Kohtaa minut, levoton

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Re: Kohtaa minut, levoton

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Maalis 2022, 09:14

Puoliverinen liikahteli pienesti paikoillaan, odottaessaan vastausta kysymykseensä. Yön yli mättäillä levänneet vaatteet eivät valitettavasti olleet kovin lämpimät, saatikka sitten kuivat. Olo oli kahta kurjempi kiitos sen.
Mutta, Levä setä ei ajatellut kävellä Tapiwaan asti. Sen sijaan hän oli ajatellut kohteliaasti kysyä kyytiä hevosenselässä. Olisihan se pitänyt arvata – vai olisiko sitä pitänyt jopa tarjota? Turhauttavinta tilanteessa lieni se, ettei Alfilla ollut yhtäkään hyvää syytä kieltäytyä moisesta.
”Et sitten ruikuta, jos tiput ratsailta”, Puoliverinen lähes murahti, antaen näin ”nätisti” suostumuksen keijuhaltialle nousta ratsaille kanssaan. Joten, sen enempiä vitkastelematta Alf kääntyi ratsun puoleen, hevosen vain laiskasti liikutellen korviaan, odottaessaan liikkeelle lähtöä. Vaikka olikin puolikuntoinen ja väsynyt, pääsi puoliverinen hypähtämään ratsaille sen suuremmitta ongelmitta. Ratsu kävi askeltamaan sijoillaan sivulle ja pian ympäri, ollen jo valmis lähtemään liikkeelle, mutta Alf ohjasi sen vielä pysymään paikoillaan. Mitään sen suuremmin sanomatta vanhemmalle miehelle, kävi Alf ojentamaan toisen kätensä Levon puoleen auttaakseen tuon ratsaille.

Ja jahka keijukainen oli saatu ratsaille puoliverisen taa, kävi Alf kannustamaan ratsun liikkeille.
”Jos pystyt, pujota se ketju satulalaukkuun talteen…”, Puoliverinen kehotti Levolle, keskittäen katseensa lähinnä menosuuntaan. Vaikka tuskinpa ratsu tarvitsi toista silmäparia katsomaan, ettei törmäisi mihinkään.
”… Kylässä kukaan, edes matkakumppanini, eivät tiedä kirouksestani”, Puoliverinen aloitti pian pienen hiljaisuutensa jälkeen, antaen ratsun kävellä rauhassa käyntiään eteenpäin, ennen kuin harkitsi vauhdin nostamista. Jahka he pääsisivät arojen reunalle ja ratsu saanut raajansa verryteltyä, voisivat he nostaa vauhtia.
”Arvostaisin, että he pysyvät tiedottomina. Joten jollet halua, että suolistan sinut Tapiwan muurin koristeeksi, suosittelisin pysymään asiasta vaiti”, Jälleen kovin kauniilla tavallaan Alf kertoi toiveensa pitää ihmissudenkirouksen salaisuutena. Ehkä uhkailu ei ollut kovin ystävällinen veto tähän väliin, mutta ei pukinparta itselleen voinut mitään. Kenties yöllinen verenhimo oli myös vielä tiedostomatta pinnalla, vaikkei Alf kyllä myöntänyt tarvetta repiä ja raadella ketään hengiltä…


// HITTED. Nyt herää kysymys pelataanko me näillä jotain rupattelua vielä pitkäänkin vai aletaanko taputteleen tää osa pelistä loppuun ja siirrytään pelaan Cardean kans kolminpelii?
EI OO SULAA VIELÄ FFS JA tääl on sika liukasta. työpajan piharappusis on tänää kaatunu jo kaks henkilöö ja joku tais mennä pahemminkin nurin sos. En halua kaatua. Levo rauhotu, oot liian vanha tommoseen. JA NYT SÖLKJDFÖLJESJFSÖ. Aslak delivers. Ruehar naama punasena haluaa vaan itkeä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14808
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Kohtaa minut, levoton

ViestiKirjoittaja Agna » 15 Maalis 2022, 20:54

Levo

Nymfisen haltian iloiseksi yllätykseksi Alf antoi hänen nousta ratsunsa selkään. Vanhus oli kyllä aavistellut, että nuorukaisella tuskin olisi rahkeita laittaa häntä kävelemään, sillä se olisi hidastanut hänen pääsyään Tapiwaan merkittävästi. Toki mies olisi voinut kannustaa hevosensa laukkaan ja jättää lepidoptan nielemään pölyä, mutta ilmeisesti hän ei ollut aivan niin röyhkeä. Levo hymähti hyväksyvästi Alfin uhkaukselle ja odotti, että tämä pääsi kiipeämään kyytiin. Nuorukainen suoriutui ratsaille nousemisesta yllättävänkin nopeasti, joten kenties hän ei ollut saanut päähänsä aivan sietämätöntä iskua. Niin oli hyvä. Levo seurasi esimerkkiä ja nosti toisen jalkansa jalustimen viereen ponnistaakseen hevosen selkään, ja hämmästyksekseen sai avukseen Alfin käden. Hän tarttui tarjottuun apuun ja lehäytti siipiään kevyesti avittaakseen itsensä Alfin taakse mahdollisimman vähällä vaivalla, säikäyttämättä ratsua.
"Kiitos", hän vastasi kohteliaasti Alfin auttavaan käteen ja asetteli itsensä paremmin satulaan. Hän joutuisi kannattelemaan siipiään hevosen takamuksen yläpuolella etteivät ne lepattaisi takajalkojen tiellä, mutta ainakin he tulisivat olemaan värikäs näky nousevan auringon kajossa.

Alf pyysi haltiaa siirtämään ketjun satulalaukkuun, ja vanha mies teki työtä käskettyä, sulloen ketjun laukkuun parhaansa mukaan sen erityisemmin laukun sisältöä tutkiskelematta. Levo ei viitsinyt vaivata Alfia pitämällä hänestä kiinni, joten hän lepuutti käsiään jalkojensa päällä ja puristi jaloillaan hevosen kylkiä. Hän voisi tarrata puolihaltiaan sitten jos matkasta tulisi liian töyssyinen. Alf jatkoi pian kertomustaan kirouksestaan, sekä siitä, ettei kukaan Tapiwassa tiennyt hänen kärsivän muodonmuutoksista. Eivät myöskään he, joiden matkassa hän matkusti. Levon ei tarvinnut koskea mieheen aistiakseen, että hän puhui totta - hänen varsin kärkäs ilmaisunsa piti siitä huolen. Joskin Alfin huoli oli turhaa, sillä Levon huulet olivat sinetöidyt. Hän ei välittänyt puuttua tuntemattomien välisiin salaisuuksiin tai välienselvittelyihin - hän vain hoiti potilaitaan, ja tämän potilaan osalta hänen työnsä olisi tehty, kun tämä pääsisi turvallisesti kylän porteista sisään. Kenties olisi sopivaa myöskin varmistaa, ettei hänen päänsä sisälle vuotanut verta tai muita ikävyyksiä, mutta se selviäisi jo tämän matkan aikana.
"Ei hätää, Alf. Salaisuutesi kulkee mukanani hautaani asti. Siispä mikäli kohtaamme kysymyksiä, lienee parasta kertoa, että löysin sinut humaltuneena metsästä, ja halusin saattaa sinut kotiin", Levo ehdotti sitten koruttomasti. Tarina ei kenties miellyttäisi Alfia, mikäli hän välittäisi imagostaan, mutta se olisi todennäköisesti kaikkein uskottavin tarina ottaen huomioon miten kauas mies oli päätynyt kylästä, ja miten riutunut hän oli. Mikäli Alfilla olisi parempi ehdotus, hän oletettavasti kertoisi sen kyllä. Eikä varmasti kainostelisi asian suhteen.

Eriskummallinen parivaljakko jatkoi matkaansa halki aamun kohti Tapiwaa. Vaikka Levo alkuun ajattelikin vaalivansa matkakumppaninsa mielenterveyttä pysyttelemällä hiljaa, hän ei voinut olla mainitsematta tärkeitä puulajeja, harvinaisten lintujen lauluja, sesongille ominaisia yrttejä ja marjoja tai Tapiwan sotilaallista historiaa aina kun jokin näistä asioista tuli matkan aikana ajankohtaiseksi.

//Siirrymme kohti Tapiwaa next joten siellä nähään! Sos toivottavasti ei käynyt pahasti siellä rappusissa kuitenkaan :c mut onneks kohta plussakelit! Ehkä kuukauden päästä!
Levon mielestä ikä on vain numero, samoin kumppanien määrä. Aslakin delivery service. Ruehar voi mennä Carmelin ihastuttavien naisten lohdutettavaksi ja ne voi tarjoilla sille sabuskaa.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2580
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: Kohtaa minut, levoton

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Maalis 2022, 08:55

”Ei, ei humaltuneena!”, Alf sähähti keijusedälle, vilkaisten olkansa yli, ”sanotaan… puolikuntoisena…”, hän lisäsi, haluten jättää sen tarkoituksella epämääräiseksi. Hän kyllä keksisi sitten paremman valheen jos enemmän piti selitellä, mutta nyt sai luvan kelvata se selitys, että Alf oli ottanut turpiinsa mystisellä tehtävällään ja tämä keijukainen oli päättänyt auttaa häntä.
Mutta sen pahemmin turisematta, kaksikko kävi matkaan kohti Tapiwaa…


// TO THE TAPIWA pistin vielä tähän tämmösen lopetuksen. Peli jatkuu TÄÄLLÄ.
Ja sos nyt, Ruehar ei uskalla mennä Carmelin nättien naisten puheille kyl. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14808
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron