//Maryan & Sharlaine tänne 8D//
Kherdin
Päivä alkoi pikkuhiljaa olla lopuillaan. Oli juuri se aika, kun aurinko paistoi horisontista juuri sen verran, että sai haaleita mutta pitkiä varjoja aikaiseksi. Hämäräksihän tuota aikaa kutsuttiin, ajaksi, jolloin saattoi nähdä liikkeellä niin päiväänsä lopettelevia valon olentoja kuin heräileviä yösaalistajiakin, ainakin näin metsän siimeksessä, jossa puut pimensivät sinne tun tänne ympäristöäkin tummempia laikkuja. Metsässä kykeni edelleen näkemään niin ihminen kuin maanpinnan haltiakin värinäöllään. Mutta haipuva aurinko ei enää estänyt mustaa haltiaa käyttämästä herkkien silmiensä lämpönäköä, josta moni öinen peto olisi ollut kateellinen.
Kherdin sattui onneekseen olemaan drow, eli musta haltia, ja tuon punaiset silmät loistivat himmeästi lämpönäön ollessa käytössä. Kiitos tämän drowhaltioiden synnynnäisen kyvyn, Kherdin pystyi näkemään maailman ei valospektrissä vaan lämpötilanvaihteluina käyttäessään joskus myös infrapunanäöksi kutsuttua lahjaansa. Päivällä se oli kirous, sillä lämpötilanvaihtelua aistivat herkät silmät eivät pitäneet voimakkaasta auringonvalosta, edes värinäköä käytettäessä. Yöisin harva olisi kuitenkaan keksinyt suurempaa siunausta. Öinen maa oli viileää, kivet vielä viileämpiä, puut hivenen lämpimämpiä, ja silti Kherdin (kuten kuka tahansa muukin musta haltia) kykeni näkemään nuo vähäisetkin sävyerot. Puhumattakaan elävistä olennoista, jotka suorastaan hohkasivat ruumiinlämpöään ympärilleen. Toistaiseksi aurinko haittasi vielä hieman lämpönäön toimintaa - auringon puolella oleva puoli puuta näytti lämpimämmältä ja Kherdin olisi mitä luultavimmin sokaistunut hetkeksi, jos olisi mennyt katsomaan suoraan kohti aurinkoa. Mutta kunhan pimeys olisi laskeutunut täydellisesti, nämäkin seikat poistuisivat. Jäljelle jäisivät kuitenkin tähdet ja kuu. Taivaanalaisessa maailmassakun ei ollut koskaan pimeä, toisin kuin Uumenenalassa, maan alla. Drowien kotiseudulla.
Kherdin liikkui eteenpäin, varjosta varjoon, pitäen huolta siitä, ettei tuo katsonut liiaksi kohti aurinkoa. Paljoakaan ääntä haltia ei pitänyt, mutta muistettava oli, ettei tuo ollut kotoisin maan päältä vaan alta. Syvissä Uumenenalan tunneliverkostoissa ei usein törmännyt rahisevaan ruohoon tai pudonneisiin oksiin, eivätkä nuo ainakaan käyttäytyisi samalla tavalla kuin taivaanalaisen maailman vastaavat. Joten, vaikka Kherdin liikkuikin drowsoturin äänettömyydellä, satunnaiset äänet kavalsivat tuon aina silloin tällöin. Puhumattakaan siitä, että haltiamies oli varsin helposti huomattavissa näköaistilla. Vaikka tuon ympäristön mukaan väriä vaihtava viitta yrittikin parhaansa mukaan jäljitellä hämärtyvän illan harmautta, oli musta haltia jättänyt viitan hupun alas. Vitivalkeat hiukset näkyivät turhankin hyvin hämärässä, mutta eihän Kherdin olettanutkaan törmääväänsä kehenkään, ainakaan ilman että havaitsisi tuon ensin.