Puujalkavitsi || Ivy/Sands


Kuuluisa tai vähemmän kuuluisa Ophelian kappeli. Pieni ja sievä kappeli on jopa niin pieni että siellä tuskin mahtuu seisomaan. Sisällä on alttari ja kaksi tyynyä johon voi istua, tosin toinen on jo Ophelian istuimena. Sisällä on paljon kynttilöitä jotka luovat valoisan ja lämpimän, kodikkaan tunnelman. Sisällä on myös pieni kello, jota kuuluu soittaa jos esittää jumalille toiveen, maksusta tietysti. Opheliaa voi mennä tapaamaan synninpäästön merkeissä taikka muuten vaan keskustelemaan.

Valvojat: Crimson, Ivy

Avatar

Monarkki

Viestit: 13810

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Marras 13, 2012 2:48

Katse kävi seuraamaan, kuinka demoni haki tuolin ja istui alas. Nyt kun tuokin oli hieman rennommassa asennossa, tunsi Henrykin olonsa astetta paremmaksi. Tosin ei fyysisesti.
Oli hyvä, ettei Henry käynyt puremaan alahuultaan rikki. Moisen operaation keskeytti kosketus kuninkaan omalla kädellä, kun vanha demoni kävi laskemaan kämmenensä nyrkkiin puristetun päälle. Nuorimies käänsi katseensa takaisin demoniin, hellittäen pienesti otettaan kankaasta. Silmät olivat käyneet nyt selvästi kostumaan, eikä Henry sitä voinut peitellä. Käsi, jonka päälle demoni ei ollut laskenut omaansa, kävi nousemaan jälleen kasvoille, monarkin pyyhkien lisääntyviä kyyneleitä sekä otsalle noussutta hikeä. Demonin sanat käytiin kuulemaan, mutta niihin ei heti reagoitu. Nuorempi mies selvästi tavoitteli hieman rauhallisempaa olotilaa, ennen kuin suunsa avasi. Äänensä olisi vain värissyt liikaa juuri nyt, hyvä jos olisi edes saanut lauseitaan loppuun.

Juuri hän Henry kävi lopulta vastamaan Roswellin kuvailuihin, samalla kun ryki muutaman kerran kurkkuaan auki.
Hän oli haltiakuninkaan seurassa ja Henry nielaisi kuuluvasti Teki erittäin läheistä yhteistyötä.. Hänen kanssa Tai ainakin siltä se oli vaikuttanut. Muutenkin tuo punainen ilmestys oli erottunut joukosta. Haltiat tuppasivat näyttämään niin kovin.. samanlaisilta, varsinkin kun he vetivät päälleen samanlaiset vetimet.
Tunnet hänet? Hetkeksi muualle harhautunut katse kohosi takaisin demoniin. Kuninkaan kasvoja ei olisi voinut koristaa yhtään surullisempi katse. Epätoivoinen, vihan ja pelon sekoittama katse suorastaan anoi demonilta jonkinlaista vastausta yksinkertaiseen kysymykseen.
Älä sano, että tunnet hänet Henry lisäsi pidätellen jälleen selvää surunparkaisua, joka kuitenkin kävi sekoittumaan seuraavaan huudahdukseen ÄLÄ SANO, ETTÄ TUNNET HÄNET!
Ensimmäistä kertaa heräämisensä jälkeen kävi kuningas korottamaan ääntään huudon tasolle. Surun sävyttämän karjaisunsa säestämänä oli Kunigas nyt myös nojautunut kunnolla ylös tyynyistä ja kääntynyt paremmin Roswellia kohden. Vapaana ollut nyrkki oli jälleen kerran iskeytynyt vasten sängyn pehmeää pintaa, aivan kuin korostaakseen vihaisia sanoja. Tämän äkillisen, suurehkoksi lueteltavan liikkeen myötä oli Henry menettää tasapainonsa. heti saman tien oli molemmat monarkin käsistä käyneet ottamaan tukea sängyn reunalta, jottei tuo olisi horjahtanut alas. Nuorenmiehen pää notkahti hartioiden väliin surkeana, Henryn tasaillessa kiihtynyttä hengitystään.


// Jalalla koreasti //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1560

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Marras 13, 2012 5:06

Roswell piti kättään toisen käden päällä, tuntien, kuinka se hellitti otettaan peitosta kosketuksesta. Kuningas käänsi kasvojaan toista kohti, kyynelten jo kertyessä tuon silmiin, pojan käydessä pyyhkimään silmiään vapaalla kädellään. Demoni pysyi hiljaisena, pitäen toisen kädestä kiinni, keltaisten silmien näyttämättä tippaakaan myötähäpeää tai ivaa. Henry oli joutunut kokemaan kovia, eikä itkemisessä ollut mitään väärää. Sarvipää ei arvostellut, eikä nähnyt toista sen heikompana, itki poika mistä syystä tahansa. Liian kauan toinen oli joutunut pitämään kaiken sisällään, joutunut esittämään "vahvaa" moittivien katseiden alla. Ja vastahan tuo oli menettänyt jalkansakin. Lopullisesti. Roswellille kuningas saisi aina purkaa murheensa, teki sen millä tavalla tahansa. Hän ei panisi pahakseen. Huomaamattaan vanhus oli käynyt silittelemään toisen kättä, Henryn pysyessä hiljaisina sanojensa jälkeen. Olihan hän ilmoittanut, ettei toisen tarvitsisi puhua, jos ei halunnut. He voisivat kyllä tehdä sen myöhemminkin, kenties poika oli päättänyt jättää puhumisen sikseen.

Kuningas kuitenkin kävi vastaamaan hetken hiljaisuuden jälkeen, vahvistaen demonin epäilyt. Sarvipää kävi käyttämään silmiään kiinni, päänkin pudottautuessa lievästi kohti maata. Ei hän ollut halunnut uskoa sitä, mutta kaikki todisteet viittasivat jo alusta asti vastaan. Toivoa oli typerä pidätellä yllä. Roswell ei voisi syyttää demonia, joka oli tehnyt sopimuksen ja oli isäntänsä orja. Demoni ei voisi tehdä mitään sitä vastaan, jos käskyt olivat liian selvästi sanottuja. Kuitenkin, tämä punapää ei selvästikään tuntenut tippaakaan katumusta teostaan, löytäen aikaa jopa terveisien kertomiseksi jalan katkomisen merkeissä. Neuvonantaja kävi nostamaan oman katseensa nyt poikaan, toisen kysyessä, josko tuo sattuisi tuntemaan tämän jalan katkaisseen henkilön. Keltaiset silmät pahoittelivat jo katsoessaan Henryn kasvoja, sitä epätoivoa, pelkoa ja suuttumusta, mikä niistä paistoi. Mitähän kaikkea toisen päässä liikkuikaan? Roswell kaveerasi vihollisten kanssa? Tuon ystävä katkaisi kuninkaan jalan? Oliko demoni sittenkin loppujen lopuksi vakooja ja haltiakuninkaan lemmikki, teeskennellyt vain ja päässyt lähelle? Huijari?

Epätoivoisesti kuningas yritti saada toisen sanomaan, ettei tuntisi toista, mutta turhaa toivoa taisi tuokin kasvatella. Eiköhän poika tiennyt sen itsekin. Demoni osasi kuvailla punapään ja toinen oli maininnut hänet nimeltä. Jokainen Henryn huutama sana oli kuin tikarinpisto sydämeen, silmien ummistuessa, kuin kivusta. Ei häntä haitannut huutaminen, kauheaa oli se, ettei hän voinut tehdä, niin kuin kuningas halusi... Mutta ennen kuin sarvipää ehti sen kummempia mietiskellä tai vääntyä kivusta, oli tuon pakko käydä ottamaan kuninkaasta kiinni toisen horjahtaessa purkauksensa merkissä, hakaten patjaa ja menettäen tasapainonsa. Missään nimessä poika ei saisi tipahtaa sängystä alas, hänenhän piti pitää toisesta huolta, eikä antaa toisen satuttaa itseään.
"Pyydän, älkää rasittako itseänne liikaa," hiljainen pyyntö kävi huulien välistä, käsien pikku hiljaa irrottautuessa kuninkaasta. Heti, kun tuo tuntui pystyvän pitämään itseään pystyssä omin voimin, mutta kokoajan oltiin silmä tarkkana uuden horjahduksen varalta.

"En sanoisi niinkään, että aivan tuntisin, mutta..." Roswell sai sanottua, sentään pystymään pidättämään itsensä sanomasta juuri sitä, mitä Henry pelkäsi, mutta paljoa se ei voinut toisen oloa parantaa. Olihan hän demoni, sanojen vääristäminen oli hänen työtään. Ei hän tuntenut syyllistä. Hän oli tavannut tuon vain kerran. Ei tuntenut, oli nähnyt. Tavannut. He eivät olleet ystäviä.
"Demoni," tuo kävi huokaisemaan, katsoessaan poikaa silmiin,
"Tsytan on demoni. Löysin hänet kylästä yksi päivä ja varoitin häntä. Hän ei näyttänyt haluavansa haastaa kuitenkaan riitaa kanssani, joten en huolehtinut hänestä sen enempää, kunhan hän vain käyttäytyisi," Roswell pudisti päätään. Kuinka tyhmä hän olikaan ollut. Olisiko toinen käynyt edes kuninkaan kimppuun, jos hän ei olisi käskenyt toista pitäytymään erossa? Tsytan oli nuori demoni, mikseipä tuo olisi tuntenut erityistä halua Henryn satuttamiseen vain sen takia, että poika tunsi hänet? Tämä alkoi loppujen lopuksi tuntumaankin hänen omalta syyltään. Jos hän olisi ollut mukana, hän olisi tuntenut Tsytanin ennen, kuin edes toista näkisi. Mitään ei ehkä olisi ehtinyt tapahtua. Miksi hän edes kuvitteli, että demoni käyttäytyisi? Roswell oli... Kovin pettynyt nuorempaan demoniin. Ei, ei pettynyt. Vihainen. Suuttunut. Silmät kävivät kapenemaan, kädetkin pikku hiljaa löysivät tietänsä nyrkkiin.

"Jos hän on tarpeeksi tyhmä tullakseen tänne tämän jälkeen," demoni katsoi Henryä, vanhoilta kasvoilta ei näkynyt pienintäkään merkkiä siitä tyypillisestä lempeydestä tai ymmärtäväisyydestä, ei silloin, kun puhuttiin tästä punapäästä. Mitähän Tsytan hänestä kuvitteli? Että kaiken puheensa jälkeen rauhasta ja pasifistisuudesta tuo oikeasti noudattaisi niitä? Punapää ei pitänyt sanojaan, joten ei hänkään. Tietenkin demoni olisi tekopyhä. Tsytan ei tulisi nauttimaan hänestä, kun hän oli vihainen. Mutta hän nauttisi. Joka sekunnista. Minuutista, tunnista. Kenties päivästä. Miksei viikoista?
"Etsin hänet käsiini."




((Ja sitten seisovan pöydän ääreen!))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13810

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Marras 13, 2012 5:52

Alas suunnatuilla kasvoilla kävi pieni surkuhupaisa virnistys Roswellin pyytäessä, ettei nuorimies kävisi rasittamaan itseään liikaa. Ihan varteenotettava pyyntö, mutta jos Henry olisi ollut yhtään paremmassa kunnossa, olisi tuo silkkaa suuttumustaan ja turhautumistaan käynyt tekemään vastoin ystävällistä pyyntöä. Kuitenkin, Henry pysyi paikoillaan rauhoitellen itseään, lopulta lähtien nojautumaan takaisin istumaan. Katse kohosi hitaasti peitoista takaisin Roswelliin, tuon käydessä selittämään yhteyttään tuohon punahiuksiseen haltiaan... joka loppupeleissä ei ollutkaan haltia, vaan demoni. Se selitti jotain erikoisemmasta ulkonäöstä. Haltiakuningaskin oli hankkinut demonin itselleen? Ontto katse tuijotti Roswellia tuon kertoessa, kuinka oli törmännyt kylällä tähän Tsytan nimiseen demoniin ja varoittanut toista. Silloin oli tuo tuntemattomampi demoneista vaikuttanut kovinkin vaarattomalta, joten sarvipää ei ollut käynyt rasittamaan päätään sen pahemmin toisella.
Henry puri jälleen alahuultaan, samalla kun kädet kävivät hakeutumaan jälleen kerran nyrkkiin. Tosin tällä kertaa kuningas ei pidätellyt itkuaan, se hetki oli mennyt taas ohi, toistaiseksi. Henry pidätteli kiukkuaan koko tilanteen suhteen. Tunteet nuoren miehen sisällä keinahtelivat kuin laiva myrskyisellä merellä.

Tumma katse palasi demoniin tuon käydessä nyt normaalia vakavampana vannomaan, etsivänsä punaisen paholaisen käsiinsä, mikäli tuo oli tarpeeksi itsetuhoinen tullakseen tapahtumien jälkeen ihmistenilmoille. Monarkki katsoi syvään hengittäen demoni tovin, kunnes rykäisi pienesti.
Hän oli.. haltia Henry aloitti, vaikka tiesikin nyt jalan katkaisseen olennon olleen demoni nimeltä Tsytan Jos kansa saa kuulla hänen olleen demoni.. siitä ei seuraisi hyvää meille Vaikka sekava oli, osasi Henry ajatella jotenkuten syvemmin tilannetta. Mitä kansa sanoisikaan, jos saisi tietää demonin katkaisseen hallitsijansa jalan, samalla kun kyseisen rodun edustaja kiikkui neuvonantajan paikalla? Auttamatta siitä syntyisi myrsky, jonka johdosta Roswellin olemassaolo olisi vaakalaudalla. Ei, he eivät voineet kertoa Tsytanin olleen demoni. Vihainen ja epätoivoon vaipuva kansa ei osannut katsoa lajin edustajia erillisinä henkilöinä, vaan kaikki iskettäisiin saman leiman alle. Kerta demoneilla oli jo valmiiksi negatiivinen maine, ei yksi Roswell riittänyt muutamaan sitä leimaa yhtään positiivisemmaksi.
haltia.. on hyvä nuorimies kävi huokaisemaan vielä sanojensa perään.

En syytä sinua Monarkki jatkoi aihetta. Noita sanoja oli ehkä vaikea uskoa äskeisen huutamisen jälkeen, mutta kuten olettaa saattoi, ei kuningas tällä hetkellä oikein kontrolloinut omia purkauksiaan.
Mutta haluan sen demonin Lauseen olisi pitänyt varmaan loppua sanoihin hengiltä tai elävältä, mutta Henry ei koskaan käynyt viimeistä sanaa lausumaan. Käsi kävi nostamaan päällimmäisen peiton nyt pois yltä, kuumuus alkoi käydä sietämättömäksi. Päällimmäisen peiton poistaminen yltä ei kuitenkaan käynyt paljastamaan mitään jalkojen suhteen. Ne pysyivät vielä kahden muun peiton alla sopivasti piilossa.
Sana siitä demonista ei saa levitä


// Kyllä! Vaikka tarjoilu on hieman. toispuoleista.

Ottaisin kuitenkin yhden Roswellin tänne. Kiljun kuin fanityttö herra lempeyden suuttuessa. //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1560

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Marras 13, 2012 7:51

Roswell ei ollut ainoa, joka huoneessa tunsi suurta vihaa, kuninkaankin puristaessa käsiään nyrkkiin huultaan purren, koettaen padota tunteensa sisälleen. Luultavasti viha oli Tsytania kohtaan, niin demoni ainakin sai toivoa olisi kauheaa, jos pojan kiukun kohteena olisikin hän itse. Hän ansaitsisi sen, mutta jos asiat olisivat niin, ei hän enää voisi tehdä mitään Henryn avuksi. Joku muu olisi voinut jo nakata sarvipään tyrmään vihollisen pelkästään tuntiessa tuon nimeltä, kertoen jonkin sortin yhteydestä. Kukapa demoniin haluaisi luottaa, vakoojaksihan tuollainen sopisi oikein hyvin, aina ne pettäisivät sanansa. Ei Roswell voinut kuin tuntea kiitollisuutta kuningasta kohtaan, tuon uskoessa häneen sentään sen verran, että antoi juosta vapaana, ennen kuin kysyi asiasta henkilökohtaisesti. Tai että edes ylipäätään kysyi; jollekin tarina olisi jo itsestäänselvyys, eikä enempää pitäisi kysyä...

Keltaisten silmien katse pysyi kuninkaassa, eikä hän oikeastaan ollut aivan varma, halusiko kuulla toisen sanoja. Ilme pysyi edelleen vakavana, mutta kovin vihaisena sitä ei oikein pystytty olemaan. Ei Henryn seurassa. Pojan sanat kävivät taas huolehtimaan Roswellista, kertoessaan kuinka Tsytan ehdottomasti oli haltia, eikä kukaan saisi kuulla tuon olevan demoni. Siitä olisi haittaa heille tai no, oikeastaan vain neuvonantajalle itselleen. Kyllähän hän sen ymmärsi. Tilanne oli tukala, jos kansa vain kuulisi, mikä teon oikeasti teki... Jokainen demoni olisi uhri, oli sitten tehnyt mitä tahansa. Demoneihin ei voinut luottaa, kaikki ne olivat samanlaisia. Mutta olisiko sellainen näkökanta tällä hetkellä haitaksi? Se tekisi Tsytanin elämän kovin hankalaksi, ehkäpä muutkin demonit ymmärtäisivät pysyä kaukana. Toivottavasti.

"En tiedä, ansaitsenko tuota," Roswell kävi vilkaisemaan sivuun, silmien näyttäessä kovinkin masentuneilta. Jos se oli Henryn pyyntö, ei hän väittäisi vastaan. Hän tekisi niin, kuin toinen halusi. Salaisuudeksi ei käynyt se, että demoni oli neuvonantajana. Sitä vastaan poika oli ollut, se tahdottiin tuoda esille, että neuvonantaja pääsisi nauttimaan siitä asemasta, mikä tuolle kuului. Että Roswell saisi elää parempaa elämää. Nyt taas tahdottiin pitää salaisuus jostakin, mikä ehkä olisi pitänyt tuoda julki, eikä kuninkaan pitäisi yrittää suojella neuvonantajaansa. Ymmärsihän kuningas, että demoni oli juuri itse laittanut yhden demonin ihmisten edelle ja näin tässä kävi? Tahtoiko poika tehdä saman nähdessään, kuinka suuri virhe se oli ollut? Sarvipään olisi pitänyt hoidella Tsytan pois alta jo silloin, eikä antaa turhia mahdollisuuksia. Mutta he molemmat olivat demoneita. Mitä moinen käyttäytyminen toista samassa jamassa olevaa tekisi hänestä? Enää punahiuksinen demoni ei saisi uusi yrityksiä, se oli varma. Olisi ollut eri asia, jos Tsytan olisi Roswellilta jalan katkaissut, silloin sitä oltaisiin voitu miettiäkin, mutta ei enää. Ei, kun nuori kuningas oli se, joka kärsi. Se meni liian pitkälle.

Ehkä Henry ei häntä käynyt tapahtuneesta syyttämään, mutta se ei saanut oloa yhtään vähemmän syyttömäksi. Katse kävi palaamaan nuorukaisen silmiin sen seikkailtuaan hetken muualla. Ainakin kuningas kävi syyttämään jotain sehän tästä olisikin puuttunut, jos Henry olisi osoittanut myötätuntoa jalkansa katkaisijalle. Se olisi ollut jo liikaa. Roswell ei kuitenkaan tiennyt, mitä toinen halusi Tsytanin suhteen tehdä. Pitäisikö sitä edes kysyäkään, eiköhän sitä mieli tehtäisi selväksi, jos jotain erityistä haluttaisiin punapään kohtaloksi.
"Jos tahdotte. En kuitenkaan vaaranna henkeänne pitääkseni sen salaisuutena," demoni ilmoitti vastauksensa toisen tahtoon. Mieluummin hän, kuin Henry. Se näytti olevan tuon lopullinen päätös, sama kai se oli sanoa suoraan. Tsytanin todellinen luonne oli vahvuus niitä kohtaan, jotka eivät tienneet, mutta heikkous, jos siitä tiedettiin ja siihen osattiin varautua. Olisi ollut typerää luvata pitää se salaisuutena, jos siitä olisi hyötyä.




((No ota, mutta älä innostu liikaa. Kukaan ei ole iloinen, kun Roswell suuttuu. Herra kun on tuollainen vanha pieru, joka ei mihinkään kykene. Mieti mitä sitä juonitaan, jos tarpeeksi epätoivoiseksi käydään. Niin.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13810

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Marras 13, 2012 9:59

Henryä puistatti muistella sitä punaista paholaista. Jo nähdessään mokoman virneen, oli Henry tuntenut olonsa harvinaisen epämukavaksi jopa tilanteeseen nähden. Sen demonin pärstä tulisi varmasti kummittelemaan vielä pitkään monarkin mielessä. Oli kuitenkin hyvä tietää, miltä Tsytan niminen pirulainen näytti, jokaista kasvonpiirrettä myöten. Oli helpompi metsästää kohdetta, kun tiesi, mitä etsi. Henry valui hieman alemmas istuma-asennostaan. Alkoi jo tuntua siltä, ettei hereillä meinannut pysyä. Tämä tovin hereillä olo verotti nopeasti sitä pientä energiamäärää, mitä kuninkaalla oli tällä hetkellä käytössä. Eipä häneltä voinut odottaakaan suuria, seuraava vuorokausi saattoi hyvinkin mennä nukkuessa. Juuri nyt Henrystä se idea oli harvinaisen hyvä. Nukkua kokonainen vuorokausi, tai miksei saman tien kokonainen viikko. Kuukausi. Vuosi. Nuorimies hymisi itsekseen ajatuksilleen, samalla kun silmät kävivät ummistumaan lähes kiinni.

Katse kuitenkin avartui hetkeksi, kun demoni kävi huomauttamaan salaisuuden pitämisestä. Henry naurahti surkeasti, katseen kääntyessä samalla takaisin kattoa kohden.
Oletko varmasti demoni.. Henry kävi mumisemaan jo väsyneellä äänellä, upotessaan pikkuhiljaa tyynyihinsä Et varmasti.. ole.
Ei voinut enää käydä sanomaan, että Henry oli läsnä keskustelussa. Paikalla kyllä, mutta tuo tuskin tiedosti kaikkea kuulemaansa saatikka omia puheitaan. Kuningas oli kuitenkin vielä hereillä, jotenkuten. Henry ei olisi halunnut pysyä hereillä, mutta koska hänellä oli seuraa, ei nuorimies kehdannut käydä suoraa nukkumaan. Tosin, eriasia olisi, jos vintti pimenisi. Heikkona oleminen oli niin nöyryyttävää monarkille, jonka piti esittää päättäväistä ja vahvaa johtajaa. Ja tässä sitä sitten oltiin, vuoteen omana, epävarmana siitä tulisiko hän edes selviämään seuraavasta yöstä. Tila oli vakaa, mutta ihan hyvin se voisi myös mennä huonompaan siinä missä parempaankin.
Henry koitti pitää mielessään sen, ettei saanut luovuttaa, koskaan. Tässä tilanteessa sen periaatteen ylläpitäminen oli kuitenkin melko surkuhupaisa ajatus. Olisi helpompaa vain antaa olla ja nukkua pois


// Roswell tuijottaa kaikki kuoliaaksi. Roswell menee ja lyö ilkikurisia piruja Henryn puujalalla pyllylle. Näin Henrykin saa kostonsa. Hän oli mukana. Ainakin osa hänestä. Periaatteessa. //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1560

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Marras 14, 2012 12:23

Sängyllä makaavan toipilaan väsymisen merkit näkyivät selvästi, ei Roswellin tarvinnut kuin kääntää katseensa toiseen. Kuningas nuokkui ja valui hetki hetkeltä pystystä asennosta alemmas, silmienkin alkaessa pikku hiljaa sulkeutua. Toinen tarvitsi leponsa, ja paljon sitä. Kuume piti saada laskeutumaan ja pojan olisi hyvä saada selvitellä päätään, jalan paranemisesta puhumattakaan. Demoni jatkoi toki puhumistaan, ehkäpä se auttaisi toista saamaan unen päästä kiinni helpommin, kun oli jotain puuduttavaa taustahälinää. Henryn silmät kuitenkin kävivät avautumaan ja vilkaisemaan vieressä istuvaa miestä tuon sanojen myötä, joten kovin hyvin hän ei tehtävässään ollut onnistunut. Ei toisen olisi tarvinnut kiinnittää häneen mitään huomiota, jos väsytti noin kovasti. Silti vastaukseksi tuli mitä surkeimman oloinen naurahdus ja väsynyt vastaus Roswellin lajin epäilystä, ennen kuin pojan katse palasi takaisin kattoon.

"En tiedä," demoni kävi vastaamaan hiljaisen naurahduksen säestämänä, pudistaen päätään. Hänen olisi varmaan pitänyt olla hiljaa, jos viimeksikin hän oli onnistunut saamaan toisen herätettyä horroksestaan, mutta hankala oli olla vastaamatta, jos Henry kävi jotain kysymään.
"Mutta sarvet minulla ainakin on," sarvipää katseli pojan hidasta uppoutumista tyynyihinsä. Mitäpä hän loppujen lopuksi tietäisi siitä, miksi lajiksi hänetkin lajiteltaisiin. Jokainen teki sen päätöksen itse sen suurempia testailematta, mutta mikään testi ei taitaisi tuoda valoa siihen arvoitukseen. Mutta Roswell näytti demonilta, joten demonihan tuon piti olla, eikö? Samat heikkoudetkin tuolla oli, ainakin tässä maailmassa. Enempää ei kuningasta käyty sanoin häiritsemään, viimeksi lausuttujen sanojen jäädessä viimeiseksi, varmuuden varalta. Hiljaisuus tekisi hyvää, Henryn ainakin kokoajan näyttäessä enemmän ja enemmän siltä, kuin vaipuisi uneen. Tuossa tilassa demoni uskalsi koskettaa eikä oikeastaan enää olisi voinut olla sitä tekemättä pojan kasvoja, tuoden toisen iän rypyttämistä käsistään kuninkaan poskelle, silitellen sitä hellästi ja pyyhkäisten aaltoilevia hiussuortuvia sivuun. Toinenhan oli aivan tulikuuma ja hikinen...

"Nukkukaa hyvin, Henry," Roswell kävi sanomaan kovin hiljaa, melkein kuin kuiskaten, ettei vain onnistuisi herättämään toista taas. Jonkin ajan päästä pojan silittely loppui, mutta minnekään demoni ei tuoliltaan noussut. Hän pysyisi tässä niin kauan, kunnes Henry käskisi häntä poistumaan, eikä lupaa ollut vielä kuulunut. Sairasta oli hyvä pitää silmällä, jos jotain onnistuisi tapahtumaan yön aikana, sitä pystyttäisiin heti hakemaan apua. Tässä oli aivan hyvä olla.




((Roswell on myös kylvyssä mukana katsomassa. Viimeinen eeppinen taistelu päättyy niin, että Roswell on päässyt lähelle Arania, mutta aseettomana. Henry tahtoo olla sankari, ja heittää puujalkansa ritarilleen, minkä avulla haltiaprinsessaa kalautetaan kalloon ja saadaan taju kankaalle. Roswell juoksee voitokkaana rakkaimpansa luo, ja yhdessä nuo ovat aivan high five ja YEAH!, mutta lopuksi Henry kaatuu. Koska ei ollut puujalkaa, minkä päällä seistä. Ja kaikki hekottavat yhdessä, samalla kun sankarit ratsastavat auringonlaskuun. Sen pituinen se.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 13810

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Marras 14, 2012 1:24

Henry hymisi pienesti Roswellin toteamuksille siitä, ettei oikein tiennyt oliko demoni. Vanhempi mies kävi myös huomauttamaan sarvistaan. Millä muullakaan olennolla sarvet olisi? Kysymys oli erittäin hyvä. Henry ei kuitenkaan jaksanut lähteä luettelemaan humanoideja, joilla sarvia esiintyi, vaan pysyi täysin hiljaa. Hetki hetkeltä vaipui monarkki syvemmälle uneen, lopulta ollen täysin tiedoton mitä ympärillä tapahtui. Nuorukainen oli nukahtanut, eikä todennäköisesti tulisikaan heräämään hetkeen. Ehkä se oli vain hyvä


Matkaan, veli hopea

//Kohta Roswell saa oikeesti kylvettää pikku prinssinakki Henryn. Viimeinen taistelu kuulostaa niin eeppiseltä, että näin tulee tapahtumaan. Tarina on eeppinen, toiminnan täyteinen ja sisältää myös komediaa.
Elokuva ilmestyy tammikuussa 2013. Liput ennakkoon lippumyynnistä.
toistanko itseäni jotenkin //
Edellinen

Paluu pihakappeli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia