Keijujen tanssi


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Huhti 21, 2010 6:47

Keijujen tanssi

Henry

Jälleen yksi keväisen aurinkoinen päivä oli lähtenyt käyntiin Cryptissä. Päivä oli jo pitkällä, mutta vielä ei ollut liian myöhäistä pienelle retkelle. Henry oli suunnitellut jo kaiken etukäteen. Totta kai prinssin oli pitänyt suorastaan anella lupaa isältään, saadakseen poistua linnan alueelta. Kuultuaan syyn, kuningas oli enemmän kuin mielellään antanut pojalleen luvan. Tosin, moisen luvan saamiseksi piti myös luvata kunniasanalla, ettei aikonut pettää kuninkaan luottamusta.
Henry oli ollut yhteydessä Kerriin kirjeiden välityksellä. He olivat lopulta sopineet päivän, jolloin he menisivät katsomaan keijuja. Henry oli luvannut viedä Kerrin katsomaan noita pieniä taruolentoja. Tuntui kuin olisi ollut ikuisuus joulutanssiaisista, mutta viimein he tapaisivat jälleen.

Henry oli valmistautunut koko aamupäivän ja käveli nyt kohti talleja. Prinssin suhtautuminen isäänsä kohtaan oli muuttunut rajusti näiden kuukausien aikana. Jopa niinkin paljon ettei Henry enää vaatteillaan kapinoinut tuota vastaan. Nykyään prinssi pukeutui kuten prinssiltä saattoi olettaa.
Henry haki talleilta oman hevosensa, nousi tuon selkään ja lähti liikkeelle. Tuntui jotenkin vapauttavalta päästä pois linnan alueelta ilman, että kukaan lähti seuraamaan.
Kylällä oli jälleen kerran paljon toimintaa. Varmuuden vuoksi Henry ratsasti huppu päässä, jottei häntä suurinosa tunnistaisi. Ei hän juuri nyt kaivannut kenenkään ylimääräisen seuraa.
Päästyään Kerrin talolle, Henry laskeutui hevosensa selästä ja käveli ovelle, koputtaen siihen kolmesti. He olivat sopineet että Henry tulisi hakemaan Kerrin tämän kotoa, joten nyt prinssi ei voinut muuta kuin odottaa että tyttö avaisi oven.

// Jaaa Keijo tanssi alkaa, Ros tänne //

Ros

Viesti Ke Huhti 21, 2010 7:29

Kerensa Rosen

Kerri oli yllättynyt siitä, että prinssi oli pitänyt lupauksensa ja suostunut kirjeenvaihtoon hänen kanssaan. He olivat jutelleet paljonkin kirjeiden välityksellä ja ainakin tytöltä tuli vastattua lähes välittömästi prinssin kirjeeseen. He olivat lopulta jopa sopineet päivän, jona voisivat tavata. Henry piti myös lupauksensa siinä, että veisi Kerensan katsomaan keijuja.
Kerri oli yllättynyt kutsusta mutta samalla se oli saanut hänet tyytyväiseksi. Hän halusi nähdä keijuja, ne olivat haltiakansasta niitä, jotka kiehtoivat häntä.

Neiti oli pitänyt ilmaa silmällä. Oli aurinkoista muttei tarpeeksi lämmintä, jotta hän voisi käyttää jotain kesämekoistaan. Olisi kuitenkin sivistymätöntä näyttäytyä prinssille ratsastusasussaan mikä alkoi olla jo vanha joten tyttö puki päälleen mekon, joka ei hankaloittanut hänen liikkumistaan. Hän oli valinnut vaaleankeltaisen arkimekon joka ei missään nimessä voinut vetää vertoja kauneudessaan Lilyn arkisimmallekaan mekolle.
Onneksi Kerrin ei ollut pakko kilpailla kuvankauniin prinsessan kanssa. Hän harkitsi hetken, pukisiko hatun päähänsä mutta päätti lopulta mennä ilman.

Kerri ei aikonut hermoilla Henryn tulosta mutta siitä huolimatta hän ei voinut väittää, etteikö olisi ollut hieman hermostunut.
Tyttö asteli ovelle ja avasi sen hymyillen. Henry näytti hyvältä. Hän oli pukeutunut prinssille sopivalla tavalla.
"Minä käyn hakemassa hevosen tallista niin voimme lähteä", Kerri totesi ja sulki oven ennen kuin utelias kaksoisveli tai setä kerkeisi kurkistamaan kuka ovella odotti. Kummatkin olivat innostuneet siitä, että tyttö oli mennyt ystävystymään prinssin kanssa.
"Näytät muuten hyvältä", tyttö totesi ennen kuin katosi talleille. Ne eivät olleet mitään verrattuna kuninkaallisiin talleihin kuten kuvitella saattoi.

Hän olisi mieluusti ratsastanut Henryn takana, mutta koska tiesi matkan olevan silloin epämukavaa kummallekin Kerri oli pyytänyt satuloimaan hevosensa. Hän taputti sitä rauhoittavasti ja talutti ratsunsa ulos.
"Kuinka kauas olemme menossa?"
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Huhti 22, 2010 1:33

Henry

Kauaa prinssi ei joutunut odottelemaan, kun Kerri jo ilmestyikin ovelle. Kerri ei ehkä ollut yhtä tarunhohtoisen kaunis mitä kaikki prinsessasta ajattelivat, mutta Henryn silmissä Kerri oli kaunein nainen mitä tuo oli koskaan tavannut. Henry oli kuin halolla päähän lyöty Kerrin astuessa ulos ovesta, eikä prinssi hetkeen saanut sanaakaan suustaan.
"niin.. sinäkin" Prinssi sai vastattua Kerrin kohteliaisuuteen prinssin ulkonäöstä. Tuollaista harvemmin kuulee. Viimeksi kun joku nainen oli jotain Henryn ulkonäöstä sanonut, oli se kerta kun hänen siskonsa tokaisi prinssin näyttävän ojasta nousseelta samoojalta.
Henry odotti pihalla Kerrin hakiessa oman hevosensa talleilta. Henry ei olisi pistänyt yhtään pahakseen, vaikka he olisivat yhdellä hevosella menneet. Mutta miten Kerri itse halusi.
"emme kovinkaan kauas. Keijuja löytyy yllättävän läheltä, kunhan osaa vain etsiä oikeasta paikasta" Henry totesi hymyillen "Mutta paras lähteä ettemme myöhästy".

Henry auttoi Kerrin satulaan ja nousi sitten oman ratsunsa selkään. Siitä matka sitten jatkuikin kohti metsiä. Henry johdatti Kerrin kylän reunalle mahdollisimman turvallista reittiä pitkin. Onneksi vielä ei ollut myöhä, joten ei kaduillakaan mitään vaarallista pitänyt olla.
"Kuinka olet voinut?" Henry kysyi heidän suunnatessa kohti metsää.
Metsässä ei ollut hiljaista. Linnut lauloivat minkä pienistä keuhkoistaan jaksoivat ja muut pienet metsäneläimet päästelivät ääniä siellä täällä. Mitään kettua suurempaa oli turha odottaa näin lähellä ihmistenkylää. Ne osasivat välttää tätä aluetta metsästä. Puiden lehdet olivat jo puhkeamassa, joten kesä ei ollut enää kaukana.

Ros

Viesti To Huhti 22, 2010 6:48

Kerensa Rosen

Tyttö nyökkäsi pojan sanoille.
"Onneksi minulla on sinut näyttämässä minulle, minne mennä", tummatukka totesi. Tunnepitoinen lausahdus sai posket kuumottamaan mutta se ei onneksi näkynyt tummalta iholta.
Kerri hymyili Henrylle eikä osannut ajatellakaan, että prinssi olisi pitänyt siitä, että hän olisi ratsastanut hänen kanssaan. Ehkä hänestä oltiin kasvatettu liian omatoimista ettei tyttö osannut kuvitellakaan jonkun ajattelevan jotain muuta.
Siitä huolimatta tyttö antoi mieluusti Henryn auttaa hänet satulaan. Hieno neiti tietenkin oli ansainnut miehen auttamaan itsensä ratsaille.

Kerensa hymyili prinssin kohteliaalle kysymykselle. Kukaan ei voinut säästyä uhkaavan sodan mukanaan tuomilta huolilta mutta jos sitä ei otettu lukuun, hän voi hyvin. Hän oli terve eikä hänen perheelläänkään ollut mitään ongelmia.
"Erittäin hyvin", tyttö totesi ja hymyili lähes aurinkoisesti. Metsässä ei ollut hiljaista. Linnut lauloivat kauniisti ja hän pystyi haistamaan ympärillään luonnon. Kevät teki tuloaan kohisten ja pian olisi jo kesä. Ehkä kesä olisi niin kaunis, ettei sotaa sodittaisikaan. Se oli tietenkin naiivi ajatus. Kerri tiesi sen valitettavan hyvin itsekin.
"Sinäkin näytät voivan hyvin", Kerri totesi ja käänsi jälleen tummien silmiensä katseen prinssiin joka näytti kokonaisuudessaan harvinaisen kuninkaalliselta ja arvovaltaiselta. "Olenkin toivonut, että kutsuisit minut mukaasi."
Hänellä oli ollut ikävä. Prinssi oli onnistunut yhden tapaamisen aikana viemään häneltä jalat alta.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Huhti 25, 2010 8:12

Henry

Niin, onneksi Kerrillä oli Henry näyttämässä tietä. Henry tunsi metsän kuin omat taskunsa. Tai no, ei ihan koko metsää. Aina sinne asti kunnes suo alkoi. Suota pidemmälle Henry ei ollut uskaltautunut. Eikä hänellä oikeastaan mitään asiaakaan sinne ollut.
No, Kerensa kertoi voineensa hyvin. Se oli hyvä, vaikka tuolla varmasti oli ollut sodan takia murhe jos toinenkin mielessä. Henry ei kuitenkaan halunnut edes mainita sotaa tällä retkellä. Ei nyt, kun oli paljon muutakin ajateltavaa ja nähtävää. Turha sitä surullisia asioita vatvoa.
"Minäkin olen voinut hyvin, vaikka odottaminen oli viedä kaikki voimat" Herny totesi ja virnisti pienesti, säädyllisesti.
"valitettavasti en voinut kutsua sinua aikaisemmin tälle retkelle. Keijut alkavat liikkua vasta loppu keväästä, lähempänä kesää. Olisimme tietysti voineet järjestää aikasemman tapaamisen toisissa merkeissä, mutta se tilaisuus meni jo" Prinssi kertoi siirtäen sitten katseensa Kerristä ympäristöön.

Mitä syvemmälle metsään he menivät sitä synkemmältä alkoi näyttään. Aurinko toki paistoi oksien läpi, mutta valon määrä väheni pikku hiljaa. Pian he saapuivat pienelle metsä aukealle, jossa oli isohko kivi. Henry pysäytti ratsunsa ja laskeutui alas, katsellen hetken ympärilleen.
"kohta niitä pitäisi alkaa näkymään.." henry totesi kaivaessaan taskustaan pienen pussukan. Prinssi käveli reippain askelin kivelle ja avasi pussukan, asettaen sen sisällön kiven päälle.
Sokeria. Keijut, joita Henry halusi näyttää Kerrille, olivat todella makean perään. Mikään ei ollut parempi tapa houkutella niitä esille, kuin sokeri. Toiset keijut olisivat ottaneet moisesta nokkaansa, mutta rotukohtaisia intohimoja ei voi poistaa. Aseteltuaan sokerin kivelle, Henry käveli takaisin Kerrin luo.

Ros

Viesti Ma Huhti 26, 2010 7:49

Kerri

Tosiaan, heidän olisi turha jälleen kerran kiistellä siitä, mikä kuului kenellekin ja mikä ei kuten he olivat edellisellä kerralla kiistelleet sodasta keskustellessaan.
Henryn virnistys sai Kerensan vastaamaan samanlaisella. Odottaminen? Hänen odottamisensa vai sen odottaminen, että sota etenisi eteenpäin? Sen odottaminen, että lopultakin tapahtuisi jotain?
Ei, Kerri päätti olettaa, että poika puhui hänestä ja hänen tyytyväinen hymynsä leveni.
"Sitten sinun olisi pitänyt tehdä jotain asialle", tyttö totesi. Hän ymmärsi, etteivät he olisi voineet lähteä aikaisemmin, keijut alkoivat liikkua vasta omiin aikoihinsa eikä edes prinssi voinut nopeuttaa siitä. "Olet oikeassa mutta kuten sanoit, turha sitä on enää murehtia. Siirretään katse tulevaan - ehkä ensi kerralla tulisit tapaamaan minua päivien tai viikkojen, et kuukausien päästä."
Viimeiset sanat saivat tytön punastumaan hienoisesti. Hänet oli opetettu sanomaan ajatuksena ääneen mutta tietenkin tuollaisten sanojen sanominen kruununperijälle oli lähes törkeää. Aivan liian rohkeaa pelkän pienaatelisen sanottavaksi, oli hän sitten mies tai nainen.

Mitä syvemmälle metsään he päätyivät, sitä voimakkaammin luonto tuoksui. Kerensa ei ollut käynyt metsässä koskaan joten hän oli ihastunut jo kaikista sen tuoksuista ja äänistä eikä olisi tarvinnut keijuja viihdyttämään itseään. Valon määrä väheni hiljalleen, tasaisesti, ja sai metsän valaistuksen romanttisen hämäräksi.
He saapuivat pienelle metsäaukealle ja Henry laskeutui ratsunsa selästä. Kerri seurasi hänen esimerkkiään ja laskeutui alas.
Henry kaivoi esille pienen pussukan ja totesi keijuja olevan tässä aivan lähellä. Kerri seurasi pojan kivelle kuljettuja askelia katseellaan. Tyttö vilkuili useampaan otteeseen ympärilleen kiinnostuneena. Kuten oli sanottu, hän ei ollut aikaisemmin käynyt metsässä.
Kaukaakin hän pystyi näkemään, että pussukan sisältö oli.. sokeria? Tyttö yllättyi selvästi.
"Sokeria?" mustatukka sai sanottua yllättyneenä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Touko 01, 2010 8:45

Henry

Ei ollut suurikaan ihme, ettei Kerri kertaakaan ollut mesässä käynyt. Harvat - varsinkin naiset - edes kävivät kertaakaan metsässä elämänsä aikana. Henrylle metsässä käynti oli ollu aikanaan ihan arkea.. voisi oikeastaan sanoa että hän asui metsässä tuolloin. Nyttemmin metsässä samoilu oli jäänyt vähemmälle, joten tämä pieni metsäreissu oli enemmän kuin mieluinen Henrylle.
Prinssi vilkaisi hymyillen Kerriin tuon selvästi ihmetellessä sokerin merkitystä tässä tilanteessa.
"Nämä keijut pitävät makeasta. Sokeri on niille kultaakin kalliimpaa. Lisäksi ne eivät tule olemaan niin kiukkuisia meidän seurassamme" Henry selitti, samalla kun kaivoi takkinsa taskusta pienen hopeisen huilun.
"Istu toki alas.. tässä saattaa mennä hetki" Prinssi totesi, nyökäten kohti heidän vierellään olevaa, suurehkoa kiveä. Sen jälkeen prinssi nosti huilun huulilleen ja lähti soittamaan yksinkertaista, mutta kaunista sävelmää.

Henry soitti saman sävelmän muutamaan kertaan, pitäen aina taukoja aloittaessaan kappaleen alusta. Metsä oli hiljentynyt täysin ja valon määräkin hämärtynyt.
Lopulta prinssi lopetti soittamisen tyystin ja avasi silmänsä, katsellen ympärille tyynen rauhallisena.
"Ne ovat täällä.." Henry totesi lähes kuiskaten.
Metsässä ei näkynyt mitään.. Mutta kun nosti katseensa latvustoon, saattoi siellä nähdä pieniä, erivärisiä palloja piilottelemassa lehtien takana. Pian ylhäältä kuului kirkkaan heleää kikatusta, kunnes yksi valopallo lähti laskeutumaan alemmas. Mitä lähemmäksi sinertävä valo tuli, sitä selvemmin sen hohdon keskeltä alkoi erottua pieni, täysin sininen keiju. Keiju laskeutui Henryn kasvojen eteen, kikattaen pienesti ja syöksähti sitten prinssin pään ympäri ja siirtyi tutkimaan Kerensaa. Latvustosta alkoi laskeutumaan lisää keijuja, joista osa suuntasi suoraan sokerin luokse, toiset taas jäivät tutkailemaan ihmiskaksikkoa ihmeissään.

Ros

Viesti Ma Touko 03, 2010 8:02

Kerri

Tyttö nyökkäsi Henryn sanoille. Nämä keijut pitävät sokerista? Oliko keijuja muitakin kuin yhdenlaisia? Sitä neiti ei ollut tiennytkään eikä ollut oikeastaan osannut arvatakaan. Häntä nolotti tietämättömyytensä vaikkei hän olisi mitenkään voinut tietää totuutta. Hän oli kuitenkin onnekas, että Henry sattui tietämään.
"Hyvä, että sinä tiedät", tyttö totesi hymyillen. Hän joutui hieman puistelemaan istuinpaikkanaan toimivaa kiveä ennen kuin uskaltautui siihen istumaan, kuten Henry oli kehottanut häntä tekemään. Poika oli ottanut esille hopeisen huilun ja nyt sen hentoinen ääni soi puiden lomassa. Sävelmä oli yksinkertainen mutta yksinkertaisuudessaankin kaunis ja sai tytön ihon nousemaan kananlihalle. Hän vetäytyi hieman lähemmäs poikaa, vaistomaisesti. Kerri oli jännittynyt ja lisäksi tilanne oli sanoinkuvaamattoman romanttinen. Hän ei olisi suorastaan pannut pahakseen, vaikkeivat keijut olisikaan tulleet. Sitä hän ei tietenkään ääneen myöntäisi.

Metsä hiljentyi täysin ja valokin tuntui hämärtyvän. Toisin kuin Henry, Kerri oli pitänyt koko tämän ajan ympäristöä silmällä sillä vaikka hän luottikin prinssiin, hän ei luottanut metsään. Jos se, mitä tytölle oli koko elämänsä aikana tolkutettu, oli totta, metsä voisi nielaista heidät kitaansa koska tahansa.
Tyttö hätkähti kuullessaan pojan kuiskauksen ja etsi katseellaan keijuja. Hän huomasi ne tajutessaan kohottaa katseensa yläilmoihin, hän pystyi silmiään siristäessään nähdä valojen loistavan lehtien läpi. Kaunista. Erittäin kaunista. Kerrin hengitys kiihtyi yllätyksestä ja ihastuksesta.
Seuraavasi he pystyivät kuulemaan heleää kikatusta kunnes yksi valopalloista lähti laskeutumaan heitä kohti. Kun se oli tarpeeksi lähellä, pystyi tosiaan erottamaan pienen, siron keijukaisen. Se laskeutui Henryn kasvojen eteen ja siirtyi lopulta tutkimaan Kerensaa.
Keijuja kerääntyi paikalle ensimmäisen tiedustelijan jälkeen useita. Osa lähti sokerin perään, osa yksinkertaisesti jäi tutkimaan Henryä ja Keresaa. Tytön sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Hän yritti olla hengittämättä liian kovaäänisesti ja ojensi kätensä varoen kohti keijuja. Hän kuitenkin pysytteli kokoajan lähellä Henryä, poika toi hänelle turvaa tämän kaiken kummallisen kauneuden keskellä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Touko 26, 2010 12:43

Henry

Henry ei voinut olla hymyilemättä Kerrin reaktiolle. Tuo tuntui yllättävän varovaiselta keijujen seurassa. Henry puolestaan oli yllättävänkin rento. Ainoa asia mitä piti pelätä, oli keijujen kateus. Nuo olivat kateellisina yllättävän ärhäköitä, mutta onneksi noilla ei nyt ollut mitään syytä olla kateellinen. Keijut olivat enemmän kuin kiinnostuneita Kerensasta. Tyttö oli niille uusi tuttavuus ja niidenkin mielestä Kerensan käyttäytyminen oli hassua. Se oli vain hyvä, niin keijut eivät ainakaan suuttuneet tuolle.
"Ne taitavat pitää sinusta" Henry huomautti hymyillen keijujen mennessä uteliaana tutkimaan Kerrin kättä, tytön sitä kohottaessa. Yksi keijuista tarttui pienillä käsillään Kerrin etusormeen ja ravisti sitä pienesti, aivan kuin kätelläkseen. Keijut eivät olleet perillä ihmisten tavoista tai etiketistä, mutta ne olivat katselemalla ja matkimalla oppineet jotakin. Henry oli yrittänyt opettaa niitä puhumaan, mutta prinssi oli onnistunut saamaan vain yhden keijun sanomaan "hei". Niillä oli täysin oma kieli ja kommunikointi järjestelmä, eivätkä ne tarvinneet yleiskieltä mihinkään.

"harvoin ne ovat näin innoissaan uudesta ihmisestä.." Henry huomautti katsellessaan kuinka keijut tutkivat Kerensaa innoissaan.
"ei kai sinua haittaa niiden tutkiskelu? Voit kyllä pyytää niitä rauhoittumaan, mutta se on eriasia kuuntelevatko ne pyyntöä... mutta älä vain tee äkkinäisiä liikkeitä"

Ros

Viesti Ke Touko 26, 2010 6:12

Kerensa

Tyttö ei tiennyt keijuista juuri mitään. Hän pystyi puhumaan ainoastaan niiden kauneudesta ja piti niitä erittäin hauraina. Kuvitteli niiden olevan jotain erittäin helposti särkyvää jota olisi kohdeltava varoen. Hän ei edes tiennyt niiden kateudesta tai siitä, että tuo piirre oli se, jonka kanssa kannatti olla varovainen.
Kerensa käänsi katseensa Henryyn päin pojan todetessa keijujen taitavan pitää hänestä. Yksi niistä tarttui tytön etusormesta kiinni pienillä käsillään ja ravisti sitä kuin kätelläkseen. Kerri ei voinut olla päästämättä ihastunutta naurua huuliltaan ja hymyilemättä. Keiju ei ehkä tiennyt ihmisten etiketistä mutta silti tuo ele oli ihastuttava.
"Niinkö?" tyttö kysyi. "Ne ovat.. todella kauniita."

Keijut kuulemma olivat vain harvoin näin innoissaan uudesta ihmisestä. Tyttöä ei haitannut keijujen tutkiskelu lainkaan, hän oli kiinnostunut niistä ja oli innoissaan siitä, että ne olivat kiinnostuneet hänestä.
"Ei, ei minua haittaa", tyttö totesi ja katsoi hymyillen poikaa. "Haittaako sinua?"
Tummatukkainen näytti hetken kummastuneelta prinssin todetessa, että hänen pitäisi välttää äkkinäisiä liikkeitä.
"Miksi?"
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Kesä 06, 2010 9:51

Henry

Prinssi nyökkäsi pienesti Kerensan kysymyksen perään. Keijut todella pitivät Kerensasta, ainakin jonkinverran. Jos nuo eivät olisi tytöstä pitäneet, ne tuskin olisivat edes tämän lähelle menneet. Henry oli myös todistanut niitä tilanteita, joissa keijut eivät pitäneet jostakusta ollenkaan. Silloin nuo pienet, sirot olennot osasivat olla astetta ilkeämpiä.
Kerri kertoi, ettei häntä haitannut keijujen tutkiminen.
"Ei se minua häiritse niin kauan kuin se ei sinua häiritse" Henry totesi hymyille.
"Äkilliset liikkeet saattavat säikyttää ne. Vaikka ne ovatkin utelijaita, ovat ne silti varuillaan meidän suhteen." Prinssi selitti "Toiset tietenkin ovat säikympiä mitä toiset, mutta ei kannata ottaa riskiä missään suhteessa.. suuttuessaan keijut eivät ole kovin mukavia".
Eiväthän keijut suurta vahinkoa saaneet aikaan ihmiselle, mutta osasivat ne silti iskeä kipeästi. Nuo saattoivat hyvinkin alkaa repimään hiuksia, mikä ei tuntunut kovinkaan mukavalta.

Pian, kun kaikki sokeri oltiin haalittu mukaan, keijut siirtyivät ylemmäs. Suurin osa katosi takaisin lehtien sekaan, kun osa jäi vielä hetkeksi kaartelemaan metsässä lehtirajan alapuolella. Kuitenkin ne kaikki kaikkosivat Kerrin ja Henryn luota, siirtyen taas omaan arkeensa.
"En usko että ne tulevat takaisin... muutama saattaa vielä seurata meidän liikkeitä, mutta tuskin tulevat enää lähelle" Henry totesi mutristaen pienesti huuliaan "valitettavasti tämä päättyi näin lyhyeen".

Ros

Viesti Ti Kesä 08, 2010 8:31

Kerensa

Tyttö katseli poistuvien keijujen perään ja nyökkäsi Henryn huomautukselle siitä, ettei poika uskonut keijujen tulevan takaisin. Hän hymyili hämmentyneesti, kaikki oli tapahtunut niin nopesti että sitä oli lähes hankalaa tajuta.
Kerri sipsutteli takaisin Henryn luo hymyillen. Hän olisi halunnut halata prinssi tästä hyvästä, hän olisi halunnut osoittaa kiitollisuutensa sillä sanat eivät siihen riittäneet mutta olisiko se soveliasta. He tosin olivat rikkoneet soveliaisuuden rajat jo lähtiessään ulos kahdestaan, Kerristä tosin ei huolehdittu läheskään yhtä paljoa kuin tytöistä yleensä. Hänen huoltajansa ei suuttunut, vaikka tyttö olisi päättänyt kadota omin päin.

"Ei se haittaa", tyttö totesi ja vilkaisi vielä kerran arasti puiden latvoihin. Jos siellä oli vielä muutama keiju katselemassa heitä, ne ainakin jäivät tytöltä huomioimatta.
Kerri katseli prinssiä hetken pää kallellaan ja rohkaisi sitten mielensä. Hän kietoi kätensä pojan ympärille.
"Kiitos tuhannesti", Kerensa sanoi naurua äänessään. "Se oli ihmeellistä! Se kesti ehkä pienen hetken ajan mutta muistan sen ikuisesti."
Tyttö irroitti Henrystä ja pöyrähti kepeästi ympäri. Hän tosiaan oli iloinen, ei ainoastaan keijujen näkemisestä vaan myös siitä, että sai viettää aikaa prinssin seurassa. Hän oli mennyt ihastumaan poikaan jo aikaisemmin.
"Voisimmeko jäädä tähän vielä hetkeksi? Täällä on kaunista ilmankin keijuja.. oikein maalauksellista. Harmi, ettei minulla ole luonnoslehtiötä mukana." Taidetta rakastava nuori nainen jäi katsomaan hetkeksi puita. Metsä oli paikka, jossa hän ei ollut käynyt koskaan aikaisemmin joten ei ollut ihme, että hän oli ihastunut valon tanssista lehtien lomassa.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Kesä 13, 2010 1:04

Henry

Henry oli iloinen siitä, ettei Kerri pettynyt pahemmin, vaikka keijut ottivat ja lähtivät jo näin aikaisin. Olihan se käynyt nopeasti, mutta eivät he voineet pakottaa keijuja pörräämään heidän hupinaan koko yötä. Se oli jo kohtuutonta. Nytkin keijut olivat suostuneet tulemaan näytille sokerin takia. Toiset keijut kyllä nauttivat huomiosta, mutta toiset taas ottivat nokkiinsa jos heitä pidettiin normaalista poikkeavina ja ihmeellisinä.
No, Kerri kuitenkin totesi ettei moinen haitannut ja tähyili vielä kerran puiden latvoihin. Henry katsoi ylös siinä missä Kerrikin, mutta ei siellä mitään näkynyt.. ne olivat jo menneet tai piilottelivat tapansamukaan niin hyvin, ettei niitä ihmissilmä erottanut.
Ennen kuin Henry ehti tajutakkaan, Kerri kietaisi kätensä prinssin ympärille ja halasi tuota. Pieni puna nousi prinssin poskille, samalla kuin tuo meni täysin lukkoon. Mies ei tiennyt mitä tässä tilanteessa nyt olisi pitänyt tehdä, joten hän vain tuijotti Kerriä kera punertavien poskien. Kerri oli lämmin. Se pieni hetki kun Kerri halasi prinssiä, oli Henry taivaissa. Tuntui hyvältä ja lämpimältä. Kerri myös tuoksui hyvältä. Henry olisi halunnut painaa kasvonsa tuon hiuksiin, kietoa kätensä tytön ympärille ja olla siinä pitkään, sanomatta sanaakaan. Niin hän ei kuitenkaan tehnyt...

Kerrin irroittaessa otteensa Henry palasi takaisin maan päälle, viileään ja pimeään metsään. Kuitenkaan Henry ei voinut olla pettynyt siitä että Kerri päästi irti. Tyttö oli niin innoissaan tästä kaikesta ja tuon ilo sai prinssin hymyilemään.
"mitäs pienistä.. pääasia että sinä pidit" Henry totesi Kerrin kiitellessä prinssiä. Henry ei muistanut milloin viimeksi oli ollut näin iloinen, näinkin pienestä asiasta. Tuntui ihanalta.
Sitten Kerri kysyi voisivatko he jäädä vielä hetkeksi. Henry mietti hetken, mutta nyökkäsi sitten.
"Mutta meidän pitää olla varovaisia. Metsä ei ole koskaan turvallinen, vaikka sen tuntisi kuin omat taskunsa" Henry totesi. Nyt kun prinssi ei enää ollut väleissä haltioiden johtoportaaseen, saattoi kukatahansa haltia tulla ja nirhata heidät tähän paikkaan.
"voimme kuitenkin kävellä hieman ympäriinsä.. mikäli haluat paikkoja katsella?" Henry kysyi, kävellessään Kerrin luokse.

Ros

Viesti Ke Kesä 16, 2010 11:59

Kerri

Kerensa ei nähnyt punaa prinssin poskilla nuorukaisen katsoessa häntä. Tyttö ei kuitenkaan olisi pahastunut vaikka nuorukainen olisikin päättänyt sulkea hänet syliinsä, kietoa kädet hänen ympärilleen, painaa kasvonsa hänen hiuksiinsa ja olla vaan. Ei, tyttö olisi ollut onnensa kukkuloilla tästä läheisyydestä jota hänen kaltaisensa tyttö tavallisesti tuskin saisi osakseen. Kerri kuitenkin irroitti pian Henrystä, pyörähti ympäri ja katseli metsää innoissaan kuin pikku lapsi. Melankolia, joka yleensä oli huomattavissa hänen silmistään, oli kadonnut ja sen tilalle oli tullut lapsekas innostus.
"Pienistä.. toisen isot asiat ovat kai toiselle pieniä", tyttö totesi mietteliäästi ja tutki metsää katseellaan. Seuraavaksi hän kysyi prinssiltä, voisivatko he jäädä tänne vielä hetkeksi. Yllätyksekseen tyttö sai myöntävän vastauksen ja huomautuksen siitä, että heidän on oltava varovaisia. Metsä ei ollut turvallinen edes sen tuntevalle joten kuinka vaarallinen se oli Kerrin kaltaiselle, joka ei ollut astunut sinne jalallaankaan.
Kerensa ei voinut väittää, etteikö häntä olisi pelottanut. Metsään meneminen oli yksi niistä harvoista asioista, minkä oltiin painotettu olevan kiellettyjä. Tytölle, joka oli saanut veljensä kanssa samat vapaudet, oli ollut hyvin vähän kieltoja. Ehkä juuri osittain pelosta johtuen hänen sydämensä hakkasi ja jalat tärisivät jännityksestä.

"Haluan", tyttö vastasi Henryn kysymykseen. "Minua jännittää. En ole koskaan ennen käynyt täällä."
Kerri tarttui pojan käteen. Hän oli rohkea tyttö mutta rohkeakin kaipasi jonkun aina välillä rinnalleen. Henryn lähellä metsä ei tuntunut niin pelottavalta ja uhkaavalta.
"Mietin aina veljeni kanssa, millainen metsä on - se näyttää paljon vaarattommammalta kuin kuvittelin. Silti jokainen pieni rasahdus saa minut varpailleni", tyttö totesi mietteliäänä. "Ja silti oloni on innostunut. Johtunee ikuisesta halusta tehdä juuri kiellettyjä asioita."
Neiti lähti astelemaan hitaasti eteenpäin.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13564

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Heinä 08, 2010 1:24

Henry

Henrylle tämä tosiaan oli pientä, mutta kuten Kerri jo totesi, ei tainnut olla ihan pieni asia tytölle. Henrylle se oli paljon, että sai antaa Kerrille tämän kokemuksen. Pelkkä hymy Kerrin kasvoilla ja lapsekaan innostunut katse saivat Henryn rentoutumaan ja hymyilemään. Pitkästä aikaa, Henry oli tosissaan onnellinen. Ei tarvittu muuta kuin Kerri.
No, Kerri halusi katsella ympärille hieman. Tyttö kertoi myös kuinka oli veljensä kanssa miettinyt millainen metsä oli.
"oikeastaan täällä olisi lähes turvallista, ellemme eläisi sodan aikoja" Henry totesi. Kertaakaan ei Henry ollut törmännyt metsässä vaaraan, joka olisi ollut puolueeton. Tosin se riippui täysin siitä, missä päin metsää liikkui. Mutta alueella, jossa he nyt olivat, oli täysin turvallista.
Henry hätkähti Kerrin lähtiessä kävelemään kauemmaksi. Prinssi otti muutaman nopean harppauksen tytön vierelle ja lähti sitten kävelemään tuon tahtiin eteenpäin.

"Katso välillä minne astut" Henry huomautti "ei täällä mitään vaarallista pitäisi olla, mutta kuoppaan astuminen ei tunnu mukavalta".
Henry ei halunnut että Kerri satuttaisi nilkaansa. Vaikka se voisikin olla hyvä teko syy olla lähempänä tyttöä ja kantaa tuota käsissään. Henryllä ei ollut pokkaa tehdä noita asioita ilman tekosyytä. Hän ei koskaan ollut ollut kovinkaan hyvä naisten kanssa, kuten jo todettu. Eikä hän halunnut antaa itsestään turhan hätäilevää, saatika päällekäyvää kuvaa.
Hiljaisessa metsässä kuului kaikenlaisia pieniä ääniä. Pöllö huhuili lähistöllä ja pensaikossa rapisi lehdet. Todennäköisesti vain jänis tai kettu, joten Henry ei ollut huolissaan. Normaaliahan se oli että metsässä kuului ääniä.
Valkovuokot hohtivat kauniisti kuunvalossa, pimentyvässä metsässä.
Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö