Wish I had an Angel//Aksu


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2173

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ti Helmi 13, 2018 12:20

Wish I had an Angel//Aksu

Sil

Siitä oli muutama päivä, kun pellavapää oli sanonut hyvästit uusille tuttavillee, joiden matkassa oli saanut hetken kulkea. Sil ei tuntenut oloaan kotoisaksi siellä, joten hän oli päättänyt lähteä omille teilleen. Hän ei ollut näiden miesten vanki, vaan ehkä ystävä. Toki nainen vielä hieman arkaili paljon itseään suurempia, mutta silti hän piti näistä. Sitä ajatusta vaalien Sil kulki metsässä eteenpäin, tietämättömänä päämäärästä. Hän oli aikaisin aamupäivästä liikeellä. Joskus, jos hän oli onnekas, kuuli hän lintujen varhaisia kevät kutsuja. Onnekkaaksi hän luki itsensä, jos hän sattui näkemään reitillään metsän eläimiä. Muutaman kymmenen minuuttisen rämmittyään keiväisessä loskasäässä, hän kuuli pientä itkua. Surullisen kuuloista, mutta se ei kuulunut naiselle. Pellavapää katseli ympärilleen, näkemättä juurikaan ketään. Hän kadotti hetkeksi äänen ja sulki silmänsä keskittyäkseen kuuntelemään sen lähdettä. Nainen pian nosti katseensa uudelleen ylös, kuullessaan taas tuon saman melankolisen äänen. Hän lähti kävelemään sitä päin, miettien oliko se loukkaatunut, jonkin menettänyt vai hallusionaatio. Hallusinoiko hän keskellä metsää yksinään? Ei kai sentään, hän oli syönyt, saanut mukaansa hieman ruokaa ja voi täysin hyvin. Ei kai hän nyt alkaisi heti hallusinoimaan itkemisen ääntä.
Ääni voimistui aina vain, mitä lähemmäs pellavapää pääsi sitä. Hitaasti hän käveli sitä kohden, kunnes erotti kaukaisesti tumman hahmon. Hän käveli lähemmäs ja hahmo tarkentui. Tumma kaapuinen mies näytti istuvan pienellä aukealla kannon päällä, jonne keväinen pieni valon säde soi itsensä laskeutuvan. Tuon lohduton itku kuulosti tuhansilta, kaikuvilta ääniltä, mutta Sil ei antanut asian pelottaa. Lisäksi nainen teki huomion toisen selkään, josta työntyi ulos katkenneen näköiset siivet. Tavallaan ne olivat kauniit jopa riikkinäisinä, mutta kertoivat omaa surullista tarinaansa siitä, kuinka niiden omistaja ei kyennyt enää lentämään. Mikä ikinä toinen olikaan, oli tällä aihetta tosiaan suruun.

Sil katselit toista hetken, hän ei ollut varma mikä toisella oli ja oliko tämä vaarallinen. Toisaalta mustakaapuinen, mahdollinen mies yksilö ei vaikuttanut kovin vaarallisen näköiseltä. Tämä vaikutti enemmänkin surulliselta tapaukselta, jonka myötä pellavapää koki velvollisuudekseen kysyä asiasta. Oliko toisella kaikki hyvin ja oliko tämä mahdollisesti avun tarpeessa. Ehkä tämä oli ollut juuri taistelussa, menettänyt siipensä. Toisaalta siivet eivät näyttäneet kärsineen juuri äsken. Sil keräsi rohkeutensa lopulta ja lähti liikeelle, harkituin askelin. Joka päivä saattoi olla päivä, jona saatoit kuolla, kuten Tiergan. Kiltti mies, joka kaatui häntä puolustaen. Silin silmät tuntuivat kirvelevän, joten hän päätti pudistaa ajatuksensa ainakin täksi hetkeksi pois. Ei hänellä ollut aikaa tehdä surutyötä, maailma liikkui eteenpäin hänen ympärillään.
"A-anteeksi, onko sinulla kaikki hyvin?" Sil kysyi toisen oikealta puolelta. Selän puolelta se tuntui epämukavalta lähestyä ja suoraan päin naamaan häirinnältä toisen itkua kohtaan. Nainen mietti oliko kysynyt asian liian hiljaa, joten hän päätti toistaa: "Onko kaikki hyvin? Tarvitsetko apua?", hän sanoi selkeämmällä, rohkaistummalla äänellä. Epävarmana vastauksesta ja siitä, minkälainen toinen oli pellavapää jäi tuijoittamaan tätä kuin pieni lapsi uuden asian nähdessään.

//AKSU, GET YOUR ASS HERE AND GVE ME FOOD!//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
Avatar

Monarkki

Viestit: 13810

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Helmi 13, 2018 1:10

Re: Wish I had an Angel//Aksu

Shiloh


Kevät, kaikessa ihanuudessaan teki tuloaan, talven kylmien väistyen pikkuhiljaa. Tai ainakin hetkellisesti, ken tiesi, jos pakkaset vielä palaisivat. Kovin moni ei ajatuksesta pitänyt, mutta enkelille se oli se ja sama. Hän ei tuntenut mitään. Tai, itse asiassa hän tunsi kaiken. Hän tunsi liikaa, hän tunsi nyt kylmän ja kuuman, surun, vihan. Hän näki sen kaiken, kuten ihmiset, kuolevaiset. Ja se oli hirveää.
Olihan siitä jo aikansa, kun Sotiris oli maskinsa menettänyt toisen siivekkään kanssa otellessaan. Kaikki sen jälkeinen oli ollut yhtä sekamelskaa ja kamaluutta. Siivetön oli eristäytynyt kaikista, kykenemättä enää olemaan sama iloinen itsensä ja peittelemään sitä katkeruutta, jonka Azure oli hänelle aiheuttanut, lähdettyään demonin matkaan. Vielä silloin, kun hänellä oli ollut maskinsa, se oli onnistunut, mutta nyt kun hän tunsi kaiken, ei hän enää siihen kyennyt. Sattui, syvälle sisälle, aivan uudella tavalla.

Ja se kipu oli yksi syy, miksi hän oli tänä kauniina päivänä jälleen eristänyt itsensä metsään. Shiloh oli poistunut kaupungista jo yöllä, viettänyt koko kylmän, pimeän yön yksinään metsässä vaellellen ja nyt viimein pysähtynyt. Oli niin pirun kylmä, jalkoja palelsi, eihän hänellä ollut edes kunnon kenkiä jalassa. Vain kepeät kangastossut! Eipä asustus muutenkaan ollut lämmin, miehen kulkien mustissa kaavuissa ja hupullisessa viitassa, alta löytyi vain tummat housut ja valkea pitkähihainen paita. Jotka nekin taisivat olla asteen tai toisen kosteat ja kylmät, yön rämpimisen jäljiltä. Eikä se kylmä vienyt mukanaan kipua rinnasta.
Se pisti nelisilmäisen kyynelehtimään. Oli pakko itkeä, se tuntui edes jotenkuten helpottavan ahdistusta ja kipua. Eikä se hiljaa itkeminen tietenkään onnistunut, kasvottoman viimein käyden kyyneleidensä lomasta vaikeroimaan, monen äänensä voimin. Kovin koittaen olla hiljaa, kun alas kannolle romahti istumaan, mutta eihän se hiljaa itkeminen onnistunut. Kyynäreet nojasivat polviin, kasvojen painautuessa kämmeniin, Sotiriksen antaen kyynelten virrata, kristallinkrikkaiden, kimmeltävien pisaroiden tipahdellessa kasvojensyrjiltä alas.

Ainakin hetken.
Kuului ääni, naisen, joka tiedusteli oliko kaikki hyvin. Hetken enkeli luuli kuulleensa omiaan, harhoja, kenties tahot tahtoivat taas koitella häntä, hänen järkeään. Mutta ei, kysymys toistui, jonkun tiedustellessa, tarvitsiko hän myös apua.
Ja siihen ääneen Sotiris viimein reagoi. Ei vastaamalla, vaan silmän räpäyksessä syöksymällä kohden naista. Siivetön liikkui luonnottoman nopeasti, lähes aineettomasti, jättäen jälkeensä hetken häilyvää mustaa utua. Alta aikayksikön oli enkeli napannut kiinni naisen kaulasta, painaen tuon vasten lähintä puuta, nelisilmäisten kasvojen painautuen lähes kiinni tuon kasvoihin.
Mutta yhtä nopeasti, mitä oli käynyt toisen päälle, päästi Shiloh myös irti hopeasilmäisestä, miehen kuitenkaan perääntymättä kauemmas, vaikka kätensä irrotti. Neljä, sinisenä hohtavaa silmää tarkkailivat edessä näkyviä kasvoja, aivan siitä lähietäisyydeltä, aivan kuin hän ei olisi koskaan nähnytkään kuolevaisten kasvoja. Olihan hän niitä nähnyt, kyllästymiseen asti, mutta viime aikoina niiden katsominen oli tuntunut erilaiselta... Ja nyt nuo kasvot, kauniinhopeine silmineen, herättivät täysin uusia tuntemuksia. Eikä Shiloh edes tiennyt, mikä se uusi, outo tunne oli.

Lopulta yli kaksimetrinen mies perääntyi, hitaasti, kauemmas pienemmästään. Voi kuinka pieni ja siro tuo olikaan, nyt kun pysähtyi katsomaan kauempaa.
"Mikä olet", Oli ensimmäinen, moniääninen kysymys, osan äänistä jääden kuiskailemaan sitä kysymystä ilmoille, "Metsän henki? Tullut minua riivaamaan?".
"Vai koitos? Uusi testi, ääniä hiljentämään?".



// ASS IS HERE YOU MAY EAT IT. EIKUN MITÄ NYT :D Hyi häpeän heti, meen pois. Kuinka jutella naisille 101 - by Shiloh //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2173

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ti Helmi 13, 2018 11:13

Re: Wish I had an Angel//Aksu

Se tapahtui niin äkkiä, kenenkään varoittamatta. Jokin koski Silin kaulaan, painoi hänet vasten yhtäkkiä taakse ilmestynyttä puuta ja tuijotti häntä silmillään. Hopeiset silmät yrittivät ymmärtää mitä tapahtui, hän ymmärsi, että jokin katsoi häntä, peittäen suurimman osan näkökentästä ja piteli häntä kaulasta. Kuitenkin yhtä nopeasti kuin tämä oli liikkunut, tuo päästi irti. Sil pysyi paikoillaan, jähmettyneenä ja tietämättä siitä mitä tehdä. Hitaasti hän kokeili kaulaansa ja kasvojaan kuin etsien jotain mikä merkkasi siihen, että se ei ollut siinä. Ainakin hän hengitti ja näki normaalisti. Pieneltä järkytykseltään pellavapää nosti katseensa eteensä, jossa tummakaapuinen tuijotti häntä takaisin, neljällä silmällä. Sellaista nainen ei koskaan ennen ollut nähnyt. Omalla tavallaan kaunista ja omalla tavallaan niin erilaista olentoa. Hän seisoi edelleen paikoillaan, kiitos nuken jalkojen hän ei sortunut istumaan maahan.
Neljän silmän alla Sil tunsi häviävänsä tämän tuijotus kilpailun. Hänen oli vaikea päättää kumpaa paria tai mitä silmää katsoa. Kaikissa niissä oli tuo sininen väritys. Kasvot muutenkin olivat erilaiset kuin ne eivät omaisi silmiä enempää ja suun sekä nenän sijaan toisella oli kasapäin merkkejä kasvoillaan. Se oli jotain, mitä Sil ei koskaan ollut nähnyt. Hän ei tiennyt mitä katsoi, hän ei tiennyt kenen luokse tämä oli itsensä tuonut ja oliko tämä vaarallinen. Toisaalta toinen ei katkaissut hänen kaulaansa, eikä kuristanut häntä kuoliaaksi. Se oli vain ollut ote, joka oli pitänyt häntä vain vasten puuta. Mies oli sitä paitsi yhtäkorkea kuin hänen edesmennyt ystävänsä.

Tämä alkoi hitaasti perääntyä. Silistä se näytti siltä kuin tämä olisi valmis karkaamaan. Nainen oli sanomassa jotain, kun tuo pysähtyikin, jäi katsomaan häntä taas. Pellavapään oli pakko katsoa itseään. Toki hän tiesi, että puujalat eivät nyt välttämättä olleet mikään normaali asia, mutta ei niiden katseleminen nyt niin iso nähtävyys ollut. Pellavapään pää kääntyi takaisin katselijaan, kun tämä kysyi kuoroäänellään, mikä hän oli. Mikä hän oli? Sil katsoi toista ihmeissään. Toinen esitti kysymyksiään, metsän hengeksi arveli ja toisena vaihtoehtona oli jokin koitos.
"En minä mikään metsän henki ole", Sil vastasi pienen hiljaisuuden jälkeen. Hän mietti hetken, jos toisenkin miten jatkaisi. "Olen tavallinen ihminen", hän vastasi toiselle rotukysymykseen. "Mikä sinä sitten olet ja oletko kunnossa?" hän kysyi vuorostaan toisen rotua ja samalla toisti uudelleen kysymyksensä, jonka avulla oli lähestynyt toista. Sil päätti irtautua pienesti puunrungosta, jota vasten oli litistänyt nahkareppunsa. Hän tunsi pienesti, ettei hänen oikea jalkansa vielä kantanut, joten hän vain suostui hitaasti valumaan maahan. Hän ei tiennyt miten jatkaa, hän ei tiennyt toisen sanojen merkitystä, mutta ainakaan hän ei olisi vaarassa, vielä. Pieni helpotus sai naisen silmät kirvelemään, joita hän hieroi pienesti, ettei alkaisi itkemään. Viime aikoina Sil oli muutenkin ollut pienesti itkemisherkkä.

//NOM, NIIN SIIS (D Etkä mee pois, takasin sieltä! >: I Shiloh osaa hyvän ja kohteliaan "kuinka lähestyn naista" -etiketin :'D //
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
Avatar

Monarkki

Viestit: 13810

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Helmi 13, 2018 7:37

Re: Wish I had an Angel//Aksu

Ei hopeasilmäinen itseään metsänhengeksi myöntänyt. Eikä liioin miksikään muuksi, mitä enkeli oli arvaillut, kertoen olevansa tavallinen ihminen. Neljän silmän katse kaventui pienesti, arvioivasti, hohtavien silmien olemattoman iiriksen kääntyen naisen jalkojen puoleen. Osin puuta, eikö tuo muka metsänhenki, dryadi, tai vastaava ollut? Ei kai? Ihmisillä oli kyllä tapana korvata puuttuvia raajoja puisin korvikkein, mutta hopeasilmäisen jalat olivat selvästi lumotut, erilaiset, eivät mitkään tavallisen puujalat. Se tietenkin pisti vainoharhaisen langenneen entistä enemmän epäileväisemmäksi, mutta syystä tai toisesta hän ei laskenut naista vaaralliseksi. Ehkä se oli hänen erheensä, ehkä toinen oli vaarallinen, kera miellyttävän ulkonäkönsä. Kenties viettelijätär? Ei, ei sekään voinut olla oikein, hopeasilmä vaikutti aivan liian siveelliseltä ja synnittömältä ollakseen sellainen...

Pellavapäinen palautti kysymyksen, toistaen myös alkuperäisensä.
"Miksi ihmeessä sinä välittäisit", moniääninen tuhahti, katsellen kuinka tyttö alas maahan valui hitaasti. Miksi tuo välittäisi, oliko hän kunnossa? Ei se tytölle kuulunut, eikä enkelin päähän mahtunut millään se, että joku saattoi välittää ihan vain hyvää hyvyyttään. Hän kun ei nähnyt mitään hyvää tässä maailmassa, ei enää.
Hetken kaksikon välillä vallitsi hiljaisuus, siivettömän tuijottaen alas nuorempaansa, kunnes jostain syystä päättikin vastata tuon kysymykseen. Miksi, sitä Shiloh ei tiennyt, ei hän ollut kyennyt edes Pisalle avautumaan kunnolla tapahtumista.
"Olin jotain, mitä te kutsutte enkeleiksi...", Siivetön aloitti, kuulostaen katkeralta, syystäkin, "Mutta en enää".
"En tiedä mikä olen", Mies jatkoi, siinä samalla ymmärtäen että oli yhä tosimuodossaan, mistä johtuen tyttö varmaan kysymyksensä oli esittänyt — ihme ettei hopeasilmä tuon enempää näyttänyt pelkäävän. Joten, vaikka varsinaista syytä tosimuodon peittelylle ei enää ollut, päätti Shiloh antaa illuusionsa lipua ylle, miehen menettäen pituutta muutaman kymmenen sentin verran, kasvojen vaihtuessa ihmismäisiin ja siiventynkien kadoten näkymättömiin. Vaatteet kuitenkin pysyivät samana ja nyt kasvoilta saattoi erottaa selvästi uupumuksen ja surun, joka miestä oli painanut kuukausien ajan.

"Mikä on nimesi?", alas katseleva mies kysyi, lopulta ottaen askeleen lähemmäs tyttöä ja ojensi kätensä tuon puoleen, auttaakseen toisen ylös, "Ja mitä teet täällä, metsässä, yksinäsi".



// No en mee pois, tulin takasin :3 Shiloh tarvii kato jonkun opettaan etikettitapoja //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2173

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ti Helmi 13, 2018 10:18

Re: Wish I had an Angel//Aksu

Miksi ihmeessä välittäisit? "Koska sinä itkit", Sil vastasi suoraan. "Ei kukaan itke ilman syytä", hän totesi. Kukaan ei itkenyt ilman syytä, mutta kyyneleet voitaisiin aina tyrehdyttää, piilottaa ja kadottaa. Niitä ei laskettu turhaan kuin ehkä näytelläkseen. "Koin, että apuni oli tarpeen", pellavapää sanoi hieman hiljempaa tietämättä oikeasti, oliko se edes haluttua. Toinen vaikutti niin kielteiseltä asian suhteen. Oli hiljaista ja Sil oli laskenut katseensa maahan. Hän laski sekuntteja, keräsi voimaansa oikeaan jalkaansa, jotta voisi taas nousta ja olla edes vähän lähempänä toisen mittaa. Ei hän sitä tulisi koskaan saavuttamaan, mutta viikko nelimetristen susimiesten kanssa oli saanut hänet tuntemaan hieman pieneltä.
Nelisilmäinen yllättäen rikkoi hiljaisuuden. Kertoen, että oli se mitä he kutsuivat enkeliksi. Naisen katse oli tutkaileva. Hän katsoi toista, silmissään myötätuntoa, kun tämä sanoi ettei enää ollut sitä. Sanoi, ettei tiennyt mikä oli. Tosiaan, Sil ei koskaan elämässään ollut kohdannutkaan enkeliä. Hän oli vain kohdannut demoneita, ihmissusia, lohikäärmeenpuolikkaita ja aaveita. Nyt hänen edessään kuitenkin seisoi siipirikko, itseästään epävarma enkeli. Tämän muoto alkoi haihtua ja muutos vei mieheltä pituutta sekä toiset parit silmiä. Hitaasti mies otti askelia kohti häntä ja kysyi hänen nimeään tarjoten kättään. Hetken Sil katsoi epävarmana kättä, mutta tarttui siihen. Hän nousi hitaasti ylös ja kohtasi toisen sinisen katseen. "Minua kutsutaan Siliksi", hän vastasi toiselle. "Kuka sinä olet?" nainen kysyi vuorostaan. "Minä lähdin kiertämään maailmaa, koska minulla ei ole paikkaa ihmisten keskellä", hän vastasi ja laski sitten hitaasti katseensa. Hän harkitsi hetken aatteitaan. Olihan toinenkin pienesti avautunut hänelle kohtalostaan. "Lähdin, koska... Menetin ystäväni ja suojeliani" Sil avasi suunsa ja sanat tuntuivat murtuvan loppua kohden, kun hento nainen peitti tärisevän suunsa. Hänen ilmeensä vääntyi ensimmäistä kertaa viikkoon epätoivoiseen.

"Miksi hänen piti kuolla?" Sil sopersi ja painoi kätensä vasten kasvojaan. Pellavapää yritti parhaansa mukaan pitää kirvelevät silmänsä aisoissa, mutta tuntiessaan nesteen vasten kasvojaan sekä käsiään ei hän voinut pidätellä kyyneleitään. Ne valuivat kuin koski. "E- ei hän a-ansainnut... Sellaista k-kuolemaa", Sil itki ja hänen puheensa oli katkonaista. Hän ei kyennyt hallitsemaan hengitystään itkiessään. Hän haukkoi henkeä ja vuodatti kyyneleitään. Pellavapää ei kuitenkaan kokenut häpeää toisen edessä itkiessä. Hän oli vahva, hän oli ollut rohkea ja vieläpä toiminta kykyinen. Hänellä ei vain ollut aikaa ajatella, syventyä miettimään Tierganin kuolemaa. Hänellä oli ollut öitä, jolloin hän ei uneksunut mistään muusta kuin äärettömästä tyhjyydestä. Siltikään ne eivät olleet painajaisia. Ne olivat vain tyhjiä. Yhtä tyhjiä kuin nainen itse herätessään.

//Jipiii :D Nyt vois olla nenäliina tarpeen Shiloh, meinas itekin tulla tippalinssii U__U//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
Avatar

Monarkki

Viestit: 13810

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Helmi 13, 2018 11:31

Re: Wish I had an Angel//Aksu

Koska sinä itkit? Siinäkö syy, miksi tyttö oli päättänyt häntä lähestyä? Vain sen takia, että halusi auttaa, kun enkeli oli kyynelehtinyt? Miten ihanan naiivi ja vilpitön syy auttaa jotakuta, hyvää hyvyyttään, ilman taka-ajatuksia. Ei kai tuolla ollut taka-ajatuksia? Tuskin? Kuinka harvassa tuollaiset sielut tuntuivatkaan olevan, ainakin Shilohin mielestä. Kaupungissa hän oli nähnyt vain itsekkäitä, ilkeitä, ahneita ihmisiä. Jokainen katsoi vain itsensä perään, siinä missä orvot paleltuivat kuoliaaksi kadunkulmalla tai köyhät nääntyivät nälkään. Ihmiset olivat rumia, hirveitä olentoja, miksi ihmeessä heidän olisi pitänyt suojella sellaisia kuolevaisia?
Tosin tämä tyttö oli kai poikkeus? Ei tuo ollut ruma, millään tavalla, eikä liioin hirveä. Ei ainakaan vielä, vaikka hopeasilmäinen vaikutti ystävälliseltä, ei Shiloh halunnut luottaa tuohon heti ensikättelyssä. Johan hän oli saanut tuta sen, miten kävi, jos johonkuhun kuolevaiseen kävi luottamaan ja kiintymään. Ei hän siihen ansaan uudemman kerran lankeaisi!

Tyttö — tai, nuori nainen tuo kai oli luokitukseltaan, mutta Shilohin silmissä hopeakatsetta saattoi vielä tytötellä — esitteli itsensä Siliksi, kysellen sitten kuka enkeli mahtoi olla. Hetken hän empi, kertoisiko itsestään edes sitä valenimeä, kunnes kuivat, pakkasen raiskaamat huulensa auki sai.
"Shiloh", Oli lyhyt ja ytimekäs vastaus, Silille, joka nyt kävi kertomaan mitä täällä teki. Kuulemma tuo oli lähtenyt kiertämään maailmaa, kerta ei omannut paikkaa ihmisten keskellä. Shiloh katsoi hopeasilmäistä arvioiden, miettien mistä tuollainen päätelmä sitten johtui — mutta kyllä hän uskoi ymmärtävänsä. Tuolla oli puiset jalat, Sil oli erilainen. Ja erilaisuus ei tuntunut olevan hyväksi ihmisten keskuudessa...
Sitten Sil kertoi ystävästään, jonka menetti. Ja sitten tuo alkoikin itkeä. Muuten niin passiivisille kasvoille nousi osin kysyvä, osin jopa huolestunut ilme, Shilohin katsoen kuinka Sil kämmenellään suunsa peitti ja lähti kyynelehtimään. Syy lieni tämän menetetyn ystävän muisteleminen.

Miksi hänen piti kuolla? Siihen enkelillä ei ollut vastausta. Ehkä aikaisemmin olisi ollut, ehkä muutama vuosi takaperin hän olisi osannut sanoa jotain ja lohduttaa tyttöä luontevasti. Mutta nyt se tuntui jotenkin hankalalta. Vaikka kieltämättä teki pahaa nähdä Silin itkevän. Vastahan he olivat tavanneet ja jo nyt Shilohista tuntui, ettei hän voinut vain antaa toisen kyynelehtiä ja surra — siltäkö Silistäkin oli tuntunut, kun tyttö enkeliä oli lähestynyt?
Mutta miten hän voisi auttaa? Ei enkeli keksinyt äkkiseltään mitään lohduttavia sanoja, eikä hän tiennyt osasiko edes lohduttaa ketään, kun itse oli niin maassa. Tosin, tulihan siinä myös jonkinlaista omanelämän katsausta vastaan. Hän ei ollut ainoa, joka oli surullinen. Oli itsekästä ajatella niin ja vielä itsekkäämpää olisi nyt kääntää keskustelu siihen, miten epäonninen ja petetty enkeli itse oli. Ei hänellä ollut enää mitään enkelinviettiä, tai niin hän luuli, mutta juuri nyt se pieni, lähes unohdettu ääni takaraivossa käski edes yrittämään.

Ei hän kuitenkaan keksinyt mitään, mitä sanoa. Ei ainakaan heti. Joten sen sijaan, enkelin toinen käsi nousi hitaasti Silin puoleen, miehen käyden varovaisesti, lupaa pyytävästi pyyhkäisemään sormienselällä kyyneleen pois hopeakatseisen silmäkulmasta. Jonka jälkeen varovaisesti astahti lähemmäs, avaten sylinsä, antaen naiselle mahdollisuuden itkeä itseään vasten, mikäli se konkreettinen tuki ja pidetyksi tuleminen oli tarpeen.
"Olen... Pahoillani ystävästäsi...", Shiloh aloitti, kankeasti sanojaan hakien, mutta selvästi niitä tarkoittaen, "Voin... Voin lausua hänen sielulleen siunauksen. Uskon hänen olleen hyvä, oikeudenmukainen", eihän Shiloh sitä voinut tietää, kenties Silin ystävä olikin ollut raiskaileva murhari, mutta toisaalta, enkeli ei nähnyt Silin viettävän aikaansa sellaisen henkilön kanssa...
"Älä anna sen patoutua", siivetön jatkoi, puhuen jopa jo tekopyhästi tunteista, "Meillä täytyy olla aikaa surulle, sitä ei saa koittaa jättää pois".



// Voi Sil <333 EN ITKE SINÄ ITKET //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2173

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ke Helmi 14, 2018 12:20

Re: Wish I had an Angel//Aksu

Enkeli esittäytyi Shilohiksi, ytimekkäällä tavalla. Ehkä tuon kasvoilla hetken välähti se epävarmuus, miten vastata toisen kysymykseen. Oliko nimen antaminen enkeleille kiellettyä vai vaarallista? Saattoiko sitä käyttää väärin jos sen antoi toiselle. Silin ajatukset eivät kuitenkaan ehtineet pyöriä sen kanssa laisinkaan, kun pään täytti ajatukset ja kuvat menetetyn kuoleman hetkistä. Kuinka hän oli itse, omin käsin haudannut ystävänsä takapihan maalle. Laittanut tämän viimeiseen lepoon, mutta ei juuri silloin kyennyt pesemään toisen kehoa tai tekemään siitä puhdasta. Hän oli vain työntänyt toisen hautaansa siistimättömänä.
Kun nainen laski kyyneleitään kykenemättä lopettamaan, enkeli hänen vierellään tuntui etsivän vastausta niiden lopettamiseen. Sil tuijotti maata edessään ja pyöritti ajatusta siitä, kuinka hän olisi voinut jotenkin pelastaa Tierganin. Hän olisi voinut ottaa tuon puolesta joitain iskuja, vähentää tähän tullutta vahinkoa. Hän olisi voinut toimia ripeämmin. Hän olisi voinut käskeä heitä perääntymään, juoksemaan minkä kintuistaan olisi päässyt. Niin ehkä hän olisi voinut pelastaa ystävänsä hengen. Ystävän, joka olisi seissyt hänen vierellään nyt, hymyillyt hänelle ja sanonut, että kaikki olisi ollut hyvin.

Hitaasti naisen näkökenttään nousi käsi ja siitä ojentui sormi koskettamaan hänen poskeaan. Kosketus oli hellä, kuin hän olisi lasia. Se sai pellavapään nostamaan hopeisen sekä punertavan katseensa toiseen, kun tämä pyyhkäisi kyyneltä, joka ei kuitenkaan tyrehdyttänyt lohdutonta itkua. Sil ei käynyt työntämään toista pois läheltään, hän ei käynyt kieltämään toisen toimintaa, ja kun toinen avasi lohduttavan sylinsä. Sil sulki vain vuotavat silmänsä ja ojentui mitään sanomatta toisen syliin. Tuiki tuntemattoman, joka olisi voinut päättää hänen päivänsä milloin tahansa. Silti tämä tuntematon henkilö tarjosi hänelle lohtua. Suuri syli oli lämmin ja hellä.
Sil kuunteli toisen hengitystä, sydämen ääniä. Hän laski kyynelten tekemiä pisaroita, jotka ropisivat tasaisesti maahan kuin hellä sade. Hetken hän saattoi tuntea, että oli turvassa ja vaikkei hän puhunut toiselle, vain tämän läsnä olo sai naisen tuntemaan lohdutusta.

Shiloh avasi varovaisesti puheensa. Pyytäen anteeksi menetystä, jota enkeli ei tuntenut. Pienesti pellavapää pudisti päätään toisen sylissä. Ei toisen tarvinnut olla pahoillaan, se oli mennyttä ei sille voinut enää mitään, kerta aikaa ei voinut kääntää taakse päin. Kuolleet eivät palanneet enää. Shiloh jatkoi hiljaa, todeten että voisi lausua siunauksen miehen sielulle. Pienesti Sil hymyili kyynelten seasta. "Se olisi ystävällistä... Hän sai niin nopean hautauksen", nainen sanoi toisen sylistä. Tiergan oli ollut oikeudenmukainen ainakin siitä lähtien, kun tuo oli asettunut naisen kanssa elämään. Sil ei tuntenut menneen ystävänsä menneisyyttä, mutta ei kysynytkään sitä. Häntä ei haitannut toisen menneisyys, jos toinen oli hyvä kuitenkin nyt.
Shiloh jatkoi, kannusti itkemään pahan olon pois ja vetosi myös siihen, että heillä kaikilla täytyi olla aikaa surulle, eikä sitä saanut jättää pois. Silloin Sil nosti pienet kasvonsa katsomaan toista. Kyyneleet valuivat vielä, mutta hitaammin. "Niin", hän vastasi pienesti ja pyyhki kyyneliään. "Mutta sinäkin itkit, mitä sinä surit?" Hän kysyi toiselta hiljaa.

//Sovitaan, et ne on noi SIPULIT TOSSA PÖYDÄLLÄ Q___Q Also Shilohilla on lohduttamisen taito viel talles//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
Avatar

Monarkki

Viestit: 13810

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Helmi 15, 2018 1:47

Re: Wish I had an Angel//Aksu

Shiloh hymähti pienesti, Silin ottaen sanojensa mukaan ne rukoukset vastaan, joita enkeli oli tarjonnut edesmenneen ystävän muistolle. Se tuntui... Oudolta, mutta omalla tavallaan hyvältä. Siitä oli pitkä aika, kun Sotiris oli rukouksia lausunut tai ketään siunannut ja nyt kun joku sen häneltä hyväksyi, ei siivetön voinut kokea kuin jonkinlaista... Iloa? Kaiketi? Hän oli vältellyt vastuitaan ja tehtäviään niin pitkään, että niistä oli tullut yksi tabu, mutta nyt kun sai mahdollisuuden tehdä jotain omasta tahdosta, jonkun tietyn hyväksi, se yllättäen tuntui mukavalta. Ei hän osannut selittää sitä tunnetta — ei hän vieläkään ymmärtänyt tunteiden päälle — mutta jotenkin olo tuntui hyväksytymmältä, kun oli jonkinlainen tarkoitus, tehtävä, elämällä. Ainakin hetken ajan, eihän siinä rukouksessa kauaa menisi, mutta silti.

Muutenkin koko tilanne alkoi vaikuttamaan oudon huvittavalta. Juurihan he tapasivat ja nyt he olivat jo näin lähekkäin. Siivettömästä se ainakin oli hassua, hän kun oli vältellyt kaikenlaista fyysistä kontaktia eikä halunnut lähellekään ketään, eikä liioin tuntenut sääliä tai myötätuntoa ketään kohtaan. Mutta nyt Sil, syystä tai toisesta, oli sen tunteen herättänyt enkelissä. Miksi? Ei Shiloh tiennyt. Jos hän olisi tiennyt, ei tämä tilanne ehkä olisi tuntunut niin hassun hauskalta ja absurdilta. Jotain selittämätöntä tässä oli, ainakin hänen mielestään.
Mutta, mitään sanomatta Sotiris antoi Silin itkeä, päästää sen kaiken ulos, tytön jopa ollen samaa mieltä hänen kanssaan. Surulle oli aikansa ja heidän kaikkien piti surra, kun siltä tuntui. Sitä ei saanut jättää sisälle, kytemään, katkeroittamaan mieltä — tosin hyvähän Shilohin oli puhua, kun itse juuri niin toimi...

Sitten Sil esitti kysymyksen. Miksi enkeli oli itkenyt? Ilme miehen kasvoilla muuttui surulliseksi, sinisilmäisen tuijottaen alas Siliin, selvästi miettien aikoisiko edes vastata siihen kysymykseen. Tosin, miksi hän ei olisi vastannut? Johan Sil oli hänelle avautunut. Johan Sil tiesi, ettei Shiloh ollut ihminen, tuo oli nähnyt enkelin tosimuodon, ne kasvot, joita ei kenenkään olisi pitänyt nähdä. Miksi hän siis olisi salaillut tytöltä mitään, paitsi ehkä tosinimeään? Sellainen avautuminen tuntui kuitenkin luonnottomalta, näin lyhyen tapaamisen aikana, mutta toisaalta...
"Minä... Menetin myös jotain", Enkeli lopulta aloitti, tuntien kuinka ne kyyneleet nyt vuorostaan omiin silmäkulmiin pyrkivät, "Menetin itseni, Siipeni. Minut petettiin, jätettiin, enkä enää kuule ylempien ääntä...", ei niissä sanoissa varmaan ollut mitään järkeä hopeakatseiselle, mutta sen paremmin Shiloh ei osannut itseään selittää.

"Eikä se... ole sinun murheesi", Enkeli jatkoi, koittaen kuulostaa tutun pirteältä, isällisenvälittävältä itseltään, "Sinulla on omasi. Ystäväsi poistumisesta ei ilmeisesti ole kovin pitkä aika, jos surusi vielä noin painava on?".


// SIBULIT NE ON JOOO T_T Ehkä se Shiloh jotain osaa. Also "Mori mee nukkuun" //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2173

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti To Helmi 15, 2018 1:41

Re: Wish I had an Angel//Aksu

Shiloh tuntui epävarmalta kysymyksen suhteen. Olihan se totta, että vain muutama minuutti sitten he olivat kohdanneet ja nytkin näin nopeasti olivat lähestyneet toisiaan. Enkeli oli antanut hänen itkeä, mikä oli helpottanut pellavapään tyhjältä tuntuvaa oloa. Hän siis ymmärsi kyllä hyvin, ettei enkeli välttämättä ollut valmis avautumaan asioistaan hänelle. Miten enkelin asiat kuuluisivat millään tavalla kuolevaiselle ihmiselle? Ei millään. Kun Sil jo avaamassa suutaan ja toteamaan siihen, ettei toisen oikeasti tarvitsisi kertoa hänelle, jos tämä koki tiedon liian salaiseksi. Sil oli pelkästään ajatellut keventää puolestaan toisen mieltä, kerta tämäkin oli itkenyt. Eikä itku tuntunut johtuvan juuri sillä hetkellä tehdystä vahingosta?
Shiloh ehti kuitenkin avautua hänelle, ennen kuin Sil ehti edes huuliaan liikuttaa saatika ääntään päästää ilmoille. Mies kertoi menettäneensä jotain, kun samaa aikaa kyyneleet alkoivat tämänkin silmillä. Silmillä, joita oli ollut alkujaan neljä. Mies kertoi menettäneensä itsensä tai osan itsestään. Siipensä, jonka Sil oli pannut merkille nähtyään tämän. Shiloh kertoi tulleensa petetyksi ja jätetyksi. Hän kertoi ylempien äänistä, mutta sitä tietoa Sil oikein tiennyt miten käsitellä. Hän ei tiennyt enkeleistä paljoa. Oli hän kuullut kirkoilta, kuinka enkelit jakoivat luojan sanaa eteenpäin ja suojelivat heitä pahalta.

Mitä enkeli siis sitten oli, kun tämä oli hylätty ja jätetty pois omiensa luolta? Sil katsoi toista pahoittelevasti. Mies vielä totesi, ettei tuo asia ollut naisen huoli tai murhe, mutta Sil vain pudisti päätään pienesti. Hän niiskaisi ja vei kätensä miehen kaulan ympärille, vetäen tämän halaukseen. "ei se välttämättä minun murheeni ole, mutta se tuo surua minullekin", Sil sanoi ja hitaasti silitti toisen päätä, kunnes päästi tämän halauksesta. "Minun ystäväni menehtyi viikko sitten, peikkojen myrkkyihin", Sil vastasi Shilohille, joka tiedusteli Tierganin kuolemaa. "Hän suojeli minua viimeiseen asti" Sil totesi pienesti naurahtaen. Olihan siinä jokin hyvä muisto, mutta silti sattui häntä syvältä.
hetken Sil seisoi siinä vielä, ennen kuin alkoi miettiä asiaa, missä vaiheessa olisi hyvä erkaantua halauksesta? Hän kyllä piti enkelin lämpimästä ja rauhoittavasta halauksesta. Ehkä se oli enkeleille sellainen ominaispiirre. Rauhoittava ilmapiiri ympärillä.
"Olen pahoillani siipiesi puolesta... Ne olivat varmasti kauniit" Hän sanoi, kun kyyneleet olivat tyrehtyneet ja jättäneet jäljelle vain punertavat silmät. Enkelin siivet, joita hän ei koskaan ennen ollut nähnyt. Nyt hän oli nähnyt rikkinäiset, haavoittuneet siivet. Silti ne olivat olleet niin kauniit.

Sil lähti pohtimaan Shilohin sanomaa petetyksi tulemisesta. Senkö takia enkeli oli päätynyt tähän tilaan? Kuka petti enkelin luottamuksen ja miten tämä oli tullut petetyksi? Oliko joku yrittänyt saada enkelistä rahallista hyötyä, kerta tämän siivet olivat vahingoittuneet. Oliko joku yrittänyt myydä häntä, olihan ihmisten puolella toki niitäkin henkilöitä, jotka olivat valmiita maksamaan kauniista ja erikoisista olennoista, joista teki orjiaan.

//MI-MI-MIKÄ SE SELLANEN ON??? En minä vaan ymmärrä mitä sinä tarkoitat, nukkuminen on yliarvostettua. Ja sit Sil menee ja toteaa, et hei, siipes on kivat vaikka et pystykkää lentää lol//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
Avatar

Monarkki

Viestit: 13810

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Helmi 15, 2018 11:13

Re: Wish I had an Angel//Aksu

Vain viikko sitten Sil oli ystävänsä menettänyt, tuon suojellessa hopeasilmäistä loppuun asti, kuulemma. Se oli varmasti raskasta, menettää nyt joku sillä tavalla, vaikka olihan menetykset joka tapauksessa raskaita tavasta ja paikasta riippumatta. Tosin, siinä tuli miettineeksi, oliko Sil sitten suojelun tarpeessa? Tuo oli juuri menettänyt ystävänsä, suojelijansa ja nyt tyttö vaelteli yksikseen metsässä? Kai Sil tiesi mitä teki, eikä ottanut turhia riskejä... tosin, juurihan tyttö oli lähestynyt tuntematonta ja olisi saattanut päästä hengestäänkin jo, sikäli mikäli Shiloh olisi ollut joku aggressiivisempi taho... Joten, hyväsydäminen tyttö ei tainnut olla kovin fiksu, ei ainakaan siivettömän mielestä. Oli hyvä ominaisuus välittää muista, mutta toisinaan kannatti muistaa, etteivät muukalaiset metsässä olleet aina kovin ystävällisiä.

Sotiris hymähti pienesti, antaen kyyneleidensä virrata jälleen poskia pitkin, kun Sil pahoitteli enkelin siipien puolesta. Niihin sattui, jatkuvasti ja niiden menettämisen muisteleminen sattui kahta kauheammin.
"En siitä osaa sanoa...", mies niiskautti, Silin pohtien siipien olleen varmasti kauniit. Kaiketi ne olivat, ihmisten mielestä, Shiloh itse ei nähnyt niitä niin erikoisina.
Siipien miettiminen jäi kuitenkin taka-alalle, sinisilmäisen keskittyen tarkkailemaan lähemmäs tulleen naisen kasvoja. Surullinen katse viipyi tovin, toisenkin, Silin kasvoilla, enkelin katsoen toista, kuin ei olisi ennen ikinä ihmistä nähnytkään. Ja eihän hän varsinaisesti ollutkaan, ei ilman maskiaan, ei näin läheltä. Se herätti jonkinlaisen tunteen. Tunteen, joka kävi syrjäyttämään sen alituisen ahdistuksen ja surun rinnasta, näin monien kuukausien jälkeen. Tunne, joka oli lämmin, tavallaan, mutta myös oudolla tavalla puristi ja nostatti kepeän olon vatsanpohjaan.
Lopulta se enkelin katse nousi Silin hopeisiin silmiin, Sotiriksen nojautuessa huomaamattaan muutaman sentin lähemmäksi naista, kunnes havahtui tilanteeseen, tekoihinsa ja tunteeseensa, kirjaimellisesti kavahtaen itseään.

Hätkähtäen Shiloh vetäytyi kauemmas, lopulta ottaen askeleen jos toisenkin taaksepäin puujalkaisesta. Enkeli näytti hetken häkeltyneeltä, aivan kuin Sil olisi jotain outoa hänelle sanonut tai tehnyt.
"... Minne olet matkalla?", Enkeli sai kuitenkin kysyttyä, koittaen keskustelua yllä pitää ja yrittää siinä samalla saada selvää itsestään, "Metsässä ei ole turvallista liikkua yksin... ei näinä aikoina".



// MHMHMHMM! Shiloh menee lähimmälle kielekkeelle ja hyppää sieltä silleen "OSAANPAS". Sit Sil voi olla et "putoomista ei lasketa lentämiseks!" //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2173

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Pe Helmi 16, 2018 12:43

Re: Wish I had an Angel//Aksu

Shiloh ei tiennyt tai kyennyt yhtymään naisen mielipiteeseen tämän siivistä. Ehkä enkeleillä oli jokin muu käsite kauneudelle tai nämä ihanoivat kauneutta eri tavalla. Sil kohtasi äkisti miehen katseen, joka tuntui lipuvan pitkin hänen kasvojaan. Katse tuntui viipyvän iäisyyden. Pellavapää ei ollut varma oliko se jokin merkki perääntyä vai oliko hänen kasvoissaan jotakin. "O-onko kasvoissani jotakin?" Sil päätti kysy ja vei nopeasti kätensä kasvoilleen, miettien olivatko kyyneleiden jäänteet saanet jotain hänen kasvoihinsa liimautumaan. Esimerkiksi hänen hiuksiaan. Pellavapää ei todellakaan halunnut nähdä itseään tai tietää miltä hän näytti juuri sillä hetkellä.
Shiloh tuntui viipyvän hänen kasvoillaan tovin jos toisenkin, kun molempien osapuolien silmätkin kohtasivat, tunsi Sil tarvetta kääntää katseensa pois. Miehen katse tuntui niin, syvälliseltä. Kuin enkeli ei olisi nähnytkään koskaan kuolevaista, mutta siinä oli jotain samaa, minkä Sil tunnisti toisen katseensa. Äkisti nainen tajusi, että mies tuntui nojautuvan häneen enemmän. Pellavapää tunsi pienen hädän nousevan. Hän ei tiennyt mitä tehdä, työntää toinen pois tai vain hyväksyä asia ja se olisi ohi?
Shiloh tuntui kuitenkin havahtuvan tekoonsa ja kavahti kauemmas hänestä. Pellavapää taas jäi itse pienesti itseään pidellen paikoilleen. Hän ei pelännyt, mutta oli ehkä hieman yllättynyt asiasta. Hän ei tiennyt minkälaisia enkelit olivat, mutta toisen katse oli ollut rakastava kuin tämä olisi nähnyt jotain sellaista, mitä piti lähellä sydäntään. Kyllä Sil tiesi sen katseen. Häntä oli sillä tavalla katsottu ja hän oli katsonut katsojaakin sillä tavalla takaisin.
Enkeli tuntui kasaavan itsensä, mutta näytti samaan aikaan hyvin häkeltyneeltä. Tämä päästi nopean kysymyksen keskustelun pitimiksi. "En tiedä", Sil vastasi yhtä nopeasti omalta hämmennykseltään. Toinen totesi, ettei metsässä ollut turvallista liikkua, yksin, näinä aikoina. Pellavapää pienesti, hermostuneesti naurahti. "Niinhän ne sanovat... Mutta en voinut viipyä kotonani, en kykene tekemään kaikkea yksin, joten koin, että matkustaminen olisi helpompi ratkaisu", nainen esitti näkemyksensä asioihin. Se saattoi pistää hänet hieman naiviiseen asemaan ja höpsöksi. Sellaiseksi, joka ei uskonut vaaroihin ja oletti, että maailma oli pumpulista.
"Ei hätää, minulla on kyllä aseita ja taitoa puolustaa itseäni. Kykene aivan hyvin juoksemaan karkuun tarpeen tullessa", Sil sanoi Shilohille, jotta tuo ei nyt ihan huolestuisi hänen tilanteestaan. Eihän se enkelin murheeksi pitänyt muutenkaan tulla. "Kai minä olen menossa lähimpään kylään yöpymään..." Sil pohti ääneen näin nyt ajatellen tosiaan tulevaa iltaa. Hän oli matkustellut vain vähän ja hän saattaisi tosiaan eksyä. Hän ei tiennyt missä lähimmät kylät olivat, vaikka hän osasikin tunnistaa metsää, ettei pyörisi sentään ympyrää. Silti se olisi liian laaja hänelle, että hän osaisi suunnistaa lähimmälle kylälle.
Hieman häpeissään hän naurahtikin. "En tainnut aivan kunnolla suunnitella matkaani", hän sanoi ja risti kätensä, jotka toi lähelle suutaan. "Ajatukseni kun ovat olleet aivan muualla", hän totesi ja sulki silmänsä. Hetken Sil seisoi paikoillaan silmät suljettuina ja hän oli ehkä haavoittuvaisimmallaan. Oli ehkä riski sulkea silmät tuntemattomam edessä, mutta Sil luotti pienesti siihen, ettei enkeli tullut ja surmannut häntä. Sitten nainen avasi silmän ja lähti pienesti liikeelle, vilkaisten enkeliin. ”Osaatko sanoa mihin suuntaan minun täytyy mennä, jotta löydän lähimmän kylän?” hän kysyi.

//PFFFT. Sil kattos kauhulla perään ja syyttäis vaan enkeliä huolettomuudesta "KUKA SE LAPSI TÄS NYT ON??"//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
Avatar

Monarkki

Viestit: 13810

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Helmi 18, 2018 9:02

Re: Wish I had an Angel//Aksu

Oliko Silin kasvoissa jotain? Ei, varsinaisesti, ei ainakaan siinä mielessä missä tyttö kysymyksensä esitti, mutta jotain niissä tuntui olevan. Jotain, mikä ehkä jollain tapaa kiehtoi enkeliä. Eihän hän sitä ymmärtänyt eikä täten osannut kertoa, kuvailla, sitä tunnetta ja tarvetta. Ja se tietenkin pelotti omalla tavallaan, johan Shiloh oli saanut kerran jos toisenkin pelätä sitä mitä päässään liikkui — myöskin itse sitä pelkoa, tuonkin ollessa täysin uusi tunne maskittomalle.

Silin kysymykseen kasvoistaan ei käytykään vastaamaan mitään, enkelin vain nopeasti pudistaen päätään, ennen kuin aihe jo vaihtui seuraavaan. Hopeasilmä kertoi lähteneensä, koska ei kyennyt kaikkea yksin kotonaan tekemään, joten vaeltelu oli kuulostanut ratkaisulta. Tietenkin tuo vakuutteli, että osasi pitää itsestään huolen, mainiten aseensa ja taidon pötkiä pakoon tarpeen tullen. Enkeli hymähti pienesti, nyökäten ymmärtäväisesti. Eivät kaikki tosiaan olleet niin avuttomia, miltä saattoivat näyttää. Ajat olivat opettaneet yhden jos toisenkin kulkijan pitämään itsestään huolta, mutta silloin tällöin sitä törmäsi kyllä niihinkin tapauksiin, jotka uskoviat pärjäävänsä silkalla uholla. Sil ei kuitenkaan näyttänyt olevan näitä tapauksia.

Eikä tytöllä ollut matkalleen määränpäätä, puujalkaisen mainiten olevansa menossa yöpymään lähimpään kylään. Missä sitten oli tämä lähin kylä? Siitä ei Silillä ainakaan näyttänyt olevan hajua, tuon lopulta kysyen neuvoa siivettömältä. Shiloh katseli sen hetken Siliä, naisen sulkiessa silmänsä. Oli jotenkin "turvallisempaa" tuijottaa, kun toinen ei siitä tietoinen ollut, mutta heti kun hopeasilmä katseensa avasi, kääntyi miehen katse terävästi muualle.
"Riippuu, millaista kylää etsit...", Shiloh vastasi lopulta, "Kelpaako sinulle mikä vain, vai oletko aikeissa vain ihmisten kylissä yöpyä?".
"Tiedän kyllä paikat, kyliä, niin suuria kuin pieniäkin", mies jatkoi, vaikuttaen epäröivältä sen suhteen, jatkaisiko lausettaan, "Voin... Voin saattaa sinut jollekin kylälle, jos haluat?".



//D:D:D::DDD Sil joutukin lapsenvahdiks, ei tota voi päästää kato silmistä tai se koittaa itsaria vielä //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2173

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Su Helmi 18, 2018 10:04

Re: Wish I had an Angel//Aksu

Sil oli kyllä pistänyt pienesti merkille sen, että enkeli tuntui katsovan häntä. Shiloh ei hänen kasvoihinsa liittyvään kysymykseen ollut vastannut, mutta pudistanut siihen. Oliko kasvoilla sittenkin jotain tai jotain hänessä? Jotain hänestä poikkeavaa? Hiuksissa lehtiä tai jotain muuta roskaa? Niitä ei kuitenkaan tuntunut olevan tai löytyvän, joten johtopäätös miehen katseelle tuntui vain voimistuvan. Pellavapää ei kuitenkaan sanonut siihen mitään. Hän ei tiennyt miten enkeli tulisi siihen suhtautumaan ja myöntäisikö tämä sitä.
Shiloh vastasi lopulta naisen kysymykseen lähimmästä kylästä. "Mikä tahansa kylä käy, jossa minun kaltaiseni ihminen otetaan vastaan ilman isompia esityksiä", Sil vastasi toisella, joka kertoi tietävänsä muutaman paikan jos toisenkin. Sitten Shiloh päätti rohkeasti kysyä, halusiko hän, että enkeli saattaisi tämän tähän kylään. Sil katoi toista hetken, ei mitenkään arvostellen tai mitenkään. Hän enemmänkin näytti helpottuneelta asiasta. "Minusta se olisi mukavaa, kerta en välttämättä osaa suunnistaa ohjeiden mukaan... En ole hirveästi matkustellut", Sil vastasi miehelle ja soi tälle suloisen hymyn.

Osa syy oli tosiaan Silin suuntavaisto ja sen käyttäminen. Ei hän osannut suunnistaa tuntemattomassa metsässä. Nytkin hän oli vain harhaillut sattumalta ja päätynyt kuuntelemaan toisen nyyhkytystä. Toinen syy oli varmaankin se, että hän saattoi tuntea olonsa helpottuneemmaksi, kun joku oli turvaamassa hänen selustansa ja ehkä antamassa jonkinlaista apua hädässä, jos hän sellaiseen joutuisi. Shilohin läsnä oli siis enemmän kuin tervetullut, vaikka tällä olikin hieman kyseenalainen tapa katsoa naista.
Sil kun yritti parhaansa mukaan pitää asian omana tietonaan, vaikka toinen käyttäytyminen tuntui olevan hyvin näkyvää ja helposti luettavaa. Sil tuli miehen vierelle valmiina seuraamaan tätä. "Ah... Saanko kysyä sinulta jotain?" Sil aloitti arasti. Hänen utelias minänsä tuntui lopulta puskevan esiin kaiken tämän alkuselvittelyn ja jännityksen jälkeen. "En ole kovinkaan paljoa kohdannut taruolentoja ja olen vain elänyt ihmisten parissa... Niin onko liian tungettelevaa kysyä rodustasi?" Sil kysyi arasti. Hän halusi tietää Shilohin rodusta. Miksi näillä oli neljä silmää ja oliko kaikilla, oliko kaikilla enkeleillä? Minkälaisia enkelit olivat? Oliko näitä jossain mahdollisesti paljon ja miten nämä elivät.

Pellavapään päässä pyöri niin monta kysymystä, ettei hän oikein osannut aloittaakaan. "Minkälaisia rotunne edustajat ovat? Onko totta, että läsnäolonne satuttaa demoneita..?" Sil kysyi näin aluksi, hän ajatteli jos hän ei kiinnittyisi vain ainoastaan Shilohiin, hän saisi ehkä enemmän tietoonsa tämän rodusta. Kaikki oli niin uutta, että nuo hopeiset silmät tuntuivat katsovat suurina vierellään kävelevää enkeliä. Hän oli taas kuin pieni lapsi, joka halusi tietää kaikesta kaiken. Toki Sil pyrki pitämään suunsa, ettei keskeyttäisi toista tai jatkaisi sellaisilla kysymyksillä, jotka tekisivät miehen olosta kiusaantuneen tai ikävän. Olihan tämä kertonut hänelle, kuinka tuon omat olivat hänet hylänneet.
Oliko sittenkään ollut hyvä idea aloittaa keskustelua näin? Pellavapää alkoi jo pienesti huolestumaan asiasta. Hänen teki mieli pahoitella ja sanoa, ettei toisen tarvinnut hänen uteluihinsa vastata. "Ah... Jos! Jos kysyin liian arkaluonteisia aiheita, voit jättää täysin vastaamatta! En halua tehdä olostasi mitenkään epämukavaa ja minä muutenkin utelen aivan liikaa", Sil ehti jo sanoa miehelle peläten, että tämä olisi jo pahoittanut mielensä.

//XDDD Sitoo Shilohiin köyden ja pitää kiinni, ettei varmana tee mitää tyhmää //
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
Avatar

Monarkki

Viestit: 13810

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Helmi 18, 2018 11:09

Re: Wish I had an Angel//Aksu

Sil otti vastaan tarjouksen matkaseurasta, siinä samalla myös mainiten, että mikä tahansa kylä kelpaisi, missä hänenkaltainen ei sen suuremmin huomiota herättäisi. Shiloh nyökkäsi naiselle, pienen hymyn koittaen huulilleen siinä samalla nostaa. Vielä ei ollut ilta, joten he ehättäisivät kyllä näppärästi kävelemään kylälle tai toisellekin, jotka suhteellisen lähellä olivat.
"Ehkä seuraavasta kylästä löydät kartan, tai joku sellaisen suostuu sinulle piirtämään, ettet metsään sentään kokonaan eksy", Shiloh ehdotti hymähtäen. Kartasta olisi varmasti apua, ainakin jostain helpompilukuisesta, missä näkyisi lähiseutujen tiet ja kylät. Maksaisihan se varmasti jotain, mutta kartta olisi varmasti hintansa arvoinen.

Suloinen hymy hopeasilmäiseltä sai enkelin oman hymyn kasvamaan, niiden äskeisten kyynelten ja murheiden tuntuen jäävän taka-alalle. Tuskin kumpikaan heistä halusi tähän väliin jatkaa synkistelyä, nyt kun tutustumaan oltiin päästy, paremmin sen ajan käytti mukavia rupatellen. Toki enkeli oli valmis kuuntelemaan, jos Sil olisi halunnut jatkaa vuodatustaan, mutta siihen ei nyt palattu. Hopeasilmäinen näytti muutenkin yllättäen pirteämmältä ja iloisemmalta, sen tunteen tarttuen osin myös enkeliin, kun matkaan lähdettiin pikkuhiljaa.
"Saat", oli yksinkertainen vastaus Silille, tuon tiedustellessa, saisiko hän enkeliltä jotain kysyä. Toki siinä tuli miettineeksi nopeasti, oliko se luvan antaminen sittenkin erhe, mutta sentään tyttö oli lupaa kysynyt, ennen kuin mahdolliset epämukavat tai sopimattoman uteliaat kysymykset ilmoille laukaisi.

Sotiriksen pitikin miettiä hetki, mitä Silille vastaisi, tuon nyt tiedustellessa enkeleistä. Mies ei ihan heti vastannutkaan tytön kysymyksiin, miettien vastauksia huppunsa suojissa, varmaan näyttäen hetken jo siltä että olisi ahdistunut ja päättänyt mykkäkoulun aloittaa kysymysten myötä. Hätkähtäen omista aatoksistaan Shiloh kuitenkin vilkaisi Silin puoleen, tuon käydessä jo mainitsemaan, ettei arkaluontoisiin kysymyksiin tarvitsisi vastata.
"Kyse ei ole siitä", Shiloh aloitti, hymyillen nuorelle, "En vain tiedä... Mitä kertoisin".
"Meitä on... Monenlaisia. Meille on monia nimiä, monia kuvauksia, emmekä me kaikki kuitenkaan tule samasta.... Paikasta? Jos sitä paikaksi voi kutsua... Eivätkä kaikki palvele sitä samaa, mitä toiset...", Shiloh koitti jotenkin ympäripyöreästi selittää, sillä hänkään ei ollut täysin varma enää, mitä enkelit olivat. Hän oli nähnyt nelisiipisen, kolmipäisen hirviön, jonka pyhä aura oli lähes polttanut hänet hengiltä. Joten mikä sitten oli enkeli, loppupeleissä?

"Olen suojelusenkeli, siksi minua kai voisi kuvailla... Tai olin sellainen, ennen kuin..", selitykset itsestä ja siivistä jäivät siihen, miehen nopeasti jatkaen aiheesta muuta, "Kuulun ryhmään, jossa on muitakin suojelijoita. Toisin kuin minulla, heillä on tietyt suojeltavat... Yksi katsoo orpojen, toinen eläinten perään, joku katsoo kodittomien perään... ja sitä rataa. Ennen meitä oli paljon, tällä hetkellä vain kolme...".
"Olen nähnyt muitakin, enkeleitä, kyllä. Tai kai he olivat enkeleitä...", Shiloh hymähti, ymmärtäen kyllä selityksiensä olevan varmasti harvinaisen sekavia, "M-mutta mitä tulee demoneihin, niin kyllä. Jotkut pystyvät hallitsemaan sitä, kuinka paljon aiheutamme epäpyhille tuskaa. Toiset taas eivät voi hallita auraansa ja olemustaan".

"Et taida olla viettänyt elämääsi kuitenkaan täysin ihmisten seurassa?", Shiloh yllättäen kysyi Sililtä, "normaalisti ihmiset, jotka eivät taruolentoja ole lainkaan kohdanneet, kavahtavat heitä. Pelkäävät jopa, juoksevat pakoon mikäli pystyvät — sinä taas et näyttänyt liiemmin pelkäävän, kun minua katsoit".


// Ai kamala :'DDD Kiskoo sitä mukanaan sit, nii ei tapahdu mitään kamaluuksia //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2173

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ma Helmi 19, 2018 12:07

Re: Wish I had an Angel//Aksu

Shiloh kertoi kartasta, johon Sil nyökkäsi, hän ei ollut paras kartanlukija, mutta ymmärsi siitä kyllä sen verran, että ehkä osasi löytää oikeaan paikkaan muutaman hassun sattuman jälkeen. Enkelin pitämä hiljaisuus sai pellavapään jo pelkäämään pahinta, mutta tämä tuntui heräävän hänen pahoitteluihinsa. Mies selvitti ensimmäiseksi työkseen sen, ettei kyse ollut aiheen arkuudesta, johon nainen saattoi helpottuneena nyökätä ja hänen sisäinen uteliaisuus sai vallan. Silmät loistaen nainen odotti enkelin vastausta ja hieman vilkuillen eteensä Sil pyrki pitämään tahtinsa kävelyn lomassa. Shiloh kertoi kuinka enkeleitä oli moneen eri lähtöön, monia nimiä ja monia kuvauksia. Naiselle tuli täysin yllätyksenä se, etteivät enkelit tulleet samasta paikasta. Mistä nämä sitten tulivat, kysymys ryömi pellavapään kielelle, mutta hän piti sen visusti siellä.
Sillä Shiloh vaikutti siltä, ettei itsekään aivan tiennyt. Avoimena Sil imi kaiken minkä mies häneen syötti, hän uskoi siihen sinisilmäisenä ja varmasti siihenkin, jos toinen hänelle olisi alkanut valheita syöttämään. Hän ei kuitenkaan esittänyt jatkokysymyksiä muihin enkeleihin liittyen, kerta mies tuntui vähän epävarmalta siitä mikä oli enkeli loppujen lopuksi. Ihmisille ainakin se riitti, että nämä satuttivat demoneita ja omasivat siivet.

Mies päätti kertoa, minkälainen enkeli itse oli, josta Sil ilahtui. Shiloh kuvaili itseään suojelusenkeliksi ja hän kertoi oman enkeliryhmänsä suojelukohteista. Selitys omasta itsestä kuitenkin jäi lyhyeksi, joka oli täysin ymmärrettävää. Sil päätti olla kysymättä miehen suojeluskohdetta, koska ymmärsi aiheen menevän ehkä liian lähelle sitä, miksi tämä ei enää ollut sitä mitä oli ollut ennen. Yllätykseksi kuitenkin naiselle tuli se, että juuri Shilohin kaltaisia suojelusenkeleitä oli vain kolme. "Tunnetko heidät?" Silin suusta pääsi ulos ja pienesti hän tuntui säikähtävän omia sanojaan. Joko sen takia, että se sai hänet tuntemaan itsensä tyhmäksi tai siksi, ettei Shiloh välttämättä halunnut puhua asiasta.
Mies myös lisäsi hänen toiseen kysymykseensä sen, että kyllä he aiheuttivat demoneille tuskaa. Sil mietti, että lähin mitä hän oli käynyt demonia oli ehkä ihmissyöjä ja hänen ystävänsä Jack. Hän ei kuitenkaan sanonut tästä asiasta enkelille, vaan antoi tämän kysyä häneltä asioita vuorostaan.

Sil soi toiselle pienen tyytyväisen hymyn, kun hänkin sai vastata toisen uteluihin, niin hän ei olisi ainoastaan se osapuoli, joka halusi tietää kaikesta kaiken. "Olen suurimman osan, kunnes tulimme tähän valtakuntaan. Ennen en tiennyt taruolentojen olemassa olostakaan ja ensimmäinen kohtaamiseni olikin ihmisen ja lohikäärmeen sekoituksesta", Sil kertoi ja muisteli tapaamista lämpimästi. "Totta kai minua aina hieman arveluttaa kenet kohtaan ja missä, mutta haluan uskoa jokaisen hyvyyteen, vaikka se kuulostaakin kovin teennäiseltä", Sil totesi ja korjasi siinä samalla pienesti vaaleita hiuksiaan kasvoiltaan. "Olen toki nähnyt heitäkin, jotka tekevät pahaa, mutta en vain osaa vihata heitä, pelätä kylläkin", hän sanoi ja katsoi sitten Shilohin sinisiin silmiin. "he ovat kuitenkin kuin me ihmiset. Hekin omaavat perheitä, tunteet ja halun elää, joten emme oikeastaan eroa heistä kuin ulkonäöllisesti ja taitotasoisesti", Sil sanoin ja kuvasi asioita lämpöä sekä hellyyttä äänessään. Oli kuin hän olisi puhunut asioista tärkeimpinä vaaliminaan asioina.
"Pelkäämme heitä vain sen takia, että tunnemme itsemme heikoiksi heidän rinnallaan, avuttomiksi... Pelkäämme, että menetämme olemassa olomme merkityksen, vaikka se ei ole niin, minun mielestäni ja tätä ei edes voi yleistää. Kerta eivät kaikki ajattele näin", Sil totesi hieman harmitellen.

//(DDD Ei se varmaa sais sitä ees liikkuu, iso mies ku mikä. Heiluu siel perässä vaa ku lippu tuulessa :'DDD //
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia