Nothing is sacred, nothing is safe

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Nothing is sacred, nothing is safe

ViestiKirjoittaja Agna » 24 Loka 2020, 22:51

//Jatkoa TÄÄLTÄ

Loryen

Päivä oli oletettavasti jo pitkällä. Ympäristö kävi synkemmäksi ja synkemmäksi, eikä se johtunut metsän tiheydestä, vaan siitä että aurinko laski alemmaksi taivaalla, jota parivaljakko ei nähnyt. Pilvipeite oli yhä paksu ja metsäinen maa oli yltä päältä mudassa ja lätäköiden täyttämä. Loryen oli astunut lukemattomia kertoja sääriään myöten upottaviin lammikkoihin, joten hänen jalkansa olivat litimärät. Viitta oli pitänyt pintansa melko hyvin. Hänen selkänsä oli tosin hiestä märkä, joten kuivana hän ei ollut pysynyt viitasta huolimatta. Nainen piti kasvonsa edelleen huppunsa suojissa, sillä ei luottanut metsään edes näin lähellä piilopaikkaa. Suurin osa metsästä oli tätä nykyä haltioiden hallussa kiitos tannersodan, mutta se ei tehnyt siitä turvallista. Kaiken lisäksi sade oli yhä runsasta, ja huppu auttoi häntä pitämään edes korvat kuivina.
Nainen tarkkaili ympäristöään jatkuvasti. Koska aurinko ja tähdet eivät kertoneet ilmansuuntia, täytyi ne määrittää muilla tavoilla. Puiden oksat olivat paksumpia niiden eteläpuolella, sillä ne saivat runsaammin valoa. Puiden ja kivien eteläisellä puolella oli myös runsaammin jäkälää. Nämä olivat perusasioita, jotka todennäköisesti jokainen haltialapsi oppi vanhemmiltaan nuoruudessaan. Loryen ei ollut ensikertalainen metsässä, mutta kieltämättä liikkui siellä paljon vähemmän näinä päivinä, kuin vuosia sitten. Hänen saumaton yhteiselonsa luonnon kanssa ei kenties ollut aivan ennallaan. Lisäksi nyt kun kaikki oli märkää ja harmaata, myös näkeminen oli vaikeampaa.

Loryenin saapas luiskahti jälleen koko mitaltaan mutaiseen lätäkköön, jonka havunneulat ja lehdet olivat näppärästi peittäneet. Hän ähkäisi menettäessään tasapainonsa ja nytkähtäessään jalan mukana kohti maata. Vesipisarat ropisivat hänen nenänpäästään ja huppunsa päältä mättäälle.
"Seis", hän parahti hengitystään tasaten ja ojensi kätensä sivulleen pysäyttääkseen demonin, oli hän millaisella etäisyydellä tahansa.
"Seis. Minä... tarvitsen tauon. Meidän on etsittävä suoja. On myöhä", Loryen myönsi nöyrästi ja suoristautui vedettyään mutaisen jalkansa lätäköstä. Hän suoristi viittansa helmat kuin se olisi auttanut häntä säilyttämään eleganssinsa rippeet. Hän ei viitsinyt katsoa demonin päälle ja yritti olla kuuntelematta, mikäli miehellä olisi kommentoitavaa hänen kestävyydestään. Tottapuhuen Loryenilla oli myös nälkä, sillä hänen pikainen tankkauksensa oli haihtunut kuluneiden tuntien aikana, ja samoin hänen adrenaliininsa. Välillä hän jopa unohti demonin läsnäolon ja keskittyi vain suunnistamiseen, ja demoni oli pysynyt sen verran hyvin kintereillä, ettei hänen kämmenensä ollut reagoinut etäisyyteen.
Pimeä laskeutuisi nopeasti, joten heidän olisi löydettävä jokin kallio, suuri kivi tai hylätty metsänasukin pesä, johon he voisivat asettautua yöksi. Heidän olisi myös pakko tehdä tuli, sillä huolimatta siitä, että he elivät kesää, yöt olivat sateen takia kylmiä.
"Pidä silmällä mitä tahansa, jonka alla voi pidellä sadetta. Jos sen lähettyvillä on kuivaa puuta, sitä parempi. Mikäli ei... kestämme sen." Vakuuttelevat sanat Loryen osoitti kenties enemmän itselleen kuin miehelle.

//Hyvää päivää täältä märästä metsästä haltiat ja demonit, diivat ja varikset, sokeat ja kahden aivosolun tapaukset
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Nothing is sacred, nothing is safe

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Marras 2020, 14:27

Sethos


Haltialla oli kartta. Hyvä kaiketi sitten, demonin lähinnä vain tuhahtaessa naisen piikitellessä siitä, ettei uskonut demonin osaavan lukea karttaa. Ja tottahan se oli, ei hän osannut, paitsi niitä yksinkertaisimpia. Mutta eipä hän karttaa tarvinnut osatakseen perille, hänellä oli se eläimellinen suunnistusvaisto ja demoni harvoin löysi itsensä eksyksistä. Ja jos hän eksyisikin, ei hän sitä myöntäisi – hän oli juuri siellä missä pitikin olla.
Naisella tuntui olevan myös suunnitelma matkan suhteen, mikä kuulosti yhtälailla hyvältä. Sentään tuo tiesi mihin mennä ja miten metsässä liikkua, joten he tuskin juoksisivat heti ensimmäisen ihmisten partion jalkoihin. Mokomia kun oli alkanut pyörimään piilopaikan lähettyvillä yhä enemmän ja enemmän, mikä tietenkin huolestutti haltioita.

Joka tapauksessa, matka jatkui, demonin päättäen pitää suunsa kiinni ainakin toistaiseksi ja seurata haltiaa mukisematta. Samalla miettien hiljaa itsekseen miten ihmeessä tähänkin oli taas joutunut. Kaikki tuntui tapahtuneen niin nopeasti… Eikä hän edes tiennyt matkaseuransa nimeä. Ei sillä, että naisen nimellä olisi niinkään väliä hänelle, mutta olihan se kaiketi hyvä tietää jos mokoma päättäisi eksyä tai joutua pulaan, niin olisipahan nimi jota huhuilla.
Omiin ajatuksiinsa uppoutunut demoni ei edes huomannut kuinka pitkään he tarpoivat ja millä vauhdilla, kun haltia viimein käski pysähtyä. Sethos havahtui siihen ääneen, jähmettyen sijoilleen naisen takavasemmalle, haltian nyt kertoessa tarvitsevansa tauon ja että heidän täytyisi etsiä suojaa. Sentään haltia osasi myöntää, milloin voimansa olivat loppu, eikä väen väkisin yrittänyt jatkaa todistaakseen demonille muka jotain. Koska se todistelu olisi loppuepelissä ollut täysin turhaa, ei Sethos välittänyt.
Painajaispaimen katseli ympärilleen hämärässä, hän ei ollut ihan varma missä päin metsää he olivat, mutta silti ympäristö vaikutti tutulta.
”Suoja ja kuivaa puuta tällä säällä… Ihmeitäkö odotat?”, Sethos lopulta avasi suunsa, samalla kun lähti kävelemään, mutta tällä kertaa hän ei seurannut haltiaa. Sen sijaan painajaispaimen kääntyi sivummalle, olettaen naisen ymmärtävän nyt seurata häntä, sikäli mikäli ei halunnut kätensä syttyvän tuleen. Demoni piti tahtinsa kuitenkin rauhallisena, jotta mahdollisesti uupunut haltia pysyisi edes jotenkuten kintereillä. Mikäli haltia yritti hänelle jotain puhua tai saada hänet pysähtymään, ei Sethos vastannut saatikka pysähtynyt käskystä. Demoni jatkoi vain matkaansa, muutaman pienen tovin, kunnes puiden lomasta alkoi näkyä korkea, lähes pystysuora kallionseinämä. Painajaispaimen johdatti haltian aina seinämälle asti, jolloin demonin askel kääntyi kulkemaan seinämänvierustaa, jälleen pienen matkan, kunnes hän pysähtyi pienehkön syvänteen juurelle. Se ei varsinaisesti ollut luola, ennemminkin luonnon muovaama ”katos” kallion seinämässä. Jos tarpeeksi tiiviisti istuisi, mahtuisi sinne ainakin kymmenisen rotevaa miestä sateensuojaan, joten heillä kahdella ei ollut ongelmaa saada itseään ja mahdollista leiritulta mahtumaan sen suojaan. Korkeutta tällä syvänteellä oli melkein kaksi metriä, joten haltia tuskin päätänsä löi sen epätasaiseen kattoon, mutta Sethosin piti olla varovaisempi.

”Suojasi”, Sethos avasi jälleen suunsa, katsellessaan yllättäväkin kuivana pysyneen syvänteen suuntaan, ”Odota tässä. En mene kauas”, demoni jatkoi, ennen kuin lähti jälleen liikkeelle, kadoten hetkeksi lähimetsän tuntumaan – ellei haltia sitten päättänyt häntä seurata. Tuulen ansiosta sade ei ollut kastellut ihan kaikkea kallionseinämän tuntumassa läpimäräksi, joten sieltä täältä painajaispaimen löysi kuin löysikin kuivia tai suhteellisen kuivia risuja ja keppejä, isompia oksia, heinää ja kaarnaa sytykkeeksi. Tuskin siitä koko yötä kestävää nuotiota saisi, mutta näin alkuunsa se varmasti kelpaisi.
Jahka sylinsä oli saanut täyteen kaikkea mahdollista, mikä voisi syttyä ja palaa pidempään kuin pari sekuntia, suuntasi painajaispaimen takaisin syvänteelle. Ja syvänteelle saapuessaan Sethos kantoi tulitarpeet sen suojiin, laskien syrjemmälle näin alkuunsa.
”Sen kuivempaa ei löydy”, Sethos ilmoitti, ennen kuin hakeutui syrjemmälle niin haltiasta kuin tulentekotarpeista. Hänhän ei nuotiota sytyttäisi – lähinnä siksi ettei osannut.


//kehtaatkin jättää deez nuts vitsin edelliseen peliviestiin en kestä. Kahden aivosolun mies on saapunut, eikä kestäny taas hävettävän kauan mutta vetoan siihen että elämä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Nothing is sacred, nothing is safe

ViestiKirjoittaja Agna » 05 Marras 2020, 22:27

Loryen

Demoni ei selvästikään ollut yhtä toiveikas sen suhteen, ettäkö he löytäisivät suojaa tai sytykkeitä lainehtivasta korvesta. Haltia oli niin väsynyt, ettei jaksanut väittää vastaan miehelle. Sen sijaan hän kurtisti kulmiaan huppunsa suojissa ja nipisti huulensa yhteen, ettei olisi vääntänyt kasvojaan kuvaamaan ärtymystään. Sateessako mies sitten haluaisi yöpyä? Loryen ei ollut vielä valmis jatkamaan matkaa, ja oletti, että mies seisoskelisi pahantuulisena varjona hänen vierellään sen aikaa, kun hän keräilisi itseään. Yleisen toimettomuutensa sijaan palavasilmäinen korppi lähtikin kuitenkin yhtäkkiä johdattamaan meitä, ja nainen seurasi hiljaa perässä, sillä ei keksinyt mitään sanottavaa. Hän oli kertakaikkisen puhki, eikä hänessä ollut enää rahkeita suunsoittoon. Olisi parempi pysytellä hiljaa ja laittaa saapasta toisen eteen, ettei demoni joutuisi kommentoimaan hänelle, kuinka hän jäi jälkeen. Toisaalta haltia olisi se osapuoli, joka huomaisi heidän kasvavan välimatkansa ensimmäisenä. Onneksi demonin vauhti oli hidas, sillä ajatellessaan istuutumisen mahdollisuutta Loryen tunsi yhtäkkiä kaikki särkevät lihaksensa paljon voimakkaammin, kuin heidän monta tuntia kestäneen matkansa aikana. Haltia ei välittänyt kysyä, minne mies johdatti häntä - kenties hän halusikin kävellä vielä kotvan, jos oli todella todennut, ettei tältä alueelta löytyisi pätevää suojaa. Nainen ei myöskään ollut aivan varma, oliko demoni myöntynyt hänen pyyntöönsä tauosta.

Loryenin ilme kirkastui hieman, kun he lähestyivät kallioseinämää. Se ei ollut näkynyt hyvin siihen paikkaan, jossa he olivat äsken seisoskelleet. Puut olivat Cryptissä valtavia, varsinkin näin syvällä metsässä. Lisäksi ilma oli syvän harmaa sateesta ja aurinko oli todennäköisesti jo hyvin matalalla jossain pilvien takana. Oli siis hämärää, näkyvyys oli huono ja puusto tiheää. Loryen oli kirinyt hieman lähemmäksi tasaisesti tarpovaa miestä, ja totesi nyt, että pidemmän takana oli hyvä pidellä sadetta. Kenties heidän olisi pitänyt kulkea alkumatkakin näin päin, niin demoni olisi voinut toimia tuulenhalkojana. Se ei toki olisi auttanut suunnistamisen suhteen, sillä Loryen tarvitsi avaraa näkymää tietääkseen, missä he olivat. Tällä hetkellä asialla ei ollut väliä. Kenties sade hellittäisi hetkeksi huomenna. Kenties ei.
Loryen hätkähti miehen avatessa suunsa, ja huokaisi sitten helpotuksesta huomatessaan syvänteen. Loryen asteli katoksen suojiin ja laski repun selästään - se oli ollut hänen viittansa päällä jo jonkin aikaa, sillä hänen oli täytynyt lukea karttaa kahdesti, eikä hän ollut vaivautunut rimpuilemaan viittansa kanssa uudelleen. Demoni käski häntä odottamaan suojassa sillä välin, kun hän tekisi toimituksiaan muualla. Loryen jäi katsomaan miehen perään kun tämä katosi puiden lomiin. Ehkä hänen pitäisi heittää vettä, mikäli demoneilla oli tarvetta moisiin inhimillisiin toimituksiin. Nainen kääntyi siveellisesti kasvot toiseen suuntaan ja istahti sitten alas. Istahduksen myötä hänen jalkansa ja selkänsä tuntuivat siltä kuin ne olisivat katkeamaisillaan. He olivat kävelleet varmasti kilometrikaupalla.

Nainen korjasi silmillään olevaa sidettä sillä välin kun demoni oli poissa, ja sitoi sen uudelleen. Olennon ollessa läsnä hän ei uskaltaisi tehdä sitä, sillä toisinaan lumotut esineet vetivät puoleensa epärehellisyyttä, eikä Loryenilla ollut varaa luopua silmistään. Paljon pidempään Loryen ei ehtinyt mietiskellä muuta, kuin kivistäviä raajojaan, kun demoni jo kotvan kuluttua palasi ja naisen yllätykseksi laski sylistään kuivan näköisiä tulentekotarpeita maahan. Häkeltyneenä Loryen nosti peitellyn katseensa mieheen, joka mutisten vetäytyi kauemmaksi hänestä.
"Kiitos", nainen vastasi, kenties ensimmäistä kertaa lempeästi. Ensimmäistä kertaa häntä myös harmitti, ettei hän voinut puhutella tätä olentoa nimeltä, sillä tämä oli nimenomaisesti pyytänyt häntä odottamaan suojassa sillä välin, kun itse etsi sytykkeitä kosteasta lähimaastosta. Ehkä mies oli nähnyt hänen väsymyksensä päälle päin ja ottanut sen todesta. Tai sitten tämä oli ajatellut, ettei Loryen olisi ollut kuin tiellä oksien etsiskelyssä. Yhä kytevästä ärsytyksestään huolimatta Loryen myönsi itselleen, että se oli joka tapauksessa ajattelevaisesti tehty. Se teki hänen olonsa hieman paremmaksi. Hän ei kuitenkaan osannut ilmaista kiitollisuuttaan sen selkeämmin, eikä tiennyt, olisiko demoni välittänyt siitä. Sen sijaan hän kaivoi maahan matalan kuopan käsillään ja asetteli sytykkeet sen pohjalle järkevästi, josko reunat hieman suojelisivat kipinöitä tuulelta ja kosteudelta. Sen jälkeen hän otti repustaan piikivet ja alkoi hinkata niitä yhteen.
"Tässä ei pitäisi mennä kauaa", hän totesi sateenpieksemälle vaitonaisesti pitääkseen kiusallisen hiljaisuuden loitolla. Jostain syystä se olisi kiusallisempaa nyt, kun he olivat aloillaan.

//HAH deez nuts jäi sinne elämään. Sulan semi avuliaalle Sethosille. Elämään voi aina vedota, koska elämä
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Nothing is sacred, nothing is safe

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Tammi 2021, 13:27

Haltia päätti jopa kiittää häntä, äänensävyllä joka kieli naisen olevan oikeasti kiitollinen vaivasta, jonka demoni päätti tehdä tuon eteen. Olihan se mukavaa, vaikkei Sethos kiitosta olisi tarvinnut. Hänelle riitti, ettei neito mäkättänyt tyhjästä ja he voisivat asettua lepäämään mahdollisimman nopeasti ja mukavasti. Joten oli helpompi, että hän oli käynyt hakemassa polttopuut, sen sijaan että he olisivat yhdessä rämpineet pitkin lähimaastoa niitä etsimässä – tai no, mistä Sethos tiesi, josko haltia olisi onnistunut löytämään polttopuuta helpommin mitä hän.
Joka tapauksessa, painajaispaimen kävi istumaan syvänteen varjoisimpaan nurkkaan seurailemaan, kuinka haltia kävi tuumasta toimeen, käyden sytyttelemään leiritulta heille lämmikkeeksi. Tai lähinnä itselleen, Sethos ei niinkään tarvinnut lämpöä saatikka valoa, jota tuli toisi, mutta olihan se toisaalta mukavaa.

Demoni olisi ollut myös tyytyväinen hiljaisuuteen, mutta haltianeito päätti sen rikkoa syystä tai toisesta. Kaiketi se tuntui kiusalliselta naiselle, vaikkei sosiaalisesti kömpelö painajaispaimen voinut ymmärtää miksi. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään haltialle, hymähtäen vain pienesti tuon ilmoitukseen. Antaen sen hiljaisuuden roikkua heidän yllään hetken, samalla kun märät vaatteensa valuttivat vettä maahan demonin ympärille.
”Joten, sideharsosta huolimatta sinä näet ympärillesi?”, Demoni aloitti, kysymyksen ollen lähinnä retorinen, ”Liikut ja toimit turhankin varmasti ollaksesi täysin sokea”.
Jos haltia halusi pitää hiljaisuuden poissa, voisi Sethos kyllä auttaa siinä. Loppupeleissä mikään, mitä nainen kertoisi, ei olisi hänelle tärkeää… mutta toisaalta oli demonilla myös oma utelias puolensa. Ei hän kuitenkaan yöuniaan menettäisi, mikäli ei saisi vastausta kysymyksiinsä.


// Deez nuts on nyt ikuistettu foorumille. Sethos on silleen ”No anna kun autan mut en tee tätä sun tähden. Baka” //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Nothing is sacred, nothing is safe

ViestiKirjoittaja Agna » 24 Tammi 2021, 17:33

Loryen

Demoni ei vastannut Loryenin kiitokseen, vaan vetäytyi luolan syvänteeseen, etäämmälle nuotiosta. Noh, kuten nainen arveli, mies ei välittänyt kiitoksesta, ja päästi vain pienen äännähdyksen vastaukseksi haltian hiljaisuutta rikkovaan toteamukseen. Loryen ei kuitenkaan katunut hetkellistä ystävällisyyttään, vaan ajatteli itsepäisesti, että oli ainoastaan kohteliasta kiittää polttopuista, jotka toinen oli kerännyt hänen puolestaan. Ne näyttivät myös toimivan kelvollisesti, sillä hetken raapimisen jälkeen kipinä otti puista vauhtia, ja liekki alkoi kytemään hitaasti, mutta varmasti. Loryen siirsi hiuksiaan turvaan tulelta ja kumartui polvillaan puhaltamaan hennosti sen juureen, jotta liekit saisivat hieman pontta alleen. Kun nuotio alkoi hiljalleen kasvaa, päätti sateenpieksemä demoni avata suunsa. Uteliaat sanat, jotka mies töksäytti ilmoille ilman minkäänlaista pehmustelua, saivat Loryenin jokaisen lihassolun jännittymään. Hän nipisti suunsa pieneksi viivaksi ja suoristui takaisin polvilleen nuotion ylle. Pienet, punaiset liekit lämmittivät hänen kasvojaan, kun hän tuijotti niitä analysoiden miehen sanoja. Oli tietenkin päivän selvää, ettei Loryen yrittänyt piilotella näkökykyään, mutta se ei tehnyt hänen tuntemaansa häpeää merkityksettömämmäksi, eikä hänen pelkoaan sokeudesta pienemmäksi. Nuotio poksahti vaativasti, kuin sen merkiksi, että haltian tulisi vastata jotain. Hiljaisuus voisi olla epäilyttävämpi vastaus, kuin huono valhe.

Loryen käänsi siteellä harsotut kasvonsa nuotion hehkusta demonin kasvoja kohti, kuin painottaakseen sitä, että totisesti näki, vaikka demoni tuskin halusi niinkään tietää sitä näkikö haltia, vaan miten hän näki. Nainen käänsi kasvonsa takaisin miehen hehkuvista silmistä nuotion liekkeihin, ennen kuin vastasi, sillä kasvojen katseleminen keskustellessa oli hänen mielestään vähintäänkin intensiivistä. Etenkin, kun kyseessä oli tällainen pelottava hahmo - vaikkei olento tietenkään olisi voinut lukea pelkoa tai epäilystä hänen silmistään.
"Kyllä. Tarkkaavaisesti huomattu", hän totesi hieman loukkaantuneena puheenaiheesta, vaikka tiesikin jatkuvasti herättävänsä kysymyksiä kanssaolijoissa. Huolimatta avusta, jonka side toi, Loryen olisi kovasti toivonut olevansa aivan tavanomainen ja huomiota herättämätön. Hän ei uskaltanut sanoa, että näki ympärilleen sideharson ansiosta eikä niinkään siitä huolimatta, sillä ei tiennyt, millaisia piilotettuja motiiveja demonilla oli mukanaan tätä matkaa ajatellen. Siteestä saisi varmasti kaikenlaisia hyötyjä, mutta kuka tahansa niitä havitteleva saisi repiä siteen haltian kuolleen ruumiin yltä, se oli varma. Toisaalta siteen ja sokeuden yhteyttä ei olisi vaikea keksiä, joten mikäli demonin päässä kimpoili useampikin kuin yksi kallontäyte, hän kenties tietäisi jo. Hetken pohdiskeltuaan Loryen päätti jatkaa keskustelua, sillä ehkä keskustelu pitäisi demonin tyytyväisenä, eikä tämä hermostuisi ja näyttäisi, minkä alan voimia omasi.
"En syntynyt sokeaksi. Jokainen auringonnousu jonka näen, on lahja", nainen kertoi vaitonaisen viileästi ja tunsi, kuinka nuotion lämpö alkoi hiljalleen helpottaa hänen märkiä jäseniään.
Nainen nosti reppunsa vierelleen ja otti sieltä hieman haltialeipää itselleen. Vähäkin riittäisi tyydyttämään hänen nälkänsä.
"Tarvitsetko ruokaa?" hän kysyi demonilta, ja oli huolellinen kysymyksensä asettelussa, sillä ei halunnut vaikuttaa täysin tietämättömältä - kaikki demonit ja muut epämääräisistä alkuperistä syntyneet olennot eivät syöneet mitään, haltialeivistä puhumattakaan.

//Sinne ikuistuivat. Loryen sanoo että *audible gasp* KUINKA kehtaat haukkua minua mutta minäkään en kyllä tee sinun eteesi mitään puta madre
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Nothing is sacred, nothing is safe

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Helmi 2021, 00:40

Hiljaisuus. Oliko hän kysynyt väärän kysymyksen? Tökkinyt aihetta, mikä oli naiselle liian arka keskusteltavaksi? Todennäköisesti, kenties, mutta Sethos ei varsinaisesti tuntenut mitään omantunnontuskia siitä, jos oli saanut naisen tuntemaan olonsa epämukavaksi hänen kysymyksensä myötä. Ainahan tuo voisi tiuskaista hänelle ja käskeä pitämään suunsa supussa, ei Sethos vaatinut vastausta. Painajaispaimen jatkoi naisen tuijotusta, kurtistaen kulmiaan hienoisesti kun haltia häntä kohden ”katsoi”. Siinä samalla tietenkin miettien, kannattiko hänen antaa haltia tuijottaa silmiään liian pitkään. Vaikka tuolla olikin harso silmillään, saattoi demonin painajaiskatse silti vaikuttaa suippokorvaiseen, joka kuitenkin näki jotenkuten. Ehkä parempi siis vältellä pitkää, suoraa katsekontaktia naisen kanssa.
Mutta pian mokoma kuitenkin avasi suunsa, käymättä kuitenkaan selittelemään mystistä näkökykyään sen pahemmin. Miten vain, Sethos lähinnä vain tuhahti siihen, ennen kuin huomionsa laskeutui itse haltiasta tuon sytyttämään leirituleen. Demoni oli kieltämättä yllättynyt, että suippokorva oli siinä onnistunut.

Haltia pian lisäsi, ettei ollut syntynyt sokeaksi. Jotain oli siis tapahtunut, mikä oli johtanut siteeseen silmillä. Toki Sethos oli jokseenkin utelias asian suhteen, mutta ei käynyt tiedustelemaan enempää. Lähinnä siksi, että nainen vaikutti vastahakoiselta puhumaan asiasta. Olkoot. Hetkeksi painajaispaimen hiljentyi ajatuksiinsa, tuijottaen lähinnä niitä liekkejä jotka pientä sateensuojaa kävivät valaisemaan ja lämmittämään. Huomionsa kuitenkin kääntyi haltiaan, tuon tarjotessa ruokaa. Tai no, kysyessä tarvitsiko demoni ruokaa, eihän haltia vielä mitään varsinaisesti hänelle tarjonnut.
”Ruokailen nukkuessasi”, Sethos vastasi, jatkaen kuitenkin pian, ymmärtäessään kuinka epämääräisen uhkaavalta vastauksensa saattoi kuulostaa, ”Syön unia, painajaisia. Elän niiden energialla, en varsinaisesti tarvitse kiinteää ravintoa”.

”… Millä nimellä sinua kutsun?”
, Demoni pian kysyi, näin epäsuorasti tiedustellen naisen nimeä. Tai ainakin nimeä, millä tuo halusi tulla kutsuttavan, eipä Sethos välittänyt olisiko se haltian oikea nimi vai jokin valenimi.
”Ei sillä että se minua loppujenlopuksi kiinnostaisi, mutta tiedänpähän ketä huhuilla kun menet ja eksyt metsään, tai jotain yhtä typerää”.


// PUTA MADRE NYT SIT SOS. Sethos jatkaa herrasmieslinjalla //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Nothing is sacred, nothing is safe

ViestiKirjoittaja Agna » 23 Helmi 2021, 20:37

Loryen

Nainen murensi palasen leipää itselleen ja kääri loput huolellisesti takaisin kääreisiinsä, pakkasi sen siivosti takaisin laukkuunsa ja suoristautui sitten aloittaakseen hienostuneesti syömisen. Kun demoni livautti ilmoille seuraavan lauseensa, Loryen puristi leipää kädessään niin että se napsahti hänen nyrkissään kahteen osaan. Hänen huuliltaan karkasi vain kurkkuun kuivahtanut, puoliksi nielaistu henkäys, joka sitten purkautui helpottuneena uloshengityksenä kun mies jatkoikin lausettaan. Nainen huomasi kohottaneensa kulmiaan säikähtäneenä, ja kurtisti niitä nyt tyytymättömänä. Demoni söi unia - tarkennettuna painajaisia - eikä siis kenties Loryenia. Ellei hän jollain käsittämättömällä tavalla imenyt nukkuvista haltioista elinvoimaa heidän uniensa kautta, sillä naisen käsityksen mukaan mikään brutaali hengissäpysymiskeino ei ollut liian outo kuuluakseen demonien repertuaariin. Ajatus ei siis erityisesti tehnyt hänen oloaan helpommaksi, mutta sai hänen hartiansa rentoutumaan hieman. Pahuksen demoni - hän oli taatusti sanonut tuon tahallaan vain saadakseen jonkin reaktion ulos naisesta, joka parhaansa mukaan piti itsensä eleettömänä ja tyynenä kärsivällisyytensä rippeillä.
"Ymmärrän. Ruokailen siis yksin", Loryen vastasi demonille. Hänen äänessään ei ollut rippustakaan itsesääliä, sillä ei ollut kyse siitä, että naista harmittaisi syödä yksin. Ehei, päin vastoin. Hän tunsi olonsa helpommaksi miehen pysytellessä luolan seinämän vieressä. Hänen läsnäolonsa herätti naisessa hyvin fyysistä levottomuutta. Olkoonkin, ettei hän ollut ainakaan välittömän murhanhimoinen. Nainen haukkasi sivistyneen palan leivästä ja pureskeli sitä kaikessa hiljaisuudessa, katsellen ryhdikkäästi jonnekin nuotion ohi märän metsän siimekseen.

Onneksi Loryen oli nielaissut edellisen palasen leipää juuri ennen kuin hiljainen sateenpieksemä tiedusteli hänen nimeään, sillä muuten leipä olisi lentänyt suorinta tietä väärään kurkkuun. Loryen ei oikeastaan ollut uumoillut tätä kysymystä. Hän oletti, ettei miestä kiinnostanut kutsua häntä erityisesti muuksi kuin naiseksi tai haltiaksi - samaan tapaan kuin demoni oli hänelle, noh, sateenpieksemä. Tai korppi. Painajaisdemoni. Loryen yritti viivytellä vastaustaan, ja demoni paljastikin sitten, ettei häntä oikeastaan kiinnostanut naisen nimi, vaan hän halusi jonkin sanan, jota voisi käyttää naiselle hänen ollessaan demonin mittapuulla epäpätevä - kun hän tekisi jotain "typerää". Typertyneenä miehen töykeydestä haltia suoristautui istuessaan äärimmilleen, nosti hieman nenäänsä rodullisen ylpeytensä merkiksi ja käänsi sitten päätään hieman miehen suuntaan, vaivautumatta kuitenkaan puhuttelemaan miestä suoraa tämän kasvoja kohti.
"Jos nimeni on sinulle yhdentekevä, voit kutsua minua Sokeaksi", hän vastasi, piti pienen tauon, ja lisäsi sitten: "Sateenpieksemä."
Nainen käänsi katseensa uudelleen kohti nuotiota ja antoi leivän levätä käsissään, vaikka hänen olisi tehnyt mieli heittää sillä painajaisdemonia. Nainen muisti kuitenkin uudelleen kämmentään kutittavan polttomerkin, kukkarossaan painavan tyhjyyden, sekä pitkän, pitkän matkan, joka heitä yhä odotti. Silti hän ei voinut sanoa katuvansa sanojaan. Haltiat olivat iankaikkisen vanha rotu - asioilla oli heille painoarvoa. Nimillä, kohteliaisuuksilla, arvokkailla eleillä, keskusteluilla. Sen sijaan tällä olennolla, joka oli sikiytynyt ties millaisesta pahasta ajatuksesta, ei ollut tavoitteita, arvomaailmaa, käytöstapoja tai moraalia. Loryen söi leipänsä loppuun kaikessa rauhassa ja tunsi helpotuksen tyhjässä mahassaan.

Nuotion oksat kitisivät ja poksahtelivat kosteuden pakottautuessa niistä ulos liekkien korvennuksessa. Hehku oli saanut suurimman osan Loryenin vaatteista kuivumaan vatsapuolelta, joten hän kääntyi risti-istuntaan, selin nuotioon ja kasvot nyt hieman enemmän demoniin päin.
"Kerro minulle, mistä synnyit. Toisin kuin sinä, minä kysyn vain, jos olen aidosti kiinnostunut. Mikäli pidät tarkoituksesi omana tietonasi - olkoon niin. Silloin en aio esittää jatkokysymyksiä", haltia ehdotti ja lepuutti käsiään polviensa päällä. Hänen kysymyksensä taustalla ei niinkään ollut kiinnostus itse demonista, vaan enemmänkin se, kuinka suureksi vaaraksi mies loppujenlopuksi olisi. Ja mikäli hän olisi epärehellinen, kenties se näkyisi hänen olemuksestaan - sekin kertoisi naiselle jotain tästä matkakumppanista.

//Loryen olikin tulinen espanjatar. Sethos on se jonka luo haltioiden pitäis tulla opettelemaan etikettiä, on sen verran hyvin hallussa noi käytöstavat.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Nothing is sacred, nothing is safe

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Kesä 2021, 15:03

Sethos ei ollut varma, mitä oli odottanut vastaukseksi kysymykseensä, mutta haltian antama vastaus ei ainakaan kuulunut niihin odotuksiin. Sen sijaan että olisi saanut litanian hienoja nimiä joilla nainen tunnustautui omiensa keskuudessa, sai demoni luvan kutsua naista vaikka vain Sokeaksi. Hiustensa takaa painajaispaimen kävi hienoisesti kohottamaan kulmiaan monotonisen hymähdyksen kera, saaden myös kuulla oman ”nimensä” jota haltia ilmeisesti aikoi käyttää. No, jos tuo kerran niin halusi – yleensä henkilöt, jotka omasivat ”normaalista” poikkeavia ominaisuuksia tai rajoitteita, eivät halunneet tulla kutsutuiksi tai nimetyiksi niiden perusteella. Mutta tälle sokealle haltialle Sokeaksi kutsuminen ei ilmeisesti ollut niin hirveä kohtalo, kuin kertoa edes yhden nimistään tuntemattomalle.
Seurasi hiljaisuus, jota säestivät luonnon äänet ja nuotiossa räiskyvä tuli. Hiljaisuus, joka ei demoni haitannut, ei kuitenkaan kestänyt loputtomiin, kun Sokea nyt puolestaan esitti kysymyksen. Tai pikemminkin vaati painajaispaimenta kertomaan, mistä hän oli syntynyt. Ilmaisten myös, että kysymyksen taustalla oli aito kiinnostus, mitä Sethos ei käsittänyt. Mutta kukapa hän oli yrittämään ymmärtämään haltianeidon ajatustenkulkua.

”Kysymykseesi minulla ei liene mitään mysteeristä ja kiehtovaa vastausta. Synnyin kuten muut vertavuotavat ja aikanaan kuolevat elämänmuodot. Rotuni ei ole toisista ulottuvuuksista tai maailmoista. Ja sen enempää en osanne kertoa. Lauma johon synnyin, oli lähtöisin Mor vuorilta. Nykyään meitä on enää kourallinen, jos sitäkään… tai mistä minä tiedän, jos meitä olisikin enemmän jossain päin maailmaa”, Sethos vastasi, niin hyvin mitä osasi. Mistä hänen kaltaiset unidemonit sitten tänne maailmaan olivat aikanaan tulleet, sitä hän ei tiennyt. Hän ei koskaan ollut sitä kyseenalaistanut saatikka viitsinyt pohtia sen syvällisemmin.


// Nyt sun pitää tehdä Loryenille uusinta ja toteuttaa tää espanjatar visio. Ei tästä muuten tule mitään. KUTEN EI MEINAA TAAS TULLA MUN KIRJOTTAMISESTAKAAN SKDLFJKSE ANTEEKS ET KESTÄÄ, HÄVETTÄÄ TAAS. Ja siis todellakin, Sethos opettaa haltiat käyttäytyyn //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Nothing is sacred, nothing is safe

ViestiKirjoittaja Agna » 03 Heinä 2021, 17:30

Loryen

Tulen hohkaama lämpö kietoutui miellyttävästi haltian selustaan kuin tuttavalliset kädet, vaikka märät vaatteet tuntuivatkin yhä ikäviltä ja painavilta hänen ihoaan vasten. Kuumuus sai hänen niskavillansa nousemaan pystyyn, joskin ne tuntuivat olleen koholla koko päivän naisen pysytellessä varuillaan tuntemattoman miehen seurassa. Haltia piti siteensä poimujen ohesta vaivihkaa silmällä demonia, vaikka katselikin muka muualle päänsä asennosta päätellen. Demonista näkyi selkeästi vain nuotion hehkun maalaamia valoja ja varjoja, eikä hänen yksityiskohtiinsa oikein päässyt käsiksi tällaisessa hämärässä, mutta kenties niin oli parempi. Johan Loryen oli ehtinyt katsella häntä lähempää raivotessaan hänelle haltiakylässä, mutta hänestä tuntui, ettei hänen päähänsä ollut jäänyt oikein mitään erityistä miehen ulkonäöstä. Hän oli ollut silloin kiireisempi äkillisen vararikkonsa ajattelun parissa, eikä muukalaisen piirteiden mieleen painaminen ollut hänen huolistaan etummaisena. Nyt hän kuitenkin yritti hieman mittailla, minkälaisen olennon kanssa oli tekemisissä. Vaikkei häntä oikeastaan kiinnostanut. Demonithan olivat vaarallisia ja Sateenpieksemä erityisesti kuului eräisiin pöyristyttävimmistä olennoista, joita Loryen oli kuuna päivänä kohdannut. Kaikki olisi ollut paremmin, mikäli heidän tiensä eivät olisi koskaan ristenneet. Silti Loryen ei voinut olla tuntematta pienenpientä kiitollisuutta, jonka miehen keräämät risut ja niistä muodostunut nuotio aiheuttivat. Toisaalta nuotiota ei olisi ylipäätään tarvittu, mikäli demoni olisi osannut pysyä poissa tieltä tai olisi korvannut vahingon siinä paikassa.

Nainen käänsi päätään ajatuksissaan kohti demonia kun tämä alkoi puhua, vaikka olikin aluksi ajatellut, ettei vaivautuisi katsomaan tähän. Enimmäkseen osoittaakseen mieltään. Nyt hän oli kuitenkin unohtanut uhonsa, ja uppoutui kuuntelemaan. Hän oli hämmästynyt vastauksesta, räpytteli silmiään siteen alla ja yritti kuvitella päässään oliot, jotka elivät ilmeisesti kuin mitkä hyvänsä humanoidit. Morin kallioisissa sopukoissa. Loryen huomasi kuitenkin, että Sateenpieksemä käytti itsestään ja kaltaisistaan sanaa lauma, eikä niinkään kansa tai perhe. Haltian huulten läpi pääsi mietteliäs hm-äännähdys.
"Mor. En ole käynyt siellä", hän sanoi ajatuksissaan ja katseli jonnekin demonin ohi, kunnes nyt muisti taas kenen kanssa puhui, ja käänsi sitten päänsä suoraan, katseli selkeämmin poispäin miehestä. Demonia ei varmaankaan kiinnostanut tietää, missä nainen oli käynyt ja missä ei.
"Selvä. Kiitos", hän sanoi sitten jäykästi vastaukseksi siihen, että demoni oli viitsinyt kertoa, miten oli saanut alkunsa. Pahantuulisenakin haltian oli oltava kohtelias. Loryen yritti nyt mietiskellä, oliko tästä tiedosta ollut hänelle varsinaista hyötyä. Varmaankaan ei, joskin häntä lohdutti hieman tietää, että mies ei omien sanojensa mukaan tullut toisista ulottuvuuksista. Se sai hänet kuulostamaan helpommin ymmärrettävältä ja karkotettavalta, mikäli tarpeen tulisi. Ehkä tieto jopa inhimillisti häntä hieman. Se ei kuitenkaan tehnyt hänestä sen luotettavampaa, ja haltia tunsi väsyn hiipivän jäseniinsä.

Nainen ei tiennyt, miten ehdottaisi miehelle, että haluaisi nukkua - ja mielellään kaukana tästä, joskin tiesi, ettei käteen syöpynyt polttomerkki antaisi hänen siirtyä liian etäälle. Loryen kyllä muisti, että mies haluaisi ruokailla hänen nukkuessaan, mitä se sitten tarkoittikin.
"Huomenna edessämme on pitkä vaellus, joten aion nukkua", hän aloitti sitten, eikä tiennyt, miten olisi jatkanut. Hän olisi halunnut lisätä toivomuksen siitä, että demoni ystävällisesti jättäisi hänet rauhaan eikä kajoaisi häneen tai katselisi häntä tarpeettomasti, mutta toisaalta hän ei voinut passittaa miestä matkoihinsa. Siispä hän tyytyi jatkamaan: "Voit pysyä sellaisella etäisyydellä, etten herää kipuun. Ei sen kauemmaksi, kuin mistä hait oksia. Kiitos." Kiittäminen sai luvan toimia hyvän yön toivotuksena - niin tuttavalliseksi Loryen ei kuitenkaan halunnut alkaa tämän pahansuovan olennon kanssa, että olisi tuhlannut ylimääräisiä kohteliaisuuksia häneen. Seuraavaksi Loryenilla olikin täysi työ miettiä kummin päin hän olisi asettunut nuotion ääreen nukkumaan: kasvot pois päin demonista ja kohti hiljakseen poksahtelevaa nuotiota, vai selkä nuotioon päin, kasvot kohti demonia. Vaikka hän olisi halunnut kääntyä nuotioon turvatakseen yksityisyytensä nukkuessaan, olisi ehkä parempi olla kääntämättä Sateenpieksemälle selkäänsä. Siispä haltia asetti reppunsa sisältöineen tyynykseen ja märän villaviittansa peitokseen ja käpertyi sen alle kylkiasentoon. Hän painoi päänsä rintaansa vasten, mutta meni kauan, ennen kuin hän uskalsi sulkea silmänsä.

//Ihan selvästi. Ja Loryenia näyttelee sitten TNF live action -elokuvassa Pedro Pascal. Sethosia näyttelee Rie Inō samoissa maskeissa kun The Ringissä. Hus häpeät! Näin siinä käy kun ollaan kiireisiä stressaantuneita aikuisia ettei aina ehdi raapustella :D
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Nothing is sacred, nothing is safe

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Tammi 2022, 12:04

Selvä. Kiitos. Nyt oli Sethosin vuoro tuhahtaa pienesti noille sanoille, Demoni ei tiennyt miten muutenkaan siihen olisi voinut reagoida. Hän ei oikeastaan ollut odottanut kiitosta. kenties jatko kysymyksiä tai pelkän ”selvä” toteamuksen, mutta ei kiitosta. No, jos tiedon jakaminen oli kiitoksen arvoinen, ei Sethos siitä aikonut alkaa nurisemaan.
Haltian seuraavaksi Sokea ilmoitti, että huomenna heillä tulisi olemaan pitkä matka edessä. Jo se olisi riittänyt vihjeeksi siitä, että neitokainen halusi vaipua unten maille, mutta suippokorva jatkoi vielä, kertoen sen itsestäänselvyyden ääneen. Sethos vain tuijotti Sokeaa hiljaisena, naisen käyden seuraavaksi muistuttelemaan heitä sitovasta lumouksesta ja sen kantamasta… Se sai demonin nyrpistämään nokkaansa pienesti, Painajaispaimen ei varsinaisesti halunnut miettiä liikkumisrajoituksiaan, mutta ehkä hän nyt sitten pysyisi nätisti kantama etäisyydellä, jottei haltian tarvinnut herätä unosistaan polttavaan tuskaan.
”Pysyn tässä näin”, Sethos hymähti, sen tietenkin ollen vale, mutta kenties omanlainen vahvistus siihen ettei painajaispaimen aikonut pitkälle pötkiä.

Demoni seuraili, kuinka haltianeito lopulta pisti maaten ja asettui ”mukavasti” sijoilleen. No, sentään tuo ei ollut kertaakaan valittanut uupumuksesta tai epämukavuudesta tai edes kosteista kankaista. Ehkei tämä neitokainen ollutkaan niin nirppanokkainen, mitä Sethos oli arvellut.
Seurasi kuitenkin hiljaisuus, jota Sethos ei käynyt enää rikkomaan. Aikansa demoni vai istui ja tuijotti tyhjyyteen edessään, kunnes vihdoin liikahti, nousten sijoiltaan ja suunnaten suojasta pois. Sade oli ehättänyt rauhoittua hieman, sen ollen nyt lähinnä vain sumuista tihkua ja suurempia pisaroita, jotka puista putoilivat. Niiden säestämänä Sethos kävi kiipeämään muutaman metrin ylemmäs kallionseinämää, etsien sopivan paikan istahtaa siellä ja asettui aloilleen. Uskoen olevansa tarpeeksi lähellä, jottei Sokea edes tuntisi pienintäkään kihelmöintiä merkissään… Sethos ei ainakaan tuntenut, mutta toisaalta kipu hänen kohdallaan taisi olla pienempää… tai siltä se hänestä ainakin tuntui. Ehkä hän vain sieti kipua paremmin.
Mutta siihen demoni jäi, humanoidimuodossaan istuskelemaan, odottaen että Sokea kävisin varmasti uneen. Ja näkisi unia, mielellään pahoja. Yön pimeydessä demonin käyden viimein ottamaan tosimuotonsa, levittäen siipensä ja käyden keräilemään lähitienoon unia itselleen. Ja sikäli mikäli Sokea nukkui, sai Sethos ainakin tuolta unia ruokaillakseen – ja samalla vieden kaikki mahdolliset painajaiset naisen mielestä pois.

Aamu yöstä Sethos lopulta palasi luolansuojiin, iskien ahterinsa tasan tarkkaan sille sijalle missä oli aikaisemmin istunut. Ja siinä hän odottaisi hiljaa niin kauan, kunnes Sokea päättäisi viimein heräillä.


// PEDRO PASCAL JA RIE INÕ NYT :D:D:D Aika osuvat näyttelijävalinnat. Ja niin, nyt se taas nähdään että pitää hävetä kun kestää niin kauan vastailla. Mut sit oon hurja ja kirjottelen vastauksia työpajalta ku pitäis muutaki tehä höhö //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Nothing is sacred, nothing is safe

ViestiKirjoittaja Agna » 31 Tammi 2022, 15:45

Loryen

Väsymyksestään huolimatta Loryen ei meinannut saada unen päästä kiinni millään. Sateenpieksemä oli hänelle niin tuntematon, vieras ja loppujenlopuksi kuitenkin pelottava, ettei hän olisi halunnut päästää tätä näkökentästään. Haltia tarkkaili nukkuma-asennostaan siteensä suojista demonia vielä tovin, ja aina kun hän yritti rentoutua ja ummistaa silmänsä, pelko pakotti hänet avaamaan ne uudelleen. Demoni istui joka kerta samassa paikassa ja katseli muualle, eikä näyttänyt olevan lainkaan kiinnostunut hänestä. Tämä on naurettavaa, haltia ajatteli itsekseen. Viidennen kerran silmiään raotettuaan nainen päätti viimein, että voisi ehkä nukkua ihan kevyesti vain. Kenties hän heräisi, jos demoni liikkuisi sijoiltaan. Haltioillahan oli terävä kuulo.

Loryen ei kuitenkaan herännyt ennen aamua, sillä pitkän matkan aiheuttama energiavaje oli tehnyt tehtävänsä, ja veti hänet nyt syvälle uneen. Lisäksi himmenevän nuotion poksahtelu ja ritinä, sekä sateen ropina tarjosivat demonille tarvittavan taustamelun tämän kaikotessa sateensuojasta, huolimatta siitä, että päivän rankin ropina oli nyt väistynyt. Loryen olisi varmasti nähnyt painajaisia, joissa sinetti putosi hänen käsistään yhä uudelleen; unia demonin pelottavista kasvoista, mustista hiuksista ja hehkuvista silmistä, metsässä vaanivista vaaroista ja edesmenneestä veljestään, mikäli olisi pystynyt. Ne unet vaikuttivat kuitenkin kadonneen jonnekin, loitonneen hänen mielestään. Painajaisten sijaan haltia uneksi aivan tavallisesta metsästä, tavallisesta sateesta ja tavallisen nuotion ritinästä. Ei mistään merkittävästä, jota hän voisi muistella aamulla.

Aamun sarastaessa ropina oli edelleen vaitonaista, mutta taivas oli täynnä raskaita pilviä, jotka rakoilivat vain paikka paikoin. Ellei Cryptissä olisi vallinnut kesä, valon määrä ei olisi välttämättä riittänyt kertomaan, että oli aamu, mutta nyt aurinko pinnisteli tarjotakseen kajoa pilviverhonkin läpi. Loryen huomasi makaavansa eri kyljellä kuin asettuessaan nukkumaan. Hän ponnisti itsensä äkisti ylös ja vilkaisi taakseen, missä Sateenpieksemä istuskeli samalla paikalla, kuin hänen asettuessaan nukkumaan. Siinäkö hän istui koko yön? Mitä hän sitten oikein söi? Vai lieniköhän demoni vain pelotellut Loryenia puhuessaan ruokailusta - kenties hän ei oikeasti söisi mitään. Nainen suoristautui letittämään hiuksensa, jotka olivat kuivuneet jälleen edustuskelpoisen näköisiksi metsäolosuhteisiin nähden. Kämmenen haava oli nyt umpeutunut sellaiseksi, kuin haavat yleensä päivässä muuttuivat - ohut rupi peitti sitä, mutta epäilemättä se aukeaisi uudelleen, mikäli lumotut ajautuisivat liian kauaksi toisistaan. Tällä hetkellä se oli kuitenkin helpottavan kivuton. Hänen vaatteensa tuntuivat miellyttävän kuivilta verrattuna iltaan, mikä kohensi hänen mieltään entisestään. Loryen tunsi olonsa melkein epäilyttävän levänneeksi, eikä eilisiltaisesta ahdistuksesta ollut enää jäljellä kuin terve varovaisuus. Sateenpieksemäkään ei vaikuttanut aamun kajossa niin uhkaavalta, kuin yöllä nuotion valaisemana. Sitten Loryen kävi kaivelemaan reppuaan ja söi sieltä haltialeipää, pähkinöitä, kourallisen kuivia hedelmiä ja rippusen suolaa, ja joi vettä leilistä. Syöminen teki hyvää. Demonilta oli turha enää kysellä ruoasta, sillä hän ei sitä syönyt.
"Oletko levännyt?" hän kysyi aamutoimiensa lomasta mieheltä, ja päätti, etteivät huomentervehdykset kuuluneet heidän olemattomien kohteliaisuuksiensa joukkoon. Tämäkin kysymys oli lähinnä sitä varten, että hän voisi kartoittaa, oliko demoni valmis jatkamaan matkaa.
"Käyn heittämässä vettä, joten pysy siinä. Sitten meidän on lähdettävä kohti jokea", Loryen totesi tomerasti. Hän ei olisi ikimaailmassa voinut sanoa lajitoverilleen ääneen, että hänen olisi pakko käydä pensaassa asioimassa, mutta tämän vulgaarin seuralaisen kanssa tuskin auttoi kaunistella asioita. Tavallaan Loryen tunsi olonsa erikoisen vapautuneeksi - olipa merkillistä uskaltaa kommentoida asioita suoraan. Vaikka merkillinen tämä koko heidän reissunsakin oli. Hän veti hupun päälleen, pyörähti metsässä ja palasi sitten, varmisti että nuotio oli varmasti sammunut ja peitteli sen mullalla, ja nosti reppunsa takaisin selkäänsä.
"Älkäämme hukatko aikaa", nainen sanoi sitten, vilkaisi karttaansa ja lähti johdattamaan heitä sateiseen metsään.

//Itse hurjapää! Mut kirjoittaminenkin käy työstä joten kai se sallitaan työpajassa (pettämätön logiikka on pettämätön). Also en ikinä oo kirjottanu että kukaan mun hahmo käy kusella mut nyt koitti se hetki että edes fantasiamaailmassa ei voinut olla vuorokautta virtsaamatta :--D
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Nothing is sacred, nothing is safe

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Touko 2022, 09:54

Omia aikojaan kävi myös Sokea heräilemään tähän aamuun. Sethos päätti olla herättelemättä naista laisinkaan, antaen hänen havahtua huomiseen rauhassa. Eikä demoni liioin sanonut mitään, kun haltianeito viimein hereille havahtui ja alkoi aamutoimiaan tekemään. Painajaispaimen istui vain paikallaan, sivusilmällä katsellen haltian puoleen. Niinkin liikkumattomana, että olisi voinut epäillä demonin nukkuvan sijoillaan, ellei tuon hohkaavia silmiä olisi voinut erottaa tummien hiusten takaa hitusen.
Lopulta Sokea kävi hiljaisuuden rikkomaan, kysellen oliko demoni levännyt.
Tarpeeksi”, Sethos vastasi yksinkertaisesti, näkemättä tarvetta sen tarkemmin kertoa levostaan. Tuskin haltiaa edes kiinnosti.

Mutta ensimmäistä kertaa demonin kasvoilla näkyi suurempi muutos ilmeissä – sikäli mikäli niitä nyt edes erotti hiusten takaa – kun haltia kävi kovinkin suorasukaisesti ilmaisemaan käyvänsä tarpeilla. Demonin katse avartui hitusen ja kulmat kohosivat kuullessaan moisen ilmaisun neidon suusta. Toisaalta, ehkä Sokea oli jo todistanut, ettei ollut ihan tavallinen haltianeitokainen.
Mitään siihen toteamaan hän ei kuitenkaan sanonut, katsoi vai hetken Sokean perään, ennen kuin käänsi huomionsa muualle. Hetken vielä sijoillaan istuen, ennen kuin nousi ylös nivelet paukkuen. Hetken raajojaan oikoen ja niskojaan naksautellen odotteli, ennen kuin haltia palasi ja ilmoitti, että he lähtisivät matkaan.

Ajasta puheen ollen”, Sethos aloitti, lähtiessään seuraamaan Sokeaa kohden jokea, olettaen tuon tietävän minne oli menossa.
Onko meillä aikaraja tämän sinetin poistamiseen? Pitääkö meidän löytää perille, ennen kuin on liian myöhäistä – ennen kuin tästä tulee pysyvä kahle välillemme?”, demoni tiedusteli, haluten varmistaa oliko heidän parempi pitää kiirettä vai voisivatko he matkata aivan rauhassa? Koska jos tästä tulisi kilpajuoksu aikaa vastaan, hän kaappaisi Sokean kainaloonsa ja juoksisi perille jos pakko olisi. Hänhän ei tämän sinetin kanssa aikonut opetella elämään!


// Taas kirjotan työpajalta ja nyt myös sain vahvistuksen tähän sun logiikkaan – tää kirjottaminen lasketaan työks täällä. Laabeloin sen vaan ”Omat projektit” nimen alle niin HOH. Näytän vaan kiireiseltä täs koneel kirjottaes word dokumenttia ni se on hyvä. JA NONI :D Nyt on pissineitsyys sitten viety! En kyl ittekään muista pahemmin kirjotelleen moisia… paitsi joskus ihan alkuaikoina jossain Ivyn kans pelates Black kävi kusella koiramuodossaan. Muistan sen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Nothing is sacred, nothing is safe

ViestiKirjoittaja Agna » 30 Touko 2022, 21:34

Loryen

Haltia tarpoi määrätietoisesti aamupalan ja kuivien vaatteiden tuoman uuden energian avulla eteenpäin pitkin metsäpolkuja. Hän valitsi heidän reitikseen nyt sellaisen tien, jota oli selvästi joskus kuljettu, mutta joka kasvoi kesän lämmössä ja sateissa pitkiä varpuja ja heiniä. Suurimmat kaupparatsut eivät kulkisi tätä tietä pitkin, eivätkä toivottavasti partiotkaan. He eivät kuitenkaan olleet metsän ainoita matkaajia, joten heidän olisi hyvä pysyä tarkkana myös tällaisilla pienillä teillä. Sade ei ollut enää rankkaa ja paksua, mutta tihkutti silti tasaisesti lehvästöjen läpi kulkijoiden niskaan.

Sateenpieksemä otti sitten puheeksi ajan kulun ja kyseli, olisiko heillä kiire matkata Basoon purkamaan lumousta. Loryen hidasti hieman askeltaan selvästi miettien, mutta ei pysähtynyt kokonaan. Hän luki päässään loitsua, jonka olisi ollut määrä muodostaa sinetistä talismaani. Hän muisteli myös, miten kauan taikaesineen annettiin valmistua ennen kuin sen mahtiin saattoi turvautua. Loryen vilkaisi demonia silmäkulmastaan ja pyyhkäisi hiuksiaan korvan taakse mietteliäänä.
"Neljä päivää. Luulen niin", hän vastasi demonille ja käänsi päänsä hetkeksi tämän puoleen lausuessaan mahdollisen aikarajan.
"En tiedä päteekö sama eläviin, mutta kun sinetillä valmistaa lumottuja esineitä, on katsottava kolmen auringon nousu ja todettava esineen voima tulevana yönä kuun loisteessa. Siispä kolme yötä, neljä päivää. Olemme käyttäneet yhden auringonnousun", haltia jatkoi ja katsoi vaistomaisesti taivaalle, mutta aurinkoa ei näkynyt mailla halmeilla. Se oli kietoutunut sadepilviin. Loryen ei ollut tullut ajatelleeksi mahdollista kiirettä, ja oli kieltämättä hyvä, että Sateenpieksemä oli miettinyt asiaa. Se ärsytti naista. Hänen oli helpompi olla demonille vihainen, kun tämä oli hyödytön.

"Ehdimme kyllä perille hyvin, kun jatkamme tätä reittiä. Joki ei voi olla enää kaukana, ja sen jälkeen joudumme nukkumaan parhaassa tapauksessa enää yhden yön, ja ehdimme hyvin illaksi Basoon. Pidämme tauot lyhyinä", Loryen kertoi suunnitelmastaan mustahiuksiselle miehelle, jotta tämän ei tarvitsisi kyseenalaistaa hänen ajanhallintaansa. Lisäksi suunnitelman ääneen lausuminen sai tilanteen kuulostamaan siltä, että nuori nainen oli ajatellut sitä jo alunperinkin. Totta puhuen hän ei oikein uskonut, että moinen aikaraja pätisi humanoideihin tai ylipäätään eläviin olentoihin. Toisaalta hän ei ollut ollut tietoinen siitäkään, että sinetti voisi sitoa yhteen kaksi hengittävää olentoa. Haltia vilkaisi kämmentään, jota peitti rupinen ja punoittava sinetin kuvio.

Äkkiä Loryen seisahtui niille sijoilleen ja ojensi kätensä sivulleen pysäyttääkseen Sateenpieksemän - jälleen huolimatta siitä, millä etäisyydellä hän oli. Hän ei sanonut sanaakaan eikä kuiskinut, sillä keskittyi kuuntelemaan. Pian hän käänsi kasvonsa demoniin lukeakseen tämän kasvoilta, kuuliko hän saman.
"Kuuletko?" hän kysyi niin hiljaa, että metsän ropinassa sana oli melkein äänetön. Hetken Loryen oli varma, että oli vain kuvitellut äänet, ja että ne kuuluivat luonnolliselle metsän kahinalle. Sitten hän kuuli äänen voimakkaampana. Ne kuulostivat askeleilta, toisiaan vasten suhisevilta lahkeilta ja kengänpohjien alle katkeavilta oksilta. Äkkiä hän kuuli vaimean huudahduksen, joka sai hänen niskavillansa ja korvansa nousemaan pystyyn. Nainen käänsi kasvonsa pois päin Sateenpieksemästä ja kohti metsästä kantautuvaa ääntä. Hän hiipi eteenpäin niin hiljaa kuin suinkin, ja asettui kyykkyyn kylki vasten paksua tammea katsoakseen sen aluskasvuston läpi metsään. Ääni tuntui olevan matkalla kohtisuoraan heidän polulleen.

Nuori nainen tunsi verensä hyytyvän katsellessaan näkyä kasvuston läpi: nopeasti arvioituna vajaa parikymmentä miestä - kenties osa naisia? Heidän nahkaiset haarniskansa muistuttivat enemmän hajanaisista suojista koostuvia kokonaisuuksia, ja mikä huolestuttavinta, heidät oli aseistettu. He vasta sateenpieksemiltä näyttivätkin ruokkoamattomissa hiuksissaan ja mutaisine kasvoineen. Epäilemättä ihmisiä, sillä he vaikuttivat vankkarakenteisilta, lyhyiltä ja epäsiisteiltä, joskin Loryen tarkasteli heitä vielä kaukaa. Joukko eteni päämäärätietoisesti kovaa vauhtia heidän polkuaan kohti, muttei vielä ollut heistä tietoinen, sillä heillä oli reilusti etäisyyttä. Nainen vilkaisi kalpeana demonia. Hän ei totisesti halunnut jäädä ihmisjoukon kynsiin, muttei tiennyt, millaisia voimia demonissa piili, tai haluaisiko tämä käyttää niitä.
"Mitä me teemme?" hän kuiskasi ääni pelosta ohuena.

//OIKEIN! Sanoinhan et oli pettämätön logiikka. Hyvä Black, ei pidä pissoja pidätellä. Voi muuten poksahtaa. Trust me, I would know.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Nothing is sacred, nothing is safe

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Kesä 2022, 13:00

Neljä päivää… Luultavasti. Painajaispaimen kohotti kulmiaan pienesti ja vilkaisi haltian puoleen, tuon käydessä kertomaan, ettei oikeastaan ollut varma. Neito tiesi, miten sinetti toimi käytännössä, mutta ei ollut niin varma, miten se toimisi kahden elävän olennon välillä. Ja se tietenkin huolestutti hieman demonia, vaikkei Sethos antanut sen näkyä päällepäin. Hän ei todellakaan haluaisi olla sidoksissa tähän sokeaan koko loppuelämäänsä! Ennemmin hän leikkaisi raajansa irti, kuin eläisi sinetti käsivarressaan. Ehkä hän voisi lahjoittaa leikatun raajansa sitten sokealle, tuo voisi kanniskella sitä ympäriinsä yksinään.
Sethos ei vastannut mitään naisen kertomaan, sokean nyt kertoen matkasuunnitelman ja sen ajan. Demoni ei nähnyt mitään kommentoitavaa siinäkään, vaikka epäili kyllä tiesikö nainen välttämättä mitä oli tekemässä. Pätevältä tuo kuulosti ainakin. Ja vaikka kuinka hauskaa olisi ollut ärsyttää toista kyseenalaistamalla sokean sanoja, päätti Sethos olla hiljaa. Oli liian aikaista moiselle riidanhaastamiselle.

Matka siis jatkui sateisessa, kosteassa metsässä. Että pitikin sattua tällainen reissu sadepäiville. Vaikkei Sethos varsinaisesti välittänyt, oliko kuin uitettu rotta vai ei, olihan se aina mukavampaa matkata hyvässä säässä. Toisaalta auringonpaahteessakaan hän ei olisi halunnut matkata… Joten kaipa hän olisi joka tapauksessa säästä valittanut, oli se millainen tahansa.
Omiin ajatuksiinsa vaipunut demoni pysähtyi äkkiä, kun Sokea kätensä nosti tielle. Koska haltia selvästi oli kuullut jotain, pysyi Sethos hiljaa ja vilkaisi ympärilleen. Hänkin kuuli sen, kenties jopa paremmin, kuin haltia.
Kuuletko?
Sethos nyökkäsi laiskasti, huomasi haltia sitä tai ei. Demonin sitten seuraten sokeaa suojaan, josta kaksikko saattoi vakoilla paikalle pyyhältäviä. Isompi joukko ihmisiä, varustuksesta päätellen eivät sentään armeijan sotilaita… vaikka heitäkin oli kuulemma nähty yhä lähempänä ja lähempänä piilopaikkaa. Mutta tämä sekava joukko taisi olla rosvoja, tai muita vastaavia rettelöitsijöitä. Normaalisti Sethos ei varsinaisesti olisi edes hetkahtanut näystä, mutta nyt kun oli seurassa, mukanaan nuori haltianainen, tunsi Sethos oudon kouraisun sydämessään. Eikä asiaa auttanut, että Sokea vaikutti kaikessa hillityssä eleganssissaan hätääntyneeltä, kysellen jopa, mitä he tekisivät.

Demoni oli hiljaa hetken, pohtien tilannetta, seuraillen mihin suuntaan rosvojoukko oli suuntaamassa. Erittäin epämukavasti heidän suuntaansa ja nuo tulisivat eittämättä joko törmäämään tai vähintäänkin huomaamaan heidät, jos he vain pysyisivät paikoillaan.
”Peitä korvasi”, Sethos aloitti, katsoen hupunkäyttämisen olevan paras vaihtoehto haltiaveriselle. Joskin Sokea oli muutenkin kovin haltiamainen, joten tuskin korvienpiilottaminen fiksumpia henkilöitä hämäisi.
”Poistumme polulta, tule”, Sethos jatkoi, odottaen sen verran, että sokea sai korvansa piiloon, ennen kuin lähti liikkeelle. Pyrkien kulkemaan mahdollisimman huomaamattomasti kauemmas ihmisjoukosta, mutta ei turhaan yrittänyt täysin piilossa pysyä. Ihmisiä oli kuitenkin niin monta, että joku heistä varmasti näkisi heidät, vähintäänkin vilaukselta.
Sethos asetti itsensä kulkemaan haltian ja ihmisten välillä, hyvässä lykyssä nuo huomaisivat vain hänet. Ja hetken vaikutti siltä, että rosvot olivat liian kiireisiä rupatellessaan ja karttaa tutkiessaan, kunnes yksi heistä huomasi kulkijat. Älähtäen äänekkäästi ja osoittaen sormellaan heitä kohti, kuin mikäkin taapero. Ja sitä seurasi muutama muu huudahdus, ihmisten huhuillen huomiota ja käskien heidän pysähtyä.

”Jatka matkaa, tulen perästä”, Painajaispaimen hiiskahti naiselle, pysähtyen itsen sijoilleen ja kääntyen paremmin ihmisiä kohden, antaen näille huomionsa. Siinä toivossa, etteivät kaikki uskaltaneet lähelle tulla. Demonimuodossaan hän pystyisi muutamankin ihmisen teilaamaan helposti, mutta tämä joukko oli liikaa hänelle… Varsinkin, kun mokomat eivät vaikuttaneet ihan toistaitoisilta.
Muutama mies tuli lähemmäksi. Sethos oli avaamassa suunsa, vastatakseen noiden kysymyksiin siitä, ”Ketä” hän oli ja mihin luuli menevänsä. Mutta ennen kuin Sethos ehti mitään passiiviaggressiivista tai flegmaattista vastata, älähti yksi kauempana olevista rosvoista, nainen, osoittaen haltian perään.
”TOINEN PAKENEE!”, Naispuolinen rosvo huudahti, saaden edempänä olevista yhden rosvon yrittämään Sokean perään, ohi Sethosin. Mutta ennen kuin mies siinä onnistui, oli Sethos napannut mokomaa kauluksenremmeistä ja heittänyt komealla kaarella maahan. Siinä vaiheessa oli enää turha edes toivoa tilanteen ratkeavan rauhanomaisesti, kun rosvot kävivät vetämään esiin aseitaan ja kauemmas jääneetkin lähtivät heidän perään.

Sethos tinttasi turpaan toista lähelle tullutta – todennäköisesti murtaen enemmänkin, kuin vain tuon nenän – ennen kuin kääntyi kannoillaan ja lähti juoksemaan Sokean perään. Heidän onnekseen metsä oli sen verran tiheäkasvustoinen, että etäaseiden käyttö ei ilmeisesti käynyt edes rosvojoukon mielessä.
Demoni saavutti sokean helposti, napaten tuota käsivarresta, kun vierelle pääsi. Vetäen tuota ripeämpään askeleeseen mukaansa, valmiina jopa nappaamaan Sokean käsivarsilleen, jos tuo meinasi kompuroida.
Sitä saattoi toki kysyä, miksei demoni vain ottanut tosimuotoaan ja alkanut riehumaan? Siinä missä tiheä metsä haittasi etäaseiden käyttöä, olisi se myös haitannut kookkaan, siivellisen demonin liikkeitä. Mikäli he pääsisivät avarammalle alueelle, kuten joelle, voisi hän harkita tosimuotonsa käyttämistä. Sikäli mikäli henkensä oli hänelle tärkeämpi, kuin tosimuodon piilottelut haltialta…



// Pettämätön oli! JA NYT SIT NE POKSAHDUS JUTUT :DDD EN KESTÄ SUO //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Nothing is sacred, nothing is safe

ViestiKirjoittaja Agna » 17 Kesä 2022, 21:11

Loryen

Sateenpieksemä tuli saman puun juurelle pälyilemään ei-toivottua joukkoa. Haltia tunsi aluksi joka solunsa jännittyvän, mutta demoni jäi lopulta säädyllisen etäisyyden päähän, mikä oli hyvä. Jokin Loryenissa oli tavattoman huojentunut siitä, että demoni näytti ottavan potentiaalisen vihollisjoukon tosissaan. Häntä oli huolettanut, että mies viis veisaisi mahdollisesta vaarasta, tai olisi ehkä jopa tyytyväinen häiriöön. Hänen passiivisuutensa oli jo tehnyt haltiaan lähtemättömän vaikutuksen, eikä kovin positiivista sellaista. Luimistelun sijaan demoni käski häntä peittämään korvansa, ja nainen veti hupun päähänsä vastustelematta. Demoni näytti myös ottavan ohjat jatkon suhteen, eikä Loryen voinut laittaa hänelle vastaan, sillä hän tunsi sydämensä pamppailevan pelosta. Hänen aikaisemmat kohtaamisensa ihmisten kanssa eivät olleet päättyneet hyvin. Siispä hän seurasi korppihiuksisen miehen vierellä, kun tämä kehoitti heitä poistumaan metsän siimekseen.

Nainen tunsi puristavan tunteen kurkussaan, kun vieras seurue alkoi huudella heidän peräänsä. He puhuivat yhteiskieltä, joten olivat kuin olivatkin todennäköisesti ihmisiä. Sateenpieksemä käski sitten Loryenin jatkaa yksin, ja Loryen avasi suunsa ehdottaakseen jotain muuta, mutta hänen mielensä oli tyhjä. Siispä hän jatkoi matkaansa ja yritti olla katsomatta taakseen. Hän huomasi kiristävänsä tahtia, sillä pakokauhu seurasi häntä aivan hänen kintereillään, etenkin nyt, kun hän ei nähnyt kuinka lähellä ihmiset olivat. Kävelyaskel muuttui harppovaksi askeleeksi, joka muuttui vähitellen juoksevaksi askeleeksi, kun Loryen alkoi kuulla takaansa kantautuvia huutoja ja mahdollisesti taistelusta aiheutuvia ääniä.

Reppu ja viitta painoivat naisen selkää, kun hän juoksi tiheiden pensaiden ja korkeiden juurten yli ja pujotteli puiden lomissa. Väsymyksestä ei kuitenkaan ollut tietoakaan adrenaliinin virratessa hänen suonissaan samalla, kun hän kuuli toisten juoksuaskeleiden tavoittavan häntä. Kauhultaan hän ei ehtinyt ajatella, että sinetin pakotus kämmenessä hiipui sitä mukaa, mitä lähemmäksi askeleet pääsivät. Tuntiessaan otteen käsivarressaan hän oli vähällä huutaa ja riuhtaista itsensä irti, mutta huomasi sitten silmäkulmastaan, että kyseessä oli Sateenpieksemä. Nainen ei ollut vielä kertaakaan ollut näin helpottunut demonin läsnäolosta, ja sanaakaan sanomatta he juoksivat kohti jokea meluisa joukko kannoillaan.

Loryen kuuli tutun, suhahtavan äänen vierellään heidän juostessaan.
"Jousiampujia!" hän huudahti demonille, vaikka tämä luultavasti huomasi saman. Onneksi ampujat olivat ihmisiä, sillä muuten he olisivat todennäköisesti jo kuolleet. Ampujia oli korkeintaan kaksi, sillä nuolia oli vähän ja niiden välissä pitkät tauot. Se ei kuitenkaan tehnyt heistä vähemmän vaarallisia, joskin Loryen epäili ihmisjoukon olevan heitä hitaampi. Mikäli he juoksisivat tarpeeksi lujaa, he tavoittaisivat joen ennen kuin ihmiset tavoittaisivat heidät. Kenties ylittäessään he pääsisivät turvaan.

Pian Loryenin ja Sateenpieksemän edessä aukeava joki sai naisen henkäisemään tyrmistyneenä. Sateet olivat tehneet Meinradista vielä entistäkin leveämmän, ja heidän ylityskohtansa näytti olevan virtaukseltaan voimakas. Joen yli johti märistä kivistä ja epämääräisistä, kiville ajaneista uppotukeista muodostuva reitti, johon koski kuitenkin piiskasi jatkuvasti. Tie olisi varmasti äärimmäisen liukas. Loryen pysähtyi miettimään hetkeksi, mutta ei ehtinyt hengähtää kauaa, sillä viisi nopeinta maantierosvoa oli päässyt ulos metsästä heidän laillaan, ja he heiluttelivat veitsiään ja mairittelivat parivaljakkoa luovuttamaan pakonsa. Virneet ihmisten huulilla inhottivat haltiaa. Joen ylittäminen saattoi olla mahdottomuus, mutta kiinni jääminen ja sitä seuraavat asiat olisivat todennäköisesti pahempia kohtaloita, kuin veteen suistuminen. Ensimmäisen ihmisen käydessä päälle haltia veti vedestä itselleen ruoskan, pyörähti huudahtaen alta pois ja kiskaisi maagisen, vetisen köyden ihmisen kaulan ympärille ja nykäisi hänet kohti jokea. Vihollinen kaatui jokeen ja katosi välittömästi sen pyörteiden mukaan. Loryen ei ehtinyt sen kauempaa kauhistella aikaansaannostaan, kun nuoli suhahti jälleen hänen ohitseen. Hänen olisi pysyttävä liikkeellä. Seuraava, huomattavasti kookkaampi mies juoksi häntä kohti. Loryen otti ensimmäiset askeleensa liukkaille kiville, kohti joen toista puolta, ja perääntyi sen verran pidemmälle, että mies oli hyvän matkaa joella hänen mukanaan. Jo valmiiksi voimakkaan veden ohjailuun ei tarvittu monimutkaista magiaa, kun Loryen ohjasi lisää vettä miehen päälle, ja tämä kaatui horjahtaen mahalleen ja pudotti aseensa jokeen. Toisella veden muodostamalla ruoskalla hän vetäisi ihmisen veden syleilyyn, ja tämä katosi pärskähtäen virran mukaan.

Loryen yritti etsiä tuohduksissaan Sateenpieksemää, mutta huomasi sitten loppujenkin ihmisten päässeen metsän reunalle. Haltia viskoi "sillalta" heidän suuntaansa vetisiä tikareita, jotka jäätyivät lentäessään ja saivat siten aikaan enemmän vahinkoa, ja pyrki kiskomaan ruoskillaan veteen liian lähelle jokea uskaltautuneita ihmisiä. Rosvot alkoivat kuitenkin suojaamaan toisiaan veteen kiskotuksi joutumiselta ja suojautuivat luonnon tarjoamien kivien ja pengerten taakse, ja taisteluihin kokematon haltia alkoi väsyä. Loryen unohtui hetkeksi paikalleen valmistautuessaan taistoon uuden sillalle saapuneen ihmisen kanssa, mutta kuuli sitten jälleen inhottavan tutun suhahduksen. Nuoli raapaisi hänen oikeaa olkapäätään, ja sen voima sai hänet pyörähtämään ympäri ja parahtamaan kivusta. Liike riitti naisen tasapainon horjuttamiseen litimärillä, kosken piiskaamilla kivillä, ja hän kaatui, mutta piti vielä käsillään kiinni kiven reunalta. Haltiaa havitellut ihminen juoksi maireasti hänen ylleen ja tarttui häntä hiuksista, jotka päästä pudonnut huppu oli paljastanut. Hänen silmänsä näyttivät vetisiltä ja sisällöttömiltä. Peloissaan siitä, ettei mies tappaisikaan häntä, Loryen kutsui raivokkaasti huutaen heidän ylleen aallon, joka pyyhkäisi molemmat virran mukaan.

Miehen ote kirposi ja hänen purskahtava huutonsa vaimeni jonnekin kosken kuohuun. Sen jälkeen kaikki oli sekavaa. Loryen näki pohjan, osui matkallaan kiveen, joutui hetkeksi viittansa sisään ja ilmestyi sitten pintaan haukkaamaan happea, kunnes painui jälleen pinnan alle. Hänen vaatteensa ja reppunsa painoivat häntä pohjaan kuin kivirekeä, mutta hän kamppaili pysyäkseen pinnalla. Loryen hörppäsi vettä ja pyörähti jälleen virtauksessa niin, ettei tiennyt, miten päin oli. Yhtäkkiä hän tunsi siteen löystyvän silmillään. Solmu oli aukeamaisillaan. Paniikinomaisesti nainen tarrasi siteeseen toisella kädellään, mutta se ei enää pysynyt paikallaan. Hän ei nähnyt mitään. Raivokasta eloonjäämiskamppailua käyden Loryen yritti uida side nyrkissään ja tapaili vapaalla, sinetin polttamalla kädellään jotain, mitä tahansa, johon tarttua kiinni. Yhtäkkiä hänen käteensä osui oksa, ja hän tarrasi siihen kaikilla, vähäisillä voimillaan. Sinetin muotoinen haava oli jälleen auennut, sillä demoni oli jäänyt jonnekin kauas taakse. Vihlova kipu oli järjetön, mutta Loryenin eloonjäämisvietti oli järjettömämpi, kun hän puristi toisella kädellään rystyset valkoisena kallisarvoista sidettään, ja toisella kädellään oksaa, joka sijaitsi ties missä keskellä jokea, ties kuinka kaukana taistelupaikasta. Vesi pyyhki hänen ylitseen jylisevänä ja roiskuvana, mutta sokea haltia näki vain pimeyttä. Haltialla ei ollut aavistustakaan, missä hän oli tai jäisikö hän eloon. Hän tunsi suunsa olevan täynnä vettä ja hänen kasvonsa pysyivät pinnalla vain vaivoin. Minä kuolen hukkumalla, hän ajatteli lohduttomana. Veden syleily olisi kuitenkin arvokkaampi hauta, kuin kuolla ihmisten raiskaamana hylättyyn leiriin. Loryen toivoi, että edes demoni selviäisi joen toiselle puolelle.

//:DDD EN MINÄ MITÄÄN posahdusjuttuja joka käänteessä...
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron