What happend to me?

Kaupungin paras ja kallein majatalo. Suuri ja avara, kodikas ja mukava. Majatalosta löytyy varmasti tilaa matkalaisille, joilla on rahaa taskussaan ja tarve päästä lepäämään pitkän päivän päätteeksi. Ruokaa ja juomaa löytyy, joskin majatalo ei ole Kallen kapakan veroinen juhlimispaikka. Huoneita löytyy niin aatelisarvoisille, kuin myös tavalliselle kansalle.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Heinä 2008, 14:33

Henry

Ihan hyvin.. Wini ehti sanoa ennen kuin luhistui maahan. Henry polvistui siinä samalla Winin vierelle ja laski kätensä tämän olkapäälle, pitäen huolen ettei Wini enää makuulleen kaatuisi. Pikku haltija heilutteli kättään Winin kasvojen edessä, mutta turhaan. Wini ei reagoinut mitenkään liikeeseen, toljotti vain seinään.
"Wini..." Henry manitsi hiljaa Winin nimen ravistellen tätä samalla pienesti olkapäästä.
"Vien sinut linnalle. Siellä olet turvassa ja saat levätä.. turha edes väittää että et tarvitsisi lepoa!" Henry sanoi samalla kun pujotti toisen käsivartensa Winin polvitaipeisiin ja siirsi toisen Winin selän taakse.
Sitten hän nosti Winin vasten rintakehäänsä ja vilkaisi ympärilleen.
"niin siis.. en tarkoittanut meidän linnaa vaan haltijoiden.." Henry huomautti vilkaisten pikku haltijaan ja lisäsi "sinun on paras tulla meidän mukaan niin pääset kotiin.. ja jos sinulla on huppu, peitä korvasi sen avulla".
Sitten Henry lähti kävelemään kohti metsää. Olihan haltijoiden kylään kohtuu pitkä matka, mutta onneksi Henryllä oli ratsu odottamassa metsän reunalla. Vaikka Henry juuri olikin palannut reissusta, hän oli valmis lähtemään uudestaan.. ei hän Winiä tännekkään voinut jättää, täällä kun sai kokoajan olla varuillaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Anonymous » 30 Heinä 2008, 20:44

Winifred.

Winin kuuli kaiken ja näki, muttei pystynyt edes hallitsemaan omia silmiiän, saatikaan mitään muutakaan ruumiin osaansa. Kaikki kumminki kuului ja näytti kaukaiselta, Winin korvissa soi ja häntä pökettyrri, yhtäkkiä hän tajusi olevansa Henryn sylissä, mutta hän ei pystynyt reakoimaan mitenkään vieläkään, eikä ajattelemaan mitä Henry sanoi, eikä hän enään edes kuullut kaikkia tämän sanoja, vain osan, katkenneissa pätkissä, hänen korvissa oleva humina lujentui ja lujentui, hänen oma ruuminsakkin tuntui olevan jonkun muun ja hän pystyi vain seuraamaan sivusta mitä tapahtui, hän tuskin edes tunsi mitään. Ja yllätteän kaikki pimeni korvissa kuuluva humina muuttui ääneksi joka toisti sekalaisia sanoja, ääni jonka hän kuuli kuului jollekkin, jostain kaukaisesta menneisyydestä, ääni jonka kantajaa Wini ei kyennyt muistamaan, vaikka kuinka hän yritti yhdistää sitä kaikkiin tuntemiinsa henkilöihin. Hiljattain pieni kuva muodostui, mutta se oli sumea. Silmät kuten Winillä, kasvon piirteet myös, mutta kuka se oli?

//Jatkaks sie vaikka Haltioiden linnalta? Mie saatan jättää Twiggyn ja Arthurin pois joksikin aikaa, jolen kokonaan, ku ne ei oikein enään inspaa.. Ja tilalle saattaa tulla yksi hahmo, josta mie jo tuossa kerroin, se tulee Winin menneisyydestä :D mutta siittä henkilöstä ei ole puhuttu Winin esittelyssä.//
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Heinä 2008, 22:24

// okei, pistä vaan hahmoesittely viekkuun jos lisäät sen niin katotaan sitten ^^ ja uusi peli on täällä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Brogan Majatalo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron