Puujalkavitsi || Ivy/Sands


Kuuluisa tai vähemmän kuuluisa Ophelian kappeli. Pieni ja sievä kappeli on jopa niin pieni että siellä tuskin mahtuu seisomaan. Sisällä on alttari ja kaksi tyynyä johon voi istua, tosin toinen on jo Ophelian istuimena. Sisällä on paljon kynttilöitä jotka luovat valoisan ja lämpimän, kodikkaan tunnelman. Sisällä on myös pieni kello, jota kuuluu soittaa jos esittää jumalille toiveen, maksusta tietysti. Opheliaa voi mennä tapaamaan synninpäästön merkeissä taikka muuten vaan keskustelemaan.

Valvojat: Crimson, Ivy

Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1911

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Marras 11, 2012 8:51

Ei varmasti tuntunutkaan... Ophelia pystyi vain kuvitellemaan miltä kuninkaasta tuntui, hän kun itse oli tuskin edes aivastanut elämässään. Ophelia saattoi vain seistä ja kuunnella kuninkaan katkonaiset, heikot lauseet, tulkiten vahvasti että nuorella miehellä oli uskokin horjahtanut pahemman kerran... Olettaen siis, että tämä olisi ennen uskonut. Mielenkiintoinen tapa varjella... Mitä tuohon olisi voinut sanoa? Olisi voinut käydä pahemminkin? Jumalalla oli kiire lajitella enkeleitä? Ei, Ophelia ei käynyt sanomaan tuohon mitään, hän lieni ainoa huoneessa joka luotti, että tavalla tai toisella, jumala teki parhaansa Henryn hengen varjelemiseksi.
Papitar nyökkäsi Henryn kiitokselle, kuullen kuinka tuon sanat rahisivat ikävästi. Jos tarkkaan katsoi uskoi papitar näkevänsä tuon huulienkin kuivuneen. Mies parka oli menettänyt vaikka kuinka paljon verta ja hikoili nyt loppujaki nesteitään pois. Oli ihailtavaa, että lääkärit olivat suostuneet tämän ottavan vielä vieraita saman illan aikana.

"Tiedän majesteettinne..." Ophelia sanoi ottaen askeleen lähemmäksi, nähdäkseen paremmin.
"Olette selvästi veden tarpeessa. Antakaa kun autan teitä..." Ophelia sanoi huolestuneena toisen tilasta ja käveli sivummalla olevalle pödyälle, löytäen siitä sopivasti koristeellisen vesimaljan ja lasin tämän viereltä. Papitar kaatoi kirkasta vettä lasiin ja käveli takaisin vesilasin, että vesikannun kannsa, monarkin luokse, laskien kannun yöpöydälle ojennuttaen lasin tälle, valmiina pitämään kiinni itsekin ja avustamaan tätä selästä, mikäli tällä oli vaikuksia ottaa lasista itse kunnolla kiinni. Ophelia olisi halunnut sanoa jotain, mutta halusi samalla välttää mainitsemasta jalkaa, haltioita, mitään herkkä luonteista Henrylle. Kuitenkin olisi hyvä yrittää parsia tuon uskoa jumalaan, mutta ehkä nyt ei ollut sen aika. Ehkä aika itsessään näyttäisi Henrylle kun kaikki paranisi samalla kun hän rukoilisi niiden nopeasti tapahtumista.

Ophelia vetäytyi sängyn katoksen alta tyhjän vesilasin kanssa ja asetti sen yöpöydälle vesikannun viereen, jotta monarkilla olisi helpompaa jatkossakin.
"Säikäytitte meidät kaikki pahimman kerran..." Ophelia yritti piristää tunnelmaa pienellä hymyllä, yritykseksi se varmaan jäikin. Papitar sitten vilkaisi nurkassa kyhjöttävään velhoon, miettien viihtyikö tuo tosiaan olostaan vältellä heitä kuin ruttoa.


//Niin oli tämäkin T: Kikki Ivy//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Marras 11, 2012 11:11

Sekä Henry että Black kävivät seuraamaan katseella, kun papitar kävi noutamassa kuninkaalleen vettä. Black ei edes ollut ajatellut monarkin moista kaipaavan, tosin eipä hän muutenkaan kovin huomaavainen persoona ollutkaan. Henry kävi hymähtämään kuivahkosti Ophelian toteamukselle veden tarpeesta. Ophelian kävellessä takaisin päin kävi Henry kampeamaan itseään hieman pystyyn. Papitarta kiitettiin vesilasista nyökkäämällä, samalla kun molemmat kädet ojennettiin täristen, heikosti pikarin puoleen. Ophelia saikin koko tuon toimituksen aikana pitää varmuudenvuoksi juomapikarista kiinni, sillä Henry mitä todennäköisimmin olisi tiputtanut sen, jos olisi saanut mokoman kokonaan omiin hyppysiinsä. Tuntui hyvältä saada juodakseen, vaikka koko toimenpide niin arkinen kuin olikin tuntui vaativan liikaa energiaa. Kun juominen oltiin saatu päätökseen, kävi Henry nojautumaan takaisin tyynyihin. Tuo pieni liikkumista vaatinut operaatio oli tavalla tai toisella käynyt liikuttamaan koko nuorenmiehen kroppaa, saaden Henryn tuntemaan yhden raajansa puuttumisen. Kun moisen asian tiedosti, näin konkreettisesti, ei Henry voinut olla kurtistamatta kulmiaan surkeaan asentoon. Nuorimies näytti siltä, kuin olisi alkanut itkemään minä hetkenä hyvänsä.

Toinen käsivarsista kävi pyyhkimään hikeä otsalta paidanhihaan, kun Ophelia kävi jatkamaan puhumista. Yllättäen Henry iski kätensä sängylle, viereensä, aivan kuin olisi juuri aikonut räjähtää papittarelle. Heikosta kädestä löytyi vielä sen verran voimaa, että kuningas sai sen puristettua nyrkkiin.
Ihan kuin minä oman jalkani omatoimisesti olisin katkaissut! Kuningas kävi pihisemään mitä surkeimmalla äänellä, samalla kun kääntyi kunnolla kohden papitarta. Hetken näytti siltä kuin nuori monarkki olisi yrittänyt peräti nousta sängyltä, mutta ennen kuin hän edes ehti kammeta itseään istumaan, oli velho puuttunut tapahtumiin.
Black laski luisevan, vanhuuden raiskaaman kätensä Henryn olalle, estäen tuota nousemasta yhtään enempää. Velho oli askeltanut vuoteen luokse jo ennen kuin Henry oli iskenyt nyrkkiään sängylle, sillä oli osannut ennakoida jotain samantapaista reaktiota nuoremmalta mieheltä. Eihän papitar ollut pahaa tarkoittanut, mutta silti tokkurainen ja ennen kaikkea jonkin asteen järkytystä poteva kuningas oli selvästi käynyt tulkitsemaan nuoren naisenalun sanat täysin väärin.
Teidän ei kannata yrittää noust
Siksikö etten pysy pystyssä yhdellä jalalla?! Henry keskeytti velhon sanat, jotka olivat yllättävän lempeänoloiset, ottaen huomioon velhon ainaisen törkeän olotilan. Nuoremman miehen katse oli noussut kohtaamaan velhon kapeat kasvot.
Black ei vastannut mitään Henrylle, Mitä tuohon nyt vastat? Kyllä, se on yksisyy miksi ei kannata nousta? Tosiasiahan se oli, eikä velho yleensä käynyt väittämään vastaan kun pöydällä oli faktoja. Käsi kävi irrottamaan otteensa Henryn olkapäästä, samalla kun monarkki kävi nojautumaan takaisin tyynyihin.
Anteeksi.. Henry totesi tuon hetken hiljaisuuden jälkeen, tajuttuaan mitä sitä oikein oli tullut tehtyä.


// Gooby pls //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1911

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Marras 12, 2012 12:02

Ophelian suljettua suun, kävi kuninkaan nyrkki yllättävällä voiman puuskalla lyömään sängyn patjaan, saaden papittaren hätkähtämään ja katsomaan toista kysyvästi. Kuninkaan surkea huuto valtasi tytön mielen, saaden tämän kalpenemaan ja katumaan sanojaan niin suunnattomasti, vaikkei ollut niitä niin tarkoittanutkaan kuten kuningas oli tokkuraisena käsittänyt.
Tyttö ei ollut edes huomannut velhon tulleen lähemmäksi, eikä saanut puolustusta, selvennystä itsestään ulos takellettua kun kuningas näytti uhkaavasti siltä, että yritti jo ylös vuoteeltaan, kuka tiesi minkä vuoksi, velhon luiseva käsi pysäyttäen tämän.
Ophelia peruutti taaemmaksi, kädet hänen suurella suullaan ja katse lievässä järkytyksessä kohden kaksikkoa kuninkaan rääkyessä velholle vastalausetta... Tyttö uskalsi tovin päästä vasta jälleen hengittää, velhon pysyessä hiljaa.
Olisi tuo varmaan kaatunut, oli tuolla molemmat jalat tai ei siinä huumatussa tilassa missä oli... Mitään tyttö ei kuitenkaan käynyt sanomaan ja lopulta he kaikki olivat sen pienen hetken hiljaa, kunnes monarkki rauhoittui silmissä ja laskeutui takaisin aloilleen. Pyytäen pienen jännityneen hetken jälkeen anteeksi kimpaantumistaan

Ophelia huokaisi mielessään helpotuksesta, mutta ei kyennyt enää rentoutumaan, vaikkei kuningas näyttävästi vaikuttanut enää vihaiselta... Jos sitä tosissaan missään vaiheessa oli.
"Ei... Minä pyydän anteeksi...Olisin voinut olla selkeämpi..." Ophelia sanoi ja puri hampaansa yhteen, jäykkänä kuin jääpuikko ja katsoi turhaa energiaa kuluttanutta, kalman kalpeaa ja väsynyttä monarkkia säälivästi. Enempää hän ei uskaltanut sanoa, kuningas ei selvästikään ollut kunnolla tiedostavassa kuuntelu tilassa, eikä tytöllä yksinkertaisesti ollut enää sanoja sanottavana. Oliko heidän edes viisasta olla täällä? Olihan hän kiitollinen saada nähdä kuningas vielä kertaalleen, hengissä ja vielä melko ihailtavassa puhdissa, vaikka vuodelepo olikin välttämätöntä.
Papitar havahtui painavista ajatuksistaan ovelta kuuluvaan koputukseen, ennenkuin se avautui ja kolmas vieras astui sisään...

//WE SUMMON THEE, DEMON! //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Marras 12, 2012 1:18

Hovi oli oman levottoman, vaikkakin turhan hillityn kaaoksen alaisena. Sana kuninkaasta ja tuolle tapahtuneesta oli levinnyt... Itse asiassa monta sanaa ja tapahtumaa oli levinnyt ihmisten pariin, monen huhun levitessä kulovalkean tavoin suusta suuhun. Kukaan ei tiennyt, mitä oikeasti oli tapahtunut, mutta missään versiossa tarinaa asiat eivät olleet menneet hyvin. Ei, lopputulos oli kuninkaalle aina kauhistuttava, joidenkin juorujen mukaan tuo olisi jopa kuollut. Mutta kukaan ei tiennyt, kukaan ei osannut sanoa, mitkä sanoista olivat totta ja mikä tarua. Entä jos koko huhu olikin huijausta, eikä mitään oikeasti ollut tapahtunutkaan? Sitä sai toivoa, mutta tarinoita ja huolta oli ilmassa niin paljon, ettei voinut olla ajattelematta pahinta. Jotain totuutta tässä kaikessa oli pakko olla takanaan, mitä Henrylle oli tapahtunut sillä välin, kun oli poissa?

Roswell ei tiennyt sen enempää, mutta ei ollut aikonut jäädä pyörittelemään peukaloita kuullakseen vihdoinkin, mitä oikeasti oli tapahtunut. Kyseessä oli sentään kuningas, jonka neuvonantaja hän oli ja vielä suuremmalla syyllä, kyseessä oli ystävä, jonka henki oli mahdollisesti vaarassa ja kohtalo epävarma. Kukaan ei demonille tulisi kertomaan, ellei hän itse sitä selvittäisi. Ja sen totta vie hän selvittäisi, otti totuuden kuuleminen mitä tahansa. Siitä oli jo aikaa, kun oli ensimmäisen kerran uutisen kuullut. Ei Roswell osannut sanoa kuinka kauan, mutta liian kauan, aivan liian kauan hänen maulleen. Kukaan ei tiennyt silloinkaan, eikä kukaan tiennyt nyt sen enempää, mutta miksi? Samat tarinat oltiin kuultu jo monesta eri suusta, mutta kukaan ei osannut sanoa, missä Henry tällä hetkellä edes oli. Demoni juoksenteli pitkin linnan käytäviä kuin päätön kana, puolelta toiselle, säikyttäen vaikka kuinka monta ihmistä matkallaan pelkällä läsnäolollaan tai sitten turhankin kiivaalla kyselyllä. Se ei ollut kaikista järkevin tapa toimia, mutta järkevyys oli nyt kaukana vanhuksen tärkeysjärjestyksestä. Hän oli huolissaan ja Henry oli mahdollisesti jo kuollut, hemmetti! Hänen olisi pitänyt lähteä mukaan, ei tässä voinut kuin kirota omaa typeryyttään. Kyllä, Roswell tiesi sen olevan mahdottomuus, ei hän olisi voinut tulla mukaan, eikä olisi luultavasti voinut suojella toista mitenkään, mutta silti...!

Pikku hiljaa sotku alkoi selviytyä, oikeiden ihmisten löytyessä ja suostuessa avaamaan sanaista arkkuaan monesti liiankin fyysiseksi käyvälle sarvipäälle. Paljoa ei yhdestä ihmisestä yleensäkään saanut puristettua, mutta tarpeeksi yhden palasen palapelistä taas loksahtaessa paikalleen. Kyllähän hän ymmärsi, miksi muille ei tahdottu kertoa mitään, ei niin äkkiä tapahtuneen jälkeen. Etenkään demonille, mutta hänhän oli sentään neuvonantaja. Kai se oli se syy, miksi kukaan suostui hänelle puhumaan se, tai sitten tuosta sillä hetkellä paistava epätoivo ja aggressiivisuus, minkä kanssa kukaan ei halunnut lähteä leikkimään. Mutta kukapa järjissään oleva päästäisi pelkäämänsä otuksen kuninkaan kimppuun tuon ollessa huonossa kunnossa, joten pakko sen oli olla luottamusta. Toivottavasti ainakin. Juoksujalkaa tie vei kohti kuninkaan makuuhuoneen ovia, sinne hänet oltiin ainakin ohjeistettu viimeksi, kun oli jonkun löytänyt, joka oikeasti osasi sanoa. Siinä oli mennyt aikansa. Ilmeisesti ketään ei haluttu parveilemaan Henryn huoneen edessä tai sisällä, ja siksi tieto oli niin tiukassa. Se oli kuitenkin onnistunut, eikä ketään löytynyt ovelta norkoilemasta. Roswell kävi koputtamaan oveen, avaten sen ilman, että edes vastausta odotti. Koputuskin oli vain liiasta kohteliaisuudesta jäänyt tapa, edes tässä tilanteessa hän ei voisi noin vain rynnätä sisään koputtamatta.

Kaikki se juokseminen oli käynyt raskaaksi keholle, sen pakottaessa miehen hetkeksi pysähtymään heti, kun ovesta oli sisään päässyt. Rintakehä nousi ja laski kiivasta tahtia tuon yrittäessä haukata tarpeeksi happea juoksunsa päätteeksi. Hän oli aivan liian vanha tähän. Pieni pysähdys teki kuitenkin terää, demonin saadessa hiukan katsella ympäriinsä. Kuninkaan sängyn ympäriltä löytyi jo papitar ja velho, keltaisten silmien käydessä katsomaan molempiin hitaasti. Harvoin neuvonantajaa näki tuollaisessa tilassa, hengästyneenä ja jännittyneenä.
"O-onko Hänen Majesteettinsa...?" Hengityksen lomasta päästiin kysymään. Kuollut? Kunnossa? Ei hän itsekään tiennyt mitä halusi kysyä, mutta onneksi vastausta ei tarvittu. Henry oli sängyllä, hereillä. Helpottunut hymy nousi Roswellin uurteisille kasvoille, väsyneenä, mutta niin onnellisena. Toinen oli hengissä. Eihän hän ollut voinut odottaa sitäkään.
"Tein tieni tänne heti kun kuulin, missä olette. Pahoitteluni, olen myöhässä," tuo kävi pahoittelemaan kuninkaalle, kuin se olisikin jokin hirveä teko. Mutta hänelle se olikin, hän olisi halunnut olla toisen rinnalla jo aikaisemmin...

"Tuota... Saisinko jäädä?" Demoni kysyi suoristautuessaan ja asettaessaan kätensä ovenkahvalle, valmiina sulkemaan oven perässään, lähti kumpaan suuntaan tahansa. Kysymys oli enimmäkseen suunnattu kuninkaalle, mutta jos joku muu siihen vastaisi kieltävästi, ei Roswell voisi kuin vastahakoisesti lähteä matkoihinsa.




((Syljen otsikollenne ja tulen hiekkalaatikolle pilaamaan teidän leikit.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Marras 12, 2012 2:05

Kuninkaan pahoiteltua käytöstään kävi Ophelia pyytämään anteeksi sanojaan. Väsynyt katse vilkaisi papittareen jokseenkin surullisena. Ei papittaren kuulunut pahoitella, ei hän ollut mitään väärää tehnyt. Kuningas vain oli käynyt tulkitsemaan väärin sanat, jotka hänen korvaansa suorastaan muistuttivat siitä, mitä oli tapahtunut. Ehkä Henry halusi löytää jonkun, jota syyttää kaikesta. No, kaikkihan tiesivät ketä tästä syyttää, mutta juuri nyt jalkapuoli ei päässyt huutamaan haltiakuninkaan tärykalvoja pilalle. Sen lisäksi, että jalan menettäminen masensi näin tulevaa ajatellen ja omaa toimintakykyä miettien, se myös suututti. Suututti, koska sen oli menettänyt niin halpamaisen yhteenoton yhteydessä, niin pienen huolimattomuusvirheen takia. Jos Henry olisi katsonut taakseen, ei punaisiin pukeutunut haltia olisi päässyt yllättämään. Yhteenoton tapahtumat olivat jokseenkin vielä hämärän peitossa, mutta Henry ei unohtanut sitä, mitä tuo toistaiseksi tuntematon haltia oli hänelle sanonut..

Henry oli avaamassa suunsa käydäkseen jollain tavalla piristämään papitarta, mutta ei ehtinyt kun oveen koputettiin ja sisään astui tuttu henkilö. Vanhemmanpuoleinen demoni astui sisään huoneeseen, jääden hetkeksi tasaamaan hengitystään. Roswell oli oikeastaan yksi niistä henkilöistä, jonka Henry suorastaan toivoi näkevänsä. Siitä oli jo reippaat viikonpäivät, kun kuningas viimeksi oli neuvonantajaansa nähnyt.
Velhon katse kohosi kuninkaasta ovelle, Roswellin astuessa sisään. Tuo oli selvästi joutunut juoksentelemaan jossakin, ilmeisesti tiedon perässä. Velho hymähti itsekseen, hiljaisesti. Olisihan hän tietenkin voinut etsiä demonin käsiinsä ja itse kertoa tuolle tilanteesta, Vaan ei tullut mieleen. Roswell oli yhä kovin uusi näky hovissa, eikä Black käynyt mieltämään tuota vielä kovin läheiseksi kuninkaalle. Velho taisi olla väärässä.
Kukaan ei ehättänyt vastaamaan sarvipäälle, kun tuo jo tiedosti kuninkaan läsnäolon paikalla. Henry kävi kohottautumaan pienesti ylemmäs, jotta saattoi istua paremmin vasten tyynyjään. Roswellin käydessä pahoittelemaan myöhästymistään, Henry naurahti väsyneesti. Myöhässä mistä? Kappelin verilöylystä?

Älä!.. älä mene.. Henry vastasi Roswellin kysymykseen hätääntyen hetkeksi, että demoni meinasi oikeasti lähteä, kerta kätensä asetti ovenkahvalle. Hän halusi Roswellin pysyvän nyt lähellä, sillä demoni tuntui tuovan jonkinlaista turvaa muuten niin yksinäiselle nuorukaiselle. Henry luotti Roswelliin, tuo oli yksi läheisimmistä henkilöistä kuninkaalle tällä hetkellä.
Uskon, ettei läsnäolonne ketään haittaa Black avasi suunsa puhutellen nyt demonia, samalla kun kävi kiertämään papittaren kanssa samalle puolelle sänkyä, Papitarta työnnettiin liikkeelle, lähemmäksi Roswellia, Velho ei halunnut kuninkaan nyt kuulevan seuraavaa keskustelua.
Pahoittelen, ettei mieleeni tullut myös teille kertoa tapahtuneesta Velho jatkoi samalla kun kaksikko saapui demonin luo, jonka jälkeen ääni madaltui Kuningas on kovin herkkänä nyt sattuneesta, joten toivon ja oletan että olet.. hienovarainen sanojesi suhteen.
Ophelia voi kertoa paremmin tapahtuneista, mutta en suosittele puhumaan niin, että Majesteettimme kuulee Katse käväisi papittaressa, ennen kuin velho kävi ottamaan pari perääntyvää askelta Minulla on itse Majesteetille asiaa.

Velho kävi askeltamaan takaisin Henryn luokse ja alkoi puhutella tuota hiljaisella äänellä. Keskustelun ohesta ojensi velho pienen pussukan kuninkaan käteen, jota nuorimies kävi puristamaan nyrkkiinsä hellästi.
Henry ei ollut pistänyt pahakseen kolmikon äskeistä yksityistä keskustelua, sillä oli liian tokkurassa edes miettiäkseen mistä he mahdollisesti puhuivat. Sen pienen hetken, kun kuningas oli joutunut olemaan yksin, oli Henry käynyt sulkemaan silmänsä ja koittanut selvittää päätään. Melko turhaahan se oli, lääkeaineiden lisäksi päätä pisti pyörälle yhä korkeana pysyttelevä kuume. Peitoistaan kuningas ei siltikään halunnut luopua, vaan mieluummin hikoili kuin pieni sika aavikolla.


// No, otsikko olikin ehkä hieman ontuva.
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAHAHAHA.
En jaa barbejani sun kanssa //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1911

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Marras 12, 2012 3:42

Lähes ovesta sisään räjähtänyt henkilö oli tuttu hahmo papittarellekin. Roswell oli selvästi juossut ties mistä, päätellen tämän epätasaisesta hengityksestö ja selvästä, huolestuneesta olemuksesta. Ophelia oli itseasiassa helpottunut nähdessään tämän. Kunnollinen harhautus ja sai kuningas muuta ajateltavaa. Henry älähtikin tätä jäämään, Roswellin olettaessa, että joku saataisi jopa häätä tämän paikalta. Tyttö ravisti päätään velhon sanojen päälle, jotka totesivat, ettei kellään varmasti ollut Roswellin paikalla oloa mitään vastaan. Ei, hyvä vain nähdä tätä, vaikka vähän kurjemmissa merkeissä. Tämän jälkeen velho kiersikin Ophelian luokse, saaden tytön katsomaan tätä kysyvästi, muttei pistänyt hanttiin tämän ohjatessa hänet liikkeelle ovelle, Roswellin luokse. Velho vaihtoi nopean sanasen demonin kanssa, kertoen alustavasti Henryn tilasta, tarjoten sitten häntä kertomaan tarkemmin, samalla kun itse menisi jutustelemaan kuningasta, kehoittaen samalla että he olisivat mahdollisimman hissukseen, ettei kuningas kuullut.

Ophelia nyökkäsi, katsoen vielä velhon perään tämän mennessä tokkuraisen kuninkaan luokse ennen kuin kääntyi kohden demonia, syvää henkeä vetäisten. Taas sitä mentiin.
"Niin... Asia on tosiaan nyt niin että-" Ophelia aloitti hiljaisella äänellä, juuri niin että vain Roswell saattoi hänet kuulla ja kertoi mahdollisimman nopeasti ja tiivistetysti, mitä käytävällä olevat vartiat olivat hänelle kertoneet; kuinka haltia kuningas oli yllättänyt Hänen Majesteettinsa joukon, päätyen itsestäänselvään kahakkaan, siihen kuinka kuningas oli selvinnyt... Mutta... Oli taistelussa menettänyt vasemman jalkansa. Tällaista brutaalia totuutta ei ollut mukavaa toistaa, joten se kerrottiin mahdollisimman varovaisesti, vaikka suoraan tokaiseminen varmaan nopeasti vedettävän laastarin omaisesti kirpaisisi vähemmän. Ophelia vielä katsoi päin kuningasta, varmistaakseen, että tämän huomio oli kiinnittyneenä velhoon, ennen kun jatkoi.

"Haltiat perääntyivät... Emme tiedä miksi, mutta prinsessa Lily toi Hänet sitten luokseni ja tein minkä pystyin... Nyt lääkärit uskovat hänen selviävän, mutta Hänen Majesteettinsa joutuu olemaan vuoteen omaisena, kunnes hänen kehonsa korvaa kaiken menetetyn veren... Hän on tokkurassa niin verenpuutteesta, että mahdollisista kipulääkkeistä. Mutta pahin on onneksi jo ohi... Ja vielä edessä..." Ophelia päätti selityksensä, pysytellen hissukseen samalla kun käänsi päätänsä taas vilkuillakseen velhon ja kuninkaan suuntaan. Kyllä... Pahin oli ohi, kuningas oli hengissä, mutta uusia koettelemuksia tulisi vastaan; Henryn pitää totutella elämään vain yhden jalan kanssa, mistä saattoi myös seurata ikäviä huhuja, nimityksiä jopa mikäli kansa kävi ilkeäksi. Ophelia toivoi mielessään, ettei niin kävisi. Henry ei ansaitsisi sitä. Huone tuntui niin pimeältä... Vaikka siellä oli tulta.... Ilma painavalta, vaikkei mitään todellista muutosta ollut sen suhteen tapahtunut. Ophelia katsahti ylös Roswelliin vielä väsähtäneellä hymyllä, energian puutoksen alkaessa jo potkia.

//Mä taas on aina valmis leikkimään prinsessaa//
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Marras 12, 2012 6:22

Roswell näytti varmaankin itse aivan yhtä hätääntyneeltä kuin kuningas, toisen huutaessa niin hätäisenä demonin perään. Ei hän aikonut lähteä, ei ennen kuin Henryltä saisi siihen pyynnön. Tai käskyn. Tai jotain, ei toisen pitäisi siitä huolestua. Rivalla odotellut käsi kävi vetämään oven kiinni, miehen nyt astuessa paremmin huoneeseen sisälle, huolestunut katse sängyllä makaavassa nuorukaisessa, lähestyen toista hoivatakseen... Mutta Blackin ääni pysäytti miehen, velhon puhutellessa häntä ja saadessa ajatukset pois vain poloisen kuninkaan hellimisestä. Toinen ei myöskään nähnyt mitään pahaa siinä, että Roswell jäisi, mutta jos totta puhuttiin, ei hän Henryn sanojen jälkeen ollut enää odottanut saati tarvinnut keneltäkään vastausta. Poikaparka oli hädissään pelkästä ajatuksesta, että hän olisi lähtenyt tiehensä kyllähän hän lähtisi jos olisi aivan pakko, mutta tässä tilanteessa velhon sana ei olisi ollut tarpeeksi käännyttämään häntä. Keltaiset silmät seurasivat kaljupään kävelyä Ophelian luokse, toisen lähtien tuomaan tyttöstä lähemmäs. Ehkäpä se oli vain aivan hyvä, ettei hänen annettu rynnätä päättömänä kuninkaan luokse, sitä hän oli tehnyt aivan tarpeeksi tämän päivän aikana. Parempi oli rauhoittua itsekin hieman ja kuunnella, mitä asiaa kaksikolla oli, ennen kuin kävisi lähestymään poikaa.

"Teidän ei tarvitse huolehtia minusta. Tärkeintä on, että joku oli Hänen Majesteettinsa vierellä," demoni kävi pudistamaan päätään velhon pahoitteluille. Olisiko hän säästänyt aikaa, hermoja ja jalkojansa, jos toinen olisi tullut vain kertomaan suoraan? Kyllä. Huomattavasti. Mutta siitä ei ollut aika käydä tappelemaan, ei siitä olisi mitään hyötyä. Hän oli päässyt itse perille ja kaikki olivat varmasti tehneet parhaansa kuninkaan eteen. Ei ollut syytä moittia Blackiä tekemästään. Pitkä ja luiseva mies madalsi äänentasoaan heti, kun oli papittaren kanssa päässyt tarpeeksi lähelle, kovin ymmärrettävästi. Kaikkea ei Henryn tarvinnut kuulla.
"Ymmärrän. Tietenkin," Roswell kävi vain nyökkäämään velholle, kovin vähäsanaisesti vastatessa toisen sanomiin varoituksiin. Mielessä ei käynytkään kuninkaan satuttaminen, olisihan hän voinut sanoa, ettei Blackin tarvitsisi huolehtia hänen sanomisistakaan ja että hän kyllä käyttäytyisi oikein mallikkaasti, mutta velhon teot olivat Henrystä huolehtimista, ei hänestä. Henry tarvitsi ja ansaitsi kaiken huolenpidon nyt, eikä demonilla ollut oikeutta käydä estämään velhoa osoittamasta sitä.

Roswell kävi nyökkäämään Blackin ehdottaessa Ophelian kertovan tapahtuneesta, velhon itsensä tahtoessa vaihtaa pari sanaa kuninkaan kanssa kahdestaan. Pahoitteleva katse kävi kääntymään sitten tyttöön, jonka harteille tämän kertominen oli sysätty. Sen täytyi olla raskasta ja olisihan oikeastaan sarvipää voinut odottaa tapahtumien kuulemista, mutta ehkä oli parempi saada tämä pois edestä, ettei siitä tarvinnut enää myöhemmin huolehtia. Tarinan edetessä silmät kävivät hakeutumaan sängyssään makaavaan, niin uupuneeseen kuninkaaseen. Mitä kaikkea sitä olikaan ehtinyt tapahtua, niin lyhyessä ajassa. Ei poika ansainnut tätä, mitä ihmettä haltiakuningas tahtoi? Oliko tässäkään hyökkäyksessä mitään syytä, tahtoiko toinen vain leikellä Henryä?
"Se tulee olemaan kovin raskasta," Roswell huokaisi ääni kovin hiljaisena, katseen palatessa taas Ophelian kasvoihin. Kauheaahan itse trauman kokeminen oli, mutta paraneminen ja uuden oppiminen vamman jälkeen ovat myös hirvittäviä kokemuksia, kovin pitkiä sellaisia. Piti vain yrittää. Henry oli vahvempi, kuin uskoisikaan, mutta hän ei suinkaan ollut tässä yksin.

"Kiitos. Kiittäkää myös jumalaanne puolestani, jos se ei olisi liikaa vaivaa," sitä yritettiin hymyillä, miehen kiittäessä papitarta niin tuon kertoessa tämän tarinan ties monennenko kerran, kuin myös oikeastaan pojan pelastamisesta. Ophelia oli parantaja ja oli tehnyt paljon kuninkaan eteen. Toisen väsynyttä katsetta ja hymyä ei myöskään jätetty huomioimatta.
"Kenties teidänkin olisi aika yrittää levätä. Voisin katsoa Hänen Majesteettinsa perään sillä välin. En... ole lääkäri, mutta enköhän osaisi kuitenkin pitää hänestä huolta edes sen verran," Roswell ehdotti, mutta tahtoi jo kovasti päästä katsomaan Henryä lähempää. Puhumaan edes, vaikka ei tuossa tilassa sitä kovin henkeviä keskusteluja saataisi aikaiseksi. Ei sitä pitänytkään. Hetken odottelun jälkeen demoni ei voinut enää pysyä kauempana, lähestyen rauhallisin askelin potilaan sänkyä.

"Teidän Majesteettinne," tuo sai sanottua lempeästi päästessään sängyn vierelle, katsellen kovin onnettoman ja kuumeisen näköistä poikaa. Kauhean hyvä olo toisella ei voinut olla, mutta mitäpä sitä edes sanoisi? Eivät sanat auttaisi, ei nyt. Ei ainakaan vielä. Hän pysyisi toisen rinnalla niin kauan, kuin Henry tahtoi, jos edes läsnäolo auttaisi.




((Nyt ei leikitä Barbeilla tai olla prinsessoja, nyt ollaan jalkasotilaitaaahahahaaaahii.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Marras 12, 2012 7:28

Henry kuunteli velhon sanoja niin tarkkaan, kuin kykeni. Edesmenneen kuninkaan neuvonantaja kertoi pussukan sisältävän jotain, mikä tulisi auttamaan pahimpiin kipuihin, mikäli kuningas vain katsoi tarpeelliseksi lääkitä itse itseään. Black ei tietenkään pitänyt suuressa arvossa ihmisten litkuja ja rohdoksia, vaikka osa niistä toimikin kuten piti. Velhona tuo kuitenkin uskoi vähän mystisimpiin sitä kautta myös kyseenalaisiin ratkaisuihin. Siitä ei kuitenkaan tarvinnut mainita kenellekään muulle. Blackilla ei ollut aikeitakaan myrkyttää kuningasta tai pahentaa hänen oloaan. Jos moiseen olisi ollut edes pienikin mahdollisuus, ei Black olisi ojentanut Henrylle jauhemaista rohtoa.
Sekä velho että kuningas käänsivät katseensa demonin puoleen tuon käydessä lähestymään. Black suoristautui ja vetäytyi kauemmaksi sängystä, antaen näin tilaa Roswellille.
Oliko jo ikävä..? Henry naurahti heiveröisesti, vastatessaan jotain demonin sanoihin Palasin sentään ainakin osittain.. Henry kävi naurahtelemaan mitä surkeimmankuuloisesti, äänen käydessä välillä turhankin korkealla. Ei oikeastaan osannut sanoa, nauroiko mies vai itkikö. Pää kävi kääntymään pois kolmikosta naurahtelun ohesta, ennen kuin kuningas kävi mutisemaan jotain itsekseen.

Poistuisitteko te Sanat oltiin suunnattu Ophelialle ja Blackille, samalla kun katse kävi kääntymään noiden puoleen.
Velhon pisteliäs katse nousi demoniin mietteliäänä. Voisiko tuohon nyt luottaa? Voisiko demonin jättää selvästi huonossa kunnossa olevan kuninkaan luokse? Mitä jos Roswell olikin vain odottanut tämänkaltaista hetkeä, jolloin voisi helposti päästää nuoren miehen päiviltään? Black halusi tavallaan luottaa Roswelliin, mutta vuosien kokemus asiansaralla oli opettanut, ettei demoneihin kannattanut sataprosenttisesti turvautua.
Oletteko varma? Velho kysyi katseen kääntyessä monarkkiin, joka kävi nyökkäämään sen kummemmin miettimättä.
Eikä se ollut pyyntö Nuorimies kävi täsmentämään sanojaan.
Kaljuin kaikista kävi nyökkäämään ja kumarsi kuninkaalle, ennen kuin lähti poistumaan. Kuningas oli päätöksensä tehnyt ja itse ilmeisesti luotti sarvipäiseen neuvonantajaansa. Hän oli kysynyt kuinka varma kuningas pyynnöstään tai no, käskystään oli, joten häntä ei voinut nyt syyttää, jos Roswell jotain kuninkaalle teki. Se oli kuninkaan oma päätös.
Luiseva käsi nousi oven kahvalle, velhon vielä vilkaistessa nopeasti papittareen, ennen kuin itse poistui paikalta.


// noni noni, alkaa oleen jo aika poikki kulunutta juttua //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1911

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Marras 12, 2012 8:01

Roswell kävi kiittämään papitarta päivityksestä, johon tyttö nyökkäsi nopeasti, päästäen itsestään sitten naurahdus omaisen hymyn, mutta naurahdusta ei kuulunut tämän ehottaessa, että papitar kiittäisi jumalaa demoninkin puolesta.
"Totta kai." Ophelia vastasi, sydän suorastaan lämmittyen toisen ajatuksista. Kuka voisi epäillä mitään pahaa Roswellista? Tämä lieni ainoa kolmesta, jolla oli enemmän uskoa hänen jumalaansa juuri nyt, jumalaan johon ei itse henkilökohtaisesti edes voinut tukeutua. Papitar nyökkäsi vielä Roswellin huomaavaisiin sanoihin, tämän tarjoutuessa pitämään huolen monarkista, selvästi haluten päästä jo tämän vierelle. Sen saattoi nähdä demonin silmistä, jotka olivat tältä saralta hyvin inhimilliset. Inhimillisemmät kuin monella oikealla ihmisellä saattoi olla. Tyttö jäi paikalleen ovelle, samalla kun Roswell poistui hänen viereltään nähdäkseen kuninkaan paremmin, velhon selvästi hoidettua jo asiansa tämän kanssa.

Kuningas vaikutti tyytyväiseltä nähdessään neuvonantajansa, mitä nyt korkeista, selvästi vaikeasti lausutuista sanoista pystyi päättelemään. Kuninkaan käydessää nauramaan... nauruitkemään.... Papitar ei tiennyt, pystyi papitar vain katsomaan tuota jälleen tuntien sääliä. Jotain Henry kävi mutisemaan, Ophelia ei saanut selvää, ennenkuin kuulu pyyntö.... tai käsky... pyynnön omainen käsky, että he poistuisivat. Papitar oli valmiina vastaamaan ja poistumaan, velhon yllättäen kysyessäkin, että oliko monarkki varma?
...Kuningas oli ja pian velho suuntasi itsensä ovelle avaten sen. Ophelia niiasi vielä, levittäen pienesti hameensa laskoksia sivuille, ennenkuin nousi, katsahtaen Roswelliin vielä sen kerran, luottaen että tuo pitäisi huolen monarkista ja poistui ovelta käytävälle, sulkien pienesti narisevan oven perässään hiljaa kiinni.

"Black...!" Ophelia huudahti tälle, hetken paikallaan seistyä ja mietittyä ennen kuin ampaisi tuon perään. Saatuaan kiinni sen pienen syntyneen välimatkan ja tarttui tuota kaapuun, aivan kuin varmistaakseen ettei tämä karkaisi minnekään.
"Mitä nyt... tapahtuu?" Ophelia kysyi kasvot surkeana kohden velhoa.
"Mitä luulet, että kansa ajattaelee Henrystä? Jalan menettäneestä kuninkaasta? Onko... Luuletko, että Henryn ja kansan välinen suhde on tarpeeksi vahva, ettei herjaa tule?" Papitar täsmensi kysymystään, nenä punaisena ja silmät kyynelten reunustamana.

//Katkaisen nyt tämän piilovitsailun kierteen, ihan mautonta//
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Marras 12, 2012 9:32

Roswell ei voinut kuin katsella kuningasta, niin heikkona ja surkeana vällyjensä alla, kasvot nihkeinä hiestä. Kellertävistä silmistä paistoi myötätunto ja huoli, mutta sääliä ei niistä näkynyt. Ainakaan tarkoituksella, tuskinpa kuningas sitä tahtoisi, olla säälittävänä jalkapuolena. Ei, toinen tarvitsisi tukea ennen kaikkea. Ei peli ollut vielä menetetty.
"Ette tiedäkään, millainen ikävä," demoni hymyili vastatessaan Henryn kysymykseen ja heikkoon naurahdukseen, vaikkeivät tuon silmät aivan seuranneet suun tunnetta, onnellisuuden ollessa kaukana katseesta. Hymyä piti silti yrittää pitää kasvoilla, ei kukaan voinut ymmärtääkään kuinka iloinen hän loppujen lopuksi oli, että kuningas oli ylipäätään hengissä ja tässä puhumassa. Ongelmana oli vain saada se sisällä tuntuva kiitollisuus näkymään kasvoilla pakotetun hymyn sijaan. Hän oli vilpittömästi onnellinen, mutta tilanne oli silti kovin kurja.
"Pelkäsin jo, etten näkisi Teitä enää koskaan," Roswell yritti jatkaa hymyilyään pojan jopa jo vitsaillessa tilastaan, kuin pakottaessa itsensä nauramaan... Tai nauramaan peittäekseen surkean olonsa, missä kuningas ei oikeastaan onnistunut lainkaan. Se sai tämän kaiken vain tuntumaan pahemmalta. Oli liian aikaista vitseille, ei Henryn tarvitsisi edes yrittää.

Kuninkaan käsky Blackille ja Ophelialle kaksikon poistumisesta oli oikeastaan aika yllättävä. Vastahan demoni oli huoneeseen päässyt, eikä hän oikeastaan vaatinut kaksinoloa Henryn kanssa... Mutta jos toisella oli asiaa ja halua tehdä tämä, ei hän väittäisi vastaan. Tärkeää oli noudattaa pojan käskyä, sen tuo oli ansainnut jo kauan aikaa sitten. Roswell tunsi kuitenkin sen arvostelevan katseen velhon suunnalta. Eiväthän he kaksi tunteneet toisia kovin hyvin, joten epäilyt olivat ymmärrettäviä. Omakin katse käännettiin kohti kaljupäätä, syyttämättä, mutta jotenkin sitä yritettiin silti saada toinen luottamaan pelkällä katseella. Black kuitenkin mieluummin kysyi itse kuninkaalta, tuon kuitenkin varmistaessa olevansa täysin varma. Siihen velho ei enää puuttunut, kumartaen ja lähtien matkoihinsa, Roswellin kuitenkin ensiksi antaessa miehelle oman nyökkäyksensä kiitokseksi. Kaikesta. Samanlainen annettiin myös Ophelialle tuon niiatessa ennen poistumistaan, tosin hieman syvempi sellainen kunnioituksesta toisen luottamusta kohtaan.

"Pysyn tässä rinnallanne niin kauan, kuin vain tahdotte," demoni käänsi katseensa ovelta takaisin kuninkaaseen, sanoessa sanottavansa nyt, kun he olivat kahdestaan,
"Jos voin mitenkään tehdä Teille mitään, pyytäkää vain. Yritän auttaa Teitä parhaani mukaan," Henryllekin kumarrettiin oikein kunnolla, ensimmäisen kerran niin pitkään aikaan. Roswell oli voimaton, eikä hän voisi tehdä ihmeitä. Tuskin mikään sana piristäisi poikaa, eikä hän oikeastaan edes tiennyt, mitä sanoa toisen lohduttamiseksi. Mutta helpolla ei annettaisi periksi, hän tekisi mitä vain pystyisi, ei kuninkaan tarvinnut kuin sanoa.




((Joillekin eivät kunnon puujalat kelpaa.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Marras 12, 2012 10:40

Väsynyt katse kävi seuraamaan papittaren ja velhon poistumista. Henry halusi nuo pois, lähinnä siksi ettei juuri nyt kaivannut henkilöitä, joiden edessä ei todellakaan halunnut murtua. Roswell oli jo kerran nähnyt kuninkaan itkevän kuin pikkutyttö, demonin läsnäolo ei haitannut häntä niin paljon, mitä esimerkiksi papittaren. Henry olikin tyytyväinen, että nuo kaksi lähtivät pois. Ainakin hetkeksi, hänellä ei ollut hajuakaan meinasiko jompikumpi palatakin vielä tovin tai toisen päästä.
Katse lipui hitaasti takaisin demoniin, tuon käydessä ilmoittamaan pysyvänsä kuninkaan rinnalla, niin kauan kuin tuo vain tahtoi. Oli edes turha kysyä Henryn mielestä tahtoiko kuningas demonin pysyvän tuossa vuorokaudesta toiseen vai ei. Viis siitä uskalsivatko lääkärit tai hoitajat lähestyä monarkkia, jos demoni vierellä istuskeli.
Riittää että olet siinä.. näin aluksi nuorimies hymähti demonille, joka tarjosi apuaan, mikäli vain pystyisi toteuttamaan kuninkaan toiveet.
Miten sinulla on mennyt? Henry ei heti alkuunsa halunnut edes ajatella kertovansa omasta olotilastaan tai tapahtumistaan. Hänen mielestä olisi paras saada omat ajatukset jonnekin muualle juuri nyt.
Henry kävi korjaamaan asentoaan pystympään, käyden kurottamaan yöpöydän puoleen. Nahkainen pussukka tiputettiin pöydälle kädestä ja jätettiin siihen lepäämään.


Black ei edes vilkaissut papittareen tuon kiiruhtaessa hänen peräänsä. Velho jatkoi tavallisennopeaa askellustaan, pitkin harppauksin. Sivusilmällä katse kuitenkin laskeutui nuoreen naisenalkuun tuon käydessä kyselemään, mitä nyt tapahtuisi? Mistä hän sen tiesi?
Ei ole ollutkaan kuningasta, jota ei jostain olisi kansan keskuudessa ivattu Velho töksäytti tosiasioita pöytään. Jokaisesta monarkista löytyi aina jotain vikaa, ennemmin tai myöhemmin noiden elämän aikana. Kansan keskuudesta löytyi aina niitä, jotka hakemalla hakivat jotain heikkouksia, vääryyksiä tai muuten vain huonoja puolia kuninkaastaan.
Henryllä ei tule olemaan helppoa Mutta itse tuo osan vaikeuksistaan on aiheuttanut Kuivahko toteamus pääsi ilmoille, samalla kun velho yllättäen muutti reittiään sivukäytävälle, joka ei vienyt pois tästä kerroksesta. Ei, Black ei aikonut vetäytyä omaan rauhaan saatikka sitten minnekään piileskelemään. Hän pysyisi lähistöllä, koska ei luottanut demoniin. Jos hän jotain Haraldille oli ehtinyt luvata, ennen kuin tuo henkensä heitti, niin suojella edesmenneen kuninkaan jälkikasvua. Lisäksi hän ne huudot saisi Lilyltä, jos Roswell kävisi prinsessan veljeä satuttamaan.


// Ivyn huumorintaju on aina ollut hieman ontuvaa //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1911

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Marras 12, 2012 10:59

Black ei ottanut pysähtyäkseen, mutta kuitenkin vastasi hänen kyselyynsä. Suoraan. Kylmästi. "Henryllä ei tulisi olemaan helppoa" olivat velhon sanat. Ei... Ei niin, Papitar ajatteli päästäen velhosta irti, antaen tämän mennä omia menojaan, tuijottaen tämän perään kuin tyhjyyteen. Ophelia niiskahti, mutta piti itsensä koossa. Hänen tulisi olla vahva, hänellä ei ollut mitään oikeata syytä murtua, ei häneltä oltu jalkaa viety. Piti vain rukoilla... Niin, tehdä sitä mitä hän parhaiten osasi ja niin hän päätti tehdäkin! ...Positiivisena pysyminen oli kovin vaikeaa... Jos totta puhuttiin.. Olisi hän kaivannut jotain lohdutuksen sanasta velholta... Tyttö katsahti vielä taakseensa kuninkaan ovelle, ennenkuin lähti huojuen liikkeelle, pitkin linnan käytävää...

//No nyt minä hypin yhdellä jalalla täältä pois, niin tiedän ei tarvitse enää kestää mua! -boing- Ophelian osuus jatkuu täällä//
Viimeksi muokannut Ivy päivämäärä Ti Marras 13, 2012 3:30, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Marras 13, 2012 12:00

Ensimmäisen kerran Roswell onnistui naurahtamaan hiljaisesti tämän katastrofin jälkeen, hieman lieventäen ainakin omaa jännittyneisyyttään. Ehkä tässä pikku hiljaa voisi jopa rentoutua, se olisi hyväksi Henryllekin. Hankala oli rauhoitella toista, jos itse ei tuntenut oloaan mukavaksi ja tartutti oman tilansa toiselle. Demonin katse nousi pojan kasvoille, tuon silmissä taas paistaen se kadonnut lämpö ja onnellisuus huolen lisäksi, hymyn kerrankin sopiessa silmiin. Oli huojentavaa kuulla näinkin vähän riittävän kuninkaalle tähän hätään, hänen jo onnistuessa täyttämään ainakin yhden toisen toiveista kuinka kamalaa olisikaan ollut, jos poika olisikin päättänyt pyytää mahdottomia murheissaan ja Roswellin joutuessa kertomaan, kuinka ei siihen pystynyt. Tämä oli parempi, kunhan Henrylle tulisi edes vähän parempi mieli, hän olisi tässä vaikka maailman tappiin asti, jos toinen vain halusi... Vaikkakin, jos toinen oikeasti pyytäisi sitä, olisi se kovin epämiellyttävä kokemus. Eiköhän ajan kuluessa kuningas keksisi muutakin pyydettävää, kuin pelkän läsnäolon

"En voisi koskaan sanoa, ettenkö nauttisi täällä olemisestani," demoni aloitti, joutuen miettimään tarkkaan, mitä oikeastaan suustaan päästi ulos. Eihän hänellä ollut mennyt lainkaan hassummin tänä aikana, mutta ei olisi oikein sanoa sitä kuninkaalle, pojan itse joutuessa kokemaan vaikka ja mitä. Ei sitä kuitenkaan voitu valehdellakaan, sekin olisi aivan yhtä pahaa kuultavaa Henrylle.
"Olen yrittänyt hoitaa asioita puolestanne ainakin niitä, joihin kykenen. Jotka annoitte minulle. En tahtonut, että joutuisitte palaamaan kamalan tehtävävuoren luokse," Roswell hymyili, yrittäessään edes vastata jotain toisen kysymykseen. Kuningas ei tainnut haluta puhua kokemastaan, eikä toista siihen pakotettu. Ei siitä pitänyt puhua, mutta jos Henry tahtoi sen puheenaiheekseen ottaa, puhuttaisiin siitä silloin. Poika saisi päättää, mistä puhuttiin, sarvipää menisi vain mukana.
"Tosin, jos totta puhutaan, huomasin ajan tuntuvan kovin pitkältä Teitä odottaessani," tuo naurahti vielä. Viikko oli onnistunut venymään ihmeellisen pitkäksi, harvoin hän oli onnistunut edes huomaamaan yhden vaihtumista toiseen, mutta nyt... Oli kummallista, kun hetken päästä Henry ei palannutkaan matkoiltaan.

Kuningas vääntäytyi parempaan istuma-asentoon, eikä tuolla ilmeisesti näyttänyt olevan aikomuksia käydä levolle vähään aikaan. Toisen pitäisi levätä, mutta siihen ei voitaisi poikaa pakottaa. He voisivat kyllä keskustella sen ajan, kunnes toinen nukahtaisi. Ei siinä olisi mitään pahaa.
"Nostaisin tuolin lähemmäs, jos se ei haittaisi," Roswell kysyi oikeastaan lupaa, josko saisi istua alas toisen viereen, silmien seuratessa pienen nahkapussin kulkua Henryn kädestä yöpöydälle. Hän oli juossut aivan liikaa tälle päivälle, tässähän sitä aivan tunsi, kuinka poikki oltiinkaan... Mutta jos toinen haluaisi hänen seisovan, niin hän sitten tekisi.




((Näyttää, että jollakin on levottomat jalat.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Marras 13, 2012 12:51

Vaikka väsynyt oli, jaksoi Henry sentään hymyillä pienesti. Juuri nyt hän ei halunnut koittaa nukkua, sillä jos hän sulki silmänsä, tuntui kuin maailma olisi pyörinyt ympärillä. Se ei ollut mukava tunne, eikä Henry halunnut koittaa mitä tapahtuisi, jos maailman antaisi vain pyöriä. Yhtään huonompaa oloa ei kuningas halunnut itselleen tuottaa, sehän tästä vielä puuttui, että olisi alkanut oksettaa. Tosin sekään refleksi ei kovin kaukana ollut, jos alkoi ajattelemaan menetettyä jalkaa.
Roswell kävi kuitenkin kertomaan, mitä oli kuninkaan poissa ollessa tehnyt. Hoitanut asioita, joita kuningas oli tuolle antanut. Niitä, mihin demoni oli kyennyt. Hymy kävi leveämpänä Roswellin mainitessa, ettei halunnut kuninkaan palaavan kotiinsa, keskelle tehtävävuorta. Sehän tästä olisikin puuttunut vielä. Henry ei kuitenkaan edes halunnut miettiä juuri nyt, miten hän tulisi tulevassa hoitamaan vaaditut tehtävät ja työt. Hovi sai nyt hetken aikaa pärjätä ilman kuninkaan konkreettista läsnäoloa. Ehkä asiat saataisiin järjesteltyä.. Roswell voisi hyvin edustaa häntä!
Odotus palkitaan aina.. tai niin ainakin.. väitetään Monarkki tokaisi demonille, sarvipään kertoessa, kuinka pitkältä aika oli odottaessa tuntunut.

Istu toki.. en halua sinun.. seisovan.. Käsi kävi viittamaan demonia ottamaan tuolin lähemmäksi, tuon sitä kysellessä Seisomisesi vain hermostuttaa...
Katse kävi nousemaan hetkeksi sängyn katokseen. Hitaasti silmät kävivät ummistumaan ja hetken näytti jo siltä, kuin Henry olisi käynyt nukkumaan tai menettänyt tajunsa.
Sinulle Nuorimies kuitenkin aloitti kasvojen kääntyessä takaisin demonin puoleen Lähetettiin terveisiä
En tiennyt että sinulla on ystäviä haltioiden puolella Kuningas jatkoi muistellessaan tapahtumia Hän ei.. nimeään kertonut mutta oli pukeutunut kovin.. punaisiin.. punaisista hiuksista puhumattakaan Henry ei ollut unohtanut tuon haltian tai no, oletettavasti haltian sanoja. Ne olivat jääneet kummittelemaan nuoren monarkin päähän ja Henry olisi voinut vaikka vannoa, että ne olivat kaikuneet hänen päässään jopa silloin, kun mies oli tajuttomana.
Hän katkaisi sen.. Henry kävi puremaan alahuultaan samalla, kun kulmat hakeutuivat jälleen siihen surulliseen asentoon. Itkun pidätteleminen oli tässä epämääräisessä tilassa erittäin hankalaa, mutta jotenkin nuorimies onnistui siinä. Kämmenet kävivät kuitenkin hakeutumaan nyrkkiin, monarkin käydessä puristamaan päällimmäistä peittoa niin lujasti, kuin vähäisillä voimillaan saattoi.


// No, mennään me reippain askelin eteenpäin! //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1562

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Marras 13, 2012 2:07

Roswell ei voinut kuin nyökätä toisen sanoihin odotuksesta ja sen palkitessa kyllä odottajansa, surun kuitenkin palatessa taas hetkeksi vanhoille kasvoille. Olihan pojan sanoissa totuutta... Hän odotti kovasti kuninkaan kotiinpaluuta, niin kärsivällisesti kuin pystyi, ja nyt toinen oli täällä. Kuinka hän olikaan kovin iloinen nähdessään nuorukaisen taas kotona, mutta tämä ei vain oikein... Tuntunut palkinnolta. Henry oli menettänyt raajan, eikä ollut hyvässä kunnossa, joten jälleennäkemisen ilo omasi kovin happaman sivumaun. Iloa toi sentään toisen väsyneillä kasvoilla pysyttelevä hymy, niin kovasti poika yritti ja niin aikoisi yrittää demonikin tehdäkseen toiselle paremman olon.
"Ah, pahoitteluni," Roswell hymyili pyytäessään anteeksi hermostuttavaa seisoskeluaan, kiittämisen saadessaan luvan istua jäädessään sille tielleen. Olo oli itselläkin kuin hukassa, ja hän ei ollut se, jolta jalka puuttui. Hän ei voinut kuin toivoa, ettei tuntuisi kuitenkaan liian poissaolevalta. Ripeästi mutta kuitenkin tyynen rauhallisesti, kuten tämä demoni yleensä tuo kävi astelemaan tuolin luokse, kantaen sen Henryn sängyn viereen. Pitkästä aikaa vanhus sai istahtaa alas lepuuttamaan jalkojaan, hengityksen ollessa onneksi tasaantunut jo aikoja sitten kaiken sen juoksemisen ja ryntäilyn jälkeen. Kauheaa oli ajatella, että kuningas ei taitaisi koskaan enää pystyä sellaiseen, nuoresta iästään huolimatta... Ei, kyllä tuo pystyisi. Jos Henry halusi, siihen löydettäisiin kyllä vielä keino. Varmasti.

Sinä aikana, kun sarvipää oli tuolia hakemassa, oli kuningas onnistunut sulkemaan silmänsä, näyttäen kovin rauhaisalta, kuin tuo nukkuisi. Toivottavasti toinen nukkuisikin, eikä mitään pahempaa ollut sattunut; Roswell ei oikeastaan tahtonut käydä kokeilemaan ja herättämään, jos Henry oli vihdoin saanut unen päästä kiinni. Poika näytti kovin väsyneeltä ja oli sairas, tuo tarvitsi kaiken levon, mitä pystyi saamaan. Kuitenkin hetken hiljaisuuden päästä toinen kävi raottamaan silmiään, kääntäen katsettaan demonia päin.
"Mh?" Tuo kysyi hymyillen nuorukaisen aloittaessa, puhuessaan jostain, mikä sattui Roswelliin liittymään. Hymy kuitenkin muuttui kysyväksi toisen jatkaessa, terveisiä? Mistä? Keneltä? Ja milloin? Kuningas oli kuitenkin sellaisessa tilassa, ettei hän oikein osannut sanoa, olivatko nämä vain kuumeisen hourimisia, vai oliko jotain oikeasti tapahtunut. Hankala oli kuitenkin sanoa... Eihän hän haltioiden kanssa ollut tekemisissä aikoihin? Kuka olisi vielä elossa, joka hänet tuntisi?

Sanojen jatkuessa demoni tunsi itsekin olonsa kovin heikoksi. Pelottavan tutulta kuvaus alkoi kuulostaa, monella haltialla ei löytynyt punaisia hiuksia. Etenkään jos moisen punapään piti vielä tunteakin hänet, vanhus kyllä omasi vielä tarpeeksi hyvän muistin, että muistaisi toisenlaisen samankaltaisen ilmestyksen varmasti. Ja sen pienen pirulaisen syytä tämä kaikki vielä oli?! Roswell puri hampaitaan yhteen. Ei hän halunnut uskoakaan sitä, mutta nyt hän ei vielä päässyt ketään manaamaan. Jalasta ja tilanteesta puhuminen oli raskasta Henrylle, poikaparan hädin tuskin kyetessä pidättämään kyyneliään. Vanhuksen käsi nousi ja asettautui toiselle pienemmistä, hikisistä käsistä, jotka niin kovasti yrittivät peittoa puristaa nyrkkiinsä.
"Jos ette tahdo puhua tästä, meidän ei tarvitse. En lähde minnekään, joten olen aina valmis kuuntelemaan," demoni kävi kertomaan, ennen kuin yritti edes lähteä selvittelemään tätä sotkua. Ensiksi hän tahtoi varmistua asiasta, mutta jotenkin tässä vain tuli sellainen olo, että turhaa toivoa eläteltiin. Uurteiset kasvotkin olivat ehtineet jo vakavoitua kaikkea tätä miettiessä.

"Ette ehkä halua muistella sitä tapahtumaa, mutta pyytäisin lisätuntomerkkejä. Oliko hän... Miltei samaa kokoa kuin Te, kenties? Pitkät, punaiset hiukset, ruskettunut iho, suipot korvat? Tummia pisteitä silmien alla?"




((Kyllä, laitetaan vain jalkaa toisensa eteen.))
EdellinenSeuraava

Paluu pihakappeli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia