Taistelun tauottua

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Taistelun tauottua

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 14 Loka 2009, 19:51

//täältä jatkuu, enemmän tai vähemmän... 8D Suskari ja John tänne, siis.//

Kherdin

Päivä jatkoi aurinkoisena porottamistaan, tavoittaen auringonsäteillään lähes kaiken metsän suojassa liikkuvan, välittämättä siitä, halusiko tuo liikkuja tulla tavoitetuksi. Useimmille olennoillehan moinen sopi mainiosti, mutta jotkin olennot oli vain luotu pimeyteen. Yöeläimet, vampyyrit - ja drowhaltiat. Ja epäonnekseen Kherdin sattui olemaan drowhaltia, jolla oli ongelmia jo ilman auringon silmiä häikäisevää vaikutusta.
Kyllä hetkessä oli hyviäkin puolia, Kherdinhän oli elossa. Ainakin toistaiseksi. Hän oli äskettäin ottanut yhteen erään ihmisen kanssa, eikä ollut säästynyt taistelusta vammoitta. Syitä tuohon oli monia. Kherdinin virheet, vastustajan taitavuus, ja auringonpaiste, joka vahingoitti haltian herkkiä silmiä.

Musta haltia oli kuitenkin enemmän huolissaan kyljestään kuin silmistään. Vaikka aurinko haittasi hänen näkökykyään ja sai pidemmän päälle silmät kirvelemään, kylki oli vahingoittunut pahasti saadessaan taistelussa useita osumia. Siinä tuntui kipua aina kun se joutui venymään, sekä Kherdinin tehdessä äkillisiä liikkeitä. Ja kun otti huomioon, että drowhaltia yritti liikkua mahdollisimman hiljaa ja sulavasti varjosta varjoon, tuo joutui tekemään monia nopeita pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä useinkin. Hänellä ei vain olisi varaa toiseen yhteenottoon, joten oli paras yrittää pysyä poissa mahdollisten vastustajien näköpiiristä, kun kerran näköaistikaan ei toiminut. Vastustajien havaitseminen näet vaikeutui tällöin huomattavasti.
Näiden kaikkien syiden vuoksi Kherdin piti varjosta varjoon-tekniikkaansa yllä, eikä tuon ilmeestä voinut mitenkään nähdä, että moinen teki välillä kipeää.
Taistelun jäljet olivat kuitenkin selvästi nähtävissä Kherdinin ulkonäössä. Tuo oli kietaissut ympäristön mukaan väriä vaihtavan viittansa ympärilleen, mutta moinen ei auttanut paljoakaan. Viitassa oli niin repeämiä kuin punertava läikkä kyljen kohdallakin. Mutta ainakin kangas oli tyrehdyttäny verenvuodon - toivottavasti. Kherdin ei ollut vielä vilkaissut kylkeensä päinkään. Se olisi parasta tehdä jossakin pimeämmässä paikassa, jossa drowhaltiaa ei niin vain yllätettäisikään..

Kherdin pysähtyi hetkeksi erään tiheälehtisen puun varjoon, sulkien silmänsä. Sen jälkeen, kun tuo oli tullut yllätetyksi taistelussa ja onnistunut lopulta paeta sitä, haltia oli pitänyt huppuaan niskassaan huolimatta siitä, että tuon silmissä oli pian alkanut tuntua pisteliästä kipua. Drow ei kuitenkaan tahtonut toistaa virhettään uudelleen.
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja suskari » 17 Loka 2009, 13:53

John

Päivä oli todellakin kaunis ja ihmeellisen lämmin, vaikka kesä olikin jo painunut pitkälle syksylle ja kohta olisi talvi. Lämmin ilma oli houkutellut Johninkin piilostaa esille, vaikka pitkä musta kaapu peittikin ihmissuden susimaista ruumista, paitsi päätä. Näin metsässä ihmissusi ei katsonut tarpeelliseksi peittää susi kasvojaan, vaikka ihmispartiot olisivatkin ihan mahdollisia. Näin ihmissutena hän kun voisi hyvinkin todeta olevansa pimeää porukkaa, vaikka huvikseenkin kimppuun käyminen voisi olla ihan mahdollista... siksi lääkärin vyötäröllä roikkui pitkä hieman yli metrin pituinen hopeinen miekka mahdollista puolustusta varten, mikä ei kuitenkaan näkynyt pitkän mustan kaavun alta. Mielellään ihmissusi ei kuitenkaan sitä käyttäisi hän oli parantaja ei mikään elävä tappokone, joka nautti tappamisesta.
Ihmispartioita ei kuitenkaan näkynyt tai edes kuulunut, joten rauha oli maassa hänen kannaltaan. Metsäkin oli hiljainen, muttei liian sellainen sopivan.. Kuten metsä oli aina ns. normaalissa tilassa. Muutama tintti pyöri puiden oksien seassa ja etsi itselleen hyönteisiä puiden oksien seasta. John seurasi sitä hetken hiljaa, kunnes sai korviinsa epäilyttävää ääntä. Linnut päästivät varoitus äänensä ja sujahtivat salamoina omiin piiloihinsa. John jäi aloillensa tuijottamaan äänen suuntaan korvat valppaasti pystyssä, kunnes ääni lakkasi. Ihmissusi koitti nuuskia ilmaa saadakseen tietoonsa mikä tuolla jonkin matkan päässä oli. Ei mitään kun tuuli oli häntä vastaan tällä kertaa, mutta voimakkaan rautaisen veren John haistoi. Oliko joku haavoittunut?
Lääkäri lähti veren hajua kohden hiljaa ettei joutuisi vahingossakaan itse yllätetyksi sillä, että joku kuulisi hänet.

Lopulta John sai näkyviinsä tumma ihoisen haltian.. Siniset silmät kävivät läpi tummaahaltiaa ja John pystyi jo itsekkin havainnollistamaan, että tuo oli haavoittunut kyljestä pahasti. Ihmissusi astui siis esille mahdollisen tulevan potilaansa näköpiiriin mitään kaunnistelematta.
"Teihin on näköjään herra sattunut."
suskari
 

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 25 Loka 2009, 19:56

Kherdin

Muutamien hetkien ajan musta haltia keskittyi lähinnä hengittämään tasaisesti, hiljaisesti ja syvään. Silmien kiinni pitäminen tuntui hyvältä, ei niin hyvältä kuin kuuton yö tai pimeä luola olisi tuntunut, mutta kahteen viimeiseen ei juuri nyt ollut mahdollisuutta. Ja sitä paitsi, silmien käyttäytyminen piti omalta osaltaan haltian ajatuksia poissa tuon ei-kovinkaan-hyväkuntoisesta kyljestä. Ei niin etteikö Kherdin olisi muutenkin kouluttanut itsensä kestämään mitä vain oli tarpeen, mutta kun piti murehtia niin lähistöllä mahdollisesti liikkuvia muita vihollisia sekä sitä, miten havaitsisi nuo viholliset silmiensä herkkyydestä huolimatta, ei ollut edes muuta vaihtoehtoa kuin tunkea kaikki kipu taka-alalle ja selviytyä elossa. Sillä selvä.

Osaksi Kherdinin erityisen varovaisuuden vuoksi, osaksi jonkin sotureiden kuudennen aistin vuoksi, drowhaltia tajusi jonkin lähestyvän. Tai ainahan oli mahdollista, että Uumenenalan äänettömyydessä tarkaksi harjoittunut kuulokin kavalsi lähestyjän, mutta yhtä kaikki se sai Kherdinin räväyttämään silmänsä auki.
Jollei haltia ollut samalla sekunnilla valmis minkä tahansa kohtaamiseen, niin oli ainakin todettuaan, että hänen näkökentässään tosiaan oli jokin hahmo. Ennen kuin haltia ehti edes tajuta paljoa muuta, tuon keho oli jännittynyt ja kädet liikahtaneet sapelin kahvoja kohden. Lihaksien jännittyminen tuntui kivunvihlaisuna kyljessä, ja tuon kivun varjo häivähti Kherdinin kasvoilla, juuri sopivasti toisen lausuessa sanomistaan. Toisen sanoja ei ollut kiistäminen, mutta tarkoitusperiä sopi pohtia.
Ensisilmäys ei kertonut Kherdinille läheskään kaikkea, mitä tuo olisi tahtonut tietää. Jo siksikin, etteivät ihmissudet eksyneet Uumenenalaan useammin kuin ihmisetkään, joten Kherdin ei ollut koskaan kohdannut moista otusta silmästä silmään. Eläimellinen olemus antoi tuntemattomalle jotenkin villin ensivaikutelman, mikä kuitenkin soti olennon kohteliasta puhetapaa vastaan. Asettahan tuolla ei ollut näkyvissä, mikä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö sellaista voisi olla olemassa.

Mutta tosiseikka oli, ettei toinen vaikuttanut erityisen uhkaavalta, sai Kherdinin rentoutumaan hivenen, tai ainakin siltä näytti. Tuon kädet eivät kuitenkaan liikahtaneet minnekään sapelien kahvojen lähistöltä drowsoturin vastatessa.
"Huomasin", kuului Kherdinin vastaus, synkällä äänellä lausuttu lyhyt toteamus. Haltiamiehellä ei ollut mitään aikomusta tarjota lisää tietoa tuosta loukkaantumisestaan tälle tuntemattomalle, jottei vain joutuisi katumaan sitä myöhemmin.
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja suskari » 27 Loka 2009, 20:37

John

`Rumakin voi olla kaunis´ kuuluu vanha sanonta ja se piti hyvin paikkaansa ihmissuden kohdalla: hän oli ehkä hirviö päältä päin, muttei kuitenkaan hurja ja väkivaltainen tappaja, joka nautti muiden vahingoittamisesta. Päinvastoin, hän ei suostuisi vahingoittamaan ketään ilman kunnollista syytä. Eikä sellaista syytä olekkaan olemassa mikä oikeuttaisi muiden vahingoittamiseen, ellei sitten puhuttu ravinnon hankinnasta. Se oli eri.. ja sekin näin hänen mielestään pitäisi hoitaa inhimillisesti, ei turhaa kidutusta saalille.

John tuijotti sinisillä silmillään drowhaltian kättä, jonka käsi oli ja pysyi sapelin kahvalla.. mutta siirtyi sitten haltian kasvoihin tuon sanojen jälkeen. Eikä hän edelleenkään tehnyt mitään liikettä vetääkseen omaa miekkaansa esille, vaikka mukana olikin.. Vasta sitten jos tuo alkaisi käymään päälle.
"Tarvitsette hoitoa." John tuumasi itsestään selvän asian haltialle, muttei ihan vielä mennyt lähestymään haltiaa enempää. Ties vaikka vainoharhaisena yrittäisi tappaa häntä.
"Mutta ennenkuin suostun mitään tekemään.. pyytäisin teitä laskemaan kätenne sapelilta." John huomautti laskien katseensa muutamaksi sekunniksi sapeliin, kunnes katse palasi haltiaan.
"En vahingoita teitä, olen lääkäri."
suskari
 

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 31 Loka 2009, 17:03

Kherdin

Drowhaltian käsi liikahti melkein tahtomattakin kohti tuon vahingoittunutta kylkeä susimaisen olennon mainitessa hoidon tarpeen. Hän hillitsi halunsa sipaista vamman reunaa ollankseen varma, oliko verenvuoto jo tyrehtynyt. Tuon tarkistuksen aika ei ollut nyt. Varsinkin, jos tuo tuntematon olisi tosiaan sitä, mitä väitti - lääkäri. Kherdinin oli myönnettävä, että kylki tulisi varmasti nopeammin kuntoon, jos joku laittaisi sen edes jotenkuten kuntoon, puhumattakaan ammattitaitoisen lääkärin hoidosta. Mutta Kherdinin ainaiseen juonitteluun tottuneet vaistot varoittelivat tuota tästä muukalaisesta. Harvapa tässä maailmassa enään tarjosi apua aseistautuneille muukalaisille ihan hyvää hyvyyttään, eikä ainakaan Kherdin ollut aiemmin törmännyt sellaiseen henkilöön. Tietenkin asiaan vaikutti myös se, että haltia yritti yleensä olla törmäämättä yhtään kehenkään, jollei se ollut aivan välttämätöntä. Tänään näytti kuitenkin siltä, ettei haltia onnistuisi välttelemään muita - ensin ihminen taistelukumppanina ja sitten ihmissusi, joka ilmoitti voivansa auttaa Kherdiniä. Ja nyt mustan haltian olisi sitten tuumittava, miten tähän tarjoukseen pitäisi suhtautua, eikä tehtävä ollut helpoimmasta päästä. Ehkäpä tässä kuulsi syy siihen, miksi Kherdinin oli helpompi kiertää niin vihamieliset kuin ystävällisetkin muukalaiset.

Jonkin aikaa haltia harkitsi, että olisi vain pujahtanut nopeasti viereisen puun taakse ja siitä sitten mahdollisimman nopeasti jonnekin, jossa hän voisi olla omassa rauhassaan ja yrittää hoitaa vammansa parhaansa mukaan. Toinen ei välttämättä lähtisi hänen peräänsä, eihän tuo ollut muutenkaan osoittanut mitään agressiivisuuden merkkejä. Mutta samaa selitystä voisi käyttää perusteluna, miksi tuohon olentoon voisi luottaa. Mitä muutakaan kukaan voisi tehdä näyttääkseen, ettei aikonut pahaa? Oikeastaan, joku vähemmän varovainen olisi saattanut suorastaan nolostua siitä, että löysi kätensä yhä sapelien kahvoilta, vaikkei tuntematon ollut tehnyt mitään ansaitakseen sitä. Moista olisi voinut sanoa sekä vainoharhaiseksi että epäkohteliaaksi, mutta Kherdinin ajatuksissa toma henki meni molempien noiden edelle. Ainakin tavallaan ymmärrettävää.
Mutta lopulta jokin päätös oli tehtävä, ja mieluiten ennen kuin toinen alkaisi pitää hiljaisena pysyvää Kherdiniä jotenkin hidasjärkisenä. Sen lisäksi, ettei toinen ollut käyttäytynyt agressiivisesti, tuo olisi luultavasti kyennyt hyökkäämään puolikuntoisen Kherdinin kimppuun ilman, että ihmissuden olisi tarvinnut selittää mitään lääkärin ammatista. Haltian kädet laskeutuivat sapelien kahvoilta hitaasti mutta varmasti; Kherdin päätti luottaa tuohon tuntemattomaan, toistaiseksi.
"Harva puhuu näinä päivinä aina todenmukaisesti", haltia kuitenkin totesi vastapainoksi - ehkä tehdäkseen selväksi, ettei vieläkään täysin luottanut tuntemattomaan.
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja suskari » 16 Marras 2009, 18:58

John

Muukalaisen suunnalta ei tullutkaan ihan heti vastausta, vaan tuo vaikutti miettivän mitä edes sanoisi ihmissudelle. Sinänsä ymmärettävää, sillä näin sotaisena aikana harvoin kannatti luottaa jokaiseen vastaan tulevaan. Kyllä John nyt sen verran tiesi näistäkin asioista, eikä näin itsekkään aina luottaut jokaiseen vastaan tulevaan henkilöön. Mutta koska tällä kertaa vastaan tulija oli haltia ja vielä haavoittunut niin John laski tuon ystäväksi ja liittolaiseksi. Ellei sitten ollut petturi. Mutta kuka tyhmä lääkäriä halusi auttavaa lääkäriä vahingoittaa etenkin jos itse sattui olemaan haavoittunut jos jonkin verran.
Lopulta haltia laski kätensä sapelinsa kahvalta ja avasi suunsa suostuen joten kuten ihmissuden ystävällisyyteen ja soi edes hieman luottamustaan lääkärille.
"Harvemmin." John hymähti pienesti ja haltain sanoihin, kyykistyen miehen kyljen tasolle. Ihmisusi katsahti haltiaa kasvoihin. "Saanhan katsoa?" Lääkäri kysyi haltialta koskematta vielä minnekkään.. ties vaikka vetäisi hänen pääsnä poikki siintä hyvästä.

//Pyydän anteeksi tuhottomasta kestosta x_x Mutta en ole saanut mistään revittyä inspistä tähän peliin Uu`//
suskari
 

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 16 Marras 2009, 22:07

Kherdin

Näytti siltä, että toinen oli jo oppinut Kherdinin olevan äärimmäisen varovainen olento. Ja eiköhän tilanne ollut molempien kannalta turvallisempi näin, sillä Kherdin ei kaikesta pohdiskelustaan huolimatta kyennyt järkeilemään toisen hyväntahtoisuutta niin aukottomasti, että olisi kyennyt luottamaan toisen tekemisiin. Kherdin oli tosiaan joskus jopa tarpeettoman varovainen, ainakin sellaisten näkökulmasta, jotka eivät olleet vielä kokeneet maailman kovuutta. Ja näin ollen haltiaherra saattaisi hyvinkin reagoida ennalta-arvaamattomasti jos kokisi olevansa välittömässä vaarassa. Vaikka drowin luonne perimmiltään olikin harkitseva, tuo oli onnistunut kehittämään ympärilleen jonkinlaiset yksinäisen soturin vaistot. Tuollaiset vaistot olivat kai tunnetut suurimmassa osassa maanpäällisiäkin kansoja, sillä ne muodostuivat helposti kaikille, jotka joko omasta tahdostaan tai olivat tuomitut vaeltamaan yksin, ja kenties kantamaan raskaan menneisyyden taakkaa. Purkamaton viha, suru ja ahdistus tapaavat patoutua ihmisen, tai vaikka haltian, sisälle, muokaten tuota. Tehden tuosta usein katkeran, mutta sen kohtalon Kherdin oli sentään ainakin omasta mielestään onnistunut välttämään. Musta haltia ei tuntenut muita kohtaan niinkään vihaa kuin epäluuloa - ja ehkä hieman epävarmuuttakin?

Mutta, riippumatta asenteestaan, menneisyydestään tai varovaisuudestaan, Kherdin nyökkäsi lääkäriksi esittäytyneelle tuon varmistaessa vielä potilaansa suostumuksen. Haltia jopa pyyhkäisi lumotun ja nyt reikiintyneen viittansa pois toisen tieltä. Kherdin jäi kuitenkin tarkkailemaan pikemminkin toisen toimintaa kuin kylkensä vammoja. Siksi, että tuolle kelpaisi aina uusi oppi oikeastaan mistä tahansa, vaikka sitten haavojen oikeaoppisesta tutkimisesta. Sekä siksi, että jos toinen tekisi jotakin, joka näytti selvästi joltakin muulta kuin tutkivalta tai muulta lääkäritouhulta, Kherdin ottaisi reippaasti muutaman pikaisen askeleen sivulle ja mahdollisesti kokeilisi, kuinka nopeasti sai sapelinsa esiin huotristaan.

// Allright. Ymmärrettävää ja koettu itsekin. En kuole vaikka kestäisikin hieman kauemmin 8) //
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja suskari » 25 Marras 2009, 17:05

John

No hyvä tuo suostui siihen, että ihmissusi lääkäri tarkistaisi ainakin näin aluksi musta haltian haavan. Ainakin John tietäisi mitä hoitoa mahdollinen potilas tulisi tarvitsemaan hänen kotonaan. Kyllä, John aikoi viedä haltian kotiinsa, siis mikäli mustahalta sen vain sallisi. Vaikka John raahaisi tuon vaikka sitten väkisin mukanaan kotiinsa parsittavaksi.
No John siirsi varovaisesti haltan päällä olevaa paitaa pois että näkisi haavan kunnolla ja voisi sanoa paremmin. No haava oli verinen ja hyvin syvän näköinen, muttei ilmeisesti ole vahingoittanut sisäelimiä, joten onni onnettomuudessa. Tuohan olisi jo muuten kuollut jos tämä miekka tai muu terä ase olisi uponnut senttiäkään yhtään syvemmälle. Lopun arvioinnistaan John kykenisi vasta sanomaan kotonaan kun saisi pudistaa haavan verestä mikä hämäsi paljonkin näkemistä. Onneksi haava ei paljoa näyttänyt enää vuotavan, mutta äkkinäiset liikkeet voisivat avata haavan uudestaan.
"olet onnekas.." John aloitti noustessaan ylös ja nosti katseensa haltiaan. "Vaikutat säilyneen ainakin pahimmalta, eli sisäelimien rikoutumiselta. Mutta haava kaipaa vielä hoitoa." John selitti varsin rikkaasti miten asia oli ja katsahti ympärilleen ettei ketään olisi tullut paikalle. Kuten vaikka ihmisiä, niistä oli aina riesaa- vaikka John joskus aikanaan sellainenkin ollut. Mutta nykyään hän laski itsensä friikiksi muiden sekaan.
"Joudun kyllä viemään sinut kotiini.."
suskari
 

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 29 Marras 2009, 22:01

Kherdin

Musta haltia tunsi pienen kivunvihlauksen jo senkin takia, että toinen joutui liikuttamaan paitaa aivan sen päällä, niin huolellisesti tuntematon kuin sen tekikin. Näiden tietojen valossa Kherdinillä ei ollut mitään ongelmia uskoa, että haava kaipaisi hoitoa. Oikeastaan se ei ollut ollut ongelma sitten koskaan - jos Kherdin olisi epäillyt hoidon tarpeellisuutta, tuo tuskin olisi suostunut päästämään lääkäriksi esittäytynyttä lähelleen. No, nähtävästi hän ainakin selviytyisi, koska verenhukan oireita ei tuntunut - tai ainakaan voimakkaina. Jos sisäelimet olivat ehjinä, musta haltia uskoi selviävänsä.
Kherdinille oli oikeastaan samantekevää, hoidettaisiinko tuon haava nyt vai hetken päästä - hän oli säilynyt sen kanssa elossa jo jonkin aikaa, ja toiselta saamiensa tietojen nojassa musta haltia oli varma, että säilyisi vastedeskin. Kieltämättä tuon melkeimpä ylivarovaisia vaistoja kiusasi se, että kaksikko menisi tuon käytännössä tuntemattoman lääkärin kotiin. Ympäristöön, jota Kherdin ei tuntenut, mutta ihmissusi tunsi sitäkin paremmin. Mutta musta haltia ei jaksanut käydä päänsä sisällä toista väittelyä uuden tuttavuuden luotettavuudesta. Hän oli jo päättänyt, että oli tärkeämpää saada kyljen haava kuntoon.

"Siinä tapauksessa, näytä tietä", Kherdin totesi, uskoen tekevänsä kantansa varsin selväksi. Drowkin vilkaisi pikaisesti ympärilleen, vaikka näin kirkkaassa päivänvalossa toisen näkö olikin luotettavampi. Haltia halusi kuitenkin varmistaa itsekin, ettei havaitsisi ketään vaarallista - tai mielummin, ketään muuta. Varsinkaan sitä ihmistä, joka oli alunperin aiheuttanut Kherdinin vammat.
"Ihmiset ovat täällä usein ongelmaksi?" Kherdin kysäisi toiselta kuin ohimennen, hetken mielijohteesta. Drowien maine oli monella paikalla yhtä musta kuin noiden ihokin, mutta ihmissuden käytös viittasi siihen, ettei näin ollut täällä. Ihmisen aiemmalle käyttäytymiselle pitäisi siis löytää toinen motiivi. Kherdin oli toki tietoinen ihmisten ja haltioiden huonoista suhteista, vaikka drow olikin yrittänyt vältellä kaikkia mahdollisia elämänmuotoja, mutta olisiko tuo suhde tosiaan niin kireä, että ihmiset kävisivät minkä tahansa haltian kimppuun? Jopa niinkin ulkonäöltään maanpäällisistä haltioista poikkeavan kuin Kherdin?
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja suskari » 02 Joulu 2009, 21:37

//Anteeksi, en ole huomannut vastaustasi ollenkaan ^^//

John

John nyökkäsi haltalle ja lähti tuota johdattamaan kohti kotiaan, mutta tarpeeksi hiljaa että tuo pysyisi ihmissuden perässä. Onneksi tästä ei ollut kovinkaan pitkä matka hänen kodilleen, joten tuon ei tarvitsisi pitkää matkaa kituuttaa kylkensä kanssa.
"Yleisesti... tämä on sotaisaa aikaa, kun kaksi rotua yrittää päättää voimakeinoin kuimpi on tämän saaren hallitseva rotu." John vastasi katsahtaen haltan suuntaan sen kummepia kiertelemättä asian kanssa. Se oli totuus, ota John ei voinut rauhaa rakastavana käsittää ollenkaan. Sodalla ei saataisi mitään muuta aikaa kuin vain verta ja väkivaltaa, joka taas ei johdattanut yhtikäs minnekkään kuin kostoon ja taas kostoon.
"Ahdistelevat jopa sotaan kuulumattomia puolueettomia, etenkin ihmiset." John lisäsi vielä sanoihinsa ja hiljeni sitten.

Jokusen puun ja kannon jälkeen he pääsivät ihmissuden kotiin, vaikkei sitä ihan ensinmäisenä kodiksi olisi voinut arvata. Talo maastoutui täydellisesti ympäristöönsä: Ensinäkin talo oli oikeastaan kallio rykelmä, jonka kattona toimi sammal peitto, mikä oli myös loistava lämmöneristys talvi aikoina- ei lämmöt karanneet ja ovi oli ihan puusta tehty..
"Perillä.." John tuumasi haltaille ja käveli edellä avaamaan oven, johon jäi odottamaan että haltia pääsisi klinkkaamaan sisälle asti. Haltian päästyä sisälle John sulki oven tuon perästä.
"Mene istumaan tuolille.." John kehotti nyökäten nojatuolin suuntaan samalla kuin riisui viittansa naulakkoon ja siirtyi sitten "työhuoneeseensa" etsimään mahdollisia tarvikkeita.
suskari
 

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 05 Joulu 2009, 17:31

Kherdin

Kherdin lähti kävelemään ihmissuden perään, välittämättä kyljen vastalauseista liikkumista kohtaan. Haltia mietti tosin lähinnä toisen tilannekatsausta, tai mielipidettä, haltioiden ja ihmisten väleistä. Drow oli itsekin valmis allekirjoittamaan väitteen siitä, etteivät ihmiset jääneet aina kyselemään, millä puolella toinen sattuikaan nyt olemaan. Harvoinpa sitä kuolleista ongelmia tulisikaan, mutta joissakin tapauksissa saattoi jäädä henkiin. Perinteisesti tämä tarkoitti sitä, että toinen olisi juuri saanut itselleen uuden vihollisen. Kherdin ei kuitenkaan ollut vielä valmis vannomaan kostoa ihmisille, hankkimaan isoa liutaa enemmän tai vähemmän voimakkaita vihollisia. Todennäköisintä taisi olla, että Kherdin vain jatkaisi elämäänsä samalla lailla kuin aiemminkin - muita vältellen. Kherdin tiesi kyllä sodan säännöt, tai pikemminkin sen säännöttömyyden, eikä uskonut saavansa mitään hyvää aikaan edes sillä, että yrittäisi hakea kostoa nimenomaan häntä haavoittaneelta ihmiseltä. Pahimmassa tapauksessa toinen voittaisi uudelleen, eikä Kherdin välttämättä pääsisi sillä kertaa pakoon. Toisin sanoen, kosto ei kannattanut. Ei siksi, että väkivalta synnyttää vain lisää väkivaltaa, vaan koska kosto oli hyödytöntä ja riskialtista. Ylpeytensä vuoksi ei kannattanut kuolla.

"Ilmapiiri kuulostaa kireältä", Kherdin kommentoi lyhyesti toisen puheenvuoroon. Eiköhän musta haltia ollut tähän mennessä jo paljastanut, ettei kuulunut oikeastaan kumpaankaan puoleen sodassa, joten hän ei edes yrittänyt antaa ymmärtää, että herra olisi ollut perillä paikallisen tilanteen hienouksista.
Kherdinin oli myöskin myönnettävä, ettei tuo ollut ensin havaita toisen taloa. Vasta ihmissuden ilmoitettua kaksikon päässeen perille haltia tajusi, että edessä oleva kivirykelmä tosiaan oli talo. Toinen valkea kulmakarva kohosi hetken ajaksi, enemmänkin yllätyksestä kuin ylenkatseesta. Oli varmasti kätevää asua yhtä aikaa näkyvillä sekä piilossa.
Kherdin askelsi sisään toisen taloon, silmäillen sen mahdollisimman rivakasti läpi. Vaikka toinen oli yhä edelleen käyttäytynyt varsin mallikkaasti, ei Kherdin aikonut luopua varovaisuudestaan. Sitä hän tekisi tuskin koskaan. Toisen kehoituksesta haltia istuutui osoitettuun tuoliin, seuraten katseellaan ihmissuden liikkeitä.
ZeZininenWalomiekka
 

ViestiKirjoittaja suskari » 11 Joulu 2009, 18:09

John

Haltian oli ihan turha murehtia Johnin aikomuksia, sillä ihmissudeksi tuo oli varsin lempeä ja ystävällinen kaikkia kohtaan. Oli sitten kuinka paha menneisyys takanaan tai muuta mustaa menneisyydessä, kaikki olivat asiakkaita ja potilaita hänelle. Tulkoot hänen hoidettavakseen sitten vaikka itse ihmisten kuningas, hän hoitaisi herran ja sillä siistä. Hänellä ei ollut sydäntä jättää ketään kuolemaan maahan hidasta ja tuskallista kuolemaa, saati sitten edes yrittää pelastaa haavoittuneen henkeä taidoillaan. Toisinaan joskus hänen yli lempeys saattaisi koitua hänen kohtaloksensa.. Mutta se olisi ihan toinen tarina.

John otti laatikosta puhtaan neulan ja siihen kaveriksi sakset, sekä siiman ohutta lankaa jotta voisi parsia haltia paras kyljen kuntoon. Tuskin haava tähän hätään muuta tarvitsisi. Sideharsoa vielä ja John siirtyi takaisin oleskeluhuoneen puolelle, jossa haltia jo istuikin tuolilla. John laittoi tavarat pöydälle ja vilkasi sivusilmällä potilastaan.
"Voisitko riisua vaatteesi?" John pyysi ja lisäsi siihen vielä, ettei suinkaan homolta kuulostanut. "että voisin parsia haavasi ja putsata sen, sekä tehdä muunkin tarvittavan." Tuon sanottuaan John meni keittiön puolelle laittamaan vettä kiehumaan tulelle, että haava saataisiin putsattua. Samalla ihmissusi haki myös pyyhkeitä putsaamista varten. Ihmissusi palasi potilaansa luokse.
"Onko sinulla muualla vammoja? Voisin hoitaa nekin samalla."
suskari
 

ViestiKirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 13 Joulu 2009, 18:16

Kherdin

Musta haltia jatkoi ihmissuden tekemisten tarkkailua, vaikka aika osoittikin, ettei moinen tainnut olla tarpeen. Kaikki eivät vain olleet kieroja ja juonittelevia, tai tarvinneet tekemisiinsä jotakin itseään hyödyttävää syytä. Parempihan maailmalle oli se, etteivät kaikki ajatelleet vain itseään ja omaa menestymistään. Tosin, yhteiskunta kykeni toimimaan ilman aavistustakaan tälläisistä yhtävyyden eleistä, drowhaltioiden kulttuuri oli hyvänä esimerkkinä tästä. Eipä siis kai ihmekään, jos Kherdinillä oli drowhaltiana pieniä sopeutumisongelmia oman yhteiskuntansa ulkopuolella. Mutta ainahan sitä pystyi kehittymään. Lopulta Kherdin päätti luottaa toiseen edes sen verran, että jätti tuon tekemään työnsä ilman jatkuvaa valvontaa.
Sen sijaan musta haltia keskittyi hetken ajan tarkkailemaan ympäristöä. Toisin sanoen tämän vielä nimettömänä pysytelleen ihmissuden kotia. Eipä tuo ollut läheskään yhtä majesteetillinen tai upea kuin Uumenenalan drowkaupunkien loistavat palatsit, mutta omalla tavallaan kodikas. Ja toisaalta, mihinkäs upeita palatseja edes tarvittaisiin, herättivät vain liiaksi huomiota. Vietettyään jo jonkin aikaa paikalleen asettumatta Kherdin osasi arvostaa huomaamattomuutta.

Lääkärin kehoitukselle Kherdin nyökkäsi. Haltia nousi seisomaan, sillä ainakin viitan riisuminen sen päällä istuessa olisi käytännössä mahdotonta. Varsinkin kun drow sitä päältään ottaessa huomasi viitassaan repeämän. Todennäköisesti taistelussa tullut. Ainakaan se ei ollut tehnyt mitään vaatekappaleen lumoukselle, sillä se yritti riisuttunakin jäljitellä Kherdinin käden mustaa ja herran hihan vihertävää sävyä. Haltia heitti kangaskappaleen tuolille.
Sen jälkeen drow osoitti suurempaa luottamusta ihmissutta kohtaan kuin ketään muuta vähään aikaan. Kherdin irroitti varustevyönsä, asettaen sen viitan päälle. Kapistus olisi aseistuksineen voinut olla tiellä haavaa korjailtaessa. Drow tosin asetti vyön niin, että sapelien kahvat olivat tuota kohden ja aseet helposti esiin vedettävissä.
Ja seuraavaksi vuorossa oli rengaspanssari. Siinä oli luonnollisestikin repeämä kyljen kohdalla. Tummanharmaat metallirenkaat vamman lähettyvillä olivat saaneet koristeikseen punertavia sävyjä. Drow hymähti, siityen vielä paitansa riisumiseen. Kylki esitti taas vastalauseitaan paidan pois ottamiseen tarvittavasta notkeudesta, kipuaaltojen muodossa. Kherdin ei moisesta enää viitsinyt välittää, tuo toivoi lähinnä, ettei haavassa uiskentelisi montaakaan revenneen rengaspanssaripaidan palasia - mikä tosin ei olisi ollut yllättävää.

Näin ollen Kherdin oli saanu ylävartalonsa paljaaksi, ja kylkensä valmiiksi hoidolle. Tuo vilkaisi ihmissutta kohden toisen esittäessä kysymyksen haltian muista vammoista.
"Ei mitään tuoretta tai sellaista, jolle voi tehdä jotakin", drow vastasi. Sivulaiseellaan hän viittasi lähinnä valolle herkkiin silmiinsä. Ja toisaalta, Kherdin ei ollut varma siitäkään, tahtoisiko silmänsä paremmin auringonvaloa kestäviksi, vaikka se mahdollista olisikin. Lämpönäkö saattaisi heikentyä moisesta.
"Mikä on nimesi?" haltia lisäsi vielä, hetken mielijohteesta. Ainakin drow tietäisi sitten myöhemmin, jos joku sattuisi henkilön mainitsemaan. Niin paljoa Kherdin ei kuitenkaan olettanut, että olisi kuullut ihmissudesta jo aiemmin - sen verran taidokkaasti musta haltia yleensä muita olentoja onnistui välttelemään.
ZeZininenWalomiekka
 


Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron