Set fire to the rain || Aksu


Kuuluisa tai vähemmän kuuluisa Ophelian kappeli. Pieni ja sievä kappeli on jopa niin pieni että siellä tuskin mahtuu seisomaan. Sisällä on alttari ja kaksi tyynyä johon voi istua, tosin toinen on jo Ophelian istuimena. Sisällä on paljon kynttilöitä jotka luovat valoisan ja lämpimän, kodikkaan tunnelman. Sisällä on myös pieni kello, jota kuuluu soittaa jos esittää jumalille toiveen, maksusta tietysti. Opheliaa voi mennä tapaamaan synninpäästön merkeissä taikka muuten vaan keskustelemaan.

Valvojat: Crimson, Ivy

Avatar

Monarkki

Viestit: 13769

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Joulu 27, 2015 8:45

Re: Set fire to the rain || Aksu

Koko elämänsä ajan Shiloh oli saanut olla se, joka viisauksia jakoi enemmän tai vähemmän pulmallisessa tilanteessa. Viisauksia ja rohkaisevia sanoja. Toivoa paremmasta ja apua synkkiin tilanteisiin, jolloin kuolevaiset katsoivat olevansa kaivonpohjalla ilman tulevaa. Mutta nyt, tämä nuori naisenalku kävi puheillaan ja parantamisellaan luomaan outoa, ennen tuntematonta lämpöä siivettömän rintakehään. Lämpöä jota ei voinut selittää. Oliko se sitten normaalia? Tältäkö ihmisistä tuntui, kun heille ilmaisi välittävänsä. Kun heille kertoi, ettei elämä tähän päättynyt, vaikka asiat nyt synkältä näyttivätkin?
Vai oliko tämä jotain muuta? Totta kai se omalla tavallaan myös pelotti, olla nyt tällä tavoin tiedoton siitä mitä nämä uudet tuntemukset olivat. Johan siinä meinasi silmätkin lähteä kostumaan, mutta ei surusta. Ilosta, kenties? Tai helpotuksesta. Tai jostain tuntemattomasta syystä, kun tiedosti että ei ollut yksin. Ei, vaikka olikin menettänyt niin paljon viimeaikoina. Silti hän ei ollut yksin, vaan apua löytyi näinkin... Odottamattomalta taholta.
Ehkä se oli ollut rumaa edes epäillä, ettei hyväsydäminen papitar olisi ikinä häntä auttanut minkään suhteen. Mutta sellainen mielentila oli vain iskostunut pellavapäisen miehen mieleen.

Shiloh ei saanut sanaa suustaan. Tuntui väärältä sanoa mitään juuri nyt, mutta samaan aikaan se pieni ääni takaraivossa käski sanoa edes jotain. Edes jotain pientä, jottei hän antaisi itsestään kiittämätöntä kuvaa.
"Kiitos", olikin se ainoa, pieni sana jonka enkeli sai pihistyä itsestään irti. Surullisella, mutta silti samaan aikaan vilpittömän kiitollisella äänellä.

Kuitenkin kun Papitar kävi siipiä koskemaan, kavahti Shiloh pienesti, suoristi selkäänsä, nojautui hieman kauemmas siitä kosketuksesta.
"Jos et... niihin viitsisi koskea", enkeli pyysi vilkaisten olkansa yli Ophelian puoleen, "se tuntuu kovin... kuvottavalta".


// Orubee saatana. TÄN TAKIA MEILLÄ EI OLE MITÄÄN HAUSKAA KOSKAAN. Orubee tän takia äitees ja isäs heitti sut mereen. Senkin kampasimpukka //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1841

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Joulu 30, 2015 8:07

Re: Set fire to the rain || Aksu

Enkeli oli vähäsanainen, ymmärrettävästi niin. Tämän hauraan kuuloinen kiitos oli kuitenkin jo paljon tytölle. Se tuntui vierittävän kiviä rinnalta, omalla tavallaan kertoen, että miehessä eli vielä toivon pilkettä tulevaisuutta kohtaan. Edes himmeästi. Tehden ilmapiiristä taianomaisesti astetta kevyemmän.
Siipien kevyeeseen koskettamiseen Shiloh ei kuitenkaan suhtautunut yhtä positiivisesti, tämän ottaessa hieman etäisyyttä, sanoen sen tuntuvan kuvottavalta. Papitar vetikin kätensä toistaiseksi takaisin puristelemaan pyyhettä.
"Ymmärrän... Mutta..." Kuului emmintä.
"...Joudut antamaan minulle anteeksi." Ophelia tarkkaili murtumia, kärsinyttä ihoa ja lihaa. Ken tiesi? Nyt kun Shiloh selvästi osoitti merkkejä uusista tunteista, tunteista jotka olivat tavanomaisia ihmisille tämän juuri menetettyä siipensä jotka symbolisesti erotti heidät merkittävimmin toisistaan, oli olemassa mahdollisuus, että tämä saattaisi olla ihmisen kaltainen myös muillakin tavoin. Tulehtumia, sairauksia... Tämä oli kulkenut avohaavaumilla kyseenalaisilla kujilla, joita varoiteltiin tautipesäkkeiksi ja joissa tapahtui ties mitä hämärää. Riski tämän suuremmasta haavoittuvuudesta oli siis olemassa ja jos enkeli kehtasi tulla hänen luokseen toistamiseen vasta kun käsi oli mätänemässä irti, ei kaikkea vahinkoa voinut välttämättä enää peruuttaa.
Oli se niin tai ei, Papitar ei nukkuisi yötään rauhallisesti ellei olisi huolehtinut miehen lähtemisen terveenä... Tai no, terveempänä.

"Tunnet olosi ehkä vastenmieliseksi, mutta näen etteivät haavaumasi... Ne eivät ole hyvässä kunnossa." Papitar oli laskonnut pyyhkeen jo takaisin matalalle teepöydälle, käsien hieroutuessa vakavana toisiinsa tämän sanojen myötä, valmiina jatkamaan töitä. Hän ei sanonut sitä suoraan, sanonut että epäilys enkelin muuttumisesta kuolevaisen kaltaiseksi muillakin tahoilla piili hänen mielessään. Se olisi saattanut olla tässä kohtaa tahditonta jo maahan lyötyä enkeliä kohtaan, mutta samaan aikaan, kuin äiti joka tiesi lastansa paremmin ja antamatta tälle sijaa inttää vastaan, kävi tytön sormenpäät levittäytymään siiventynkien juuriin.
"Keskity vain hengittämään. Katson, ettei ruhjeesi aiheuta enempää ikävyyksiä." Oli ainoa varoitus tai tässä vaiheessa jo pikemminkin komennus nuoren naisen päättäessä ottaa Enkelin kohtalon omiin käsiinsä. Tämä sai kiukutella myöhemmin jos oli kiukutellakseen, mutta juuri nyt punertava liha josta tyngät törröttivät rumasti, lähtivät hetken hatkoiltuaan paranemaan silmissä, enkelinkin varmasti tuntiessa edes kihelmöintiä ihon uusiutuessa vauhdilla.

Menetettyä lihasta hän ei tiedettävästi voinut palauttaa takaisin, vaikka keskittymiseltään työhön -jonka aluetta hän ei kunnolla tiennyt- uppoutuneena, lihas vaikutti ponnistelevan uusiutumista mahdollista pidemmälle, saaden tytön, jonka silmissä vilisi jo valmiiksi hektisesti, harhautumaan raiteiltaan. Ehkä enkelin oma pyhyys, niiden rippeet, mitä vain! Vastasi takaisin hänen voimiinsa? Pieni toivon pilke syttyi nuorennaisen mielessä. Ehkä hän voisikin tehdä sen avulla enemmän kuin vain parantaa kivut, uusiuttaa luun edes sileäksi ja suojata ne, ehkä hän voisi tehdäkin paljon enemmän!
Terävä sisäänhengitys ja kasvava helmiäisvalo, joka valaisi pienen kappelihuoneen nyt kirkkaammin kuin kynttilät ikinä voisivat, kertoi varmasti Shilohillekin itse, että Papitar aikoikin mennä pidemmälle kuin oli alunperin aikonut. Tytön kädet, nyt kappelin suurimmat valonlähteet vierailivat häpeilemättä siivenrippeistä toiseen, ihon uusiutuessa vikkelään hänen keskittäessä kaiken energiansa uusien siipien kasvattamiseksi.
Ajatus oli hullu, mutta jos moinen oli enkeleillä mahdollista, piru vie hän yrittäisi!
Kulmat kurtussa ja otsa nopeasti hiessä, iho kasvoi peittämään luuta toisensa jälkeen ja sen valtavan energian, jonka hän keskitti mieleensä painettuun tehtävään, johdatti siiventyngätkin hohtamaan kirkkaana.
Se... Lupaili hyvää? Sen oli pakko! Tämä oli ennen tapahtumaton reaktio hänen kosketukselleen ja se varmasti myös tuntui miehessä, mutta tässä vaiheessa mahdolliset vastalauseet sivuutettiin kokonaan.
Hohto peitti allensa kaiken ruman jonka voisi kuvitella tapahtuvan, lähtiessä kuitenkin kuin itsetietoisesti kasvamaan leveämmäksi massaksi ja lopulta muotoutumaan anatomian mukaan, jolla Shilohin siivet olivat kerran olleet. Ophelia ehti melkein riemuita voittoaan mielessä, mutta pian hohtavan massan käyttäytyminen tuntui yhtäkkiä liian oudolta, tuntemattomalta, suoraan luonnottomalta tämän ottaessa omatoimisesti muotoa johonkin jota ei enää ollut! Ophelia ähkäisi pidäteltyään henkeä liian kauan ja yllättävän heikon, vatsanpohjasta tarttuvan tunteen aallotessa lävitse. Hän ei enää paniikilta eikä heikon tunteen saattelemana tiennyt yhtään mitä oli tekemässä. Mitä edes olisi pitänyt tehdä! Näin ei ollut käynyt koskaan ennen! Keskittymisen väkisin rauetessa, energian kulutuksen julma takakämmen iski vasten kasvoja, käsien erkanessa enkelistä siinä samassa aiheuttaen pyhän valon purkautumisen omillensa niin, että kynttilöiden liekit jäivät hetkellisesti lepattamaan rajusti ennen kappelin hämärtymistä jälleen entiseen, rauhalliseen olotilaansa...

Hämärin, raskain silmin, Ophelia saattoi nähdä saaneensa aikaan ainoastaan alkuperäisen tarkoituksensa. Ei kokonaisia siipiä, ei enkelin identiteetin taikka ylpeyden palauttamista... Mutta siistit, tulehdusriskittömät tyngät. Hän ehti päätellä näinkin paljon, melkein hymyilemään edes keskinkertaista aikaansaannostaan ennen kappelin kovalle lattialle lyyhistymistä. Kaikki pimeni, ulkona ulvovan tuulen säestäessä yhä myrskyä.

//Orubee aloitti siis oman bisneksen, sellase meren alle menevän läpinäkyvän putkisto akvaarion ja nimesi sen Kampasimpukaksi kun sitä ei pääsetetty enää takas altaille.//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13769

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Huhti 30, 2016 2:27

Re: Set fire to the rain || Aksu

Hetkeksi papitar suostui pysymään erossa niistä siiventyngistä, joita enkeli niin kovasti häpesi. Jos totta puhuttiin hän olisi mielellään jo piilottanut ne ja kääntynyt ympäri, omasta mielestään Ophelia oli jo tarpeeksi sitä rujoa selkää tuijottanut. Mutta nuori papitar oli erimieltä. Pienesti Shiloh vilkaisi olkansa yli tytön puoleen, tuon ilmoittaessa että enkelin olisi parasta vain keskittyä hengittämään nyt. Mitään sanavaltaa tai edes puheenvuoroa pyhämies ei saanut siihen väliin, kun Ophelia kävikin jo siipien kimppuun kera parantavien voimiensa. Shiloh ynähti. Voi kuinka se tuntuikaan oudolta - vastenmieliseltä ja kuvottavalta. Koko ajan Shiloh koitti taistella vastaan halua nojautua vain kauemmas tai samantien ponkaista ylös ja hyppiä kauemmas Opheliasta. Ei hän niin voinut tehdä. Ei nyt, kun tyttö halusi vain auttaa. Enkeli kuitenkin osasi arvata, ettei edes papitar voimillaan kykenisi siipiä palauttamaan, vaikka kovasti halusikin näemmä. Eikä se olisi ollut edes sama asia, vaikka siivet olisivat kasvaneet takaisin. Siivet piti ansaita.

Kuten Shiloh oli uumoillut, yrittämisestään huolimatta ei papitar saanut siipiä kasvamaan takaisin. Tyttö tuntui käyttävän kaiken energiansa yritykseensä, siinä ohessa jopa valaisten kappelinsa täysin. Se valo kuitenkin katosi ja kappeli palasi hämärämmäksi, kynttilöiden lepattaen pienessä puuskassa joka energiapurkauksesta seurasi. Sillä samalla sekunnilla, kun Ophelia lopetti parantamisen, käännähti Shiloh viimein ympäri ja ehätti juuri ja juuri nappaamaan nuoren papittaren vastaan, ennen kuin tuo kokonaan lattiaa vasten ehti romahtaa. Näemmä tyttö oli kuluttanut kaiken energiansa äskeiseen prosessiin, joten ei ihme jos "vähän" heikotti sen jäljiltä.
"Ophelia...?", siivetön koitti huhuilla papitarta, kuitenkaan saamatta mitään järkevää vastausta. Kyllä tyttö näytti kunnossa olevan, vain tajuton. Hetken Shiloh vain tuijotti nuorta tyttöä sylissään, kunnes kävi tuon kunnolla nostamaan käsivarsilleen ja nousi ylös. Kumarassa kulkien käveli takahuoneeseen ja laski Ophelian lepäämään vuoteelleen. Eipä tässä oikein mitään muutakaan voinut tehdä, joten parempi vain katsoa että tytöllä oli kaikki hyvin ja poistua paikalta. Toki, tuntuihan se rumalta vain poistua sen jälkeen, mitä Ophelia oli tehnyt, mutta ei Shiloh voinut jäädä tänne norkoilemaan yötä myöten. Se herättäisi kysymyksiä, varsinkin kun hänen oltiin nähty tulevan tänne ja jos hän ei poistuisikaan, mitä siitä seuraisi?
Jahka Ophelia oli peitelty, palasi enkeli kappelin puolelle, puki päälleen ja katsoi kynttilöitä sammuksiin, ennen kuin poistui lopulta paikalta. Sulkien oven kunnolla perässään, lähti siivetön askeltamaan takaisin sateessa kohden kaupungin hiljentyneitä, pimeitä kujia.


// Orubeella on kato sitä bisnes silmää. Shyva ja Marduk tulee heitteleen sitä kivillä rannalle. Sit Orubee huutaa niille jotain rumaa ja Shyva viskaakin koko kivisen Mardukin sinne mereen //
Edellinen

Paluu pihakappeli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö