Friends or something more...?

Kaupungin paras ja kallein majatalo. Suuri ja avara, kodikas ja mukava. Majatalosta löytyy varmasti tilaa matkalaisille, joilla on rahaa taskussaan ja tarve päästä lepäämään pitkän päivän päätteeksi. Ruokaa ja juomaa löytyy, joskin majatalo ei ole Kallen kapakan veroinen juhlimispaikka. Huoneita löytyy niin aatelisarvoisille, kuin myös tavalliselle kansalle.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Noviisi » 05 Elo 2009, 22:28

Incin

Cheryl oli innostunut nähdä Incinin harjoittelevan uusia loitsuja. " Saat nähdä aamiaisen jälkeen, mutta saat varoa jonkin verran. Epäonnistuneet loitsut voivat olla vaarallisia." Incin varoitti. Tyttö kertoi jaksavansa odottaa miehen olevan mestari jolloin he voisivat asettua aloilleen yhdessä. Sitten tyttö pahoittelikin äskeistä sanomaansa. " Älä ihmeessä pahoittele. Sinun jos kenen kanssa haluaisin asettua aloilleni, kun sen aika tulee." Incin sanoi tytölle hymyillen. Oli ihanaa, kun Cheryl sanoi jaksavansa odottaa lopun ikäänsä Inciniä. " Olet oikeassa. En aio olla siellä ikuisesti, mutta jos kiinnyn paikkaan tai en muusta syystä saa poistua voin pyytää josko sinä saisit tulla." Incin sanoi tytölle ja suukotti tätä poskelle. Vai näyttivät Incin ja Cheryl nuoriparilta, tosin Incin ei pane sitä pahakseen. Cheryl kysyi halusiko Incin olla tämän kanssa. " Mitä tarkoitat? Minähän olen nyt sinun kanssasi." Incin ihmetteli. Loitsu ei myöskään tajunnut, mitä tyttö tarkoitti, mutta pelkäsi tämän tarkoittavan intiimisti. Se varoitti siitä Inciniä, mutta mies ei uskonut tytön tarkoittavan vielä sitä. Pian se aamiainen tulikin ja Incin lipoi myös huuliaan. Incin otti hiukan paahto leipää ja leikkasi juustosta, muutaman siivun. sitten hän asetti siivut leipänsä päälle ja piti kättä noin millin yläpuolella. Pian juusto suli leivän päälle. " Pidän juustosta sulana." Incin tokaisi ja haukkasi leipäänsä. Incin kulautti välillä maitoa. " Muistatko, kun isäntä mainitsi siitä, kun sotilaat kantoivat minut tänne tajuttomana?" Incin katsoi nyt parhaaksi kertoa pikkujutun. Incin alkoi selittää, miten toissa päivänä oli mennyt Blackin luo pyytämään apua täyttämään loitsukirjastaan puuttuva aukeama. Incin jatkoi tarinaansa kertomalla, miten Black oli solvannut mestariaan ja silloin loitsu tuli ulos niin pitkänä, kuin ikinä pystyi, valitettavasti Incin pyörtyi silloin. Välissä loitsu tuli kertoamaan, kuinka olisi haukannut Blackin pään irti, mutta tuo salakavalasti teleporttasi tajuttoman Incinin viereen ja uhkasi näiden olevan pulassa, jollei loitsu vetäytynyt. " ......loput arvaatkin." Incin lopetti tarinan. Incin ei munista pitänyt lähinnä sen takia, että niistä sai kamalia ilmavaivoja. Incin otti vielä muutaman siivun juustoa ja söi sellaisenaan.
Noviisi
 

ViestiKirjoittaja Crystal » 06 Elo 2009, 09:17

Tyttö oli innoissaan. "Aamiasen jälkeen? Kivaa." Cheryl sanoi nauraen. "Lupaan olla varovainen. Viimeisenä minä haluaisin epäonnistunutta loitsua päälleni." Cheryl sanoi. Tytön silmät loistivat innostuksesta, Incinin sanoessa että hänen kanssaan haluaisi asettua aloilleen kun sen aika tulee. Cheryl hymyili. "Kiva kuulla. Sitten me ostamme pienen talon ja siinä on pieni puutarha. Haluatko lapsia?" Tyttö selitti ja lopetti lauseensa yllättävään kysymykseen. "Olisi kyllä kiva, jos pääsisin sinne haltioiden paikkaan, mutta luulenpa, että he eivät päästä minua sinne, koska en osaa taikoa yhtään." Cheryl sanoi painaen päänsä alas. Miehen suukottaessa, tyttö hymyili ja kohotti päänsä. "Niin oletkin, mutta niin kuin..." Cheryl mutristi huuliaan, "Seurustella?" Noin, nyt se oli sanottu ja tyttö jäi katsomaan miestä kysyvästi. Cheryl nyökkäsi. "Muistan tietenkin." Tyttö sanoi ja kuunteli kiinnostuneena. Cheryl läimäisi kauhuissaan käden suulleen. "Se Black on kyllä liero." Tyttö sanoi vihaisesti ja nauroi loitsun sanoessa, että olisi haukannut Blackin pään irti. "Se olisi ollut oikein." Tyttö sanoi ja haukkasi paahtoleipäänsä. "En ymmärrä miten prinsessa katselee sitä miestä." Cheryl sanoi ja puisteli päätään. Tyttö söi juustopalansa ja otti haukun kananmunasta. Emäntä tuli kysymään, että oliko aamiainen maistunut. "Kyllä kiitos. Oli oikein hyvää." Cheryl sanoi hymyillen ja emäntä vei astiat pois. "Mihin aiot mennä harjoittelemaan?" Cheryl kysyi hymyillen.
Crystal
 

ViestiKirjoittaja Noviisi » 06 Elo 2009, 10:56

Incin

Tytön kysymys totta vie yllätti Incinin. " Ööö. Eikös ole liian aikaista miettiä sitä?." Incin kysyi Cheryliltä nolona. Cheryl sanoi Incinille, etteivät haltiat päästäisi häntä sinne, koska ei osaa taikoa. " Ehkä, ehkä et." Incin sanoi tytölle hymyillen. Cheryl tarkensi tarkoittavansa seurustelua. Se sai Incinin paniikkiin, koska hän ei ole eläissään seurustellut. Incinin posket, muuttuivat kirkkaan punaisiksi. Loitsu tuli ulos päätään aukomaan, " Pomo ei ole eläissään seurustellut, siksi hän ei nyt osaa vastata ja vieläpä paniikissa koko..." viimeinen lause jäi kesken, koska Incin pakotti loitsun takaisin sisälle. Valitettavasti loitsu oli oikeassa, ensinnäkin Incinin sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Toiseksi mies kävi päässään läpi 'mitä jos mokaan' tilanteita. " Tuota.........kyllä haluaisin, mutta kuten loitsu jo sanoi en ole eläissäni seurustellut." Incin myönsi tytölle. Ainoat kerrat jolloin Incin on " seurustellut" oli kännissä. Tosin joskus hän sai läpsyjä, joskus taas tytön rakastettu tulee ja antaa turpiin. Pistää miettimään, miten Incin on saanut pitää hampaansa. Cheryl ihmetteli mitä prinsessa näkee siinä miehessä. " Kaksi mahdollisuuttta, joko Black on lumonnut hänet tai sitten miehellä on pehmeä puoli, jonka näyttää vain prinsessalle." Incin sanoi tytölle mystisesti. Cheryl kysyi Inciniltä minne aikoi mennä harjoittelemaan. " Jonnekin missä en aiheuta tuhoja, mutta tekisi ensin mieli näyttää Blackille miten olen parantanut." Incin sanoi viimeisen virnuillen. Incin nousi pöydästä, käveli eteisen tiskille ja maksoi isännälle puolet viime yöstä ja toissayön. " Uskallankohan kohdata vielä Blackia, vai odotanko kunnes minua voi sanoa mestariksi." Incin kysyi Cheryliltä.
Noviisi
 

ViestiKirjoittaja Crystal » 06 Elo 2009, 13:22

"Ai lapsiako? No joo.. Meni taas vähän yli, mutta minä vain innostuin." Tyttö sanoi hymyillen. Cheryl katseli ihmeissään, Incinin mennessä paniikkiin, hänen sanoessaan seurustelusta. "Et ole? Ai.. Eihän se haittaa. Ei tarvitse olla seurustellut tietääkseen miten sen tekee. Kaksi ihmistä pitää toisistaan ja ovat virallisesti yhdessä. Ei sen kummempaa." Cheryl totesi. "Minä todella rakastan sinua. Ei meidän tarvitse alkaa seurustelemaan, jos sinua jännittää." Cheryl sanoi ja pussasi Inciniä suulle. Cheryl hymähti, Incinin sanoessa, että ehkä Blackilla on pehmeä puoli. "En tunne koko ihmistä, mutta mitä olen kuullut niin kallistun enemmän sen lumoamisen puolelle." Cheryl puuskahti. Tyttö käveli Incinin perässä tiskille ja maksoi oman osuutensa. Hän huikkasi heipat ja seurasi miestä. "Blackin sietäisi olla ylpeä. Mistä sinä hänet tähän aikaan saisit muka kiinni?" Cheryl kysyi ihmetellen. "Uskallat. Minä tiedän, että olet hyvä. Anna sille kurjalle velholle kunnon opetus. Oppisi olemaan." Cheryl sanoi topakasti. Tyttö astui pihalle ja jäi ihastelemaan ruusuja, jotka kasvoivat nätisti kukkapenkissä ikkunan alla. "Sieviä. Minäkin haluan kukkapenkin sitten kun meillä on talo." Tyttö tuumasi iloisesti. Aurinko paistoi ja pilvien perusteella päivästä tulisi hyvä. "Mihin menemme?" Cheryl kysyi Inciniltä. Tyttö kuunteli lintujen kaunista laulua ja unelmoi omasta pienestä mökistä, puutarhasta, Incinistä ja lapsista. Cheryl halusi paljon lapsia. Tyttö hymyili itsekseen ja odotti miestä. Kunpa hän voisi mennä Incinin mukana sinne haltijakaupunkiin. Olisi varmaan upea kokemus. Tosin hän saisi olla varovainen, ettei tulisi seivästetyksi siellä. Asiaa auttaisi, jos tuntisi yhdenkin haltijan, jonka kanssa olisi kaveri. "Sitten kun olet mestari niin pärjäät varmasti kolmellekin Blackille." Tyttö tuumasi nauraen.
Crystal
 

ViestiKirjoittaja Noviisi » 06 Elo 2009, 14:33

Incin

" Blackin voi tavata asunnollaan, jos tapaa tai sitten hän on viettänyt yönsä prinsessan kanssa." Incin kertoi mahdollisuuksia. Ulkona Incin kyllä mietti millaista olisi Cherylin kanssa elää. Ainakaan hän ei osannut vielä kuvitella huonoja puolia. " Vaikka samaan paikkan, kuin eilen tai jos haluat, voin yrittää näyttää Blackille." Incin vastasi CHerylin kysymykseen tarkoittaen viimeisen vitsillä. No Cheryl ainakin uskoi hänen pärjäävän ainakin kolmelle Blackille mestarina. " Oi Cheryl olet niin kultainen." Incin sanoi ja suukotti Cheryliä suulle. Loitsu ei enää jaksanut sihistä asiasta vaan murjotti. Lopulta sekin tuli ulos, koska sen oli pakko aukaista sanainen arkku. " Menisitte saman tien sänkyyn." Loitsu sihisi molemmille. Incin aikoi ensin läimäyttää sen sisään, mutta saikin idean. Incin veti loitsun kokonaan ulos ja materialisoi siitä aidon punaisen käärmeen. " IÄÄK MITÄ SINÄ TEIT MINULLE!!" Loitsu kiljaisi ja Incin alkoi kuristaa sitä ja nyt se sattui. Loitsu parka sihisi ja sähisi kivusta. " Tässä, jos aiot maksella kalavelkoja." Incin sanoi leikkisästi ja ojensi käärmettä Cherylille. Loitsu tietenkin sätki Incinin nyrkissä paikallaan ja yritti purra, jos Cheryl tulisi liian lähelle. Olikohan sillä myrkkyhampaita. Sitä loitsu ei tiennyt, mutta ei luottanut siihen, että oli.
Noviisi
 

ViestiKirjoittaja Crystal » 06 Elo 2009, 16:55

Cheryl mietti millainen kuninkaan velhon asunto voisi olla. Tyttöä hymyilytti ajatus Blackista, kaikkien eriskummallisten esineiden ja asioiden keskellä, pienessä puuhökkelissä. Tyttö naurahti mielikuvalleen. Ei nyt sentään. Se oli varmaan todella komea, kartanotyylinen talo, jossa olisi mitä kiinnostavimpia esineitä ja Black itse istuisi valtavassa, nahkaisessa nojatuolissa jakelemassa käskyjä ja tehtäviä alamaisilleen. Cheryl puisteli päätään ja hymähti. Incinin suukko tuli täytenä yllätyksenä ja Cheryl punastui. "Mennään vaan samaan paikkaan tai, jos herra velho on kotona voimme käydä sielläkin. Olisin hyvin kiinnostunut näkemään millainen talo velholla on." Cheryl naurahti. Loisun tullessa ulos, tyttö naurahti. "Voisimme vaikka mennäkin. Siitähän sinä tykkäisit." Cheryl tiuskahti loitsulle. Incinin taikoessa siitä aidon käärmeen, Cheryl nauroi katketakseen ja hipaisi käärmettä nopeasti leuan alta. "Olisit aika suloinen tavallisena käärmeenä." Cheryl sanoi nauraen. Tyttö pysytteli hiukan kauempana käärmeestä, ihan vain siksi ettei saisi puremaa. Loitsu näytti todella vihaiselta, mutta siitäs sai kun kiusasi heitä koko ajan. Cheryl virnisti tyytyväisenä Incinille. "En minä loitsulle mitään pahaa halua tehdä. Se on niin suloinen pikku käärme, että annan sille anteeksi kaikki mitä se on joskus sanonut minusta." Cheryl sanoi kiusoitellen loitsua. "Tule. Haluan nähdä taikoja." Cheryl tuumasi ja tarttui Inciniä kädestä. Hän lähti johdattamaan miestä kohti metsänreunaa, jossa he olivat eilenkin olleet.
Crystal
 

ViestiKirjoittaja Noviisi » 06 Elo 2009, 19:08

// Laitan uuden topicin metsän reunalle//
Noviisi
 

Edellinen

Paluu Brogan Majatalo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron