Run and ran, but never found.. Part 4

Kaupungin paras ja kallein majatalo. Suuri ja avara, kodikas ja mukava. Majatalosta löytyy varmasti tilaa matkalaisille, joilla on rahaa taskussaan ja tarve päästä lepäämään pitkän päivän päätteeksi. Ruokaa ja juomaa löytyy, joskin majatalo ei ole Kallen kapakan veroinen juhlimispaikka. Huoneita löytyy niin aatelisarvoisille, kuin myös tavalliselle kansalle.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Anonymous » 16 Joulu 2007, 13:28

Winifred.

Wini alkoi huolestua pahemmian kerran, kun tyttökin vielä ryntäsi sisään ovesta. Wini ei tiennyt mitä voisi sanoa tytölle ja piettää vielä itsensä kurissa, ajatukset olivat todella sekalaisia Winin päässä.
"Hänen pitää vielä levätä. Menehän vielä nyt. Haemme sinut kyllä sitten, kun veljesi voi paremmin." Wini murahti tytölle. Tyttö näytti hiukan pelokkaalat, että jokin olisi vialla kun Wini käyttäytyi tuolla tavalla. Lopulta tyttö sujahti nopeasti ulos huoneesta ja paukautti oven kiinni.
"Ei, ei ainakaan ennen ole ollut. Pelkään että lausuin jonkun sanan väärin." Wini sanoi huolestuneena tarkastettuaan, että tyttö oli tosiaan lähtenyt, eikä jäänyt salaa kuuntelemaan heitä. Wini katsahti poikaa, joka oli aluksi hiljaa, mutta äkisti alkoi vaikeroida. Winin silmät suurenivat hädästä.
"Hänellä saattaa olla sisällä veren vuotoja vielä. Hän saattaa kuolla.." Wini lausui paniikkintuneella äänellä ja katseli hätääntyneenä ympärilleen. Hän saattoi olla muninut jotain, mutta saattoi olla myös isommasta asiasta kysymys. Wini alkoi tarkastella haavaa, mutta mitään vikaa siinä ei näyttänyt olevan, verta ei ollut kerääntynyt sen ympärille paljoa yhtään, joten vuotoa sisällä ei näyttänyt olevan.
"Hän tarvitsee oikeaa lääkäriä vielä, sillä en minä ole mitään koulutusta saanut. Taikaani ei ole osoitettu haavojen hoitoon tai sairaiden parantamiseen, vaan taisteluun ne on jalostettu ja itsepuolustukseen. Demonien taijat ovat vastustajien tappamiseen." Wini sanoi miettivästi ja järkevästi, mutta tärisi pelosta, sillä hän oli osa vastuussa jos pojasta tulisi vammainen, siis henkisesti sekä fyysisesti.
"Pelkään, että pojalla ei ole enään toivoa yhtään." Wini lausui ja säälistä Winille alkoi kerääntyä kyyneliä silmiin.

//Kuuntelen samalla musiikkia, joten aika nähtävästi on aika paljon kirjoitusvirheitä.. XD//
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Joulu 2007, 15:44

Henry

"Oikea lääkäri voisi kyllä olla hyvä.. odota täällä" Henry sanoi ja juoksi ovesta ulos. Hän meni tiskille ja huusi majatalon omistajan paikalle.
"Käske apulaisesi valjastamaan paras hevosesi valmiiksi, pyydä nopeinta viestipoikaasi viemää viesti lääkärille: Hänelle tulee pian kiireinen potilas ja tämä ei voi odottaa! Lähetä paras ratsumiehesi potilaan mukaan, nyt on henki kyseessä!" Henry sanoi komentavasti, olihan hänellä siihen valtaakin.
Hän oli juuri lähdössä takaisin huoneeseen, kun tunsi nykäyksen hiassaan.
"Eikö veli olekkaan kunnossa?" Pikku tyttö kysyi silmät kostuen.
"Veljesi... en tiedä, sen näkee sitten" Henry sanoi taputtaen tyttöä päähän.
"Tunteeko kukaan tätä tyttöä?" Henry kysyi asiakkailta, mutta kukaan ei myöntänyt.
Henry otti tyttöä kädestä kiinni ja vei hänet vanhan rouvan luo.
"Rouva hyvä, viitsittekö vahtia tyttöä jonkin aikaa? Saatte kyllä maksun, jos se rahasta on kiinni" Henry pyysi harmaantuneelta, kiltin näköiseltä rouvalta.
"Voi kulta pieni, eihän tuo mitään. mukavaa vain saada juttuseuraa" vanha nainen sanoi hymyillen ja silitti tyttöä päähän.
"Mitä on meneillään?" vanha Nainen lisäsi.
" Hätätilanne" Henry sanoi ja lähti takaisin huoneelle.
Hän astui sisään ovesta ja käveli sängyn viereen. Sitten hän sujautti kätensä pojan alle ja nosti tämän käsivarsilleen.
"Tule, sain järjestettyä hänelle kyydin lääkärin luo, mutta pitää pitää kiirettä" Henry sanoi Winille ja lähti kohti ulko-ovea.

// no joo, kirjotusvirheet on arkipäivää xD eikä se nyt niin paljoo haittaa ^^ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Anonymous » 16 Joulu 2007, 22:27

Winifred.

"Hyvä, lähdetkö itse viemään poikaa? Minä voisin tulla mukaan, mutta en tarvitse hevosta, pääsen iman nopeamminkin." Wini lausui nopeasti, kun Henry oli nostanut pojan ylös. Koiranpentu vikisi Winin vieressä. Wini vain silmäsi koiraa ja liikkui nopeasti, auttamaan pojan raahaamisessa.
"Huh, nyt alkaa olla aika kiire." Wini vinkaisi, kun poika oli kavahtanut kokonaan kasvoiltaan valkoiseksi. Poika päästeli tuskan sekaisia ääniä.
"Taikani ei onnistunut korjaamaan, kuin osan, sillä en voinut keskittyä levittämään parannusloitsua, sillä en tosiaan tiennyt, että haava olisi niin suuri. Pian yleisaula näkyikin ja muutama mies tuli auttamaan pojan pihalle. Kumminkin pian piha oli tyhjä ja poika oli saatu hevosen selkään.
"Nyt on todella kiire, toivottavasti hevonen pääsee oikeastikkin lujaa." Wini sanoi huolestuneena, siitä selviäisikö poika edes paria minuuttia pitempään tuossa kunnossa. Hevonen säpsyi jatkuvasti jotain pihassa.
"Pelkään myös, että tuo hevonen on liian villi viemään sairasta lääkärille, vaikka eihän poika nyt itse ratsastakkaan, vaan on vain kyydissä. Vai?" Wini sanoi ja käänsi paljon kysyvän katseensa kohti Henryä. Pihalla oli aika kylmä ja se sai pojan tärisemään ja huutamaan. Huolestunut ilme näkyi selvästi Winistä tai ainakin yhtä hyvin kuin pojan tuska. Wini yritti miettiä järkevästi, miten he pääsisivät nopeiten lääkärille viemään potilaan, mutta ainoa ratkaisu oli hevosen kanssa.

//Perus... Paitsi minun pitäisi kiinnittää huomioita kirjoitusvirheisiin, ku opettaja mäkättää niistä jatkuvasti.//
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Joulu 2007, 17:40

Henry

Henry ei vastannut mitään Winille. Hän auttoi pojan hevosen selkään ja käveli sitten hevosen eteen, tarttui tätä häästä kiinni ja kuiskasi hevoselle jotain. Ensin vähän vauhko hevonen, rauhoittui ja kun henry päästi siitä irti, näytti aivan kuin se olisi nyökännyt.
"He, opin haltijoilta.." Henry huomautti pikku tempustaan Winille.
"Ja juu, kyllä vien hänet. sitä kautta saamme hänelle heti hoitoa. Tule vain mukaan jos pysyt kannoilla, mutta varo, tie saattaa olla liukas" Henry sanoi noustessaan hevosen selkään, pojan taakse istumaan.
Poika tärisi ja huusi, henry koitti rauhoitella tätä.
"Meillä tosiaan on kiire.. tule mennään" Henry sanoi ja potkaisi hevosta joka lähti suoraan laukkaan.
Henry ei kerennyt katsomaan, lähtikö Wini mukaan, mutta oletti että tämä olisi lähettyvillä.
Hevonen laukkasi pitkin kapeita kujia, läpi aukean, mukulakivitien poikki kohti lääkärin majataloa.
Lopulta he saapuivat lääkärin luo, Henry auttoi pojan pois hevosen selästä ja kantoi tämän sisään. Lääkäri olikin kuullut jo kiireisestä potilaasta ja oli valmis ottamaan tämän vastaan. Henry laski pojan pöydälle ja lääkäri alkoi tutkimaan tämän kylkeä, Henry odotti hiljaa että lääkäri sanoisi jotain, toivoen ettei pahin olisi tapahtunut.

// ja peruksilla jatketaan >_> //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Anonymous » 17 Joulu 2007, 19:58

Winifred.

Wini antoi Henryn mennä ensin pojan kanssa, ainakin jonkin matkaa. Pian heidän lähdettyään Wini meni varjoisalle ja muutti muotonsa pikimustaksi sudeksi. Wini lähti juoksemaan perään, muttei mennyt lähelle hevosta, ettei vain onnistuisi säikäyttämään sitä. Tie oli liian liukas ja kurvissa Wini lensi sivuluisulla talon seinää. Suusta pääsi pieni vinkaisu ja kipu pakotti Winin makaamaan jonkin aikaa paikallaan liikkumatta senttiäkään. Tuska vihloi kylessä, sillä kylki oli iskeytynyt suoraan talon nurkkaan. Muutama lapsi tuli innoissaan Winiä silittelemään, luullen Winiä koiraksi. Wini murahti ja hypähti nopeasti ylös. Samassa muutama aikuinen tuli paikalle.
"Susi! Lapset pois seltä, älkää härnätkö vaan sitä sutta!" yksi nainen huuso lapsille ja nämä pakenivat lähettyviltä, kuin sudet olisivat rutto. Wini vain ravisti päätänsä ja pinkaisi uudestaan matkaan, yrittäen liikkua hiukan rauhallisemmin ja hitaammin. Ohi menevät ihmiset hyppäsivä äkkiö pois tieltä, sillä Wini ei näyttänyt yhtään ystävälliseltä, kun kipu tuntui puukon sikuilta joka askelaalla. Wini kiri vauhtiian, sillä hän tiesi olevansa liinakin jäljessä ja että Henry olisi saanut pojan jo lääkäsille.
"Vihdoin.." Wini huokaisi, kun näki lääkärin talon, mutta oli liian turvatonta muuttaa muotoa, sillä paikan ympärillä pyöri paljon ihmisiä, varsinkin sairaita vanhuksia, jotka odottivat pääsevänsä hoitoon. Wini käveli portaat ylös ja kaikki ihmiset tieltä hypähtivät pois kiljaisten. Wini käveli ovelle ja alkoi raapia ovea, toivossa että joku huomaisi ja hän ulvoi. Monen ihmisen ihmettelevä katse tuijotti Winiä, joka suden muodossa yritti päästä jollain keinolla sisälle. Yhtäkkiä vini kuuli vierestään pennun vikinää, joka oli juuri se orpokoira, joka oli kokoajan Winin kimpussa antamatta hänelle rauhaa olla jossain rauhassa koirilta tai muilta eläimiltä.

//Perus, tai ehkä hiukan lyhyempikin >.<//
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Joulu 2007, 20:35

Henry

Lääkäri tutki poikaa hiljaa ja synkän näköisenä. Poika vaikerteli ja koitti sanoa jotain, mutta ei pystynyt.
Henry kuuli raavintaa ovelta, mutta ei avannut. Hän seisoi kädet ristissä katsoen lääkärin touhuja.
"Miltä näyttää?" Henry kysyi kun lääkäri suoristi selkänsä.
"Ei kovin hyvältä.." Lääkäri sanoi ja käveli Henryn luo.
"Poika tulee kuolemaan parin tunnin sisään, me emme voi tehdä mitään.. Papitar voisi, mutta hänen aikatauluillaan, tämä on mahdoton tehtävä. Meidän pitää vain antaa pojalle mahdollisimman mukavat oltavat" Lääkäri sanoi hieroen käsiään yhteen.

Henry oli hieman järkyttynyt, vaikka osasikin odottaa jotain tällaista.
"Mikä hänellä sitten on?" Henry sanoi vakavana, kuunnellen vieläkin raapimista ovelta.
"Sisäinen verenvuoto." Lääkäri totesi ja käveli pois, takahuoneeseen.
Henry käveli pojan luo ja otti tätä kädestä.
"Olen pahoillani.." Henry sanoi rauhoittavalla äänellä.
"Si..siskoni. Äiti käski vahtia häntä, mutta.." Poika puhui heikolla äänellä.
"Älä siskostasi huolehdi, minä autan hänet kotiin.. onko sinulla mitään toivetta?" Henry sanoi.
"Kerro äidille että yritin... ja kiitä sitä tyttöä, hän sentään yritti.." Poika sanoi ja sulki silmänsä.
meni minuutti ja toinenkin, sitten poika lakkasi hengittämästä ja hänen lihaksensa rentoutuivat. Hän oli kuollut.
Henry painoi päänsä alas.. mutta nosti sen jälleen kun kuuli ovelta vielä rapinaa. Henry otti pari nopeaa askelta ovelle ja avasi sen.
Hän oli saada sydänkohtauksen, harvoin sitä suden näkee ovella! Hän oli lähellä potkaista sutta, mutta nähtyään pienen pennun sen vieressä, hänelle valkeni.
"Wini?" Henry kysyi varovasti, jääden odottamaan että susi tekisi jotain inhimillistä.

// eipä haittaa ^^ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Anonymous » 17 Joulu 2007, 20:59

Winifred.

Wini tajusi, että Henry oli aikomaisillaan potkaista, joten hän hypääsi taaksepäin ja pentu meni äkkiä suojaan Winin jalkojen väliin. Henryn lausuessa Winin nimen Wini nyökäytti ja katsoi pöydällä makaavaa poikaa kysyvästi, hän kyllä tajusi, ettei poika hengittäny, mutta kumminkin tuijotti kysyvästi.
Poika kuoli, kuoli.. Osa syy minussa.. Wini syytti itseään mielessään ja vaikkei suden pitänyt osata itkeä, alkoi kyyneleet valua pitkin Winin turkkia ja silmiä alkoi kirvellä heti ensi kyyneleen jälkeen. Wini otti muutaman askelaan taaksepäin ja alkoi ulvoa, syyttäen mielessään itseään. Lopettaessaan ulvomisen hän oli muuttunut jotenkin molemmat silmät olivat täysin punaiset, sillä demonin veri kiehui hänen sisällään ja valtasi hänet ja hänen voimansa täysin. Turkki alkoi tuulen mukana heilua ja karvaan alkoi tulla sinisiä raitoja, enimmäkseen vaaleansinistä. Portaat alkoivat jäätyä ja pakkanen alkoi kiriä. Viha alkoi purkautua taikana ulos saaden aikaan kylmyyttä. Moni joutui pakenemaan portaikosta kauemmaksi ja oven pieli alkoi jäätyä. Jää alkoi levitä talon sisälle ja tukahdutti kaiken lämmön talosta. Lääkäri tuli ovelle täristen ja säikähtäneenä.
"Mitä täällä tapahtuu?" lääkäri kysyi ihmeissään ja tuijotti Winiä silmät pyöreinä. Winin jalkojen juuresta lähti tummia varjoja joka puolelle saaden aikaa kiljuntaa ja kirkumista. Wini tärisi vihasta, jota ei enään pystynyt hallitsemaan yhtään.
"Kaikki turhaa... Ihan kaikki... Eikä lääkärikään yrittänyt edes auttaa?!" Wini huusi saaden lääkärin menemään ihan valkoiseksi säikähdyksestä.
"Ta-taruolento.." Lääkäri änkytti ja katsoi kauhuissaan Winiä, joka oli hetki sitten näyttänyt vielä sudelta, mutta nyt karvassa oli sinertäviä raitoja ja silmät paloivat punaisina. Lääkäri yritti koskea Winiä ja rauhoitella, mutta Wini oli niin kylmä, ettei hän pystynyt edes laittamaan kättään metrin säteelle. Winin ruumiinlämpö laski niin paljon, että häneen koskeva paleltuisi automaattisesti.


//Onko sulla vielä mikään hahmo vapaana, sitä peliä ajattelin, ajattelin et ottaisin peliin nyt Twiggyn ja haluaisin haltioiden piilopaikkaan pelin.. Jos sinulle sopii? Haltioiden kylään? minä voisin aloittaa, jos sinulla on sopiva hahmo vapaana..//
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Joulu 2007, 22:02

Henry

Henry katsoi synkäsi Winiä joka ulvoi terassilla. Hän perääntyi sisäänpäin kun jää alkoi ilmestyä, hän oli kauhuissaan siitä mitä Wini juuri nyt aiheutti.
"älkää koskeko siihen" Henry sanoi lääkärille ja vetäisi hänet kauemmas Winistä.
"Wini.." Henry sanoi ja otti askeleen lähemmäksi jäätävää Winiä.
"Jos kuulet minua, lopeta. Tiedän että syytät itseäsi tästä, mutta se ei ollut sinun syysi! Joku muu häntä puukotti, et sinä. Sinä halusit auttaa ja autoitkin. Mutta sinun on turha syyttää itseäsi, tässä maailmassa on liikaa kuolemaa ja sinä yksin et voi ottaa vastuullesi niitä. Nyt on sota, sodassa kuolee, se on valitettavaa, mutta totta. Raivoaminen ei auta yhtään, mutta jos teet jotain hyvää, voit auttaa. Poika halusi kiittää sinua, kiittää sinua siitä että autoit. Hän antoi sinulle anteeksi, vaikka mitään et voinut tehdä." Henry selitti, toivoen että Wini kuuntelisi häntä.
"Katso ympärillesi. Ihmiset pelkäävät, pelkäävät kuolemaa. Jos kaikki ajattelisivat niin kuin sinä, maailma olisi parempi paikka, sota ei kuulu tänne. Mutta tähän sotaan kaikki ovat syyllisiä, jopa minä.. joten rauhoitu vihasi ei johda mihinkään muuhun kuin kuolemaan, Wini pyydän, rauhoitu" Henry sanoi ja kyykistyi katsomaan Winiä.
Pieni pentu tärisi hänen vieressään, ihmiset katsoivat kauhuissaan ja lapset olivat lamaantuneet pelosta. Tilanne oli kaaottiene ja Henry toivoi ja rukoili että Wini rauhoittuisi.

// Ooonhan minulla tuo Art, Aranin neuvonantaja vapaana, Terxxiltä ei ole tullut vielä ilmoitusta että haluaisi pelata tämän kanssa, joten oletan että se on vapaana ^^ eli jos vain kelpaa niin Artilla voisin pelata. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Anonymous » 18 Joulu 2007, 17:06

Winifred.

Wini kuuli Henryn sanoja, mutta hän sai vain pienen otteen omasta vihastaan, muttei tarpeeksi pysäyttääkseen itsensä, tavallaan oman toisen persoonan, joka tuli esiin harvoin.
"En ole enään oman itseni hallinnassa." Wini sai ulvottua suustaan, joka ei liikkunut edes Winin puhuessa. Hän puri omaa huultaan, niin että veri alkoi valua pitkin poskea ja keräsi punaista pientä lammikkoa allensa. Winin päässä soi sanoja, jotka yllyttivät vihaa. Wini oli kuin unessa, hän näki kaiken, muttei pystynyt hallitsemaan itseään. Wini alkoi kuulla pienen pennunulinaa, joka rauhoitti Winin mielen ja pakkanen alkoi laskea.
"Minun taijoistani on vain haittaa.." Wini vinkui, kun tilanne oli rauhoittunut. Lääkäri katsoi silmät pyöreinä vieläkin ja tutisi kylmästä. Vasta nyt Wini tajusi minkälaista vahinkoa hän oli aiheuttanut, mutta pian talo tulvi lämpöä, kun Wini hiukan auttoi. Pienet lapset alkoivat hyppiä Winin ympärillä, vaikka vasta olivat olleet aivan kauhuissaan tapahtuneesta. Tietä pitkin tuli myös tutun näköinen tyttö, se tyttö oli sen kuolleen pojan pikku sisko. Winin silmiä alkoi taas kirvellä, sillä hänen olisi pakko kertoa tytölle.
"Missä veljeni on?!" tyttö huusi juostessaan kohti Winiä ja Henryä, jostain syystä tyttö oli tunnistanut Wini, vaikakin tämä oli sutena juuri nyt.
"Hän.. Hän on.. kuollut." Wini sanoi ääni vapisten ja tuntien myötätuntoa tyttö kohtaan, joka alkoi itkemään. Samahan tapahtui Winille vielä hirveämpänä tuskana lapsena. Tyttö parkui ja parkui, eikä näyttänyt olevan lopettamaisillaankaan.

//Joo käyhän se :D teen topickin haltioiden kylään :)//
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2007, 19:20

Henry

Henry huokaisi helpotuksesta kun tilanne rauhoittui. Sitten hän näki tytön, sen saman tytön joka oli ollut majatalolla. Henry ei kerennyt sanomaan mitään, ennen Winiä.
Sitten tyttö alkoi itkeä, itkeä ja itkeä. Henryn kävi sääliksi pientä tyttöä.
Hän käveli tytön luo ja otti tämän syliin.
"Älä itke.. minä autan sinut kotiin, pääset äitisi luo" Henry rauhoitteli pientä tyttöä, joka lopulta lopetti rääkymisen, mutta kyynelehti silti.
Henry nosti tytön hevosen selkään ja käveli sitten lääkärin luo.
"Huolehdi että hänet haudataan hyvin ja mahdollisimman pian, kulkutaudit eivät saa levitä" Henry sanoi aivan lääkärin korvan vieressä, varoen ettei kukaan ylimääräinen kuulisi.
Sitten Henry kääntyi kohti Winiä ja kyykistyi tämän eteen.
" Minun täytyy nyt mennä, tytön pitää päästä kotiinsa.. ja isäni ei ole mielissään että hypin päivät pitkät omiateitäni. Olen pahoillani, mutta nyt minun täytyy jättää sinut. Kai sinä pärjäät?" Henry kysyi varovasti, katsoen Winiä silmiin.
Sitten hän nousi hevosen selkään, mutta jäi odottamaan Winin vastausta vielä, olisi ollut epäkohteliasta vain lähteä.

// selvä se ^^ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Anonymous » 18 Joulu 2007, 22:49

Winifred.

Wini seurasi Henryn liikkeitä, muttei puhunut mitään.
"Ymmärrän hyvin. Minunkin on varmaan paras palata, muutama tuttavani saattaa olla huolissaan." Wini sanoi nyökäyttäeen päätään ymmärtäväisen näköisesti.
"Toivottavasti tapaamme vielä." Wini sanoi ja hymyili. Wini kääntyi kohti metsää ja alkoi kävellä hiitaasti, sillä ihmisiä oli ympärillä, eikä hän halunnut mitään yheteen törmäyksiä yhtään kappaletta tälle päivälle. Wini ei kaivannut enään yhtään ongelmaa ainakaan juuri nyt, kun oli tapahtunut kaiken laista. Kun ihmisiä ei ollut enään lähellä Wini lähti juoksemaan niin nopeasti, kun vain uskalsi niin luikkaalla tiellä. Wini kiiti majatalon ohi, ilman hidastamatta edes vauhtiaan.

//Tää taitaa olla nyt tässä.. Tästä tuli todella lyhyt, sillä ei oikein inspannu tän lopun kanssa..//
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2007, 23:26

Henry

"Olen varma että tapaamme" Henry sanoi ja lähti kohti kylää samalla kun Wini käänsi selkänsä.

// juuh, kiitän ropetuksesta ^^ eikä tuo nyt haittaa vaikka loppu olikin lyhyt //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Brogan Majatalo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron