Sivu 3/8

ViestiLähetetty: 15 Elo 2009, 19:13
Kirjoittaja Ros
Rudyard

Sotilas hymähti. Tietenkään tyttö ei ollut käskenyt tuota vastaamaan, mutta olisi ollut epäkohteliasta jättää vastaamatta suoraan kysymykseen. Tyttö olisi urkkinut tietoja uudelleen esille, Lily oli voimakastahtoinen nainen lempeydestään huolimatta, joten oli helpompi vastata heti.
Rudyard huomasi ylittäneensä rajan tarttuessa tytön siroihin käsiin, muttei halunnut päästää heti irti. Hän naitti niiden lämmöstä ja tunnusta, jonka tuo lämpö antoi. Naimattoman miehen elämä osasi olla yksinäistä ja tuo yksinäisyys, jota ystävätkään eivät voineet poistaa, tuntui katoavan hetkeksi hänen koskettaessaan tuon kaunottaren käsiä.
Hälytyskellot soivat päässä, mutta mies ei irroittanut neidon käsistä.

Punatukka ei ollut tajunnut, kuinka lähellä tyttö oli häntä, etten kuin tuo kohotti katseensa häneen. Hän olisi pystynyt ryöstämään suudelman noita ihastuttavilta huulilta, muttei tehnyt sitä. Millainen mies suutelisi naimisissa olevaa naista ja vastoin tuon tahtoa?
Sika.
Tyttö osui todella lähelle arvailussaan. Enää tuon ei tarvitsisi kuin etsiä komeaa, matalaäänistä sotilaskomentajaa. Jos joukkoon lisättäisiin vielä punatukkaisuus, joku saattaisi mainita Rudyardin.
Kultaiset silmät tarkastelivat Lilyn suuria, vihreitä silmiä. Katse hymyili jo ennen huulia tytön sanoille.
"Yleensä niiden väriä kuvataan ennemmin eläimellisenä", Rudyard totesi vinosti hymyillen ja pääsi hitaasti, varovaisesti irti tytön käsistä.

ViestiLähetetty: 15 Elo 2009, 19:52
Kirjoittaja Aksutar
Lily

Nämä olivat jälleen niitä hetkiä joina Lily toivoi ettei olisi mennyt jo naimisiin.. Toisaalta, nuorena naisena hänen oli helppo ihastua jokaiseen joka jotenkin edes erottui edukseen joukosta ja osasi laittaa sanat oikeaan paikkaan. Tosin siitä oli aikaa kun hän viimeksi oli tuntenut sydämensä hakkaavan näin lujaa jonkun lähellä.
Kyllä, Lily katui toisinaan sitä että oli naimisissa velhon kanssa.. kai senkin pystyi pistämään nuoruuden hölmöilyn piikkin. Velhosta kun sattui nyt ilmenemään salaisuus jos toinenkin ajan mittaan.. lisäksi tuo mies tuntui olevan kovi, kovin etäinen toisinaan.. ja lisäksi tuo oli muuttunut samanlaiseksi, omistushaluiskeksi friikiksi mitä muut. Silti Lily pysyi tuon vierellä...
Prinsessa oli jo saanut lähes kaiken tarpeellisen esille tuosta miehestä.. nyt ei tarvinnut kuin mennä sotilastuvalle tai isän luo ja kysellä vähän, niin eiköhän tuo mies löytyisi.

Mies huomautti silmiensä väriä kuvattavan enemmänkin eläimellisemmksi ja samalla tuo irroitti otteensa Lilyn käsistä. Pienen pieni ääni prinsessan pään sisällä huusi EI miehen päästäessä irti, samalla kun tyttö jäi aivan kuin hypnotisoituna tuijottamaan miestä silmiin.
Sitten tytön pää notkahti alas posket punasta hehkuen, samalla kun tuo vetäytyi hieman kauemmaksi.
"minusta ne ovat mystiset enemmänkin kuin eläimelliset.." Lily sanoi sitten pitäen katseensa maan rajassa vältellen visusti katsekontaktia tuon kanssa.. nyt tyttöä nolotti enemmän kuin pitkiin aikoihin.

ViestiLähetetty: 15 Elo 2009, 20:15
Kirjoittaja Ros
Rudyard

Sormet saattoivat irroittaa tytön käsistä mutta henkisesti mies piteli tuota vielä pienen hetken otteessaan. Suuret silmät olivat nauliutuneet hänen silmiinsä ja tyttö tuijotti suoraan sotilaan keltaisiin silmiin kuin hypnoosissa. Sama toistui myös Rudyardin kohdalla, hänkään ei ollut saada silmiään irti noista täydellisistä, vihreistä silmistä.
Samassa tyttö vetäytyi kauemmas posket punaisina. Rudyardin huulilta pääsi pieni, vastusteleva huokaus tuon tahtomatta. Hän ei halunnut näyttää, kuinka paljon kaipasi tytön läheisyyttä, kuinka kovasti olisi halunnut yksinkertaisesti pitää tuota lähellään.
Mies ei tällä hetkellä toivonut mitään muuta niin kovasti kuin että olisi saanut nostaa tytön syliinsä, pidellä tuota käsivarsillaan ja upottaa kasvonsa tuon tuoksuviin hiuksiin. Hän halusi tuntea Lilyn lämmön ja haistaa tuon huumaavan tuoksun.
Rudyard ei halunnut tuosta sen enempää - ei uskaltanut haluta - mutta tuokin toive oli aivan liikaa ja täysin säädytön edes ääneen sanottavaksi.

Mies yritti saada uutta katsekontaktia tytön kanssa, mutta tuo piti katseensa maassa. Kommentille mies hymähti.
"Olen imarreltu", Rudyard kuiskasi ja ojensi kätensä, koskettaakseen varovasti tytön hiuksia. Käsi päätyi silittämään tuota aivan kevyesti, lempeästi. "Osaat aina valita kauniit sanat."
Jos Lily ei olisi naimisissa, sotilas olisi yrittänyt enemmän. Hän oli nytkin edennyt aivan liian pitkälle, ehkä loukannutkin tyttöä. Hän ei kuitenkaan uskaltanut kysyä tytöltä, halusiko tuo hänen lähtevän.
Punatukka pelkäsi saavansa kieltävän vastauksen.

ViestiLähetetty: 15 Elo 2009, 21:22
Kirjoittaja Aksutar
Lily

Miehen kuiskaus sai Lilyn ihon nousemaan kanalihalle. Prinsessa olisi halunnut varastaa miehen äänen, pistää sen pieneen rasiaan ja kuunnella aina kun siltä tuntui. Tuon ääni oli niin ihanan rauhallinen ja tyyni.. toisaalta se muistutti liikakkin erästä ei toivottua henkilöä. Kun tuo alkoi kevyesti silittämään Lilyn hiuksia, prinsessa jähemttyi kuin paikoilleen jäädytetty. Mies oli mennyt jo avian liian pitkälle.. tuo oltaisiin voitu hirttää tuosta hyvästä! Ainakin muutaman henkilön mielestä.. Tosin Lily ei niin kauheasti välittänyt vaikka tuo paijasi hänen hiuksiaan, mutta jo järkikin huusi että tämä oli liikaa.. Silti Lily oli yksinkertaisesti liian ujo sanomaan ei. Lisäksi Lily ei voinut kieltää etteikö olisi salaa halunnut tuon jatkavan. Mutta jäki ja tunteet sotivat jälleen kerran tytön sisällä vastaan toisiaan, jonka seurauksena tytön silmät alkoivat kostua. Silti prinsessa sai peitettyä surunsa ja tukalan olon sisällään pienellä hymyllä, nostaessaan katseensa takaisin mieheen.

"Olette varsin rohkea... " Prinsessa huomautti vilkaistessaan kättä jolla mies häntä oli silitellyt. Kaipa tuo itsekkin tajusi että oli mennyt ehkä hieman liian pitkälle, mutta... toisaalta taas.. kaiken voisi laittaa alkoholin piikkiin, vaikka tuskin he edes mitään olivat juoneetkaan! Humalassa ihmiset tekivtä yleensä erittäin typeriä ja harkitsemattomia asioita, Sen Lily oli huomannut turhankin hyvin. Lisäksi Lily ei pahemmin näytätnyt mitään merkkejä että olisi suorastaan halunnut miehen lopettavan.. kunhan ei päälle käynyt, mikä oli TODELLA epätodennökäistä. Olihan tuo jo osoittautunut herrasmieheksi.

ViestiLähetetty: 16 Elo 2009, 07:53
Kirjoittaja Ros
Rudyard

Rudyard huomasi menneensä liian pitkälle prinsessan jähmettyessä paikoilleen. Hän oli mennyt liian pitkälle koskettaessaan oma-aloitteisesti tuon kättä. Hän oli mennyt liian pitkälle tietoisesti sinutellessaan itseään huomattavasti korkea-arvoisempaa naista. Hän oli mennyt monessa suhteessa liian pitkälle.
Sotilas ihmetteli itsekin, mikä häneen oli mennyt. Hän oli tätä ennen noudattanut sääntöjä kirjaimellisesti. Hänen ei olisi kuulunut rohjeta koskettaa tyttöä tai edes puhua tuolle oma-aloitteisesti, korkeintaan vastata kysymyksiin ja kumarrella.
Joku olisi saattanut vedota alkoholiin, mutta Rudyard ei tuohon seikkaan voinut vedota. Hän oli vesiselvä, muutama siemaus punaviiniä ei saanut ketään humalaan eikä hänen säntilliseen luonteeseensa muutenkaan kuulunut itsensä humalaan juominen.

Silittäminen oli vaikea lopettaa ennen kuin näki hymyn, minkä prinsessa miehelle loi. Punatukka oli hyvä tunnistamaan ihmisten todellisia mielentiloja ja vaikka Lily oli varmasti hyvä kätkemään surunsa, mies oli näkevinään siitä häivähdyksen tuon vihreissä silmissä.
Käsi oli jähmettynyt paikailleen jo ennen tytön moittivia, metkitseviä sanoja. Teitittely oli kuin viimeinen naula arkkuun.
"Aivan. Olen pahoillani", mies totesi kohteliaaseen sävyyn ja veti kätensä hitaasti pois. Hän ei voinut väittää, etteikö ollut nauttinut noiden hiuksien silittelystä, vaikka oli oli kestänyt vain hetken. "Tarkoitukseni ei ollut käydä liian tuttavalliseksi."
Rudyard vetäytyi hieman kauemmas, ottamaan lasiaan puutarhapöydältä. Mies siemaisi siitä pikaisesti, mutta palautti sen paikalleen.
"Käynen hakemassa lisää juotavaa."
Kultaiset silmät kääntyivät katsomaan tyttöön vakavina. Luultavasti tuo oli ymmärtänyt vihjeen, minkä punatukka oli kärkenyt sanoihinsa. Hän antoi tytölle luvan lähteä, antoi tuolle pakomahdollisuuden. Hänen ollessaan Lily voisi poistua paikalta vähin äänin.
Lasin ollessa vasta puolityhjä, tuli varmasti selväksi, ettei mies juotavaa todellisuudessa tarvinnut.

ViestiLähetetty: 16 Elo 2009, 11:40
Kirjoittaja Aksutar
Lily

Miehen lopettaessa silittelyn Lilyn pää oli vähällä notkahtaa uudestaan. Siitä oli jo aikaa kun joku viimeksi oli paijannut hänen päätään niin että prinsessa oli tuntenut olonsa näin hyväksi.. mutta samalla surulliseksi. Tyttö tuijotti pienesti hymyillen mieheen joka pahoitteli äskeistä ja kertoi ettei aikeena ollut käydä liian tuttavalliseksi.
Mies sanoi hakevansa lisää juotavaan.. Lily katsahti nopeasti tuon puolityhjää lasia ja ymmärsi vihjeen harvinaisen hyvin. Nyökkäävän tai ymmärtäväisen vastauksen sijaan prinsessa nosti katseensa takaisin miehen kasvoihin ja hymyili pienesti.
"et sinä vielä juotavaa tarvitse..." Lily sanoi ja tällä kertaa siirtyi itse lähemmäksi miestä.

Hitaasti prinsessa nosti kätensä miehen kasvojen eteen ja hipaisi pienesti tuon maskia.. ihan hyvin hän oilisi voinut vain vetäistä sen pois, mutta se olisi ollut ja liian radikaalia.
"Et edes kertonut miksikä minun pitäisi sinua kutsua" Lily huomautti.. tähän asti tuo oli ollut vain "Mies", ei sen kummempaa nimeä.. antaisi nyt edes jonkinmoisen nimen korvikkeen, jos ei oikeaa nimeään halunnut kertoa.
Katse seikkaili milloin miehen hiuksissa, milloin tämän huulissa, kunnes vihreät silmät nauliintuivat takaisin miehen kutlaisiin silmiin.
"Jos käskisin sinua riisumaan maskisi, tekisitkö sen?" Lily kysyi nojautuen uteliaisuuttaan lähemmäksi tuijottaen yhä tuota syvälle silmiin.

ViestiLähetetty: 16 Elo 2009, 13:10
Kirjoittaja Ros
Rudyard

Lily oli fiksu. Tyttö ymmärsi hetkessä, ettei kyse ollut siitä, että mies tarvitsisi juotavaa. Tuo ymmärsi myös olla käskemättä miestä lähtemään, mikä sai Rudyardin hymyilemään tyytyväisesti. Hän saattoi rikkoa käyttäytymissääntöjä, mutta ainakaan vielä prinsessa ei ollut menettänyt hermojaan hänen säädyttömyydensä kanssa.
"Olet oikeassa", mies totesi. Vino hymy palasi pienesti hetkeksi kasvoille, muttei viipynyt niillä pitkään tytön siirtyessä lähemmäs. Tällä kertaa Lily teki sen oma-aloitteisesti. Sirot kädet hiipivät naamiolle, mutteivat kiskaisseet tuota ainakaan vielä pois. Tuollainen toiminta ei olisi ollut prinsessan mieleen - se olisi ollut aivan liian helppoa.

Rudyard kohotti kulmiaan tytön huomauttaessa ettei hän ollut kertonut tuolle nimeään. Se ei ollut tullut vastaan, hän ei ollut koskaan joutunut kysymään tytön nimeä, koska oli tiennyt lähes alusta lähtien tuon henkilöllisyyden. Lily ei suorastaan vaatinut häntä kertomaan nimeään, mutta katse, joka harhaili nyt miehen kasvoissa, pysähtyi muutamaksi hetkeksi tarkastelemaan tuon huulia ja päätyi lopulta jälleen kultaisiin silmiin, suorastaan vaati häntä antamaan jonkun nimen. Nimen, jolla tyttö voisi kutsua häntä.
"Kutsu minua Royksi", mies totesi pienen harkinnan jälkeen ja katseli hetken tyttöä. Tietenkin hän oli kertonut tuolle muun kuin oman nimensä. "Se kelvannee. Vai kuulisitko mieluummin oikean nimeni?"
Etunimen kertomisesta ei olisi miehelle paljoakaan haittaa. Kovinkaan moni ei tiennyt sitä, joten vaikka tyttö menisikin kyselemään Jerroldia, harva osaisi kertoa kuka oli kyseessä. Eikä miehellä ollut mitään salattavaa - jos prinsessa haluaisi kuulla hänen nimensä, hän ei voisi muuta kuin suostua tuon tahtoon.
Prinsessa tuli entistä lähemmäs eikä Rudyard väistänyt tuota. Hän ei halunnut vetäytyä kauemmas enää nyt, kun pystyi aistimaan neidon kehon suloisen lämmön lähellään.
"Olisiko minulla muuta vaihtoehtoa?" sotilas kysyi hymyillen. Kultaiset silmät ummistettiin hetkeksi. "Mutta toivoisin, että riisut sen itse, jos et voi hillitä uteliaisuuttasi."
Vieno hymy palasi kasvoille. Mies oletti, ettei tyttö tekisi sitä, vaikka tuon katseesta, joka porautui hänen silmiinsä, näki että tuo oli selvästi utelias.

ViestiLähetetty: 16 Elo 2009, 13:58
Kirjoittaja Aksutar
Lily

Mies sanoi että häntä voisi kutsua Royksi.. mutta teki tselväksi ettei tuo ollut hänen oikea nimensä.
"Toki se olisi mieluisampaa kuulla oikea nimesi mutta kyllä Roykin käy, näin alkuunsa" Lily totesi pienesti hymyillen. totta kai hän halusi tietää tuon oikean nimen, mutta ei hän halunnus saada sitä selville näin helpolla. Lisäksi prinsessa uskoi että mies tavalla tai toisella piti pikku arvuuttelu leikistä hänen kanssaan, eikä Lilykään voinut kieltää etteikö tuo pikku salaperäisyys pitänyt hänen mielenkiintoaan yllä.
Ei, miehellä ei oikeastaan olisi muuta vaihtoehtoa jos Lily käskisi hänen riisua naamionsa. Toki tuo voisi kohteliaasti vain kieltäytyä, mutta mikäli prinsessa sitä alkaisi ihan tosissaan vaatimaan, ei tuolla ollut valinnan vapautta. Miehen seuraava huomautus sai Lilyn kohottamaan pienesti kulmiaan.. tuo suorastaan antoi hänelle luvan poistaa maskin hänen kasvoiltaan. Pieni ääni Lilyn pään sisällä käski vetää maskin pois tällä sekunnilla, mutta silti tyttö ei tuota tehnyt. Se olisi pilannut kaiken mystysyyden ja salaperäisyyden, mutta toisaalta prinsessa paloi halusta riisua tuon maskin.

"olet totta vie yksi suuri mysteeri, Roy" Lily totesi lopulta ja vetäytyi takaisin omalle puolelleen naurahtaen pienesti. Hän voitti uteliaisuuden ja antoi miehen maskin olla.. ainakin vielä.
"Mutta vielä minä sinut löydän, odota vain" prinsessa lisäsi ja nosti oman lasinsa huulilleen ja hörppäsi juomaansa.

ViestiLähetetty: 16 Elo 2009, 17:28
Kirjoittaja Ros
Rudyard

Oli kohteliasta huomauttaa jo etukäteen, ettei nimi ollut hänen omansa. Tavallaan tuo nimi kuitenkin oli hyvin lähellä hänen nimeään, lähes kuin lempinimi Rudyardista.
"Näin alkuun", mies totesi pehmeästi ja hymyili tyytyväisenä. Nuo sanat hän painoi toiveikkaana mieleensä. Prinsessa oli vannonut ottavansa selville, kuka hän oli joten jos neiti ei saisi sitä selville jo näissä juhlissa, heillä olisi mahdollisuus tavata uudelleenkin. Tuohon liittyisi aina se riski, että kuninkaan neuvonantaja tulisi ja repäisi sotilaan pään harteilta, mutta hän ei uskonut Lilyn ottavan tuota riskiä.

Kuten Rudyard oli arvannut, Lily ei riisunut naamiota hänen kasvoiltaan. Tyttö halusi tietää sen, kenen kanssa juuri nyt keskusteli, mutta tuo halusi itse selvittää sen. Jos hän kiskaisisi naamion noin vain pois miehen kasvoilta, Rudyard oli voittanut heidän pikku leikkinsä. Neiti ei ehkä ajatellut tätä samanlaisena pelinä - eikä sotilas itse panisi häviötä pahakseen - mutta ilmiselvästi tuokin oli ihastunut tilanteen salaperäisyyteen.
Valitettavasti, todettuaan että mies oli yksi mysteeri, tyttö vetäytyi kauemmas ja siemaisi juomaansa.
"Imrtelet minua", sotilas totesi vienosti hymyillen. Hän osasi olla lumoava niin halutessaan. "Sinä pidät mysteereistä."
Sanat olivat toteamus, eivät kysymys. Se oli lähes itsestäänselvyys. Jos Lily ei olisi kiinnostunut arvoitusleikeistä, Rudyard olisi joutunut aikoja sitten vaihtamaan lähestymistapaansa tuohon. Hänella oli tarpeeksi päättelykykyä älytääkseen tämän.
Mies siemaisi juomaansa tytön mainitessa, että löytäisi hänet.
"Haluatko lyödä vetoa siitä?"

ViestiLähetetty: 16 Elo 2009, 18:01
Kirjoittaja Aksutar
Lily

Lilykin piti tätä jonkinlaisena leikkinä. Olihan se mukavaa vaihtelua arkiseen elämään. Lilyllä se arki sattui toisinaan olemaan harvinaisen tylsää ja yksitoikkosita. Istua päivät pitkät sisätiloissa muiden seuraneitien kanssa ja jutella niitä näitä, joskus käydä juhlissa ja joskus muuten vain näyttäytyä kansalle. Pieni jännitys arkeen ei ollut pahitteeksi, ei sitten ollenkaan.. Eikä Lily uskonut että tuota miestä haittasi jos häntä sattui metsästämään itse prinsessa.. monet miehet jopa kirjaimellisesti tappelivat prinsessan suosiosta, vielä senkin jälkeen kun tuo oli mennyt naimisiin.. useimmat jaksoivat yhä uskoa että velho oli vain lumonnut prinsessan ja että velhon kellistämällä lumous raukeaisi.. mikä sinäsä oli jo melko villi veikkaus.

Lily nyökkäsi pienesti miehen huomauttaessä hänen pitävän mysteereistä. Totta kai hän piti kaikenmaailman arvoituksista ja salaisuuksien ratkomisesta. Se toi hieman jännitystä elämään.. mutta ei kuitenkaan liikaa.
Royn ehdottaessa vedon lyöntiä prinsessa katsahti tuohon kysyvästi. Vedonlyönti ei ollut oikein prinsessojen hommaa ja moisen ehdottamisesta Lilyllä olisi ollut oikeus lyödä tuota poskelle.. Vedonlyönti oli tavallisen kansan hommaa, varsinkin kapakassa notkuvien..
"Hyvä on. Kerro panoksesi" Lily totesi lopulta viekkaasti hymyillen, samalla kun hörppäisi jälleen lasistaan.

ViestiLähetetty: 16 Elo 2009, 18:45
Kirjoittaja Ros
Rudyard

Rudyard odotti osittain saavansa läimäyksen kasvoilleen, mutta sitä ei tullutkaan. Prinsessalla olisi ollut siihen täysi oikeus, mieshän oli suorastaan alentanut tuon itsensä kaltaisen rahvaan tasolle. Hän oli kuitenkin osannut odottaa, ettei minkäänlaista lyöntiä tulisi. Lily oli tätä ennenkin käyttäytynyt aivan toisin, kuin hemmotellun pikku prinsessan olisi pitänyt.
Tästä oli ollut helppo päätellä, ettei tyttö muutenkaan ollut perin prinsessamainen. Vino hymy lankesi tytön kasvoille tuon suostuessa.
Sotilas huikkasi omasta lasistaan ja tarkasteli tyttöä katseellaan. Hän ei ollut varma, mitä tyttö halusi hänestä. Mitä sellaista, mitä hän ei olisi muussa tapauksessa suostunut antamaan tuolle tai missä olisi mitään erikoista?

Punatukka painoi sormensa mietteliäästi yhteen. Pinttynyt tapa, joka oli tarttunut häneen jo opiskeluaikoina eikä ottanut lähteäkseen.
"Laitan tietenkin panokseksi sen, mitä sinä haluat", sotilas totesi hymyillen vinosti. "Ole hyvä, äläkä vaadi rahapanosta, minulla ei ole tarpeeksi rahaa, jotta se olisi sinulle taskurahaa parempaa."
Mies nojautui taaksepäin ja käänsi katseensa tyttöön.
"Joten mitä sinä haluaisit?"
Veto oli jo hävitty. Tyttö hankkisi helposti hänen nimensä selville ja löytäisi hänet helposti, kunhan Rudyard sattuisi olemaan paikalla. Olisi turhaa kieltää tuota kysymästä sotilailta, se vaikeuttaisi tehtävää turhankin paljon.
Muualla Rudyardin nimi kävi ilmi korkeintaan joskus harvoin vanhempien rouvien keskuudessa, jotka mainitsivat hänen olevan kuin sijoitus. Sotilaan ura oli nousujohteinen, jo everstiluutnantin arvo oli ällistyttävän hyvä miehelle, jonka miekankäsittely taidot olivat keskinkertaiset, joten tuo olisi hyvä naittokohde hieman alempiarvoisemman perheen tyttärelle.

ViestiLähetetty: 16 Elo 2009, 19:28
Kirjoittaja Aksutar
Lily

Mies mietti hetken mitä tuo oikeastaan haluaisi, mutta Prinsessan yllätykseksi tuo ei varsinaisesti keksinyt mitään panosta, vaan pyysi prinsessaa asettamaan panoksensa peliin. Lisäksi tuo pyysi ettei Lily vaatisi rahapanosta, johon tyttö vain naurahti pienesti.
"en minä sinun rahoillasi mitään tekisikään" Lily vastsi hörpäten lasistaan pienesti ja jäi sitten miettimään, mitä hän panokseksi laittaisi.
Tyttö mietti pitkään ja hartaasti mitä oikeastaan halusi. Mitään maallsita hän ei tuolta vaatisi, ensinnäkin siksi ettei kehdannut ja toiseksi siksi ettei tuo voinut omistaa mitään mitä Lily ei jo omistanut tai saisi jos pyytäisi isältään.

Hetken suutaan mutristeltua Lily nosti päättäväisen katseensa mieheen ja hymyili tuolle jälleen.
"Jos löydän sinut, lähdet minun kanssani ratsastamaan" Prinsessa sanoi ja jatkoi "Koska isäni ei päästä minua enää muurien ulkopuolelle ilman vahtia.. Lisäksi miehestäni ei ole paljon seuraa kun tuolla on aina jotain menoa... Joten haluan sinut mukaan mieluummin kuin jonkun täysin tuntemattoman sotilaan".
Nuo sanat sanottunaan prinsessa kohotti pienesti kulmiaan ja hymyili lempeästi.
"Liikaa vaadittu?"

ViestiLähetetty: 16 Elo 2009, 19:45
Kirjoittaja Ros
Rudyard

Mies naurahti. Kuinka röyhkeää, tyttö suorastaan sanoi häntä köyhäksi! Joku turhamaisempi mies olisi ottanut tuosta nokkiinsa ja niin olisi punatukkakin, jos törkeys olisi tullut mieheltä. Naisilta hän salli paljon enemmän kuin omalta sukupuoleltaan.
"Voisit ajaa minut perikatoon viemällä omissa silmissäsi pienen summan", Rudyard totesi leikkisästi. Hän ei todellisuudessa ollut kovinkaan köyhä - ehkei kaikkein rikkainkaan, muttei suorastaan köyhä. Miehellä oli varaa tilavaan, kauniiseen asuntoon, kunnollisiin vaatteisiin ja muutenkin hyvään elintasoon. Suurimman osan ajastaan hän oli harjoittelemassa tai tekemässä perfektionistisesti muiden töitä, joten kaikki korkeasta elintasosta kielivät hyödykkeet jäivät usein käyttämättä.

Sotilas siemaisi jälleen lasisaan, tarkkaillen tyttöä samalla. Tuo näytti keksineen mitä halusi, sillä vihreiden silmien katse kohosi äkkiä erityisen päättäväisenä Rudyardin silmiin.
Kuinka hän rakastikaan tuota päättäväistä ilmettä ja hymyä, joka seurasi tuota kaikkea.
"Se sopii minulle hyvin", punatukka totesi automaattisesti. Hän naurahti ja jatkoi pehmeästi: "Minun täytynee antaa sinun voittaa, koska tämä on palkinto meille molemmille."
Jälleen kerran Rudyard painoi sormensa yhteen.
"Jos et ole löytänyt minua kuukauteen--" Tuo oli mahdottomuus, Lily löytäisi hänet viikon sisällä, luultavasti tulisi jo huomenna tapaamaan Rudyardia. "--laulat minulle. Sopiiko se?"

ViestiLähetetty: 16 Elo 2009, 20:03
Kirjoittaja Aksutar
Lily

Lilyn kasvoille leivisi hymy Royn suostuessa hänen ehdotukseensa. Toivottavasti tuo osasi ratsastaa, tosin jos Roy ei olisi osannut, tuskin tuo olisi hänen ehdotukseensa suostunutkaan. Lily itse rakasti ratsastamista yli kaiken ja lisäksi hänen oma hevosensa, Jim, oli yksi rakkaimmista otuksista maan päällä prinsessalle. Hän oli aivan varma että tuntisi suurta tuskaa mikäli Jimille joskus kävisi jotain.. no, olihan Kalma jo kerran Jimiä perseelle läppäissyt kynsillään, josta hevoselle oli tullut mukavat arvet.. tosin silloin Kalma oli samalla pelastanut Prinsessan hengen.
Miehen huomauttaessa plakinnon olevan heille molemmille, Lily hymähti pienesti eikä voinut kuin hymyillä. Tuo ilmeisesti nautti prinsessan seurasta jollain tasolla, eikä prinsessa voinut kiistää etteikö hänkin olisi nauttinut miehen seurasta. Hän oli huomattavasti lempeämpi ja sosiaalisempi mitä Lilyn seura yleensä...

Sitten Roy laittoi oman vaatimuksensa pöytään, eikä Lily voinut kuin pienesti naurahtaa tuon toiveelle.
"sopii hyvinkin" Prinsessa vastasi.. siitä oli aikaa kun häntä varta vasten oli pyydetty laulamaan ja yleensä se joka häntä pyysi oli joko hänen oma isänsä tai veljensä.. muilla ei ollut oikeutta pyytää häntä laulamaan ja lisäksi muut eivät vain uskaltaneet vaatia moisia.
"mutta uskon hyvinkin vahvasti että te tulette häviämään... mutta voinhan aina laulaa ratsastaessa" Lily huomautti ja siemaisi viimeisen hörpyn lasistaan.

ViestiLähetetty: 17 Elo 2009, 08:15
Kirjoittaja Ros
Rudyard

Sotilas ratsasti usein. Se oli kuitenkin nopeampaa kuin kävely eikä pienellä joukolla ratsastaminen ollut kovinkaan epäilyttävää, jos osasi pelata oikein, hän ei näyttänyt miehineen pienoisarmeijalta.
Rudyard oli kuitenkin epävarma eräästä asiasta. Hänen taistelutaitonsa olivat keskinkertaiset - hän pystyisi suunnittelemaan heille täydellisden reitin, jolla mitään vaaraa ei pitäisi tulla. Hän pystyisi asein valmistautumaan useampiin erilaisiin hyökkäyksiin. Tositilanteen tullessa hän oli tämän suunnittelunsa ansiosta etulyöntiasemassa, mutta kuningas ei välttämättä luottaisi tähän. Lily oli isänsä silmäterä ja miehen, jolla oli enemmän älyä kuin voimaa, lähettäminen yksin suojelemaan prinsessaa ei olisi välttämättä tuon mieleen.
Punatukka sai osakseen tyytyväisen hymyn todetessaan, että palkinto oli heille molemmille. Ihastuttavaa, tuon hymyn vuoksi hän oli enemmän kuin mielellään ratsastamassa.

Mies naurahti prinsessan toteamukselle. Lily oli enemmän kuin oikeassa, sotilaalla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia voittaa tätä.
"Alat käydä ylimieliseksi", punatukka totesi hienoisesti hymyillen. "Mutta olet myös valitettavasti - tai onneksi - oikeassa. Mahdollisuuteni eivät ole kovinkaan hyvät, olen mennyt antamaan liikaa vihjeitä."
Kultaiset silmät katsahtivat tyttöön. Mitä muuta hän olisi tehnyt? Hänhän halusi tulla löydetyksi. Oli suuri kunnia päästä ratsastamaan prinsessan kanssa, mutta enemmän kuin siitä saatua kunniaa, hän halusi yksinkertaisesti viettää aikaa tuon ihastuttavan olennon kanssa.
"Olen kuullut laulunne olevan lumoavan kaunista", Rudyard totesi tytön huomauttaessa, että voisi laulaa tuolle. Hän siemaisi oman juomansa loppuun. "Olen onnenpoika."