017, 20:11

Henry naurahti ääneen Ikolokin kommenteille raajojen menettämisestä. Kyllä hän tiesi, ettei se vitsiksi oltu tarkoitettu, mutta juuri nyt siniverinen ei todellakaan aikonut lähteä heti ensitöikseen vääntämään kättä juuri saapuneiden vieraiden kanssa tapahtuneista. Sitä hän oli harrastanut jo tarpeeksi tahon jos toisenkin kanssa, eikä aikonut enää kuunnella yhdenkään tahon syyllistäviä sanoja. He olivat sodassa, sodassa sattui ja tapahtui. Ei Henry aikonut vain jäädä muurin sisälle mököttämään ja pelkäämään vihollista. Ei edes vaikka yhden raajansa oli menettänyt.
Lily puolestaan soi kääpiökuninkaan puoleen pistävänvaroittavan katsahduksen. Nuorempi Scarlingtoneista oli muutenkin ollut kärkkäämpänä veljensä puoltamisen suhteen sen jälkeen, mitä yhteenotossa oli sattunut. Aivan sama hänelle, kantoiko kääpiö kruunua vai ei, tuon oli parasta varoa sanojaan jos Lilyltä kysyttiin…

“Paremminkin on mennyt”, Monarkki hymähti yhtälailla suomatta minkäänlaista huomiota katseellaan vieraaseen kuninkaaseen, samalla kun pikaristaan kävi juomaan. Ehkä hänen olisi pitänyt asennoitua toisin Ikolokia kohtaan, olihan kääpiökuningas tärkeä ja luotettu liittolainen. Mutta kun aikansa oli saanut kuunnella vanhempien miesten nurinoita siitä, kuinka nuori monarkki oli typerä, holtiton eikä osannut mitään, eikä todellakaan ollut mitään verrattuna isäänsä, ei sitä oikein jaksanut samaa saarnaa uudelta taholta kuunnella.
“Niin arvelinin”, Viimein se katse käännähti tyhjyydestä takaisin Ikolokiin, siinä missä myös kääpiökuningas hänelle katseen soi, “Mutta aikaa niille keskusteluille on myöhemmin, kun on ruokailtu ja asetuttu”, Henry lisäsi. Ei hän katsonut aiheelliseksi tässä ja nyt lähteä mistään raskaammasta puhumaan, he voisivat ihan hyvin asioista keskustella kahdenkesken myöhemminkin. Moiset puheet vain lannistaisivat naisväen tunnelman, eikä Henry halunnut Raelalle suoda heti ensimmäiseksi väittelyn seuraamista sivusta. Prinsessa kun näytti olevan haltioissaan koko tilanteesta ja pälyili ympärilleen kuin viimeistä päivää. Lily saisi viedä Raellan kierrokselle linnalle ja pitää tuolle seuraa, sitten kun kuningaskaksikko päättäisi kuulumisia paremmin vaihtaa. Vaikka Lily varmasti olisi enemmän kuin mielellään ollut keskustelussa mukana ja sanasenarkkunsa avannut, jos Tornhelmin puheet eivät häntä miellyttäneet.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vierailu etelässä // Aksutar

ViestiKirjoittaja Mohnake » 03 Kesä 2017, 14:54

Nähtyään ihmiskuninkaan katseen, Ikolokin ärtymys laski hieman. Hän näki katseessa sitä jotain samaa, mitä oli pojan isän katseessa ollut. Sitä tietynlaista päättäväisyyttä ja kunnioituksen vaatimista. Ehkä pojasta oli alkanut kasvaa mies, prinssistä kuningas. Ikolok oli tietenkin ollut kauan omissa oloissaan ja tekemisissään Pohjoisessa näkemättä Henryn muutosta.

"Hyvä on." hän tuumasi nyökäten ja kulautti pikarinsa tyhjäksi. "Ei luoda huonoa tunnelmaa illalliselle, tehköön joku toinen sen omassa salissaan." Hän viittilöi erilaisia ruokia kantavia palvelijoita puoleensa ja pikariinsa lisää täytettä.
"Raella on ollut kovin innoissaan ensimmäisestä poliittisesta vierailustaan." Ikolok yritti kääntää oman mielenkiintonsa omasta politiikastaan hetkeksi muualle alkamalla rupattelemaan niitä näitä. Hän soi tyttärelleen puheenvuoron, jotta tämä pääsisi vähän alkuun. Sillä välin hän repäisi leivästä palasen ja upotti sen tarjolla olevaan viikunakastikkeeseen. Etelän ruoat olivat aina olleet paljon hienostuneemman oloisia, mitä Pohjoisessa. Tarjolla oli hanhea, eksoottista hedelmäsalaattia, makeita viinejä, siideriä, lammasta ja muuta tavanomaisesta poikkeavaa, jota pidettiin Pohjoisessa todella ylellisenä jopa lordeille. Siitä, jos jostakin, Ikolok tosiaankin piti Ihmisten kaupungissa.
Mohnake
 

Re: Vierailu etelässä // Aksutar

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Syys 2017, 11:55

Henry oli kiitollinen ja ennen kaikkea helpottunut, että Ikolok ei tässä ja nyt aloittanut sanasotaa heti alkuunsa. Siitä kiitollisuudesta kielikin ymmärtäväinen katse ja myöntyvä nyökkäys vanhemman kuninkaan sanoihin, Henryn vilkaisten kääpiöiden prinsessan puoleen, kun tuo tuli puheeksi seuraavaksi.
Raella heti ensitöikseen myötäili isänsä sanoja, kiittäen sitten vielä kaikkia tästä mahdollisuudesta vierailla etelässä — eritoteen isäänsä. Nuori siniverinen oli selvästi täynnä intoa ja uuden tutkimista, mutta osasi silti puhua hillityn rauhallisesti ja arvolleen sopivasti, mikä oli ihailtavaa niinkin nuorelta. Mutta Henry ainakin näki kääpiöprinsessan katseesta sen saman seikkailunhalunkiillon, mitä itsekin oli aikanaan kantanut mukanaan.

Siitä se illallinen lähti etenemään ruuan ja kepeän, tutustuvan keskustelun ohessa. Naisväki varsinkin kiinnostui toisistaan ja löysivät yhtä jos toistakin yhteistä keskustelun aihetta, Henryn ollen vain tyytyväinen siitä, että sisarensa ja vaimonsa tulivat noinkin hyvin toimeen vierailevan prinsessan kanssa.
Aika kului kuin siivillä, ennen kuin kukaan sitä ehätti kunnolla huomaamaan, oli pimeä laskeutunut ja ilta vaihtumassa myöhäisiltaan. Osa pöytäseurueesta alkoikin kiitellä ateriasta ja seurasta, ilmoittaen lähtevänsä valmistautumaan yöpuulle, siinä missä toiset taas aikoivat jatkaa tätä iltaa vielä pidemmällekin. Henry oli yksi niistä, nuoren kuninkaan hiljentyen illan myötä lähinnä kuuntelijan rooliin, ellei häneltä erikseen jotain kysytty. Siniverinen oli kuitenkin valmis lähtemään paikalta sitten, kun Ikolok aikoisi — joko he siirtyisivät kahden keskustelemaan tai poistuisivat eriteille ja kahdenkeskeinen keskustelu saisi odottaa toiselle päivälle.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vierailu etelässä // Aksutar

ViestiKirjoittaja Mohnake » 22 Marras 2017, 10:05

Syötyään ja juotuaan mielestään riittävästi ja illan hämärryttyä, Ikolok alkoi ohjailemaan omasta puolestaan ruokasalin keskustelua kohti loppumistaan. Kohteliaisuuden vuoksi hän kuitenkin pyrki olemaan painostamaton. Viimeisten vieraiden noustessa ja poistuessa hän koki tilaisuuden nousta itsekkin.
"Raella, sinun on aika palata kamariisi. Jatkatte löpinöitänne sitten huomenna. Henry, toivon näkeväni sinut vartin kuluttua omissa asuintiloissasi. Olethan yhä isävainaasi makuusaleissa, jos oikein oletan?"
Hän ojensi kätensä tytärtään kohti saattaakseen tuon takaisin vierashuoneeseensa. Sen kummempia puheitta hän myös teki niin. Raellan ollessa turvallisesti vartioidun oven takana, Ikolok etsi lähimmän käymälän. Tehtyään tarpeensa hän suuntasi askeleensa kohti Henryn kamareita.

Perille päästyään hän koputti napakasti oveen ja raotti sitä. Takan lämpö pyyhkäisi hänen kasvojensa yli, kun hän astui sisään. Henry oli myös paikalla.
"Hetken jo ajattelin, ettet edes olisi täällä." Ikolok totesi. Hän asteli peremmälle huoneeseen ja otti itselleen istumapaikan läheltä nuorempaa kuningasta.
Mohnake
 

Re: Vierailu etelässä // Aksutar

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Helmi 2018, 18:48

Vaikka hauskaa oli ollut ja iltaa oli vielä jäljellä, ymmärsi Raella että oli aika vetäytyä yöpuulle. Näin ollen, kun isänsä siitä ilmoitti, nyökkäsi siniverinen ymmärtäväisesti ja valmistautui lähtemään kohden huonettaan, toivotellen hyvät yöt kaikille keskustelukumppaneille ja kiitti vielä seurasta. Isänsä saattamana Raella askelsi takaisin makuukammarilleen, toivottaen tuollekin vielä hyvät yöt, ennen kuin kamarineitojensa kera vetäytyi valmistautumaan iltapuulle. Vaikka kuinka väitti vastaan, että olisi jaksanut vielä keskustella pitkälle yöhön, niin kyllä kääpiöprinsessa nopeasti unten maille vaipui, jahka vain päänsä sai painettua tyynyyn ja huone ympärillä hiljeni...

Henry puolestaan nyökkäsi Ikolokille tuon toiveen kuultuaan. Olihan hän omasta mielestään luvannut vierailevalle kuninkaalle aikaa tänään kahden kesken, eikä siitä aikonut luistaa, vaikka kieltämättä se omalla tavallaan ahdisti. Kaikki tuntui nykyään ahdistavan ja usein Henry tunsi rinnassaan oudon paineen, mitä ei ennen koskaan ollut kokenut. Se tietenkin omalla tavallaan taas pelotti, kun alkoi miettimään, olikohan jokin oikeasti vinossa, vai johtuiko tämä outo, ylitsepursuava reaktio vain ahdistuksesta ja jännityksestä...
Oli miten oli, kun väki alkoi poistua, teki Henrykin niin, suunnaten sovitulle huoneelle. Vartijat lähetettiin myös pois, Henry ei kaivannut ketään ovelle seisomaan ja kuuntelemaan heidän keskustelujaan. Palvelijat olivat käyneet edeltä laittamaan oleskeluhuoneen käyttökuntoon, takka oli sytytetty ja huone valaistu, sekä paikalle kiikutettu viiniä ja väkevämpääkin, sikäli mikäli kuningaskaksikko vielä halusi keskustelujen ohesta kieltään kostuttaa. Henry tosin ei niihin juomiin koskenut, konkaten vain sauvojensa avulla takan lähellä olevalle istuinsijalle, odottamaan itse Ikolokin saapumista.

Eipä siinä kauaa mennyt, kun Tornhelm saapui paikalle. Henryn katse kääntyi terävästi oven suuntaan koputusten myötä, nuoremman nyökäten pienesti tervehdykseksi kuninkaalle tuon saapuessa.
"Miksi en olisi ollut?", Henry hymähti rauhallisesti, seuraillen kuinka Ikolok lähemmäs tuli ja itselleen sijan otti, "Lupasin aikaa teille, keskusteluille, eikä tapanani ole rikkoa lupauksiani".
"Ja uskoakseni meillä on paljon keskusteltavaa — sen käsityksen sain jo aikaisemmista huomautuksistanne".


// Hyi hävettää vastata vasta nyt, mutta ihana foorumimme ei ollu ilmottanu sun vastauksesta - tai sitten itse olen kussut jotain. ANYWAY, anteeksi kesto //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vierailu etelässä // Aksutar

ViestiKirjoittaja Mohnake » 13 Helmi 2018, 10:15

Kääpiö kaatoi itselleen mukiin juomista väkevämpää. Hän myös kaatoi kyselemättä Henrylle yhden mukillisen. Siltä varalta, että nuorukainen kuitenkin haluaisi.
"Olisit voinut säikkyä minua. Sinähän se täällä kuitenkin päätät missä olet tai haluatko olla täällä."
Se oli kyllä melko filosofista. Vähän liiankin filosofista Ikolokin suuhun. Hän kulauttikin mukin kerralla tyhjäksi irvistäen. Muki kuitenkin täyttyi uudelleen.
"Menen suoraan asiaan. Ei ole tapaistani kaunistella asioita. Olen huolissani haltioiden jälleen noususta. Eräs partioni löysi viikkoa ennen tänne tuloani neljä haltiaa vuorilta. Väittivät olevansa metsästäjiä."
Tällä kertaa hän otti vain hörpyn mukista.
"Partio kuitenkin toi heidät takaisin Ensimmäiseen linnakkeeseen kuulustelua varten. Yksi heistä oli vielä nuori. Ehkä viisitoista kesäinen. Kaksi heistä oli kaksosia ja vanhin väitti olevansa heidän isänsä. En kuitenkaan uskonut heitä. "Isällä" oli näet toinen silmä sokea taisteluvammasta ja hänen vaatteensa olivat liian hienot ollakseen metsästäjän. Silkkinen viitta, paksut myyrännahkaiset käsineet ja hienosta villasta oleva koristeellinen paita. Kaksosillakin oli koristeelliset saappaat jaloissa ja identtiset kuukiviriipukset. Nuorimmalla puolestaan oli hallussaan jalkajousi. Ei maalaispojat metsästä jalkajousilla!"
Kääpiökuningas kiihtyi sitä mukaa, kun puhui. Hän joi mukinsa uudelleen tyhjäksi.
"Kuulustelin heitä tunteja. Eivät kuitenkaan tunnustaneet olevansa vakoojia. Metsästäjiä he eivät kuitenkaan olleet, sano minun sanoneen!"
Hän katsoi silmät leiskuen syvälle Henryn silmiin. Hän kaatoi itselleen tällä kertaa viiniä. Hänen päänsä tuntui jo kelluvan. Ei pitäisi juoda... hän ajatteli itsekseen.
Kääpiö piti hetken tauon, kunnes jatkoi:
"Nyt heidän päänsä ovat kuitenkin seipäiden nokissa tervattuina Laurina arojen laitamilla muistutuksena niille saastoille, että me emme ole niin helppoja, kuin he luulevat."
Mohnake
 

Re: Vierailu etelässä // Aksutar

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Helmi 2018, 15:36

Katse seurasi, kuinka vanhempi kuningas itselleen ja hänelle juotavaa kaatoi, Henryn tietenkin kiittäen mukillisesta nyökäten, vaikkei siihen heti käynyt koskemaan. Mutta ehkä siinä oli ideaa, ehkä hän voisi turruttaa itsensä siihen tilaan, että oli mukavaa, mutta vielä järki pelasi. Mutta juuri nyt se ei onnistunut, nuoren ollen liian kireä edes nielläkseen.
Ikolok meni suoraan asiaan, sanojensa mukaan, kertoen haltioista, jotka pohjoiseen olivat eksyneet. Väittäneet olleensa metsästäjiä, vaikkeivät kuninkaan silmään sellaisilta loppupeleissä vaikuttaneet. Henry ei sanonut mitään, kuunteli vain, katseen pysyen vanhemmassa. Hän ei ollut siellä, hän ei ollut paikanpäällä eikä voinut tilannetta tuomita. Mutta sen hän osasi sanoa, ettei välttämättä itse olisi niin yksiselitteisesti vain tuominnut toisia rotunsa perusteella, kuten Ikolok oli tehnyt. Eikä nuorempi siniverinen ollut liian mielissään kuulemastaan, kun Tornhelm kertoi seivästäneensä näiden neljän päät varoitukseksi muille. Siinä hän erosi isästään, rajusti, Henry ei ymmärtänyt brutaaleja, joskus jopa barbaarisia käytäntöjä, joita yhä harrastettiin. Ikolok tuntui olevan samalla linjalla edesmenneen kuninkaan kanssa, eikä se kyllä ihme ollut. Olivathan Ikolok ja Harald olleet hyviä ystäviä ja tulleet hyvin toimeen keskenään.

"Uskotko, että haltiat yrittäisivät iskeä teidän kimppuun?", Henry lopulta kysyi, aluksi hiljaisella äänellä, "Heistä ei varsinaisesti... ole kuulunut täällä päin. Aroilla ja metsässä heidän partioihin saattaa törmätä, lisäksi jotkut suuremmat tiet ovat tätä nykyä pois käytöstä, kun he pitävät niitä silmällä. Mutta muuten, mitään suurempaa ei ole kehkeytynyt — sen saattaisi selittää se, jos he tosiaan ovat keskittäneet huomionsa teidän suuntaan...", olihan se hälyttävää, Henry ei koskaan ollut uskonut haltioiden kiinnostuvan pohjoisesta, saatikka sitten kääpiöiden haastamisesta... Mutta nyt kun kääpiöt olivat ottaneet osaa tähän sotaan, ehkä suippokorvaisten mieli oli muuttunut.
"Pitäisikö meidän lisätä partiotamme pohjoisessa?".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vierailu etelässä // Aksutar

ViestiKirjoittaja Mohnake » 14 Helmi 2018, 09:35

"En tosiaan tiedä. Olisi se järkeen käyvää, että ensin heikennetään teitä ihmisiä uhkana ja seuraavaksi meitä kääpiöitä."
Kääpiö siemaisi mukistaan. Liekö nousuhumala vai mikä, mutta viini maistui nyt paljon paremmalta kuin juhlissa.
"Partioiden lisäämistä en kuitenkaan vielä kannata. Ei ainakaan näkyviä partioita. Se voisi kiihdyttää tilannetta."
Hän otti uuden hörpyn.
"Se voisi lisätä vain riskiä menettää kelpo miehiä. Meidän täytyy pelata tätä peliä haltioiden ehdoilla. He kuitenkin ovat juonittelun, silmänkääntötemppujen ja sen sellaisen mestareita...."
Ikolok oli jo pidemmän aikaa uumoillut sitä päivää, kun vuorilta löytyisi haltioiden vakoojia. Hän oli pikemminkin odottanut sellaisten ilmaantumista hänen omista riveistään, mutta toisin oli käynyt. Ehkä se oli vasta alkusoittoa. Tai sitten ansa on jo viritetty ja hiiren tarvitsee vain astua siihen.
"Me tarvitsisimme omia mestareita tässä varjojen ja juonittelujen pelissä. Tiedän, että sinun valtakunnastasi löytyy enemmän erilaisempia olentoja kuin Pohjoisesta. Mahdatko tietää kuinka moni heistä on täysin lojaali sinulle? Onko jotakuta jolle voisit luottaa oman elämäsi?"
Häntä etoi ajatus avunpyynnöstä joltakulta haltialta tai muulta erikoisemmalta olennolta, mutta kuninkaan tehtävät olivat epämieluisia. Sen hän oli oppinut jo kauan, kauan sitten.
Muki tyhjeni ja täyttyi jälleen.
Mohnake
 

Re: Vierailu etelässä // Aksutar

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Touko 2018, 14:47

Henry kuunteli tarkkaan viisaampaansa, Ikolokin vastatessa hänen ehdotuksiinsa. Pohjoisen kuningas tiesi varmasti mikä oli paras tapa edetä tässä tilanteessa oman kansansa ja maidensa suhteen, joten Henry ei aikonut vastaan alkaa väittämään. Muutenkin Ikolokilla oli huomattavasti enemmän kokemusta sodasta ja ylipäätään kuninkaana olemisesta, joten Henryllä ei varsinaisesti ollut mitään saumaa lähteä ideoillaan haastamaan Tornhelmin näkökulmaa.
Nuorempi siniverinen tyytyikin vain nyökkäämään myöntyvän hymähdyksen kera Tornhelmin vastauksille, samalla kun huikan otti omasta juomastaan. Kyllä hän huomasi kuinka viini näytti maistuvan vieraalle, Henryn päättäen pitää päänsä suhteellisen selvänä, vaikka hermot olivatkin olleet koetuksella tämän päivän ajan silkasta jännityksestä ja täten kevyt, rentouttava humala ei olisi ollut pahitteeksi.

"Onhan heitä, joihin luotan niinkin paljon. Enkä ilman todisteita haluaisi epäillä ketään suoriltaan petturiksi vain heidän veriperimän perusteella", Henry vastasi Ikolokin kysymykseen, jääden hetkeksi aikaa miettimään asiaa, "Meillä on muutama, jotka ovat soluttautuneet heidän kaupunkiin, heidän riveihinsä. Mutta kuten sanoit, haltiat ovat mestareita juonittelussa, joten heidän vakoilemisensa ja joukkoihin soluttautuminen ei ole ollut helppoa saatikka sitten tietoja saada niin nopeasti esille".
"Olemme myös harkinneet uusia liittoumia näiden... "friikkien" kanssa, jotka yhtälailla haltioita vastaan taistelevat. Mutta kontaktia emme ole vielä ottaneet mihinkään suuntaan".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vierailu etelässä // Aksutar

ViestiKirjoittaja Mohnake » 10 Helmi 2021, 19:44

Kääpiö laski mukinsa pöydälle ja mietti hetken. Humalassa oli helppo miettiä, mutta vaikea keskittyä. "Haluan kopiot kaikista viesteistä, joita mainitsemiltasi kontakteilta on tullut. Joudun varmasti tutkimaan niitä yhä senkin jälkeen, kun lähden täältä paluumatkalle."
Ikolok ei ollut itse järjestänyt sisäpiiriläisiä haltioiden piireihin. Se oli vaikeaa sillä hän ei luottanut kääpiöiden lisäksi muihin kuin ihmisiin, eikä tässä tilanteessa kummankaan rodun edustajaa ollut viisasta käyttää soluttautumaan.
"Haluaisin myös, että pidät minut ajan tasalla sitä mukaa, kun uutta tietoa on saatavilla. Ei väliä vaikka tieto olisi epäluotettavaa tai arveluttavaa." Hän nosti mukinsa taas ja hörppäsi siitä. Yht'äkkiä hän tyrskähti ja hekotti. "Eivät varmasti usko tätä kotipuolessa. Kääpiö haluaa luottaa haltian sanaan." Varmasti tämä vaikutti omituiselta nähdä yleensä haudanvakava Ikolok hekottamassa kuin täysi idiootti, mutta yleensä Ikolok ei juonut juopuakseen.
Mohnake
Uusi tulokas
 
Viestit: 28
Liittynyt: 08 Marras 2020, 09:08

Re: Vierailu etelässä // Aksutar

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Huhti 2021, 09:36

”Selvä…”, Henry hymähti, myöntyvän oloisesti, vaikkei varsinaisesti pitänyt ajatuksesta antaa kopioita kirjeistään toiselle kuninkaalle. Ei ainakaan ihan kaikista… Ehkä hän muutaman voisi jakaa vanhemmalleen, muttei niitä kaikkein salaisimpia. Henry ei halunnut ottaa riskiä, että Ikolok tulkitsisi kirjeitä väärin ja kävisi syyttämään niiden kirjoittajaa petturiksi ja vaatisi heidän mestaamista. Nämä olivat kuitenkin tahoja, joihin Henry luotti tai halusi pitää välit hyvinä, vähintäänkin neutraaleina. He eivät tarvinneet enempää vihollisia.

”Katson, että kaikki mahdollinen tieto toimitetaan jatkossa myös sinulle”, Henry nyökkäsi, ollen valmis jakamaan kuulemaansa myös kääpiöiden kuninkaalle. Tuskin siitä mitään haittaa olisi ja heidän olisi helpompi toimia yhdessä, kun kaikki osapuolet olivat ajan tasalla tapahtumista. Piti vain toivoa, ettei Ikolok liikaa halunnut sekaantua Henryn aikeisiin muiden rotujen suhteen, sillä siinä vaiheessa he saattaisivat ajautua riitoihin. Haltiat, tarkemmin haltioiden hovi ja heidän liittolaisensa olivat vihollisia, joihin heidän piti keskittää energiansa.
Jokseenkin kysyvä ilme hymyn kera kävi nousemaan Henryn kasvoille, kun Ikolok yllättäen tyrskähti nauruun, pian selittäen mikä häntä niin paljon huvitti. Ja siihen myös Henry naurahti, samalla kun oman juomapikarinsa nosti ja kävi pienen hörpyn ottamaan.
”No, kerta se on ensimmäinenkin”, Henry hymähti, saatuaan juoman alas kurkustaan, ”Suhtautukaamme kuitenkin varautuneesti erikoisempiin liittolaisiimme, varsinkin niihin uudempiin. Meillä ei ole varaa saada puukkoa selkään tässä tilanteessa”, Henry jatkoi, puhuen kaiketi lähinnä vain miellyttääkseen Ikolokia. Ei hänkään tietenkään sokeasti jokaiseen uuteen kasvoon luottanut, mutta ei myöskään ollut tuomitsemassa ketään heti rodun perusteella.

”Mutta, lieneekö aiheellista päätämme vaivata enää tähän aikaan murheilla ja huolilla. Isänikin sanoi aina, ettei humalassa saisi synkistellä”, Siniverinen jatkoi, kohottaen pienesti maljaansa sanojensa myötä, ennen kuin toisen hörpyn otti.


//EIKÄ HÄVETÄ YHTÄÄN että kesti mutta, HERE I AM //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vierailu etelässä // Aksutar

ViestiKirjoittaja Mohnake » 18 Touko 2021, 21:40

"Hyvä hyvä!", Kääpiö nosti maljaansa merkiksi samanmielisyydestä. Hän tosiaan oli liian humalassa omaan mieleensä.

Henryn huomautettua, että oli jo myöhä, Ikolok avasi silmänsä räväkästi. "Toden totta. Olisi varmaan syytä käydä makuulle ja selvittää päämme ennen huomista." Tällä kertaa hän ei kulauttanut mukiaan tyhjäksi vaan laski sen sivupöydälle. Seuraava vaihe olikin hankalampi. Kääpiö kampesi itsensä ylös tuolista, joka oli hänelle vähän liian suuri. Kun hänen jalkansa koskettivat lattiaa otti hän pari vaappuvaa askelta, mutta säilytti tasapainonsa. Hänen päänsä tuntui seuraavan muuta kehoa kuin narun varassa. Istuessa oli helpompi olla, mutta näin jalan hänen koordinaationsa kärsi. "Nähkäämme huomenissa. Mikäli selviämme sinne." Hän päästi naurun pyrskähdyksen sutkautukselleen ja vaappui kohti ovea.

Kun hän vihdoin pääsi vierashuoneeseensa, rojahti hän suinpäin sänkyyn vielä pukeissaan. Tarran käänsi kylkeään jossain päin huonetta. Ikolok ei ehtinyt muuta pistää merkille, kun hän jo liisi humalaiseen unimaailmaan.

//Yes! Yes! Vihdoin!
Mohnake
Uusi tulokas
 
Viestit: 28
Liittynyt: 08 Marras 2020, 09:08

Re: Vierailu etelässä // Aksutar

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Elo 2021, 07:24

Henryn onneksi Ikolok oli samaa mieltä nukkumisen suhteen, hyvä! Eihän Henry olisi kehdannut jättää Ikolokin tasoista arvovierasta yksin vielä juomaan, kun nuorempi kuninkaista koki tarvetta painaa päänsä jo tyynyyn. Hän uskalsi jopa aavistaa, että itsellään olisi huomenna sellainen päänsärky, ettei päivän askareista meinaisi tulla mitään.
”Kuulostaa vallan mainiolta suunnitelmalta”, Henry hymähti, Ikolokin nyt ehdottaessa että he suuntaisivat makuulleen, selvittämään päänsä ennen huomisen koitoksia. Nuorempi kuninkaista sitten seurasi, kuinka kuningas pohjoisesta itsensä ylös sijoiltaan sai ja onnistui ihmeen kaupalla säilyttämään tasapainonsa, muutamasta huojuvasta askeleesta huolimatta. Eihän Henry tiennyt, kuinka hyvin Ikolok sieti alkoholia, mutta molemmat heistä olivat tainneet juoda hieman yli oman sietokykynsä. Henry ainakin tunsi tarvitsevansa kerrankin apua päästäkseen makuukammarilleen asti.
”Nähkäämme! Ellemme sokeiksi tule”, Nuorempi siniverinen hymisi kääpiökuninkaan naurahdettuihin hyvästeihin, ennen kuin heidän tiet erkanivat. Henry palvelijan avustuksella suuntasi omalle makuukammarilleen ja malttoi sentään vaatteensa vaihtaa ja puujalkansa irti potkaista, ennen kuin päänsä tyynylle laski ja lähes saman tien vaipui unten maille.

Seuraavana päivänä itse kukin oli hieman puolivireisessä tilassa. Mutta se ei estänyt ihmisten kuningasta esittelemästä hoviaan arvovieraille päivän mittaan.
Vierailun ensimmäiset päivät olivatkin lähinnä paikkoihin tutustumista ja tilanteiden päivittelyä. Kääpiöiden prinsessa Raella tuntui olevan enemmänkin kiinnostunut ihmisten hovista ja kaupungista, joten ihmisten prinsessa Lily otti tehtäväkseen esitellä paikkoja toiselle siniveriselle kera vartijoiden ja saattueiden. Mutta kaupungista he eivät poistuneet, nykyään kun oli liian vaarallista astua niiden muurien ulkopuolelle. Sehän tästä olisi puuttunut, että kääpiöiden kuninkaallisille olisi sattunut jotain vierailun aikana!
Joka ilta arvovieraille oli luvassa viihdykettä jos toistakin, toinen toistaan taitavammat esiintyjät katsoivat sen uransa huippuhetkeksi, kun pääsivät hoviin esiintymään kahden kuninkaan eteen. Päivisin taas Henry katsoi, että Ikolok pääsi osallistumaan kaikkeen mihin vanhempi kuningas halusi – varsinkin liittyen sotaan ja sen etenemiseen. Oletetusti kääpiöiden kuninkaalla oli tilaisuus tutustua ihmisten armeijaan ja sen toimintaan, sekä kuulla uusimmat raportit ja sotasuunnitelmat mitä oli meneillään. Niistä vanhemmalle kuninkaalle oli mielellään kertomassa eliittikenraali Constantine Fritz, joka tunsi kääpiöiden kuninkaan jo entuudestaan.

Raellaa sota ja sen monimutkaiset kiekurat eivät niinkään kiinnostaneet, mutta jos isänsä halusi hänet paikalle todistamaan ja ”oppimaan” jotain mahdollisista kokouksista tai tapaamisista, oli Raella siellä. Muussa tapauksessa kääpiöiden prinsessa nautti uuden ympäristön tutkimisesta ja tutustumisesta uusiin tahoihin. Tietenkin hiljaa mielessään hieman nyreänä siitä, ettei päässyt myös lähiseudun metsiin tutkimaan, mutta Raella päätti kerrankin olla kiltti tyttö ja olla hankkiutumatta hankaluuksiin vierailun aikana.
Vierailun, joka eteni hyvää vauhtia muutaman viikon, kunnes pohjoisen kuninkaan oli aika palata takaisin omiensa pariin. Kesän kuumimmat päivät olivat jo takana ja syksy oli hiljaa hiipimässä lähemmäs, sadonkorjuiden ja niiden juhlien lähestyen myös. Henry oli sinällään harmissaan, etteivät vieraat pohjoisesta voineet jäädä niiden ajaksi vielä paikanpäälle, mutta ymmärsi kyllä, että kuninkaan ensisijainen vastuu oli oma kansansa ja kääpiöiden kansa kaipasi kuningastaan jo pohjoisessa.

Kyseinen päivä oli alkanut rauhallisesti, aamuauringon herätellen hovin jälleen eloon. Sää tulisi olemaan mitä loistavin matkaamiselle, mistä jokainen lähtevä taho oli todellakin mielissään.
Aamutuimaan Henry oli jo jalkeilla, hoitaen pois alta velvollisuuksiaan, ennen kuin suuntasi ruokailusaliin johon hänelle, sekä arvovieraille oli katettu juhlava ja runsas aamiainen. Aamiainen, jolle Raellan oli myös tarkoitus osallistua, mutta toisin kuin Henry, Raella oli vielä palvelijoidensa kera valmistautumassa aamuun. Sentään hän oli herännyt! Mutta näin aamutuimaan kääpiöiden prinsessa ei ollut kovin pirteällä päällä – puhumattakaan sitten siitä, ettei hän varsinaisesti olisi halunnut palata takaisin pohjoiseen, vielä. Vastahan he olivat tänne saapuneet…


// EIKÄ TAAS HÄVETÄ ANTEEKS //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vierailu etelässä // Aksutar

ViestiKirjoittaja Mohnake » 03 Tammi 2022, 11:52

Aamulla kääpiöstä tosiaan tuntui, että hän ei halunnut selvitä. Siitä huolimatta hän urheasti kampesi itsensä ylös ja koitti esiintyä mahdollisimman edustavasti ja arvovaltaisesti. Se vaati yllättävän suuren määrän keskittymistä ja päivä tuntui kestävän lyhyen ikuisuuden. Tulevina iltoina hän päätti olla nauttimasta kahta pikaria enempää vuohenmaitoa väkevämpää.
Kieltämättä häntä hieman hirvitti päästää perillistään kiertämään kaupunkia, vaikka tietty saatettuna, mutta ei hän voinut pitää tätä aina suljettuna torniin.
Ikolok nautti viihteestä, jota heille järjestettiin päivien päätteeksi vaikka hänen pitäessään kasvonsa peruslukemilla ja antaen hillittyjä tapautuksia hän varmasti antoi yrmeän ja välinpitämättömän kuvan.
Omimmillaan kääpiökuningas oli karttojen ja strategioiden äärellä tutkiessaan Fritzin kanssa aiemmin aseteltuja linjoja ja miten ne olivat taistelussa muuttuneet ja miettiessään uusia muodostelmia. Hän mielellään siirteli puisia nappuloita kartalla ja selitti näkemyksiään taktiikoista joita suosia kulloisessakin tilanteessa.

Aika tuntui kuluvan yllättävän vikkelään, kun tekemistä riitti. Olihan tämä vierailu poikkeus kuninkaan arkeen, mutta se ei hänen työtaakkaansa vähentänyt tai antanut hänelle lupaa loikoa. Syksyn ollessa aivan kynnyksellä oli Ikolok tehnyt päätöksen lähteä tien päälle ennen lumen tuloa. Lähtöpäivän aamuna hän saapui katetulle aamiaiselle. Henry oli jo paikalla, Raellaa ei vielä pöydässä näkynyt. Hän oli antanut tyttärelleen hiljalleen vapautta ja vastuuta eikä enään noutanut tätä itse jokaiselle ruokapöytään kokoontumiselle.
"Huomenta. Vaikuttaa tulevan kirkas ja kaunis päivä.", hän sanoi Henrylle astuessaan saliin.

//NO NYT//
Mohnake
Uusi tulokas
 
Viestit: 28
Liittynyt: 08 Marras 2020, 09:08

Re: Vierailu etelässä // Aksutar

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Tammi 2022, 09:57

Pitkään ei Henryn tarvinnut yksin aamiaispöydässä odotella, kun Ikolok saapui paikalle. Olisihan se toki ollut juhlallisempaa kokoontua kaikki samaan aikaan pöydän ääreen, mutta tällainen ”saavutaan pöytään, kun olemme valmiita” järjestely toimi taas paremmin kaikkien osalta. Heillä jokaisella oli omat aamutoimensa ja tehtävänsä, puhumattakaan sitten siitä, mitä kaikkea piti tehdä vielä aamiaisen jälkeen.
Nuorempi siniverisistä kävi hymyilemään ystävällisesti kääpiökuninkaan saapuessa ja toivotellessa hyvät huomenet.
”Huomenta! Toivottavasti nukuitte hyvin”, Henry nyökkäsi vastauksensa myötä, ”Sää todentotta näyttää lupaavalta matkaamisen suhteen. Toivokaamme, että se myös pysyy suotuisana seuraavat päivät”.
”Kauanko uskot matkanne takaisin pohjoiseen kestävän?”, Henry tiedusteli, pitääkseen keskustelua yllä, heidän odottaessa vielä naisväkeä paikanpäälle.
”Kenraali Fritz uhosi, että olisi lähtenyt matkaanne joukkoineen, heille kun on ilmaantunut tehtäviä pohjoisempien kyliemme toimesta. Mutta hän lienee itse tuleva keskustelemaan kanssanne, mikäli todella aikoo matkaanne lähteä”, Nuorempi kuningas lisäsi.


//DODIII! Otetaan tiekkö pari lyhyempää ”juttelu” vastausta tähän väliin ni saadaan sulle ne tarvittavat viestit nopeesti >:) //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Linnan salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron