Nothing is sacred, nothing is safe


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Avatar

Hovinarri

Viestit: 2519

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti La Loka 24, 2020 10:51

Nothing is sacred, nothing is safe

//Jatkoa TÄÄLTÄ

Loryen

Päivä oli oletettavasti jo pitkällä. Ympäristö kävi synkemmäksi ja synkemmäksi, eikä se johtunut metsän tiheydestä, vaan siitä että aurinko laski alemmaksi taivaalla, jota parivaljakko ei nähnyt. Pilvipeite oli yhä paksu ja metsäinen maa oli yltä päältä mudassa ja lätäköiden täyttämä. Loryen oli astunut lukemattomia kertoja sääriään myöten upottaviin lammikkoihin, joten hänen jalkansa olivat litimärät. Viitta oli pitänyt pintansa melko hyvin. Hänen selkänsä oli tosin hiestä märkä, joten kuivana hän ei ollut pysynyt viitasta huolimatta. Nainen piti kasvonsa edelleen huppunsa suojissa, sillä ei luottanut metsään edes näin lähellä piilopaikkaa. Suurin osa metsästä oli tätä nykyä haltioiden hallussa kiitos tannersodan, mutta se ei tehnyt siitä turvallista. Kaiken lisäksi sade oli yhä runsasta, ja huppu auttoi häntä pitämään edes korvat kuivina.
Nainen tarkkaili ympäristöään jatkuvasti. Koska aurinko ja tähdet eivät kertoneet ilmansuuntia, täytyi ne määrittää muilla tavoilla. Puiden oksat olivat paksumpia niiden eteläpuolella, sillä ne saivat runsaammin valoa. Puiden ja kivien eteläisellä puolella oli myös runsaammin jäkälää. Nämä olivat perusasioita, jotka todennäköisesti jokainen haltialapsi oppi vanhemmiltaan nuoruudessaan. Loryen ei ollut ensikertalainen metsässä, mutta kieltämättä liikkui siellä paljon vähemmän näinä päivinä, kuin vuosia sitten. Hänen saumaton yhteiselonsa luonnon kanssa ei kenties ollut aivan ennallaan. Lisäksi nyt kun kaikki oli märkää ja harmaata, myös näkeminen oli vaikeampaa.

Loryenin saapas luiskahti jälleen koko mitaltaan mutaiseen lätäkköön, jonka havunneulat ja lehdet olivat näppärästi peittäneet. Hän ähkäisi menettäessään tasapainonsa ja nytkähtäessään jalan mukana kohti maata. Vesipisarat ropisivat hänen nenänpäästään ja huppunsa päältä mättäälle.
"Seis", hän parahti hengitystään tasaten ja ojensi kätensä sivulleen pysäyttääkseen demonin, oli hän millaisella etäisyydellä tahansa.
"Seis. Minä... tarvitsen tauon. Meidän on etsittävä suoja. On myöhä", Loryen myönsi nöyrästi ja suoristautui vedettyään mutaisen jalkansa lätäköstä. Hän suoristi viittansa helmat kuin se olisi auttanut häntä säilyttämään eleganssinsa rippeet. Hän ei viitsinyt katsoa demonin päälle ja yritti olla kuuntelematta, mikäli miehellä olisi kommentoitavaa hänen kestävyydestään. Tottapuhuen Loryenilla oli myös nälkä, sillä hänen pikainen tankkauksensa oli haihtunut kuluneiden tuntien aikana, ja samoin hänen adrenaliininsa. Välillä hän jopa unohti demonin läsnäolon ja keskittyi vain suunnistamiseen, ja demoni oli pysynyt sen verran hyvin kintereillä, ettei hänen kämmenensä ollut reagoinut etäisyyteen.
Pimeä laskeutuisi nopeasti, joten heidän olisi löydettävä jokin kallio, suuri kivi tai hylätty metsänasukin pesä, johon he voisivat asettautua yöksi. Heidän olisi myös pakko tehdä tuli, sillä huolimatta siitä, että he elivät kesää, yöt olivat sateen takia kylmiä.
"Pidä silmällä mitä tahansa, jonka alla voi pidellä sadetta. Jos sen lähettyvillä on kuivaa puuta, sitä parempi. Mikäli ei... kestämme sen." Vakuuttelevat sanat Loryen osoitti kenties enemmän itselleen kuin miehelle.

//Hyvää päivää täältä märästä metsästä haltiat ja demonit, diivat ja varikset, sokeat ja kahden aivosolun tapaukset
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Monarkki

Viestit: 14591

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Marras 05, 2020 2:27

Re: Nothing is sacred, nothing is safe

Sethos


Haltialla oli kartta. Hyvä kaiketi sitten, demonin lähinnä vain tuhahtaessa naisen piikitellessä siitä, ettei uskonut demonin osaavan lukea karttaa. Ja tottahan se oli, ei hän osannut, paitsi niitä yksinkertaisimpia. Mutta eipä hän karttaa tarvinnut osatakseen perille, hänellä oli se eläimellinen suunnistusvaisto ja demoni harvoin löysi itsensä eksyksistä. Ja jos hän eksyisikin, ei hän sitä myöntäisi – hän oli juuri siellä missä pitikin olla.
Naisella tuntui olevan myös suunnitelma matkan suhteen, mikä kuulosti yhtälailla hyvältä. Sentään tuo tiesi mihin mennä ja miten metsässä liikkua, joten he tuskin juoksisivat heti ensimmäisen ihmisten partion jalkoihin. Mokomia kun oli alkanut pyörimään piilopaikan lähettyvillä yhä enemmän ja enemmän, mikä tietenkin huolestutti haltioita.

Joka tapauksessa, matka jatkui, demonin päättäen pitää suunsa kiinni ainakin toistaiseksi ja seurata haltiaa mukisematta. Samalla miettien hiljaa itsekseen miten ihmeessä tähänkin oli taas joutunut. Kaikki tuntui tapahtuneen niin nopeasti… Eikä hän edes tiennyt matkaseuransa nimeä. Ei sillä, että naisen nimellä olisi niinkään väliä hänelle, mutta olihan se kaiketi hyvä tietää jos mokoma päättäisi eksyä tai joutua pulaan, niin olisipahan nimi jota huhuilla.
Omiin ajatuksiinsa uppoutunut demoni ei edes huomannut kuinka pitkään he tarpoivat ja millä vauhdilla, kun haltia viimein käski pysähtyä. Sethos havahtui siihen ääneen, jähmettyen sijoilleen naisen takavasemmalle, haltian nyt kertoessa tarvitsevansa tauon ja että heidän täytyisi etsiä suojaa. Sentään haltia osasi myöntää, milloin voimansa olivat loppu, eikä väen väkisin yrittänyt jatkaa todistaakseen demonille muka jotain. Koska se todistelu olisi loppuepelissä ollut täysin turhaa, ei Sethos välittänyt.
Painajaispaimen katseli ympärilleen hämärässä, hän ei ollut ihan varma missä päin metsää he olivat, mutta silti ympäristö vaikutti tutulta.
”Suoja ja kuivaa puuta tällä säällä… Ihmeitäkö odotat?”, Sethos lopulta avasi suunsa, samalla kun lähti kävelemään, mutta tällä kertaa hän ei seurannut haltiaa. Sen sijaan painajaispaimen kääntyi sivummalle, olettaen naisen ymmärtävän nyt seurata häntä, sikäli mikäli ei halunnut kätensä syttyvän tuleen. Demoni piti tahtinsa kuitenkin rauhallisena, jotta mahdollisesti uupunut haltia pysyisi edes jotenkuten kintereillä. Mikäli haltia yritti hänelle jotain puhua tai saada hänet pysähtymään, ei Sethos vastannut saatikka pysähtynyt käskystä. Demoni jatkoi vain matkaansa, muutaman pienen tovin, kunnes puiden lomasta alkoi näkyä korkea, lähes pystysuora kallionseinämä. Painajaispaimen johdatti haltian aina seinämälle asti, jolloin demonin askel kääntyi kulkemaan seinämänvierustaa, jälleen pienen matkan, kunnes hän pysähtyi pienehkön syvänteen juurelle. Se ei varsinaisesti ollut luola, ennemminkin luonnon muovaama ”katos” kallion seinämässä. Jos tarpeeksi tiiviisti istuisi, mahtuisi sinne ainakin kymmenisen rotevaa miestä sateensuojaan, joten heillä kahdella ei ollut ongelmaa saada itseään ja mahdollista leiritulta mahtumaan sen suojaan. Korkeutta tällä syvänteellä oli melkein kaksi metriä, joten haltia tuskin päätänsä löi sen epätasaiseen kattoon, mutta Sethosin piti olla varovaisempi.

”Suojasi”, Sethos avasi jälleen suunsa, katsellessaan yllättäväkin kuivana pysyneen syvänteen suuntaan, ”Odota tässä. En mene kauas”, demoni jatkoi, ennen kuin lähti jälleen liikkeelle, kadoten hetkeksi lähimetsän tuntumaan – ellei haltia sitten päättänyt häntä seurata. Tuulen ansiosta sade ei ollut kastellut ihan kaikkea kallionseinämän tuntumassa läpimäräksi, joten sieltä täältä painajaispaimen löysi kuin löysikin kuivia tai suhteellisen kuivia risuja ja keppejä, isompia oksia, heinää ja kaarnaa sytykkeeksi. Tuskin siitä koko yötä kestävää nuotiota saisi, mutta näin alkuunsa se varmasti kelpaisi.
Jahka sylinsä oli saanut täyteen kaikkea mahdollista, mikä voisi syttyä ja palaa pidempään kuin pari sekuntia, suuntasi painajaispaimen takaisin syvänteelle. Ja syvänteelle saapuessaan Sethos kantoi tulitarpeet sen suojiin, laskien syrjemmälle näin alkuunsa.
”Sen kuivempaa ei löydy”, Sethos ilmoitti, ennen kuin hakeutui syrjemmälle niin haltiasta kuin tulentekotarpeista. Hänhän ei nuotiota sytyttäisi – lähinnä siksi ettei osannut.


//kehtaatkin jättää deez nuts vitsin edelliseen peliviestiin en kestä. Kahden aivosolun mies on saapunut, eikä kestäny taas hävettävän kauan mutta vetoan siihen että elämä //
Avatar

Hovinarri

Viestit: 2519

Liittynyt: Pe Kesä 06, 2008 11:32

Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Viesti To Marras 05, 2020 10:27

Re: Nothing is sacred, nothing is safe

Loryen

Demoni ei selvästikään ollut yhtä toiveikas sen suhteen, ettäkö he löytäisivät suojaa tai sytykkeitä lainehtivasta korvesta. Haltia oli niin väsynyt, ettei jaksanut väittää vastaan miehelle. Sen sijaan hän kurtisti kulmiaan huppunsa suojissa ja nipisti huulensa yhteen, ettei olisi vääntänyt kasvojaan kuvaamaan ärtymystään. Sateessako mies sitten haluaisi yöpyä? Loryen ei ollut vielä valmis jatkamaan matkaa, ja oletti, että mies seisoskelisi pahantuulisena varjona hänen vierellään sen aikaa, kun hän keräilisi itseään. Yleisen toimettomuutensa sijaan palavasilmäinen korppi lähtikin kuitenkin yhtäkkiä johdattamaan meitä, ja nainen seurasi hiljaa perässä, sillä ei keksinyt mitään sanottavaa. Hän oli kertakaikkisen puhki, eikä hänessä ollut enää rahkeita suunsoittoon. Olisi parempi pysytellä hiljaa ja laittaa saapasta toisen eteen, ettei demoni joutuisi kommentoimaan hänelle, kuinka hän jäi jälkeen. Toisaalta haltia olisi se osapuoli, joka huomaisi heidän kasvavan välimatkansa ensimmäisenä. Onneksi demonin vauhti oli hidas, sillä ajatellessaan istuutumisen mahdollisuutta Loryen tunsi yhtäkkiä kaikki särkevät lihaksensa paljon voimakkaammin, kuin heidän monta tuntia kestäneen matkansa aikana. Haltia ei välittänyt kysyä, minne mies johdatti häntä - kenties hän halusikin kävellä vielä kotvan, jos oli todella todennut, ettei tältä alueelta löytyisi pätevää suojaa. Nainen ei myöskään ollut aivan varma, oliko demoni myöntynyt hänen pyyntöönsä tauosta.

Loryenin ilme kirkastui hieman, kun he lähestyivät kallioseinämää. Se ei ollut näkynyt hyvin siihen paikkaan, jossa he olivat äsken seisoskelleet. Puut olivat Cryptissä valtavia, varsinkin näin syvällä metsässä. Lisäksi ilma oli syvän harmaa sateesta ja aurinko oli todennäköisesti jo hyvin matalalla jossain pilvien takana. Oli siis hämärää, näkyvyys oli huono ja puusto tiheää. Loryen oli kirinyt hieman lähemmäksi tasaisesti tarpovaa miestä, ja totesi nyt, että pidemmän takana oli hyvä pidellä sadetta. Kenties heidän olisi pitänyt kulkea alkumatkakin näin päin, niin demoni olisi voinut toimia tuulenhalkojana. Se ei toki olisi auttanut suunnistamisen suhteen, sillä Loryen tarvitsi avaraa näkymää tietääkseen, missä he olivat. Tällä hetkellä asialla ei ollut väliä. Kenties sade hellittäisi hetkeksi huomenna. Kenties ei.
Loryen hätkähti miehen avatessa suunsa, ja huokaisi sitten helpotuksesta huomatessaan syvänteen. Loryen asteli katoksen suojiin ja laski repun selästään - se oli ollut hänen viittansa päällä jo jonkin aikaa, sillä hänen oli täytynyt lukea karttaa kahdesti, eikä hän ollut vaivautunut rimpuilemaan viittansa kanssa uudelleen. Demoni käski häntä odottamaan suojassa sillä välin, kun hän tekisi toimituksiaan muualla. Loryen jäi katsomaan miehen perään kun tämä katosi puiden lomiin. Ehkä hänen pitäisi heittää vettä, mikäli demoneilla oli tarvetta moisiin inhimillisiin toimituksiin. Nainen kääntyi siveellisesti kasvot toiseen suuntaan ja istahti sitten alas. Istahduksen myötä hänen jalkansa ja selkänsä tuntuivat siltä kuin ne olisivat katkeamaisillaan. He olivat kävelleet varmasti kilometrikaupalla.

Nainen korjasi silmillään olevaa sidettä sillä välin kun demoni oli poissa, ja sitoi sen uudelleen. Olennon ollessa läsnä hän ei uskaltaisi tehdä sitä, sillä toisinaan lumotut esineet vetivät puoleensa epärehellisyyttä, eikä Loryenilla ollut varaa luopua silmistään. Paljon pidempään Loryen ei ehtinyt mietiskellä muuta, kuin kivistäviä raajojaan, kun demoni jo kotvan kuluttua palasi ja naisen yllätykseksi laski sylistään kuivan näköisiä tulentekotarpeita maahan. Häkeltyneenä Loryen nosti peitellyn katseensa mieheen, joka mutisten vetäytyi kauemmaksi hänestä.
"Kiitos", nainen vastasi, kenties ensimmäistä kertaa lempeästi. Ensimmäistä kertaa häntä myös harmitti, ettei hän voinut puhutella tätä olentoa nimeltä, sillä tämä oli nimenomaisesti pyytänyt häntä odottamaan suojassa sillä välin, kun itse etsi sytykkeitä kosteasta lähimaastosta. Ehkä mies oli nähnyt hänen väsymyksensä päälle päin ja ottanut sen todesta. Tai sitten tämä oli ajatellut, ettei Loryen olisi ollut kuin tiellä oksien etsiskelyssä. Yhä kytevästä ärsytyksestään huolimatta Loryen myönsi itselleen, että se oli joka tapauksessa ajattelevaisesti tehty. Se teki hänen olonsa hieman paremmaksi. Hän ei kuitenkaan osannut ilmaista kiitollisuuttaan sen selkeämmin, eikä tiennyt, olisiko demoni välittänyt siitä. Sen sijaan hän kaivoi maahan matalan kuopan käsillään ja asetteli sytykkeet sen pohjalle järkevästi, josko reunat hieman suojelisivat kipinöitä tuulelta ja kosteudelta. Sen jälkeen hän otti repustaan piikivet ja alkoi hinkata niitä yhteen.
"Tässä ei pitäisi mennä kauaa", hän totesi sateenpieksemälle vaitonaisesti pitääkseen kiusallisen hiljaisuuden loitolla. Jostain syystä se olisi kiusallisempaa nyt, kun he olivat aloillaan.

//HAH deez nuts jäi sinne elämään. Sulan semi avuliaalle Sethosille. Elämään voi aina vedota, koska elämä
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 1/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar

Monarkki

Viestit: 14591

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Tammi 12, 2021 1:27

Re: Nothing is sacred, nothing is safe

Haltia päätti jopa kiittää häntä, äänensävyllä joka kieli naisen olevan oikeasti kiitollinen vaivasta, jonka demoni päätti tehdä tuon eteen. Olihan se mukavaa, vaikkei Sethos kiitosta olisi tarvinnut. Hänelle riitti, ettei neito mäkättänyt tyhjästä ja he voisivat asettua lepäämään mahdollisimman nopeasti ja mukavasti. Joten oli helpompi, että hän oli käynyt hakemassa polttopuut, sen sijaan että he olisivat yhdessä rämpineet pitkin lähimaastoa niitä etsimässä – tai no, mistä Sethos tiesi, josko haltia olisi onnistunut löytämään polttopuuta helpommin mitä hän.
Joka tapauksessa, painajaispaimen kävi istumaan syvänteen varjoisimpaan nurkkaan seurailemaan, kuinka haltia kävi tuumasta toimeen, käyden sytyttelemään leiritulta heille lämmikkeeksi. Tai lähinnä itselleen, Sethos ei niinkään tarvinnut lämpöä saatikka valoa, jota tuli toisi, mutta olihan se toisaalta mukavaa.

Demoni olisi ollut myös tyytyväinen hiljaisuuteen, mutta haltianeito päätti sen rikkoa syystä tai toisesta. Kaiketi se tuntui kiusalliselta naiselle, vaikkei sosiaalisesti kömpelö painajaispaimen voinut ymmärtää miksi. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään haltialle, hymähtäen vain pienesti tuon ilmoitukseen. Antaen sen hiljaisuuden roikkua heidän yllään hetken, samalla kun märät vaatteensa valuttivat vettä maahan demonin ympärille.
”Joten, sideharsosta huolimatta sinä näet ympärillesi?”, Demoni aloitti, kysymyksen ollen lähinnä retorinen, ”Liikut ja toimit turhankin varmasti ollaksesi täysin sokea”.
Jos haltia halusi pitää hiljaisuuden poissa, voisi Sethos kyllä auttaa siinä. Loppupeleissä mikään, mitä nainen kertoisi, ei olisi hänelle tärkeää… mutta toisaalta oli demonilla myös oma utelias puolensa. Ei hän kuitenkaan yöuniaan menettäisi, mikäli ei saisi vastausta kysymyksiinsä.


// Deez nuts on nyt ikuistettu foorumille. Sethos on silleen ”No anna kun autan mut en tee tätä sun tähden. Baka” //

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö