Täällä taas. (K-15 Luku omalla vastuulla)

Kaupungin paras ja kallein majatalo. Suuri ja avara, kodikas ja mukava. Majatalosta löytyy varmasti tilaa matkalaisille, joilla on rahaa taskussaan ja tarve päästä lepäämään pitkän päivän päätteeksi. Ruokaa ja juomaa löytyy, joskin majatalo ei ole Kallen kapakan veroinen juhlimispaikka. Huoneita löytyy niin aatelisarvoisille, kuin myös tavalliselle kansalle.

Valvoja: Crimson

Täällä taas. (K-15 Luku omalla vastuulla)

ViestiKirjoittaja Noviisi » 08 Elo 2009, 11:18

Incin

Cheryl kommentoi Incinin mestarin olevan viisas. " No on silloin, kun ei yritä nuoria naisia lirkutella." Incin vastasi naurahtaen muistolle, jossa mestari yritti lirkutella erästä tyttöä, mutta sai vain läpsyjä. " Joka kerta, kun sanon oman mielipiteeni, hän vastaa aina ' Jos olisin 80 vuotta nuorempi hän olisi anellut, minua ottamaan hänet'." Incin sanoi yrittäen matkia mestarinsa ääntä. Tyttö, sitten sanoi jotain, mistä Black olisi taatusti tappanut hänet. " Jos olisit ollut Blackin edessä et olisi uskaltanut sanoa sitä." Incin totesi ilkeilemättä. No onneksi Cheryl oli osittain helpottunut, ettei Black ollut tavattavissa. Cheryliä e vielä väsyttänyt. Sitten tyttö totesi mestarin olleen ankara. " No oli hän minulle kuitenkin, kuin isoisä." Incin sanoi Cherylille haikeasti. Joskus Incin erehtyi sanomaan tätä isoisäksi, mutta siitä mestari ei rankaissut. Oikeastaan vanhus hymyili, joka kerta, kun Incin häntä niin kutsui. No sitten Incin lähti kävelemään majatalon suuntaan. Incin ei tiennyt, että punaiseen kaapuun pukeutunut mies köpötteli kepin varassa heidän perässään. Vanhus kyllä katseli tyttöä himoiten, mutta ajatteli eri asiaa mitä luulisi. Vanhus köpötteli kepin varassa ihan kaksikon vanavedessä. " Onneksi poika ei ole tyhmä." Vanhus mutisi itsekseen.
Viimeksi muokannut Noviisi päivämäärä 10 Elo 2009, 15:03, muokattu yhteensä 1 kerran
Noviisi
 

ViestiKirjoittaja Crystal » 08 Elo 2009, 18:55

"Nuoria naisia? Kamalaa.." Cheryl totesi puistellen päätään. Tyttö nauroi, Incinin matkiessa mestarinsa ääntä. "Varmasti Black olisi tappanut minut. On minulla kuitenkin sen verran itsesuojeluvaistoa, että en olisi sanonut sitä Blackin kuullen." Tyttö totesi hiljaa, aivan kuin peläten, että joku kuulisi mitä hän sanoi. "Minusta on ihanaa kun ajattelet mestaristasi noin. Tottahan se on, vanhemmat ovat ankaria, mutta se vain tarkoittaa että he välittävät." Cheryl totesi hymyillen ja tarttui Inciniä kädestä kiinni. "Kohtaat kuninkaan velhon vielä joskus, sitten näytät hänelle." Tyttö sanoi nauraen ja pussasi Inciniä poskelle. Yhtäkkiä tytöstä tuntui kuin joku katselisi häntä. Cheryl katsoi olkansa yli ja huomasi vanhuksen heidän takanaan. "Kukakohan tuo on?" Cheryl kuiskasi Incinille, mutta jatkoi kävelyään. He olisivat kohta perillä majatalossa, mikä oli hyvä, sillä vanhus sai kylmän väreet kulkemaan Cherylin selkää pitkin. Tyttö ei tiennyt itsekään miksi, mutta jokin vanhuksessa pelotti ja jännitti häntä. Majatalo näkyi seuraavan kadun päässä ja Cheryl siirtyi lähemmäs Inciniä. "Kävellään nopeammin. Minua pelottaa." Tyttö kuiskasi ja tihensi askeleitaan. Pian tyttö olikin jo majatalon portilla ja astui ovesta sisään. Hän vilkaisi vielä taakseen ja totesi vanhuksen seisovan toisella puolella katua, kuin tarkkailen heitä. Isäntä tervehti heitä iloisesti. "Olen pitänyt huonetta varattuna teille." Isäntä sanoi. "Voi kiitos. Olet kultainen." Tyttö sanoi hymyillen ja oli juuri astumassa portaikkoon, kun vanhus käveli sisään. Cheryl kääntyi tuijottamaan vanhusta.
Crystal
 

ViestiKirjoittaja Noviisi » 08 Elo 2009, 21:25

Incin

Mukavaa, kun Cheryl uskoi Incinin näyttävän Blackille joskus. Kun Cheryl ihmetteli vanhusta takana Incin vilkaisi taakseen ja näki myös vanhuksen. Vanhus vaikutti oudolta, mutta Inciniä ei pelottanut. " Älä pelkää minä olen tässä." Incin vastasi tytölle kuiskaten ja kietoi kätensä tämän ympärille. Pian he olivat perillä ja Cherylin kiireestä päätellen tämä todella pelkäsi. Sisällä isäntä sanoi pitäneensä huonetta varattuna heille. Incinkin kiitti isäntää ja oli tulemassa CHerylin perässä portaikkoon, kun vanhus astui sisälle. Vanhus ei välittänyt Cherylistä, vaan kääntyi isännän puoleen. " Olisiko vapaata huonetta poloiselle vanhalle miehelle? JA mieluiten noiden kahden huoneen vierestä, jos saan pyytää." Vanhus kysyi isältä. Incin olisi sanonut papparaiselle suorat sanat, mutta jokin osa hänestä kielsi häntä. Isäntä katsoi varauslistaa mumisten. " On kyllä yksi ihan vieressä." Isäntä vastasi vanhukselle. Vanhus sanoi ottavansa sen huoneen ja isäntä ojensi tälle avaimen. Sitten vanhus käveli Cheryli viereen ja katsoi tätä päästä varpaisiin. " Iltaa vain kaunis neiti ja täytyy sanoa Incin melkoisen kaunottaren olet iskenyt." vanhus sanoi ja taputti Cherylin takamusta kepillään. Siitä Incin tajusi kuka vanhus oli. " Mestari Morgus." Incin sanoi, kyllä vanhus oli Incinin mestari. Vanhus nosti huppunsa ja alta paljastui miehen ryppyiset kasvot paksut viikset, pukinparta ja kalju päänlaki. " Sanokaahan neiti oletteko pojan yhden yön ilo vai tämän morsmaikku?" Morgus kysyi tytöltä lipevällä äänensävyllä. Incin häpesi mestariaan ja oli juuri tulossa vetämään papan eroon Cherylistä, mutta vanhus iski Inciniä mahaan kepillään. Tämä sai Incinin melkein menemään sikiöasentoon, mutta lyyhistyi vain polvilleen. " Hmph. Nykyajan nuoret." mestari mutisi ja jatkoi yläkertaan. Incinin vielä pidellessä mahaansa. " Se vanha vuohi ei näköjään ole luopunut kepillä läksyttämisestä." Incin tokaisi Cherylille. " Ai niin tule aamulla huoneeseeni, minulla on puhuttavaa." mestari huikkasi ja jatkoi käytävää pitkin huoneeseensa. Loitsu olisi halunnut ottaa mestarista haukun, mutta tiesi papparaisen olevan vahvempi, kuin näyttää.
Noviisi
 

ViestiKirjoittaja Crystal » 09 Elo 2009, 12:16

Tyttöä rauhoitti, kun Incin sanoi suojelevansa häntä. Cheryl kuunteli kauhuissaan, kun vanha mies pyysi huonetta heidän vierestään. "En voi nukkua yötäni kunnolla, jos tiedän että hän on seinän takana." Cheryl tuumasi hiljaa. Vanhus käveli tytön viereen ja tervehti kohteliaasti Cheryliä. Tyttö katsoi kummissaan, tämä näytti tuntevan Incinin. Sitten tapahtui jotain, joka sai Cherylin veren kiehumaan. Vanha mies taputti häntä takamukseen kepillään. "Olettekos kunnolla siinä!" Cheryl huudahti ja löi nyrkillä vanhusta poskeen. "Minun takapuoltani ette kepillä koskettele. Hävetkää!" Cheryl huusi kiukkuisena. Cheryl kuuli kuinka Incin sanoi tätä lipevää paskiaista mestariksi. Tämä siis oli Incinin mestari. "Minulle on yksi lysti mikä mestari olette, mutta antakaa olla viimeinen kerta kun koskette minuun!" Tyttö huudahti kiukkuisena. Sitte vanhus kysyi Cheryliltä, oliko hän yhden yön ilo vai morsian. "Tehän sen varmasti haluaisitte tietää! Tiedoksesi vain, että minä en ole mikään yhden yön juttu!" Cheryl kivahti ja tarttui Inciniä kädestä. Vanhus iski Inciniä mahaan kepillään ja Incinin polvistuessa, Cheryl riensi auttamaan tämän ylös. "Kävikö pahasti, kulta?" Cheryl kysyi ja katsoi murhaavasti Incinin mestaria. "Saat vielä maksaa tästä. En ehkä ole taikuri, mutta osaan minäkin kostaa. Omalla tavallani ja te tulette sen vielä näkemään." Tyttö sanoi ilkeästi. "Vihaan teitä!" Cheryl huusi vanhuksen perään. Tyttö auttoi Incinin ylös ja mutristi huuliaan. "Olipas törkeää häneltä. Olethan varmasti kunnossa?" Cheryl kysyi ja viha kiehui vieläkin hänen sisällään. "Olkoot vain mestarisi, mutta sanon vain, että minun lähelleni hänellä ei ole tulemista. Olisin voinut tappaa hänet siihen paikkaan." Cheryl tuumasi. Cheryl lähti kävelemään huoneeseensa, tukien Inciniä. Hän aukaisi oven ja istahti sängylle. "Kamala ukko. Miksiköhän sinun pitää mennä käymään hänen huoneessaan?" Tyttö mietti ja kaatoi vettä lasiin, pöydällä olevasta kannusta. Hän ojensi sen Incinille ja katseli tätä huolestuneena. "Olisinpa mestari velho niin kävisin kylässä mestarisi tykönä." Cheryl puhisi, kuitenkin jo hiukan rauhoittuneena. Cheryl kaatui sängylle ja katsoi Inciniä. "Tuletko viereen?" Cheryl kysyi.
Crystal
 

ViestiKirjoittaja Noviisi » 09 Elo 2009, 13:03

Incin

Incinistä oli hauskaa, että Cheryl löi mestaria. Valitettavasti mestari oletti Cherylin lyövän joten häntä sattui vähemmän. " Topakka tyttö." mestari sanoi ja hieraisi hiukan poskeaan. " Nykyajan nuoret eivät kunnioita vanhuksia. Muuten hyvä ettet ole yhden yön juttu, muuten ryppykin tuossa naamassasi olisi kaunistus." Mestari tokaisi viimeisen pahaenteisellä virneellä. Nähdessään tytön auttavan Inciniä vanhus vain hymähti. ja jatkoi huoneeseensa. Cheryl oli mukava, kun auttoi Incinin huoneeseen, mutta tukeminen oli hiukan liikaa. Huoneessa Incin lopulta nousi seisomaan omin jaloin ja hieroi hiukan mahaansa. " Cheryl olet oikeassa, ettei hänellä olisi asiaa lähellesi, mutta uhkailusi taisi tuoda hänelle mieleen kesyn pullasorsan. Ei pahalla." Incin tokaisi tytölle. Loitsu ei uskaltanut tulla ulos, se pelkäsi Incinin mestaria niin kovasti. " En tiedä, ehkä hän haluaa läksyttää, minua siitä kun häiritsin Blackia." Incin vastasi Cherylin kysymykseen. " Huonoja uutisia Cheryl, mestari Morgus oli aikansa suurin tulivellho. Tosin vanhemmiten velhot heikkenevät, joten voisit varmasti hakata hänet paljain käsin." Incin naurahti ja samalla seinän takaa kuului koputusta, " Olen vanha, mutten raihnainen poju ja unohditkos, että minun lähettyvilläni seinilläkin on korvat." kuului huuto seinän takaa. " Antaisit hiukan yksityisyyttä!" Incin aneli seinän läpi, mutta ei vastausta. " Noin se kääkkä minuakin vahti pienenä." Incin tokaisi kiukkuisena. Incin ei tiennyt mestarin lakanneen vahtaamasta äskeisen huudon jälkeen. Cheryl kysyi haluaisiko viereen. " Joo." Incin vastasi ja tuli Cherylin viereen. " Syy miksi mestari kysyi oletko yhden yön ilo johtui siitä, että hän saarnasi minulle yhden yön ilojen olevan synti. Vaikka hän ei välttämättä elä, kuten saarnasi." Incin kuiskasi Cherylille naurahtaen pienesti. Incin painoi korvansa seinään ja kuuli sen läpi heikkoa kuorsausta. " Nyt se papparainen nukkuu, eikä enää häiritse meitä tänä yönä." Incin sanoi hymyilllen voitonriemuisesti. " Se papparainen on kyllä ankara ja huono tapainen, mutta ei hän ilkeä ole. Joka kerta, kun tein jotain oikein ihan omin päin hän kehui minua niin, että rintani röyhistyi." Incin sanoi tytölle hymyillen pienesti.
Noviisi
 

ViestiKirjoittaja Crystal » 10 Elo 2009, 10:46

Sängyssä maatessaan Tyttö mietti millaista olisi ollut tuollaisen mestrin oppipoikana. Cheryl naurahti, Incinin puhuessa pullasorsasta. "Tiedän. Minä suutuin vain niin kauheasti." Tyttö totesi hymyillen. Cheryl käänsi katseensa mieheen tämän puhuessa Blackista. "Niin kai. Eikö hänen pitäisi olla enemmänkin ylpeä, että uskalsit mennä edes käymään Blackin tykönä." Tyttö sanoi, katsellen kattoon. Cherylkin naurahti, hänen ajatellessa miltä näyttäisi, jos hän hakkaisi jonkun. Varsinkin Incinin mestarin. Juuri sillä hetkellä mestari koputti seinään ja Cherylin oli vaikea pidätellä naurua, kuullessaan mitä mestari sanoi. Incinin anellessa hiukan yksityisyyttä, seinän takaa ei kuulunut mitään. "Hänellä on tarkka kuulo noin vanhaksi." Cheryl sanoi ja häntä hiukan puistatti ajatella, mitä muuta mestari saattoi kuulla. Cheryl käpertyi miehen viereen, tämän tullessa sänkyyn. Tyttö nyökkäsi päätään, Incinin kertoessa syyn miksi vanhus oli kysynyt, oliko hän yhden yön juttu. "Se on aika normaalia, että vanhemmat ihmiset saarnaavat jonkin asian olevan syntiä, mutta itse tekevät sitä koko ajan. Se tuntuu olevan etenkin näillä todella vanhoilla." Cheryl tuumi. Tytön oli vaikea uskoa, että mestari ei ollut ilkeä, siitä hän oli kuitenkin mielissään, että tämä oli muistanut kehua Inciniä aina, kun vain oli syytä. "Minun vanhempani eivät kehuneet koskaan. Heidän mielestään kehut tekevät lapsesta ylpeän. Sitten olisi kuulemma vaikea elää omillaan." Cheryl puuskahti. Hän kääntyi Inciniin päin ja suuteli tätä. Tyttö hymyili hiukan ja halasi miestä. "Ihanaa kun olet tässä." Tyttö sanoi hiljaa.
Crystal
 

ViestiKirjoittaja Noviisi » 10 Elo 2009, 12:22

Incin

Cheryl kyseenalaisti mestarin näkökannan asiasta. Ainakin jos mestarilta itseltään, kysyttäisiin. " Hän on vastaisi tuohon, että rohkea ja tyhmän rohkea ovat kaksi eri asiaa." Incin vastasi. Sitten mestarin huudon jälkeen Cheryl totesi tällä olevan hyvä kuulo. " Olisikin niin, mutta totuus on, että hän kuulee seinien läpi halutessaan ja joskus minusta tuntuu, että hän myös näkee seinien läpi." Incin vastasi siihen. Tosiaan mestari vahti Inciniä kuulemalla seinien läpi mitä tämä touhusi. Cheryl, sitten hiukan puhui vanhojen ihmisten saarnoista. " Joskus, maksulliset tarjoutuivat mestarin iloksi, mutta tämä kieltäytyi aina." Incin puolusteli mestaria. " Ikävää." Incin vastasi Cherylin sanottua jääneensä vaille kehuja. " Minustakin on ihanaa, kun sinä olet tässä." Incin vastasi ja halasi takaisin. Loitsu uskalsi viimein tulla ulos. " Minusta tuntuu, että se papparainen osaa nähdä mieliin, koska joskus kun vanhus katsoo pomoa, minulla on sellainen tunne, että hän näkee minut." Loitsu sanoi väristen. Incin silitti loitsua ja tämä vetäytyi helpottuneena takaisin sisään. " Ehkä mestari poimi minut siksi, että tiesi loitsun olemassa olosta." Incin sanoi mietteliäänä. " Mutta mitäs sanot, jos unohdetaan se vanha vuohi ja nukutaan?" Incin kysyi hymyillen ja suukotti Cherylin poskea. Incin riisui paitansa ja käpertyi peiton alla Cheryliin. Loitsu mietti omana tietonaan, toivoikohan mestari voivansa nähdä näiden kahden "hommat", jos niitä tulisi. Turhaan se oikeastaan murehti, koska mestari todella kuorsasi jo viereisessä huoneessa.
Noviisi
 

ViestiKirjoittaja Crystal » 10 Elo 2009, 14:12

Cheryliä puistatti, Incinin sanoessa, että mestari kuulee seinien läpi halutessaan. "Olisi kamalaa, jos hän myös näkisi seinien läpi." Cheryl totesi hiljaa. Cherylin kunnioitus mestaria kohtaan kohosi hiukan, kun Incin kertoi, että tämä oli aina kieltäytynyt maksullisten palveluista. Tyttö nyökäytti päätään ja hymyili. "No ainakin hänellä on edes hitusen järkeä päässään." Tyttö sanoi naurahtaen. Loitsun tullessa ulos, tyttö lähetti tälle lentosuukon ja katsoi sitten Inciniin. "Mestarisi ei siis välttämättä tiedä loitsusta?" Tyttö kysäisi. Tämä sai tytön mietteliääksi. Incin riisui paitansa ja Cheryl nyökkäsi, miehen ehdottaessa, että unohdetaan vanhus ja nukutaan. tyttö käpertyi Incinin viereen ja silitti tämän paljasta rintaa. "Minulla olisi parempi ehdotus." Tyttö sanoi hymyillen. Hän riisui paitansa ja suuteli Inciniä. Cherylin mielessä käväisi sama ajatus, kuin loitsunkin. Jos mestari todella näki seinien läpi, niin tarkkailisiko se heitä. Cheryl puisti hiukan päätään ja hymyili rakkaalleen. "Hyvää yötä, loitsu." Cheryl kuiskasi loitsulle, jos se nyt edes kuuli. Cheryl silitti Incinin rintaa hellästi. Hetken Cheryl kuunteli, kuuluiko toisesta huoneesta mitään. Vaimea kuorsaus kertoi vanhuksen nukkuvan sikeästi. Hän käänsi ajatuksensa mieheen ja hymyili tälle. Cheryl suuteli miestä pitkään. "Haluatko sinä?" Tyttö kysyi hiljaa ja katseli Inciniä.
Crystal
 

ViestiKirjoittaja Noviisi » 10 Elo 2009, 14:55

Incin

Olisi hirveää, jos mestari näkisi seinien läpi. Tosiaan mestarilla oli edes sen verran järkeä päässä. " En tiedä. Melkein olettaisin hänen tietäneen ja saattoi olla, että hän ei halunnut minun tietävän." Incin vastasi Cherylin kysymykseen. Sitten Cheryl riisui paitansa ihan alutoppia myöten. Tämä sai Incinin punastumaan voimakkaasti. Loitsu ei vielä tajunnut, mitä Cheryl aikoi ennen, kuin tuo riisui paitansa. "Anna mun kaikki kestää." Se valitteli lähinnä Incinin reaktiota pään sisällä ja vetäytyi taas jonnekin, mihin ei kuule näiden hommia, jos nämä nyt alkaisivat edes. Incin änkytteli hiukan Cherylin kysyessä haluaisiko tämä. Ei tarvinnut sanoa loppuun, Incin tiesi mitä tyttö tarkoitti. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa, kauhean kuuma ja kauhea jännitys. " Haluaisin k-kyllä, mut-ta en pysty vielä." Incin sanoi änkyttäen. Inciniä niin halutti, mutta jotenkin hänestä tuntui, ettei vielä ollut sopivaa. Johtuikohan se siitä tiedosta, että mestari oli viereisessä huoneesa vai pelottiko häntä sitä hän ei tiennyt. Mies kyllä katsoi hetken Cherylin rintoja, mutta ravisteli päätään ja kääntyi hänestä poispäin nolona. Miesparka, vai onkohan se Cheryl parka. Tyttö kuulosti olevansa valmis, mutta sitten mies ei olekaan.
Noviisi
 

ViestiKirjoittaja Crystal » 10 Elo 2009, 16:43

Cheryl katseli ihmeissään miehen punastumista, kun hän oli riisunut paidan. Varovasti hän silitti Incinin poskea ja hymyili. "Ei meidän tarvitse. Voidaan vaan olla vierekkäin ja nukkua." Tyttö totesi ja pussasi Inciniä poskelle. Hän huomasi Incinin tuijotuksen, mutta sitten mies kääntyi pois. "Rakas, olen pahoillani. Luulin, että sinäkin.." Tyttö totesi hiljaa ja silitti miehen selkää. "Ethän suuttunut?" Cheryl kysyi varovasti. Hän yritti tarttua inciniä kädestä ja ryömi peiton alle. Tyttö oli ihan oikeasti luullut, että myös Incin oli valmis. Cheryl katseli kattoon ja toivoi, ettei mies nolostunut niin pahasti, että suuttuisi. Ei hän ollut arvannut, että hänen paljas ylävartaonsa saisi miehen kiusaantuneeksi. Olihan tuo varmasti nähnyt yläosattomia naisia ennenkin, tai sitten Incin on ollut niin humalassa ettei muista. Tyttö katseli Inciniä surullisesti, häntäkin hävetti. "Olen todella pahoillani, oikeasti." Tyttö tuumasi. "Voisitko kääntyä tänne päin?" Tyttö kysyi sievästi. Cheryl antaisi miehelle ison pusun, jos mies kääntyisi katsomaan häntä. Hän silitti miehen hiuksia ja hymyili hiukan. "Voin yllä odottaa niin kauan kuin täytyy, kunnes olet valmis. Itsekin ehkä hätiköin liikaa." Cheryl myönsi ja kyynel tipahti silmäkulmasta tyynylle.
Crystal
 

ViestiKirjoittaja Noviisi » 10 Elo 2009, 17:15

Incin

Cheryl pyyteli anteeksi erehdystään. Incin oli paniikissa. Mies olisi nyt ahlunnut kadota, mutta Cherylin pyyntö kääntyä häneen päin lopulta tavoitti miehen. Incin kääntyi Cheryliin päin ja saikin pusun käännyttyään. " Minun tässä pitäisi pyytää anteeksi, menin paniikkiin tyhmästä asiasta." Incin sanoi tytölle pienesti häveten äskeistä reaktiotaan ja silitti tuon poskea. " En ole ennen nähnyt yläosatonta naista, paitsi ehkä humalassa." Incin myönsi tytölle. Se oli Incinin mielestä aika säälittävää, ettei muista nähneensä yläosatonta naista. Onneksi Cheryl ymmärsi, ettei hän ollut valmis vielä. Incin huomasi kyyneleen tipahtaneen, tytön silmäkulmasta. Mies tunsi itsensä syylliseksi. " Kiitos rakas." Incin sanoi tytölle ja suuteli tämän otsaa. Incin painoi Cherylin itseään vasten, eikä halunnut päästää irti vaan hiljalleen nukahti pidellen naista, jota rakasti. Aaww.

//Ääh nyt tuli lyhyt//
Noviisi
 

ViestiKirjoittaja Crystal » 10 Elo 2009, 18:26

//Awww. ^^ Söpöä.\\

"Ei se mitään." Cheryl sanoi hymyillen. "Äläkä luule, että olet minun mielestäni jotenkin säälittävä. Rakastan sinua, koska olet oma itsesi." Cheryl totesi pussaten miestä samalla. "Minusta oli sitäpaitsi ihana, että sinä kieltäydyit. Ja sanoit rehellisesti, että et ole vamis." Tyttö sanoi hiljaa. hetken Cheryl luuli kuulleensa askelia heidän huoneen oven takaa, mutta tarkemmin kuunneltuaan, sieltä ei kuulunut mitään ääntä. Toivottavasti mestari kuorsaa ja nukkuu sikeästi. Mitäköhän asiaa mestarilla on Incinille? Tyttö ajatteli ja sulki silmänsä. Incin kiitti häntä ja tyttö hymyili silmät kiinni. Hän käpertyi miehen kainaloon ja kuunteli hiljaisuutta, joka vallitsi majatalossa. Kaikki vieraat varmasti nukkuivat. Cheryl huomasi tasaisesta hengityksestä, että Incin oli jo nukahtanut. Hän katseli miestä hymyillen. Tämä näytti söpöltä nukkuessaan. Cherylillä oli turvallinen olo miehen käsien ollessa tämän ympärillä ja hän uskalsi vaipua uneen. Tyttö oli päättänyt, että ei ikinä luopuisi Incinistä. Cheryl näki unta heidän häistään ja lapsista. Tyttö oli nukahtanut pieni hymy huulillaan.
Crystal
 

ViestiKirjoittaja Noviisi » 11 Elo 2009, 13:11

Incin

Joko Cheryl ja Incin ovat henkisessä yhteydessä, tai sitten vain oudosta sattumasta nämä näkivät samaa unta. Valitettavasti Incinin uni katkesi lyhyeen, koska loitsu veti tämän omaan pikkutilaansa, joka oli unikuva luolasta. Loitus tuijotti Inciniä kysyvästi. " Kävipä nopeasti, no oliko niin ihanaa, kuin väitetään?" Loitsu kysyi. Incin tuijotti loitsua kiukkuisesti. " Emme tehneet sitä." Incin tyytyi vastaamaan loitsulle. " EN ollut valmis ja enempää en sano!" Incin huudahti, koska loitsu näytti siltä, kuin olisi aikonut kysyä miksei. Loitsu oli ihan ymmällään, mistä tuo sitten tietää olevansa valmis. Loitsu ei ymmärrä tälläisiä tunneasioita tai biologista kelloa. Ihmekös tuo, sillä ei ole niitä. Loitsu vain tuijotteli Inciniä yrittäen selvittää omin päin, mitä mies tarkoitti. " Ja nyt haluaisin takaisin uneeni jos saan pyytää." Incin sanoi loitsulle neutraalisti, mutta selvästi vihjaillen. Loitsu osoitti uniluolan suuaukkoa hännällään ja Incin vilkaisi siihen suuntaan, niinpä mies lähti aukosta ulos ja oli taas siinä kohtaa hääuntaan, missä sanotaan "tahdon" ja suudellaan morsianta. Valitettavasti uni katkesi kepiniskuun päähän. Incin heräsi kipuun ja melkein manasi. Sitten hän kääntyi ja näki lyöjän, mestari Morgus. " Kapea ahteri ylös punkasta poju, olet nukkunut pommiin." Mies sanoi ja miehen käsitys pommiin nukkumisesta oli yli aamukuuden. Vanhus heilautti keppiään ja peitto lensi nuoren parin päältä lattialle. Incin nousi ylös, mutta sitten muisti Cherylin olevan yläosattomana ja meni vanhuksen eteen, ettei tuo nähnyt tyttöä. " Älä jaksa kloppi, paita päälle ja tule." mestari sanoi Incinille ja tämän paita lennähti miehen naamalle, kun mestari oli taas heilauttanut keppiään. Incin kyllä puki paitansa ja sen hetken, kun miehen näkökenttä pimeni, mestari astui pois Incinin edestä ja vilkaisi Cheryliä. " Täytyy sanoa, että melkoinen ihme, ettette vielä menneet niin pitkälle, jos teillä molemmilla kerran on housut jalassa." mestari tokaisi neutraalisti. Incin olisi niin halunnut motata vanhusta, mutta tiesi saavansa vain lisää keppiä. " Miten pääsit sisälle?" Incin kysyi mestarilta kieroon katsoen. Varmasti ovi meni lukkoon heidän perässään. " Ovesta tietenkin, kuinkas muuten. Ja nyt ala tulla, minulla on sinulle paljon saarnaamista ja puhumista." mestari vastasi ja alkoi hinata Inciniä ulkopuolelle korvasta vetäen. Tämä oli noloa isoa miestä vetää korvasta vanhus, kuin kakaraa. Incinin huudot herättivät koko, muun majatalon ja käytävällä osa oli avannut huoneidensa ovet katsoakseen, mitä oli tekeillä. Jotkut nauroivat näylle, kun vanhus taluttaa miestä, kuin tuhmaa kakaraa. Mestarin huone oli auki ja vanhus veti Incinin sisään ja sulki oven perässään. Ensin kuului huutoja, jotakin, ettei ollut enää 10-vuotias. Sitten kepin isku ja sitten alkoi käydä hiljaiseksi. Keksustelu oli hetken rauhallista, mutta sitten joku huusi suureen ääneen " MITÄ" ja taas rauhallisempaa. Keskusteluun meni noin kaksi tuntia, ennen kuin Incin tuli ulos mestarin huoneesta.
Noviisi
 

ViestiKirjoittaja Crystal » 11 Elo 2009, 13:30

Cherylin uni katkesi kohtaan, jossa Incin oli juuri suutelemassa häntä. Tyttö avasi silmänsä ja kiljaisi nähdessään mestarin tuijottavan häntä. Äkkiä Cheryl vetäisi peiton eteensä ja mulkoili mestaria pahasti. "Huomenta." Cheryl sanoi ja hymyili Incinille. Tyttö laittoi paitansa päälleen ja nousi sängystä. Hän kuuli mestarin sanovan, että melkoinen ihme oli etteivät he menneet niin pitkälle. "me odotamme oikeaa hetkeä, toisin kuin eräät." Tyttö tokaisi ja pesi kasvonsa vesisaavissa. Hän vilkaisi Inciniä ja antoi tälle sitten pusun. "Näin ihanaa unta." tyttö kuiskasi. Cherylkin ihmetteli miten mestari oli päässyt sisälle, sillä ovi oli mennyt varmasti lukkoon. Tietenkin, jos mies oli maagi niin varmasti hän osasi avata ovet. Tyttö vilkuili hetken mestaria ja kauhistui, kun tämä lähti raahaamaan inciniä korvasta. "Minä odotan täällä." Cheryl tuumasi ja harjasi hiuksiaan, istuutuen sängylle. Cheryl kuunteli huoneesta kuuluvaa keskustelua ja hätkähti aina kuullessaan huutoa. Hn odotti kärsivällisesti kaksi tuntia ja katsoi kiinnostuneena mieheen tämän tullessa takaisin. "Mistä te juttelitte? Varmasti koko talo heräsi teidän huutoihinne." Tyttö kysyi ja hymyili hiukan. "Saarnasiko hän sinulle paljonkin?" Cheryl kysyi nauraen. Hän nousi sängyltä ja katseli ikkunasta kadulle. Ihmiset kiiruhtivat töihinsä ja aamu aurinko valaisi kadut kirkkaalla valollaan. Cheryl kääntyi mieheen päin ja juoksi halaamaan tätä. "Rakastan sinua." Cheryl sanoi ja antoi ison pusun miehelle.
Crystal
 

ViestiKirjoittaja Noviisi » 11 Elo 2009, 16:29

Incin

Incinin tullessa naamasta päätellen äimän käkenä takaisin. " Monesta asiasta. Ensin hän saarnasi, minua siitä, että yritin Blackille ryppyillä. Sitten hän kehui hiukan, sitä että osaan hallita loitsua näin lyhyessä ajassa. Lopuksi mestari käski minun sanoa sinulle, ettet tiedä mitään hänestä." Incin selitti tytölle viimeisen erittäin vakavissaan. Olisi ollut vielä yksi asia, minkä mestari kertoi, mutta se oli heidän välinen asia. Cheryl vilkaisi ulos ikkunasta, aurinko tosiaan paistoi. Seuraavaksi Cheryl ryntäsi halaamaan Inciniä ja tämä sanoi rakastavansa tätä vieläpä ison pusun kera." Niin minäkin sinua." Incin vastasi ja halasi takaisin. Pian mestari tunkeili taas. " Teillä on rajattomasti aikaa halailla toisianne naimisissa." Mestari sanoi ja mitäkö hän siitä tiesi? Miehellä on nimettömässä kultainen sormus, jossa oli outoa kirjoitusta. Mestarin häivyttyä alakertaan, Incin uskalsi sanoa jotain, mitä ei uskalla sanoa mestarille päin naamaa, " Tunkeileva vanha vuohi.". " No meidän kai pitäisi mennä aamiaiselle." Incin tokaisi Cherylille. Incin avasi oven ja odotti Cherylin kulkevan ulos ensin, herrasmies kun oli. Mestarilla ei kai ollut nälkä, kun tämä ei syönyt vaan otti kulauksen taskumatistaan ja puhui jotain, mistä kukaan ei ymmärtänyt sanaakaan. " Mitä?" mestari kysyi tuijottavilta saaden nämä vain miettimään, "mikä hullu tuo on". Incin jätti mestarin huomiotta, mutta sitten mestari käski Inciniä tulemaan. " Olit silloin liian nuori, mutta nyt voit kokeilla." mestari sanoi miehelle ja tarjosi taskumatistaan. Incin ensin tuijotti mestaria, mutta sitten ottikin kulauksen taskumatista. Pian Incinille tuli kylläinen olo, kuin olisi syönyt tukevasti. " Tämä on vaarallista alle 20 vuotiaille, siksi et saanut maistaa sitä. Valitettavasti nuori neiti joutuu näkemään syömisen vaivan." Mestari sanoi Incinille. Mestari kävel Cherylin viereen. " Uskon, että poika kertoi asiani, mutta varmuuden vuoksi." mestari kuiskasi ja näytti tytölle nimettömässään olevaa kultasormusta johon oli kaiverrettu kirjoitusta. Mestari sanoi jotain, mitä tyttö ei varmasti ymmärtänyt " Se on haltiaa, tarkoittaa "Ikuinen rakkaus"." mestari selitti tytölle äskeisen mongerruksensa. Edes Incinille hän ei ole kertonut tuota. Mutta miten hän osasi haltiakieltä? Nimettömässä oleva sormus, jonka kaiverrus on haltiakieltä lienee tarpeeksi hyvä vihje. Incin ihmetteli, mistä mestari oikein puhui. " No niin poika, minä menen järjestämään asian." mestari sanoi Incinille ja lähti ulkopuolelle.
Noviisi
 

Seuraava

Paluu Brogan Majatalo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron