Kirjoittaja Lörri » 07 Marras 2013, 09:35
Nau ehti tajuta, että riivinraudan niskaan rämähti puiden ylimmiltä oksilta kasa lunta, kun hän itse joutui kyyristymään mökin porraskivelle kippuraan korviaan pidellen. Tuskanrääkynä raikasi ilmassa, ja sai Naun korvat ja hampaatkin vihlomaan kivusta siitä huolimatta, että hän oli peittänyt ne ja kääntynyt pois. Lopulta kirkuna kuitenkin lakkasi, ja hitaasti Nau siirsi kädet syrjään korviltaan, kuin peläten, että se voisi alkaa taas uudelleen. ” Kuoliko se?” Hän suhahti kysyvästi aamumetsälle, tajuten samalla, mitä tarkoittaisi, jos niin olisi. Nau katseli nopeasti ympärilleen…hän ei saattanut nähdä missään sitä tulipesäkettä, jota etsi, mutta astuttuaan mökkipahan nurkan ympäri, hän näki sen. Tai ei se enää ollut tulessa, mutta maa oli sulanut lumettomaksi ja palanut mustaksi maassa makaavaan elottoman näköisen ja alastoman olennon ympäriltä. ” Phoe?!” Sydän loikkasi innoissaan voimallisesti Naun lausuessa nimen. Mutta olisiko tuolla nyt sitten Phoe, vai joku ihan muu? Mitä jos näitä oli muitakin olemuksia tässä samassa systeemissä kiinni kuin vain nämä kaksi? Nau juoksi lähemmäs, kompastui omiin väsyneisiin jalkoihinsa nousten huterasti ylös, kaatuakseen taas vain uudelleen. Hän mätkähti vatsalleen maahan niin että tömähti, ja avatessaan silmänsä löysi itsensä tuijottamasta Phoenixin kasvoja muutaman kymmenen sentin päästä. Hän ojensi kätensä tätä kohti, muttei uskaltanut koskea. ” Phoe? Kuuletko sinä minua?” Hän kysyi samalla kun korjasi itsensä maasta polviensa varaan.
” Näyttää pahalta.” Nau sanoi ja esti halunsa hyväillä miehen hiuksia samalla, kun esti hämmennyksen kyyneleitäkin valumasta kauniille likaraitaisille poskilleen. Hän muisteli Pheebsin käytöstä aiemmin ja päätteli kosketuksen, hellänkin, tekevän vain kipeää. Mitenkähän mahtoi vaikuttaa näin nopea kupsahtelutahti feenixin kuntoon? Pheebs oli ollut hyvin heikossa kunnossa ja kauan, olisiko nyt vielä pahempi tilanne? Pakkohan tällaisen oli vaikuttaa…vaikka ei näistä feenixeistä voinut tietää!
” Kuule, odota siinä, tulen ihan kohta takaisin.” Nau sanoi ja tajusi sitten miten typerältä se kuulosti, mutta hän oli jo menossa hyvää vauhtia takaisin mökkiä kohti. Nau oli havainnut mökissä tulisijan, jonka reunalla oli könöttänyt tuluspussi. Myös keko kuivia ja pinottuja halkoja oli ladottuna tulisijan vierelle. Naulla meni hetki kopeloida ne pimeässä itselleen, mutta kaikki tarpeellinen löytyi. Hän kiskaisi vielä mukaansa viltin, heitteli sinne muutaman surkean kuivalihan palasen ja palasi pikaisesti takaisin Phoen luokse. Ensimmäiseksi hän latoi haloista nuotion aivan Phoen ruumiin viereen ja sytytti sen tottuneesti ja kätevästi. ” Toivottavasti tästä on jotain apua.” Nau sanoi hiljaa ja katsoi Phoenixia hellästi yrittäen saada tämän katseen kiinni omallaan.
” Onko jotain paikkaa, johon ei satu?” Hän kysyi hymyillen ja ajatteli, että hänellä itsellään ei sellaisia kohtia ruumiistaan taitanut juuri löytyä. Paitsi sydän. Mikäli vain Phoe tuosta virkoaisi. Mikä tahansa ruumiillinen kipu ja särky ennemmin, kuin sydämen ja sielun raastava tuska, joka oli nyt valumassa pois hänestä. ” Sano vain jos voin tehdä jotakin joka kohentaa oloasi. Oikeasti, näytät surkealta.” Nau sanoi ja esitti olevansa syyttävä, kun mies niin surkealta oli ruvennut näyttämään.
” Minä tajusin jotain äsken.” Neito aloitti sitten painokkaasti katsellen yhä Phoen komeita kasvoja kiinteästi. ” Koska luulin…kun olit...noh, minä tajusin että rakastan sinua.” Naun ääni särähti kun hän muisti sen tuskan uudelleen joka hänen mielessään oli tuolla hetkellä vellonut.
Oho. Nau puraisi huuleensa. Ei hän ollut ajatellut asiaa kertovansa Phoelle koskaan! No eihän hän kyllä ollut kerennyt ajatella asioista oikein yhtään mitään, tajuta vain niitä kiihkeällä vauhdilla perä jälkeen, menettää ja saada takaisin ja ehkä se ei sitten ollut ihmekään että hänellä oli jokin tarve tällaiseen avautumiseen. Ehkä Phoe olisi niin tokkurassa ettei ymmärtäisi vielä mitään hänen puheistaan? Nau kohotti kätensä Phoen ohimolle, ja koetti varovasti hyväillä punaisia hiuksia sormenpäillään. Hän todellakin rakasti tätä hurjaa, erittäin itsemurha-altista, komeaa ja kaikin tavoin hurmaavaa pakkaustaan. Naun kasvoille levisi hymy. Siitä ei tiennyt oliko se iloinen vai surullinen vai jotain ihan muuta vai kenties kaikkea yhtaikaa.
Viimeksi muokannut Lörri päivämäärä 08 Marras 2013, 13:55, muokattu yhteensä 1 kerran