JatkoaVelho peitti kaulansa mahdollisilta uteliailta silmiltä että papittarelta, mikä velhon onneksi säästi tämän Ophelian huolenosoitukset mahdollisia palojälkiä kohtaan ja sitä kautta avun tarjoamiseen. Tyttö vipelsi velhon perässä mahdollisimman samaa tahtia, vaikka äskeistä rauhallisemmin jo liikkuivatkin, tytön päättäessä olla sanomatta mitään, ellei velho itse lähtenyt apua hältä kysymään. Suklaa sai kuulemma kuitenkin jäädä tällä kertaa väliin ja omiin oloihin oli kova tarve vetäytyä.
Punahilkkainen tyttö ei lähtenyt pistämään vastaan, oli ymmärrettävää ettei velhoa huvittanut olla ihmistenilmoilla enää yhtään enempää, saatikka ostaa suklaata. Sääli sinänsä Lilyä kohtaan, mutta varmasti tämä saisi mukavan yllätys lahjan joskus toiste. Papitar olisi voinut jäädä itse torille ja hoitaa muutaman asian, mutta halusi ennemmin varmistaa, että Black voisi hyvin ainakin pihamaalle asti.
Kaksikkoa ei juuri häiritty, viimeistään porteilla hovin jäseneiden paluu otettiin huomioon ja Ophelia tapansa mukaan tervehti vartioväkeä ennen tutulle ja turvalliselle pihamaalle astumista.
Kuuloetäisyydeltä päästyä, Ophelia hidasti tahtia, pysähtyen viimein velhon vipeltäessä viereltä kohti mukavuusaluettaan.
"Black..! Tu-tulethan luokseni... Tai kutsut, jos tarvitsen jotakin tai sinulla on kysymyksiä... Äskeiseen liittyen." Eteen somasti asetettua korin kahvaa puristettiin, tytön ujostaessa avun tyrkytystään jälleen kerran, vaikka tekikin sen tällä kertaa lähinnä muodon vuoksi. Osasyyllisyys Hansin vammoihin hiipi kavalasti sisimpään, vaikkei sellaisessa tunteessa ollut loppujen lopuksi mitään päätä eikä häntää.
Jotenkin hän tunsi velvollisuutta tehdä asiat jotenkin tekemättömiksi, korjata asiat ja pitää huolen ettei pahaa verta löytynyt mistään, vaikkei olisi voinutkaan Shilohia toisen kurkkuun käyntiä estää tai voinut vakuutta tätä päästämään irti... Ei, sen oli tehnyt hänelle täysin vieras, kuin ilmasta ilmaantunut neitokainen, jonka enkeli on mitä ilmeisemmin tuntenut. Heidän, että Shilohin onneksi. Velho varmasti pärjäisi rohdoillaan ja loitsuillaan? Ophelian parannusvoimien ollessa välillä arvoituksellisia tehonsa puolesta kun velhoon tuli.
Tätä mukaan naisenalku tiesi, ettei velho tulisi hänen luokseen lisäselvityksiä tekemään, pyhien asioiden kärvennettyä tätä jo toden teolla, kappelin tarjotessa sitä vielä enemmän.
Oli silti mukava erota näin kuin sanatta, kaiken sivuuttaen.
Ophelian vakuuttuessa, ettei miehellä olisi kivun lisäksi sen suurempaa hätää, kääntyi tämä kohden omaa kappeliaan, antaen velhon mennä ja sulkeutua omaan rauhaan siinä missä tämäkin. Ainakin aina iltaan asti.
-----------
Päivän että illan viimeinen kävijä oli jo lähtenyt aikoja sitten. Kynttilät valaisivat parhaansa mukaan pientä, pimentynyttä kappelia pilvien peitettyä auringon ja tuulen ulvoessa raolla olevasta ikkunasta makuukamarissa. Suitsukkeen olivat sammuksissa, mutta ohut, aaltoileva savuvana leijaili yhä kohden kappelin kattoa.
Sade oli alkanut aikaisemmin, mutta uhkasi yltyä kovemmaksi minä hetkenä hyvänsä, tehden sitä jo vähän väliä ennen kun hiipui jälleen hetkeksi. Kevyempään asustukseen jo vaihtanut Ophelia oli valmistautumassa yöpuvulle, toivoen ettei ulkona pauhaava myrsky vain muuttuisi ukkoseksi kuten nykyisellä vuodenajalla oli tapana.
Valkea puuvilla mekko peitettiin vielä koristekirjo takkiin, nuorennaisen käväistäessä vielä kappelihuoneiston puolella sammuttamassa ne viimeiset kynttilät, jotka eivät olleet vielä itsestään sammunut. Hän ei uskonut saavansa kävijöitä tällaisessa säässä ja oli parasta pistää unta kaaliin, ennen kun myrsky muuttuisi jyrähdyksiksi ja salamoiksi.
Hopeisen kynttilänsammuttimen tukahdettua viimeisen valonlähteen, koputus ovella kävi ulkona myrskyävän sään lävitse. Se saattoi olla Black! Ehkä sittenkin? Tai Lily, vaikkei raskaana tulo juuri nyt olisi ollut viisasta!
Lähes täysin pilkkopimeässä, Papitar kävi kantapäät kopisten ja hätäisesti noutamaan makkuukamarin kamiinasta tuohta sytyttääkseen uudelleen juuri sammuttaneensa kynttilän. Tuohen tehtyä tehtävänsä kivuttoman nopeasti, uusi, hieman vaimeampi koputus toistui.
"Pieni hetki!" Ophelia huudahti ovelle päin, kääntäen päätään kutrien samalla heilahtaessa niin, että kun hän oli vain suoristunut, saanut kynttilänjalasta kiinni ja oli kiirehtimässä ovelle takkinsa vyötä yhdellä kädellä taidokkaasti sitoen, yksi bruneteista hiussuortuvista oli huomaamatta syttynyt kynttilän lailla pieneen liekkiin.
Ovi avattiin varoen niin, ettei tuuli tempaisi sitä kädestä, toisen käden pidellessä kynttilänjalkaa ja valaistessa mysteeri vierasta.
"Oh, sinä tulit! Jopa näin... Kauheassa ilmassa." Tyttö sanoi vilpittömän yllättyneenä nähdessään tulijan, pienestä liekistä kasvaneen tulen kiiriessä samalla olan ylitse kohden korvaa.
//UGA
http://i.imgur.com/kQ8saAH.jpg //