Aamu hiutaleet.

Kuuluisa tai vähemmän kuuluisa Ophelian kappeli. Pieni ja sievä kappeli on jopa niin pieni että siellä tuskin mahtuu seisomaan. Sisällä on alttari ja kaksi tyynyä johon voi istua, tosin toinen on jo Ophelian istuimena. Sisällä on paljon kynttilöitä jotka luovat valoisan ja lämpimän, kodikkaan tunnelman. Sisällä on myös pieni kello, jota kuuluu soittaa jos esittää jumalille toiveen, maksusta tietysti. Opheliaa voi mennä tapaamaan synninpäästön merkeissä taikka muuten vaan keskustelemaan.

Valvojat: Crimson, Ivy

Aamu hiutaleet.

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Joulu 2007, 19:41

Prinsessa Lily

Oli varhainen aamu, tai no ei nyt enää niin varhainen, olihan kello jo yhdeksän. Prinsessa Lily käveli pihan poikki kohti piha kappelia. Hänellä oli kylmä, mutta hän ei viitsinyt hakea takkia/viittaa, sillä tiesi että pääsisi pian sisälle Ophelian lämpöiseen kappeliin.
Hän suorastaan rakasti tuota paikkaa! Se oli taivas verrattuna Blackin ummettuneeseen ja pimeään asuntoon jossa oli kylmät harmaat seinät. Lily lisäsi vauhtia, sillä hän näki Blackin aukion reunoilla, häntä ei huvittanut yhtään edes nähdä koko tyyppiä. Pelkkä Blackin ajattelu sai karvat nousemaan pystyyn ja ihon kananlihalle!
Vihdoin Lily saapui kappelin ovelle.
"Ophelia! Ophelia oletko siellä?" Lily koputti oveen ja odotti hetken aikaa vastausta. Koska vastausta ei kuulunut hän työnsi oven varovasti auki ja kurkisti sisään.
"Ophelia oletko täällä? Minulla olisi asiaa" Lily sanoi varovasti oven raosta ja jäi odottamaan näkyisikö tätä pientä tyttöä missään.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 03 Joulu 2007, 19:55

Ophelia

Noin kello yhdeksän aikaan Ophelia oli valmistautumassa aamuista rukoushetkeä varten. Hän pukeutui kappelin takahuoneessa, missä hänen sänkynsänki siaitsi. Linnun sirittivät ja kylpivät auringon säteissä, mutta Ophelia oli hädin tuskin vielä edes herännyt. Hän hieroi silmiään ja istahti lattialle harjaamaan ruskeita hiuksiaan. Hetken aikaan hän luuli kuulleensa koputusta kappelin ovelta, mutta oli liian tokkurassa tajuakseen että hänelle saattaisi tulla vieraita. Hetken kuluttua hän luuli kuulleensa prinsessa Lilyn äänen kutsuvan häntä kappelin sisäpuolelta. Ophelia pesi nopeasti kasvonsa ja pisti kenkänsä jalkaan ja juoksi tervehtimään tätä. "Prinsessa Lily? Tulkaa toki premmälle" Tämä pieni tyttö sanoi tervehtien, vieläkin hieman aamutokkurassa.

//Kyll mä opin! =D//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Joulu 2007, 20:09

Prinsessa Lily

"hei Ophelia! ah, enkö ole sanonut sinulle että voit kutsua minua vain Lilynä, älä ole turhan muodollinen" Lily sanoi samalla kun astui sisään.
Hän pyyhki jalkansa ja istui tyynylle.
Tätä hän olikin jo odottanut! Tuo ihana iso tyyny, mikä oli ihanan pehmeä ja lämmin.
"noh, minä tulin taas häiritsemään sinua, kuten tavallista" Lily sanoi hymyillen ja naureskeli Ophelialle.
Hän näytti niin hupsulta ja söpöltä kun oli juuri herännyt. Lily nuuhkaisi ilmaa joka tuoksui ihanalta ja raikkaalta, ehkä jonkin verran ruusuiselta.
Lilyn silmät kulkivat pitkin seiniä etsien jotain uutta.
"taidat olla juuri herännyt?" Lily kysyi Ophelialta, vaikka tämä olikin jo itsestään selvää.
"toivottavasti en herättänyt sinua, luulin että olisit tähän aikaan jo hereillä" Lily sanoi anteeksipyytävästi.
"tietenkin.." Lily sanoi ja kaivoi pienen nahkapussin taskustaan "toin sinulle palkkiosi ja pistin vähän extraa näin aamuherätyksen takia" Lily jatkoi ja ojensi pussukan Ophelialle.


// Hyvinhän se meni! nyt vaan koitat keksiä jatkoa ^^ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 03 Joulu 2007, 20:35

Ophelia

"Hehe... Anteeksi, se vain joskus lipsahtaa mielestäni." Ophelia punasteli ja sytytti suitsukkeet palaamaan. Lilyn istahdettua tyynylle, Ophelia seurasi perässä ja hymyili hieman nolostuneena, Lilyn naurahduksille, hän taisi olla aika näky herättyään. Oli hetken hiljaisuus kun Lilyn katse harhaili ympäri kappelia. "A-anteeksi! Nukuin hieman myöhää tänään, normaalisti olen kyllä hereillä aikaisemmin!" Ophelia sanoi anteeksipyytävästi "Etkä herättänyt minua, älä siitä huolehdi" Ophelia hymyili lempeää hymyänsä Lilylle ja katsoi kun Lily ojensi pientä nahkapussia missä arvattavasti olisi hänen palkkionsa.

Ophelia otti pussukan vastaan molemmilla käsillään. "Kiitos! Olette liian antelias!" Ophelia iloitsi silmät kiiluen katsoen pientä nahka nyyttiä käsissään. Hänhän oli vielä lapsi, mutta näin asemansa takia hän yritti vakavoitua, sopiakseen enemmän rooliinsa. "Oliko teillä Lily muutakin asiaa vai tulitteko vain palkkioni takia?" Ophelia kysyi lempeä hymy huulillaan, vieläkin puristaen nyyttiä käsissään, hänhän oli vielä vain lapsi.

//Tästä se lähtee!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Joulu 2007, 21:17

Prinsessa Lily

Lily hymyili Ophelian innostuneisuudesta.
"niin juu, onhan minulla asiaakin. Sinä kun olet nyt ylipapitar, niin uskon että pystyisit vastaamaan muutamaan kysymykseen.." Lily sanoi vaivautuneesti.
Hän katseli hetken aikaa hiljaa ympärilleen, hän tunsi olonsa vaivautuneeksi.
"kuule, haluaisin tietää, onko jumalaa oikeasti olemassa?" Lily kysyi ja punastui, hän suorastaan kuiskasi tuon kysymyksen, aivan kuin joku olisi voinut kuunnella.
"kun.. olen alkanut epäillä sitä. Koska jos kerran on jumala, miksi hän antoi äidin kuolla? Taikka jos jumala kerran on todellinen, miksi hän ei yritä estää sotaa? Taikka parantaa köyhyyttä?" Lily kysyi yhä kuiskaten.
Hän oli miettinyt näitä aisoita pitkään itsekseen ja nyt kun hän vihdoin sai sanottua sen häntä alkoi hävettämään.
'mitä sinä teet?!? Lily, sinä sitten olet tyhmä! kuka epäilisikään jumalan olemassa oloa! onneksi isä ei kuule tätä' Lily ajatteli itsekseen.
Hänen teki mieli lyödä itseään ja juosta ulos ovesta pää kolmantena jalkana, ei väliä sillä oliko pihalla sitten joukko susia taikka mikä pahempaa, Black.
"anteeksi, tuo oli tyhmä kysymys" Lily sanoi tulipunaisena ja jäi odottamaan Ophelian reaktiota.

// ho, tulipas lyhyt >_>//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 03 Joulu 2007, 21:37

Ophelia

Ophelia huomasi Lilyn vaivautuneisuuden ja vaivautui itsekin kuullessaan kysymyksen. Hän oli hetken hiljaa miettien vastausta samalla kun Lily selvästikin manasi itseänsä tuosta kysymyksestä.
Sitten hän kuuli kun Lily pahoitteli kysymystään. "Ei, ei se ollut tyhmä kysymys." Ophelia sanoi kasvot kohdistuneena alas. "Olen miettinyt asiaa itsekin, mutta silti uskon jumalaan. Selitys ei ole helppo... Alussa jumala loi taivaan ja maan ja sen jälkeen hän loi Evan ja Adamin, ensimmäiset ihmiset. Hän loi ihmiset huolehtimaan jumalan luomasta maasta, sen eläimistä ja kasveista. Jumalalla itsellään on enään hyvin vähän valtaa tähän maailmaan, mutta hän auttaa jos häneen uskoo, hän antaa sinulle voimaa jatkaa eteenpäin." Ophelia oli hetken hiljaa ja jatkoi. "Toisin sanoen jumala jätti maailman ihmisten haltuun, harmonia ja tasapaino tulee olla ihmisten luoma. Jumala auttaa pienellä kosketuksella, eikä sitä sen takia aina huomaa, kuten taskuvaras varastaa rikkaammalta ilman tämän huomaamatta, mutta lopussa molempia odottaa suuri yllätys. Jos jumala ottaa peliin liikaa osaa, ihmisistä tulisi riippuvaisia." Ophelia sanoi ja suuntasi katseensa kohti Lilyyn. "Rukoilen äitisi puolesta joka päivä Lily ja toivon, että tämä sota ei tulisi kestämään enään kauaa. Saan herralta voimia jatkaa eteenpäin ja uskon että sodalle tulee vielä loppu." Näin Ophelia päätti pitkän puheensa ja hymyili jälleen, odottaen prinsessa Lilyn reaktiota. Hän ei ollut varma millaisen kuvan juuri oli jumalasta antanut.

//Pitäis varmaa se raamattu lukee!!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Joulu 2007, 21:57

Lily

Lily kuunteli hiljaa ja hartaasti Ophelian puhetta.
"olet oikeassa.. ehkä me joskus vain odotamme liikaa jumalalta" Lily sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
Sitten hän alkoi nauramaan.
"olempa hupsu! Ei olisi edes pitänyt epäillä" Lily sanoi naurettuaan tarpeeksi.
Ilon kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin ja hän kuivasi ne nenäliinallaan.
"kiitos sinulle Ophelia, olit jälleen yhtä auttavainen kuin aina" Lily sanoi ja opulta hän nousi seisomaan ja käveli ovelle, hän oli juuri avaamassa ovea kun huomasi oven raosta, että Black lymysi yhä pihalla, tällä kertaa paljon lähempänä kappelia. Lily laittoi oven nopeasti kiinni ja käveli ripeästi takais istumaan.
"perhana... se korppikotka lymyää taas pihalla! mitä minä teen, en todellakaan halua mennä ulos ennen kuin tuo hyypiö on vähintään kilometrin päässä" Lily sanoi tuijottaen ulko-ovea, aivan kuin Black olisi voinut rynnätä sisään minä hetkenä hyvänsä.


//wiiih, raamattuja! oh, tulipas taas lyhyt//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 03 Joulu 2007, 22:17

Ophelia

Ophelia alkoi nauramaan iloisesti Lilyn kanssa, hän oli iloinen että hän oli ymmärtänyt mitä hän oli sanonut. "Olen iloinen että pystyn olemaan avuksi" Ophelia sanoi iloiten. Ophelia katseli Lilyn tehdessä lähtöä ja äkkinäistä pysähtymistä ovella. Black oli siis ulkona, Opheliakaan ei liiemmin ajatus mielyttänyt. "Voit ihan hyvin jäädä tänne siksi aikaa kunnes reitti on selvä" Ophelia sanoi ja kaatoi teetä kuppeihin jotka hän oli Lilyn huomaamatta katannut matalaan pöytään, heidän eteensä. Ophelia nosti tee kupin huulillensa ja puhalsi "Aistin outoa auraa Blackin ympärillä, se.. sanoisinko että jopa pelottaa minua. Hän ei myöskään tunnu pitävän minusta liiemmin." Ophelia sanoi ja laski kuppinsa pöydälle. "Jos sallit, hoitaisin näin vähän myöhään venyneen aamu rukouksen" Ophelia sanoi hymyillen ja kääntyi takana olevalle alttarille, istuen yhä polvillaan. Hän taputti kaksi kertaa ja pisti kädet yhteen, pää niihin painautuen.

//Noi sun on just sopivia, tää kyll jäi vähä lyhyeksi ^^'//
Viimeksi muokannut Ivy päivämäärä 03 Joulu 2007, 23:22, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Joulu 2007, 22:51

Lily

"ainoa mikä Blackin ympärillä pyörii on korpit!" Lily lisäsi kuultuaan Ophelian puhuvan auroista.
Lily istui hiljaa sillävälin kun Ophelia suoritti aamu rukouksen. Sillä välin kun Ophelia rukoili hiljaa, Lily silmäili taas seiniä ja otti pikku hörpyn teetä. Tee maistui yhtä hyvältä mitä aina ennenkin. Lily rakasti Ophelian tekemää teetä, se sai hänet aina hyvälle tuulelle.
'tunnu pitävän minusta liiemmin' Lily mietti Ophelian sanoja ' Se on kyllä totta, Black ei pidä Opheliasta.. johtuneeko siitä että Black ei pidä jumala hömpötyksistä.. hän sanoo että jumalaa ei ole.' Lily mietti ja hörppäsi taas teetä.
"kuule, mitä mieltä sinä olet Blackista?" Lily kysyi Ophelialta joka vielä ruokili.
Lily seurasi hiljaa vierestä, odottaen vastausta, hän tiesi että Ophelia ei vastaisi sillon kun rukoili, mutta hän kyllä kuuli kysymyksen.


//njäää, ei ne ainakaan turhan lyhyitä oo//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 03 Joulu 2007, 23:48

Ophelia

Noin muutama minuutti myöhemmin Ophelia uskoi rukoilleensa tarpeeksi, hän taputti jälleen kerran käsiänsä kahdesti, nousi seisomaan ja kumarsi alttarille. Sen jälkeen hän käänsi kasvonsa jälleen Lilyyn ja muisti Lilyn esittämän kysymyksen. "Minä?" Ophelia epäröi hetken miettien "En usko voivani sanoa hänestä mitään kummoisempaa mielipidettä, tiedän vain että hänen ympärillään minun ei ole hyvä olla, hän vaikuttaa katkeralta, sulkeutuneelta mieheltä. Tosin tämä kaikki on perusteltua hänen ulkokuorestaan, hyvin vaikea sanoa mielipidettä ihmisestä jota ei tunne. En usko hänen olevan oikeasti paha, onhan hän sentään isäsi neuvonantaja." Ophelia sanoi yhä mietteliäällä katseella. Hän keräsi tyhjät tee kupit tarjottimelle ja siirsi ne sivummalle. Sitten hän loi katseensa Lilyyn ja sen jälkeen ovelle. "Onkohan reitti jo selvä?" Ophelia sanoin melkein kuiskaten, hän ei ainakaan uskaltaisi raottaa ovea nähdäkseen onko Black kappelin lähistöllä vai ei.

//Joudun varmaan vastaamaan vasta koulun jälkeen.//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Joulu 2007, 14:19

Lily

"niin, en minäkään usko että hän paha mies olisi" Lily sanoi kuultuaan Opheliaa. Vaikka Ophelia oli Lilyä nuorempi, korkeintaan saman ikäinen, Lilystä tuntui joskus että Ophelia oli häntä viisaampi, ainakin hän vaikutti siltä.
"hmm, saattaahan se reitti ollakkin selvä.. noh, luulen että minun täytyy kumminkin lähteä pian, isä alkaa ihmetellä missä olen" Lily sanoi hymyillen ja nousi ylös.
"ai niin! Ajattelin voisitko tulla myöhemmin kanssani kävelemään kylälle? Henry pyysi minua viemään palkkion Helgalle, kun hän ei itse sitä pääse viemään. Olisi todella mukavaa jos lähtisit" Lily sanoi ennen kuin avasi oven ja kurkkasi ulos.
"reitti on näköjään selvä, minä hipsin takaisin linnaan, nähdään!" Lily sanoi ja luikahti ulos ovenraosta.

//neee, ei se haittaa vaikka vastauksessa meniskin pitkään, mut jos yli kuukauteen ei ala vastausta kuulumaan ni sitten mä huolestun >8D nyt tuli lyhyt pätä, sori ei vaan inspaa x3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 04 Joulu 2007, 17:10

Ophelia

Kun Lily oli ehdottanut Ophelialle kylälle lähtöä hänen kanssaan, hän mietti hetken aikaa vastausta. "Hyvä on, voinhan minä lähteäkkin. Tämä päivä vaikuttaa sen verran hiljaiselta että tuskin kukaan ehtii minua täällä kaipaamaan." Ophelia nousi ja siisti hamettaan pari kertaa. "Tule sitten hakemaan minua, löydät minut kyllä täältä kuten aina." Ophelia sanoi ja hyvästeli Lilyn joka luikahti ulos ovenraosta. Hetken aikaa Ophelia vain tuijotti ovenrakoa, kunnes kääntyi taas alttarin puolelle ja painoi päänsä sitä vasten "Väsyttää!" Ophelia valitti.

//Yay! Kylille kylille! Parteeeh! Ja saa luvan inspata dammit xD Eikä lyhyet minua hiattaa :D//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Joulu 2007, 19:35

// okei 8DD. teen uuden keskustelun sitten kun kerkeen, jonnekkin päin kyllee ^^ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt


Paluu pihakappeli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron