Juoppo ja hänen käärmeensä [Mayhemfilia]

Kaupungin paras ja kallein majatalo. Suuri ja avara, kodikas ja mukava. Majatalosta löytyy varmasti tilaa matkalaisille, joilla on rahaa taskussaan ja tarve päästä lepäämään pitkän päivän päätteeksi. Ruokaa ja juomaa löytyy, joskin majatalo ei ole Kallen kapakan veroinen juhlimispaikka. Huoneita löytyy niin aatelisarvoisille, kuin myös tavalliselle kansalle.

Valvoja: Crimson

Juoppo ja hänen käärmeensä [Mayhemfilia]

ViestiKirjoittaja Sands » 29 Elo 2010, 17:14

((Jatkoa täältä. Mayhem sitten tänne.))


Baldramallach

Ilta oli jo pitkällä ja onneksi pahin sade oli jo mennyt ohi, vaikkakin silti vielä tihkua oli ilmassa. Pikku hiljaa ikkunoista loistavat valot sammuivat ihmisten mentäessä yöpuulle, saaden kadut pimenemään. Kadut olivat syksyn sateista mutaiset ja liukkaat, pimeyteen yhdistettynä aika vaarallinen yhdistelmä. Mutta pikkuhiljaa sadepilvet väistyivät tähtien ja kuun edestä taivaalla, joten eiköhän sitä valoakin jossain vaiheessa lisää tule. Baldramallachin vaatteet eivät olleet enää läpimärät ja vettä tippuvat, kiitos pienen lämmittelykierroksen kapakassa, mutta vielä ne olivat aika kosteat, paksustihan tuolla oli vaatetta päällä ja niiden kuivamisessahan kestäisi. Onneksi siis ei satanut enää, olisi ollut aikamoinen ajanhukka ensiksi kuivatella ja sitten taas kastuttaa itsensä. Lohikäärme piti kuitenkin viittaansa tiukasti ympärilleen kiedottuna, katsellen edellään kävelevää, vielä nimetöntä miestä. Tämän seuralaisen kanssa hän oli päässyt kapakasta pois ilman sen suurempia ongelmia, mitä nyt tuo ihminen hoiperteli ja liukasteli mudassa aika hätäännyttävän näköisesti. Toivottavasti toinen ei sentään kaatunut ja lyönyt päätään, sehän tästä vielä puuttuisi. Tuo mies oli jättänyt hevosensa kapakan talliin, ja miten herkulliselta otus näyttikään lohikäärmeen mielestä. Hevonen näytti jopa ymmärtävän hänen ajatuksensa sen hermostuneen käyttäytymisen perusteella, mutta jotenkin hänestä tuntuu, ettei hän koskaan tule kyseistä hevosta syömään vaikka haluaisi. Hänen seuralaisensa kun tuntui niin omituisen suojelevalta eläintä kohtaan. Ihmiset, Baldramallach tuhahti mielessään, aina ottivat suojateikseen kaikkia eläimiä.

Baldramallachin kenkiä päällystänyt, jo kuivunut muta oli taas muuttunut märäksi, ja uusikin paksu mutakerros oli tarttunut tuon saappaisiin. Hän vilkaisi seuralaistaan uudestaan, tuo tuntui jotenkin niin hermostuneelta, jännittyneeltä. Ehkäpä ihmistä pelotti kävellä kaduilla öisin, mutta eipä täällä ketään muuta heidän lisäkseen ollut. Ei ainakaan missään lähettyvillä. Oli myös hyvin hiljaista, kauempaa raikuivat iloiset kapakkalaulut, mutta lähettyvillä ei kuulunut juuri mitään. Lohikäärme seurasi miestä sisälle ainakin ulkoa kapakkaa suurempaan rakennukseen, joka kai nyt se majatalo oli, mistä toinen oli puhunut. Vaikka rakennus oli suurempi, oli ovi edelleen liian pieni hänen kokoiselle miehelle, ja niinpä hän taas kerran joutui kumartumaan ovesta läpi mennessään, ettei päätään löisi. Ihmisten tekeleet olivat aina niin pieniä

Talo oli sisältä valaistu himmeästi ja oli kyllä jo paljon tilavampi ja avarampi kuin täyteen ihmisiä ahdettu kapakka. Täällähän oli tilaa liikkuakin, ei pelkästään siksi, ettei ihmisiä ollut juurikaan yhtään sisällä, pari vain. Tämä huone vain oli aika iso, monia pöytiä ja tuolia löytyi puisen tiskin ympäriltä, ja ihminen varmaan kuvailisi huoneen sisustusta lämpimänä ja kodikkaana. Mutta eihän sellaisesta Baldramallach ymmärtänyt mitään. Tiskin takana seisoi vankkarakenteinen mies tummaruskeine viiksineen, varmaankin paikan omistaja, mutta mistäpä hän sitä tiesi. Mies kyllä käänsi katseensa sisälle tulleeseen parivaljakkoon ja hymyili aluksi hyvinkin lämpimällä ja tervetuloa toivottavalla tavalla, mutta ilme muuttui paljon vakavammaksi tuon huomatessa tämän lohikäärmeen uuden ystävän, nimettömän ihmismiehen. Lohikäärme ei ollut edes varma, tahtoiko tietää tämän syyn, mutta katsoi kuitenkin seuralaistaan, seuraten miten tämä tähän reagoi. Tämän ei kuitenkaan ollut parempi estää häntä saamasta ateriaansa, hänellä oli nälkä Eikä hän tahtonut olla nälkäinen.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Mayhemfilia » 29 Elo 2010, 17:32

//BOOM, baby!//

Raleigh Mallory

Raleigh liukasteli sisälle taloon pyyhkien kenkiensä pohjat ovimattoon ja nosti sitten katseensa tiskin takana seisovaan vanhaan tuttavaansa, loihtien kasvoilleen kovin, kovin liehakoivan hymyn. Tännekin hän oli velkaa.
"Ah, vanha ystäväni..." Tuo hymyili ja asteli tiskille nojautuen siihen.
"Uudet kenkänne ovat valmiina huomisaamuun mennessä, mutta jotta jaksaisin tehdä ne Teille, tarvitsen vähän lisää energiaa." Raleigh lirkutti ja viittasi sitten takanaan tulleeseen nimettömään henkilöön päin esittäen ajatuksensa siitä, että ystäväkin tarvitsisi ruokaa ja yöpaikan ja että hän tarjosi uuden ystäväisensä ruuat ja majoituksen tältä yöltä. Mies tuijotti Raleighia epäilevänä päätään pudistaen.
"Raleigh Mallory, sinä olet varsinainen käärme ihmisen asussa... Olisi parempi katkoa kätesi ja jalkasi saman tien, että muistuttaisit oikeaa olomuotoasi..." Tuo jyrähti syvällä äänellä. Raleigh irvisti päänsä sisällä, mutta naurahti ulkoisesti.
"Älkää höpöttäkö, eihän minusta kuolleena Teille mitään iloa ole. Sitä paitsi, ette edes Te voi kieltää kenkieni olevan parhaita joita olette aikapäiviin saanut pelkällä nälkäpalkalla, eikö?" Tuo puhui kuulostaen suhteellisen rauhalliselta siihen nähden, että oli saanut kuulla (taas vaihteeksi) tappouhkauksen ihmiseltä, jolle oli velkaa ja jolle oli valmis ottamaan lisää velkaa. Ennen kuin tiskin toisella puolella seisova viiksimies kerkesi väittää vastaan, Raleigh jatkoi.
"Olkaa niin kiltti, että suotte uudelle ystävälleni pehmeän sängyn ja lämpimän, suuren aterian tämän kerran, ettei hän joudu nälissään jonnekin ojan pohjalle uinumaan." Tuo huokasi syvään lopuksi päätään pudistellen, katsoen miestä silmiin niin vilpittömänä kuin vain ihminen saattoi toista katsoa. Hetken aikaa heidän välillään oli hiljaista, kunnes ihmisistä rotevampi huokasi.
"Hyvä on. Mutta tällä kertaa sinä, Mallory, saat luvan istua koko yön keittiössä uurtamassa sillä aikaa kun ystäväsi nukkuu." Tuo murahti. Raleigh hymyili hetken mielessään tapeltuaan.
"Kiitos, sir, arvostan tätä todella." Hän liversi ja kääntyi katsomaan uutta tuttavuuttaan.
"Joten, mitä haluaisit syödä?" Hymy.

Paikalla ei todellakaan ollut kovin paljoa ihmisiä, joten Raleigh ja... edelleen nimetön ystävä saivat valita istumapaikkansa mistä tahansa kun tilaus ja huoneen varaus oli tehty. Hämärimmästä nurkasta, läheltä takkaa löytyi hyvin lämpöinen ja mukava pöytä, jonka ääreen Raleigh asetti pyllynsä.
"Kuinka ystävällistä isännältämme suoda Teille yösija luotaan. Lupaan, ettette jää hänelle mitään velkaa, otinhan koko laskun omiin nimiini." Tuo sanoi kääntäen tummanruskeat silmänsä hämärässä seuralaistaan kohti ja hörppäsi eteen kannetusta olutkolpakosta. Tuo oli ollut jossain vaiheessa huomaavinaan paikan isännän katseessa lievää sääliä kun mies oli katsonut Raleighin uutta seuralaista. Ihan kuin mies olisi sanonut silmillään: "Pahoittelen, et tiedä mihin paskaan kätesi iskit..." Mutta ei Raleigh antanut mokoman pikkuseikan häiritä itseään. Huomenna olisi uusi päivä, velkaa vähän vähemmän ja hän saattaisi saada jopa matkaseuraa. Kuinka mukavalta ajatus tuntuikaan. Sitäkin mukavammalta tuntui selkää lämmittävä takkatuli, jonka lämmössä Raleigh kääri harmaan takkinsa hihat, lievästi harmaat ja kärsineet kätensä paljastaen.
Mayhemfilia
 

ViestiKirjoittaja Sands » 29 Elo 2010, 18:31

Baldramallach

Baldramallach katseli tämän livertelevän seuralaisensa yrityksiä saada hänelle, mitä ilmeisimmin, ilmaisen aterian ja nukkumapaikan. Lohikäärme alkoi pikku hiljaa ymmärtää, mistä kaikki johtui. Mieshän oli pennitön, varaton, puilla paljailla. Köyhä. Jos hän oli jotain oppinut matkoillaan, niin se oli, että ihmiset tahtoivat kaikesta jotain arvokasta vastinetta, kuin mitkäkin aarteita rohmuavat ahneet lohikäärmeet. Mitään ei saanut ilmaiseksi, jonka hän nyt ymmärsi lohikäärmeiden kanssa, mutta että ihmisetkin olivat alkaneet siihen. Naurettavaa. Mutta niin se vain oli, ja tämä mies oli onnistunut hankkimaan itsensä vaikka minkälaisiin ongelmiin sen ansiosta. Mies tuntui sellaiselta, jonka saisi helposti laulamaan vaikka ja mistä, jos vain kysyisi. Tässäkin sitä opittiin toisesta vaikka ja mitä, kuten sen, että toinen tekee niitä epämiellyttäviä nahkalärpäkkeitä, joita ihmiset pitävät jaloissaan, ja sen, että toisen nimi oli Raleigh Mallory. Tai niin Baldramallach ainakin kuvitteli, voihan olla, että se oli jokin sana, mitä hän ei ymmärtänyt? Sen pelossa hän ei kuitenkaan uskaltanut seuralaistaan siksi kutsua, ei ainakaan ennen, kuin toinen esittelee itsensä. Jos tuo edes esittelee itsensä, saavatkohan ihmiset aina tehdä niin?

Baldramallach säpsähti lievästi kuullessaan rotevan naamakarvaisen miehen puhuvan käärmeestä ihmisen asussa. Eivät kai he tienneet? Miksi he muuten olisivat sen sanoneet? He tiesivät. Ehkä? Lohikäärme katseli noita kahta miestä epäilevänä, vielä he eivät ainakaan tehneet mitään erikoista Ehkä he vain odottivat, myrkyttäisivät ruoan ja tappaisivat hänet? Häneltä meni kokonaan ohi, että se oli hänen seuralaisensa, jota uhattiin tapolla. Baldramallach ei voinut muuta kuin epäillä näitä kahta miestä, mutta silti syvällä sisimmässään hän ei voinut olla tuntematta sitä tunnetta, että nämä kaksi Olivat vain aivan liian tyhmiä tajuamaan. Oliko se vain hyvin kavalaa esitystä? Lohikäärme tutkaili molemman miehen liikkeitä ja eleitä niin tarkasti kuin vain pystyi, yksikin virhe heidän kohdallaan ja he kokisivat hänen raivonsa Mutta nämä kaksi vain puhuivat, toinen mies nuoleskeli, toinen ei tuntunut olevan kauhean mielissään. Hän ei edes kuunnellut toisten puhetta, joten säpsähtikin toisen kääntyessä hänen puoleensa ja kysyessä mitä hän tahtoisi syödä. Tämä olisi taas ollut yksi niitä hetkiä, milloin nuori lohikäärme olisi ihan hyvin voinut hypätä kimppuun ja raadella miehen palasiksi, mutta onneksi osasi hillitä itsensä. Baldramallach mietti kysymystä hetken, yrittäen keksiä jotain edes vähän ihmismäistä

"Lihaa. Paljon. Puoliraakaa, ei maussteita," tuo suhahti nopeasti, katseensa kääntäen viiksimieheen tiskin takana. Sen tarkempaa hän ei sitten tahtonut. Olisihan hän voinut pyytää jotain halpaa köyhän maksajansa takia, mutta hänellä oli nälkä, eikä hän mitään litkuja, mitä ihmiset kutsuivat keitoksi, tahtonut lipitellä. Itsehän tuo tarjoutui, joten lohikäärme ei tuntenut mitään omantunnontuskia, vaikka vahingossa söisi miehen vararikkoon. Vaikka hänestä vähän tuntui, että siinä vararikossa ollaan jo.

Tilaukset oli otettu vastaan ja hänen seuralaisensa johdatti hänet mukavan lämpimään nurkkapöytään. Sitä ennen Baldramallach ei kyllä voinut olla huomaamatta paikan isännän merkitsevää ilmettä, jonka tuo loi hänen suuntaansa. Hän ei ollut aivan varma mitä se tarkoitti, mutta tuntui hieman epäilyttävältä. Vaaralliselta. Eivät kai he oikeasti yrittäneet tappaa häntä? Jos hänen ruoastaan löytyisi jotain, hän kyllä sen haistaisi. Ja silloin näiden kahden surkean ihmisolennon olisi parempi varoa

Pöydän ääreen ei tarvinnut kuin istua ja jo toisen miehen suu kävi hurjaa vauhtia. Baldramallach vain katseli toista nenäänsä pitkin, hädin tuskin kuunnellessa. Parempikin toisen ottaa lasku omiin nimiinsä, sillä muutenhan tämä ei loppuisi hyvin. Tuon ihmisen puolesta, siis. Nurkka oli mukavan hämärä, joten lohikäärme veti märän viittansa hupun alas, ensimmäisen kerran paljastaen kasvonsa kokonaan toiselle. Märkä, harmaanblondi hiuskuontalo oli pysynyt aika kuivana hupun sisällä turvassa, mutta silti hupun läpi imeytynyt kosteus oli saanut hiukset liimautumaan yhteen. Yhtään ilmeikkäämpi naamahan käärmeellä ei ollut vieläkään, vaikka silmät näkyivät. Punaruskeat, kapeat silmät tuijottivat olutta hörppivää miestä kylmästi, eivätkä mitenkään reagoineet toisen puheisiin.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Mayhemfilia » 29 Elo 2010, 20:25

Raleigh Mallory

Kengäntekijän pää kallistui lievästi puolelta toiselle kun seuralainen laski huppunsa. Rotevat, tuimat kasvonpiirteet tulivat kunnolla esiin ja kytevän kekäleen tavoin tuijottavat silmät tulivat esiin. Hui, kun ne olivat pistävät ja läpitunkevat. Hetkeksi aikaa Raleigh joutui kääntämään katseensa muun salin puoleen ja käänsi sen hetken kuluttua takaisin seuralaiseensa tutkaillen tuon piirteitä himmeässä valossa vähän tarkemmin. Miehen hiukset olivat likaisen vaaleat ja liimaantuneet pitkin päätä. Kiinnostavasti kulmakarvat olivat huomattavasti tummemmat. Hetkinen... Raleighin kulmat kurtistuivat ja tuon katse viivähti vähän pidemmän aikaa silmien alla olevista tummissa karvoissa, jotka... eivät näyttäneet niin... karvaisilta kuin normaalisti. Tajuttuaan tuijotuksensa mies nytkähti vaimeasti ja naurahti pudistaen päätään.
"Jessus, edelleenkin, käytöstavat. Höpsö minä." Raleigh hymähti ja läpsäisi itseään kevyesti päähän.
"Nimeni on Raleigh Mallory, olen kengäntekijä. Saanen udella Teidän nimeänne, sir?" Hän kysyi päätään taas lievästi kallistaen. Oluttuoppi nousi uudelleen huulille ja katse käväisi ovessa jonka tuo oli kuvitellut käyvän. Se ei ollut liikahtanut senttiäkään eikä uusia ilmavirtoja tullut huoneeseen. Silti... Raleighista oli tullut aiempaa vainoharhaisempi, mutta tämä nyt oli jo naurettavaa. Hypähtää jokaisesta pienestä väreestä joka kulkee pitkin ihoa. Katse kääntyi jälleen takaisin seuralaisen kasvoihin tuopin laskeutuessa pöydälle.

"Tuletteko kaukaakin? Tai siis, kun ette näytä minulle millään tavalla tutulta niin... tuota... etelästä? Kenties?" Raleigh jatkoi uteluaan. Häntä kiinnosti tämä henkilö. Mies ei ollut avonainen kirja, hänestä ei saanut mitään otetta ja Raleighlla oli vaikeuksia yrittää saada yhtään mitään irti toisesta. Se, uuden ystävän suruksi, teki toisesta entistä mielenkiintoisemman ja salamyhkäisemmän. Kovin useasti aiemmin Raleigh ei ollut kiinnostunut kenestäkään ihmisestä niin paljon että olisi ehkä halunnut ihan oppimalla oppia henkilöltä jotain, mutta tämä oli poikkeus. Jostain syystä, jossakin sisimmässään Raleigh aavisti miehellä olevan jotain niin salaista sisällään, että sen tietoon saaminen voisi olla suuri, suuri vahinko, kenties maksaa miehelle jopa hänen henkensä.

"Tässäpä olisi. Hyvää ruokahalua." Talon isäntä murahti laskiessaan kukkuroillaan ruokaa olevat lautaset pöytään. Kuten pyydettyä, puoliraakaa lihaa, paljon. Raleigh katsoi kiinnostuneena ruokavaliota, jonka vanhempi mies oli valinnut. Hän itse ei voisi kuvitellakaan syövänsä tuollaisia määriä lihaa ilman mitään lisukkeita, mutta vähään aikaan Raleigh ei ollut tuntenut säännöllisin väliajoin kovin suurta tarvetta syödä. Nytkään hänen ei ollut nälkä, vaikka edellisestä ruokailusta oli kulunut jo lähemmäs päivä.
Mayhemfilia
 

ViestiKirjoittaja Sands » 29 Elo 2010, 21:23

Baldramallach

Aluksi näytti siltä, kuin tuo ihminen olisi pelännyt hänen kasvojansa. Kauaa sitä ei kestänyt ennen kuin edessä istuva mies taas tuijotti häntä. Tuon silmät viipyivät aivan liian pitkään tutkimassa hänen kasvojaan. Näkikö hän jotain? Siitä Baldramallach ei tahtonut ottaa selvää. Hän kavensi silmiään, tuijottaen hyvin pistävästi seuralaisensa tunkeilevaa katsetta, ikään kuin käskien toista pitämään silmänsä kurissa. Mies kyllä näytti ymmärtäneen tuijotuksensa ja pyysi anteeksi Kai. Jos tuo nyt sitä sillä tarkoitti. Muukalainen vihdoinkin kertoi nimensä olevan Raleigh Mallory. Se siis oli kuin olikin toisen nimi, miten omituinen se olikaan. Ihmisillä oli aina niin omituiset nimet. Kiinnostipa Raleighia hänenkin nimensä ja hetihän sitä oltiin utelemassa. Lohikäärme katsoi suoraan seuralaistaan silmiin.

"Baldramallach," hän murahti silmiään räpäyttämättä. Olihan se hieman epäihmismäinen nimi, mutta lohikäärme oli siitä ylpeä, eikä tahtonut joksikin muuksi tekeytyä. Mielummin oma nimi, kuin joku typerä ihmistekele. Raleigh näytti jotenkin hermostuneelta ja vilkuili ovelle päin. Oliko näillä ihmisillä jotain mielessä? Odottivatko he jotain? Baldramallach tunsi kulmiensa kurtistuvan katsellessaan tätä miestä. Tämä kengäntekijäksi esittäytynyt vain tuntui niin tyhmältä, ettei hän oikein osannut odottaa mitään Suunnitteliko hän jotain? Äkkiä toinen taas käänsi katseensa lohikäärmeeseen. Niinpä tietenkin, taas udellakseen. Tällä kertaa syntymäpaikasta. Baldramallach nojasi hieman eteenpäin ja katseli miehen silmiä taas pitkän hiljaisuuden kera. Hiljaisuus ei todellakaan ollut yhtään vähemmän ahdistava, nyt kun toisen silmät näkyivät, päinvastoin. Silmät katsoivat toista pistävästi, mitään liikettä ei näkynyt, silmätkään eivät räpytelleet.

"Etelässtä," lohikäärme vahvisti ässä suhahtaen toisen utelut viimein, nojaten taas taakse ja sulkien silmänsä hetkeksi. Toivottavasti sitä tarkemmaksi ei pitäisi mennä, sillä eihän hänellä ollut hajuakaan, miksi ihmiset sen paikan olivat nimenneet. Olipahan paikka etelässä.

Vihdoinkin Baldramallach näki paikan isännän, sen vankkarakenteisen viiksekkään miehen tulevan pöydän luokse, mukanaan lautasia täynnä lihaa. Paljon ihanaa lihaa. Lautaset laskettiin pöydälle, ihanan tuoksun lehahtaessa lohikäärmeen sieraimiin. Olisihan se vielä parempaa raakana, mutta se olisi jo ollut sen verran eksoottinen pyyntö, että varmasti paljastuttaisiin. Baldramallachin siteeseen verhottu, jättikokoinen käsi tarrautui lihanpalaseen kuin mitkäkin haukan kynnet saaliiseensa ja vei kimpaleen suunsa eteen, repien suuren palasen lihaa suuhunsa. Onneksi lihassa maistui vielä jokin raakuus ja oli mukavaa pureskeltavaa, vaikka ihmiset siihen olivat kajonneetkin. Lohikäärme tunki lihaa kitaansa hirvittävää vauhtia ja hirvittäviä määriä, ahmien kaiken, mitä eteensä sai. Kaikki luut kaluttiin puhtaaksi lihasta, eikä siitä suuresta liharöykkiöstä ollut pian jäljellä muuta kuin pari hassu luu. Baldramallach nuoli sormiaan tyytyväisenä puhtaaksi. Kai hänellä sitten oli oikeastikin nälkä, ruokailu tuntui hyvältä. Nyt sitä kelpasi lohikäärmeen olla vatsa täynnä. Tai no, mahtuisihan sinne vielä vähän lisääkin
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Mayhemfilia » 29 Elo 2010, 21:50

Raleigh Mallory

Aivan kuten aavisteltuakin, tämä pistäväkatseinen, läpitunkevasilmäinen mies oli etelästä. Baldramallach... Raleigh tunnusteli nimeä suussaan. Olipa se eksoottinen nimi, ensimmäinen kerta kun hän sen kuuli. Toinen oli varmaan melko kaukaa etelästä, ellei jopa meren toiselta puolelta. Siellä hän ei ollut koskaan käynyt, etelässä nimittäin, etenkään syvällä etelässä.
"Hm, olisi joskus mielenkiintoista... käydä..." Raleighin puhe hidastui tuon katsoessa miten Baldramallach alkoi ämpätä ruokaa sisäänsä. Se tahti oli aika uskomaton. Suuret määrät lihaa katosi alta aikayksikön toisen kiduksiin, eikä näyttänyt tekevän edes tiukkaa. Luut hohtivat valkeuttaan, pienintä murustakaan ei jäänyt jäljelle. Syöminen oli suhteellisen... no, eläimellisen näköistä, tuoden Raleighille mieleen lähinnä jonkun lihansyöjäpedon, joka säälimättä raastoi uhriltaan lihat luista. Aataminomena teki nopean jojoliikkeen tuon katsoessa edelleenkin vähän epäuskoisena luita kääntäen sitten katseensa tyytyväisenä sormiaan nuoleskeleviin kasvoihin. Hampaat olivat terävänlaiset... Olikohan tämä mies nyt ihan täysi ihminen.... Raleigh uskalsi epäillä muuta mutta pudisti nopeasti ajatukset mielestään, sehän olisi ollut täysin epäkohteliasta ja ilkeää alkaa toista tuomitsemaan ensimmäisellä aterialla. Ja entä sitten vaikka toinen olisikin jotain sekoituslajia, sitä mielenkiintoisempihan tuo silloin olisi.

"Taisi olla nälkä.." Raleigh hymähti vaimeasti päätä käteensä nojaten.
"Kunnioitettava ruokahalu, enkä sano sitä yhtään pahalla." Hän jatkoi pyyhkäisten pari harmaata kiharaa pois silmiltään katsellen taas Baldramallachia. Tällä kertaa hän ei tuijottanut miehen kasvoja mitenkään tutkivasti, katsoen vain ihan niin kuin yleensä ihmisiä katsoi. Suhteellisen lasittunein silmin siis. Omiin mietteisiinsä hän valui hetkeksi aikaa katsellessaan tyytyväisen oloista seuralaistaan.
"...voisinko tarjota Teille jotain juotavaa palan painikkeeksi?" Hän kysyi ja laski tyhjentyneen tuoppinsa vähän sivummalle sitä vielä sormillaan vähän kauemmas pukaten. Tuo lihamäärä oli nostanut velan suuruutta varmaan kaksinkertaiseksi, mutta eipä se Raleighia sen kummemmin haitannut. Hänelle oli tärkeintä, että seurassa olijat olivat tyytyväisiä ja kylläisiä, hänellä itsellään ei ollut niin väliä. Katse käväisi pikaisesti taas toisen kengissä. Valossa ne näyttivät kamalammilta kuin edellisessä paikassa, missä oli ollut vähän vaikeampi erottaa oikeastaan mitään. Nyt hän näki niiden karun kohtalon ja miten väärän malliset ne oikeasti olivat. Raleigh puri alahuultaan pienesti kääntäen katseensa jälleen miehen kasvoihin kuunnellakseen mitä tuolla oli sanottavaa juomisen tarjoamisesta.

"Ymmärrän kyllä mikäli olette väsynyt ja tahdotte jo nukkumaan. Tuotah... mitä aiotte tehdä huomenissa käsin? Aiotteko jatkaa matkaanne?" Raleigh kysyi alta kulmiensa, silmät vähän varjoon kääntyneinä toista katsoen. Hän ei voisi ainakaan jäädä tänne enää päiväksikään tai tulisi useammat kuin parit hassut lättykestit, eikä nyt puhuta niistä syötävistä asioista. Hänen olisi joka tapauksessa lähdettävä huomenissa, viimeistään aamun varhaisina, sumuisina tunteina, jolloin ihmisiä ei ollut kovinkaan montaa vielä ylhäällä. Olihan huomenna sentään sunnuntai, pyhä päivä. Oikein hyvä päivä matkustaa....
Mayhemfilia
 

ViestiKirjoittaja Sands » 29 Elo 2010, 22:43

Baldramallach

Baldramallach kaivoi hieman terävähköjen hampaiden välejä puhtaaksi mahdollisista ruoantähteistä kynsillään. Raleigh kyllä katsoi tarkasti hänen syöntiään. Ehkä hän söi liikaa, mutta hän oli iso mies, hän söi paljon. Eikä hän ollut joku, joka jättäisi ruokaa syömättä. Täysi vatsa sai hänet todella tyytyväiseen olotilaan, eikä viitsinyt katsella toista enää yhtä pistävästi. Tai nälkäisesti? Ei hän tiennyt, katsoiko hän toista aikaisemmin ruokana vai ei, mutta kyllähän se ihminenkin maistuisi. Toinenkaan ei enää tuntunut katselevan häntä yhtä tarkasti, ja sehän oli hyvä se. Lohikäärme nojasi käteensä laiskanoloisesti.

"Parrempi ssyödä kun voi" käärme tuumaili ääni karheana, silmät hitaasti käyden kiinni. Juomaakin olisi toinen tarjonnut, mutta ei hän tuntenut mitään tarvetta juoda vielä. Eiköhän sitä huomenna jokin joki jostain löytynyt, missä sammuttaa janonsa. Mitä sitä suotta vielä ruoan mukavaa makua suusta huuhtelemaan pois. Taas tuli lyhyt hiljaisuus.
"Jätän väliin," Baldramallach sanoi seuraten Raleighin katsetta. Toinen tuntui olevan hyvin kiinnostunut Jostain. Hänestäkö? Ei kai hänessä mitään sen ihmeempää tässä muodossa löytynyt Mutta ihmiset olivat aika tylsiä olentoja ulkoapäin, joten sehän vain tarkoitti, että hän teki hyvää työtä. Silti toinen katseli häntä, näkiköhän tuo hänessä jotain outoa? Toivottavasti ei.

Toinen uteli jo seuraavan päivän tekemisiä häneltä. Baldramallach ei edes ollut varma tahtoiko vastata tähän kyselyyn, mutta pikku hiljaa tämä ihminen kävikin varsin mielenkiintoisaksi. Olihan tuo antanut hänelle ruokaa, ja jos ei muuta, niin ainakin hän tahtoi nähdä, miten vihaiset ihmiset murhaavat yhden omasta rodustaan. Se oli ikävä kyllä jäänyt häneltä näkemättä ja sehän olisi ihan hyvä tietää. Jotenkin hänestä kyllä tuntui, ettei Raleighia kyseinen suunnitelma innostaisi kauheasti. Mutta sehän oli varasuunnitelma, jos aika kävisi tylsäksi.

"Jatkan kai matkaani," lohikäärme murahti hiljaa, laskien kätensä pöydän puiselle pinnalle. Eiköhän hän jo nähnyt kylästä tarpeeksi, hän vain tahtoi suojaan sateelta, siksihän tänne tultiin. Baldramallach ei ollut varma, tahtoiko Raleigh hänen lähtevän vai ei. Tahtoiko hän jäädä tänne ja pakottaa toisenkin, että saisi suojelijan, vai tahtoisiko toinen lähteä mukaan, karkuun vihamiehiltään, mutta silti lyöttäytyä hänen mukaansa ettei kukaan uskaltaisi noin vain kimppuun käydä? Kai Baldramallach oli hänelle sen velkaa, mutta tuskin yhden päivän aterialla nyt kovin pitkäksi aikaa saa lohikäärmeen pestattua puolelleen.
"Matkallani ei ole määränpäätä," tuo lisäsi vielä kumman puheliaana, hän taisi alkaa olla väsynyt. Oli hänen kyllä pakko myöntää itselleen, ettei näitä alueita tuntenut kovin hyvin. Etelässä hän oli liikkunut enemmän, siellä hän tietäisi paikat paremmin, mutta ihmiset kun olivat niin lyhytikäisiä. Uusia kyliä rakennettiin kokoajan, vanhat katosivat. Oli ihme, että tämäkin oli vielä pystyssä. Vaikkei hän voinut olla varma, oliko tämä enää se sama kylä, jossa hän oli käynyt kauan aikaa sitten. Ainakin se oli nyt paljon isompi, jos sama oli.

Täysi vatsa ei saanut häntä vain tyytyväiseksi, mutta myöskin väsymys alkoi tuntua. Ehkä hän vain oli ollut todella väsynyt, mutta tunti sen vasta nyt. Ruokalevon paikka se olisi joka tapauksessa, joten parempi kai se oli mennä siihen huoneeseen, jonka Raleigh oli hänelle saanut. Ja sen ei ollut parempi olla mikään ansa.

Baldramallachin tuoli vetäytyi kauemmas pöydästä tuolinjalkojen raapiessa lattiaa, kun tämä jätti nousi taas kerran jaloilleen. Lohikäärme naksautti niskansa oikein varsin kovan rusahduksen kera.
"Näytä huoneeni," hän sanoi seuralaiselleen vetäessään taas huppunsa päähän. Takan lämpö oli saanut märät vaatteet taas kuivumaan jonkin verran. Nyt niitä ehkä voisi sanoa vain kosteiksi, eivätkä tiputelleet vesipisaroita peräänsä. Nahkasaappaitakin koristi nyt kaunis, kuivunut mutakerros.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Mayhemfilia » 29 Elo 2010, 23:07

Raleigh Mallory

Baldramallach vaikutti todellakin nyt paljon säyseämmältä ja vastaanottavammalta kuin ennen ruokailuaan. No, täydellä vatsalla pystyi olemaan yleensä ystävällisempi ja mukavampi, Raleigh oli todennut sen useampaan otteeseen. Toinen oli siis jatkamassa matkaansa. Hyvä tietää, hän voisi kysyä sitten, haluaisiko mies matkaseuraa tai vaihtoehtoisesti jopa opastusta näillä seuduin. Nämä seudut Raleigh nimittäin tunsi paremmin kuin omat taskunsa, joista löytyi välillä vähän mitä sattuu.
"Mhm... Itsekin olen jo koko päivän ajatellut lähteväni, mutta tänään sää oli sen verran huono, etten kehdannut lähteä hevostani sinne kiusaamaan." Raleigh hymähti pyyhkäisten hiuksiaan. Väsymys painoi miehen silmiä, mutta tuo oli luvannut maksaa edes tämän päivän ruuat, juomat ja yösijan paikan isännälle, joten nukkuminen ei tänä yönä tulisi kuuloonkaan, pitihän sitä vääntää varmaan useampikin kenkäpari tälle iltaa.

Baldramallach sanoi vielä ettei hänen matkallaan ollut määränpäätä. Vielä parempi.
"Kuulostaa kiintoisalta.." Raleigh hymähti noustessaan hänkin ylös ja nyökkäsi huoneen näyttämiskehotukseen lähtien astelemaan kohti portaita jotka veivät yläkerrassa olevaan käytävään.
"Mikäli tahdotte, voin näyttää Teille näitä seutuja, ystävä hyvä. Tuskinpa Te tänne eksyisitte, mutta onhan se aina mukavampi tietää seudusta jotakin, eikö?" Tuo kysyi olkansa yli Baldramallachilta. Ei aikaakaan kun kaksikko seisahtui yhden huoneen ovelle, jonka Raleigh avasi tiskiltä saamallaan avaimella.
"Olkaapa hyvä. Mikäli lähdette mieluummin hämärällä, minut löytää kyllä alakerrasta aivan varmasti.. Siis, mikäli vielä aamulla hyväksytte minut matkaseuraksenne." Hän sanoi vielä miehelle ojentaen huoneen avainta tuolle, toinen käsi takin taskussa.

Huone oli yhtä lämmin ja viihtyisä kuin Raleigh muistikin. Sänky näytti pehmeältä ja huone oli sen verran hämärä että Raleighin teki kovasti mieli käydä saman tien nukkumaan. Velvollisuutensa kuitenkin muistaen tuo jätti koko homman väliin alkaen miettiä Mayn satulalaukussa olevia tarvikkeita, kankaita, nyörejä ja nahkoja joita voisi käyttää tänä yönä. Nämä eivät olleet niitä hommia, joihin Raleigh mieluiten käytti aikansa. Tuskinpa tämän kylän ihmisillä oli kauheasti varaa hommata kalliita kenkiä ja vaatteita, vaikka Raleigh niitä paljon mieluummin olisikin tehnyt, ihan niin kuin silloin vuosia sitten. Niitä aikoja mies toisaalta kaipasi, mutta toisaalta hän oli tien päälle ihan omiaan, haluamatta kauheasti asettua aloilleen. Tämä toinen herra, Baldramallach etelästä, muistutti Raleighia itseään siinä mielessä, että toinenkaan ei nähtävästi ollut heti asettumassa.
"No, hyvää yötä, sir." Raleigh kumarsi pienesti uudelle tuttavuudelleen ennen kuin lähti alakerran kautta takaisin ulos hakemaan tarvikkeitaan, joiden kanssa lysähti pian majatalon takahuoneeseen. Mies otti mitat isännän ja tuon tyttären jaloista ja alkoi ahertaa, työhönsä kynttilän valossa täysin uppoutuen.
Mayhemfilia
 

ViestiKirjoittaja Sands » 30 Elo 2010, 11:19

Lohikäärmettä ei yhtään ihmetyttänyt toisen ehdottaessa, että tulisi hänen mukaansa. Niin, mitäpä muutakaan tämä ihmismies olisi häneltä tahtonut, kokoajanhan tuon olemus oli siihen päin viitannutkin. Baldramallach seurasi Raleighia tuon näyttäessä hänelle tien huoneeseensa, majatalon portaita ylös. Portaat narisivat lohikäärmeen suuren ja painavan ihmismuodon alla, mikä ei ollut mikään yllätys. Mutta tahtoiko hän matkustaa tämän ihmisen kanssa? Olisi aina riski, että joku saisi tietää hänen salaisuutensa, eikä hän vain uskonut tämän miehen osaavan pitää suutaan kiinni. Olihan tuo kustantanut hänelle aterian, vaikka toinen oli rahaton. Baldramallach ei voinut sanoa, että tuntisi kauheita omantunnontuskia, vaikka lähtisikin ilman toista, mutta silti Tämä ihminen olisi aika onneton yksinään. Ehkäpä hän pysyy toisen luona ainakin jonkin aikaa, ainakin, että saa edes aterian maksettua toiselle. No, maksettua, eihän hänellä rahaa ollut, mutta Raleigh ei tainnut tahtoa muuta, kuin suojaa. Ja suojaahan tämä rutkasti päälle kaksimetrinen kaappi antoi pelkällä olemassaolollaan.

Raleigh avasi yläkerran käytävältä oven, joka taisi sitten hänen huoneensa olla tämän yön. Mies vielä tuntui muistuttavan häntä valmiudestaan lähteä heti aamunkoitteessa. Raleigh ojensi kiiltelevän huoneenavaimen lohikäärmettä kohtaan, ja Baldramallach otti sen vastaan kämmenelleen. Ihmismies vielä toivotti hänelle hyvät yöt ja kumarsi, mutta lohikäärme ei viitsinyt vastata muulla kuin murahduksella. Ehkä tahtoi luoda sen tunnelman, että mietti vielä, vaikka oli päättänyt saattaa tuon ainakin seuraavaan kylään. Baldramallach astui huoneeseen ja veti puisen oven perässään kiinni.

Huone oli pimeä, kirkkain valo siinsi oven alta käytävästä, eikä sekään kauhean kirkasta ollut. Ikkunasta näkyi tähtiä taivaalla, sade näytti jo lakanneen ja pilvet olivat väistyneet. Huoneessa oli sänky, tietenkin, ihmishuonehan tämä oli, mutta Baldramallach ei sellaisia turhuuksia tarvinnut. Lohikäärme potkaisi mutaiset, epämukavat kenkänsä jalastaan sängyn viereen ja etsi itselleen mukavan paikan huoneen nurkasta. Siihen hän käpertyi kerälle kosteat vaatteet edelleen päällänsä ja vaipui uneen

-------------

Baldramallach avasi silmänsä laiskasti ja katseli ympärilleen. Hänhän oli nukahtanut hetkeksi. Ikkunasta kun katsoi ulos, ei aurinkoa vielä näkynyt. Taisi siis olla vielä aika aikainen, kun ei aurinkokaan ollut noussut. Ulkona oli hämärää ja hieman sumuista, hyvä sää hänelle. Tiedä sitten tästä hänen ihmisseuralaisestaan, tahtoikohan toinen edes matkustaa hämärällä? Toivottavasti, sillä hän ei kauhean häikäisevässä valossa kulje. Lohikäärme venytteli lattialla kissamaisesti nyt kuivissa vaatteissaan ja tunki suomuiset jalkansa aivan liian pieniin nahkasaappaisiin. Voi kunpa hän voisi kävellä ilman kenkiä Mutta hänelle ei sitä luksusta ollut suotu. Huokaisten mies lukitsi huoneen oven takanaan ja käveli portaat alas majatalon aulaan. Suuri huone oli tyhjä, ei edes talon isäntä ollut tiskin takana. Kai se oli vielä liian aikaista ja kaikki olivat nukkumassa Edes Raleighia ei näkynyt vielä. Lohikäärme istui pöydän ääreen odottamaan toista, naputtaen kynsiään pöydän puiseen pintaan.


((herpderp))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Mayhemfilia » 30 Elo 2010, 20:00

Raleigh Mallory

Raleigh oli jossakin vaiheessa varhaista aamuyötä kerennyt nukahtamaan hetkeksi, mutta heräsi suun kuivatessa ikävään malliin. Hän ei tiennyt ollenkaan mitä kello oli, pään vetäessä koko ajan entistä enemmän sekaisin. Lopulta tuo kuitenkin päätyi siihen tulokseen ettei ollut kovin pitkäksi aikaa ehtinyt silmiään ummistaa. Ulkona oli sumuista, yhä hämärää. Raleigh nuoli huuliaan väsyneenä ja kurotteli vieressään olevan pöydän päällä olevaa vesilasia. Hörp hörp hörp. Harmaahiuksinen vääntyi ylös lattialta ja katsoi kolmea valmista kenkäparia, jotka hän oli yön aikana saanut tehtyä. Kengäntekijän silmät harittivat ja punoittivat vaimeasti, olihan koko yö kulunut melko lailla silmät sirissä kynttilän valossa kenkiä tehden. Olikohan Baldramallach vielä ylhäällä... Ylös noustessaan Raleigh huomasi pöydän kulmalla jäähtyneen lautasellisen ruokaa. Vaimea hymy kohosi tuon huulille ja mies napsi ruokaa huiviinsa ennen kuin kaatoi itselleen tuopin olutta ja huitaisi sen pohjanmaan kautta naamaansa. Naputusta. Raleigh kääntyi katsomaan majatalon puolelle niskaansa raapien. Taisi matkakumppani olla nyt hereillä. Mies nosti uuninpankolla kuivumassa ja lämpiämässä olleen takkinsa mukaansa ja käveli majatalon puolelle katsoen kynsillään pöydän pintaa naputtelevaa Baldramallachia. Väsähtäneenlainen hymy kohosi Raleighin huulille.
"Huomenta, sir. Olettekin jo hereillä." Tuo hymähti ja veti harmaan, raskaan takin niskaansa avaten hiuksensa. Sormet sukeutuivat hiusten läpi ja pörröttivät niitä hetken.
"Kai nukuitte hyvin?" Raleigh kysyi sitten raapien päätään hetken aikaa ennen kuin veti hiukset uudelleen kiinni.

Majatalon isäntä oli ilmeisesti vielä joko asioilla, tai vielä nukkumassa, mutta muualta talosta ei kuulunut oikeastaan elämän ääniä. Raleigh oli siitä ihan iloinen. Eipähän tarvitsisi enää kiemurrella kenenkään silmien alla matona mudassa toivoen anteeksiantoa.
"Joten... mikäli Teilläkään ei tässä kylässä enää ole mitään tehtävää, voisimme kenties lähteä matkaan?" Raleigh kysyi ehdottavalla äänensävyllä ottaen jo pari askelta lähemmäs ulko-ovea, josta pian astui ulos. Ilma oli kostea ja vähän kirpeänlainen. Yöllä oli ilmeisesti ollut jo jonkin verran pakkasta... Tai siltä ilma ainakin tuntui. Maa oli vieläkin liukas, ja kosteahko, muttei se enää pelkkää mutaa ollut. Raleigh asteli pihan poikki, tällä kertaa jopa suoraan kävellen, kohti talleja astuen ovista sisään. Yhdestä karsinasta kuului pärskähdys ja Raleighin huulille kääntyi leveä hymy.
"Maymay, mä tääl vaa~" Tuo hyräili ja asteli silittelemään tumman tamman silkkistä turpaa sen painaessa päätään miehen kättä vasten.
"Hetki vain, valmistelen rakkaani matkaan." Raleigh sanoi olkansa yli Baldramallachille ja astui karsinaan ottaen lainassa olleen loimen pois hevosen päältä ja alkoi harjata Mayn tummaa karvaa. Hevonen katseli vähän varauksellisen oloisesti isoa korstoa joka asteli talliin. Sen korvat luimistuivat hetkeksi nousten sitten taas pystyyn.
"Rauhassa, May, hän on Baldramallach.. Hän on mukava mies, turhaan sinä häntä pelkäät, muruseni.." Raleigh hymisi hevoselleen.
Mayhemfilia
 

ViestiKirjoittaja Sands » 30 Elo 2010, 21:16

Baldramallach

Lohikäärmeen kynsien naputus tuntui kuurouttavan kovalta tässä hiljaisuudessa. Näin aamuisin ei missään näyttänyt olevan mitään elämää, otusten vasta alkaessa heräilemään. Baldramallachin suusta pääsi haukotus, terävien hampaiden paljastuessa huulten takaa. Sitä voisi luulla, ettei tuo niinkin lyhyiden yöunien jälkeen olisi virkeänä, mutta ei häntä kyllä oikein väsyttänyt. Mitäs nyt sitä vastaheränneenä vähän haukotutti. Huone oli kyllä mukavan lämmin, eikä hän olisi pistänyt pahitteeksi vielä lyhyitä tirsoja, mutta aikataulua piti noudattaa. Nukkua ehti muutenkin. Lohikäärme katseli ympärilleen. Ei vieläkään ketään. Naputusta.

Onneksi odotus ei ollut liian pitkä, ja pian hänen seuralaisensa naama jo pilkahti esille. Ja missä näkyy toisen naama, kuuluu myös toisen ääni. Taas niitä havaintoja, jotka olisi voinut jättää sanomattakin. Baldramallach murahti toiselle jotain vastaukseksi, ottakoon toisen sen, miten haluaa. Nukkuiko hän hyvin? Kyllähän hän nukahti melkein heti, kun kerälle pääsi, eikä herännytkään kesken kaiken unestaan. Nytkään ei väsyttänyt joten kyllä, kyllä kai hän hyvin nukkui, kuten useasti tekikin. Mitenkään huonoiksi toisen unenlahjoja ei voinut haukkua. Lohikäärme veti viittansa hupun silmilleen ja käveli Raleighin luokse, majatalon lattialankkujen narahdellessa ja painuessa toisen painon alla. Jos hän olisi päättänyt lähteä yksin, hän olisi voinut lähteä jo. Matkaseurassa oli aina se puoli, ja vaikka mitenkään kärsimätön ei tämä käärmeherra ollut, olisi se silti vähentänyt odottamista ja saanut hänet nopeammin määränpäähänsä.

Baldramallach ei vaivautunut vastaamaan toisen kysymykseen, johon hän ainakin tunsi vastauksen olevan selvä. Hän seurasi Raleighia ovesta ulos raittiiseen ilmaan. Ainakaan ulkona ei enää satanut, vaikka sumuista olikin ja maa oli vielä märkä. Ilmakin alkoi jo viilentyä, tunsihan sen, että kesä alkoi pikku hiljaa olla ohitse. Hirvittävä oli taas ajatus siitä kylmästä, mutta onneksi se meni nopeasti ohi. Jos ei muuta, niin ainakin hän voisi nukkua talven yli. Lohikäärmeen seuralainen suunnistikin talleja kohti. Baldramallach kurtisti kulmiaan hieman mietteliäänä, vieläkö toinen tahtoi pidentää lähtöä? Sitten tuo muisti sen neljällä jalalla kulkevan karvaisen hätäruokavaraston. Niin, kai se kannatti ottaa mukaan matkalle.

Lohikäärme seurasi ihmismiestä sisälle talliin, jonka lievän tunkkaisen lemun toisen herkkä nenä heti huomasi. Hän ei ikinä ymmärtänyt, miten jotkin eläimet kestivät elää tällaisissa hajuissa. Eikä hän kyllä ymmärtänyt ihmisten lässytystä ruoallekaan, minkä hän taas kerran sai todistaa Raleighin lirkutellessa jotain kaakilleen. Toinen jopa kutsui otusta rakkaimmakseen Heeetkinen. Eihän toinen? Eihän tuo voisi Rakastaa tuota karvaista kaviokoipea? Tämä alkoi käydä jo aivan liian omituiseksi Baldramallachille, miksi ihmisten piti aina sekaantua kaikkeen, mikä liikkui? Ja nyt ei edes kyseessä ollut jotain ihmisenkaltaista, vaan hevonen. Miksi hänelle piti aina käydä näin? Joutua nyt matkustamaan eläimiinsekaantujan kanssa

Hevonen oli taas hermostunut hänen seurassaan. Ei kai otus sitten aivan tyhmä ollut, kun tajusi pelätä. Lohikäärme katseli tammaa kylmästi nenänvarttaan pitkin Raleighin laittaessa tuota valmiiksi matkaan. Hän ei välttämättä voinut syödä seuralaisensa Ugh, "rakasta", mutta ainakin pystyi tekemään selväksi, ettei hyväksynyt huonoa käytöstä tuolta. Viirusilmät tuijottivat pistävästi hevosta suoraan tuon silmiin, paljastipa mies hieman hampaitaankin hiljaisen, matalan murinan kera, kun Raleighin silmä vältti.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Mayhemfilia » 30 Elo 2010, 21:37

Raleigh Mallory

Hevonen hirnahti vaimeasti päätään sivulle nakaten.
"No, no, May..." Raleigh rauhoitteli hevostaan kulmiaan lievästi kurtistaen mutta viimeisteli hevosen tarvikkeet nopeasti ja talutti ratsunsa pian ulos tallista. May pysytteli mahdollisimman kaukana Baldramallachista, mitä Raleigh ei ihan voinut ymmärtää, mutta antoi kuitenkin olla ilman suurempia kommentteja. Ihmisiä ei ollut juurikaan liikenteessä, mitä nyt aina silloin tällöin joku sattui harhailemaan ohitse. Raleigh katseli väsähtäneen oloisena eteenpäin, silmät täysin lasittuneina. May asteli tuon vieressä hengitys ilmassa höyryten.
"...eikö Teillä ole ratsua?" Raleigh havahtui kysymään kun kaksikko ja hevonen saavuttivat kylän laidan. Katse kääntyi vierellä astelevaan Baldramallachiin kulmien vähän kohotessa. Sinällään vähän hassua, mutta toisaalta ymmärrettävääkin. Ei kaikilla ollut hevosta, jolla kulkea teitä, taikka vaihtoehtoisesti maastoa pitkin. Raleigh itse ei olisi sellaiseen pystynyt, välillä kun hevosen selässäkin oli tullut istuttua puoliunessa. Onneksi tämä kaakki oli sitä viisaampaa luokkaa, eikä kävellyt jokeen mikäli Raleigh ei aina ihan tajunnut mistä oli kyse. Silloin tällöin Raleigh toivoi Mayn osaavan puhua... Silloin hänellä olisi ollut keskusteluseuraa välillä suhteellisen pitkilläkin reissuillaan, mutta ei. Eikä mies niinkään ollut koskaan tutustunut taikuuteen kovin paljoa, joten tuo ei osannut edes haaveilla sellaisesta mahdollisuudesta, että olisi saanut monesti ainoan matkakumppaninsa suun käymään ihmisille ymmärrettävällä tavalla.

Kenkäparit astuivat maantielle, jonka päällä leijaili suhteellisen sankka sumu. Raleigh epäili arveli päivästä tulevan suhteellisen harmaa, ajatustaan kuitenkaan ääneen sanomatta. Ystäväisellä ei ollut ratsua, joten eipä hänkään kehdannut alkaa hevosensa selkään kapuamaan, oli toinen siitä pahoillaan, eli ei. Ehkä sitten kun väsymys alkaisi viemään viimeisiäkin voimia, jotka olivat pikkuhiljaa loppuun kulutetut. Tämä kyllä näkyi Raleighin olemuksessa. Tuo oli huomattavasti eilisiltaa hitaammin toimivan tuntuinen, hiljaisempi ja kalvakampi toisen käden hypistellessä taskussa olevaa veistä, kun toinen piteli Mayn suitsista kiinni, hevosta eteenpäin ohjaten. Pitkä tovi kului ilman mitään sanoja. Raleigh oli vaipunut jonkin asteiseen horteeseen vain harhaillessaan eteenpäin pitkin tietä. He ylittivät sillan, jonka alla puro solisi vaimeasti, rauhoittavaan tapaan. Oikeastaan tämä ihan mukavaa... Rauhallinen, lähes äänetön maisema, vierellä hiljainen iso mies, johon Raleigh toistaiseksi uskalsi turvautua. He tulivat tien risteykseen.
"...hmmh, kumpaan suuntaan haluatte mennä?" Harmaahiuksinen kysyi uneliaan oloisella äänellä hangaten kasvojaan väkivalloin. Väsyttipä yhtäkkiä enemmän kuin aikoihin. Hän ei pystynyt suoraan sanottuna ajattelemaan normaalisti. Katse kääntyi Baldramallachiin ja tuo hymyili vaimeasti.
"Saatte päättää. Minulle on aivan sama mihin suuntaan kuljemme, kunhan kuljemme." Mies naurahti ja käänsi katseensa taas risteykseen hevosen astuessa pari askelta paikoillaan.
Mayhemfilia
 

ViestiKirjoittaja Sands » 31 Elo 2010, 13:22

Baldramallach

Lohikäärme ei voinut olla tuntematta suurta tyytyväisyyttä hevosta pelotellessaan. Hänestä oli mukava tietää, että vaikka ihmisen asussa nyt olikin, hän silti tuntui pedolta. Kokonaan ihminenhän hän ei koskaan tahtoisi olla, ei missään nimessä. Hevonen pysytteli kaukana hänestä, mikä myös sai tyytyväisyyttä aikaan Baldramallachissa. Järkevät eläimet tajusivatkin pysyä hänestä kaukana Taisi tämä hevonen siis olla älykkäämpi, kuin moni ihminen. Ei sillä, että se hämmästyttäisi lohikäärmettä.

Ja niin parivaljakko, tai no, hevosen kanssa kolmikko, lähti tarpomaan kohti kylän reunaa. Aamun sumussa ei kaduilla nähnyt paljoa ihmisiä, mutta kyllä niitäkin pari löytyi tekemästä päivän askareita. Ihmiset alkoivat vasta heräillä, joten parissa tunnissa kadut olisivat taas kuhisemassa täynnä elämää. Baldramallachin seuralainen tuntui väsyneeltä ja hiljaiselta, mutta eihän siinä kauaa kestänyt, ennen kuin tuo taas kysyi jotain. Lohikäärme pudisti hiljaa päätään kysymykselle hevosesta, mitäpä hän sellaisella kaakilla teki. Ruokaa löytyi ympäristöstä yllin kyllin jos sitä osasi katsoa, hänen omat jalkansa toimivat ihan hyvin ja hevoset eivät muutenkaan viihtyneet hänen seurassaan mitenkään hyvin. Eikä hän myöskään kaivannut mitään ylimääräistä seuraa tai ruokittavaa suuta, mutta tässähän niitä vierellä taas käveleskeli. Miten hän aina onnistui tähän

Baldramallach nautti maantien hiljaisuudesta. Läheltä kuului vain heidän askeleensa. Sumua leijaili ilmassa, harmaannuttaen ympäristön ja huonontaen näkyvyyttä. Jossain kauempana näkyi vain puiden siluetteja, jotka sumu pian imaisi sisäänsä. Jostain kuului lintujen liverrystäkin. Edessä oli pienen puron ylittämä vanha puinen silta, joka natisi joukon kävellessä sen yli, mutta oli kuitenkin sen verran vahvaa tekoa, ettei se ihan pienestä rysähtäisi. Veden solina kuului heidän alapuolellaan. Maisema oli kauhean aavemainen, mutta silti niin kaunis omalla tavallaan Lohikäärme piti tästä. Miksipä muuten hän matkustelisi niin paljon, täällähän sitä saisi täysin uppoutua omiin ajatuksiinsa, eikä tarvinnut huolehtia mistään. Tuskinpa monet ihmiset osasivat nauttia tästä.

Baldramallach havahtui kuullessaan toisen äänen. Niin, he olivat tulleet risteykseen ja nyt ihmismies tahtoi tietää, kumpaan suuntaan he menisivät.
"Ei ole ssuuntaa, minne olen menosssa," lohikäärme suhahti,
"Ssinähän sse ss ssanoit tietävässi alueen, johdata ssiiss ssinä" hän jatkoi vilkaisten nopeasti mieheen, kieli takerrellen kaikissa hankalissa äänteissä. Ehkäpä hän valitsi sanansa väärin. Joka tapauksessa, hän toivoi todella toisen tietävän, minne meni, eikä sanonut sitä vain päästäkseen mukaan. Yksin hänellä ei olisi mitään ongelmaa, menisi minne menisi ja asiat järjestyisivät, mutta nyt hänen täytyi luottaa toiseen. Ja jos toinen mokaisi, hän ei tahtoisi löytää itseään keskeltä ei mitään ilman ruokaa ja vettä, ei ihmisasutusta lähettyvilläkään. Raleighin oli siis parempi osata asiansa, muutenhan Baldramallach voisi Suuttua.

"Valitsse hyvin," tuo murahti katsellessaan edes kaukaisuuteen.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Mayhemfilia » 31 Elo 2010, 18:31

Mayhemfilia
 


Paluu Brogan Majatalo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron