Anteeksi, keitossani on härkänen!

"Sopii mulle..." Phoenix sanoi mysteerisenä toisen ehdottaessa erää kivi-paperi-ja-sakset peliä, jota kaikki kaduilla juoksentelevat lapset ainakin rakastivat. Phoe muisti sen jopa ihan lapsuudestaan. Todellinen klassikko.
Miehen refleksit olivat vähän hidastuneet mutta kyllä tuo silti suhteellisen - siis suhteutettuna viinan määrän minkä oli juonut! - nopeasti oivalsi miksi Nau heilutteli kättä hänen edessään. Sitten lausuttiin yhteen ääneen käsien heilautusten yhteydessä sanat "Kivi, papari, sakset!" Sitten kädellä piti tehdä jokin noista kolmesta elementistä, mutta Phoenix sen sijaan juuri kun sakset oli huudettu sytytti kätensä ystävälliseen tuleen. "Tuli voittaa kaiken!" Mies huudahti riemuissaan ja nappasi Naun syleilyynsä, kellistäen tuon selälleen sängylle hänen alleen. Sitten virnistävä mies hukutti mahdolliset vastaväitteet intohimoiseen suudelmaan jonka painoi toisen huulille. Tuli kädestä sammutettiin, ettei keskittyminen humaltuneena herpaantusi niin pahasti että paikat alkaisivat syttyä liekkeihin.

Kun sängystä päästiin ylös Phoenix alkoi keräillä vaatteitaan, sukat, saappaat... Niin ja housut! Sitten hän puki ne yllättävän ketterästi ylleen ja kääntyi Naua päin. "Sinähän halusit kokeilla lentämistä?" Phoenix sanoi kohauttaen kulmiaan kuin haastaen Naua tosiaan pitämään sanansa. Ulkona oli jo kylmä, mutta Phoenix ei tuntenut kylmää joten ei hän sitä nyt osannut huomioida avatessaan ikkunan. Hyi, lunta oli sadellut kaikkialle. Noh, onneksi se oli ohi nyt! Ikkuna oli onneksi niin iso että siitä saattoi kuvitella lentävänsä ulos. Phoe loi itselleen siivet ja kääntyi katsomaan Naua päin. Hänen ruskettunut, paljas ja ennen kaikkea lämmin rintakehänsä kutsui Naua syleilyynsä ojennettujen käsien keskellä. "Me tosiaan lähdetään huitsintsuikkeliin tästä kuolleesta ja viinattomasta majatalosta", Phoe totesi toistaen Naun sanoje. Hän ei noin siinä seistessään oikeasti vaikuttanu niin humalaiselta että lentäminen olisi huono idea. Hei, jos jätkä osasi kävellä suorassa, seistä yhdellä jalalla pukiessaan vaatteitaan ja puhua sammaltamatta, eiköhän tuo osaisi lentääkin?

Nau nauraa räkätti ihastuneesti Phoenixin ilmoittaessa että tuli voittaisi kaiken ja nauraa tyrski vielä tämän kipatessa hänet sängylle ja käydessä himokkaaseen suudelmaan.

Nau keräsi vaatteitaan nurkista, pyörien kuin väkkärä koettaessaan miettiä mistä mikin löytyisi, ja ähki ja kiukutteli, kun paita oli solmussa ja housun puntit eivät vain ottaneet oietakseen, mutta lopulta hän kuitenkin oli saanut riivittyä niitä kiitettävästi ylleen, mitä nyt vähän roikkuivat ja lerpattivat asiaan kuulumattomasti sieltä täältä.
Phoenix oli jo hyppäämässä lentoon öisen kaupungin ylle, ja ihastuneena kiljaisten Nau loikkasi hänen syliinsä ja kiepautti kätensä tämän kaulan ympärille. " No niin! Lentoon siitä!" Hän hihkaisi nauraen ja läimäytti miestä harteille niin että läiskähti. Hän ei mittinyt hitustakaan sitä, että Phoenix saattoi olla jo humalansa kanssa siinä pisteessä että oli ylittänyt lentokykyisyytensä rajat. Ei suinkaan! Tämähän oli aivan mahtavaa, pähkähullua ja jotain, jota Nau ei ollut vielä kertaakaan elämässään koettanut. Ei sitä ihan jokaisen miehen kasnsa voinut lentää ulos majapaikan ikkunasta, kun alkoi puitteet ja viinan vähyys kyllästytää!

Toinen syöksyi innoissaan miehen syliin joka olikin sitä mitä Phoe oli tuolta odottanut. Jos olisi alkanut saarna siitä ettei ollut järkevää lähteä lentoon tai muuta vastaavaa, olisi Phoenix varmaan lähtenyt yksin. Kun hän oli humalassa ja järjetön, kaikkien tuli olla samaa mieltä.
Phoenix nauroi pyrähtäessään lentoon ikkunasta. Ikkunan ympärillä oli hieman lunta, mutta feeniks sulki heidät spiraalimaisesti kieputtaen siipien suojaan että he pääsivät ikkunasta. Äskeisen spiraalitempauksen takia he eivät heti lähteneet kohti korkeuksia vaan se oli kuin olisi hypännyt ikkunasta. He tippuivat toisesta kerroksesta maata kohti joka käväisi pelottavan lähellä ennen kuin näyttävästi mies suoristi punaiset siipensä noin metri ennen maankamaran jäätävää kosketusta. Sitten siitä se nousukiidänen sitten lähtikin.
Phoe päätti antaa Naulle jotain muisteltavaa sitten vanhana kiikkustuolissa sillä mies teki pyrähdyksiä, syöksyjä, voltteja ja vaikka mitä siinä lennellessään. Nyt hän päätti käydä tosi korkealla. Hän lähti lentämään voimakkain siiven lyönnein kohti taivaita ja aisti sen että Naulle tuli varmaan kylmä. Hän keskittyi ja sytytti heidän palamaan. Tällä kertaa tämä ei ollut sitä ystävällistä tulta joka ei polttanut ollenkaan, sillä sellaisilla liekeillä ei pysty oikein myöskään lämmittelemään. Nyt tämä oli ihan oikeaa tulta ja Phoe kerrankin keskittyi tekemisiinsä pitäessään liekkinsä täysin aisoissa että ne vain lämmittivät mahdollisesti palelevaa naarasta.
Lopulta he pääsivät pilvipeitteen yläpuolelle, josta saattoi nähdä kirkkaana loistavan täysikuun ja miljoonat ja taas miljoonat taivaan tuikkivat tähdet. Näky oli kaunis. Hetken feeniks piti taukoa suoden Naulle mahdollisuuden nauttia tästä näystä joka oli varmasti myös täysin romantiikasta piittaamattomalle henkeäsalpaava. Feeniks käytti hetken hyväkseen ja suukotti Naun niskaa hellästi. "Mitä pidät?"

Phoen syli tuntui heti lämpimältä, tukevalta ja turvalliselta, ja hyvä olikin, sillä seuraavaksi Nau kiljui kauhuissaan, kun he putosivat nopeasti kadun pintaa kohden, mutta hän ei tosissaan pelännyt putoavansa, vaan huusi riemusta Phoen lähtiessä sitten nousemaan. Kyyti oli hurja, villi ja vallaton, ja Nau nautti siitä täysin siemauksin, pitäen silmänsä ilman muuta auki silloin kuin suinkin pystyi. Välillä ihan ruumiilliset refleksit saivat hänet sulkemaan silmänsä, mutta sitä kesti vain hetken. Raaka pakkasilma puri hänen jalkojaan ja käsiään niin että nipisteli, mutta nainen ei antanut sen häiritä ollenkaan. Sitten ihmisfeenix lähti kohoamaan yhä ylemmäs yöhön, ja kylmyyden tunne paheni, kunnes Nau huomasi että he olivat lämmittävien liekkien keskellä. Hän painoi kasvonsa Phoen rintaa vasten. Voimakkaat lihakset tekivät töitä hänen päänsä levätessä siinä. Oli aivan mieletöntä kokea jotain tälläistä; lentää ties kuinka korkealla maailman yllä miehen sylissä, tämän voimakkailla käsivarsilla, ja olla samaan aikaan keskellä loimottavia, lämmittäviä ja lumoavia liekkejä.
Sitten tuli tauko, ja Nau nosti päänsä Phoen rinnalta nähdäkseen ympärilleen. Hän veti terävästi ilmaa sisäänsä ja oli mykistynyt. Näky oli sydäntä riipaisevan kaunis, ja se piirtyi naisen verkkokalvoille niin, että jäisi sinne hänen koko loppu iäkseen. Phoe painoi suukon hänen niskaansa, ja samaan aikaan taivaankannella kiisi nopea ja kirkas tähdenlento heidän ohitseen. " Toivo." Nau kuiskasi hiljaa. Hänen toiveensa oli, ettei hetki loppuisi milloinkaan. Eikö kaikki voisi aina olla juuri näin, täydellisellä tavalla hurmaavaa ja oikein? Ei mitään enempää, ei mitään vähempää; Nämä korkeudet, Phoenix, hän tämän sylissä, ja kylmä talviyö joka esitteli parhaita puoliaan heille hyväntuulisesti?

Tähdenlento kiisi jossain miljoonien kilometrien päässä heistä ja hiljaa Nau kuiskasi "Toivo". Phoenix tarkasteli kaunista ihmistä hänen sylissään, keskittyen edelleen pitämään liekit lämpöisinä ja kurissa, sekä pitääkseen heidät myös ilmassa. Naun sormukseen piirtyivät jälleen kirjaimat liekkien lämmössä ja Phoe hymähti itsekseen hiljaa ja salaisesti oikein tyytyväisenä. Mitä hän enää keksisi toivoa? Kun mies esitti toiveen hiljaa yön pimeyteen, hän tajusi sen olleen ensimmäinen kerta kun hän koskaan oli moista toivonut. Toive kuului nimittäin näin: "Toivottavasti Nau ei ota sitä kovin raskaasti kun jonain päivänä me eroamme." Ei ollut realistista olettaa että ikuisesti elävä ihmisfeeniks aikoisi sitoutua ihmiseen, jonka elämä rajoittui alle sataan vuoteen. Sitä paitsi ihmiset vanhenivat niin karusti.'

Phoenix virnisti Naulle ja puristi tuota tiukasti itseään vasten. "Valmiina ensimmäiselle lentotunnille?" Phoe ei jäänyt odottamaan vastaväitteitä vaan yllätyksen eduin hän päästi yllättäen irti Nausta päästäen tuon putoamaan. Liekit olivat Naun lämmittämistä varten, joten ne seurasivat perässä, samoin kuin Phoenix. Mies hävitti siivet selästään ja otti Naun putoaman etumatkan kiinni tiputtautuen tuon vierelle virtaviivaisesti pääedellä sukeltaen. Naun kohdalla mies otti kiinni tuon käsistä ja yritti näin ohjata Naun myös levittämään raajansa ja suuntaamaan vatsan alas päin. Näin ilmanvastus olisi suurempi ja putoaminen hidastuisi. Heillä oli vielä hyvän matkaa alas ja Phoenixia ainakin tilanne huvitti valtavasti. Tälläisessä vapaa pudotuksessa oli todella mahdollista kuin lentää itsekin. Kehon asennoilla pystyi hallitsemaan tippumisen nopeutta ja ohjailemaan itseään. Se oli hauskaa!

Tietenkin Naun toive oli realistisesti mahdoton, mutta ehkä tämä hetki sitten säilyisi sydämessä, siellä kultaisessa muistojen arkussa, jossa ne kauneimmat hetket, ja silmänräpäykset jostain elämää suuremmasta säilyvät. Jokaisella on sellainen paikka, johon kokemukset voi säilöä, ja ottaa sitten sieltä esiin muistellakseen ja elääkseen ne uudestaan.
Hetki otti ja loppui, ja Phoenix päästi yllättäin Naun irti. Nainen kiljaisi, ja hänen sydämensä jäi kurkkuun kun hän putosi hurjaa vauhtia läpi ilman korkeuksissa, joiden huimuutta ei oiken voinut edes ymmärtää, ja terävä viima kouraisi hänet napakasti syleilyynsä. Nau ei kuitenkaan ehtinyt edes kunnolla tajuta mitä tapahtui, kun lämpö palasi, ja hän tunsi Phoenixin yläpuolellaan. Mies tarttui hänen käsiinsä, ja Nau ymmärsi tämän ohjaamana levittää raajansa; kuin lentääkseen, niin. Järjetön pudottautuminen läpi taivaan alkoi tuntua turvalliselta ja nyt nainen uskalsi nauttia siitä. Viima kiskoi kyyneleet hänen silmistään viiruiksi poskille, mutta hän nauroi riemusta, ja vuoroin kiljui. Tämä oli ihan hullun hommaa! Kun hän heittäytyi luottamaan täydellisesti Phoenixiin, hän pystyi tuntemaan kaiken kokonaisvaltaisesti, ja keskittymään vain siihen, miten hauskaa nyt oli!
Nau ei ollut koskaan kuvitellut voivansa kokea lentämistä tällätavoin; aivan, kuin olisi oikeasti itse lentänyt. Adrenaliini ja aivan puhdas kiihkeä ilo heittelivät kuperkeikkoja hänen ruumissaan, ja hän nauroi kahta kauheammin. Putoamisen tunne oli selkeä, mutta maa heidän alapuolellaan ei kuitenkaan tuntunut lähestyvän laisinkaan. Aivan, kuin olisi pudonnut halki pysähtyneen iäisyyden. Nau koetti kallistaa vartaloaan, kääntyä, vetää jalkansa koukkuun, ja kieppua vartalonsa kanssa erilaisilla tavoilla, ja nautti huomatessaan miten mikin vaikutti, ja kuinka mahtavaa oli kyetä itse vaikuttamaan tähän huimaan tiputukseen. Minä haluan siivet! Hän kiljaisi talvitaivaalla, heiluttaen käsiään ylös ja alas, kuin ne todella olisivat olleet sellaiset.

Phoenix nauroi vaikka ääni meinasikin niin kovassa pudotuksessa hukkua kokonaan kuulumattomiin. Hän kuuli myös juuri ja juuri mitä Nau huusi tuon kailottaessa että haluaisi myös siivet. Sitten hänen kasvoilleen tuli hyvin kujeileva ilme ja tuo pyörähti Naun yläpuolelle ujuttaen kätensä palavan neidon kainaloiden alta. Sitten Phoenix veti mahdollisimman lähelle toista ja puhui suoraa tuon korvaan että toinen kuulisi. "Saamasi pitää!". Sen suuremmitta varoituksitta Phoe loi itselleen jälleen vahvat feeniksin siivet ja kaksikon äkkipudotus loppui kuin seinään. Onneksi Phoella oli tiukka ote Nausta ja viime hetkellä ennen siipien luontia, tuo oli myös valiaikaisesti kietaissut jalkansa toisen ympärille pehmentäen töyssyä. Phoe myötäili toisen kehon liikkeitä, saadakseen kokemuksen tuntumaan mahdollisimman paljon siltä kun Nau saisi lentää itse.

Juuri ennen maata, Phoe vetäytyi kauemmas naisesta päästämättä kuitenkaan irti otteestaan joka piti yhä Naun kainaloiden alta. Sitten he laskeutuivat melko tasaisesti takaisin maan kamaralle metsään, aivan joen tuntumaan. Joki ei ollut vielä alistunut pakkasille ja suostunut jäätymään vaan se virtasi vuolaana, jääkylmänä tosin.
Mukavassa humalassa Phoenix asteli kepeästi joen tuntumaan ja hän tunsi olonsa uhkarohkeaksi. "Mistä vetoa että pääsen toiselle puolelle? Lentämättä luonnollisesti!" feeniks kysyi virnistäen kunnianhimoisesti viitatessaan toisella kädellään samalla edessään olevia erikokoisista järkäleistä koostuvaa kivijanaa ja hävittäen komeat siipensä selästä.

Mies lähti tuumasta toimeen tyhmän rohkeana, oli sitten naisen reaktio mikä tahansa. Jos Nau innoistui ja usutti Phoea, tuli ilmoille naurahdus ja voitonvarma virne ja jos tuo taas oli ideaa vastaan Phoe viis vaisaisi koko mielipiteestä ja lähtisi kahta kauheammalla innolla ylittämään kuohuvaa jokea.
Phoenix hyppeli melko vaivattoman näköisesti kaikki kivet - laskematta pahaonnista viimeistä järkälettä. Se oli jäätynyt pinnalta ja oli todella liukas miehen saappaan alla. Ikävä kyllä tässä kävikin niin että komistus liukastui ja molskahti suoraa jäiseen jokeen. Hiljaisessa metsässä kajahti ilmoille korvia raastava kirkaisu kun Phoenix oli uponnut veteen. Siinä samassa kun kirkaisukin oli kuulunut, eli Phoe oli veteen koskenut, sammuivat myös Nauta mukavasti lämmittäneet liekit. Painuttuaan veden alle ensin pintaan nousi paljon kuplia ja pärskeitä mutta sitten ne katosivat ja virta vei kuolleen feeniksin vähän tuonnemmas, kunnes uudelleen syntyminen tapahtui.
Vedestä lensi valtava tulimeri pallonen joka paiskautui muutaman nuoren taimen tieltään polttaen rantaan, sulattaen myös lumen kyseiseltä alueelta. Liekit sammuivat yksikerrallaan, hiipuen pois. Pian niiden keskeltä paljastui tajuttomalta vaikuttava ihmisnaisen hahmo. Tuo oli luonnon punapää, todella lyhyt ja hentoisen näköinen. Alaston hahmo ei vaikuttanut aluksi olevan hengissä ollenkaan mutta lähempää katsottuna kyllä tuo hengitti, sillä rintakehä kohoili rauhallisesti ylös, alas ja sitten taas ylös.

Pudotus tyssäsi voimakkaasti, mutta Phoenixilla oli naisesta niin hyvä ote, että nytkähdys ei tuntunut kovin epämiellyttävältä. Phoe oli levitänyt jälleen siipensä ja Naun vartalon liikkeitä myötäillen tarjosi hänelle kokemuksen, joka muistutti parhaalla mahdollisella tavalla sitä, kuin Naulla itsellään olisivat oikeasti olleet selässä siivet; tuntui kuin Phoe olisi koettanut kadota Naun ja siipien väliltä. Ja onnistuikin, mutta toisaalta taas kokemus oli hyvin eroottinen, ja Nau nauroi iloisesti tilanteen upealle hämmentävyydelle.

Lopulta Phoe laskeutui joen rannalle. Oli hämärää, muttei säkki pimeää, sillä kuutamo teki työtään taivaalla ja loi alas häilyvää valoaan, ja yhä sulana virtaavaan joen pinnasta kuunvalo vielä heijastui takaisin ympäröivälle lumihangelle.
Naulla oli melko lailla epätodellinen ja hurmaantunut olo. Hän ei kuitenkaan ollut humalassa enää laisinkaan, yöviima ja adrenaliini olivat tehokkaasti haihduttaneet juopumuksen tunteen hänen päästään.
Phoenix toikkaroi joen äyräälle ja sai idioottimaisen idean. Uskon että pääset. Sinulta onnistuu mikä tahansa, mutta ei sinun tarvitse aivan kaikkea todistaa minulle samana yönä. Nau huikkasi hänelle lämpimien liekkien keskeltä ja asteli lähemmäksi Phoen jälkiä pitkin. Tuosta tulee kylmä kylpy! Nau huusi Phoen perään, kun tämä loikkasi ensimmäiselle jäästä ja vedestä liukkaalle kivelle. Äänessä soi oikea varoitus, Nau ei nyt pitänyt tästä yhtään. Tule takaisin sieltä hullu! Ei, sinne meni, mitä enemmän Nau esitti vastalauseitaan, sen suuremmalla innolla Phoe loikki eteenpäin kivillä. Nau ei kyllä perään lähtisi, oli hirvittävän tuntuinen ajatuskin että tipahtaisi tuonne jäiseen virtaan!
Ja sitten se tapahtui; Phoenixin jalka lipesi, ja mies läiskähti suoraan hyisen veden syleilyyn. Nau kirkaisi syöksyen eteenpäin noita samoja kiviä pitkin mutta hänen kiljuntansa hukkui Phoenixin tuskanhuutoon. Nau juoksi kohtaan josta Phoe oli veteen pudonnut ja loikkasi hädissään perään. Järkyttävä kylmyys salpasi hengen ja tuntui kuin tuhansia neuloja olisi isketty hänen vartalonsa läpi joka puolella. Siitä huolimatta Nau sukelsi kuin saukko, uudelleen ja uudelleen, Phoen nimeä huutaen. Hän taisteli voimakasta virtaa vastaan tarttuen kiinni lähimmistä kivistä ja kaatuneista puunrungoista, joita kohtaan oli ajautunut. Ainoa mitä Nau löysi, oli hänen aiemmin Phoelle antamansa kivi, jonka ketju oli tarttunut kiinni pinnan ylöpuolella törröttävään puunoksaan.
Ennen hänen hyppyään liekit hänen ympäriltään olivat sammuneet, ja Nau tiesi siitä ettei enää olisi mitään tehtävissä, mutta hän ei voinut lakata. Hänen oli pakko löytää mies! Pakko toimia, pakko jatkaa tätä, sillä se, mitä sitten olisi, kun hän lopettaisi, oli jotain niin hirveää, ettei hän halunnut eikä kyennyt ajattelemaankaan sitä. Toivo, jonka hän tiesi olemattomaksi, oli parempi vaihtoehto.
Sihisten joesta sinkosi suuri tulipallo. Se lensi rannalle, sulattaen lumen ja polttaen muutaman puun tieltään. Phoenix?! Huudahti ällistynyt Nau, joka seisoi rintojaan myöden jäisessä joessa tuijottamassa tulipalloa. Hän tarttui kohmeesta kankein sormin lähimmän kiven pintaan, kiskoi itsensä vedestä ja loikki vauhdilla kiviä pitkin takaisin rantaan, laisinkaan hirveää kylmyyttä tuntematta.
Tulipallon liekit alkoivat hiipua pois vähitellen, ja sydän toivosta pamppaillen Nau asteli lähemmäs. Phoenix?! Hän kysyi toistamiseen, kun erotti hiipuvien liekkien keskellä ihmistä muistuttavan hahmon. Nau erotti punaiset hiukset, mutta tosi kuin vesi, tässä hänen edessään oli kippuralla nainen. Selkeästi nainen, pieni, ja hento, eikä Naun Phoenix.
Nau astui niin liki kun vain uskalsi viimeisten liekkien loimotusta mennä, kumartui ja tökkäisi jäisellä sormellaan lämmintä naista kylkeen. Tämä oli lämmin ja hengittikin, mutta ei taatusti ollut Phoenix. Kuka sinä olet?!!!!!!! Kysyi Nau turhautuneena, tuikeaan kuuloisesti, ja samalla hänen hampaansa alkoivat kalista. Kylmyys otti vallan äskeisen kuohunnan yli, ja se sai Naun kastuneet, nyt jo koppuroiksi jäätyneet vaatteet helisemään hänen yllään samaa tahtia hampaiden kanssa.

Musta tyhjyys. Niin loputon ja silti lopullinen. Se valtasi kaiken ympärillä, tuuditti sinut kehtoonsa ja nukutti tietämättömyyteen ympäröivästä maailmasta.
Pheebs heräsi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Hyinen joki oli kamala paikka kuolla feeniksille, eikä herääminenkään sen jälkeen ollut ihan helppoa. Naisella oli todella heikko olo ja tuo tunsi tuntuvan tökkäyksen kylkiinsä joka kävi todella kipeästi. "Ai helvetti!" Tuo sähisi kivusta yhteen purtujen hampaiden välistä ja liikahti. Hänelle puhuttiin. Lopulta punasilmä sai raotettua silmänsä niin että näki edessään kahtena epätarkan kuvan olennosta, joka oli yltäpäältä märkänä. Tuo oli paniikissa ja selvästi huolissaan. Miksi...?
Phoenix avasi lopulta silmänsä kokonaan ja yritti kohottautui makuultaan ylös, muttei jaksanut vielä. "Phoenix... Olen Phoenix..." Tuo murisi ilmoille tuskissaan ja loi pahan katseen tyttöseen vielä lisätessään: "Äläkä pliis töki enää!"

Pheebs alkoi vihdoinkin herätä tokkurastaan ja katsella ympäröivää maailmaa. Miten ihmeessä hän oli tänne päätynyt? Tai päätynyt jokeen sen puoleen. Nainen joka oli tullut auttamaan häntä tökkimällä ja huutamalla, joka sattui Pheebsin herkistyneeseen kuulo- sekä kipuastiin.
Häntä kuvotti huomata että kaikkialla oli lunta. Se tarkoitti että oli jo talviaika. Hän oli hämillään, muttei halunnut näyttää sitä sillä hänen lähettyvillään oli tuo ihmisnainen josta ei voinut tietää mitä tuo hänestä halusi.

" Ja sitten minä olen hirvi!" Nau parahti naisen mutistessa olevansa Phoenix. Tämä koetti kohottautua ylös ja mulkaisi Nauta kohti noilla punaisilla silmillään, jotka olivat hämmentävän samankaltaiset kuin Phoella.
Nainen katseli hämmentyneen oloisesti ympärilleen, ja Nau tunsi olevansa vähintäänkin yhtä hämmentynyt. Hän vain tuijotti tätä olentoa edessään kulmat kurtussa ja tärisi kylmästä. Nainen vaikutti hyvin heikkokuntoiselta, Nau huomasi. Eikä se ehkä ollut ihmekään...äskeinen, mitä sitten oli ollutkaan, otti varmasti voimille. " Mitä tämä oikein on!?" Nau huudahti ääni särkyen ja kietoi kätensä vartalonsa ympärille. Phoenix sanoi syntyvänsä uudelleen...Phoenix, niin, mutta tämä ei ollut hän, vaan joku muu, joka kylläkin jollain omituisella tapaa muistutti Naun miestä, vaikka olikin kaikkea muuta kuin upea parimetrinen lihaskimppu.
" Minä...en ymmärrä tätä. Sinä...mikä hitto oletkaan...joki sylki sinut äsken siihen hirmuisena tulipallona, ja nyt sinä olet nainen!" Naun ääni oli syyttävä. Nainen, nainen, nainen!" Et ole Phoenix!" Nau vielä huudahti vihaisesti ja alkoi pomppia ylös alas. " Se on varma että minä palellun kuoliaaksi, ellen saa jostain lämpöä, joten olisiko sinusta, hittovie, sytyttämään jotain palamaan?!?"
Naulla ei ollut aavistustakaan, toimiko tämä ilmestys niin kuin Phoe voi toimia, ja oliko tuolla voimia mihinkään, mutta hän tottavie kuolisi ilman tulta!! Ilman tulta; lman Phoenixia.
Oli kylmä. Kylmyys oli todellista, siinä oli järkeä, tuntuvaa järkeä ja konkretiaa. Nau ei tuntunut saavan otetta mistään muusta. Kaikki oli käsittämätöntä!

Ärsyttäväksi käyvä nainen jatkoi huutamistaan vaikka olikin saanut jo Phoenixista jotain elonmerkkejä eloon mutteivat nekään näyttäneet miellyttäneen nirppanokkaa vaikka niin kovin huolissaan vaikutti olevansa. Pheebs piteli siinä makoillessaan korviaan ettei toisen parkuminen ja huutaminen sattuisi niin kovin korviin. "Voisitko olla hiljempaa? Pää rähähtää..." Pheebs nurisi toisen lopulta parkaistua vielä ettei hän voinut olla Phoenix. "No en minä tiedä mitä ihmettä sinä oot syöny, mutta Phoenix mun nimi on. Tykkään kyllä kun puhutellaan nimellä Pheebs."
Toinen valitti paleltuvansa kuoliaaksi ja Pheebs aluksi pyöräytti silmiään miettien ettei ollut kyllä hänen ongelmansa mutta siinä pyöräyttäessä katseen toisalle hän tajusi kuinka paljon lunta hänen ymprärillään oikein olikaan. Saamari, eihän hänellä ollut edes tossuja! Miten hän täältä pääsisi! Sitten feeniks palautti arvioivan katseen kitisevään ihmeeseen ja kasvoille ilmestyi lehmpeähkö virne. "No mutta totta kai! Enhän haluaisi että jäädyt!" Sitten neito kivusta ähkäisten kohottautui istuvaan asentoon ja katsoi ympräilleen. Lähimmät polttopuuksi kelpaavat olivat nuo kaatuneet taimet joten Pheebs kohotti kätensä niitä kohti. "Vetäise nuo lähemmäs." Hän kertoi määrätietoisesti toiselle mitä tehdä ja kun käskyä toteltiin Pheebs sytytti puut palamaan laskemalla väsyneen kämmenensä noiden ylle. Ah, ihana tuli! Pheebs ei tuntenut kylmää mutta tulen läheisyys lievitti hänen heikkoa oloaan.

Nyt kun tuo hän oli pelastanut ihmisen olisi aika neuvotella ehdoista. "On muuten epäkohteliasta udella toiden nimeä ja olla kertomatta omaansa", Pheebs virnisti Phoenixille ominaiseen tyyliin ja se oli epäilemättä tismalleen samanlainen kujeilevaisen rento ja poikamiesmäinen mitä Phoella oli ollut, "Koska minä pelastin sinut paleltumiselta, olisi varmaan kohtuullista että voisin pyytää sinulta jotain sitten vastineeksi..."

Lakkaa hokemasta olevasi Phoenix, niin voin ehkä rauhoittua! Nau tivahti naiselle, joka nyt valitti päänsärkyä, ja sanoikin sitten tulevansa mieluummin puhuteltua Pheebsiksi.
Naun pyydettyä tätä iskemään jotain palamaan, nainen pyöritteli hetken silmiään, ja selkeästi mietti, ryhtyisikö moiseen. Sitten tuo virnisti, ja Nau oli nähnyt tuon hemmetin virneen niin monesti ennenkin. Hän teki työtä käskettyä, ja raahasi nopeasti tulipallon tieltään raivaamat puuntaimet lähemmäs. Nainen laski kätensä niiden ylle, ja niin ne leimahtivat liekkeihin. Nau asettui seisomaan melkein liekkeihin kiinni, ja ojensi paleltuneet kätensä tulen ylle. Kuumuus teki lähes kipeää, mutta hän ei piitannut siitä, hänen oli pakko lämmittää itsensä. Naun jäätyneet vaatteet sihisivät pienesti, ja niistä nousi höyryä. Tässä mitkään käytöstavat tulleet ensimmäisenä mieleen. Nau tuhahti.
Minun nimeni on Nau. Hän sitten kuitenkin kertoi ja tuijotti loimun läpi naista. Naun kasvot valahtivat ilmeettömäksi toisen virnistäessä jälleen, ja hän puisti päätään niin että nyt jo lämmössä sulaneet märät hiukset läiskyivät. Täsmälleen samanlainen virne. Nau puraisi huultaan.
Vai vielä vastineeksi!! Nau huudahti naisen seuraaville sanoille närkästyneenä ja loi tähän pistävän katseen vihreistä silmistään. Minä yritin äskenminävoi perkele, en minä tiedä! Hän aloitti, mutta kaikki mitä hän meinasi sanoa, kilpistyi omaan mahdottomuuteensa. Nau oli järkyttynyt, ymmällään ja turhautunut. Hän ei kyennyt tajuamaan tätä asiaa, sillä se miten se näytti olevan, meni pahasti yli hänen hilseensä. Hän ei halunnut, että asia oli niin, kuin se todella näytti olevan. Ja hänen sydämensä vuosi verta sekin, mutta sitä hän ei ainakaan nyt pystynyt ajattelemaan. Tähän täytyi saada joku tolkku.
Mitähän sinä sitten toivoisit vastapalvelukseksi? Nau kysyi nyt, rauhallisemmin.
Haluaisitko sinä kenties tietää, mitä täällä tapahtui? Nau ainakin halusi kertoa, ehkä siihen tulisi jotain selkeyttä. Jos tämä Pheebs tietäisi jotain jota hän ei, ja osaisi valottaa asioita? Nau katseli nyt tutkivasti naista nuotion toisella puolella. Ehkä tämä oli vain jokin vaihe uudelleen syntymisessä? Josko tuo Pheebs kohta muuttuisikin jälleensyttyisi palamaan ja olisi sitten taas Phoenix?
Nau huokaisi. Kuule, tunnetko sinä minut? Nau ei uskonut sitä, mutta kysyi kuitenkin. Pheebs oli pieni, jopa Nauta itseään vähän lyhyempi, ja Nau oli muutenkin muodokkaampi ja lihaksikkaampi kuin tämä tulipallon tytär. Häntä katsellessaan Nau puisti jälleen päätään ja tuhahti kaiken mahdottomuudelle.
Ainakin tuli alkoi vaikuttaa toivotulla tavalla, ja Nau tunsi verensä alkavan jälleen virrata jäsenissään. Se teki aivan oikeasti kipeää, mutta oli siitä huolimatta tervetullut tunne.

Voih, olo alkoi olla vetreämpi ja voimakkaampi, vaikkei Pheebs muuta tehnytkään kun makoili jälleen pitkällään palaneella edelleen hieman lämpimällä maalla. Toinen kimitti siinä vierellä jotain, ei sitä jaksettu edes kuunnella suuremmin, sillä mitäpä tuota vastaan väittämään jos toinen oli jo päättänyt ettei hän, Phoenix, voinut muka olla Phoenix. Päätöntä!
Lopulta kimitystyyntyi rauhallisemmaksi ja Nau tiedustelikin että mitä Pheebs mahtoi haluta vastapalvelukseksi. Nyt päästiin asiaan! Pheebs kohottautui aiempaa vaivattomammin istumaan ja irvisti kuitenkin hieman kivuliaasti. "No en usko että tarinassasi on aikaisemmin kuulemani perusteella kovin paljoa järkeä, joten säästä minut siltä. Ja ei, en edelleenkään tunne sinua", Pheebs puheli rauhallisesti ja sitten virsnisti. "Minä haluan että kannat minut eräälle läheiselle mökille. Se on ihan joen likellä, mutten jaksa vielä lentää ja en voi itse kävellä."
Toinenkin näytti parempi vointiselta lämmitellessään liekkien loimussa. Vesi suorastaan sihisi pois tuon vaatteista joka oli hyvä sillä muuten olisi melko kurja matka tästä mökille, jos tuon ihmisen hänet sinne pitäisi kantaa.
Pheebs ei ollut varma suostuisiko toinen noin vain raatamaan hänen eteensä joten hän päätti pelata niin sanotun "varma peli- kortin" jolla uskoi viimeistään saamaan toisen suostumuksen puolelleen.
"Kuule, sen lisäksi että pelastin henkesi lupaan sinulle jotain muutakin jos viet minut mökkiin", Pheebs ristikätensä kauppojahierovaiseen tyylii, "Lupaan vastata jokaiseen kysymykseen jonka keksit pyöräyttää alkaen siitä hetkestä kun lupaudut toteuttamaan pyyntöni, sekä kun olemme mökissä voin myös kertoa sinulle salaisuuden itsestäni, jonka uskon että haluat ihan kuollaksesi kuulla. Ainakin päätellen siitä että loikkasit jokeen ilmeisesti minun perässäni, kaikista asioista päätellen."

Kannan? Ei perkeleessä! Nau ilmoitti ensin. Hän tuijotti ilmeettä liekkeihin ja päässä alkoi viritä ajatus. Entäs, jos hän vain viskaisi tämän naisen takaisin joen hyiseen syleilyyn? Sinne se uppoaisi kirkuen, ja kohta joki viskaisi tulipallon kitusistaan, ja Nau saisi Phoenixin takaisin! Jos jokin menisi vikaan, tulikerä vaikka iskeytyisi veteen, hän voisi aina uudelleen ja uudelleen viskoa puolikuntoisen feenixin takaisin virtaan, kunnes Phoenix pääsisi turvallisesti heräämään henkiin? Se ei lopultakaan olisi kovin vaikeaa. Naun siinä tuijottaessa kiiluvin silmin liekkeihin, kuin lumottuna, hänen kurkustaan alkoi kohota hullun kuuloinen nauru, joka lopulta muuttui hänen omaksi räväkäksi hekotuksekseen, ja lopulta Nau nauroi jälleen kerran vedet silmissä ja taipuen kikatuksen voimasta kaksinkerroin. Selvittyään kohtauksestaan hän pyyhki kyyneleitä poskiltaan ja Naun kasvot vetäytyivät yhä hallitsemattomaan virneeseen hänen sanoessaan ääneen; En minä voi sellaista tehdä, en, vaikka haluaisinkin! Sanat oli tarkoitettu hänelle itselleen, mutta eihän Pheebs sitä voinut tietää.
Tämä; tämä oli ehdoton Ei. Se olisi kertakaikkisen väärin, äärimmäisen itsekästä, ja jotain, jonka kanssa Nau ei voisi elää.
Sitten hän katsoi Pheebsiin ja hymyili rauhallisesti. Sinä varmaan pidät minua hulluna, eikä se ole ihmekään, hulluksihan tässä tuollaisten ihmisfeenixien kanssa tulee! Hetkisen Nau vielä puisteli päätään hymähdellen ja jatkoi; Hyvä on, minä kannan sinut. Saat kyllä tehdä tuon, mitä lupasit, sillä minä olen utelias luonne, ja muutenkin kiinnostunut tästä mysteeristä. Mutta se, millä voisimme oikeasti käydä kauppaa, on sijaintimme. Sinä tiedät, missä me olemme, kun kerran tiedät missä mökkikin on. Minulla ei suoraa sanottuna ole hajuakaan. Tiedän kyllä missä suunnassa on ihmisten kylä, jonne minun täytyy päästä, mutta minulla ei ole käsitystä, kuinka kaukana se on. Selviänkö minä sinne tarpomisesta elossa tässä kylmyydessä, vai kannattaisiko minun sittenkin valita jokin toinen päämäärä joka olisi lähempänä? Nau kohotti kulmiaan ja katsoi terävästi Pheebsiä. En minä loikkinut jokeen sinun perässäsi, vaan Phoenixin. Ja hiljaa! Pysy Pheebsinä, niin ehkä minä pysyn jotenkin tolkuissani. Ennenkö putosit jokeen idioottimaisuuttasi, olit reilu parimetrinen raavas uros, kaikilla herkuilla. Mutta ehkä tiesitkin sen jo? Ja ellet usko, maassa on yhä isoja saappanjälkiä. En tallannut niitä kaikkia lähtissäni hänen peräänsä. No, joka tapauksessa, minä mietin äsken oikeasti sinun tappamistasi, jotta olisin voinut saada Phoen takaisin. Nau koetti pitää äänensä terävänä, mutta viimeistään viimeisen lauseen kohdalla siihen tuli mukaan kuuluva särö. Hän nielaisi. Minulla on pahoja ongelmia koska en halua tappaa sinua, ja toisekseen, en tykkää tytöistä siinä mielessä. Nau oli ensin murjottava, mutta alkoi jälleen nauraa. Tämä oli yhtä tunteiden vuoristorataa! Kuule, lähdetään sitten äkkiä! Hän sanoi seuraavaksi. Voitko sinä tehdä jotain jotta minä kuivun nopeammin niin päästään täältä?! Joudut hyppäämään reppuselkääni, niin minulla ehkä on oikeasti mahdollisuuksia jaksaa kantaa sinutniin kuinka kauaksi saakka?!

/ Vähänkö repeilin ku kuvittelin neitokaista viskelemässä feenixin raatoja jokeen, niinku pyykillä olis ollu :D /

//Jeejee uus foorumi jeejee:3//

Nau taisi tosiaan luottaa siihen toiseen ihmisfeeniksiin, jonka rotutoveriksi oli Pheebsinkin tunnistanut, sillä kyseli nyt tuolta ihmisten kaupungin sijaintia. Pheebs tarvitsi toistaiseksi Naun apua, mutta olisi kyllä valmis säälimättömästi hylkäämään naisen kun ei tuota enää tarvitsisi, joten miksi ihmeessä hän puhuisi totta?
"Kyllä minä nyt sentään nämä paikat tiedän. Olenhan sentään lennellyt tuolla yläilmoissa niin monet kerrat että osaisin kuule vaikka piirtää piirulleen korrektin kartankin, hitto vie!" Pheebs heilautti itsevarmana pitkiä hiuksiaan tulen lämmössä, "Mutta ikävä kyllä matka on ihmisen töppösille aivan liian pitkä että selviäisit sinne ennen kuin jäädyt kuoliaaksi. Feeniksin, kuten minun itseni, siivin matka taittuu kepeästi niin ettet sitten siellä majatalon lämmössä istuskellessasi muistaisi edes koskaan palelleesi."
"Mutta." Kaikissa lupaavalta kuulostavissa suunnitelmissa on aina mutta. "Minä en ole lento kunnossa. En vielä. Jos nyt vaan kannat minut sinne mökkiin, saan sieltä vaatteita ylleni ja vähän ruokaa ja voisin sen jälkeen jo paljon tukevammin. Ehkä jopa niinkin tukevasti että hyvää hyvyyttäni heittäisin sinut kotiasikin. Mitäs sanot?" Pheebs hieroi mielellään kauppoja, kepeä virne kasvoillaan. "Ja mitä kysymyksiin tulee niin tulita pois vaan."

Toinen pyysi Phoenixiltä apua itsensä kuivattamiseen ja niin paljon kun tuo tultahallitseva nainen inhosikin komentelua, hän halusi vielä enemmän esitellä taitojaan. Pheebs huitaisi molemmilla käsillään Naua kohti ja karjaisi - hyvin oletettavasti tuskasta joka liikkeestä oli syntynyt. Siinä samalla puuta nielleet liekit loikkasivat pois palavasta alustastaan syöksyen Naun ylle. Ne käyttäytyivät melko rajusti, nipistäen ehkä ajoittain sieltä täältä eivätkä erityisen lempeästi hyväilleet. Pheebs oli toisaalta niin heikkona ettei hallinnut tekemisiään ihan täysin, mutta taas toisaalta ei hänellä ollut myöskään mitään mielenkiintoa välittää toisen hyvinvoinnista. Kunhan kuivuisi ja jaksaisi kantaa hänet sinne samperin mökille.
"Noniin, passaako?" Pheebs kysyi ja palautti liekit hiiltyneeseen puuhun ja näytti rentoutuneemmalta kun ei enää tarvinnut väsyneenä komentaa liekkejä. "Voimmeko lähteä?"