Anteeksi, keitossani on härkänen!

Nau tuijotti feenix naista. Ilmeisesti hänen puheensa ei mennyt perille tälle. Tai sitten asia oli naiselle ihan itsestään selvä. Tai ehkä tämä oli vielä tokkurassa kaiekn jälkeen? No, oli miten oli, täältä oli päästävä.
” Voisit saman tien sitten tarkemminkin kertoa, missä hiivatissa olemme.” Nau murahti toiselle.
” Tai ei varmaankaan hiivatissa, vaan huitsin tsuikkelissa, luulen.” Hän lisäsi itselleen. Oli häiritsevää, ettei tämä kertonut sitä, mutta niin, mitä muutakaan mahdollisuutta Naulla oli päästä täältä, ja se mökkikin olisi parempi kuin tämä joentöyräs. Vaikka hän jäisikin sinne vailla tietoa suunnasta jonne kannattaisi lähteä, olisi hänellä silti katto päänsä päällä, ja se oli jo paljon metsästäjättärelle, joka selviytyi erämaassa erinomaisesti. Ja Pheebs puhui ruoasta ja vaatteista, mistä sitä tiesi, mitä kaikkea tarpeellista siellä lopulta olisikaan?
” Voi feenixien siivet. Niin, nepä ne, niiden takia täällä ollaankin. Ja myöskin feenixien ääliömäisyyden. Ilmeisestikin vielä juuri sinun ääliömäisyytesi, mutta antaa sen olla.” Nau sanoi,
kun toinen retosteli siivillään. Sitten hän katseli liekkien yli Pheebsiä arvioivasti. ” Miten sinä muka minut jaksaisit kantaa? Olet aika heiveröinen, näin yhtäkkiä arvioituna.” Hän päätteli sitten kulmat kurtussa. Mutta, niin tai näin; se mökki. Nau huokaisi;” Joo.”
Sitten nainen liikautti käsiään nopeasti samalla karjaisten, ja tulenlieskat loikkasivat Nauta kohti. Ne tekivät tehtävänsä, vaatteet kuivuivat, mutta se ei ollut ollenkaan mukavaa. Pheebs ei tehnyt sitä niin hyvin kuin olisi voinut, sillä liekit pääsivät kuumentamaan Nauta aivan liikaa, vaatteisiinkin tuli tummia kohtia.
” Sinä olit huolimaton!” Nau huudahti Pheebsille syyttävästi tämän lopetettua ja husi savuavia vaatteitaan käsillään, jotteivät ne olisi jääneet kytemään. ” Tai sitten et vain ole yhtä taitava tässä hommassa kuin Phoe.” Hän lisäsi ja pisti toista vihreillä silmillään. ” Harjoittelua vain lisää.” Hän kehoitti vielä ja äänensävy oli lohduttava.
” No ala tulla, niin mennään sitten!” Nau lopulta huudahti. Hän halusi pois täältä. ” Minua melkein harmittaa, ettei kukaan ole näkemässä tätä.” Hän lisäsi ja virnisti leveästi. Johan olisi näky; kaksi punapäistä, pientä ja kaunista naista. Toinen tarpoisi lumihangessa kantaen ilkialastonta toveriaan reppuselässä. Siitä repeäisi nauru jos toinenkin, ja voisi revetä vaikka mitä muutakin. ” Ja jos vaikka sitten matkan jouduttamiseksi kerrot minulle siitä sinun suuresta salaisuudestasi? Salaisuudet ovat tietenkin aina kiinnostavia, vaikkei mitään sillä tiedolla tekisikään. Oletko sinä kenties kuninkaan salainen rakastajatar tai jotain muuta yhtä mehevää?”

"Olemme joen rannassa, metsässä", Pheebs sanoi oikein sarkastisesti toiselle tuon tivatessa tarkempaa tietoa heidän olinpaikastaan. Tästä naisesta ei näillä eväillä tippuisi mitään muuta tietoa, joten inttämisellä ei ollut väliä. Pheebs opastaisi kyllä mökille toisen selästä sitten, se saisi riittää.
Nau jupisi jotain feeniksien ääliömäisyydestä mutta juuri kuten puheet myös Phoenixin tappamisesta, se meni suoraa ohi korvien. Pheebs ei pitänyt Naua uhkana joten kaikki haukut ja uhkailut hän jätti kuulematta sillä tilanteesta ei päästäisi mikäli hän suuttuisi ihmiselle. Nyt Nau oli hyödyksi, saakoon moisista sanoista ansionsa mukaan myöhemmin.
"Hei!" Pheebs parahti tuohtuneena, "Minä olen kuule paljon vahvempi miltä ehkä näytän!" Ainoastaan tämä vähättelevä kommentti hänen heiveröisyydestään oli osunut ja uponnut. Nainen toisinaan piti siitä että hänet aliarvioitiin kokonsa vuoksi, sillä se antoi etuuksia taistelussa, mutta jos joku toinen nainen alkaisi arvostelemaan niin hermohan siinä menee. Pheebs inhosi käskytystä, Pheebs inhosi vähättelyä, ja tällä hetkellä Pheebs alkoi inhot myös Naua.
Toinen huusi Pheebsin lämmitysoperaation lopputuloksesta ja feenisk tirskahti. "No sori, mitenkäs tässä näin kävikään...." Mutta sitten toinen lisäsikin melkein ymmärtäväisenä ja rohkaisevasti että Pheebs tarvisisi varmaan vain enemmän treeniä. Mitä?! Luuliko toinen häntä joksikin pahaiseksi kakaraksi jonka tarvitsi treenata? Pheebs puisti kiireesti päätään ollakseen suuttumatta ja hammasta purren väläytti Naulle anteeksipyytelevää muistuttavan hymyn. "Joo, pitää harjoitella..."

Pheebs nousi ylös maasta hitaasti, mutta varmasti. Kahdella jalalla tukevasti seistessään hän imaisi vielä palavat liekit itseensä ja hyppäsi Naun reppuselkään. "Salaisuuden kerron vasta mökissä, niinhän minä sanoin! Mutta se on kyllä todella muhkea salaisuus... Noh, ehkä voisin kertoa siitä hieman." Pheebs pelasi täysin Naua. Ei hänellä ollut mitään salaisuutta, kunhan sanoi mitä tiesi toisen haluavan kuulla. Näin hän pääsisi itse tavoitteeseensa.
"Minulla taitaa olla kirous", Pheebs aloitti salamyhkäisesti, "Olen kuullut asioita joita en ymmärrä ja joskus minusta tuntuu kuin minua seuraisi joku. Enkä tarkoita ajoittain, vain koko ajan. Se ei jätä minua koskaan rauhaan... Tiedän ettei tämä ole ehkä yhtä mielenkiintoista kuin se että olisin kuninkaallisen rakastajatar, mutta auttaako jos sanon että meren toisella puolen vieraillessani muuan kuningaskunnassa onnistuin kyllä viettelemään erään kruununperijän? Hahaa, oi niitä aikoja!"
Pheebs tarinoinniltaan ja muisteloinniltaan aina välillä opasti Naua oikeaan suuntaan. "Tuosta kiven ja suuren tammen välistä kun lähdetään kohti itää, meidän pitäisi olla jo oikeilla jäljillä!"

Huh. Oli tämäkin. No ainakin Naun kantamus oli lämmin, sentään. Lunta ei onneksi ollut vielä paljon, vain noin kymmenisen senttiä, ja se oli kevyttä ja siirtyi hyvin jalan alla haittaamatta kulkua ratkaisevasti. Juhdan osaan Nau ei ollutkaan vielä koskaan tainnut joutua. Kokemus tämäkin, täytyi ajatella positiivisesti, neito mietti ja virnisti itsekseen. Jälleen asia, jota hän ei ollut aiemmin elämässään kokenut. Niitä oli oli ollut viime päivinä melkoisesti, eikä vähiten tämän hiivatin feenix-seuran vuoksi.
Täytyi vain toivoa, ettei alkaisi sataa lunta, koska sitten homma menisi mielenkiintoiseksi. Naun katse käväisi aamuhämärällä taivaalla, ja se oli onneksi yhä kirkas ja pilvetön. Tuuli hieman, mutta ei kovin pontevasti, jotta ehkä tällainen pikku viri ei kovin nopeasti puhaltelisi sadepilviä taivaanrantaan.
Hän kuunteli Pheebsin puhelua ja virnisti. ” No sittenhän meitä on kaksi. ” Hän mutisi. ” Eikä sinällään ole lainkaan mielenkiintoista, omaakin kokemusta löytyy tarpeeksi.” Nau ei myöskään ymmärtänyt kaikkia omituisia viestejä ja tapauksia, joita hänen eteensä tupsahteli. Ja vainoaminen oli tuttua; häilähtävä varjo, kuiskaus nurkkapöydässä, vino katse, henkäys siellä jossa sellaista ei kuuluisi olla, ja selkäpiissä jatkuva kihelmöivä varoituksen tunne. Nau tosin tiesi aika tarkkaan, kuka häntä vainosi ja minkä vuoksi. Aina oli oltava varuillaan, aistit joka suuntaan valppaana. Ei rauhaa. Paitsi ehkä…Phoen kanssa. Phoen kanssa ei ollut tarvinnut pelätä koko aikaa. Nau sulki äkkiä kanavan, jonka ajatus oli hänen sisällään avaamassa, ja keskittyi tarpomiseen.
” Mutta meren takainen toinen kuningaskunta, se kuulostaa jo oikein kiinnostavalta. Kuuntelen mielelläni, jos kerrot siitä enemmän.”
Oli totta, että Nau oli Cryptin ulkopuolisesta maailmasta hyvin kiinnostunut. Hän oli ahminut tarinoita ja kartoja ja kaikkea, mitä kotikylän Obelin kirjoista vain oli suinkin löytynyt, mutta se ei ollut paljon. Ei ainakaan tarpeeksi paljon.
Nau talsi ohjeen mukaan kiven ja tammen välistä ja joutui kapuamaan parin kaatuneen puunrungon yli. Se oli aika haasteellista kun tulinainen keikkui kyydissä, ja oli yhä melko hämärää. Mutta siitä selvittiin, ja tasainen metsänpohja jatkui.
" Jos vaan se onnistuu niin että minä en kärähdä, niin olisi mukava, kun laittaisit vähän valoa, että näen paremmin eteeni." Nau sanoi." Ei varmaan ole kiva ajatus että kompastun ja tipahdat lumihankeen?" Nauta puistatti, kun hän vain muistelikin sitä kirkunaa, joka siitä arvatenkin syntyisi.

Hitaasti mutta varmasti kaksikko oli nyt aloittaneet matkansa mökille, onneksi matka ei ollut pitkä sillä alastomasta naisesta tämä ihmisen selässä roikkuminen tuntui vähän tyhmältä. Ei passannut valittaa kun ainoa keino mihinkään liikkua oli.
Pheebs naurahti toisenkin sanoessa olevansa kirottu. Tavallaan siistiä, että heillä oli jotain yhteistä vaikka Phoenix olikin keksinyt oman kirouksensa. "Noh, se oli sitä villiä nuoruutta. Olin vielä paljon naiivimpikin sillon", Pheebs aloitti kertomaan tarinaa siitä prinssistään, "Tapasimme jossain juhlissa, prinssi oli paennut omista kihlajaisistaan ja hakeutunut läheisiin pippaloihin kuokkimaan. Kai minä olin sitten sen illan kiinnostavin neito kun hän minua lähestyi. Kunnollinen poika. Tosi ujo. Minulla vaan on kyky muovata miehiä käsissäni, suorastaan kuin savea, tiedätkös? Illasta tuli erittäin villi ja ikimuistoinen. Se olikin ensimmäinen kerta kun sain siniveriseltä, ja täytyy sanoa että oon nähny parempiakin!" Pheebs nauroi tarinansa lopulle. Siihen aikaan kyseinen prinssi oli heidän yhteisen iltansa jälkeen palannut kihlattunsa luoksa ja satuttanut lähdöllään Pheebsiä syvästi. Hänen ensi rakkautensa...
"Kukapa tosin miehiä kaipaa! Niin siis paitsi suunnilleen joka toinen, vähintään kolmas, päivä!" Pheebs sanoi arvostelevasti vannoen jälleen itselleen ettei koskaan antaisi itsensä rakastua. "Hei tuolla! Näätkö tuon puurakennuksen puiden lomasta, se on se mökki!"

Kun kaksikko pääsi mökille - ja feeniks kuivalle puulattialle - Pheebs hypähti muutaman kerran vaikka hänellä olikin edelleen heikko olo. Taitavasti kymmenennen lattialankun alta taikoutui esille kuivalihaa, pullo osittain jäätynyttä vettä ja vaatteita, myös pari saappaita. Pheebs alkoi pukeutua löytämiinsä vaatteisiin ja veti myös saappaat jalkaansa. "Haluatko?" Feeniks neito kysyi Naulta ja tarjosi tuollekin ruokaa sekä vettä. Hänen pitäisi itsensä kuumentaa vettä jotta voisi juoda sitä, eikä ihminen sen jälkeen kykenisi tuota juomaan, joten oli kohteliasta kysyä halusiko tuo ennen kuin siitä tehtiin kiehuvaa. Sen verran jopa Pheebs tiesi kiitollisuudesta.

Kun oli saanut juotua muutaman kulauksen tulikuumaa vettä ja syönyt muutaman suikaleen kuivalihaa Phoenixin olo alkoi kohota. Vesi oli inhaa tavaraa ja miltein sata asteisenakin Pheebs käsitteli vettä kuin myrkkyä, varoen koko ajan sen kanssa. Mutta ikävä kyllä edes tulijumalat kuten feeniksit eivät selvinneet täysin ilman vettä. Se oli ikään kuin pieni tilkka öljyä koneistoon, auttoi pitämään kaiken käynnissä ja kunnossa.
Lepo, ruoka ja vesi - avaimet parantumiseen. Ei hän ollut vielä todellakaan täysissä voimissaan, mutta nyt hän saattoi uskoa jaksavansa luoda siivet ja lentää jonnekin toisaalle lepäämään. Ilman Naua luonnollisesti. Se mitä tuolle kävisi olisi yhdentekevää.
"Siitä salaisuudesta..." Pheebs lausahti ja virnisti oikein kujeilevaisesti, "En aio viedä sinua kaupunkiin. Enkä todella tiedä yhtään mitään mistään toisesta Phoenixista, mutta sinuna tyttö rakas kävisin poppamiehen pakeilla noiden harhojesi kanssa. Olisin huolestunut jos välittäisin sinusta edes vätäsen. Ta ta!" Pheebs loi itselleen kauniit tulisiivet ja juoksi mökin ovelle. Ovi tempaistiin auki ja sitten kaunotar nousi siivilleen ja lähti lentämään pois päin mökiltä. Vapaus! Kantakaa siivet vain vähän aikaa!

Taakka vain kertoili prinssistään, eikä Nau saanut kuulla mitään kiehtovia yksityiskohtia vieraista maista. Ja jälleen Nau olisi voinut sanoa, että kuin myös, miehiä saattoi muokata kuin savea, ja;
” Kukapa niitä kaipaisi.” Hän murahti ääneen, mutta tunsi samalla miten viiltävä kipu kulki rinnan halki, jalat olivat lyyskähtää alta ja inhottavat kyyneleet tunkivat sumentamaan hänen silmiään.
Hän kaipasi! Hän kaipasi yhtä miestä, niin ettei ollut ketään kaivannut. Kaipasi jo nyt, ja tulisi vielä kaipaamaan paljon kipeämmin, kun ihan oikeasti antaisi itsensä ymmärtää, että Phoe oli poissa.
Nau torjui tuskansa, lukitsi sen pois. Mutta hän ymmärsi nyt jotain hyvin suurta. Hänhän…hänen täytyi…tämä ei voinut olla muuta!
Naisen mielessä syntyi vahva päätös siitä, että hän ei enää koskaan antaisi itsensä rakastua keneenkään. Ei keneenkään! Mitä mistään rakkaudesta oli hänelle elämässään koitunut, kuin pelkkää harmia?! Aina jotakuta sattui, tavalla tai toisella. Hän sulkisi sydämensä, salpaisi kiinni. Kukaan ei vahingossakaan enää pääsisi siihen käsiksi. Torjuttunakin tuska, kaipuu, sydämen sirpaleiksi räjähtäminen, oli niin hirmuinen ja valtaava tunne, ettei hän halunnut kohdata sitä nyt, eikä milloinkaan. Ehkä oli parempi näin, että Phoe oli…poissa. Se sattui. Mutta sattui sittenkin vain hetken, ja oli paljon helpompi kestää, jos vertaisi koko Naun elämän mittaiseen kärsimykseen, joka häntä kohtaisi jos rakastaisi miestä, joka ei milloinkaan voisi vastata hänen tunteisiinsa.
Pheebs keskeytti hänen synkeät mietteensä –ja hyvä olikin- huutamalla mökin näkyvän.
” Vihdoinkin!” Nau puuskahti. Hän oli hengästynyt, mutta olisi varmasti jaksanut vielä paljon pidemmällekin, mutta onneksi ei tarvinnut enempää.

Mökki oli pikkuruinen ja pimeä. Mutta siellä oli ruokaa ja vettä, jota Pheebs hänelle kohteliaasti tarjosi ennen kuin keitti siitä itselleen sopivaa. Ja no tietenkin oli ihan miellyttävää, että Pheebs löysi vaatteita ylleen.
Nau järsi kovaa kuivalihan palasta kulmahampaillaan, muistuttaen kiiluvasilmäistä petoeläintä aterialla, kun Pheebs juotuaan alkoi puhua. Salaisuudesta? Niin…” Että mitä?!” Nau puuskahti seuraaville sanoille. ” Arvelinkin tätä! Ja vai vielä harhjoen!” Sitten kiehahti.
Nau loikkasi lentoon säntäävän Pheebsin perään, koettaen tarttua tähän, mutta hän myöhästyi, ja vaikka vielä loikkasi komean hypyn ilmaan kiskaistakseen tämän jalasta alas, Pheebs teki juuri sopivasti pienen käännöksen, ja livisti.
” Helvetin tuliharakka! Varo joutumasta minun silmiini! Tapan sinut seuraavan kerran heti kun saan tilaisuuden!!” Nau ärjyi, koppasi maasta kepin, ja sinkosi sen raivoisalla vimmalla taivaalle pakenevan nartun perään.

Pheebs räjähti nauramaan ja katsoi olkansa ylitse mökin kuistille jäänyttä ihmistä. "Vai että harakka?! Oletko kuule vilkaissut peiliin vähään aikaan senkin---!" Lentävän pakenijattaren lause keskeytyi kun hänen niskaansa tipahti suuri määrä kosteaa lunta puun yksiltä. Naun huuto oli varmaan saanut lumet tipahtamaan ja pahaksi onnekseen Phoenix ei ollut sillä hetkellä paljoa eteensä katsellut. Ilmoille karkasi valtaisa parkuna ja ääni oli tismalleen samanlainen mitä Phoenixin oli ollut kun tuo oli joen hyiseen syleilyyn kellahtanut.
Pheebs tunsi kauttaaltaan heikon kehonsa musertuvan kuitenkin aika kepeän lumen alla ja kipu oli kamala. Juuri henkiin heränneenä kipu oli vielä normaaliakin suunnattomampi ja kamalaa parkunaa jatkui normaalia pidempään ennen kuin se äkisti vaimeni. Pahalla on paskainen loppu, eikös sitä niin sanota?

Phoenix värisi kylmissään. Nyt hänen todella oli kylmä. Hänen ruumiin lämpönsä oli pudonnut kuumeisen ihmisen tasolle ja häntä kylmäsi. Raotellessaan silmiään hän näki ympärillään vain valkeaa sekä hänen ympärillään vielä tanssahtelevia liekkejä. Maa hänen ympäriltään oli lumesta paljas ja palanut. Niin, hänhän oli pudonnut sinne jokeen. Phoenix yritti kohottautua ylös muttei jaksanut. Hänen raajansa tuntuivat lyijyllä velelluilta. Phoe yritti nähdä tai kuulla jokea jonne oli pudonnut muttei siitä näkynyt saati kuulunut mitään havaintoa. Miten pitkälle hän oli oikein ajelehtinut? Ja missä Nau mahtoi olla? Toinen oli varmasti todella huolissaan! Phoenix yritti jälleen kohottautua ylöspäin mutta se sattui niin pirusti että täytyi alistua makaamaan aloillaan kuin koomainen konsanaan. Liekit alastoman komistuksen ympäriltä hiipuivat loputkin jätten miehen yksin tuskissaan. "Naaahg..." Phoenix mumisi tuskissaan yrittäessään kutsua ääneen hänen naisystäväänsä.

Nau ehti tajuta, että riivinraudan niskaan rämähti puiden ylimmiltä oksilta kasa lunta, kun hän itse joutui kyyristymään mökin porraskivelle kippuraan korviaan pidellen. Tuskanrääkynä raikasi ilmassa, ja sai Naun korvat ja hampaatkin vihlomaan kivusta siitä huolimatta, että hän oli peittänyt ne ja kääntynyt pois. Lopulta kirkuna kuitenkin lakkasi, ja hitaasti Nau siirsi kädet syrjään korviltaan, kuin peläten, että se voisi alkaa taas uudelleen. ” Kuoliko se?” Hän suhahti kysyvästi aamumetsälle, tajuten samalla, mitä tarkoittaisi, jos niin olisi. Nau katseli nopeasti ympärilleen…hän ei saattanut nähdä missään sitä tulipesäkettä, jota etsi, mutta astuttuaan mökkipahan nurkan ympäri, hän näki sen. Tai ei se enää ollut tulessa, mutta maa oli sulanut lumettomaksi ja palanut mustaksi maassa makaavaan elottoman näköisen ja alastoman olennon ympäriltä. ” Phoe?!” Sydän loikkasi innoissaan voimallisesti Naun lausuessa nimen. Mutta olisiko tuolla nyt sitten Phoe, vai joku ihan muu? Mitä jos näitä oli muitakin olemuksia tässä samassa systeemissä kiinni kuin vain nämä kaksi? Nau juoksi lähemmäs, kompastui omiin väsyneisiin jalkoihinsa nousten huterasti ylös, kaatuakseen taas vain uudelleen. Hän mätkähti vatsalleen maahan niin että tömähti, ja avatessaan silmänsä löysi itsensä tuijottamasta Phoenixin kasvoja muutaman kymmenen sentin päästä. Hän ojensi kätensä tätä kohti, muttei uskaltanut koskea. ” Phoe? Kuuletko sinä minua?” Hän kysyi samalla kun korjasi itsensä maasta polviensa varaan.
” Näyttää pahalta.” Nau sanoi ja esti halunsa hyväillä miehen hiuksia samalla, kun esti hämmennyksen kyyneleitäkin valumasta kauniille likaraitaisille poskilleen. Hän muisteli Pheebsin käytöstä aiemmin ja päätteli kosketuksen, hellänkin, tekevän vain kipeää. Mitenkähän mahtoi vaikuttaa näin nopea kupsahtelutahti feenixin kuntoon? Pheebs oli ollut hyvin heikossa kunnossa ja kauan, olisiko nyt vielä pahempi tilanne? Pakkohan tällaisen oli vaikuttaa…vaikka ei näistä feenixeistä voinut tietää!
” Kuule, odota siinä, tulen ihan kohta takaisin.” Nau sanoi ja tajusi sitten miten typerältä se kuulosti, mutta hän oli jo menossa hyvää vauhtia takaisin mökkiä kohti. Nau oli havainnut mökissä tulisijan, jonka reunalla oli könöttänyt tuluspussi. Myös keko kuivia ja pinottuja halkoja oli ladottuna tulisijan vierelle. Naulla meni hetki kopeloida ne pimeässä itselleen, mutta kaikki tarpeellinen löytyi. Hän kiskaisi vielä mukaansa viltin, heitteli sinne muutaman surkean kuivalihan palasen ja palasi pikaisesti takaisin Phoen luokse. Ensimmäiseksi hän latoi haloista nuotion aivan Phoen ruumiin viereen ja sytytti sen tottuneesti ja kätevästi. ” Toivottavasti tästä on jotain apua.” Nau sanoi hiljaa ja katsoi Phoenixia hellästi yrittäen saada tämän katseen kiinni omallaan.
” Onko jotain paikkaa, johon ei satu?” Hän kysyi hymyillen ja ajatteli, että hänellä itsellään ei sellaisia kohtia ruumiistaan taitanut juuri löytyä. Paitsi sydän. Mikäli vain Phoe tuosta virkoaisi. Mikä tahansa ruumiillinen kipu ja särky ennemmin, kuin sydämen ja sielun raastava tuska, joka oli nyt valumassa pois hänestä. ” Sano vain jos voin tehdä jotakin joka kohentaa oloasi. Oikeasti, näytät surkealta.” Nau sanoi ja esitti olevansa syyttävä, kun mies niin surkealta oli ruvennut näyttämään.
” Minä tajusin jotain äsken.” Neito aloitti sitten painokkaasti katsellen yhä Phoen komeita kasvoja kiinteästi. ” Koska luulin…kun olit...noh, minä tajusin että rakastan sinua.” Naun ääni särähti kun hän muisti sen tuskan uudelleen joka hänen mielessään oli tuolla hetkellä vellonut.
Oho. Nau puraisi huuleensa. Ei hän ollut ajatellut asiaa kertovansa Phoelle koskaan! No eihän hän kyllä ollut kerennyt ajatella asioista oikein yhtään mitään, tajuta vain niitä kiihkeällä vauhdilla perä jälkeen, menettää ja saada takaisin ja ehkä se ei sitten ollut ihmekään että hänellä oli jokin tarve tällaiseen avautumiseen. Ehkä Phoe olisi niin tokkurassa ettei ymmärtäisi vielä mitään hänen puheistaan? Nau kohotti kätensä Phoen ohimolle, ja koetti varovasti hyväillä punaisia hiuksia sormenpäillään. Hän todellakin rakasti tätä hurjaa, erittäin itsemurha-altista, komeaa ja kaikin tavoin hurmaavaa pakkaustaan. Naun kasvoille levisi hymy. Siitä ei tiennyt oliko se iloinen vai surullinen vai jotain ihan muuta vai kenties kaikkea yhtaikaa.

Klassinen kuuletko sinä minua kysymys heitettiin ilmoille, samalla kun Phoenix kuuli nimensä mainnittaneen joten tuo avasi jälleen aikaisemmin väsymyksestä uudelleen sulkeutuneet silmänsä. Nyt hän näki Naun. Suoraa edessään, muttei puhuminen vieläkään tuntunut hyvältä idealta, saati suurempi liikkuminen. Naun huolestunut ääni särki herkkiä korvia, mutta mies nyökäytti pienesti päätään merkiksi siitä että kuuli kyllä. Sitten nainen oli selvästi saanut jonkun idean ja ryntäsi pois miehen luota ilmoittaen ettei tuo saanut mennä mihinkään. Phoenixin kasvot vääntyivät hymyyn sillä tuo olisi halunnut huutaa perään jotain sarkastista kommenttia naisen aikaisemmalle lausahdukselle. Mihin ihmeeseen hän tästä nyt köpöttelisi? Tässä kunnossa! Lumisessa metsässä!
Hymyili sattui pirusti joten Phoe yritti vetää kasvonsa peruslukemille, se ei ollut kovin haastavaa kun antoi väsymyksen ja kivun ottaa valtaa hetkeksi. Hänen silmänsä painuivat jälleen kiinni. Phoenix oli täysin tiedoton ajasta. Nau oli sanonut palaavansa ihan kohta takaisin, mutta tämä ihan kohta tuntui tunneilta, tai sitten kymmenien tuntien aika kului vain muutamassa tunnissa. Lopulta kuitenkin askeleet kuuluivat saapuvan hänen luoksensa. Niihin Phoe ei vielä reagoinut mitenkään ulkoisesti, mutta kun Naun ääni kajahti ilmoille mies avasi silmänsä. Jokin tuntui erillaiselta. Phoe tunsi kihelmöintiä kehossaan ja tajusi että toinen oli tehnyt hänen vierelleen tulen. Phoenixin kasvot olivat normaaliin verrattunu kovin ilmeettömät mutta selvästi toinen oli yllättynyt tästä Naun toiminnan järkevyydestä. Silmät katsoivat kirkkaan suurina tulta ja sitten katse siirrettiin Nauhun. Phoe olisi halunnut kehaista toista kerrankin järkevästä feeniksien käsittelystä muttei ikävä kyllä olisi varmaan saanut sitä sanottua. Aikaisempikin puhumisyritys ei ollut mennyt kovin putkeen. Nyökkäys sai viestiä että tulesta oli ollut apua.
Phoenix naurahti heikosti kun toinen kertoi hänen näyttävän kamalalta, ja sitten puraisi omaa huultaan tuskasta jonka nauraminen oli aiheuttanut. "Hitto Nau!" Mies murahti hieman epäselvästi mutta kyllä viestin sai silti varmasti selville. Tuli kohensi kaiken aikaa Phoen oloa, vaikka tässä olisikin paljon toipumista. Hän jätti kertomatta mahtoiko olla jotain kohtaa johon ei sattunut sillä sellaista ei ollut ja Phoe oli miehinen mies, ei hän valitellut tuskiaan. "On sitä pahempaakin-- Ough!" Kipu keskeytti lauseen mutta Phoenix sitten vähän käheämmin jatkoi loppuun, "--nähty."
Phoe oli jo ummistanut silmänsä puhumiseen tarvitun ponnistelun uuvuttamana, kun Naun aloitti jonkun tunnustuksen. Uskollisesti Phoe avasi jälleen silmänsä ja käänsipä kasvojaankin muutaman asteen enemmän Naua kohti. Toinen kulmakin näytti kohoavan hieman kysyvästi. Ihmisneito jatkoi.
"MITÄ!" Phoenix parkaisi kuin täysissä elämänvoimissaan ja nytkähti kuin olisi yrittänyt refleksimäisesti singota maasta istualleen tai jopa kokonaan ylös, sitä oli hankala kertoa kun nyt mies vain nousi muutaman sentin maasta ja paiskautui takaisin ja sitten murahteli kivusta ja puri jälleen huuliaan ettei huutaisi. Joka paikkaa sattui, kipu oli järjetöntä ja liekkö siitä vai shokeeraavasta uutisesta johtuen Phoenixin ruumis päätti että tuo olisi suojaisemmassa jos olisi tajuttomassa tilassa. Phoenixin vintti pimeni kuin lyhty. Kuitenkaan kuolleelta tuo ei näyttänyt laisinkaan sillä rintakehä kohoili voimallisesti ja suu oli jäänyt hieman raolleen ja hengitys kuului selvästi.

Phoe havahtui tajuttomuudestaan ja mietti missä hemmetissä mahtoi olla. Hän tunsi jonkun vasten itseään ja vilkaistessaan huomasi Naun painautuneena itseään vasten. Se ei sattunut. Phoe tuijotti hetken naista joka näytti nukkuvalta. Mies ummisti uudestaan silmänsä antautuen väsymykselle. Jälleen kaikki oli pimeää.

Tällä kertaa Phoenix oli nähnyt jotain ihan sekopäistä unen tapaista, mistä yllättäen herätessään ei kyllä muistanut mitään. Tuo mietti mikä hänet oli mahtanut palauttaa tähän lumiseen maailmaan ja huomasi Naun joka oli hänet hyvin hellästi herätellyt. Jalkoihin oli ilmestinyt näköjään huopakääreet. Kummallista, muttei sitä ollut aikaa kummastella kun Naun avustuksella päästiin jo ylös ja asteltiin mökkiin. Phoe ei edes muista kunnolla käyneensä hereillä. Seuraavat muistikuvat ovatkin sitten vasta hyvien yöunien jälkeen.

*Hyppyti!*

Katto. Todella hämärää. Ei enää valkeaa.
Nämä olivat Phoen ensimmäisiä ajatuksia kun tuo lopulta tupsahti jälleen tajuihinsa. Olo oli heikko, mutta aikaisempaan ihan hyvä. Hän saattoi kuvitella liikkuvansa ilman suuria tuskia. Mökki taisi olla hämärä ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa, mitenköhän kauan sitä oltiinkaan nukuttu. Phoenix muisti Naun ja kiireesti silmäili hämärässä yrittäen löytää tuon. Hän tunsi olonsa suorastaan pöllöksi kirkkaalla säällä, sillä hänen silmissään välkkyi välillä eikä onnistunut näkemään oikeastaan lainkaan nenäänsä pidemmälle. Mies joutuisi totuttamaan silmiään hetken pimeään saadakseen näkökykynsä takaisin. Mies kuitenkin kohottautui istualleen, tajuten nukkumaansa viltillä lattialla. Phoenix vei kätensä vierelleen yrittäen paikantaa näin Naun olinpaikan kun ei yksinkertaisesti vielä nähnyt mitään.

Nau säikähti suunniltaan Phoen parkaistessa. Miehen ruumis nytkähteli ja sinkoili hetken epämääräisesti, kunnes se makasi hervottomana maassa. Nainen huudahti hänen nimensä, ja hätääntyneenä kumartui tämän yli peläten, että kuolemattomasta oli lopultakin lähtenyt kaikki henki. ” Ei, se on vain tajuton.” Nau huokaisi helpottuneena koetellessaan käsillään Phoen rintakehää, joka liikkui ylös alas hengityksen tahdissa. ” Hengittää sentään!” Ei, Nau ei voinut toivoa, etteikö Phoe olisi kuullut tai tajunnut hänen sanojaan, ainoastaan että tämä ei muistaisi niitä jälkeenpäin. Nau tiesi hyvin, miten muisti ja tajunta saattoi hämärtyä ruumiin ollessa erittäin kriittisessä tilassa. ” Anteeksi, minun ei olisi pitänyt sanoa tuota, en halunnut saada sinua vielä huonompaan kuntoon.” Hän mutisi huolekkaasti tajuttomalle samalla, kun alkoi avata mökistä raahaamaansa vilttiä. Hän järsi hetkisen kuivalihaa jota oli löytänyt, lisäten samalla nuotioon puita. Sitten hän kääriytyi itse vilttiin ja ryömi Phoen selkäpuolelle, asettuen pitkäkseen ja painautuen varovasti tätä vasten. Hän ei voinut levittää vilttiä kokonaan Phoen ylle, jottei se olisi palanut nuotiossa, mutta peitti sillä itsensä lisäksi miehen selkäpuolen, sen minkä pystyi. Hänellä ei olisi mitään toivoa saada tajutonta miestä suojaan mökkiin, joten aivan yhtä hyvin hän voisi sitten itsekin vihdoin nukkua. Ennen nukahtamistaan Nau tuijotti taivaalle, ja hänen onnekseen se oli yhä kirkas ja kuulas, täysin pilvetön. Ei sadetta luvassa ainakaan aivan hetkeen.

Kun Nau heräsi Phoen viereltä, oli auringon asemasta päätellen kulunut monta tuntia, oli jo iltapäivä. Nuotio kuitenkin kyti vielä pienellä liekillä heidän vierellään. Nau joutui palauttelemaan itseään hetkisen tähän hetkeen, mutta se onnistui kyllä, ja sitten hän alkoi toimia.
Nainen otti viltin, poltti siihen pienen reiän nuotiossa, ja repäisi kankaan reiän kohdalta kahdeksi riekaleeksi. Riekaleet hän kääri ja solmi hellin ottein Phoenixin paljaisiin jalkoihin hullunkurisen näköisiksi tossuiksi. Lopulta hän oli tyytyväinen työhönsä, niistä tuli oikeastaan aika suloiset. Ja takuulla ne kestäisivät Phoen jaloissa muutaman kymmenen metrin matkan mökkiin asti, sen jälkeen niillä ei niin väliä olisikaan.
Seuraavaksi Nau ryhtyi herättelemään Phoenixia hellästi ja varovasti. Mies oli nyt pakko saada ylös ja pois täältä lumihangen keskeltä! Se onnistuikin, Phoe ei ollut enää tajuttomassa tilassa, vaikka tokkurainen yhä olikin.
Nau sai käyttää kaiken voimansa kiskoessaan Phoen ylös maasta ja toimiessaan tämän kainalosauvana kuljettaessaan miehen pikkuruisen mökin seinien turvaan. Matala ovenkamana ei tuottanut hankaluuksia, sillä Phoe kulki horjuen ja lysyssä, joten ei ollut vaaraa siitä että hän olisi lyönyt päänsä. Sisällä hämärässä mökissä Nau heitti toisen hyllyllä lojuvan viltin lattialle, ja antoi hengästyneenä Phoen vajota sen päälle jatkamaan uniaan. Hän vajosi saman tien itse miehen vierelle, ja nukahti nopeasti jälleen syvään uupuneen uneen.

Nau heräsi epämääräiseen kosketukseen uumallaan. Hän avasi silmänsä, muta tuntui kummalliselta, että siitä huolimatta ympärillä oli aivan mustaa. Hetken räpyteltyään Nau tajusi, että hän oli pimeässä, ja samassa muistikuvat tapahtumista ja tästä tilanteesta palasivat hänen tajuntaansa.
”Phoe? Oletko sinä hereillä?” Hän kysyi samalla kun nousi lattialta istumaan ja haparoi käsillään ympärilleen, tavoittaen miehen paljaan ja lämpöisen rintakehän. ” Sinä istut.” Hän totesi tyytyväisenä, eikä siirtänyt käsiään pois miehen rinnalta. Naun silmät tottuivat paremmin pimeään, ja hän saattoi erottaa heikosti Phoen ääriviivat mökin seinistä. ” Eihän tämä tee kipeää?” Nau kysyi hiljaa ja liikutti hellästi käsiään edestakaisin Phoen rinnalla.

Phoenixin käsi oli kuin olikin osunut naiseen hänen vierellään. Pienoinen hymy nyki suunpieliä ylös päin samalla kun silmät yrittivät hahmottaa makaavaa Naua. Toinen ei ollut lähtenyt hänen rinnaltaan mihinkään. Phoenix huomasi että oli herättänyt Naun koskettamalla tuota sillä nyt ihminen kohottautui istumaan myös ja onnistui osumaan käsillään Phoen rintakehään. "Joo olen hereillä", Mies naurahti pienesti kun toinen niin riemuissaan totesi miehen olevan jo istuallaan. Tietysti ottaen huomioon miehen aikaisemman kunnon ei se nyt ollut ihmekään. "Ei," Phoenix valehteli kun toinen kysyi mahtoiko kosketus sattua toisen liikuttaessa käsiään hänen rintakehäänsä pitkin. Tai se ollut silkkaa valettakaan sillä kyllä se tuntui mukavuus rajaa rikkovana, muttei varsinaisesti sattunut. Se oli oikeastaan ihan kivaa tuntea jotain ilman huutavaa tuskaa. Ainoastaan hieman epämukavaa painetta.
"Mulla on vaan maailman kamalin krapula", Phoenix vitsaili ja virnisti, vaikkei itse edelleenkään hahmottanut mitään, joten ei ollut varma näkisikö Naukaan hänen kasvojaan. "Kuule, onko täällä tulisijaa missään?" Phoenix oli pakotettu kysymään sillä ei itse nähnyt edelleenkään mitään. Hänen voimansa eivät olleet kovin eduksi jos hän ei kyennyt näkemään. Ilmaan olisi kyllä mielellään luotu valoksi tulta, mutta tulen ylläpitäminen tyhjässä vei toipilaalle ihan liikaa voimia. Tarvittiin palavaa materiaa jonka saattoi vain tuikata tuleen. Yleensä tulipesässä tai sen ympäristössä oli sellaisia tarjolla. Phoe ei tiennyt ymmärtäisikö Nau ohjeistaa häntä oikeaan suuntaan ihan konkreettisesti, jos ei niin sitten hän pyytäisi sitä sillä sokkona johonkin suuntaan puisessa mökissä kipinöiden heittely saattaisi kostautua.

Kun mökkiin saatiin tulta, sen mukana tuli myös valo ja Phoekin saattoi nähdä Naun lähellään. Tuli loi varjoja toisen kasvoille joka sai tuon näyttämään vielä todellisuuttakin uupuneemmalta. Naulla olikin ollut raskasta kantaa kaksikertaa feeniksiä mukanaan ja sytytellä nuotioita ja muuta. Liekkö ressukka edes nukkunut kunnolla muuta kuin koiran unta hermostuksissaan.
Phoenix alkoi hymyillä hellästi heti kun näki Naun, mutta sitten tälle tuli mieleen jotain mitä Nau oli hänelle kertonut aikaisemmin. Jep, hän muisti. Toivoi itsekin oikeastaan että kaiken muun epäselvän lisäksi hän ei muistaisi sitäkään, mutta tälläinen shokki ei tuntunut pyyhkiytyvän mielestä millään. Phoenix oli kuullu naisilta rakkaudentunnustuksia ennenkin, moni kultakutri saattoi heidän ensitapaamisellaankin kehrätä rakkauttaan ja olla menossa naimisiin muttei Phoenix koskaan ollut ottanut niitä tosissaan joten se oli ollut se yksi ja sama. Hetkonen, tarkoittiko tämä sitä että Pheonix otti tämän asian kerrankin tosissaan? Tarkoittiko tämä kaikki että hänkin oli tosiaan rakastunut? Phoe ei käynyt tokkurassaan vielä kovin reippailla lyönneillä joten tuon kasvoilta saattoi nähdä selvästi erilaisten ajatusten virtaavan muuttaen kasvoja erilaisista pohtivista kurtistuksista puntaroiviin mutristuksiin.
"No..." Phoenix aloitti rikkoakseen kiusallisen tilanteen keveämmällä jutustelun aiheella ja virneellä, "Haluatko kertoa miten mä pääsin joesta tänne keskellä ei mitään sijaitsevaan mökkiin ja miks ihmeessä mun jalassa on tömmöiset topposet?"
Jep, hän ei ollut valmis puhumaan koko "Minä rakastan sinua" -asiasta, ei vielä.

” Juu, niin, ja se on oikeastaan sinulle ihan oikein.” Nau sanoi Phoelle hymyillen, kun tämä vitsaili krapulasta. Nau tunnisti itsessään kaikkien muiden tunteiden ja aatoksien keskeltä myös sellaisen osan, joka oli vihainen Phoelle, koska tämä oli yksinkertaisesti idiootti, kuten hän oli monesti jo sanonutkin. Hukuttaa nyt itsensä umpihullulla tempauksella!
” On täällä jonkinmoinen takka. Ja puita. En vain tiedä kuinka päin olemme tässä hiivatin mökissä..” Nau sanoi miettien. Hän muisteli miten he olivat tulleet sisään, ja lähti sitten konttaamaan puisella lattialla suuntaan, josta arveli takanmoisen löytyvän, ja osui oikeaan. Hänen kopeloiva kätensä kohtasi ensin tiiltä, sitten tuhkaa. Nau mietti, pitäisikö hänen tarjoutua Phoen sijasta sytyttämään tuli, mutta päätti ettei. Jollei hänen kosketuksensa enää sattunut, ja mies pystyi puhumaan, oli tämä jo varmasti sen verran kunnossa, ettei pieni takansytyttäminen kovin kirpaisisi. Ja Nau arveli Phoen niin sanotusti tykkäävän kyttyrää, jos hän tuluksineen esittäisi olevansa tulen tekemiseen parempi vaihtoehto kuin mahtava tulijumala itse. ” Löysin sen, se on tässä näin, mutta odota, että konttaan pois alta.” Nau kertoi Phoelle. Hän kasasi muutaman puun takkaan ja lähti palaamaan lattian halki huovalle Phoen luo.
Tuli syttyi, ja vihdoinkin saattoi nähdä jotain. Se jotain oli Phoen hymy. Nau olisi voinut antaa vaikka sielunsa tuosta hymystä, se tuntui aivan fyysisesti hyvältä selkäytimessä asti. Hän hymyili onnellisena takaisin, mutta sitten Phoen kasvoilla alkoivat vaihdella moninaiset mutristukset ja kurtistukset, eikä Nau voinut olla nauramatta tälle. Loimuava nuotion kajo sai Phoen kasvot näyttämään vieläkin hullunkurisemmilta, mitä ne muutoin olisivat olleet.
” Nuo tossut…” Nau aloitti, ja nyökkäsi Phoen jalkoja kohti. ”Niiden arvoituksen voisit ratkaista aivan itsekin. Minusta niistä tuli todella herttaiset, pukevat sinua erinomaisesti, varsinkin, kun ylläsi ei ole mitään muuta.” Naun ääni oli nyt suorastaan söpö ja hän hymyili, hypistellen toista Phoen upeista huopatossuista.
” Ja mitä tulee tähän muuhun…” Nau huokaisi.” Kuule. Voisit ajatella, että minä kerron sinulle tarinaa. Satua, keksimääni juttua, ihan sepitystä. Se on oikeasti totisinta totta, mutta luultavasti sinun on vaikea sitä sellaisena ottaa, joten kuuntele tarinaa, äläkä keskeytä minua, vaikka puhuisin miten hulluja. Ok?”
Mahdollisista mutinoista välittämättä Nau alkoi puhua. Hän kertoi mahdollisimman tarkasti kaiken, mitä oli tapahtunut sen jälkeen, kun Phoe oli molskahtanut jokeen. Hän jätti pois vain sen, mikä koski hänen omia tunteitaan. Niitä ei tässä nyt tarvittaisi mukana, ja olivat muutenkin vain hänen oma asiansa...ajatteli nainen, joka oli vain vähän aikaa sitten tunnustanut rakkautensa.

Phoenix nauroi toisen puheille tossuista ja oikeastaan kehuvista sanoista huolimatta riisui ne nyt jalastaan. Hän ei muistanu kävelleensä missään kohtaa, mutta kaipa niin oli ollut kun oli tossut jalkaan täytynyt köyttää. "Joo, tosi söpöt..." Phoe sanoi sarkastisesti heittäessään toisen tossun nurkkaan ja toiselle hellästi Naua virnistäen sitten leikkisästi. Hän ei oikeastaan välittänyt liiemmin söpöistä jutuista, eikä itsekään mieluusti halunnut olla muiden mielestä söpö. Hän keksi niin paljon muida adjektiivejä jotka kuvailivat häntä itseään paremmin kuten komea, seksikäs, jumalainen tai kuuma. Kyllä, hän kun oli niitä kaikkia, ah!

Phoe kummasteli hieman toisen tarinan aloitusta mutta lupasi kuunnella sen ihan hiiren hiljaa. Hän näytti olevansa tosissaan niin ettei edes vastannut Naulle sanoin vaan näytti käsillä kuinka vetäisi suunsa kiinni ja sitten viittasi Naua aloittamaan.
Kertomuksen aikana Phoe ei tosiaan sanonut mitään. Hän ei myöskään näyttänyt huvittuneelta kuten yleensä, vaan täysin virnuiluitta kuunteli koko sepostuksen pienintäkin - no melkein jokaista - yksityiskohtaa myöten. Tuon kulmat olivat kurtussa ja sitten hän lopulta kun kertomus oli selvästi kokonaan ohi naurahti kuivasti. "Ehkä tän tarinan opetus oli se että tämä mielikuvitus ystäväsi oli oikeassa kun pyysi sinua käymään jonkun poppamiehen puheilla... Haha, tajuatko kuinka oudolta ja mahdottomalta tuo kaikki kuulostaa?" Phoenix virnisti ja oli jatkaa puheluaan kun selvästi tajusi jotain. Hänen elämässään oli kyllä hassusti useita tyhjiä ajan jaksoja joita hän ei muistanut. Miten oli aina päätynyt mihinkin ja miksi kaikkea omituista sattui... Niin kuin nytkin oli käynyt, hän muisti kuolleensa mutta heräsi vasta sitten täältä. "Voi helv--!" Phoenix totesi yllättäen eikä enää katsonut Naua päin. Sitten katse palautettiin ja mies selvästi pohti uskoako toista vai ei. No, miksi Nau hänelle valehtelisi? Nainen joka väitti rakastavansa häntä. Rakkaus! Silloin toisen rakkauden tunnustus palasi jälleen mieleen ja Phoe pohti mahtoiko toinen olettaa häneltä samaa kolmen sanan lausetta. Hän ei mitenkään voisi! Ei hän voinut rakastua! Hän! Phoenix!
"...haluun vettä." Phoenix totesi yllättäen melko kähesti, ehkä jopa hitusen itsetuhoisasti murahtaen, ottaen huomioon että vesi oli feenikseille yleensä tappavaa.

” Jep. Et sinä uskonut sitä aiemminkaan.” Nau sanoi, ja nojasi leukansa polviinsa, jotka hän oli vetänyt koukkuun ylävartaloaan vasten. ”Ja tottapuhuen, ei ollut kovin kaukana että olisin oikeastikin tullut hulluksi teidän kanssanne!” Hän sitten puhahti, ja nosti päänsä polviltaan katsellen tutkivasti Phoenixia, joka käänsi kasvonsa kotvaksi poispäin, vain kääntääkseen ne sitten häneen taas. Nau kuvitteli arvaavansa Phoen ajatukset ja virnisti tälle toista kulmakarvaansa kohottaen.
” Minä vain kerroin sen, muru. En aio auttaa sinua sen uskomisessa. Ei minuakaan kukaan auttanut.” Nau sanoi ja nousi ylös korut kilisten kun Phoe murahti haluavansa vettä. ” EI vettä sinulle! ” Hän huudahti tomerasti etusormeaan Phoelle heilutellen; leikkisästi, samalla, kun käveli eteenpäin lankkulattialla tuijotellen sitä tutkivasti. ” Minä en ihan oikeasti kestä sitä ämmää enää.” Nau totesi vakavammin ja pysähtyi sitten. ” Sitä paitsi, taisit, tai siis Pheebs taisi, juoda kaiken veden mitä oli. Jostain lattian alta hän sitä löysi, samalla kun lihatkin, mutta en muista missä se tarkalleen oli…minunkin on jano, mutta voin kyllä tyytyä ihan vaan lumeenkin…ehkä löydän jotain johon voin hakea sitä…” Naun mietteliäs puhe muuttui muminaksi ja hän vaikeni. Vihreät silmät porautuivat lautalattiaan intensiivisesti; kuin lattian alta olisi noussut esiin jotain hyvin kiehtovaa ja mystistä, kuten vaikka lampunhenki tai tanssivien kääpiölumileopardien sirkusjoukkio. Nau halusi halata, hän halusi suudella, hän halusi syliin, hän halusi hyväillä, hän halusi kertoa; ihan sama mitä, jos se vain auttaisi Phoea hämmennyksensä keskellä jotenkin. Ja hän halusi kertoa, miten hirveältä hänestä oli tuntunut kun oli kuvitellut menettäneensä miehen, hän olisi halunnut yrittää pukea sanoiksi sen kaiken hirmuisen vellovan tunteen, jonka itsestään oli löytänyt. Tunnemyrsky oli ollut suuntaan jos toiseen niin valtaisa, että ne – tunteet- eivät tahtoneet enää millään pysyä hänen hallinnassaan ja hillitysti piilossa, vaan uhkasivat väkisinkin puskea itsensä pintaan. Hämmentyneenä Nau räpytteli pitkiä mustia ripsiään, jotka olivat kuin yöperhoset hänen poskillaan nuotion luomissa varjoissa.
Nau koppasi nopeasti käteensä jonkinmoisen puukuppia muistuttavan esineen ja asteli saappaat kopisten mökistä ulos kauhaistakseen sen täyteen lunta. Ei. Oli parempi antaa vaan olla nyt. Enempää sanoja ei tarvittu. Hän oli jos sanonut ihan tarpeeksi. Ja Nau kyllä muisti millainen Phoen reaktio oli ollut hänen lipsahdukseensa, ei mies tarvitsisi nyt mitään sellaista. Ja mitä vähemmän Phoe tiesi, sen vähemmän tämän tarvitsisi tuntea särkevänsä Naun. Nau särkyisi joka tapauksessa, ei Phoen tarvinnut tietää kuinka pahoin, nainen ajatteli.
Lumi oli kevyttä höttöä, ja Nau epäili, että sitä saisi kauhoa aika monta kupillista Phoelle sisälle, että edes mies saisi juotua sen verran mitä vettä tarvitsi. Hän nousi kyykkysiltään ja lähti palamaan yön pimeydestä takaisin mökkiin. Piipahdus viileässä ilmassa, pienen tuulenvirin viivähtäminen poskilla ja punaisessa villikkotukassa oli saanut hänet tasaantumaan, ja ylikuohahtamisen uhkan katoamaan, ainakin toistaiseksi.
Ei. Nau tiesi nyt, mitä hänen olisi tehtävä, ja mitä pikemmin, sen parempi. Mutta..ei ihan vielä. Ei vielä. Ei nyt juuri, hän ei halunnut enää ajatellakaan sitä. ” Tämä on aika surkea satsi, mutta ehkä siitä tipan saa.” Nau sanoi reippaasti Phoelle palatessaan matalan ovenkamanan alta suorana kulkien pikkuiseen mökkiin.
Phoe oli elossa, Phoe oli lähellä ja Phoe oli ihana; ei vielä.

K16

Nau lähti ulos hakemaan lunta. Phoenix tuijotteli hypnoottisiin liekkeihin jotka paloivat tulensijassa. Kaikki oli väärin. Ei Nau saanut rakastaa häntä. Rakkaus tarkoitti ihmisen kaltaiselle, lyhytikäiselle, olennolle sitoutumista, avioliittoa, kasaa lapsia, omaa taloa, peltoa, peltotöitä, seksin loppumista... Phoenix irvisti inhosta ajatellessaan sellaista kaameaa tulevaisuutta johon ihmiset innoissaan rynnivät. Tavoittelivat jopa. Mukavaa perheidylliä ja asustella maalla missä kasvattaa lapsiaan.
Itse asiassa Phoella ei ollut mitään lapsia vastaan. Hän piti lapsista, muttei ollut kykeneväinen saamaan sellaisia. Oli yleensä oletettua että suurin osa feenikseistä ei kykene lisääntymään ja Phoenix oli vuoren varma että oli yksi heistä, sillä hän oli kuitenkin kyntänyt aikamoisen lastin naisia elämänsä aikana eikä yhdestäkään ollut jälkeläisiä tupsahdellut. Hyvä vain niin, lapsi kuitenkin toi mukanaan niin paljon vastuuta. Lapset kivoja, kunhan ovat jonkun toisen.
Komistus piti paljon Naun ulkomuodosta. Toinen oli kurvikas ja oikein silmäähivelevää katsasteltavaa. Hän rakasti koskettaa toisen pehmeää ihoa, täyteläisiä huulia ja muodokasta vartaloa. Kaikki Naussa sai hänet kiihottumaan, sotkuista liekkitukkaa, vihreitä sulosilmiä ja aina kiliseviä korvakoruja myöten. Voisi sanoa, että Nau oli kaikin tavoin Phoenixin makuun. Ikävä kyllä toinen oli ihminen ja ihmiset kuolevat. Phoenix alkoi nyt näidän rakkaus uutisten myötä myös miettiä Naua vanhana ja se taas oli kamala kiihkon murskaaja. Vanha, harmaa ja ryppyinen Nau. Tuo eloton ihmiskuori jonka vihreä silmät vain tuijottelisivat kuopistaan anovasti, että kuolema olisi lempeä ja korjaisi hänet jo pois. Hyih! Tästä Phoenix näkisi varmasti vielä painajaisia!

Onneksi Nau palasi jo sisälle sillä Phoenix olisi varmasti voinut pelotella itseään vielä pahemmin erilaisilla mielikuvilla nyt kun oli päässyt vauhtiin. Phoenix tuijotti Naua joka asteli matalasta oviaukosta sisään mukanaan kupillinen lunta. Toinen puheli jotain, muttei feeniks kuunnellut. Hän tuijotti Naua siristäen hieman silmiään kuin ei uskoisi todella näkevänsä tuon juuri nyt kauniina silmiensä edessä. Niin... Eihän Nau vielä vuosiin olisi ruma ja epäviehättävä. Phoenix tunsi kummalisen halujen kuohunnan sisällään kun ei ollut ihan varma mitä tahtoi oikein tehdä. Miehellä oli kuitenkin tietyt toimintamallit paljon vahvemmat kuin toiset joten hänen luontonsa toisinsanoen päätti kuinka näin hämmentävässä tilanteessa tulikaan toimia. Phoenix nousi istualtaan ylös, irrottamatta katsettaan ihmisnaisesta. Tulisielu asteli Naua vastaan ja intohimosta liekehtivät silmät tuijottivat syvälle vihreisiin silmiin. Puukippo täynnä lunta lyötiin kauniimman siroista käsistä ja Nau vedettiin lähelle, vasten ihanan lämmintä kehoa. Phoe suuteli Naua kaikella sillä huojennuksella ja onnellisuudella siitä ettei tuo tosiaan ollut hänen painajaistensa harmaa monsteri - niin, siis vielä.
Phoenix tunsi olonsa vahvemmaksi veren alkaessa virrata kovin vikkelästi äsken vielä niin uupuneessa ja voimattomassa kehossa. Kiihkolla uros kaatoi naisensa maahan viltille ja asettui itse ylle. Hänellä ei ollut vaatteita päällään rajoittamassa miehuuden vapautta vaan se sai asettua täysvalmiuteen ihan vapaasti. Varmat sekä vahvat kädet kävivät Naun vaatteiden kimppuun riisuakseen naisen. Hän ei ollut edelleenkään sanonut mitään, mutta tällä kertaa aina niin utelias neitonen saisi täyttää uteliaisuutensa sekä kysymystulvansa miehen teoilla, ei sanoilla.

K18

// Vanha, harmaa ryppyhirviö :D :D //

Alaston mies tuijotti häntä silmiään siristäen mökin häilyvässä nuotion kajossa. Nau pysähtyi ovelle, tuijotti takaisin. Sitten Phoe nousi ylös ja asteli Nauta kohti, eikä miehen katse jättänyt epäilyksen varaan, mitä tällä oli mielessään. Naun jalat olivat pettää alta, sillä koko vartalo hervahti oudolla tavalla voimattomaksi; tämä oli temppu, johon vain Phoenix pystyi. Lumiastia lensi kolisten lattialle, ja Nau painautui vasten ihmisfeenixin lämmintä, voimakasta ja täydellistä vartaloa, tuntien intohimon iskevän ruumiinsa joka sopukkaan täydellä voimalla. Nyt ei ollutkaan enää jano, vaan nyt mies halusi jotain ihan muuta. Ilmeisesti Phoe ei oikein itsekään tiennyt mitä halusi tai tarvitsi, ja no, tämä oli turvallinen ratkaisu, kieli, jota he molemmat osaisivat kyllä puhua, eikä sanoja tai miettimistä liiemmin tarvittu. Se sopi Naulle. Ei ongelmia, vain miehen kuuma kiihko sekoittuneena hänen omaansa. Suudelma oli huumaava, ja Naun kädet nousivat Phoen lihaksikasta selkää pitkin ylös niskaan tarraten voimakkaasti kiinni tämän niskahiuksista. Nau ei enää osannut ajatella, että hänen pitäisi varoa satuttamasta feeniksiä, ei, se ei enää tullut hänen mieleensäkään.
Kiihkeänä Phoe kellisti Naun viltille. Nau kyllä irvisti kivusta kohdatessaan kovan lankkulattian, sillä hänen vartalonsa oli sekä lihasrasituksesta että aiemmasta kurmottamisesta hellänä, mutta hän ei antanut sen haitata ollenkaan. Himokkaasti Naun kädet kulkivat miehen vartalolla, hyväillen; ei hellästi vaan kunnon otteella, ja ne löysivät kohta miehen täydessä tanassa odottavan, kovan elimen, jonka hän ohjasi ahnaasti sisäänsä heti, kun Phoe oli saanut sen verran riivittyä vaatteita hänen yltään että se onnistui. Nainen sulki nautinnosta voihkaisten silmänsä ja rimpuili avuliaasti irti lopuista vaatteistaan. Hänen ylleen jäi sama musta nahka toppi, jonka mies oli jo aiemminkin, majatalossa, hänen päällään nähnyt. Korvissa, ranteissa ja kaulassa kiiltelivät runsaat messinkikorut, jotka kilisivät kiehtovasti hänen vartalonsa liikkeiden tahdissa. Tulenkajo sai ne väikkymään ovelasti, ja ne näyttivät kuin olisivat itsekseen liikkuuneet; tanssineet yhtyvän parin kunniaksi. Kaulassa roikkui myös kumpikin punainen kivenpuolikas, ketjut solmiutuneena yhteen niin että ne olivat painuneet vasten toisiaan, kuten nyt mies ja nainenkin. Ja sitten oli tietenkin Phoen sormus.
Nau tunsi kiimansa niin voimakkaana, että se teki melkein jo fyysisesti kipeää. Hän painoi jalkateränsä vasten lattiaa ja nosti reisillään lantiotaan vasten miestä vaativasti, kun hänen kätensä kietoutuivat tämän harteille. Samalla hän kuitenkin voihki kuin anoen, ja tuntui, että hän pyysi, ja halusi jotain muutakin, kuin miehen porautuvan häneen pohjiaan myöten ja vievän jonnekin euforian tuolle puolen.
Pyysi sydämensä pohjasta.