Me siis seikkaillaan! || Mori


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1858

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Maalis 08, 2018 3:14

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Enkelitytön jännittynyt ilme ei helpottunut saatikka yltynyt, Rafaelin käydessä ilmaisemaan, että haluaisi saattaa hänet ihan perille asti, varmaankin sitten oman mielenrauhan vuoksi samalla kun vihjaili, että halusi pitkittää näiden iloa lähdettyäänkin. Pilvimäiset hiukset heilahtivat enkelitytön pääliikkeen myötä, ei hän keksinyt mitään tähän hätään joka ei olisi paljastanut hänen sisäistä, pientä hätääntymistä vaan tyytyi vetelemään vilttiään tiukemmin ympärilleen, peittäen nenänpäänsä.
Pappi naureskelikin sitten hänen kysymystään ja enkelityttö nyökkäili, vilkaisten sitten tiskille jossa heitä tarkkailevat katseet välttyivät heti, vaikka väki tuntuikin luulevan hänen olevan sokea... Ja kuuro.
Ihmiset olivat hassuja, ei enkelityttö osannut noita märehtiä elleivät käyneet häntä suoriltaan loukkaamaan niin, että hänkin sen tajuaisi. Rillipäinen pappi kuivasi jalkansa, keräsi tavaransa ja nousi ylös kysyen häneltä, viipyisikö hän edes seuraavaan aamuun.
Enkeli päätti nyökätä, katsellen Rafaelin kiltteihin silmiin ja seurasi tuon perässä kuin ankanpoikanen emoaan, jossa pappia tervehdittiin melkein kuin prinssiä ja jolta ei olisi tohdittu ottaa edes maksua vastaan.
Se oli kovia nähneen, ihmis-illuusion tytön silmään aika jumalallinen näky. Rafael, tuo kiharahiuksinen, aina hymyilevä pyhimys näytti Pisantheuman suljettuihin silmiin maailman rikkaimmalta mieheltä, eikä mikään muuttaisi hänen mieltään, oli tuolla sitten kolme tai vähemmän kolikkoa kukkarossaan.

Kauaa Rafael ei jutustellut vastaanoton kanssa vaan keräisi avaimen, kerjäläistytön katsoessa vielä pitkään hymyillen avaimen antaneelle, pappia samalla seuraten. Sekin oli hänelle uutta... Yleensä hän nukkui lapsien kanssa talleissa, katoksissa tai jonkun sen suoneen nurkissa. Joskus kirkkokin tarjosi heille suojan, mutta se riippui vallan näiden ohjelmasta.
Kaksikko saapui huoneeseen, majatalon hienointa varmaan. Pisasta se ainakin oli, tosin Pisasta nyt majatalon kurjempikin kolkka olisi varmasti ollut hieno. Enkelityttö empi astua kovin perälle, katsellen milloin katonrajaan, milloin huoneen nurkkaan kuin siellä olisi ollut jotakin hyvinkin mielenkiintoista, kunnes se huomio harhaantui Rafaeliin, työn kysyessä jotakin pysähdyttävää.
Hän olisi voinut sanoa, että totta kai hän yritti tuota suojella, mutta kyse olikin nyt siitä, kuinka kirkkoherra oli nähnyt hänen lävitseen... Vaikka Pisantheuma oli mielestänsä ollut hyvinkin varovainen! Rafael ei kumminkaan vaikuttanut vihaiselta... Mikä helpotti Pisan mieltä.

Enkelityttö kävi lähestymään sänkyä, selvästi hieman häpeissään, mutta pappi, tuo hyvä sydäminen laupias samarialainen, ei käynyt häntä tietenkään moittimaan vaan osoitti ymmärtävänsä, että jotkut enkelit eivät katsoneet puoliverisiä hyvällä ja se hämmästytti Pisaa hetkiseltään. Oliko ystävällinen Rafael tavannut jonkun Shilohin kaltaisen aikaisemmin? Sitten puoliverinen mainitsi rahan, ilmaisten haluansa auttaa ja pitää huoli, ettei enkeliä ryövättäisi matkalla... Rafael... Tuntui ajatelleen paljon, nähneen paljon Pisan lävitse hymynsä takana... Rafael oli fiksu! Ja viisas ja Pisa oli uskonut voivansa vetää tuota höplästä.
Enkeliyttö näytti ymmärtäväiseltä, hiljaisesti niin rillipäisen nähneen hänen huolen ja kävi tarjoamaan paikkaa vierellään, ennen kuin vaikutti nukahtaneen lähes yhtä nopeasti, mitä oli silmät vain sulkenut.
"Rafael..?" Pisa kysyi hiljaisesti, istahtaen sitten polvilleen sängyn jalkapäätyyn, pappiin katsoen, mutta pudisteli sitten päätään.
"Ei mitään. Pisa... Valvoo hetken." Pisantheuma jatkoi, kuuli Rafael sen tai ei, Pisan jäädessä istumaan vilttinsä kanssa, miettimään asioita ja katsomaan ulos ikkunasta, siellä riehuvaan yölumeen.



Aamu sarasti. Eilispäivän lumipyry oli teljennyt asukkaita koteihin ja ne jotka olivat ulos päässeet, olivat täysissä talkoissa lapioimassa lunta pois ovilta ja ikkunoilta. Jossain oli romahtanut katto silkasta sen päälle keräytyneestä lumenpainosta, mutta se ei ollut majatalon katto.
Ei, majatalo oli yhä lämmin ja ehjänä ja jopa miellyttävän hiljainen, auringonvalon tunkeutuessa ikkunasta sisään täysin rinnoin, taivaan ollessa lähes täydellinen vastakohta eiliseen nähden. Sängyssä, jossa kaksikko oli yöpynyt, ei kumminkaan enää näkynyt tyttöä. Jalkapäätyyn oli muodostunut painaus, joka kumminkin kieli siinä jonkun sykkyrässä jossain vaihetta yöllä maanneen, mutta nyt siinä ei ketään ollut. Koko huoneessa ei enkelityttöä näkynyt eikä kuulunut.
Alakerrasta saattoi kuulla arkisia ääniä, väen metakoidessa kuinka pahaa jälkeä lumipyry oli aiheuttanut ja kuinka papin tulo kylään oli varmasti ollut hyvä enne, ellei jopa pelastus suuremmalta tuholta, kerta aurinko oli seurannut tätä heti seuraavana päivänä.

Astiat kolisi, ihmiset ruokaili tavalliseen tapaan tai olivat sitten voivottelemassa kohtaloitaan ja Pisa? Pisa oli tulossa rappusia ylös, tarmokkaana, viltti yhä visusti ympärillään ja palasi huoneeseen kepoisen piruetin kera.
"Raaaafaaeeel~!" Tyttö hihkui lempeästi ja näytti tälle kiepahduksensa päätteeksi rusehtavaa sulkaa.
"Pisa kävi kaivamassa sen, eikö se olekin nätti?" Enkelityttö selitti, asettaen Rafaelin varistaman siiven sulan hiuksiinsa omiensa seuraksi, odottaen jonkinlaista kehua kuinka nätti nyt oli.
"Ihmiset ovat ulkona kaivamassa lunta, Pisa näki kuinka vastapäisen talo oli romahtanut ja yksi setä oli syytä hyvin vihaisen näköinen."


//Ei mä odotan kunnes sä väsytät itse itses! Voihe eih Rafael <3 Mutta samaan aikaan *insert obvious namusetä joke here*//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2162

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti To Maalis 08, 2018 5:34

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Yö tuli ja meni. Pappi heräsi aamulla täysissä voimissaan. Hän räpäytti silmänsä auki kuin olisi nukkunut vuosituhannen ohi ja mietti missä taas olikaan. Siristellessään silmiään ja yrittäessään nähdä katon yksityiskohtia, hän muisti tulleensa majataloon Pisan kanssa. Tämä saikin puoli sokean papin ponkaisemaan sängyltä istumaan ja hapuilemaan viereltään lasejaan. Kun metalliset rillit olivat miehen päässä, tämä alkoi katselemaan ympärilleen etsien pientä tyttöä. Hänen jalkopäässään toki oli painauma pienestä mytystä. Oliko Pisa nukkunut siinä? Olisi toinen voinut hyvin nukkua aina suorassakin. Rafael mietti oliko toinen saanut hänen jaloistaan päälleen, mutta asia unohdettiin pian, kun alettiin ajattelemaan missä tyttö oikeastaan oli.
Oliko Pisa todennut, että tämän olisi helpompaa vain kadota paikalta? Pienesti pappi harmistui ajatukselleen, vaikka jo siinä aamuhiuspehkonsa kanssa hymyilikin itsekseen. Rafael veti peitten yltään ja hinasi itsensä sängyn reunalle. Hän vielä keräsi ajatuksiaan eiliseltä seikkailulta, kun oven avasi kukas muukaan kuin Pisa. Papin ilme tuntui hetkessä kirkastuvan, kun helpotus tytön läsnäolosta iski. Hän oli jo luullut, että toinen oli lähtenyt, nähnyt sen parhaaksi molemmille. "Hei Pisa", hän vastasi toisen iloiseen huuteluun. Mies hymyili toiselle yhtä iloisesti, kun tämä kipitti hänen luokseen esittelemään hyvin tutun näköistä sulkaa.

Pisa asetteli hänen siipensä varistelemaan sulkaa hiuksiinsa ja kysyi eikä se ollutkin nätti. "Hyvin nätti niin kuin sinäkin olet", Rafael vastasi. Sulka sopi hyvin Pisan rusehtaviin hiuksiin valkeiden sekaan. "Kävitkö kaivamassa sen ylös? Ihan tuota varten, aika ihailtavaa", Rafael kehui Pisaa ja veti kenkiään samalla jalkaansa. Pisa kertoi, että ulkona ihmiset kaivoivat lunta ja vastapäinen talo oli romahtanut. Miehen kulmakarvat kohosivat ja hän naurahti toiselle. "Olisi varmaan vähemmästäkin", hän sanoi ja katsoi sitten takkiaan, jossa reikiä tuntui löytyvän joka suunnassa mistä katsoi. Mies vain pudisteli päätään itsekseen virnuillen ja veti sitten reppunsa lähemmäs. Sieltä mies veti esille valkeaa ja musta vaateta. Papin vaatetuksen. "Voimme tehdä ystävällisen teon tälle sinun mainitsemallesi vihaiselle miehelle", hän sanoi Pisalle. "Mutta ensin haluan kyllä aamiaista, haluatko sinä?" Hän kysyi Pisalta kohteliaasti.
Rafael veti paitansa yltään ja sujautti sen jälkeen valkean alban päälleen. Alban hän sitoi nyöritetyllä naurulla. Sen jälkeen päälle vedettiin musta kaapu ja pappi asetti kaulaansa hopeisen ristin. Hopeinen risti jäi tällä kertaa roikkumaan vaatteiden ulkopuolelle. Risaiset vaateensa Rafael työnsi reppuunsa. Hän oli näin vetänyt papin vaatteensa ylleen ja nousi sängyltään ylös. "Mennään syömään", hän kehotti Pisalle ja lähti sitten varusteitaan kantaen ovelle.

Majatalon pienessä ruoka/baarisalissa oli vähän aamumatkalaisia syömässä. Kun pappi huomattiin tällä kertaa selkeissä papin vaatteissa, häntä tervehdittiin sekä kyseltiin huoneen mukavuudesta. Rafael kiitti yöstä ja tilasi sitten puuroa aamiaiseksi sekä kyyti pojaksi lämmintä maitoa. Sitähän kiikutettiin ilomielin miehelle ja tämän ryysyiselle seuralaiselle. Aamiaisen jälkeen majatalon väki kehotti pappia toki kääntymään takaisin, jos tämä näki ettei matkan tekoa voinut vielä jatkaa. Rafael kiitti asiasta ja lähti sitten kirkkaaseen talvipäivään.
Ulkona oli kylmä kuten aina talvella, mutta sää oli mitä mainioin. Pappi katsoi Pisaan vierellään. "Jos se vain sopii, niin saattaisin sinut ainakin tarpeeksi lähelle kotikulmiasi. Niin voin olla varma, ettei sinulle tapahdu mitään", hän pyysi Pisalta vielä. Olihan hän huomannut toisen epävarmuuden asiasta ja ymmärsi kyllä, että tämä oli huolissaan hänen turvallisuudesta. Yhtälailla pappi oli huolissaan tämän turvallisuudesta. Siinä kävellessään Rafael huomasi vastapäisen talon, jonka katto oli romahtanut ja muutama kyläläinen siinä tuntui kiroavan. Pappi kaivoi repustaan pienen määrän rahaa ja kävi näin talon omistajan luona ojentamassa tälle pienen summa, jolla tämä pystyisi korjauttamaan kattonsa. Hän antoi Jumalan siunausta miehelle ja tämä jäi kiittelemään melkein kyyneleet silmissä asiasta.

Mies palasi Pisan vierelle. "Pitäisikö meidän ostaa sinulle kengät?" Hän kysyi toiselta suoraan. Rafaelilla oli varaa, vaikka ei hän siltä näyttänyt. Hän näytti siltä, ettei paljoa mukanaan kantanut, mutta jos totta puhuttiin hän kantoi mukanaan koko omaisuuttaan. Repussa oli paljon enemmän kuin osasi arvata olihan se melko tilava, jotta sinne miehen omaisuus mahtui. Ei se tietenkään helissyt kolikoista, joten ei voinut arvata, että hän siellä varallisuutta kantoi niin paljoa. Sitä varten vaatteet olivat, peittämässä kolikoiden ääniä.

//Kahvidarra :c Juon siis lisää!! NOH, Ivy xD Ei Rafael oo pedofiili ;___; vaikka mun villeimmissä fantasioissa voisin melkein tehäkin siitä xD AINA JAKELEMASSA KARKKIA JA VIEMÄSSÄ LAPSIA SAUNAN TAAKSE, EIKUN//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1858

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Maalis 08, 2018 7:59

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Enkelityttö lähti pitelemään punastuneita poskiaan ja hymyilemään leveästi kun häntä sulan mukana nätiksi kehuttiin ja hänen tekoaan ihailtavaksi kutsuttiin. Nätiksi hän itsensä tuntuikin! Viltin ja uuden sulan kanssa, joka voisi muistuttaa häntä Rafaelista vielä pitkään.
Tuuheat silmäripset pysyivät nauliintuneena miehessä, tuon harmitellessa, jokseenkin tietenkin hänen kanssaan kuorossa hymyillen ja vähän naurahdellenkin takkinsa kohtaloa. Se oli ollut hyvä takki, mutta ehkä se ei enää ollut jotakin, jota Rafael halusi pitää tuon kaivaessa esille jotain jota Pisakin tunnisti ennen nähneensä.
"Ooooh, nyt Rafaelkin on nätti." Tyttö hymisi, ihastellen toisen koreaa asustusta, vaikka yksinkertainenhan se oli, mutta sievä! Pisasta ainakin, tuon pitämän ristin reunojan kiiltäessä auringon valossa, samaisen auringon luodessa sedälle ikään kuin sädekehää tuon pään heilahtaessa juuri oikeasta kulmasta auringon eteen.
"M! Suolaa ja puuroa? ...Voita?" Pisantheuma kävi nyökkäämään kun Rafael kävi tarjoamaan aamiaista ja lähti kulkemaan tällä kertaa tämän edeltä.

Rafaelin saapuminen alakertaan sai väen jälleen kiinnittämään huomion tähän, mutta yhtä moni ei enää lähestynyt silmäilyään enempää. Sitä oli Pisasta hauska seurata, Rafael ansaitsi sen kaiken toki, mutta se oli jotakin niin vastakohtaista mihin hän oli tottunut ja ehkä salaa pienessä mielessään, kuvitteli hän olevansa prinsessa jota katseltiin, eikä hänen ritariaan hänen vierellä. Rääsyläistyttö söi aamupuuronsa lähes samoin tavoin, miten oli soppansakin litkinyt, mutta sen osoittautuessa hankalaksi kävi tyttö ottamaan mallia lusikan kanssa pohjiensa saamiseksi, jättämättä taaskaan yhtään lautasenpohjalle.
Kovasti he olisivat halunneet heidät majatalossa vielä pitää, jotkut näyttivät arastelevan, uskaltaisivatko he juttusille ja mahdollisille siunauksille papin näyttäessä kiireiseltä. Pisa näki kaiken tämän, hän näki yllättävän paljon, kun ihmiset eivät uskoneet hänen näkevän ja se oli tietenkin hänen hyödykseen. Tarjouksesta kumminkin kieltäydyttiin, Pisan heilutellessa päätään ja pellavia hiuksiaan, jotta sulat niiden seassa heiluisivat lähtöä odotellessa ja aamiaisen maksettua, kaksikko oli jälleen polunpäällä, levänneinä, lämpiminä, täynnä ja ehjinä.

Aurinko oli niin kaunis, kylän vallannut lumi oli myös kaunis, vaikka sen asukkaat eivät sitä osanneetkaan juuri arvostaa näiden lumessa temmeltäviä lapsia lukuun ottamatta. Pisalla oli myös yhä oma vilttinsä, tällä kertaa uskottavuutensa ylläpitämisen vuoksi. Sitä ei oltu tohdittu pyytää papin seurassa olevalta tytöltä takaisin, eikä Pisalle ollut tullut mieleen, ettei sitä oltu hänelle pysyvästi annettu, mutta tässä sitä nyt oltiin! Ulkona kauniissa ilmassa, romahtaneen katon omistavan miehen kiroillessa kauniisti taustalla.
Enkelityttö katsahti pappiin papinasussa, joka oli vähän hassu tuon repun kanssa yhdistettynä, kuunnellen tuota ja tuon huolta, mitä häneen kotiin pääsyyn tuli.
"M, m-mutta, Rafaelin täytyy olla varovainen. Pisa ei tiedä, miten kävisi, jos Rafael ja Shiloh kohtaisivat kaupungissa." Pisa sanoi hetken epäröiden, ymmärtäen että hyväsydäminen pappi vain halusi hänen parastaan, siinä missä hän tämän ja... Tämä halusi myös kyläläisten parasta, käyden antamaan roiman almun miespolon kattoa varten, lopettaen tuon kiroilun ja vaihtaen sen kyyneliin.

Jopa rääsyläistyttö kävi vilkuttamaan kyynelehtivälle sedälle hyvästeiksi ja lähti kulkemaan taas papin vierellä, mutta pysähtyi, kun tuo kävi tarjoamaan hänelle kenkiä...
"Rafael..." Pisan katse nousi tähän, vetäen tätä hihasta.
"Pisa ei ymmärrä." Tyttö sanoi huolestuneesti, hämmentyneenä, "Rafael on niin mukava... Rafael pelasti Pisan jyrkänteeltä, Rafael lähti auttamaan pisaa, vaikka Rafaelilla oli varmasti jokin muu määränpää ja-ja Rafael tiesi Pisan valehtelevan ja sen vuoksi Rafael melkein jäätyi, mutta Rafael ei silti vihannut siitä Pisaa." Tyttö jatkoi, yhä papin hihasta tiukasti pidellen.
"Rafaeliin sattui mutta jatkoi silti Pisan vierellä ja Rafael uhmasi myrskyä, vain koska Pisa ei kertonut missä oikeasti eli." Tippamaiset kulmat kurtistuivat, tytön näyttäessä siltä että olisi liikuttumassa kyyneliin, mutta ei aivan päässyt kyyneliin asti.
"Si-sitten Rafael tarjosi Pisalle ruokaa, vaikka Pisa ei sitä oikeasti tarvinnut ja se oli maailman herkullisinta soppaa mitä Pisa oli ikinä syönyt. Ja-ja sitten Rafel tarjosi aamiaisenkin ja nyt... Ja nyt Rafael tarjoaa pisalle kenkiä!" Enkelityttö sai sanotuksi. Rafaelin ylitsevuotava kiltteys ja anteliaisuus oli no... Ylitsevuotavaa, eikä Pisa ollut aivan varma miten sitä käsitellä kun toinen vain antoi antamistaan, eikä enkelityttö enää tiennyt miten edes lähtisi kiittämään.
"Joten miksi Pisan nenänpäätä kirvelee? Aivan kuin Pisaa itkettäisi, vaikka Pisaa ei sureta? Pisa ei pidä kengistä jaloissaan, mutta jos kaikki olisivat maailmassa niin kuin Rafael, olisi kaikilla lapsilla myöskin kengät..." Tyttö hiljeni, nenänpää kevyetsi punoittaen. Hän vihasi pitää kenkiä, mutta nekin olivat tarpeelliset, olihan hän edellisensäkin unissaan hukannut ja Shiloh ei siitä pitäisi ja ne pystyi aina antamaan eteenpäin, jos joku niitä oikeasti tarvitseva kadottaisi tai kasvaisi ylitse omansa.
"S-saako Pisa sellaiset, jossa on karvareunus?"

//Pistäisin stopin tälle sun kahvi litkimiselle mutta se olisi hypokriittistä ! Ja APUA mulle tulee saunan taakse menosta vaan hakkaaminen ja takaraivoon ampuminen. Rafael on puhdas !!!//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2162

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti To Maalis 08, 2018 9:37

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Rafael nyökkäsi Pisalle tämän varoitellessa Shilohin ja hänen mahdollista kasvokkain tapaamistaan. Puoliverinen myös mietti kykenikö tämä Shiloh täysiverisenä enkelinä havaitsemaan hänen puoliverisyytensä jo kaukaakin. Toki täysiverinen osasi tunnistaa puoliverisen, mutta missä menisi turvallisen matkan väli? Oliko se kaksi metriä vai kenties nelisen metriä. Kuinka lähelle hän saattoi tulla ennen kuin hänen päälleen käytiin. Toisaalta he olivat ihmisten kaupungissa, joten enkeli ei välttämättä murhaisi häntä siihen paikkaan heti. Ainakaan enkelimuodossaan. Miltä sekin näyttäisi, jos enkeli ottaisi muotonsa ja päättäisi tappaa papin ihmisten silmien edessä. Kyllähän Rafael siitä saisi varmana pakanallisen leiman korkeintaan, mutta ei olisi sitä sitten kuulemassa.
"Minä olen varovainen", hän vakuutti Pisalle. Hän katseli hieman ympärilleen etsien kauppaa, josta voisi ostaa jotkin kengät tytölle. Enkeli ei välttämättä niitä itse tarvinnut tai pitänyt niistä, kerta oli edelliset heittänyt pois. Hän kuitenkin muisti tapaamisen aikana tulleesta tiedosta, että Shiloh saattaisi olla vihainen asiasta, joten oli ehkä parempi hieman avittaa tyttöä hädässä. Tällöin pieni käsi tarrautui hänen hihaansa. Nykäisten sitä lempeästi ja saaden papin huomion itseensä. Pisa kutsui häntä.

"Niin Pisa?" Hän vastasi toiselle lempeästi, kun Pisa alkoi selittämään tilannettaan. Tuon ilme oli samaan aikaan huolestuneen hämmentynyt. Joko toista ei oltu näin kohdeltu tai sitten vika oli hänessä. Rafael naurahti ajatuksissaan. Hän kuitenkin kuunteli Pisaa tarkkaan. "En minä voisi sinua pienestä valheesta vihata, miksi vihaisin?" Hän kysyi Pisalta vuorostaan. Pitihän pappikin tiettyjä asioita pimennossa Pisalta, jota tämä ei tiennyt. Eikä tytön välttämättä tarvitsisi koskaan tietää. Olisi parempi vain pitää asia omana tietona kuin alkaa levittelemään sitä ympäriinsä. Aivan kuten Pisakin oli mahdollisesti yrittänyt tehdä, vaikka tällä tuntui olevan taipumusta huolettomasti paljastaakin asioita.
Pisan ilme kurtistui kun tämä kävi heidän pientä seikkailuaan lävitse. Tämän ääni värähteli loppua kohden kuin tyttö olisi voinut purskahtaa milloin vain itkemään. Laskemaan kyyneleitä kasvoilleen, mutta ne eivät olleet surun vaan kiitollisuuden kyyneliä. Pisa kysyikin sitten asiasta, miksi hänen nenän päätään kirvelee aivan kuin tätä surettaisi, vaikka tämä ei ollut surullinen. Rafael kyykistyi täten tytön tasolle ja katsoi tätä näihin suljettuihin silmiin. "Sitä kutsutaan kiitollisuuden tunteeksi", hän selitti toiselle ensimmäisenä. "Kun joku on tehnyt sinua varten jotain hyvää, olet kiitollinen hänelle. Pienestä pahasta tunnet taas syyllisyyttä ja sinua voi harmittaa tekemäsi asiat. Sitä taas kutsutaan katumukseksi", hän jatkoi.

Rafael paijasi pienesti toisen päätä. "Jotkut sanovat, että antaisin vaatteeni päältäni, jos minulta kysyttäisiin. Ehkä se on osittain tottakin", pappi naurahti. "Mutta sydämeni tai omatuntoni ei kestä katsella toisia hädässä. Haluan auttaa ja tutustua uusiin tuttavuuksiin. Haluan jakaa hyvää niin kuin sinäkin varmasti. Haluat, että kaikki hymyilisivät ja olisivat onnellisia, eikö niin?" Rafael kysyi Pisalta. "Tiedostat varmaan myös sen, ettet oleta mitään takaisin saatikka halua. Annat vilpittömästi ja antamisen tunteesta saat palkkiosesi ilon tunteen. Et tarvitse enempää etkä vähempää", hän selitti ehkä vähän salaperäisesti Pisalle. Kyllä tyttö mahdollisesti oppisi asian ajan myötä.
Naurahdus kajahti taas ilmoille, kun Pisa pyysi karvareunaisia kenkiä. Rafael nousi seisomaan taas. "Totta kai", hän vastasi toiselle ja ojensi kätensä tälle lähtien johdattamaan heitä kohti lähintä suutaria. Kaupan kello kilahti, kun kaksikko astui sisään. Hyllyillä oli kaiken näköisiä kenkiä, pöydällä oli mittanauhaa, eri kengän kokoisia puumuotteja, saksia ja muuta kenkien valmistukseen tarvittavia asioita. Kaupan myyjän nähdessä papin astuvan sisään tämä kysyi nöyrästi, mikä oli saanut kirkko herran astumaan hänen vaatimattomaan puotiinsa. Vastaus oli selkeä ja Rafael esitti Pisan toiveen kengistä. Myyjä katsahti lapsen jalkoihin ja kiersi tiskin takaa hyllyille katsomaan mahdollisia kenkiä. Kenkä pari löytyi hetken etsinnän jälkeen ja myyjä laski ne lattialle pyytäen Pisaa sovittamaan, josko ne mahtuivat tämän jalkaan.

Kengät olivat hyvää kangasta ja niiden reunassa komeili kaunis karvareunus! Ne kestäisivät pitkään ja Pisa varmaan antaisikin ne ilomielin eteenpäin, ellei kadottaisi niitä. Ajatus sai papin tirskahtamaan ja myyjän katsomaan häneen kysyen oliko jokin hullusti. Pappi pahoittelikin pientä hilpeyttään ja sanoi vain muistaneensa muka hauskat kirkkolaulun sanat päässään, vaikkei niissä lauluissa nyt mitään hauskaa ollut.

//:---D No onneks en oo mikään suuri kahvinjuoja, juon tyylii yhenkupin jos meinaan nukahtaa lenkin jälkeen paikoilleni xD Rafael on tollanen enkeli kakkonen jonossa :'D Ei pilata sitä, ei. Se voi ottaa ne sinne kirkkohuoneeseen, ne lapset. Jos yhtään helpotta ;)//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1858

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Maalis 08, 2018 10:56

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Pisantheuma niiskaisi, nenäpäätään käsivarrellaan ohimennen hieraisten kun kiltti pappi kävi kyykistymään, Pisan silmäillessä tuon sinisiin silmiin omien luomiensa takaa kun tämä kävi selittämään hänelle omia tunteitaan paremmin. Kyllä, se oli kiitollisuutta. Pisa nyökkäili. Katumusta, sitäkin. Eihän hän sitä ollut voinut silloin tietää, että olisi voinut Rafaelille suoraan kertoa mistä kiikasti, pappi ymmärsi tämän, Pisa taas ei ollut joutunut omalla kohdallaan prosessoida asioita niin syvällisesti. Silmälasipäinen setä onneksi avitti vähän.
Enkelityttö pyyhkäisi islmäkulmaansa, pienesti yrittäen jo hymyilläkkin kun toinen lähti hänen sulkasatoista hiuksia paijaamaan, saaden tytön naurahtamaan.
"Rafael tekisi juuri niin" Tyttö yhtyi tuon anteliaisuuteen, kuunnellen sitten tuon isällisiä sanoja hartaasti, nyökkäillen tuolle vastaukseksi samalla kun kuivasi poskiaan vilttiinsä, jonka vahingossa oli saattanut majatalolta anastaa.
Totta kai Pisa halusi, että kaikki olisivat onnellisia ja hymyilisivät ja näköjään niin teki Rafaelkin, tuo iloinen mies joka oikeasti antoi ja avitti kuten kristityn tuli ja sen kaltaista kunnon kristillistä asennetta Pisa ja hänen kaitsimansa katulapset eivät nähneet tarpeeksi usein.

Rafael oli saanut Pisantheuman taas hymyilemään, lempeästi, uneliaan näköisenä, tämän normaalissa olotilassa kun kirkkoherra kävi naurahtamaan hänen pyyntöön kenkien suhteen. Käteen tartuttiin ja luiseva tyttö ei ollut ikinä aikaisemmin elämässään uskonut iloistuvansa suutarille menosta. Ei, hän oli vältellyt kenkiä kuin ruttoa ja aina kesäisin kulkikin paljasjaloin ja piti niitä talvella vain näön vuoksi, kaitsijansa pakottamana. Mutta nyt hän suorastaan uhkui intoa päästä näyttämään uusia tulevia popojaan Shilohille ja pikkusisarilleen, kuullen jo kehut kuinka nätti sellaisten kanssa oli ja sitten Shilohiakaan ei harmittaisi vanhojen kenkien katoaminen.
"Kili kili kili..." Pisa imitoitsi kaupankellon ääntä heidän sisään astuessa ja käänsi katseensa kauppiaaseen, pilvimäisten hiuksien seuratessa perässä pienellä viiveellä kun heidät otettiin vastaan lähes yhtä tarmokkaasti ja palvelunhaluisena, kuin mitä majatalossakin.
Pappi oli kuin prinssi! Tähän päätelmään Pisantheuma taas tuli, mutta sai tällä kertaa tuntea itsensä ihan oikeasti prinsessaksi, kun Rafael kävi pyytämään hänelle karvakenkiä!

Siinä oli hetken tohinaa, Pisan katsellessa nyt raotetuin silmin kun myyjä setä kävi hänelle popoja etsimään, katsahtaen välillä ylös Rafaeliin ikäänkuin viestittäen katseellaan saavansa kohta kengät, aivan kuin tuo ei jo valmiiksi tiennyt! Pian hänelle tuotiinkin jalkineet... Lyhyet saapikkaat, karvareunuksilla ja nyörityksellä. Sen materiaaleistahan.. Olisi voinut tehdä kaksi kesä tossua helposti!
"Ne ovat kauniit!" Pisa ilakoitsi ja helpon helposti, kävi vain astumaan uusiin saappaihinsa. Myyjä korjasi kaulustaan ja kehoitti tyttöä kävelemää ympäri ja niin Pisa tekikin, tuon kantapäiden noustessa melkein pois kengistä jokaisella askeleella.
"Ne ovat hyvät!" Pisa sanoi hymysuin, mutta myyjä pudisteli päätään ja kävi siirtämään tuolin tälle, johon Pisa hämmästellen istahti, Rafaeliin kysyvänä katsahtaen.
"Neidille ei tekisi pahaa pitää sukkiakin... Tuossa iässä, ei katsota hyvällä. Paljaita kinttuja." Myyjä kävi hieman toruvaiseksi, mutta kaivoi omasta taskustaan sukkamyttyä jota kävi rullaamaan auki.
"Ei sukkia..! Ei sukkia Pisalle." Enkelityttö kävi protetsoimaan ja nosti jalkapohjansa mukaansa tuolille, saaden myyjän katsahtamaan kirkkoherraan kysyvänä tytön oudosta käytöksestä.
"Karvareunuksiset kengät Pisa vielä kestää, mutta ei sukkia." Pisa painosti ja myyjä tunki tarjoamansa sukat takaisin liiviensä taskuun, päätä pudistellen, neiti saisi nyt mitä halusi.
"Ne tulee sitoa, niin ne eivät lähde jalasta" Suutari sanoi neuvokkaana, napaten tyttöä nilkasta ja toi kengitetyn jalan alas, solmien tuolle rusetin ikään kuin jo otaksuen, ettei jollain tavalla vajaa tyttö saisi sellaista itse aikaiseksi.

Eikä tuo väärässä ollut. Pisa katsoi hämmästellen suutarin sulavaliikkeistä solmintaa, kunnes tämän molemmat kengät olivat siististi rusetilla ja niitä hetken ihasteltuaan, nousi enkelityttö jälleen jaloilleen ja lähti kulkemaan ympyrää, lopulta Rafaelin ympärilläkin kiepahdellen pariin otteeseen kepeällä naurahduksella.
Kengät pysyivät jalassa nyt paljon paremmin ja rääsyläistyttö näytti niihin mieltyneen.
"Entä teille isä? Meitä koitteleva lumipyry on tehnyt tiet epätasaisiksi."

//Mori minä itken! Juo nyt vaan sitä kahvias 8')))))//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2162

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Pe Maalis 09, 2018 4:16

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Rafael katseli sivusta suutarin ja Pisan touhuja. Tyttö oli vain tohinoissaan ja näytti nauttivat tästä pienestä päivästään saadessaan normaalia kohtelua itseään kohtaan. "Niin ovat, oikein somat", pappi kehui Pisan kenkiä yhtyen tuon ilakointiin. Pappia nauratti, hän katsoi suutarin kauluksen korjaamista, vaikkei siinä mitään ihmeellistä ollutkaan. Toisaalta täytyihän kauppiaankin nyt näyttää vähän rehvastelevan työllään, mitä oli saanut aikaan käsillään. Samaan aikaan Pisa lähti kävelemään kengillään ympäriinsä kengät lonksuen. Pappi naurahti taas, kun tyttö kehui kenkiä hyväksi. Tämä ei tosiaan tainnut pitää kengistä, sillä ei oikein tiennyt niiden käytöstä kunnolla. Suutari kävi kehottamaankin tyttöä istumaan tuolille, jonka veti lähemmäs tälle. Tällöin Pisa näytti hämmentyvän katsoen häneen kysyvästi. Pappi vain nyökkäsi toiselle, ei toisella mitään hätää ollut.
Suutari alkoikin pienesti opettamaan tyttöä kenkien käytöstä ja siitä, että tuon olisi hyvä pitää sukkia. Avuliaasti jo ottamassa sukkakäärettään esille, lähti Pisa protestoimaan sukkia. Kertoen, että kengät vielä kestäisi, mutta ei sukkia. Suutari näytti niin vallan hämmentyneeltä, että haki jonkinlaista vastausta papilta. "Hän on erityinen", Rafael vain vastasi iloisesti toiselle. "Jokaisella on makunsa", hän tuumasi äänen eikä olettanut vastauksia lausahdukseensa. Suutari pudistelikin sitten vain lopuksi toiselle työntäen sukkansa liivin taskuihin takaisin.

Kauppias lähti sitten sitomaan Pisalle, kertoen samalla mitä teki. Pisa ei sellaisia kenkiä ennen ollut käyttänyt saatikka nähnyt. Ilme kertoi niin paljon toisen kenkien käytöstä. Tämähän oli vallan hauskaa, ajatteli Rafael itsekseen. Kun kenkien sitominen oli loppu Pisa hyppäsi tuoliltaan alas ja lähti kenkiään ihastellen kulkemaan ympyrää aina Rafaelin luokse. Iloinen kikatus täytti puodin hetkeksi ja se sai vastakaiuksi lempeän hymyn papilta. Suutari kuitenkin tuli siihen heidän hetkeensä ja palautti takaisin maanpinnalle kysyen haluisiko pappikin kenties jotain. "On totta, että lumipyry teki tiet epätasaisiksi, mutta omat kenkäni ovat vallan mainiot. Joten tällä kertaa en valitettavasti tullut ostamaan itselleni mitään", hän vastasi kohteliaasti ja ojensi sitten muutaman hopea kolikon miehen käteen. Lämpimästi pappi puristi toisen kättä ja toivotti hyvää päivän jatkoa sekä Jumalan siunausta.
Rafael avasi oven ja odotti ensin Pisan astumista ulos uusilla kengillään. Ulkona Rafael katseli tyttöä. "Miltä ne tuntuvat, ovatko ne mukavan tuntuiset täällä ulkona?" Hän kysyi ja katseli toisen uusia kenkiä. Ne olivat lämpimän näköiset ja palvelisivat hyvin Pisan seurassa olevia lapsia, sitten kun joku heistä sellaisia tarvitsi. "Ah, haluatko sinä johtaa nyt tietä? Sinähän asut täällä, niin varmaan tunnet katuja paremmin kuin minä", Rafael huomasi ehdottaa. Hän kaivoi pienesti reppuaan ja teki jotain. Hän keräsi pieneen nahkapussiin kolikoita, pronssin, hopeisen ja kultaisen värisiä, mutta mies ei siitä sanonut tai näyttänyt Pisalle. Saipa olla yllätys toiselle ja tämän mahdolliselle puoliverisiä vihaavalle enkelikaverille.

"Pisa", Rafael kutsui toista. "Kerroit minulle, että et ole kovin hyvä laskemaan", hän palasi taas eilisiin keskusteluihin. "Tiedätkö sitten kolikoiden arvoja, värien perusteella?" Hän kysyi. Ei Rafael udellut, osaisiko Pisa sanoa minkä arvoinen kukin yksilöllinen kolikko oli, vaan hän halusi vain tietää tunnistiko tyttö pronssin halvemmaksi kuin kullan. Jos Pisa päätyisi kolikoita jakelemaan suojateilleen, niin tietäisipä ainakin kolikoiden arvojärjestyksen värien perusteella. Mies asetti reppunsa takaisin selkäänsä ja oli valmis lähtemään Pisan johdattamana kohti tuon kotikulmia.
Hän mietti, että varmaan juuri siinä rajalla, missä nämä Pisan katulapsi suojatit elivät päästäisi hän Pisan menemään yksin. Ei hän halunnut aiheuttaa toiselle huolta ja olisi varmaan kummallekin parempi, ettei hän astuisi kovinkaan lähelle.
Haikean mielen eroaminen vain toi aina. Olisihan Rafael halunnut viettää aikaansa Pisan kanssa ja tutustua tähän sekä tämän suojatteihin, mutta hänellä oli oma työnsä ja tehtävänsä. Ehkä he törmäisivät vielä uudestaan, uusien seikkailujen merkeissä. Ehkä hän taas saisi katsoa nukkuvan, unissaan kävelevän enkelin perään. Kuka sen tiesi?

//Anteeksi (D Enkä juo, nyt on perjantai ja lähen korkkaamaan viinaa, eikun :--------D//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1858

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Maalis 10, 2018 6:48

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Kirkkoherra kieltäytyi kengistä ja siihen suutari vain nyökkäsikin myös hymyillen, selvästi onnellisena että sai palvella tätä edes jollain lailla, vaikka tämä satunnainen, selvä katulapsi... nainen... Mikä lie olikin epätavallinen asiakas, mutta sitä ei papin nähden sen suuremmin ilmaistu kun raha otettiin vastaan ja Jumalan siunaukset jaettiin kahden kesken.
"Kiitos..!" Pisa kävi lausahtamana ja pysähtyi, kun oli meinannut vilttinsä reunaan kompastua ja nyt keräsikin hienon vaatekappalettaan sen verran, ettei se olisi enää mahdollista.
"Kiitos" Pisa hymisi tällä kertaa Rafaelille kun hän kävi enkelitytölle ovea avaamaan ja kevyellä hypähdyksellä, uudet kengät kohtasivat sorasta ja lumesta sekaisen maan. Kengät olivat yllättävän mukavat, mutta silti ne olivat pidemmän päälle vain häkit jaloille. Hienot häkit! Ja ehkä Pisa jaksaisi pitää niitä kunnes kevät tulisi, silloin hänellä oli lupa aikaisintaan niistä luopua.
"Niissä on karvaa sisälläkin." Pisa hymyili, varpaitaan kiemurrellen kenkien sisällä samalla kun testaili kävelyä ulkoilmassa, joka kieli papille myöntävän vastauksen. Ne olivat mukavat, paljon mukavammat kuin mitä kadun kerjäläisillä oli yleensä varaa hankkia tai saada, ne olivat kuin prinsessalle! Enkelityttö kävi rauhoittumaan ja katsahti ylös puolienkeliin.
"Pisa asuu kaupungissa... Pisa uskoo, että täältä pääse suoralle tielle sinne." Pisantheuma sanoi kulmiaan kurtustaen ja katseli ympärilleen. Kylä oli tosi lähellä, melkein kiinni kaupungissa, että sitä olisi voinut kutsua osaksi sitä.

Teitä hahmotteleva katse nousi takaisin ylös pappiin, Pisan kääntyessä tähän.
"M, Pisa tietää. Shiloh opetti Pisalle, että kupari on hyvä, mutta pienin. Hopea on parempi ja sillä syö enemmän ja kultainen on jotakin jota Pisan ja lapsien tulisi piilottaa ja antaa Shilohille." Pisantheuma vastasi, päätään kallistellen Rafaelin tekemisille repun kanssa, kunnes tuo ilmaisi olleensa valmis johdatettavaksi.
"Katso." Pisa kävi osoittamaan suoraa tietää, jonka kaukaisesta, pienestä portista päätellen johdattaisi heidät pois. Enkelityttö otti ohjat, katsahtaen taakseensa varmistaakseen, että pappi seurasi häntä. Uudet kengät olivat pehmeät sisältä, sen vuoksi joka ikinen askel oli hauska ottaa, varsinkin kun maakin oli suurimmaksi osaksi pehmeä, lumen ollessa lähes koskematonta niin aikaisesta päivästä, ettei ihmiset olleet juurikaan vielä kulkeneet kylästä kaupungilla ja toisin päin. Kylän laidan porteillakin oli lumityöt menossa, väen vasta saadessa mokomaa edes auki. Korjaustöitä tuntui olevan vähän joka puolella, ei lumipyry näyttänytkään romauttaneen vain katon, mutta ihmiset näyttivät siitä huolimatta pärjäävän, tehden kylästä eloisan aina tämän laidalle asti, väen ja näiden työvälineiden tohistessa kovaan ääneen.
"Kot kot kot..." Pisa imitoitsi naulan naputusta, hidastaen porteilla kun kaikki oli viedä hänen huomionsa, mutta onnistui pysymään Rafaelin vierellä.

"--Liisu ja Taneli kasvoivat isoiksi ja Taneli sai jatkaa linnan talleissa, se on Pisasta huisin hienoa, mutta Taneli ei pääse enää katsomaan meitä. Tai... Pisasta tuntuu, ettei Taneli välttämättä haluakaan, mutta se on Pisasta ihan hyvä. Ei se haittaa Pisaa." Enkelityttö oli käynyt selittämään uudelle ystävälleen katulapsista lisää, niistä entisistäkin samalla kun kaksikko saivat tallata koskematonta lunta tiellä, jonka tunnisti tieksi vain sen varrella kulkevien, ei aivan pintaan täyttyneiden ojien perusteella, piirtäen kulkureitin heille kohti kaupunkia joka jo häämöttikin.
"Shiloh... Shiloh yleensä lähtee etsimään Pisaa, kun Pisa katoaa. Kerran Pisa tapasi puolienkelin, joka oli hyvin mukava, kuten Rafaelkin on, mutta Shiloh oli lähtenyt etsimään Pisaa ja säikäytti puolienkelin... Pisan täytyi soittaa Shiloh uneen, hän niin suuttui kun olin mennyt väliin, mutta kehenkään ei sattunut, niin se oli hyvä." Pisantheuma jatkoi selittämisiään Rafaelille, joka ei näyttänyt pistävän pahakseen hänen höpinöitään.
"Ah... Kaupunki näkyy jo." Pisa hoksasi, vaikka se oli ollut näkyvissä jo jonkin aikaa. Enkelitytön askeleet kävivätkin samassa empimiksi, hidastuen ja lopulta pysähtyen, tytön paksujen ripsien katsoessa kohden kaupungin muureja.
"Pisa ei aisti Shilohia... Mutta Shiloh saattaa olla yhä kaupungissa." Pisa tuumi lähinnä itsekseen, kääntyen sitten Rafaelin puoleen, hymyillen... Jotenkin suruisasti.
"Pisan... Pisan kokonimi on Pisantheuma." Tyttö kävi kertomaan, pappiin leuka ylöspäin katsoen.
"Ja Rafael on ollut Pisantheumalle hyvin suuri apu... Ja... Ja Pisalle tulee Rafaelia vielä ikävä." Pisa kävi sanomaan, sen hymyn lähtiessä värisemään pienesti, mutta jonka enkeli sai sinnikkyydellä ylläpidettyä. Kaksikko oli jättämässä hyvästejä, siinä valkeiden peltojen ja tien varrella ja se pisti tunteikkaaksi, hetken tuntuessa melkein jopa hauraalta.

//No niinpä korkkasitkin! Aika korkata uudestaan hukuttamaan surut !!!! QQ Älä vaan mee päättää pelii vielä. Herkät moi moit tähän kivasti silleen huolellisesti.//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2162

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Su Maalis 11, 2018 1:40

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Pisa kuvaili kenkien sisusta karvaisiksi ja siihen Rafael nyökkäsi. "Pidät niistä, se on hyvä", hän totesi. Kenkien ihailemisen jälkeen enkelityttö alkoi miettimään missä asui. Tähyillen pienesti häneen, kerta pappi oli tätä vähän pidempi. Tytön lähtiessä johdattamaan heitä, tämä kertoi osaavansa tunnistaa kolikoiden värit, josta Rafael helpottui ja nyökytteli samalla kuunnellessaan toisen kerrontaa. "Se on hyvä, että kaitsijasi opettaa sinulle erilaisia asioita", hän lausahti ja sitten katsahti Pisan osoittamaan suuntaan. Siellä näkyi pieni portti, josta päästäisiin tälle Pisan mainostamalle tielle. Hän lähti taas astelemaan tytön perässä, kun tämä kipitti minkä jaloistaan pääsi hänen edellään.
Lumi töitä tehtiin ahkerasti heidän ympärillään. Se sai Rafaelin kaikessa rauhassa katselemaan ympärilleen ja katselemaan sitten kirkkaalle taivaalle, jossa auringon lisäksi oli kuu. Se oli täyttyvä kuu jo vieläpä ylipuolen välin mennyt, mutta ei täysi. Hän voinut siis jäädä tähän kylään eikä muutenkaan mihinkään muuhun kylään. Saatikka sitten ihmisten kaupunkiin, jossa hänet varmasti teurastettaisiin. Lisäksi Pisan kaitsija oli siellä, joten hän ei aikonut ainakaan toistaiseksi astua sisään.

Pisan ääni palautti papin taas maanpinnalle omilta ajatuksiltaan. Tämä kertoi taas suojateistaan ja kuinka jotkut heistä päätyivät tavallaan hyviin käsiin, että kykeni elämättään itseään. "No se on hyvä, että hän on saanut työn sieltä", Rafael totesi ja mietti eikö oikeasti pojalla ollut halua nähdä tai sitten tällä ei vain ollut aikaa. Hän ei kuitenkaan mennyt tuomitsemaan ketään. Sitten aihe vaihtui tämän kaitsijaan, josta Pisa kertoikin yhden puoliverisen tarinan, joka kuulosti siltä, ettei ollut loppunut kovin hyvin. "Mutta kehenkään ei sattunut, se on tärkeintä", hän kommentoi Pisalle. Siinä tiellä kävellessään kumpikaan kaksikosta ei juurikaan huomioinut sitä, kuinka nopeasti he saapuivat kohti kaupunkia ja sen muureja. Vasta Pisan huomauttaessa kaupungin näkyvyydestä katsahti Rafaelkin paremmin eteensä. Siellä ne kohosivat, muurit. Hitaasti Pisan askeleetkin lakkasivat ottamasta askelia ja niin kaksikko pysähtyi. Rafaelin kasvoille piirtyi lohduttava hymy, kun tyttö alkoi puhumaan taas. Tuon suruisa hymy tuntui iskevän miestä suoraan sydämeen, oli se raakaa, hyvästien jättäminen. Kumpikin tiesi mitä oli tulossa.
Pisa kertoi koko nimekseen Pisantheuma. Rafael nyökkäsi ja kuunteli mitä toisella oli sanottavaa. Hitaasti hän kyykistyi toisen tasolle, jottei tämän tarvinnut niskaansa venäyttää. Pisa kertoi hänen olleen suuri apu ja tytölle tulisi tätä ikävä. Pieni, empaattinen naurahdus kuului Rafaelin huulilta, kun tämä silitti pienesti toisen poskea. "Minun koko nimeni on Rafael Daemon", pappi kertoi oman koko nimensä vastineeksi toisen koko nimestä. "Minulle on ollut suuri kunnia tavata sinunlaisesi enkeli ja aurinkoinen luonne", hän kertoi. "Meillä oli hieno seikkailu, jota meidän molempien tulee vaalia. Lupaan sinulle, että tulen joskus katsomaan sinua, sillä minullekin tulee ikävä", hän sanoi lempeästi.

Pisan pieni suu värisi ja mies katsoi sitä lohduttavasti. Hän posken silityksen kautta vei kätensä tytön hiusten lomasta tämän taakse ja laski kätensä toisen takaraivolle. Vetäen tytön lämpimään halaukseen. "Kasvoillesi sopii paljon paremmin hymy, mutta juuri nyt en kiellä sinua itkemästä", Rafael totesi toisen korvaan ja sulki omat silmänsä. Hän nautti siitä hetkestä, siitä hauraasta ja melankolisen tuntuisesta hyvästistä. Mies silitti toisen päätän ja toisella kädellään hän vain piti toista sylissään. Sitten pappi päästi toisesta irti ja katseli ympärilleen. Hän katsoi, ettei kukaan ollut näkemässä.
Hän laski reppunsa maahan ja otti sieltä rahapussin, johon oli kerännyt rahojaan. Hän saisi kyllä rahaa lisää, eikä hän niin välittänyt siitä. Hän otti Pisan kädestä kiinni ja avasi sen kämmen puoli ylöspäin. Rahapussi laskettiin siihen. Se oli kuitenkin sen verran iso, että papin oli tuettava sitä omalla kädellään myös. "Vie tämä kotiin, ole varovainen sen kanssa. En halua, että sinua ryövätään tai sinua pidätetään. Piilota se vaikka mekkosi sisään ja varmista, ettei sieltä kuulu helinää. Paketoin sen kyllä niin hyvin kuin pystyin", Rafael selitti ja ohjeisti samalla. "Siellä on jonkun verran, että ainakin pärjäätte lämpimään kevääseen asti, varmistin sen" hän sanoi hymyille. Rahapussi tosiaan omasi pienen omaisuuden, joten Pisa saisi nyt hyvin luotettavan tehtävän. "Anna se kuitenkin kaitsijallesi, älä jaa niitä ainakaan itsenäisesti", Rafael opasti vielä ja katsoi sitten tyttöön hellästi.

//Pitääkö vielä korkata D: Nyt on jo Shunnuhtaih skfhajsnajn. SHUT UP SÄ ITKET! En mene päättämään ;--; Herkät moimoit tehään indeed niin, et meinaa tulla tippa linssii itelläki//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1858

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Maalis 11, 2018 11:01

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Rafaelillakin oli kokonimi. Rafael Daemon, Pisa yrittäisi muistaa sen! Kaikilla ei ollutkaan yhtä hienosti sukunimeä, joka ei suoriltaan vaan kielinyt periytyvästä tai periytyneestä ammatista, joten Rafaelin nimi oli Pisantheumasta eri hieno. Poskea painettiin pienesti sitä silittelevää kättä vastaan, enkelitytön katsoessa hänen tasolleen laskeutuneen miehen kasvoihin kun hän vuorostaan aloitteli haikeita hyvästejä, tien jatkuessa toisella kun toisen piti kääntyä takaisin. Pisan suruisa, mutta ei suinkaan surullinen hymy pysyi päällä, hymyn kasvaessa jopa niinkin suuresti, että hampaat näkyi, kirkkoherran kuvaillessa häntä aurinkoiseksi luonteeksi ja kaiken kukkuraksi tuo lupasi tulla katsomaan häntä jokin kerta.
Ikävä tulisi siis molemmille, mutta tuon lupaus helpotti hieman jo sen kasvua. Oliko hassua, että ikävä tulisi jo nyt, vaikkei oltu edes erkaannuttu? Pisasta se oli, mutta Pisa oli välillä hassu jopa Pisastakin. Hänellä olisi myös Rafaelin nätti, rusehtava sulka hiuksissaan, joten se oli jotakin! Ja tämän ostamat hienot ja ihan oikeasti uudet uudet kengät... Tietenkin.

Enkelityttö nyökkäsi myönteisesti kaikkeen mitä Rafael sanoi, seikkailun ollessa hieno vaikkakin hieman mutkikas, tuntien sitten papin omaa paljon isomman kämmenen takaraivollaan ja sitten sen lämpimän halauksen, johon Pisa hetken viiveellä pyrki vastaamaan niin, ettei vilttiään samassa pudottanut.
"Pi-Pisa ei itke, Rafael itkee." Pisantheuma kovisteli, silmäkulmien kostuttatessa paksuja ripsiä jo kovaa vauhtia, mutta enkelityttö oli yritteliäs olla vollottamatta, näyttäen hetkittäin kuin sitruunan nielleeltä kun pappi ei sitä näkenyt. Halaus oli lämmin, lämpimämpi kuin viltti yksinään ja se hiljainen hetki tuntui ihmeen syvälliseltä, valkeiden peltojen ja tien ympäröidessä heitä ilman häiriöitä. Se oli lohduttavaa, eheyttävän tuntuista jopa ja Pisa hieraisi kasvojaan pienesti toisen olkaan, kyyneleitä vaivihkaa kuivaten. Aivan papin ympärille hän ei saanut käsiään, toisin kuin tämä hänen, mutta se tuskin Rafaelia haittoi kun mukavan pitkän tuntuisesta halauksesta irrottauduttiin, Pisan kietoessa viltin taas ympärilleen pappia tarkkaillen. Vaivihkaa vuotavan nokkansa niiskauttaen.

Tuo kävi repustansa jotakin kaivamaan ja hänen kättä havittelemaan. Pisantheuma antoikin sen, Rafaelin laskiessa siihen varsin lihavalta näyttävän, kilisevän pussukan jota Pisa katsoi ensin suljetuin, mutta sitten alati avautuvin silmin kun alkoi ymmärtämään sen sisällön. Puoliavonaiset, haaleansiniset silmät tuijottivat ensin rahapussiin, jossa oli ainakin... Yli kahdeksan kolikkoa. Pisa ainakin niin päätti, eikä hän varmasti väärässä ollutkaan kun pussi näytti todellisuudessa sisältävän lähes kolminkertaisen ellei nelinkertaisen määrän tämän arvauksesta. Tyttö katsahti oikeilla elävillä silmillään tästä Rafaeliin ja tämän nätteihin kakkuloihin, kuunnellen kun tuo kävi häntä ohjeistamaan miten rahojen kanssa tulisi toimia.
"Kevääseen asti?" Pisa toisti, lähinnä muistaakseen paremmin, pienesti kokeillen rahapussin painoa kun pappi vielä sen pitelyssä avitti.
Ohjeessa ilmeni myös Shiloh, jolle Pisan tulisi raha antaa, jotta kolikot tulisi säännösteltyä ja sijoitettua viisaasti ja hetken näytti, kun enkelityttö ei olisi ymmärtänyt, hellä katseiseen Rafaeliin lasittunein silmillä tuijottaen.

"Rafael on niin ilkeä" Pisa kävi sanomaan, päästyään rahan suuruuden tuoman shokin ylitse.
"Rafael saa Pisan itkemään helposti, Pisa ei tykkää itkemisestä." Tyttö jatkoi, silmäpieltään vilttiinsä pyyhkäisten kun nenänpäätä kirveli. Mutta pian hän hymyili, hymyili papille merkiksi ettei ollut tosissaan vihainen ja ryhdistäytyi, silmänsä unisesti sulkien ja rahapussin sen koko painossaan nostaen. Ehkä siellä olikin kahdeksan sijaan enemmän kuin kahdeksan kolikkoa... Ehkä Eeva saisi nyt maistaa sitä haluamaansa, savustettua makkaraa, jota torilla joskus myytiin!
Aivan vielä enkelityttö ei kumminkaan kääntynyt kannoiltaan vaan kävi heittämään kätensä vielä kertaalleen Rafaelin kaulan ympärille, tuota pienesti rutistaen. Lähinnä koska tytöllä ei ollut juurikaan fyysistä voimaa.
"Kiitos. Kiitos Rafael." Pisa kävi kuiskimaan ja irtautuessaan, suukotti tyttö ohimennen kevyesti miehen parrakasta poskea.

"Pisa kertoo Shilohille sinusta, Pisa kertoo sisarruksilleen sinusta ja he tulevat rakastamaan Rafaelia myös huimasti!" Pisantheuma hyppelehti kevyesti takaperin, kolikkopussin kilahdellessa pienesti joka sai tytön pysähtymään ja varmistamaan, että piteli sitä paremmin vilttinsä alla, piilossa, ennen kuin lähti jatkamaan kulkuaan kaupungille päin, pappiin päin lähes koko ajan katsahdellen ja vilkutellen.

//Mulla on vaa roska silmässä, emmä tiiä miks sä nyyhkytät!! Mä ainakin korkkaan, ei tälläst kestä! TÄHÄN LINKITÄN TÄMÄN KUVANKIN KIVASTI NIIN! //
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2162

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ma Maalis 12, 2018 5:31

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

Pisa sanoi ettei itkenyt ja Rafael nyökkäsi. "No sitten minä itkenkin", pappi vastasi toiselle vitsikkäästi ja hieraisi nopeasti rilliensä alta silmiään. Hetki oli herkkä ja pysähtynyt. Se oli kaunis ja taianomainen. Rafael oli tyytyväinen hyvään työhönsä ja hän salaisi vielä niin paljon Pisalta. Kyllä hän ne ehkä vielä joskus Pisalle kertoisi. Jos he vielä tästä näkisivät toisiaan. Elämässä kun saattoi tapahtua mitä tahansa ja yllättäen. Ei papinkaan elämä ollut aina sitä tasapainoisinta.

"Kevääseen asti", Rafael toisti Pisalle, tämä kysyessä rahapussin sisällön kattavuutta. Kyllä siitä riittäisi, ehkä jopa ylikin, riippuen Pisan suojelemasta lapsiryhmän koosta. Pisa siihen sanoikin hänen olevan ilkeä, johon pappi vain virnisti. Tyttö selitti, minkä takia hän niin ilkeä oli. "Mutta ne ovat toisenlaisia kyyneliä kuin surun?" Rafael kysyi hymyillen ja sipaisi toisen silmäkulmaa. Mies oli vain muutamaan kertaan nähnyt Pisan kauniit silmät, jotka vaihtoivat väriä tosimuodon ja illuusion välillä.
Pisa soi hänelle taas sellaisen aurinkoisen hymyn, johon pappi vastasi omallaan. Pieneksi yllätykseksi tyttö päätti kiertää omat, hieman luisevat kätensä miehen kaulalle ja suoden hänelle kevyen suudelman poskelle. Kiitoksia sateli kuin sadepisaroita kirkkaalta taivaalta, joka tuntui laulavan niitä kauniita melodioita, joita Pisa soitti lyyrallaan. Pappi naurahti kevyesti. "Ole hyvä, ilo on kokonaan minun puolellani", hän sanoi toiselle ja soi tälle omasta puolestaan otsalle suukon. Hän supisi siinä samalla siunauksen enkelitytölle matkaa varten.

Pisa vielä vakuutti hänelle aikovansa kertoa hänestä kaikille läheisilleen ja nämä tulisivat rakastamaan tätä vielä huimasti. Papin ilme kirkastui kirkastumistaan. "Sepä on ystävällistä, mutta älä paisuta liikaa tarinoita", hän sanoi vitsikkäänä. Tyttö lähti hypähtelemää valkeaa tietä pitkin takaperin. Katse tai no kasvot tiukasti häneen. Rahapussi kilahteli ja tyttö pysähtyi hetkeksi tarkastamaan sen olemassa olon. "Älä anna sen kilistä kaupungissa!" Rafael huhuili vielä toisen perää, kun tämä lähti jatkamaan taas matkaansa. "Nähdään taas Pisa! Uusissa seikkailuissa", hän sanoi heiluttaen tytölle, joka kääntyi aina katsomaan häntä. Leveä hymy kasvoillaan Rafael hyvästeli pientä ystäväänsä. Vilkutuksia annettiin vastavuoroin, kunnes tytöstä ei näkynyt enää mitään.
Rafael seisoi siinä vielä hetken, katsellen pienen tytön menosuuntaan. Sitten hän katsoi ympärilleen ja ylös taivaaseen. Rafael kuiskasi jotain taivaalle, hänen silmänsä tuntuivat tapittavan sinistä taivasta. Pieni, jopa lämmin tuulen vire tarttui papin hiuksiin ja mies käänsi katseensa, kun lämmin tuuli jatkoi suuntaan, mihin Pisa oli mennyt. "Kiitos isä", pappi totesi hymyille. Hän katseli hetken, kunnes lähti kävelemään suuntaan, josta he olivat tulleet. Hän ei kuitenkaan palannut takaisin pieneen kylään, vaan vältti tämän melkein kokonaan.

//ÄÄäääh, siitä tuli vähän lyhyt, mutta yritin parhaani ;w; Korkkaa munkin puolesta! Voi vitsi, ne on niin söpsöi!//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1858

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Maalis 12, 2018 8:23

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

//Se oli täydellinen <3 Kiitos pelistä!//
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2162

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Otakun nurkka

Viesti Ma Maalis 12, 2018 8:42

Re: Me siis seikkaillaan! || Mori

//Kuin myös :333//
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~ Who serves the greatest of them all
Edellinen

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia