Vahinkoja sattuu..

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Dogster » 20 Joulu 2009, 16:15

Splinter

No heräshän se! Poika virnisti pahoittelevasti samalla, kun Hun-Tra kokeili hänen kättään... Hän nytkähti lähes huomaamattomasti, kun liskomiehen sormet osuivat kipeään kohtaan. Paranemisvaihe sattui jostain syystä aina eniten... Poika nyökkäsi vastaukseksi, ja pidätti henkeään. Kohta sattuisi, kohta sattuisi, kohta NAPS! "Au!", poika ulvahti, vaikkakin yrittikin pitää äänen sisällään. Hän nielaisi vikinät alas kurkustaan, ja katsoi sitten Hun-Traan pahoittelevasti.
"Anteeksi, yritin olla huutamatta...", hän sanoi sitten pää hartioiden välissä.

"Nooh, Jackilla nyt vaan sattuu olemaan aika... erikoinen huumorintaju.", poika myönsi, ja virnisti pahoittelevasti. Minkä koira luonteelleen voi?
"Hän on muutenkin hieman erikoinen, mutta luotan häneen. Hänellä on ollut muutamakin hyvä mahdollisuus tappaa minut, ilman että jäisi kiinni, mutta jostain syystä päästää minut aina menemään... Vaikka riskeeraakin oman nahkansa siinä sivussa.", velho puolusti ystäväänsä... Vai pystyikö tuota ystäväksi sanomaan? Hurttaa joka oli yrittänyt tappaa hänet? Tosin se sama "hurtta" oli myöhemmin auttanut... Taisi olla samaa vikaa kuin hänessä, silloin kun Tooru pääsee valoilleen.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Akselmo » 20 Joulu 2009, 16:38

Hun-Tra

"Ei kait tuossa voi muuta tehdä kuin huutaa, älä suotta ole pahoillasi." Hun-Tra sanoi. Kaikenlaisia kummajaisia sitä kummiskin liikkuikin täällä. Outo huumorintaju.. Ja pah! Tuossa tyypissä oli jotain muuta, mutta Hunu jätti asian sikseen. Eihän se edes hänelle pahemmin kuulu. "Minä en kyllä tuohon tyyppiin voi luottaa. Ainakaan enää." Tara sanoi. Hän oli herännyt kun Splinter oli ulvaissut. "Toivottavasti hän ei paljasta missä olemme. En haluaisi jakaa samaa kohtaloa kuin isäni." Hun-Tra sanoi. "Mutta niin.. Lapsihan meille on tulossa. En tiedä tarkkaa aikaa tai muuta, mutta joskus kuitenkin. Ja päätettiin että sinä saat keksiä nimen." Hunu hymähti. "Ei tarvitse nyt heti keksiä, eikä ole pakko, ei tietenkään. Mutta saat keksiä ja jos se on sopiva meistä myös niin otamme sen."
Hun-Tra käveli sitten ovelle ja kurkkasi pihalle. Ei ketään. Vain jalanjälkiä mutta ne meni poispäin. Hunulla putosi kivi sydämmeltä. Toivotaan vain kaikki örrimörriäiset sun muut hihhulit pysyvät poissa. Hun-Tra asteli telttaan takaisin ja kysäisi Splinteriltä "Haluatko jotain ruokaa tai..?"
Akselmo
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 20 Joulu 2009, 17:03

Splinter

Splinter hymähti pienoisesti. Kai sitä sai huutaa, jos sattui, mutta... Kun hän yritti aina esittää vahvempaa mitä oli, ettei kaikkien tarvitsisi olla enää huolehtimassa hänestä. Hän ei ollut tottunut huoleen, eikä edes halunut aiheuttaakaan sitä. Hän vain ei aina tullut ajatelleeksi sitä...
"Jack ei ole sellainen.", poika puolusti kaveriaan, kun ajattelivat tuon paljastavan, missä he olivat... Poika mutristi huuliaan. Okei, hännen arvostelukykynsä ei ollut kaikkein parhain, mutta ulkonäkö petti monen henkilön kohdalla! Hun-Traakin olisi voinut luulla verenhimoiseksi pedoksi, mutta sen sijaan tuo olikin mukava heppu!

"No voi räkä...", velho mutisi hiljaa, kun kuuli mitä hänen pitäisi tehdä... Valita nimi lapselle. Hän ei ollut hyvä tälläisessä, ainakaan hän ei uskonut niin.
"Pitäisi ensin tietää, onko se tyttö vai poika?", hän mutisi, ja hieraisi niskaansa. "Miino... Meeko... Miine?", poika ehdotti loppuun, tosin hän naurahti sitten.
"Olen niin väsynyt, ettei ajatus kulje.", hän virnisti pahoittelevasti, haukotellen sitten. Olihan hän nukkunut juuri kokopäivän, mutta sen jälkeen joutunut rämpimään lumessa aikamoisen matkan.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Akselmo » 20 Joulu 2009, 17:19

Hun-Tra

"Toivotaan ettei ole." Hunu sanoi kun Splinter puolusti Jackia. "Mutta minun mielestäni olisi silti viisasta jo pakata ja vaihtaa paikkaa. Olemme olleet tässä kohti jo viikon. Jos joku on huomannut meidät niin sen olisi helppo tulla tänne takaisin. Voithan auttaa meitä muutossa? Vai jatkatko matkaa jonnekin?" Hunu kysyi Splinteriltä.
Kun Splinter luetteli nimiä, Taraa nauratti kovasti. "Meeko.. Hah! Kuulostaisi aika oudolta. Nimen pitää olla jotenkin.. Hmm... Liskomainen? Tuo kuulostaisi enemmän koiranpennun nimeltä, ei millään pahalla." Tara sanoi.
"Mutta nukutaan ensin.. Mekin olemme väsyneitä. Taraa väsyttää raskaus, minua väsyttää metsästys. Tara pisti jo pitkällensä ja Hunu oikaisi myös itsensä Taran viereen. Hun-Tra osoitti jonkinmoista säkkiä. "Tuolla on yksi ylimääräinen makuupussi. Tara sai sen tänään valmiiksi, se on lapsellemme sitten. Saat nyt käyttää sitä." Hunu sanoi hymyillen ja painoi sitten silmänsä kiinni. "Hauska nähdä taas, Splinter." Hunu kuiskasi juuri ennen kuin nukahti.

//Prepare to jump in time.. TO THE MORNING! :D
Akselmo
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 20 Joulu 2009, 17:46

Splinter

Splinter haukotteli uudestaan, ja painoi päätään harteiden väliin. No ei sitten, jos nuo eivät uskoneet häneen. Hän kuitenkin luottaisi Jackiin, ja sillä selvä! Siinä ei muiden mielipiteet auttaneet, hänen päätään ei käännetty silloin kun hän päätti jotain tehdä, tai oli jostakusta jonkin mielipiteen tehnyt! Ei se ollut niin yksinkertaista, ehei. Onneksi hän oli sen verran luottavainen, ettei tehnyt kaikista ensinäkemällä "verenhimoisia tappaja hirviöitä". Kysymykseen poika nyökkäsi.
"Voin kyllä auttaa, mutta minun olisi varmaan parasta lähteä jo kotia päin huomenna...", poika mutisi unisena, ja mönki sitten makuupussin sisään. Lämmintä~ Ennen kuin poika huomasikaan, hän nukkua tuhisi kuin pieni murmeli...

Aamu tuli, mutta velho edelleen nukkui. Tuo nukkuisi varmaan pitkälle päivään, ellei joku herättäisi häntä, mikä olisi ehkä järkevintä. Tosin hän nukkui, koska halusi parantua nopeasti. Auringon säteet levisivät puide oksien yläpuolelle, värjäten lumen joka peitti telttaa lämpimän punaiseksi... Aamunkoitto kauneimmillaan talvipakkasella.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Akselmo » 20 Joulu 2009, 20:03

Hun-Tra

"Hoaaah." Hunu haukotteli. Splinter näytti vielä nukkuvan. Tara nukkui myös. "Taraa.." Hunu sanoi hiljaa ja ravisteli tuota. Tara ei meinannut herätä, mutta Hun-Tra nuolaisi Taraa poskesta niin hän pomppasi ylös. "Mitä ihm.." Tara sanoi mutta huomasi sitten Hunun hihittävän. "Jaaaa." Tara sanoi nauraen. "Aletaan kohta pakkaamaan että saamme muutettua. Annetaan Splinterin silti ensin nukkua vielä jonkin aikaa, uni parantaa haavat. Ajatteles, kohta meidän lapsi tuhisee vieressämme samalla tavalla.." Hunu hymähti. Tara nuolaisi Hun-Traa poskelta.

Vähän myöhemmin, Hun-Tra potkaisi hiljaa Splinteriä että tuo heräisi. "Hei ja hyvää huomenta, nyt ois aika herätä." Hunu sanoi.
Akselmo
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 21 Joulu 2009, 13:10

Splinter
Splinter oli juuri näkemässä unta veljestään ja se uni katkesi, kun joku potkaisi häntä.
Vielä pari minuuttia, tuo mutisi hiljaa, ja käänsi kylkeä. Tosin ei hän saanut enää unta. Hän nousi hiljaa ylös ja katsoi Hun-Traa väsyneesti.
Oliko pakko? Näin hyvää unta, kerrankin., hän valitti samalla, kun hieraisi silmiään. Väsytti Mutta totteli silti, nousi ylös, ja yllätys yllätys- pisti Jackin antaman takin päälleen. Pitkä ja musta takki oli varma valinta kylmää vastaan. Hän nappasi vielä jonkin asteen kaulahuivin, ja kipitti sitten pihalle, vaikka nukkumaan hän olisi halunnut jäädä. Loukkaantuneena hänestä ei olisi varmaan paljoakaan apua, mutta ainakin hän yritti pysyä pois tieltä.
Sano jos voin auttaa., hän vielä totesi Taralle, ja katsoi sitten telttaa päin. Tosin ei minulla ole kuin yksi käsi jolla auttaa

[[Plääh, ihan pätkä... Koulun kone käytös >.<]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Akselmo » 27 Joulu 2009, 16:16

Hun-Tra

"Ei sinun tarvitse auttaa sittenkään.." Hun-Tra sanoi. "Voit lähtä jo kotiisi jos haluat. Me kyllä pärjäämme kaksistaankin." Tara hymyili.
Hun-Tra alkoi purkamaan teltan kannattimia. Ensin hän kuitenkin viskoi lumen päältä pois. Tara otti kaikki makuupussit sun muut kantamuksiinsa ja auttoi sitten Hunua purkamaan teltan kokonaan. Hun-Tra otti suurimman osan tavaroista ja laittoi telttakankaan reppuunsa kiinni. Teltta oli purettu pian.
"Noniin, me tästä lähdemmekin etsimään toista paikkaa. Jos tulee asiaa niin huuda meikäläistä metsän laidalta." Hun-Tra sanoi Splinterille. Tässä he kait eroaisivat, riippuu vain siitä mitä tuo pikkuvelho oli mieltä.

//Kait tämä peli oli täs, kiitos ^^
Akselmo
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 30 Joulu 2009, 19:04

Splinter

Splinter nyökäytti päätään. Selvä, hän lähtisi… Takaisin kotiin. Poika hymähti pienesti. Hänenhän piti palata kylään vasta keväällä…
”Tulen käymään sitten, kun keksin nimen… ellette ehdi keksimään omaa nimeä sitä ennen.”, hän naurahti, ja kallisti hieman päätään. Tosin hänen pitäisi vaihtaa takkiaan, mikäli halusi pitää Jackin pois ongelmista, itsestä puhumattakaan. Poika kävi vielä pikaseen teltassa, vaihtoi takin, ja laskotti mustan takin piiloon reppuunsa. Sitä ei saisi löytyä!
”Nähdään Hunu, Tara.”, hän vielä sanoi, kun sai repun selkään. ”Nähdään vielä!”, hän huikkasi, ja lähti kävelemään yksin valkoiseen metsään… Tai melkein yksin, olihan hänellä Tooru seurana.

[[Plääh, tyngistä tyngin lopetus <_< Mut kiitus pelistä, toivottavasti nämä kaksi tapaavat viel ^^]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Edellinen

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 9 vierailijaa

cron