Sivu 6/8

ViestiLähetetty: 20 Elo 2009, 18:20
Kirjoittaja Aksutar
Lily

Kyllä Lily laskisi uuden laulun laulamisen lupaukseksi, mutta nyt hän ei sitä vielä laulaisi. Tuo saisi odottaa seuraavaan kertaan, mikäli sellainen tulisi. Eiköhän sellainen tulisi, jos Lily ei pääsisi ratsastamaan tuon kanssa niin hän keksisi jotain muuta. Ainahan hän voisi tulla tapaamaan Rudyardia tänne, tosin jos prinsessa alkaisi vakituisesti miehen luona juoksemaan niin pian siitä supisisi koko hovi.. tosin varmaan toiveekkaassa mielessä, tuntui siltä kuin kaikki haluaisivat Prinsessan ja Velhon eroavan, syystä taikka toisesta. Kai kansa aavisteli että noista tulisi kuningas pari tätä menoa, mikäli Prinssi jatkaisi omalaatuista elämäänsä... Ja velho ei todellakaan ollut lupaava kuningas ehdokas, ei edes Haraldin mielestä.

Luojan kiitos Rudyard ei ottanut Lilyn sanoja loukkauksena lainkaan ja prinsessa hymähtikin tuon sanoille pienesti. Lily kyllä tiesi kuten Rudyardkin että hän voisi vaatia tuolta vastausta mihin tahansa kysymykseen, mutta Lilyllä ei yhäkään ollut pokkaa vaatia moisia. Prinsessaksi hän oli melko vaatimaton, oli se sitten hyvä tai huono piirre.
"Hyvä tietää.. ja kiitos" Lily totesi nostaen katseensa takaisin Rudyardiin "Kiitos että kutsut minua etunimellä".
"mutta osaan olla toisinaan melko.. ajattelematon puhuessani. Sekin on yksi syy miksi yleensä pysyn hiljaa. Prinsessa kun ei ihan kaikista aihesita saa puhua, tiedät kai sen" Lily sanoi sitten pienesti huokaisten ja laksi kätensä takaisin pöydälle.
"Joskus toivon että saisin viettää edes yhden normaalin päivän ilman prinsessan titteliä..."

ViestiLähetetty: 20 Elo 2009, 18:58
Kirjoittaja Ros
Rudyard

Mies hymyili hämmentyneenä. Tietenkin hän oli kutsunut tyttöä etunimellä, kuten oli tehnyt aikaisemmin. Tosin tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän lausuisi tuon suloisen nimen ääneen, tätä ennen hän oli vain toistellut sitä ajatuksissaan.
Pitäisi uskaltautua lausumaan tuo kaunis nimi ääneen useamminkin.
"Ei sitä tarvitse erikseen kiittää", punatukka totesi nojautuen jälleen kynnärpäällään pöytään. "Ei itsestäänselvyydestä tarvitse kiittää."
Mies katseli tyttöä, kuunteli tuon huomautusta siitä, ettei tuo ajatellut mitä sanoi. Hänestä tuo piirre oli hurmaava, spontaanius teki tytöstä erilaisen kuin prinsessan olisi odottanut olevan.
"Minä pidän ajattelemattomuudestasi", Rudyard totesi yllättäen. "Tai enemmänkin, minä pidän pyytettömästä rehellisyydestäsi." Hänen kaltaisensa kieroilija ei koskaan pystyisi samaan. Ainoastaan malttinsa menettäessään mies sanoi sen, mitä ajatteli, sen kummempia miettimättä.

Tytön mainitessa että haluaisi olla yhden päivän ilman prinsessan titteliä mikä sai Rudyardin nyökkäämään.
"Voin antaa sinulle sellaisen päivän", mies kuiskasi. "Kun menemme ratsastamaan, olet Lily. Et rouva etkä hänen korkeutensa. Silloin saat yhden päivän ajan olla se, joka olet noiden tittelien alla."
Rudyard naurahti. Hän siemaisi teetään, joka oli ehtinyt kylmetä sillä välin, kun kaksikko oli keskustellut.
"Jos saamme luvan lähteä. Ei saisi herättää liikaa toiveita, ennen kuin kaikki on varmaa." Ei olisi mitään syytä kiusata Lilyä ja laittaa tuota unelmoimaan tulevasta ratsastusretkestä, jonka tuon isä torjuisi.

ViestiLähetetty: 20 Elo 2009, 19:31
Kirjoittaja Aksutar
Lily

Ei itsestäänselvyydestä tarvitse kiittää. Lily naurahti pienesti, kai se sitten oli itsestään selvyys. Joillekkin se ei tuntunut olevan, vaikka Lily kuinka monta kertaa pyysi "ystäviään" kutsumaan häntä Lilyksi, silti nuo käyttivät hänestä sanaa prinsessa tai teidän korkeutenne. Lily ei yhäkään pitänyt siitä, mutta alkoi jo pikku hiljaa luovuttamaan asian suhteen. Kutsukoon häntä miksi halusivat.. Mutta Lily oli siitä kiitollinen että Rudyard kutsui häntä etunimellä.
Mies totesi pitävänsä Lilyn ajattelemattomuudesta. Prinsessa loi pienesti hämmentyneen katseen mieheen, mutta naurahti jälleen pienesti tuon sanoille.
"tuo olikin uutta.." Lily totesi, ei hänelle koskaan ennen oltu sanottu noin. Mukavaa että joku kiinnitti välillä huomiota enemmänkin Lilyn sanoihin, mitä tämän ulkonäköön ja asemaan.

Tyttö vilkaisi Rudyardiin iloisen kysyvästi tuon sanoessa että hän voisi antaa Lilylle päivän, jolloin tuo olisi pelkkä Lily, ei sen enempää eikä vähempää. Ajatus kuulosti aivan ihanalta Lilyn mielestä ja tuon huulille hiipi jälleen lempeä, ystävällinen hymy.
"Kun saamme luvan lähteä" Lily korjasi Rudyardin sanoja hymyillen "Uskon kyllä että isäni suostuu.. kunhan emme mene metsään".
Metsään Harald ei päästänyt tyttöään edes armejan kanssa. Kaikki tiesivät että haltiat piilottelivat jossain päin metsää, jonka takia kukaan ei siellä uskaltanut yksin liikkua.. ellei todellakin tiennyt mitä teki.
"milloin aijot vakuutella esimiehesi..?" Lily kysyi sitten siirtäen jälleen naamalleen hiipineen hiuskiehkuran korvansa taakse.

ViestiLähetetty: 20 Elo 2009, 19:45
Kirjoittaja Ros
Rudyard

Rudyard huomasi jälleen lähes huomaamattaan saaneensa tytön hymyilemään ystävällistä, lämmintä hymyään. Vielä äsken tuon silmistä oli aistinut tuskan, pelon ja ahdistuksen, nyt taas tuon hymy oli lämmin ja kaunis, kuten ennenkin. Oli suuri kyky kestää muiden tuskat ja pystyä elämään noiden kanssa, vaikka he haikailisivatkin jotain - mutta oli myös suuri kyky saada toinen hymyilemään surusta huolimatta.
Jälkimmäistä kykyä punatukka ei ollut koskaan odottanut hallitsevansa, mutta sai huomata erehtyneensä.
"Tietenkään me emme mene metsään", mies totesi hymyillen hienoisesti. "Kummallakaan meistä ei ole asiaa sinne, ties mitä voisi sattua." Hän ei sanonut, että ainoastaan Lily oli heikko vaan että he molemmat olivat. Rudyard ei pärjäisi haltioita vastaan ilman pientä armeijaansa.

Rudyard oli unohtunut hetkeksi tuijottamaan, kuinka punaruskeaa hiuskiekuraa yritettiin houkutella takaisin korvan taa.
"En voi tehdä sitä, ennen kuin olet maininnut tulevasta ratsastusretkestä isällesi", mies totesi. "Esimieheni ei uskoisi sitä yhteensattumaksi, jos alkaisin ilman erikseen kysymistä todistella kykyjäni. Meidän on edettävä heidän tahtiinsa, odotettava sen aikaa, että isäsi mainitsee asiasta eteenpäin."
Rudyard hymähti.
"Ja ehkei minun tarvitse paljoakaan todistella mitään. Esimieheni tietää niistä jo, olenhan minä kuitenkin toiminut hänen alaisuudessaan jo pitkään."
Mies tarkasteli jälleen tyttöä katseellaan. Tuo olisi halunnut niin kovasti päästä ratsastamaan, heti jos se vain olisi ollut mahdollista.
"On jaksettava odottaa."

ViestiLähetetty: 20 Elo 2009, 20:13
Kirjoittaja Aksutar
Lily

Kai se oli totta ettei Rudyardillakaan ollut asiaa metsään, mutta eihän Lily sitä osannut arvioida. Ties kuinka hyvä taistelija tuo olisi ollut, tosin Rudyard oli jo antanut sellaisen kuvan että on mieluummin porukan aivot kuin se lihasmassa mikä vihollisia kaataa.
Lily mutristi pienesti suutaan Rudyardin mainitessa että Lilyn pitäisi ensin mainita isälleen asiasta. Tottahan se oli. Oli edettävä vaihe vaiheelta, vaikka Lilystä tuntui ettei hänen malttinsa kestäisi semmoista. Toisinaan tyttö osasi olla äkkipikainen ja kärsimätön, mutta ei silti viitisnyt vaatia haluamaansa suoraan sillä sekunnilla, vaikka mieli joskus teki.
On jaksettava odottaa sanat tuntuivat menevän kuin kuuroille korville, kun Prinsessa oli jäänyt miettimään asiaa hetkeksi itsekseen, sulkien jälleen kaiken muun ympäriltään. Tyttö tuijotti poissa olevasti Rudyardin rintakehää, hieroen samalla käsiään yhteen.

Äkkiä tyttö kohotti katseensa takaisin miehen kasvoihin ja hymyili pienesti.
"Mitä jos.. Puhuisitkin suoraan kuninkaalle" Lily sanoi hieroen yhä käsiään yhteen "uskon kyllä että hän kuuntelisi, jos esittäisimme asiamme samaan aikaan.. vai etkö usko vakuuttavasi itse kuningasta taidoillasi?" prinsessa kysyi pienesti hymyillen.
Hän kyllä uskoi että Kuningas kuuntelisi heitä ja että Rudyard varmasti tulisi vakuuttamaan hänen isänsä mikäli yrittäisi.. se oli tietenkin oma asiansa kehtasiko Rudyard asiaa suoraan kuninkaalle esittää. Ehkä Lily oli jälleen turhankin innokas. Mutta kuten sanottu, kuningas varmasti olisi mielissään siitä että tyttö oli valmis ottamaan edes jonkun mukaansa ratsastus retkelleen, eikä olisi jälleen yksin lähdössä.

ViestiLähetetty: 21 Elo 2009, 08:13
Kirjoittaja Ros
Rudyard

Mies kohotti kulmiaan hämmentyneenä. Lily oli innokas lähtemään ja keksi jatkuvasti keinoja, joilla he pääsisivät mahdollisimman nopeasti ratsastamaan. Se imarteli häntä tavallaan, mutta toisaalta taas sai huolestumaan. Punatukka oli niitä, joiden oli saatava pohtia asioita ja järjestellä kaikki mielessään useaan otteeseen, ennen kuin hän olisi tyytyväinen lopputulokseen.
"Oletko varma siitä?" Rudyard kysyi hienoisesti hymyillen. "Mehän vaikuttaisimme suurimmalla todennäköisyydellä rakastavaisilta, jotka haluavat järjestää kahdenkeskistä aikaa." Poskille nousi pieni puna. Hän ei olisi pannut pahakseen, vaikka asia olisikin ollut noin - Lilyyn ihastuminen oli ollut liiankin helppoa.
Mies raapi jälleen poskeaan, mutta lopetti sen tajuaan mitä teki. Punainen läikkä voimistui jälleen kerran. Pitäisi yrittää päästä eroon näistä eleistä, joiden vuoksi häntä oli naurettavan helppo lukea. Outoa, ettei kukaan ollut vielä huomauttanut asiasta - ehkä ihmiset pitivät siitä, että tunteet näki Rudyardin kasvoilta ja eleistä.
"Pystyisin ehkä vakuuttamaan isäsi asiasta, kuningas on viisas mies, mutta saisiko joku toinen väärän mielikuvan?" Mies hymyili. "Jos emme yrittäisi vakuuttaa häntä yhdessä, emme vaikuttaisi niin läheisiltä ja sitä katsottaisiin hieman.. soveliaampana."

Rudyard työnsi teekuppinsa hieman kauemmas. Enää hän ei lähtisi maistelemaan tuota jäähtynyttä litkua.
"Mutta sinä saat päättää, Lily", mies totesi. "Jos haluat että puhumme isällesi, silloin me teemme sen."
Sotilas nousi ylös ja noukki molempien teekupit pöydältä.
"Sinä tuskin enää juot tätä", mies totesi samalla, kun kaatoi kylmäksi käyneen juoman pois. Heillä oli ollut niin kiire, ettei kumpikaan ollut ehtinyt juoda teetään.

ViestiLähetetty: 21 Elo 2009, 10:06
Kirjoittaja Aksutar
Lily

Tytön poskille nousi puna siinä missä Rudyardinkin, tuon mainitessa heidän vaikuttavan rakastavaisilta, mikäli he suoraa marssisivat kuninkaan eteen. Totta kai aatelis neitojen seurapiireissä aina puhuttiin salaisista rakastajista, kuinka ne joko olivat niiiin ihania tai kuinka olisi mukavaa omistaa sellainen. Lily ei pahemmin asiaa ollut edes miettinyt, hän oli ollut tyytyväinen avioliittoonsa, kunnes oli saanut surukseen huomata ettei se aina ollut ruusuilla tanssimista, varsinkaan velhon kanssa.
Ei sillä, olihan Rudyard hurmaava persoona eikä Lily voinut suoranaisesti kieltää etteikö olisi edes pienesti ihastunut tuohon. Jos ei olisi niin turkin prinsessa tuon perään olisi lähtenyt tanssiaisten jälkeen...
Tyttö vältteli nolostuneena miehen katsetta hetken, posket punoittaen yhä. Tosin, eiväthän he olleet rakastavaisia, joten heidän ei pitäisi edes pelätä että joku epäilisi sitä...
"Olet oikeassa, jälleen kerran" Lily totesi sitten siirtyen pyörittelemään sormallaan hiuskiehkuraansa "Toiset täällä osaavat olla... äkkipikaisia ja turhankin epäileviä".
Lienee turha kysyä ketä Lily tarkoitti.. tai keitä. Velho nyt heti ensimmäisenä olisi kuulustelemassa Rudyardia mikäli asiasta saisi väärän kuvan ja Papitar.. vaikka Papitar olikin nuori, tuolla oli erittäin terävät hoksottimet.

"Joten parempi vain edetä kuten sanoit" Tyttö sanoi lopulta nostaen nolostuneen katseensa takaisin Rudyardiin, joka nousi ylös ja noukki teekupit pöydältä.
Lily pudisti päätään Rudyardin kysyessä joisiko Lily teetä enää. Tuskin, se oli varmasti jo kylmennytkin. Lily nousi seisomaan ja vilkaisi nopeasti ympärilleen, mutta naulitsi sitten katseensa takaisin Rudyardiin.
"Sinulla on varmaan vielä paljon töitä.. ja minä taidan vain häiritä työntekoasi" Lily totesi vaivautuneesti naurahtaen..
Toisaalta hän ymmärsi mikäli mies pyytäisi häntä poistumaan, mutta sisimmisään Lily halusi viettää vielä hetken tuon luona. Ehkä miehelle annettaisiin viivästymiset työasioissa anteeksi mikäli tuo kertoisi Prinsessan vieraileen luonaan.. mikäli tuolla nyt töitä oli tehtävänä.

ViestiLähetetty: 21 Elo 2009, 14:22
Kirjoittaja Ros
Rudyard

Mies kohotti katseensa tytön kasvoihin, poskien punoittaessa yhä hienoisesti. Kumpikin oli ymmärtänyt hänen sanojensa merkityksen hyvin, tajunnut mitä tapahtuisi jos tällainen väärinkäsitys tulisi tapahtumaan.
Papittaresta punatukka ei osannut sanoa mitään, mutta vihaisesta aviomiehestä sitäkin enemmän. Joku olisi saattanut olla valmis taistelemaan velhon kanssa saadakseen Lilyn omakseen - ja kokenut karvaan tappion. Rudyard ei kuitenkaan nähnyt tilannetta samoin, sillä jos prinsessa välitti hänestä, tuo tuskin haluaisi hänen kuolevan tyhjän takia.
"Niin. Siitä saattaisi olla ratsastamaan pääsemiselle enemmän harmia kuin hyötyä", mies totesi hurmaavasti hymyillen.

Miehen kääntyessä ympäri tyttö oli naulinnut katseensa häneen. Lily oli luultavasti pompannut ylös heti punatukan käännettyä selän ja hetken ajan mies oletti tuon haluavan päästä pakoon. Katse oli kuitenkin naulittu häneen kiinteästi.
Lily oli oikeassa, Rudyardilla oli paljon töitä tehtävänä. Hänellä olisi ollut täysi syy ajaa arvon neiti pois, mutta sen sijaan mies pudisti päätään.
"Työt ehtii tehdä myöhemminkin", punatukka totesi, vielä toissapäivänä hän ei olisi uskonut jättävänsä työnteon naisen vuoksi. "Joten jos et ole kiireinen, voisit jäädä tänne vielä joksikin aikaa."

ViestiLähetetty: 21 Elo 2009, 14:46
Kirjoittaja Aksutar
Lily

Ei, Lily ei halunnut Rudyardin missään nimessä kuolevan. Jos ratsastusreissu häiritsisi velhoa niin paljon että tuo uhkaisi tosissaan repiä miehen pään irti, Lily peruisi koko homman.. Tosin siinä vaiheessa Lily pitäisi pitkän ja katkeran mykkäkoulun velholle. Tuosta oli tullut liian omistushaluinen, kuten muutamasta muustakin henkilöstä. Lily kuitenkin yritti sivuuttaa kaikki ajatuksesnsa velhosta nyt pois mielestään, tuntui jotenkin epäsopivalta edes ajatella tuota Rudyardin seurassa.

Rudyard pudisti päätään ja sanoi ehtivänsä tehdä myöhemminkin. Lily kasvoille levisi pieni hymy. Hänen ei tarvitsisikaan lähteä vielä, onneksi. Tyttö hymähti pienesti ja vuorostaan pudisti päätään.
"Minulla ei ole minnekkään kiire.. Ja mitä minun kiireisiini muka kuuluisi? Tavata aatelisia ja kuunnella heidän juorujaan.. joskus se tuntuu niin puuduttavalta että toivon olevani kuuro" Lily sanoi tuhahtaen.. ei tuollaista olisi varmaan kannattanut ääneen sanoa, mutta se oli tosiasia. Jos Rudyard viettäisi päivänkin aatelistyttöjen ympäröimänä ja kuuntelisi näiden juttuja, tuo varmasti ymmärtäisi mitä Lily tarkoittaisi.
"Joten voin jäädä vielä seuraasi.. kunnes sinun on pakko jatkaa töitäsi" Prinsessa lisäsi hymyillen samalla kun suki pienesti hiuskiehkuraansa.
Lily olisi voinut viettää vaikka koko päivän tuon luona, ihan vain uteliaisuuttaan ja mielenkiintoaan. Jokin Rudyardissa kiehtoi, mutta Lily ei osannut sanoa mikä..

ViestiLähetetty: 23 Elo 2009, 17:39
Kirjoittaja Ros
Rudyard

Sotilas tiesi tekevänsä virheen lykkäämällä töitään tytön vuoksi, muttei voinut itselleen mitään. Nyt ei ollut kuitenkaan aikaa itseinholle, vasta sitten kun Lily olisi lähtenyt, mies tajuaisi kuinka paljon vihasi itseään tämän laiskottelun vuoksi, johon hän oli juuri sortunut.
Punatukka kohautti olkiaan tytön kysyessä, mitä tuon kiireisiin muka voisi kuulua.
"Niin minä oletin", mies totesi hienoisesti hymyillen. "Kuulostaa puuduttavalta."
Todellisuudessa Rudyard ei voinut arvata, millaista hovineitojen jatkuvaseura mahtoi olla. Hän vietti paljon aikaa alaistensa kanssa, mutta se ei ollut läheskään sama asia.

Mies kohotti kulmiaan tytön suorastaan uhatessaan, että tulisi pysymään hänen toimistollaan kunnes hän olisi valmis suorastaan ajamaan Lilyn ulos. Olettiko prinsessa, että hän koskaan saisi tuon seurasta tarpeekseen? Luuliko tuo, että hän voisi sanoa tuolle, että hänen olisi pakko jatkaa työntekoaan, vaikka se olisikin ollut totta?
Ei, jos se Rudyardista oli kiinni, prinsessa olisi täällä vielä myöhään illalla.
"Sitten istunemme täällä iltaan asti", punatukka totesi naurahtaen ja sipaisi vuorostaan omia hiuksiaan. "Minun ei ole mikään pakko jatkaa töitäni, olen aikataulusta edellä ja muutenkin.. minun on pakko myöntää, että olet huomauttavasti kiinnostavampi kuin raportin kirjoitus tai oikoluku."
Mies tarkasteli katseellaan tytön kasvoja ja ei voinut jälleen olla ihastelematta, kuinka kaunis tuo oli. Lilyllä ei ollut ikää kuin puolet siitä, mitä Rudyardilla mutta silti punatukka oli ihastumassa tuohon täyttä päätä.

ViestiLähetetty: 23 Elo 2009, 18:57
Kirjoittaja Aksutar
Lily

Se ei vain kuulostanut, vaan se myös oli puuduttavaa.. Rudyard sai kiittää onneaan ettei joutunut kokemaan samanlaista, tylsää päivärytmiä mitä Lily. Moni tyttö olisi kyllä ollut tyytyväinen Lilyn elämään, mutta hän taas halusi jotain.. enemmän. Vaihtelu olisi ollut mukavaa siihen puuduttavaan arkeen, kuten nyt Rudyard tarjosi hänelle pienen tilaisuuden irrottautua arjen puudutuksesta.
Lily naurahti pienesti Rudyardin sanoille siitä että he istuisivat täällä iltaan asti. Sehän sopi, mutta Lilyä mietitytti eikö tuolla tosiaan ollut töitä tehtävänä. No, pain Rudyard kertoikin ettei hänellä ollut mitään kiirettä jatkaa töitään, sillä oli aikataulusta edellä. Jälleen pieni puna nousi prinsessan poskille miehen sanoessa että hän oli huomattavasti kiinnostavampi mitä raporttien kirjoitus. Luulisi tytön nyt tottuneen jo kehuihin.. itseasiassa hän oli, mutta jostain syystä Rudyard sai hänet aina punastumaan.

"no hyvä tietää etten pahasti häiritse työtäsi" Lily totesi sitten hymyillen jälleen pienesti, samalla kun istui takaisin alas.
"Minulla kun ei aina ole mieleistä seuraa.. Isäni on kiireinen mies, samoin velho... veljeänikin näen yhä harvemmin ja papittarella on omat huolensa" Prinsessa sanoi nojautuen pienesti pöytään... kyllä, hän puhui Blackistä mieluummin sanalla velho kuin aviomies. Eikä hän pahemmin juuri nyt halunnut puhua velhosta ollessaan näin hurmaavan herran seurassa.
"Sinulla ei ole varmaan perhettä... vai?" Lily kysyi kohottaen kulmiaan pienesti vilkaistessaan Rudyardiin.

ViestiLähetetty: 23 Elo 2009, 19:29
Kirjoittaja Ros
Rudyard

Mies naurahti. Tietenkin tyttö häiritsi häntä ja pahasti, mutta oli helppo antaa se anteeksi. Etenkin, kun halusi itse viettää aikaa tuon viehättävän olennon kanssa. Mitään tällaista Rudyard ei uskaltautunut ääneen sanomaan, se olisi saattanut saada tytön katoamaan hänen luotaan.
Punatukka ei voinut olla panematta merkille, kuinka tyttö oli ryhtynyt käyttämään aviomiehestään sanaa velho. Se rauhoitti häntä, sillä jos Lily olisi maininnut sanan aviomies mies olisi hätkähtänyt vetäytynyt kauemmas. Häntä ei tarvinnut muistutella siitä, että sattui olemaan ihastunut varattuun naiseen.
Lilyn kaltaisen kaunottaren syntyminen oli enemmän kirous kuin siunaus. Neidon kaltaisten vuoksi oltiin sodittu sotia ja usea mies oli kokenut onnettoman kohtalonsa kaunottaren vuoksi.
Kaikista kosijoista Rudyard tiesi olevansa vähäisin ja se harmitti häntä.

Mies tarkasteli tyttöä tuon kysyessä hänen perheestään. Hän ei ollut koskaan puhunut tuolle mitään, maininnut mitään omasta perheestaan vaikka olikin paljastanut olevansa poikamies.
"Jokaisella meistä on perhe, jossa on kasvanut", Rudyard totesi. "Mutta jos tarkoitat omaa perhettä niin ei. Tähän mennessä olen asunut yksin ja perheenäni ovat toimineet läheisimmät alaiseni."
Ne, joiden kanssa ystävyyssuhde oli ollut pitkäikäisin, olivat punatukalle kuin veljiä ja hekin suhtautuivat häneen kuin vanhimpaan veljeen - tai kuin nuorimpaan.
Rudyard istui alas päätään mietteliäästi hienoisesti kallistaen.
"En miellä kovinkaan montaa kuulumaan perheeseeni", mies jatkoi harkittuaan hetken ja naurahti sitten. "Olenpa minä masentavaa seuraa, anteeksi."

ViestiLähetetty: 23 Elo 2009, 20:46
Kirjoittaja Aksutar
Lily

Rudyard olisi kyllä varmasti ollut kosijoista se vähäisin, sitä Lilykään ei olisi voinut kieltää, mutta joskus se vähäinenkin riitti ihan hyvin... ja kuten sanottu, Rudyardissa oli jotain mistä Lily piti paljon enemmän mitä aatelismiehistä.. nuo tuppasivat itsekkin olemaan joskus aika neitimäisiä, eikä Lily sellaista miestä halunnut vierelleen. Tosin hänen ei enää tarvinnut katsella miehiä, olihan hänellä jo aviomies...
Rudyard kertoi ettei tällä ollut omaa perhettä. Lily yhä ihmetteli syvästi miksi ei. Olihan tuo komea ja kohtelias mies, luulisi nyt hänen kaltaisen pääseen naimisiin jo ajat sitten. Tosin Lilyllä kävi mielessä että Rudyard itse saattoi olla nirso naisten suhteen... tai sitten tuo oli työnarkomaani. No, kyllä Rudyardilla olikin varaa olla nirso kumppanin suhteen. Oli kuitenkin tavallaan suloinen ajatus Rudyardin kertoessa että tuo ajatteli läheisimmät alaisensa perheenään.

Lily naurahti pienesti Rudyardin viimeiselle huomautukselle.
"Et sinä masentavaa seuraa ole" prinsessa sanoi "et ainakaan vielä".
Tyttö korjasi pienesti asentoaan ja siirsi jälleen kerran kasvoilleen hiipineen hiuskiehkuran korvansa taakse. Olisi varmaan kannattanut laittaa hiukset kiinni aamulla..
"Toisin kuin minä... Eipä meillä pahemmin taida puheenaiheita olla.. " Lily totesi huokaisten.. hän itse olisi kyllä keksinyt vaikka mitä kyseltävää Rudyardilta, mutta ei kehdannut alkaa pommittamaan tuota kysymyksillään.. vielä, vaikka olihan hän jo udellut mieheltä vaikka mitä.

ViestiLähetetty: 24 Elo 2009, 08:56
Kirjoittaja Ros
Rudyard

Miksi mies oli pysynyt naimattomana? Siihen oli monta vastausta eikä työnarkomania ollut kovinkaan kaukana totuudesta - Rudyard halusi ensin tavoittaa itselleen aseman ennen avioliittoa. Naimisiin mentyään hän tuskin haluaisi poistua vaimonsa viereltä joka aamu kukonlaulun aikaan, mennäksen kouluttamaan miehiään, ja tuskin palaisi auringon laskiessa tyytyväisenä.
Ei, sellaiseen elämään punatukka ei olisi ollut tyytyväinen ja vaikka sanoikin usein olevansa hyvin rationaalinen ja realistinen, hän osasi olla myös unelmoiva ja romantisoiva. Hän kaipasi jotain sellaista, mikä veisi häneltä suorastaan jalat alta ja saisi unohtamaan hetkeksi muun maailman.
Sotilassuurperheen lapsena punatukalla ei myöskään ollut koskaan ollut paineita avioliiton suhteen, hän ei ollut siinä mielessä hyödyllinen kuten aatelismies olisi ollut. Se oli siunaus, mies saisi elää poikamiehenä vaikka koko elämänsä ja ihmiset kutsuisivat työtä hänen vaimokseen.

Punatukka hymähti tytön todetessa, ettei hän ollut ainakaan vielä masentavaa seuraa. Seuraavaksi Lily totesi, ettei heillä tainnut olla puheenaihetta minkä kuullessaan mies pudisti päätään.
"Tietenkin meillä on", Rudyard totesi. "Eroavaisuuksistamme huolimatta meissä on myös paljon samaa, sen verran että voimme löytää yhteisymmärryksen. Miten kaksi täysin samanlaista ihmistä pystyisi puhumaan mistään?" Hän siirsi tuolinsa Lilyn tuolin viereen.
"Eikä aina tarvitse puhua. Joskus hiljaisuus opettaa toisesta hetkessä enemmän kuin sanat voisivat opettaa tunneissa."
Punatukka otti kiinni tytön kädestä ja kohotti tuon huulilleen. Hän suuteli kevyesti tytön sormia.
"Ehkä tällä kertaa minä voisin laulaa sinulle."

ViestiLähetetty: 24 Elo 2009, 09:46
Kirjoittaja Aksutar
Lily

Lily ei voinut kiistää etteikö heissä olisi ollut pajon samaa, eroavaisuuksista huolimatta. Itseasiassa Lily löysi heistä melko paljon yhtäläisyyksiä, mutta ei nyt käynyt ääneen niitä luettelemaan. Muutenkin tytön ajatusten kulku pysähtyi kuin seinään Rudyardin siirtyessä istumaan hänen viereensä.
Rudyard sanoi ettei aina tarvinnut puhua.. Lily oli kyllä huomannut että tuo piti harvinaisen hyvin paikkansa, monissakin tilanteissa.. ja ehkä tämä juuri oli yksi niistä tilanteitsa jolloi voisi vain istua hiljaa paikoillaan ja ymmärtää samalla toista enemmän kuin puhuen. Sitten mies tarttui jälleen Lilyn käteen ja nosti sen huulilleen, suudellen pienesti hänen sormiaan.
Tytön poskille nousi ihan kiitettävä puna samalla kun hän nosti katseensa kädestään Rudyardiin tuon ehdottaessa että hän voisi laulaa puolestaan Lilylle.

Lily pudisti pienesti päätään.
"ennen kuin laulat.." tyttö aloitti napaten jälleen kerran Rudyardin kädestä kiinni molemmilla käsillään ja vei miehen käen oman rintakehänsä päälle, solisluun kohdalle. Lilyn sydän löi jälleen nopeaan tahtiin, saaden tytön tuntemaan olonsa oudoksi.
"Tunnetko tuon?" Lily kysyi nostaen katseensa Rudyardin kasvoihin "Miten sinä saat sydämeni pomppimaan kuin varsa laitumella?"
Puna helotti jälleen tytön poskilla kun hän käänsi kasvonsa äkisti poispäin miehestä ja nosti jälleen toisen käden nyrkkinsä suun eteen, päästäen samalla irti Rudyardin kädestä.