Kirjoittaja Sands » 12 Marras 2012, 01:18
Hovi oli oman levottoman, vaikkakin turhan hillityn kaaoksen alaisena. Sana kuninkaasta ja tuolle tapahtuneesta oli levinnyt... Itse asiassa monta sanaa ja tapahtumaa oli levinnyt ihmisten pariin, monen huhun levitessä kulovalkean tavoin suusta suuhun. Kukaan ei tiennyt, mitä oikeasti oli tapahtunut, mutta missään versiossa tarinaa asiat eivät olleet menneet hyvin. Ei, lopputulos oli kuninkaalle aina kauhistuttava, joidenkin juorujen mukaan tuo olisi jopa kuollut. Mutta kukaan ei tiennyt, kukaan ei osannut sanoa, mitkä sanoista olivat totta ja mikä tarua. Entä jos koko huhu olikin huijausta, eikä mitään oikeasti ollut tapahtunutkaan? Sitä sai toivoa, mutta tarinoita ja huolta oli ilmassa niin paljon, ettei voinut olla ajattelematta pahinta. Jotain totuutta tässä kaikessa oli pakko olla takanaan, mitä Henrylle oli tapahtunut sillä välin, kun oli poissa?
Roswell ei tiennyt sen enempää, mutta ei ollut aikonut jäädä pyörittelemään peukaloita kuullakseen vihdoinkin, mitä oikeasti oli tapahtunut. Kyseessä oli sentään kuningas, jonka neuvonantaja hän oli ja vielä suuremmalla syyllä, kyseessä oli ystävä, jonka henki oli mahdollisesti vaarassa ja kohtalo epävarma. Kukaan ei demonille tulisi kertomaan, ellei hän itse sitä selvittäisi. Ja sen totta vie hän selvittäisi, otti totuuden kuuleminen mitä tahansa. Siitä oli jo aikaa, kun oli ensimmäisen kerran uutisen kuullut. Ei Roswell osannut sanoa kuinka kauan, mutta liian kauan, aivan liian kauan hänen maulleen. Kukaan ei tiennyt silloinkaan, eikä kukaan tiennyt nyt sen enempää, mutta miksi? Samat tarinat oltiin kuultu jo monesta eri suusta, mutta kukaan ei osannut sanoa, missä Henry tällä hetkellä edes oli. Demoni juoksenteli pitkin linnan käytäviä kuin päätön kana, puolelta toiselle, säikyttäen vaikka kuinka monta ihmistä matkallaan pelkällä läsnäolollaan tai sitten turhankin kiivaalla kyselyllä. Se ei ollut kaikista järkevin tapa toimia, mutta järkevyys oli nyt kaukana vanhuksen tärkeysjärjestyksestä. Hän oli huolissaan ja Henry oli mahdollisesti jo kuollut, hemmetti! Hänen olisi pitänyt lähteä mukaan, ei tässä voinut kuin kirota omaa typeryyttään. Kyllä, Roswell tiesi sen olevan mahdottomuus, ei hän olisi voinut tulla mukaan, eikä olisi luultavasti voinut suojella toista mitenkään, mutta silti...!
Pikku hiljaa sotku alkoi selviytyä, oikeiden ihmisten löytyessä ja suostuessa avaamaan sanaista arkkuaan monesti liiankin fyysiseksi käyvälle sarvipäälle. Paljoa ei yhdestä ihmisestä yleensäkään saanut puristettua, mutta tarpeeksi yhden palasen palapelistä taas loksahtaessa paikalleen. Kyllähän hän ymmärsi, miksi muille ei tahdottu kertoa mitään, ei niin äkkiä tapahtuneen jälkeen. Etenkään demonille, mutta hänhän oli sentään neuvonantaja. Kai se oli se syy, miksi kukaan suostui hänelle puhumaan se, tai sitten tuosta sillä hetkellä paistava epätoivo ja aggressiivisuus, minkä kanssa kukaan ei halunnut lähteä leikkimään. Mutta kukapa järjissään oleva päästäisi pelkäämänsä otuksen kuninkaan kimppuun tuon ollessa huonossa kunnossa, joten pakko sen oli olla luottamusta. Toivottavasti ainakin. Juoksujalkaa tie vei kohti kuninkaan makuuhuoneen ovia, sinne hänet oltiin ainakin ohjeistettu viimeksi, kun oli jonkun löytänyt, joka oikeasti osasi sanoa. Siinä oli mennyt aikansa. Ilmeisesti ketään ei haluttu parveilemaan Henryn huoneen edessä tai sisällä, ja siksi tieto oli niin tiukassa. Se oli kuitenkin onnistunut, eikä ketään löytynyt ovelta norkoilemasta. Roswell kävi koputtamaan oveen, avaten sen ilman, että edes vastausta odotti. Koputuskin oli vain liiasta kohteliaisuudesta jäänyt tapa, edes tässä tilanteessa hän ei voisi noin vain rynnätä sisään koputtamatta.
Kaikki se juokseminen oli käynyt raskaaksi keholle, sen pakottaessa miehen hetkeksi pysähtymään heti, kun ovesta oli sisään päässyt. Rintakehä nousi ja laski kiivasta tahtia tuon yrittäessä haukata tarpeeksi happea juoksunsa päätteeksi. Hän oli aivan liian vanha tähän. Pieni pysähdys teki kuitenkin terää, demonin saadessa hiukan katsella ympäriinsä. Kuninkaan sängyn ympäriltä löytyi jo papitar ja velho, keltaisten silmien käydessä katsomaan molempiin hitaasti. Harvoin neuvonantajaa näki tuollaisessa tilassa, hengästyneenä ja jännittyneenä.
"O-onko Hänen Majesteettinsa...?" Hengityksen lomasta päästiin kysymään. Kuollut? Kunnossa? Ei hän itsekään tiennyt mitä halusi kysyä, mutta onneksi vastausta ei tarvittu. Henry oli sängyllä, hereillä. Helpottunut hymy nousi Roswellin uurteisille kasvoille, väsyneenä, mutta niin onnellisena. Toinen oli hengissä. Eihän hän ollut voinut odottaa sitäkään.
"Tein tieni tänne heti kun kuulin, missä olette. Pahoitteluni, olen myöhässä," tuo kävi pahoittelemaan kuninkaalle, kuin se olisikin jokin hirveä teko. Mutta hänelle se olikin, hän olisi halunnut olla toisen rinnalla jo aikaisemmin...
"Tuota... Saisinko jäädä?" Demoni kysyi suoristautuessaan ja asettaessaan kätensä ovenkahvalle, valmiina sulkemaan oven perässään, lähti kumpaan suuntaan tahansa. Kysymys oli enimmäkseen suunnattu kuninkaalle, mutta jos joku muu siihen vastaisi kieltävästi, ei Roswell voisi kuin vastahakoisesti lähteä matkoihinsa.
((Syljen otsikollenne ja tulen hiekkalaatikolle pilaamaan teidän leikit.))