What happend to me?

Kaupungin paras ja kallein majatalo. Suuri ja avara, kodikas ja mukava. Majatalosta löytyy varmasti tilaa matkalaisille, joilla on rahaa taskussaan ja tarve päästä lepäämään pitkän päivän päätteeksi. Ruokaa ja juomaa löytyy, joskin majatalo ei ole Kallen kapakan veroinen juhlimispaikka. Huoneita löytyy niin aatelisarvoisille, kuin myös tavalliselle kansalle.

Valvoja: Crimson

What happend to me?

ViestiKirjoittaja Anonymous » 17 Touko 2008, 00:33

Winifred.

Wini oli tullut ihmisten majatalolle, siellä hän ajatteli viettää ainakin yhden yön. Winin sisällä mylläsi outo tunne, joka ei ollut hänelle yhtään tuttu. Wini puoleksi nukkui paikallaan istuessaan pöydän äärellä, paikka oli hiljainen ja hiukan pimeähkö. joku soitti pianoa, sen Wini kuuli omista ajatuksistaan. Huokaisten Wini nousi ja käveli tiskin luokse.
"Yksi mansikkajuoma ja voileipä, kiitos." Wini kävi tilaamassa. Hän ei ollut ennen maistanut 'masikkajuomaa' jonka sattui vain nyt hoksaamaan listalta, joten pitihän sitä kokeilla. Tilaus tuotiin Winille pöytään. Wini katseli juomaansa, se näytti joko pirtelöltä, mehulta tai masikkmaidolta. Wini maistoi juomaa varovasti ensin, hänen silmänsä suurenivat.
"Mitä ihmettä tämä on." Wini mutisi äänettömästi ja hänen naamansa vääntyi hymyyn, sillä juoma oli ollut Winin mielestä todella hyvää. Makuna mansikka, eikä se ollut edes liian makeaa tai liian vähääkään, vaan juuri sopivan makea. Wini otti vielä kulauksen ja laski mukin pöydälle. Winin katse siirtyi lähimmästä ikkunasta ulos. Moni kävi vuokraamassa huoneen, mutta lähistöllä ei istunut kuin muutama hiukan pimeähkö tyyppi, toinen oli sammunut ja toinen oli sammumaisillaan kohta. Wini huokaisi raskaasti ja työnsi tilauksensa hiukan kauemmaksi itsestään, Winin mieleen tuli yllättäen koiranpentu, joka oli hänen huostassaan, tai no hän oli jättänyt sen tutuilleen siksi aikaa ku oli itse poissa. Wini laittoi kädet pöysälle vieretysten poikittain ja laski päänsä siihen. Wini ummisti silmiään ja pian vaipuikin heikkoon uneen.

||AkumaTD ja Alf/Henry tänne!||
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Touko 2008, 10:43

Henry

Henry käveli pitkin kylän kujia, tullessaan takaisin metsästä. Hän oli jälleen - yllätys yllätys - käynyt hieman pidemmällä vierailulla haltijoiden kylässä. Tosin nykyään hän vietti enemmän aikaa Arathetin, kuin Aranin kanssa, tietysitä syistä.. yksi syy oli se, että Aran oli raiskannut hänen siskonsa, se oli viimeinen teko, mitä Henry oletti Aranilta! Mutta tehty mikä tehty, joten turha sitä enää märehtiä.
Hernyn ajataju oli haihtunut kokonaan, eikä hänellä ollut hajuakaan oliko nyt aamu vai ilta. Ilta varmaan.. päätellen känniläisistä, aamuisinhan nämä raukat olivat jo ERITTÄIN sikeässä unessa tai varhaisimmat olivat heräilemässä krapulaansa.
Henry oli vähällä kävellä jotakuta päin, kun ei vieläkään jaksanut laskea vihreän ruskean viittansa huppua päästään, jotta näkisi edes eteensä.
"pahoitteluni" Henry sanoi nopeahkosti miehelle jota päin oli töksäyttänyt ja jatkoi matkaa.
Siinä samalla kävellessään hän laski huppunsa alas ja vilkaisi sisään majatalon ikkunasta. Sielläkään ei ollut mitään ihm-- Henry peruutti takaisin ikkunan kohdalle ja katsoi tarkemmin tiskillä torkkuvaa henkilöä.
"Winifred...?" Henry totesi ääneen saaden muutaman kummaksuvan katseen kääntymään itseensä.
Katseihin sen enempää kiinnittämättä huomiota hän hyppeli majatalon ovelle ja tuli sisään. Hän nyökkäsi tervehdykseski majatalon isännälle ja käveli Winin viereen istumaan. Hän laski kätensä varovasti Winin olalle ja ravisti hellästi.
"wini? winii? Oletko hereillä?" Henry kysyi hymyillen.

//HERE I AM WHIT HENRY! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Anonymous » 17 Touko 2008, 11:26

Winifred.

Wini tunsi jonkun ravistelevan häntä ja kutsuvan nimellä. Wini puristi silmiään kiinni entistä enemmän, mutta lopulta aukaisi ne.
"Mitä nyt?" Wini kysyi hiukan kärttyisellä äänellä, sillä hän ei tykännyt yhtään, että hänet herätettiin. Wini ei edes muistanut missä oli, hän nosti katseensa ylös katsoakseen missä nyt oli. Sitten hän käänsi katseensa herättäjään.
"Henry." Winin meni hetki tajuta kuka hänet oli herättänyt. Wini hieroi unisia silmiään ja haukotteli. Winin sisällä oli vieläkin outo tunne ja nyt tunne oli vielä oudommanlainen, se ei ollut yhtään tuttu Winille.
"Mitä sie täällä? Eikö sinun pitäisi olla linnassa?" Wini kysyi, vaikkakin oli jo tietoinen, ettei Henry siellä viihtynyt. Wini katsoi ikkunaan päin, josta heijastui hänen oma kuvansa, hiukset pörrössä ja sekaisin, sojottivat joka suuntaan. Wini alkoi nopeasti yrittää laskea hiukan hiuksiaan. Poskessakin oli pienet painaumat jääneet. Winin poskille nous pieni puna, mutta hän onnistui aika hyvin kätkemään sen hiustensa alle, olihan se aika nolottavaa, että hän oli nukahtanut tiskille ja näytti juuri nyt niin vastaheränneeltä kuin vain voi. Lopulta Wini onnistui saamaan hiuksensa takaisin alaspäin.
"Mitäs sulle muuten kuuluu? Karkumatkalla vai?" Wini kysyi hiukan kiusoitellen ja hymyili, Wini huomasi itse hyvin, ettei ollut aivan normaali. Ei hän niinkään useasti leikitelly asioilla.
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Touko 2008, 11:43

Henry

Wini kuulosti hieman kärttyiseltä.. no, kukapa nyt ei olisi jos joutuisi herätetyksi, Henrykään ei yhtään pitänyt siitä jos joku tuli ja herätti hänet. Wini näytti astettä tärähtäneemmältä nostaessaan päänsä ylös, tämän hiukset olivat aivan sekaisin. Henry hymyili huvittuneena, mutta peitti naurunsa.. vahingonilosta nauraminen ei yleensä kuulunut hänen tapoihinsa.
"linnalla? Ei ja kyllä. Mutta en minä sinne halua mennä, ei siellä ole edes mitään tekemistä yksin.." Henry sanoi samalla kun Wini setvi hiuksiaan.
Saatuaan hiuksensa setvittyä Wini kyseli kuulumisia. Henry mietti hetken mitä vastaisi, kunnes avasi suunsa.
"hyvää, sekä huonoa, mutta sehän on vain normaalia näinä aikoina tässä tilanteessa. Ja kyllä, olen karkumatkalla tai lähinnä palaamassa siltä. Olin menossa linnalle, kunnes näin sinut täällä, joten ajattelin että voisin tulla 'herättelemään' sinua, ellei sinulla sitten ole muuta tekemistä?" Henry sanoi kiusoitellen takaisin Winin herättelystä.
Henry otti viittansa pois näin sisätiloissa, nyt kun näytti siltä että hän tässä hetken aikaa istuisi.
"entä itse? Mitään mullistavaa tapahtunut?" Henry kysäisi, samalla kun nojautui vasten tiskiä ja piti käsiään nyrkissä.. hänen sormensa olivat jäässä, eikä hän älynnyt käyttää tumppuja tai hansikkaita. Toisaalta kannattaisi, hän kun sattui olemaan helposti palelevaa sorttia.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Anonymous » 17 Touko 2008, 12:09

Winifred.

Wini mulkaisi Henryyn tämän kiusoitellessaan Winin nukkumisesta.
"Samaa vanhaa mitä aina, etsin ongelmia lisää vain itselleni. Sehän on normaalia minulta." Wini mutisi ja katsoi aikaisempia tiluksiaan, hän ei ollut vieläkään edes koskenut leipään, eikä ollutkaan koskemaisillaankaan. Wini huomasi Henryn palelevan.
"Sinähän olet ihan jäässä!" Wini huudahti hiukan huolestuneesti, sillä Henry voisi olla alttiina kaikille mahdollisille kulkutaudeille, jos hän paleltuisi.
"Odotahan.." Wini sanoi ja otti Henryn molemmat kädet omien käsiensä väliin, Winillä kulki kylmätväreet selkää pitkin, koskettaessaan Henryn jääkylmiä käsiä. Wini mutisi jotain ja hänen omista käsistään lähti lämmintä ilmaa, joka lämmitti Henryn käsiä. Hetken päästä Wini laski Henryn kädet takaisin tiskille.
"Joko ne lämpenivät?" Wini kysyi ja hymyili jälleen kerran, jokin sai pakostakin Winin hymyilemään, ilman että hän itse väänsi suutansa hymyyn. Winin poskissa näkyi pienet hymykuopat, joita hän itse edes tiennyt tulevan hänen kasvoilleen. Winin sydän hakkasi normaalia lujempaa.
'Mitä tämä on?' Wini kysyi itseltään päänsä sisällä ja kiirsi katseensa käsiinsä Winin sisällä oleva tunne oli vain entistä enemmän oudompi. Se tunne sai Winin haluamaan piiloutua jonnekkin, jokin ei ollut aivan normaalisti kohdillaan hänessä itsessään.
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Touko 2008, 14:13

Henry

Henry hätkähti pienesti Winin huudahdukseen siitä, että Henry oli ihan jäässä. Tottahan se oli, joten Henry nyökkäsi pienesti ja hymähti itsekseen. Sitten Wini nappasi hänen kätensä omiinsa. Henry katsoi kysyvästi ensin Winin kasvoihin ja sitten heidän käsiinsä, kunnes tunsi käsiensä lämpenevän yllättävän nopeasti. Henry sulki silmänsä ja nautti lämpimästä ilmasta, kunnes Wini päästi käsistä irti ja laski ne takaisin tiskille.
"k-kyllä. kiitos sinulle" Henry sanoi tunnustellessaan lämpimiä käsiään. Ne olivat nyt mukavan lämpimät ja Henrystä tuntui kuin lämpö käsistä olisi levinnyt käsivarsia pitkin koko kehoon, saaden hänet tuntemaan itsensä erittäin rentoutuneeksi, kotoisaksi ja turvalliseksi, aivan kuin mikään ei voisi olla pielessä.
Henry katseli hetken aikaa käsiinsä, kunnes nosti katseensa Winiin joka hymyili katsellen omia käsiään.
Henry laski päätään hieman nähdäkseen Winin kasvot paremmin ja hymyili pienesti.
"Mikä on?" Henry kysäisi hymyillen, samalla kun suoristi selkäänsä.
"Vaikutat erillaiselta... onko jotain sattunut?" Henry kysyi, nojautuen jälleen toisella kädellään pöytään ja jäi tuijottamaan Winiä pienesti hymyillen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Anonymous » 17 Touko 2008, 14:53

Winifred.

Winin sydän jyskytti lujempaa ja lujempaa, hän meinasi jo ensin lähteä pois, mutta se olisi vielä oudontanut tilannetta, sillä ei Wini yleensä pois lähtenyt yllättäen.
"Ei ole sattunut, kai. Minulla on vain hiukan outo olo." Wini vastasi hiljaisella äänellä Henryn kysymykseen ja peitti naamansa osaksi käsiinsä. Wini tunsi oman naamansa punottavan.
'En kai vain ole...' Wini hätkähti mielessään, hän alkoi entistä vahvemmin olla varma mikä tunne hänet oli vallannut. Wini vilkaisi Henryyn päin, joka tuijotti häntä hymyillen, mutta juuri nyt Wini ei päästänyt hymyä naamalleen.
"Eikä.." Wini mutisi itsekseen. Winin silmät olivat muuttuneet ja niistä huomasi, ettei Wini tiennyt mitä tehdä tai ajatella. Hän huokaisi pitkään ja naaman väri oli aika punertava tai no poskiin oli ilmestynyt punertavat täplät tai olivat ne olleet siinä jo aikaisemmin, mutta nyt ne olivat entistä punaisemmat, eikä niiden peitäminen enään kovin helppoa ollut. Wini oli itse sekasorron partaalla. Winin katse alkoi etsiä jotain minne voisi piiloutua, vaikkei kylläkään lähtisi oikeasti minnekkään piiloon, se olisi vain tosi epäilyttävää.

||Outoa kirjottaa Winistä tämmöstä tekstiä X'D||
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Touko 2008, 13:15

Henry

Henry katsoi hymyillen kun Wini selitti ettei hänelle ollut sattunut mitään.. kai? Hänellä oli vain hiukan outo olo? No.. Henry ei siihen osannut sanoa mitään, joten jätti asian sikseen. Kai se outo olo menisi ohi aikanaan, ehkä se johtui siitä että Wini oli väsynyt? Tai, eihän Henry tiennyt oliko Wini väsynyt, mutta oletti, koska olihan tyttö juuri nukkunut majatalon tiskillä.
Wini oli peittänyt kasvonsa käsiinsä ja vilkaisi nyt häneen päin, todeten pian puoli ääneen itsekseen eikä. Henryltä meni sekin vähän ohi, joten hän ei lähtenyt asiasta sen pahemmin kyselemään, vaan tyytyi hymyilemään pienesti. Tosin Henryn hymy levisi pienesti, kun hän huomasi Winin olevat tulipunainen.. mikä tytöllä oli? Olisihan Henry voinut lähteä sitä veikkaamaankin, mutta antoi asian olla...
"ehkä sinä olet vain väsynyt?" Henry sanoi nousten ylös tuolita ja jäi seisomaan Winin viereen.
"onko sinulla jo huone täällä? Voin saattaa sinut sinne, ehkä outo olosi paranee, jahka pääset nukkumaan" Henry sanoi laskien kätensä Winin olkapäälle ja hymyili jälleen pienesti.

// no uskon :'D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Anonymous » 18 Touko 2008, 14:43

Winifred.

"Ei se johdu väsymyksestä.." Wini huokaisi ja peitti edelleen naamaansa. lihan hän väsynyt, mutta ei nyt sentään hän mennyt tälläiseksi väsymyksestä. Hän hätkähti hiukan, kun Henry laittoi käden hänen olkapäällensä.
"On huone, mutta tuskin sitä enään pahemmin tarvitsee, sillä kohta on jo aamu." Wini huokaisi ja otti kätensä pois naamalta. Wini siirsi katseensa ulos ikkunasta, sillä taivas oli alkanut jo vaalenemaan huomattavasti, se oli hiukan punertava. Winin kasvoilla oleva puna oli alkanut haalentumaan. Hän huokaisi syvään ja siirsi katseensa maahan, hän sulki silmänsä ja nojautui pöytään. Winin kasvoista huomai, ettei hän ollut nukkunut kovin hyvin muutamaan päivään. Hän haukotteli ja avasi silmänsä, sillä hän ei aikonut enään nukahtaa tiskille.
"Eikö kukaan ole huolissaan linnassa, kun sinä olet vaeltelemassa ties missä aina?" Wini kysyi haukotellen ja katsahti Henryyn kysyvästi, sillä ei ole kovin normaalia varmaan, että prinssi vaeltelee ympäri maata ja käy haltioiden piilopaikassa ja tekee kaikkea isäänsä vastaan.
"Ja niin muuten, ihmettelen myös sitä, että sinä käyt haltioiden piilopaikassa. Eikö kukaan ole tietoinen, että käyt sillä?" Wini esitti toisen kysymyksen heti edellisen perään. Katseen hän sirsi tiskille.
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Touko 2008, 13:18

Henry

Wini kertoi ettei ollut väsynyt.. no, ei väkisin ja oli Winillä kuulemma huonekkin, mutta ei tarvinnut sitä enää sen pahemmin, kun aamukin oli jo tulossa. Nyt Henrykin sai kiinni aikataulusta, aiemmin kun hän ei ollut niin tietoinen kellosta. Henry istahti takaisin Winin viereen ja mietti hetken itsekseen, oliko hänellä tänään jotain tehtäviä? Linnalla ei ainakaan.. kukaan siellä ei odottanut edes sitä, että hän palaisi linnalle näinkin lyhyen ajan päästä, eikä hän pahemmin mitään tekisikään vaikka käskettäisiin ja ainoa joka häntä voisi käskeä oli hänen isänsä.. ja hänen ja isänsä välit nyt tiedettiin, joten se siitä.
Henry vilkaisi Winiin kun tämä esitti kysymyksensä haukotelle.. vai ei ollut väsynyt? Henry hymyili vinosti ja katsoi kysyvästi Winiin, kunnes nojautui lähemmäksi häntä jotta voisi puhua pienempään ääneen.
"eivät he edes huomaisi jos olisin linnalla, joten tuskin se heitä haittaa jos olen poissa. Ainoa joka saattaa hieman olla huolissaan, on siskoni, mutta siihen se jää" Henry selitti ja vilkaisi nopeasti ympärilleen, ennen kuin jatkoi " Ei, kukaan ei ole tietoinen siitä että käyn siellä. Vain muutama tietää sen, mutta ei heillä ole mitään todisteita asiasta.. ja minua ei voi syyttää mistään, ilman todisteita." Henry selitti ja hymyili jälleen. Nyt hän kuulosti jo hieman kieroltakin suunnitelmineen, eihän kukaan voinutkaan todistaa sitä, että hän kävi haltijoiden kylässä! Vain muutama haltija tiesi hänen käyvän siellä, ja Henry pystyi vakuuttamaan että nämä eivät varmana ilmiantaisi häntä! Sitten Henry vilkaisi Winiä silmiin ja hymyili pienesti.
"entä itse? Sinähän olet haltijoiden puolella ja silti olet täällä?" Henry sanoi hymyillen.. eihän hän tietenkään Winiä aikonut ilmiantaa! Se oli varma, ei hän nyt halunnut nähdä Winiä köyden jatkona.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Anonymous » 25 Touko 2008, 10:41

Winifred.

"Hah, työskentelen Aranille, vaikkakaan nyt ei juuri satu olemaan mitään tehtvää ja muutama tuttuni asuu täällä, vaikka ovatkin taruolentoja. Yritän myös tarvittaessa auttaa kaikissa kahakoissa." Wini selitti pienellä äänellä ja varmisti, ettei kukaan ollut kiinnostunut heidän kesustelustaan, mutta juuri nyt kukaan ei näyttänyt välittävän.
"Hmmm.. Ompa täällä moni sammunut." Wini sanoi yllättäen tarkaillessaan huoneessa olevia ihmisiä, jotka olivat joko sammuneet tai olivat muuten vain sammumis pisteessä. Huoneessa ei ollut montakaan ihmistä tai taruolentoa, joka olisi selvinpäin Winin ja Henryn lisäksi. Yllättäen Winin silmät kävivät molemmat punaisina ja Winin ilme muuttui.
"Täällä ei ole kovin turvallista.." Wini kuiskasi Henrylle.
"Aistin isäsi miehiä, en tosin tiedä mitä heillä on aikeena, mutta jokin varoittaa minua heistä." Wini jatkoi kuiskaamista. Wini sulki silmänsä ja keskittyi selvittämään mitä oli tapahtumassa.
"He ajattavat jotain haltiaa, joka on kylläkin vasta lapsi." Wini sanoi ja loikkasi ylös penkistä kauhistuneen näköisenä. Wini oli menossa paniikkiin, sillä hän pelkäsi pienen haltian puolesta. Lapsi oli joko eksynyt tai lähtenyt leikkimään pikku sankaria.
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Touko 2008, 19:59

Henry

Winillä ei siis ollut mitään vakituista syytä olla täällä, ainakaan Henry käsityksen mukaan, muuta kuin nyt tutut ja kahakat. No, mikäs siinä. Henry vilkaisi ympärilleen, Winin mainitessa sammuneet.. Henry olisi voinut pistää päänsä pantiksi siitä, että hän ja Wini olivat ainoat selväpäiset tiskin tällä puolella juuri nyt. Kaikki muut olivat melki sammuneet jo, elleivät sitten olleet jo tehneetkin sen. Sinänsä.. melko säälittävää. Ihmisten kylissä oli kapakoita, joissa ihmiset ryyppäsivät ja menivät sitten riehumaan kaduille. Kaduilla hillui orpoja ja kulku eläimiä, eikä sitä voinut olla huomaamatta kadun kulmilla pyöriviä prostituoituja.. haltijoiden kylässä oli niin paljon erillaisempaa.. paljon puhtaampaa ja kauniimpaa. Siellä ei edes juotu alkoholia! Paitsi ehkä joskus viiniä..
Winin silmät muuttuivat punaisiksi.. Henry vilkaisi kysyvästi Winiin ja ilme muuttui yhä kysyvämmäksi kun Wini sanoi, ettei täällä ollut turvallista?
"mitä sinä tarkoitat?" Henry kysyi, mutta Wini jo vastasikin että hän aisti hänen isänsä miehiä, mutta ei tiennyt näiden aikeista... kunnes sanoi näiden jahtaavan haltijaa?! Henry nousi siinä samassa missä Winikin ja vilkaisi ovelle.
"He jahtaavat lapsi haltijaa? Mitä haltija täällä tek--" Henry sanoi, mutta jätti lauseensa kesken kun näki ikkunan ohi viipottavan nuoren haltijan ja vähän matkaa tämän perästä tuli ainakin kolme vartijaa.
"Meidän pitää auttaa häntä.. täällä jos jää kiinni niin se on aivan varma kuoleman tuomio" Henry sanoi ja lähti kävelemään ovelle ja siitä ulos, suunnaten siihen suuntaan mihin vartijat ja haltija olivat juosseet.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Anonymous » 12 Heinä 2008, 22:21

Winifred.

Wini lähti perään juosten, sillä lentämiseen hänellä ei voimia ollut tarpeeksi, ei hän ollut nukkunut pitkään aikaan kunnolla. Wini näki haltijan kääntyvän pienemmälle kujalle.
"Tuo on umpikuja." Wini rääkäisi kauhusta valkeana Henrylle. Wini ei niin välittänyt, jos joku tappoi jonkun, kunhan pikkulapsista pysyttäisiin erossa, niin kauan se oli Winille vielä ihan selvää, mutta nyt... Wini nopensi askeltaan ja oli pian kujalla. Sotilaat olivat jo aikeissa ampua haltijan, joka kyhnötti nurkassa pelokkaana ja itkuisena.
"Nyt riitti!" Wini karjaisi jo vähän matkan päästä, eräs sotilas kääntyi ja ehti tarttua Winiin, ennen kuin Wini sai miekkensa pois tuvesta. Wini kiljahti, kun sotilas paiskasi hänet päin seinää. Hän joutui sulkemaan silmänsä kivusta valuessaan seinääpitkin maahan istualteen.
"Mikä ongelma?" Toinen sotilas kysyi.
"Joku tyttö yrittää puuttua meidän asioihin.." sotilas, joka seisoi Winin edessä naurahti ja tarttui Winiin.
"Eikö teinien pitäisi olla kotona jo nukkumassa? Hä?" sotilas virkkoi ivallisesti Winille ja nosti hänet rinnuksista ilmaan. Wini piti päätänsä alaspäin suunnattuna.
"Hei sinä torvelo, päästäks minut alas ihan mielellään? Ja täällä on joku, jonka ei kannata alkaa just nyt pottuileen mulle, tajuaks?" Wini puhui selvästi, eikä ajatellut, että juuri nyt vaan suututti kokoajan sotilasta enemmän ja enemmän.
"Mitä sie rääpäle alat mull..." sotilas karjui, mutta jätti kesken, sillä Wini kohotti katsettaan, molmmat silmät paloivat punaisina.
"Mikä hätänä?" Toinen sotilas kysyi ja kääntyi katsomaan ja näki ehkä sen mitä kukaan ei oikein haluaisi nähdä. Hänen toverinsa lyyhistyi kasaan valkean värisenä ja pelokkas ilme naamallaan. Toinen sotilaista vetaisi miekkansa esiin.
"Hei meillä taitaa olla isompi ongelma, kuin se pentu.." sotilas sanoi muulle ja muut kääntyivät ympäri katsomaan. Winin pää oli taas alaspäin suunnattu, sillä hän ei itse tajunnut, mitä oli tehnyt sotilaalle, mutta hänen edessään maakaava sotilas oli kuollut. Kaikilla oli aseet esillä ja Wini veti omansa myös ja nosti katseensa. Sotilaiden ilme muuttui uhoavasta hämmentyneeksi ja pelokkaaksi. Haltia nousi piilosta.
"Wini!" lapsi haltia huudahti ja juoksi Winin luokse, nyt myös Wini tunnisti lapsen.
"Mitä teet täällä?" Wini murahti lapselle hiukan vihaisella äänellä.
"Eksyin..." Lapsi nyyhkytti ja tarrautui Winiin lujalla otteella, eikä halunnut päästää otetta ja yhtäkkiä Wini alkoi hiukan horjua, sillä hän oli yli väsynyt. Wini ei edes tiennyt oliko Henry paikalla, vai ei. Juuri nyt Wini oli itsekkin aika peloissaan, omien voimiensa vuoksi, muttei näyttänyt sitä ulospäin.
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Heinä 2008, 14:54

Henry

Henry juoksi Winin kanssa sotilaiden perään, kun nämä pinkoivat pienen haltijan perässä. Pian Wini rääkäisikin että kuja, jolle haltija kääntyi oli umpikuja.
"Oletko varm--" Henry aloitti mutta sitten matka tyssäsi.
Hän oli törmännyt tumma pukuiseen mieheen ja kerkesi vain näkemään kuinka Wini jatkoi matkaansa haltijan perään.
Henry oli törmäyksen voimasta lentänyt persuuksilleen maahan ja nousi nyt nopeahkosti ylös, aikeissa jatkaa matkaa samantien, mutta henkilö kehen hän oli törmännyt, tarttui häntä käsivarresta ja veti takaisin.
"Missä on anteeksipyyntö nuori her.. vai että prinssi Henry, siitä onkin jo pitkä aika!" Mies sanoi ja virnuili erittäin ilkeästi.
Tämä mies oli kaikkein pahin niistä, keihin Henry saattaisi törmätä.. hänen kotiopettajansa. Henry kirosi mielessään ja hymyili vaivautuneesti, koittaen selittää entiselle opettajalleen että nyt oli tosiaan kiire.
"On siinäkin prinssi.. juokset pitkin katuja päin vanhuksia.. ja mitä sinulla on päälläsi?! Herra siunaa ja varjele, ei prinssin kuuluisi tuollaisissa vaatteissa kulkea! Tekin voisitte tehdä jotain rakentavampaa kuin metsissä juoksentelu ja haltij--"
Pidemmälle mies ei päässyt, sillä Henry avasi suunsa keskeyttäen miehen.
"Kuules vanha haahka! Minulla on kiire ja jos sinä et päästä minusta nyt irti, pidän huolen että kuolet huomenna hirttolavalla!" Henry karjui.
Mies tuijotti hetken aikaa silmät pyöreinä, kunnes päästi irti Henrystä.

Henry lähti samantien juoksuun Winin ja muiden perään, toivoen vain ettei mitään olisi sattunut. Kun hän saapui paikalle, Kaikilla oli aseet esillä ja yksi sotilaista oli jo kerennyt kuukahtamaan. Wini ei näyttänyt olevan kovin hyvässä hapessa, joten ehkä oli vain paras lopettaa tämä nyt..
"Aseet alas!" Henry huudahti astuessaan Winin ja pikku haltija lapsen eteen.
Sotilaat eivät tehneet aluksi mitään, mutta kun Henry toisiti käskynsä, aseet alkoivat laskeutua, tosin epävarmoin mutinoin ja katsein.
"Menen kummastakin näistä olennoista takuuseen. Joten herrat ovat hyvät ja poistuvat, he ovat minun suojatteja nyt!" Henry sanoi.. Tekihän se pahaa sanoa Winiä ja Haltijaa olennoiksi, mutta se kuulosti paremmalta sotilaiden korviin.
Lopulta vartijat - yksi kerrallaan - alkoivat häipyä, mutta Henry sai siinä osakseen erittäin vihaisia ja halveksuvia katseita..
"oletteko kunnossa?" Henry kysyi kääntyeessään ympäri, hymyillen pienesti.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Anonymous » 13 Heinä 2008, 19:36

Winifred.

Wini toljotti Henryä silmät pyöreinä ihmetyksestä, sillä ei Wini uskonut silmiään, sillä kaikkina kertoina, kun hän oli nähnyt Henryn sekaantuvan tappeluun, oli yleensä tullut tappelua lisää. Ensimmäinen kerta taisi olla Winin nähdä Henryn noin suorasanaisena. Wini katsahti pieneen haltiaan, joka oli tekertunut häneen lujin ottein ja itki kokoajan. Wini rauhoitteli haltiaa ja supatti tälle korvaan rauhoittaakseen, tosin se ei ollut kovinkaan Winin tapaista, yleensä hänen kommenttinsa käskisi pitää naaman kiinni tai ryhditäytyä, ei lohduttaa.
"Ihan hyvin...." Wini vastasi hiljaisella äänellä pienen tovin kuluttua. Winin päässä pyöri ja häntä heikotti, yllätteän Wini menetti tasapainonsa ja rojahti maahan istuelleen, hänen katseensa ei liikkunut, hän vain toljotti umpikujan seinää, kuin lumottu. Pieni haltia heilutti kättään Winin silmien edessä yrittääkseen saada Winin katseen liikkumaan, mutta edes Winin silmät eivät värähtäneet. Winin ajatukset pyöri aikaisemmassa tapahtumassa, hän ei tajunnut miten hän oli pystynyt tappamaan ihmisen pelkällä katseellaan. Wini oli kyllä huomannut, että hänen voimansa vahvistui mitä vanhemmaksi hän tuli ja hän sai uusia voimia, mutta ei osannut hallita vielä puoliakaan niistä. Winin silmissä alkoi pyöriä ja häntä pyörrytti, mutta Wini ei antanut itselleen luopaa kaatua maahan ja pyörtyä, hän taisteli kaikin voimin, että pysyi tajuissaan ja pieni haltija yritti saada Winiä nousemaan ylös jaloilleen, mutta Wini ei kyennyt edes sanomaan sanaakaan pienelle haltialle.
Anonymous
 

Seuraava

Paluu Brogan Majatalo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron