vanhoja tuttuja ja sopimus || Rakki (s)

[suskari]

Kalmankoira, John

Kalma kohotti toista kulmaansa kun Splinter sanoi että hän kohteli Ricoa kuin tiskiriepua. Valitettavasti tuo ei pitänyt pätkän vertaakaan paikkaansa, sillä aavekoira piti pojastaan ja piti tuota siipensä suojassaan asunnossaan, sekä vietti tuon kanssa paljonkin aikaa. Mutta eihän Splinter sitä tiennyt kun koskaan nähnytkään heiden yhteisiä hetkiä, siis niitä hyviä. Mutta ei Kalma jaksannut käydä siintä Splinterin kanssa riitelemään.. heillä kuitenkin oli ihan eri käsitykset "isänä" olemisesta.

Kalma kasvoille levisi ilkikurisen julma virne kun Splinter näytti ottavan aavekoiran sanat astetta henkilökohatisemmin, jopa ihan räjähdys pisteeseen asti. Pojan sanojen myötä virne vain syveni entisestään.
"Ai nytkö vasta huomasit?" Kalma naurahti ennen kuin Hopea turpaansa ehti avaamaan huomauttakseen että tuo omituinen karva pallo oli mukana. Kalma laski katseensa Kijaan... Mikäs otus tuo oikein oli? Kalma ei ehtinyt sitä sen erikoisemmin miettimäänkään kun Splinter päättikin sitten ihan kunnolla suuttua hänelle ja lähti ovet paukkuen pois, Hopea perässään. Mitä tuokin tuossa kersassa näki?
John siirsi katseensa Kalmaan astetta toruvampana luimistaen aavistuksen korviaan. Kalma sai kiittää onneaan että John oli rauha sielu ja vielä lääkäri, joka esti käymästä potilaan kurkkuun kiinni. Kalma nielasi tyhjää..
"En tiedä mitä tämän kaiken takana on, mutta sinä saat lopettaa tuon Splinterin kiusaamisen tai lennät oikeasti pihalle." John varoitti Kalmaa jättäen tuon yksin huoneeseen tuijottamaan aavistuksen hölmistyneenä ihmissuden perään.

John siirtyi itse tekemään niin vierailleen kuin itselleen, sekä potilaalleen ruokaa.. tai ainakin se oli aikomus kun ovi avautui. John siirtyi katsomaan keittiön puolelta kuka tuli ja oli astetta järkyttyneempi kun Hopea tuli verisen ja murtuneen nenän kanssa paikalle.
"..Taisi poika suuttua pahan päiväisesti." John huokasi mumisten pyytäen Hopeaa makaamaan sohavalle ja puremaan vaikka hammasta yhteen. Tämä voisi hieman nippasta.. John nappasi Hopean nenästä kiinni ja väänsi sen kätevästi takaisin paikallensa ja antoi puoliveriselle pyyhkeen pyytäen tuota puristamaan nenäänsä tietystä kohtaa. Verenvuoto tyrehtyisi huomattavasti paremmin kuin itsekseen.

[Dogster]

Hopeasilmä & Kija

Hopea vain nyökkäsi, pidellen nenäänsä.
"Viitsisitkö vääntää tämän paikoilleen?", mies sanoi melko tukahdetulla äänellä, ja näytti nopeasti nenäänsä, johonka sattui niin perke.... No kohta hän pötkötti selälteen, ja puri hampaita tiukasti yhteen. 'Miksi paranemisvaihe sattuu eniten?', oli ainut ajatus, kun nenä napsahti takaisin paikalleen. Annettiin pyyhe, ja sokea painoi sitä niinkuin oli käsketty.
"Tämä ei ole vielä mitään.... Olen vain yhden kerran hänen suuttuvan pahemmin, ja siitä oli leikki kaukana...", mies puhui pyyhkeeseen, puristaen silmiä kiinni. Auuuh~ Kija istui surullisena lattialla, korvat lurpattaen lattiaa kohden, ja häntä täysin pysähtyneenä. "Kijuuuuu...", tyttö ulisi hyvin hiljaa, ja sokea hymähti.
"Ei hätää, hän meni varmaan rannoille. Käyn viemässä sinut sinne sitten, kun saadaan verenvuoto lakkaamaan.", miekkamies lupasi karvapallolle, joka heilautti nopeasti häntäänsä, mutta lopetti sitten taas.

Kija kuitenkaan ei jaksanut kauaa kykkiä, se halusi tutkia asioita! Ja heti ensimmäisenä mentiin potilashuoneeseen, tietty, katsomaan sitä outoa mustatukkaa, joka oli riidellyt Splinterin kanssa. Tyttö katsoi sängyllä olijaa, ja päästi "haukahduksen", hännän heilahtaessa. Tuo oli ollut "paha setä", kun kerta tappeli Spinterin kanssa, mutta ei tuo niin pahalta sitten loppupeleissä näyttänyt. Eikö ollutkin ihanaa, kuinka lapset olivat niin naiiveja? Tyttö kipusi sängylle kovalla vaivalla, ja antoi mustan kirsunsa sitten nykiä hullun lailla, sen nuuskiessa Jackin kättä.

[[Kija <3 ]]

[suskari]

John hymähti itsekseen kun Hopea kertoi että poika oli vain kerran suuttunut puoliveriselle pahemmin kuin nyt.
"Hän on siis näitä helposti loukkaantuvia tyyppejä?" John tuumasi Hopean sanoihin ja alkoi nyt vasta miettimään paremmin suostuisko ottamaan poikaa oppilaakseen. Sillä näin Johnin mielestä kunnon lääkärillä pitäisi olla kärsivällisyyttä potilasta kuin potilasta kohtaan, oli se vihollinen tai ystävä. Kaikki haavoittuneet ja sairaat olivat lääkärille vain potilaita joita hoidetaan, ei muuta. Eikä lääkärin tehtävänä ollut vahingoittaa ketään! ...Splinter tulisi kuulemaan pitkän saarnan ihmissudelta.
Johnin katse siirtyi lattialla kykkivään Kijaan, joka halusi jo näköjään päästä isäntänsä luokse jo. Katse siirtyi Hopeaan tuon sanoessa että veisi Kijan pojan luokse heti kun saisi nenänsä kuntoon. John pudisti päätään.
"Ehkä olisi parempi että karvapallo jäisi tänne? Splinter tuskin ketään haluaa juuri nyt tavata.." John heitti oman veikkauksensa Hopealle samaan aikaan kun Kija oli kadonnut toiseen huoneeseen katsomaan Kalmaa.

Kalma makasi hiljaisena sängyllä kattoa tuijottaen, kun kuuli ovean avautuvan ja näki sen saman karvapallon tulleen takaisin. Tuo haukahti häntäänsä heiluttaen ja Kalma hymähti pienesti, suloinen pikku otus~ Karvapallo kapusikin sitten sängylle pienen sätkimisen jälkeen ja tuli nuuskimaan aavekoiran kättä. Kalma hymähti pienesti ja varovasti koitti rapsuttaa tuota otusta niskasta ja kaulasta.
"Ei hätää en minä sinua syö.." Kalma puheli otukselle rauhoittavasti, sillä eihän Kalma tiennyt ollenkaan että Kija osasi puhua.

[Dogster]

Hopeasilmä, Kija

Hopea pudisteli päätään.
"Elää sitä vaihetta.", mies virnisti, ihme kyllä, ja kokeili varovaisesti, joko nenä lopetti vuotamisen. Ei vielä, ei ihan. Pyyhe painettiin takaisin. Pakko myöntää, Splinter osasi lyödä kun päätti tosissaan suuttua. Mutta se taisi kyllä olla se ikä, kyllähän tuo kohta aikuistuisi... varmaan.
"En oikein usko, Splinter vain vaikuttaa siltä että haluaa olla yksin, mutta harvemmin työntää Kijaa pois viereltänsä... he ovat kuin poika hänen koiransa, joka on ainoastaan vähän eri värinen.", sokea selitti velhon ja karvapallon suhdetta vähän lähemmin. Aivan kuin Kijalla olisi ollut jokin maaginen keino poistaa nuorukaisen harmit ja vastaavat.

Kija edelleen nuuhki mustatukkaisen kättä, ja kallistaen sitten päätään kun toinen alkoi rapsuttelemaan ja puhelemaan. Kija sulki silmänsä, ja painautui kättä vasten paremmin.
"Kuka nyt Kijan tahtoisi syödä?", tyttö päästi suustaan, miltein nauraen. No okei hän oli marjan värinen, pieni, pyöreä ja helposti napattavissa. Tosin Kija niin pitkälle ajatellut.

[suskari]

"Niinh.." John nyökkäsi Hopean sanoihin tuon kertoessa, että Splinter eli sitä ah niiiin kuuluisaa uhmaikää. Mutta silti tuo saisi alkaa hallitsemaan tunteen purkauksiaan, ei keltään vedetä nenää rullallle vaikka kuinka vituttaisi ja suututtaisi. Ellei tuo nyt päälle kävisi, itsepuolustus oli aivan asia erikseen.
"Noh, sinä tiedät paremmin.. tunnethan pojan paremmin." John hymähti ja poistui jatkamaan ruokansa laittoa, huudellen keittiön puolelta vielä puoliveriselle: "Otatko sinä muuten mitään?"

Kalma hymähti hienoisesti kun tuo pikku otus painautui hänen kättään vasten ja avasi suunsa. Kalma kohotti kulmiaan yllättyneenä ja naurahti sitten.
"No ei kukaan." Paitsi kakkonen, mutta se nyt söi ja tuhosi tieltään kaiken elävän mikä vain maan päällä kantoi. Se ei välittänyt kenestäkään muusta kuin itsestään ja hänen tuhoamisesta.
"Miten sinä sen pojun kanssa elämään olet eksynyt?" Kalma kysyi Kijalta.

[Dogster]

Hopeasilmä, Kija

Hopeasilmä ei paljoa virkannut enään. Ei jaksanut. Oli kyllä ihan totta, että pentu saisi opetella olemaan nätisti, vaikka asiat menisvätkin vähän päin honkia, mutta ei tämä ollut se kaikkein pahin tempaus... Ja jos tuo olisi halunut tosissaan satuttaa, niin velhohan olisi jäänyt tähän pieksämään Hopeasta ilmat pihalle, sen sijaan että lähti vakiopaikallensa rauhoittumaan. Ja kyllä, Splinter pystyi päihittämään Hopean, jos pahasti kävi.
"Jos yhtään liikenee, niin sitten.", mies vastasi kysymykseen, kokeillen taas nenäänsä. Auuuuh...

Jep, jopa Jack myönsi, ettei kukaan voisi Kijaa syödä. Tyttö hymyili jälleen, kyllähän Kija oli aina oikeassa! Mustatukka sitten kysyi, miten Splinter ja Kija tunsivat...
"Splinter huolehtii Kijasta. Kukaan muu ei voi tai pysty.", tyttö vastasi hymyillen, laskien sitten päänsä sängylle. Pehmeää~ Splinterin ajattelu vain sai tytön huokaisemaan.
"Splinter.... Kijalla on ikävä Splinteriä..."

[[Ei, Kija ei oo rakastunut Sipeen jos joku sitä mietti. Tää on vähän kuin isoveli-pikkusisko kompleksi, ilman sitä jatkuvaa kiusaamista ]]

[suskari]

Kalmankoira, John

Sanoi Hopea mitä hyvänsä hänestä olisi pojalle parasta- ja miksei kaikille-, että tuo opettelisi rauhoittumaan ajoissa ennen kuin ketään kävisi satuttamaan millään tapaa. Lisäksi toisten satuttaminen ja vahingoittaminen ei auttanut pahaa oloa yhtään.. Mutta eipä John asialle mitään paremmin enää voinnut (paitsi sen että Sipe saisi jumalattoman saarnan ihmissudelta).
"Totta kai." John sanoi hymähtäen keittiön puolelta touhuessaan kattiloiden ja muiden tarvikkeiden kanssa.

Noh, kyllä Kijan voisi joku metsän elukka syödä ihan hyvin, mutta tuskin ihmismäiset joilla yhtään aivoja ja omatuntoa oli jäljellä. Tosin sekin oli tällä saarella aika harvinaista. Kaikki tappoivat toisiaan vain typerän sodan takia kuin se olisi ollut mahtavakin syy tappamiseen. Okei, ei hänkään puhdas pulmunen ollut, mutta hän ei tappanut ketään syytä suotta... hänellä oli omat syynsä, jotka olivat nälkä ja puolustus, sekä ihmisten tapauksessa viha.
Kalma hymähti pienesti rapsutellen pikkuista kaulan sivusta, tuon kertoessa että kukaan muu ei pystynyt hoitamaan tuota kuin Splinter. Kalma ei ehkä näyttänyt sitä mutta tunsi kuinka hänen päässään kuohahti voimakkaasti silkasta vihasta Splinteriä kohtaan. Hän olisi niin valmis repimään sen pojan aivot ulos tuon päästä.
"Mikset pyydä Hopsua viemään?" Kalma kysyi karvapallolta.

[Dogster]

Hopeasilmä, Kija

Hopea hymähti pyyhkeeseen uudestaan, ja painoi päätään vähän alemmas. Loppuisi jo mokoma, että pääsisi viemään sen karvapallon takaisin isännälleen. Leppyisikin mokoma nopeammin.

Kjan mielestä kukaan ei häntä tahtonut syödä. Erillaiset metsäneläimet yleensä väistivät pikkuista, tai jättivät huomioitta. Moisen kovaan ääneen nauravan vesihengen syömisestä ei voisi varmasti koitua kuin harmeja... Tyttö haukotteli, ja painui alas kunnolla, antaen pörheän turkkinsa tehdä itsestään entistä pörröisemmän näköisen. Sulki silmänsäkkin siinä sivussa.
"Hopea-sedän nenässä on pipi, ja Ivor-setä ei päästä Hopeaa menemään, ennenkuin pipi on pois.", Kija selitti, hymyillen lepposasti siihen. Ei se tiennyt että Hopean nenä oli murtunut, se vain tiesi että siinä oli "pipi".
"...Miksi Splinter ei pidä sedästä? Eikö setä pidä Splinteristä myöskään?", tyttö sitten kysyi, nostaen päätään ylös, ja kallisti päätään hiukan surullisesti. Hei, hän oli lapsi, ja kaiken lisäksi vielä eläin, joten tyttö aisti tälläiset asiat harvinaisen helposti.

[suskari]

John, Kalmankoira

Saatuaan ruuan laitto puuhansa suhteellisen hyvälle mallille siirtyi ihmisusi katsomaan Hopeaa, joka tuskaili verenvuodon kanssa. Taisi haltia polo saada astetta pahemman tällin nenäänsä kun noin vuotaa, joten John siirtyi sittemmin hakemaan pienen ruskean kangas pussin johon laittoi ns. kylmäkaapistaan jäätä.
"Tässä... voisi vähän auttaa." John sanoi ojentaessaan jää pussia Hopealle. "Heitä sitten se tonne lavuaariin kun jäät alkavat sulamaan." John lisäsi vielä.

"Vai niin.." Kalma tuumasi hieman hämmentyneenä, oliko sen hepun nimi Ivor? Kai se niin oli.. eipä hän pahemmin ollut ehtinyt lääkäriinsä tutustumaan. Mutta vielä isompi kysymys heräsi Hopean kunnosta kun Kija kertoi tuon nenän olevan pipi- lapsilla kun oli tapana hieman muutella asioiden todellisuutta.
"En, eikä tuo minusta joten ollaan sujut." Kalma vastasi Kijalle ja nousi irtistäen istumaan ja käänsi itsensä istumaan sängyn reunalle hengittäen raskaasti irvistäen. Miten pystyikään sattumaan pelkkä liikkuiminen näin paljon?
Kipu aallon mennessä ohi, Kalma nousi seisomaan horjuen ja huteran näköisesti lähtien klenkkaamaan kohden ovea välittämättä sen enempää Kijasta. Kalma avasi oven ja nilkutti hitaasti seinästä tukea pitäen oleskelu huoneeseen, jossa Hopea makasi.
"Vai että pikku pipi.." Kalma naurahti kuivasti ja kivun sekaisesti Hopealle. Ja samassa John pöllähti paikalle katsoen Kalmaa enemmän kuin hieman murhaavasti. Huppista, hukka setä ei tainnut pitää tästä tempusta.
"Takaisin sänkyyn siintä, et ole kävely kunnossa." John sanoi varoittavasti Kalmalle joka ei voinnut mitään muuta kuin alistua ja palasi Johnin auttamana sänkyyn takaisin.

[Dogster]

Hopeasilmä, Kija

Hopea alkoi jo tosissaan pelkäämään, että hän oli rikkonut jotain tärkeääkin nenänsä sisäpuolelta, kun veri ei näyttänyt olevan loppuakseen. Miestä alkoi jo hieman huipata... Tosin hänellä oli valmiiksi aika matala verensokeri, olisikohan silläkin jotain osuutta asiaan? Mies otti kiittäen vastaan jääpussin, ja sulki taas silmänsä. Äärgh... John ei olisi ainut joka asiasta sanoisi, Hopea kyllä itsekkin aikoisi sanoa jotain pojalle.

Kija nosti heti päätään, ja tuo painoi tassut vahvasti peittoa vasten.
"Ei saa nousta! Splinter sanoi aina, että jos on pipi, ei saa nousta!", tyttö ulvahti, mutta tuo jo nousi ylös ja lähti ovelle. Kija yritti parhaansa mukaan hidastaa tuota, mutta eihän pienellä karvapallolla ollut paljoa mahdollisuuksia aikuista miestä vastaan, vaikka tuo olikin loukkaantunut ja vastaavaa. Hopea nosti kulmaansa, kun kuuli toisen linkkaavan tähän huoneeseen. Olisi tehnyt mieli sanoa jotain, mutta John ehti ensin. Mustatukka lähti laahaamaan takaisin, ja Kija nosti ärhäkkänä leukaansa miehelle.
"Kija sanoi ettei saa nousta!", tyttö ilmoitti minähän-sanoin-äänensävyllänsä, ja kipitti sitten takaisin sängyn vierelle, tällä ekrtaa kiipeämättä takaisin ylös.

Hopea nosti vähän päätään, verenvuoto oli vihdoin lakannut. Mies nousi varovaisesti, ja kävi tiputtamassa jääpalapussin sinne minne oli käsketty, ja meni sitten takaisin istumaan, tällä kertaa painaen kädet molemmin puolin päätä.
"Perhanan pentu... tästä seuraa vielä hankaluuksia.", sokea miekkamestari totesi, ja nosti sitten päätään, ravistaen sitten päätään hieman. Kiva kun huippasi.... Ei hänen tasapainossaan vikaa ollut, vaan maan painovoimassa! Pitäisi kai odottaa hetki, että veri pääsisi taas kiertämään päähän... Hopea asettui taas makaamaan hetkeksi, ja hieraisi niskaansa hieman. Ärh.
"Näyttää siltä etten pääse viemää Kijaa ihan heti...", tuo mutisi samalla, kun avasi silmiään ja oli katsovinaan kattoon.

[suskari]

Kalmankoira, John

Kalma tuhahti pienesti Kijan sanoihin, ettei hän olisi saannut nousta vielä. Eipä olisi, mutta piti hänen pikku haltia ystävänsä kunto nähdä jos tuo nenillensä oli saannut enemmän kuin hieman.
"Mitä sinä siihen jäit?" Kalma kysyi luoden Kijaan kysyvän katseen. Luulisi että tuolla olisi muutakin kuin hänen kanssaan pyöriminen, vaikka leikkiminen tai jotakin vastaavaa.

"Enkä minäkään ehdi kun on yksi vahdittava lapsi sängyssä." John tuumasi Hopealle tuon mumistessa ettei voisi Kijaa nyt viedä. John sai ruokansa valmiiksi ja laittoi sitä ensin vierailleen. Mitäkö se sitten oli? Ihan perus kotiruokaa perunaa ruskella kastikkeella ja salaattia. Hopea kävi viemässä ensin Hopealle, joka makasi sängyssä tuskaillen nenäänsä.
"Voin antaa sinulle jotakin puuduttavaa jos noin särkee." John hymähti Hopealle ja meni sitten viemään Kalmalle.
Kalma nosti hieman päätään kun John tuli sisään ja toi tarjottimella hänelle ruuan ja laski syliin. Kalma nyrpisti nenäänsä.
"Jos ei kelpaa niin ole nälässä... Pystytkö syömään itse?" John huomautti Kalmalle ja kysyi lopun silkasta säälistä, Kalman syöminen näytti aika vaikealta.
"Pärjään kyllä." Kalma sanoi ja John poistui paikalta.

"Hopea... mitä tuo karvapallo syö?" John kysyi, kai sekin oli ruokittava kun täällä kerta roikkui.

[Dogster]

Hopea, Kija

Kija virnisti hiukan, kun kuuli toisen ihmettelyn.
"Kijalla on ikävä Splinteriä... Ja Hopea haluaa olla rauhassa. Setä on ainut täällä jossa tuoksuu Splinter.", Kija selitti samalla, kun kiipesi tuon vierelle takaisin sänkyyn. Pienet tuppujalat huitoivat ilmaa samalla kun tyttö räpiköi jälleen pienuutensa kanssa jälleen. Ehkäpä tämä oli syy, miksi Splinter ja Kija tulivat toimeen, molemmat olivat niin pieniä, että hyvä kun edes pärjäsivät.

"Ei särje, tuntuu vaan siltä etten pysty kävelemään suorassa vähään aikaan.", Hopea vastasi samalla, kun otti lautasen vastaan. Herkullinen tuoksu... Milloin hän oli viimeksi syönyt kotona tehtyä ruokaa? Siis normaalia ruokaa! Yleensä kun mies tuppasi unohtaa syömisetkin kokonaan, tai tyytyi ottamaan leivän pari.... Tai sitten kävi majatalossa laihduttamassa kukkaroa. Pidemmittä puheitta, mies otti haarukan ja alkoi vihdoin syömään. Mitä nopeammin hän saisi syötyä, sinä nopeammin hän pääsisi viemään Kijan takaisin isännälleen.
"..Et ole näköjään menettänyt keittotaitojasi.", mies puhui Johnille, kun tuo tuli takaisin, ja heitti kysymyksen.
"Hmm'm, Kija vai? Sehän nyt syö kaikkea, pienistä marjoista raakaan kalaan... Kyllä sille tosin ihan kotiruokakin kelpaa, kunhan se saa sen sellaiselta astialta, jolta Kija pystyy syömään.", mies selitti samalla, kun lappasi ruokaa kitaansa.

Kija edelleen istui miehen vierellä, asettuen sitten maaten. Nenä nyki välillä, Kija nuuskutti miehen lautasella olevaa salaattia välillä. Lopulta, kun kävi selväksi ettei tuo aikonut sitä syödä, Kija nappasi aimo annoksen salaatista, ja rouskutti tyytyväisenä. Häntä ainakin vispatti innoissaan.
"Kiiii!"

[suskari]

Kalmankoira, John

Kalma pyöräytti silmiään kun tuo otus alkoi kitisemään taas Splinteristä ja että hän tuoksui sille. Pitäisiköhän tässä sitten käydä pyörähtämässä lähimmällä paska kasalla, ettei varmastikkaan haisisi sille kersalle? Sääli ettei hän päässyt tästä ylös kovinkaan ketterästi.
"Sepä kiva.." Kalma mutisi Kijalle jonkin sortin vastaukseksi siirtäen tarjottimen sivuun ja mönkien takaisin peiton alle kunnolla. Oli kiva kun oli unikaveri.. varsin puhelias sellainen. Ja söi näköjään hänen salaattinsa. No hyvää ruokahalua vain..

"Heh, siinä tapauksessa taidan suositella sinulle pakko lepoa.." John naurahti pienesti Hopean vastaukselle kivuistaan. Ja hänhän pitäisi huolen että tuo pysyisi aloillaan niin kauan kuin vain tarve olisi. Liilallisella kiireellä ei muuta saannut aikaa kuin lisää vahinkoa itselleen.
"Kiitos... Selvä, tiedän vain millä ruokkia pikkuista jos pidemmäksi aikaa jää." John hymähti ja palasi muutamaksi sekunniksi Kalman huoneeseen jossa karvapallo näytti syövän aavekoiran salaattia. No hän ainakin säästyin ylinmääräiseltä laittamiselta. John sulki oven ja jätti kaksikon kahdestaan huoneeseen.
"Karvapallo taisi kiintyä Jackiin?" John mumisi mennessään itsekkin syömään kaipaamansa aterian.

***

Seuraavana iltana kun koko roikka nukkui, ja Kalma oli kuunnellut kyllästymiseen asti Kijan ininöitä Splinteristä, nousi aavekoira ylös sängystä ja hiipi klenkaten hiljaa ulko-ovelle vetäen takkinsa harteilleen avaten varovasti oven, ja astui ulos sulkien oven perästään. Miksi Kalma edes lähti? Koska ei jaksanut kuunnella enää karvapalloa ja sen ininöitä kuinka ikävä sillä oli omistajaansa. Kyllä siintä vähemmästäkin hermot menivät. ...Tosinoli silkkaa itsemurhaa lähteä puolikuntoisena etsimään jotakin kersaa.