Keijujen tanssi


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Ros

Viesti Ti Heinä 13, 2010 4:39

Kerri

Tyttö nyökkäsi pojan sanoille. Täällä olisi lähes turvallista jos he eivät eläisi sotaisia aikoja. He kuitenkin elivät joten miksi itkeä maahan kaatunutta maitoa? Tuskin hän pääsisi vähään aikaan uudestaan takaisin lumoavaan metsään jollei sitten kinuaisi poikaa viemään häntä sinne.
"Niin, harmi. Täällä on kauniimpaa kuin kotona", tyttö totesi. "Jo pelkkä puiden katselu herättää inspiraation. En malta odottaa, että pääsen käsiksi siveltimeen."
Yleensä hänellä oli tällaista vain meren kanssa. Metsä oli tytölle kuitenkin aivan uusi asia, ehkä siitä huolimatta se myös herätti hänen mielikuvitustaan ja sitä kautta myös inspiraatiotaan.
He lähtivät astelemaan eteenpäin rintarinnan. Henry oli turvallista seuraa koska hän tunsi metsän, hän pitäisi huolen siitä, että Kerri ei menisi vahingossakaan eksymään.

Kerensa ei ollut ollut kompastumaisillaan mihinkään mutta Henryn varoitus sai hänet horjahtamaan. Hän tarttui poikaa tukevasti kädestä.
"Näin on turvallisempaa", Kerri totesi hymyillen. Hän osasi olla luontevasti prinssin seurassa alkukankeuden jälkeen ja luultavasti hänellä olisi ollut pienen pohdiskelun jälkeen ollut pokkaa pyytää poikaa nappaamana hänet syliinsäkin.
"Ovatko nuo valkovuokkoja?" tyttö kysyi ihmeissään ja tuijotti kuutamossa hohtavia valkovuokkoja. Miten noinkin tavallinen asia saattoi tuntemattomassa paikassa näyttää näin taianomaisena. Neiti hymyili innostuneena. "Mennään katsomaan niitä lähempää. Lupaan olla varovainen."
Aluskasvillisuudessa saattoi olla kuoppia tai juuria joita tyttö ei pystynyt näkemään mutta valkovuokot.. ne olivat kauniita tässä myöhäisillan hämärässä kuun hopeoidessa ne ja saadessa kukkaset näyttämään ihmeellisemmiltä, kuin ne todellisuudessa olivat.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 01, 2010 6:36

Henry

"haluaisin joskus nähdä sinun maalaavan" Henry totesi Kerrin mainitessa, että tuskin malttoi odottaa, että pääsisi siveltimeen käsiksi "Olet varmasti etevä siinä".
Henrylle ei oltu suotu kuvallisen ilmaisun lahjoja, eikä hän osannut laulaa saatika soittaa kuten siskonsa. Mutta hänellä oli yllättävän hyvä muisti ja paljon tietoa päässään. Mutta Henry oli kuitenkin sen verran vaatimaton, ettei pahemmin millään mitättömällä taidollaan leuhkinut. Vaikka tulevalle kuninkaalle se tekisi ihan hyvää. Nykyään hänet tunnettiin vain epävakaana nuorenamiehenä, jonka uskollisuus isäänsä kohtaan ei ole aina ollut huipussaan.

Kerensan tarttuessa Henryä kädestä, prinssin poskille nousi jälleen pieni puna. Hän ei ollut tottunut näin läheisiin kosketteluihin naisen kanssa, mutta miehenalku ei voinut kieltää, etteikö se tuntunut mukavalta.
"voi olla.. Parempi vain että pidät kokoajan kiinni" Henry totesi Kerrin jälkeen, hymyillen samalla lempeästi.
Valkovuokot kiinnittivät Henryn huomion, Kerrin mainitessa niistä. Henry vilkaisi nopeasti ympäristöä ja nyökkäsi sitten.
"Ei ole mitään vaaraa, joten en näe syytä miksemme voisi niitä käydä katsomassa" Prinssi totesi ja johdatti Kerrin varovasti valkovuokkojen luo.
Ne olivat kauniita ja lumoavia, mutta Henry oli niitä jotka eivät pahemmin kasveista innostuneet. Tosin hän piti kasveista enemmän luonnossa kuin kukkaruukussa.
"ne ovat melkein yhtä kauniita mitä sinä.." Henry totesi kyykistyessään alas, koskettaakseen yhtä vuokkoa kevyesti.

Ros

Viesti Su Elo 01, 2010 7:28

Kerri

Tyttö hymyili yllättyneenä pojan toteamuksessa. Henry oli kuitenkin oikeassa arvelussaan, tyttö oli kohtalaisen hyvä maalaamaan. Hän oli maalannut koko nuoren ikänsä joten mitä muuta saattoi odottaa?
"En minä suorastaan taiteilija ole", tyttö totesi hymyillen. "Mutta olet oikeassa, olen minä melko etevä. Kaikki eivät tiedä yhtä paljoa kuin sinä mutta onnekseni minä olen jossain hyvä."
Kerri piti poikaa huomattavasti -- jos ei fiksumpana niin ainakin enemmän tietävänä. Hän oli lukenut kirjoja muttei läheskään samanlaisia viisaita kirjoja kuin Henry. Hän ei hallinnut politiikkaa samalla tavalla, kuin poika hallitsi sen tai ymmärtänyt sitä muuten, kuin kansan kannalta.

Tyttö nyökkäsi.
"Parempi niin. Toivottavasti et pane sitä pahaksesi", Kerri totesi tyytyväisenä. Hän ei itse pahastunut lainkaan tästä kosketuksesta. Hän oli mielissään saadessaan olla näin lähellä prinssiä. Pojan käsi oli lämmin.
Kerri olisi halunnut kirmata katsomaan kukkia mutta hillitsi mielensä ja odotti, että prinssi antoi hänelle luvan ja antoi jopa nuorukaisen johdattaa hänet niiden luokse. Hän kyyristyi niiden eteen - hameenhelmat likaantuivat mutta hän ei välittänyt siitä - sivelemään kukkien hopeisia terälehtiä. Ne eivät olisi olleet läheskään yhtä ihmeellisiä muualla, kuin täällä metsässä. Tytön mielessä ei käynytkään poimia niitä ja viedä kotiin, siellä ne menettäisivät taianomaisen hehkunsa.
Kerensa käänsi katseensa poikaan silmät laajentuneina.
"Oh, sinä imartelet minua. Varo tai ryhdyn kikattamaan kuin ne typerät tytöt."
He eivät tunteneet kunnolla mutta siitä huolimatta Kerensa ei voinut väittää, etteikö komea prinssi olisi vienyt hänen sydäntään. Välillä hän tunsi itsensä samanlaiseksi bimboksi kuin muut tytöt. Hän ei tosin koskaan alentuisi kikattamaan samalla kanamaisella tavalla.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 15, 2010 3:52

Henry

Prinssi ei voinut olla pienesti hymähtämättä Kerrin sanoille.
"Sinun kikatuksesi tuskin minua haittaisi.." Herny totesi hymyillen, pitäen katseensa Kerrissä.
Ilta kävi jo viileämmäksi ja hämärämmäksi. Silti oli ihanteellinen sää olla ulkona, ottaen huomioon vuorokauden ajan. Henry toivoi että he olisivat voineet jäädä tähän hetkeen ikuisesti, unohtaa kaikki turhat murheet ja kiireet. Nyt he olivat kaksin, eikä ketään näkynyt lähimaillakaan.
"Kerri..." Henry aloitti varovaisesti pienen hiljaisen hetken jälkeen "Olen miettinyt... aivan kuin sitä en tekisi muutenkin, mutta asioita koskien sinua.. tai siis meitä".
Prinssi takelteli hieman sanoissaan. Noloa sinänsä, mutta se mitä Henry aikoi sanoa, ei ollut todellakaan helppoa prinssille.
"Olet ensimmäinen nainen jonka seurassa tunnen oloni mukavaksi. Lähelläsi minun on hyvä olla, enkä tunne minkään uhkaavan... Haluan suojella sinua, pitää sinut lähelläni." Henry otti Kerensan kädet omiinsa ja piteli niitä kuin hauraita kukkasia, jotka olisivat voineet pirstoutua liian rajuista otteista.

"Tämä saattaa tulla turhankin äkkiä.. Mutta soisitko minulle kunnian olla sinun rakastettusi, puolisosi loppu elämäsi ajan?" Saatuaan sanat ulos suustaan, Henryn olo helpottui, mutta samalla hän tunsi katumusta ja pelkoa siitä, mitä Kerensa tulisi vastaamaan. Hän ei halunnut menettää tyttöä, jota oli etsinyt koko elämänsä ajan.

Ros

Viesti Pe Elo 20, 2010 6:29

Kerensa

Kerri kääntyi katsomaan prinssiin päin kasvoillaan hieman kysyvä ilme nuorukaisen aloittaessa luultavasti pitkään harkittu puheenvuoronsa. Tummaripsiset silmät kapenivat kummastuksesta prinssin vakavaa äänensävyä kohtaan.
Hän oli yllättynyt että Henry puhui heistä meinä, se sai pienen punan kohoamaan hänen poskilleen vaikka tyttö ei tiennytkään mitä oli tulossa.
"Niin?" tyttö kysyi silmät uteliaisuudesta tuikkien. Hän astui pienen askeleen lähemmäs poikaa rohkaisten katseellaan tätä jatkamaan.
Kerri huomasi poskiaan kuumottavan pojan jatkaessa. Hän oli tavallinen tyttö, ei mikään hienostunut aatelisneiti jonka koko elämä tähtäsi hyvään naimakauppaan.
Tummatukkainen antoi Henryn ottaa hänen kätensä omiinsa. Tyttö pudisti päätään.
"Älä pelkää, minä en ole mitään, mikä särkysi helposti."
Kerri ei ollut hauras kuten prinsessa Lily, silti prinssin hellät, varovaiset otteet imartelivat häntä. Hän ei ollut koskaan tuntenut itseään hauraaksi kukkaseksi.

Seuraavaa Kerri ei kuitenkaan ollut osannut odottaa. Kosinta oli viimeinen, minkä hän oli odottanut kuulevansa pojan huulilta.
"Minä.." tyttö aloitti mutta piti heti perään tauon. Hän ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt vastata. Miten hänen olisi pitänyt muotoilla vastauksensa ilman, että se kuulostaisi rahvaanomaiselta ja oliko sillä ylipäätään väliä?
"Kyllä, kyllä! Tietenkin!"
Tyttö hymyili vaivautuneena omasta innostaan.
"Pidä minua lähelläsi.."
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 30, 2010 6:16

Henry

Saatuaan sanat ulos suustaan Henry oli tuntenut pientä helpotusta. Tulipahan sanottua - tyylinen olo kuitenkin jännittyi uudestaan, kun nuori miehenalku jäi odottamaan vastausta yllättävään kosintaansa. Kerrin pitäessä pienen tauon ensimmäisen sanansa jälkeen, Henryn olisi tehnyt mieli liueta paikalta ja kadota maan alle koko loppu elämäkseen. Sitä tuo ei kuitenkaan näyttänyt mitenkään ulkoisesti, vaan odotti tyynen rauhallisena, että nainen saisi sanansa loppuun. Mitä jos sitä koittaisi välillä olla kuin mies ja kestää kieltävän tai myöntyvän vastauksen? Ei, Henry ei ollut kuten muut miehet. Prinssi oli yllättävän tunnerikas yksilö, vaikkei sitä ehkä aina päällepäin nähnytkään.

Kerri vastasi myöntävästi. Vastaus mitä Henry oli odottanut, tuntui niin epätodelliselta että prinssi jäätyi hetkeksi. Pieni, iloinen naurahdus karkasi hänen huuliltaan, samalla kun prinssi kietoi kätensä Kerensan ympärille ja veti tuon hellästi lähelleen, antaen samalla hellän suudelman tuon otsalle.
Koko tilanne oli niin epätodellinen, että Prinssin piti keräillä itseään hetki. Hän ei uskonut koskaan kosivansa unelmiensa naista näin kauniina yönä metsässä, ilmoittamatta edes hoville aikeistaan. Hovista puheen ollen, miten tuo tulisi suhtautumaan tähän? Henry ei juuri nyt jaksanut miettiä sitä, tärkeintä oli, että hän sai pidellä lämmintä naista vasten itseään ja nauttia tuon hiusten tuoksusta.
"Olet ihana" Olivat ensimmäiset sanat mitkä prinssi sai sanotuksi kerättyään itsensä ihanasta järkytyksestä "En olisi kestänyt kieltävää vastausta noin kauniilta naiselta".
Pieni, lempeä hymy nousi prinssin kasvoille, tuon nostaessa toisen kätensä Kerensan poskelle, silitellen poskea ja katsellen samalla syvälle naisen sielunpeileihin.

Ros

Viesti Ma Elo 30, 2010 5:57

Kerensa

Kerri ei huomannut, millaista tuskaa hänen empimisensä, joka ei suinkaan johtunut siitä, että hän joutuisi miettimään kieltävän ja myöntävän vastauksen väliltä, sai aikaan.
Tyttö antoi myöntävän vastauksen ja ensin hän oli hämmentynyt kun prinssi jäätyi hetkeksi. Hetken ajan Kerri oli varma, että kosinta olikin vitsi.
Lopulta kuitenkin pieni, iloinen naurahdus karkasi prinssin huulilta. Käsivarret kiertyivät tytön ympärille ja hellä suudelman painettiin hänen otsalleen.
Tummatukka kietoi kätensä paremmin prinssin ympärille ja painoi päänsä vasten nuorukaisen rintaa. Tässä oli hyvä, tilanne tuntui epätodelliselta mutta hän huomasi olevansa onnellisempi, kuin aikoihin.

Ensimmäiset sanat, mitkä nuorukainen sai suustaan oli ilmoitus siitä, että tyttö oli ihana. Kerensa naurahti, ei, hän ei tuntenut itseään heistä kahdesta siksi ihanaksi. Sen sijaan Henry oli ihana, kultainen.
"Kai minussa on muutakin kuin kauniit kasvot", tyttö totesi. Se ei ollut kysymys, hän tiesi itsekin, ettei Henry ollut valinnut häntä ainoastaan sievän ulkonäön vuoksi. Jos poika halusi ihailla kaunista naista, hänen tarvitsisi vain viettää aikaa keijukaismaisen kauniin lilyn kanssa.
Tyttö painoi kätensä Henryn kädelle.
"Ja miten olisin ikinä voinut antaa kieltävän vastauksen sinulle? Ainoalle, joka saa minut tuntemaan oloni näin hyväksi."
Kerri pudisti päätään. Ei, hän ei nähnyt mitään syytä, minkä vuoksi hän olisi voinut edes harkita antavansa Henrylle pakit.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Syys 12, 2010 6:49

Henry

Kerrin ensimmäiset sanat saivat Henryn naurahtamaan astetta vaivautuneemmin.
"Totta kai on" Henry vastasi hymyillen "Ulkokuori on vain osa ihanaa ja kaunista persoonaasi. Sinussa ei ole mitään, minkä haluaisin jättää pois, eikä mitään mitä haluaisin lisätä.. olet täydellinen".
Ensimmäistä kertaa elämässään Henry ei tuntenut oloaan imeläksi naiselle puhuessa. Sanat tulivat suoraan sydämestä, sen pahemmin harkitsematta tai suunnittelematta. Täysin luonnostaan. Kerrin ihmetellessä kuinka olisi edes voinut antaa kielteisen vastauksen prinssille, ei Henry voinut olla hymyilemättä pienesti vaivautuneesti.
"On mukava kuulla että tunne on molemmin puoleinen" Henry totesi ja jäi hetkeksi vain tuijottamaan Kerensaa.
Joka solu prinssissä huusi suutelemaan tyttöä. Maistamaan tuon peheitä huulia, nyt kun oli täydellinen hetki tehdä se. Henry kuitenkin kieltäytyi mielessään. Hän oli vanhanaikainen ja uskoi suutelemisen huulille olevan sallittua vasta kun pari oli vihitty.

"Tästä pitäisi varmaan kertoa läheisille" Henry totesi hiljaisuuden jälkeen "Tosin, sen jälkeen siitä tietää koko kuningaskunta.."
Viimeisissä sanoissa saattoi aistia pientä katkeruutta. Henry ei halunnut naimisiin menonsa olevan koko kansan asia, mutta mitään hän ei sille kuitenkaan voinut. Prinssi kun oli.

Ros

Viesti Ma Syys 13, 2010 7:50

Kerri

Henryn kehut saivat tytön punastumaan hienoisesti vaikkei puna mihinkään tummalta iholta näkynytkään.
"Tuo oli kauniisti sanottu", Kerri totesi hymyillen. Henryn sanat olivat aidot, eivät teennäiset rakkausluritukset kuten useilla tällaisessa tilanteessa.
Kerri olisi mieluusti suudellut poikaa. Hän tiesi, tai kenties ennemmin toivoi, että prinssi halusi samaa. Kumpikaan ei kuitenkaan tehnyt aloitetta suuntaan tai toiseen joten tilanne jäi leijumaan heidän välilleen.

Tyttö nyökkäsi vaikka pelkkä ajatus kihlauksesta kertomisesta sai hänet huolestumaan. Kerri oli ollut aina hieman syrjäänvetäytyvä nuori nainen joten huomion keskipisteenä oleminen oli se, mitä hän vähiten halusi.
"Valitettavasti me emme voi vaieta asiasta", tyttö totesi ja painoi kasvonsa vasten prinssin rintaa. Hän ummisti silmänsä. Olisi ollut helpompaa, jos Henry olisi ollut tavallinen poika, joku saman arvoinen aatelinen jonka kanssa kihlautuminen ei olisi ollut mitenkään erikoista. Ehkä muutaman juorun arvoinen muttei sen kummempaa.
Tämä oli jotain pahempaa.
"Mutta kyllä minä kestän sen", Kerri totesi ja hymyili rohkaisevasti. Se luultavasti vakuutti ennemmim hänet kuin Henryn. "Pidäthän minusta silti huolta?"
Henry tuoksui hyvältä. Kerri voisi tottua tähän ihanaan tuoksuun, nyt kun nuorukainen tosiaan kuului hänelle. Ainakin joissain määrin.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Syys 15, 2010 9:47

Henry

Kerri totesi ääneen lauseen, joka pyöri Henryn päässä. He eivät voineet vaieta asiasta, vaikka olisivat sitä kuinka halunneet. Prinssin kihlautuminen ei ollut mikään yksityisasia vaan siitä kuului koko kansan tietää. Hetkiä jolloin Henry jälleen kerran toivoi olevansa vain tavallinen kansalainen, ilman sen suurempaa vastuuta. Kerrin seuraavat sanat saivat hetkeksi vakavaksi muuttuneet kasvot kuitenkin hymyilemään.
"Totta kai pidän" Henry totesi "Haluan pitää sinusta huolta nyt ja tulevaisuudessa".
Kerrin huolehtiminen kuulosti enemmän kuin mielekkäältä tehtävältä koko loppu elämän ajaksi. Prinssi halusi suojella tyttöä kaikin keinoin kaikelta pahalta, eikä toivonut tuolle käyvän mitään pahaa.
Hetkeksi prinssi unohtui sukimaan Kerrin tummia hiuksia, hymyillen itsekseen. Tuon päässä ei liikkunut mitään ylimääräistä, vain ja ainoastaan tämä hetki. Prinssi oli jo kadottanut ajantajunsa aikoja sitten, mutta vielä ei ollut liian myöhä. Mikäli he olisivat olleet täällä liian pitkään, olisi koko hovi kaksikon perässä.

"Lienee parasta kertoa ensin sinun perheelle.. sitten vasta isälleni" Henry totesi lopulta huokaisten pienesti "Uskon isäni olevan enemmän kuin iloinen tästä, mutta silti hyväkin uutisen kertominen sille miehelle on vaikeata... jos vain tietäisit minkälaiset välit meillä on ollut".
"Miten luulet sinun perheesi reagoivan tähän uutiseen..?"

Ros

Viesti Ma Syys 27, 2010 6:34

Kerri

Tyttö hymyili nuorukaisen sanoille. Kyllä, Henry pitäisi hänestä varmasti huolen nyt ja tulevaisuudessa, poika oli luotettava, juuri sellainen mies jollaista tytölle oli aina toivottu. Mies, johon voisi luottaa, mies joka ei jättäisi pulaan.
Mies, joka puolustaisi suurella intohimolla.

Eniten Kerriä kuitenkin jännitti kuninkaan reaktio. Henry oli sanonut, että mies olisi vain tyytyväinen mutta silti se jännitti tyttöä. Hän halusi, että tuleva appiukko pitäisi hänestä eikä olettaisi hänen olevan vain maineen ja nimen perässä juokseva typerä aatelislikka, jollaisia suurinosa tytöistä tuntui olevan.
"Lupaan olla tukenasi."
Kerri katsoi poikaan mietteliäästi hänen kysyessään tytön perheestä. Miten hänen perheensä reagoi? Tyttö puri täyteläistä alahuultaan mutta hymyili lopulta. Ei, tämä ei olisi mikään ongelma, hänen perheensä reagoi, kuten olettaa saattoi. He ilahtuisivat.
"Luulen, että he ovat onnellisia", Kerri totesi. "Tietenkin tämä tulee heille hieman yllättäen mutta en usko, että he vastustavat. He halusivat aina, että löytäisin kaltaisesi luotettavan ja hyvän miehen."
Idioottejahan he olisivat, jos vastustaisivat. Tämä oli mahdollisuus jonka sai vain kerran elämässä, mahdollisuus saada oman perheen jäsen osaksi perhettä. Huoltaja ei ollut koskaan ollut suorastaan juonikas mutta sen verran juonittelua löytyi kenestä tahansa.
"Haluaisin että.. tapaisit heidät."
Tyttö hymyili. Oli vaikeaa, kun kihlattu oli näin korkeassa asemassa hänen alhaiseen asemaansa nähden
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Loka 05, 2010 9:53

Henry

Kerri kertoi luulevansa kotiväksenä ilahtuvan tästä kihlauksesta. Hölmöjähän he olisivat, jos eivät olisi hyväksyneet tällaista tarjousta. Tarjousta nostaa omaa asemaansa tässä yhteiskunnassa ja suoda Kerrille elämä hovissa, jossa tyttö tulisi varmasti saamaan kaiken mitä halusi.
Yllätyksenä tämä kihlaus tulisi varmasti jokaiselle osapuolelle, joten Henry ei voinut kuin naurahtaa pienesti Kerrin todetessa kotiväksenä yllättyvän tästä. Kuitenkin tyttö uskoi etteivät he vastustaisi tarjousta. Kerrin innostuessa jälleen ohimennen kehumaan prinssiä, ei Henry voinut olla hymyilemättä pienesti. Tuntui yhä oudolta ottaa vastaan kehuja ja vielä pitää niistä.

Hymy kuitenkin katosi yhtä pian mitä oli tullutkin, Kerrin ilmoittaessa haluavansa prinssin tapaavan kotiväksensä. Olihan se ihan loogista ja täysin johdonmukainen idea, mutta silti Henry ei ollut tullut sitä ajatelleeksi.
"totta kai.. Jos se on mitä sinä haluat" Henry totesi, kauhistellen samalla mielessään tulevaa tapaamista. Prinssinä hänellä ei pitäisi olla hätää, mutta silti hänestä tuntui kuin hän olisi ollut köyhän maatilan poika, joka menisi kysymään aateliselta tämän tyttären kättä.
"Sen voisi kai hoitaa heti huomenna... vai?" Prinssi kysyi naurahtaen astetta vaivautuneemmin, toivovansa pääsevän siitä velvollisuudesta mahdollisimman pian eroon "tosin.. sinunkin pitää tavata isäni ennen kuin etenemme minnekkään".
Kuninkaan tapaaminen oli varmasti vielä pelottavampaa mitä aatelisen. Prinssi itsekkin pelkäsi isäänsä! Joten Kerrillä tuskin tuli olemaan helppo tehtävä edessään..

Ros

Viesti To Loka 07, 2010 8:16

Kerri

Henry suostui kuin suostuikin tapaamaan nuoren naisen perheen mikä sai Kerrin hymyilemään. Se ei olisi läheskään yhtä hankalaa, kuin olisi ollut, jos kyseessä olisi ollut köyhemmän perheen poika. Henry hyväksyttäisiin samalla hetkellä kun hän näyttäisi kasvonsa, jo siitä syystä että oli prinssi.
Poika varmasti tiesi tämän mutta oli siitä huolimatta hermostunut. Se oli suloista, tyttö olisi saattanut loukkaantua hienoisesti jos Henry ei olisi ollut lainkaan hermostunut. Hän halusi olla hermostumisen arvoinen.
"Kyllä, tule huomenna", Kerri sanoi. Hän nyökkäsi nuorukaisen sanoille siitä, että hänen olisi tavattava kuningas ennen kuin he etenisivät minnekään. "Tietenkin, minä tapaan hänet."
Se hermostutti Kerriä vaikka hän yrittikin peittää sen. Hermostuneisuus kuitenkin tuskin meni Henryltä ohi, kuka tahansa olisi huomannut sen.
Harald Scarlington, mies jonka tyttö oli nähnyt muutaman kerran kaukaa, näytti pelottavalta mieheltä. Hän ei ollut kuulopuheiden mukaan julma mutta pitkän, lihaksikkaan ja ennen kaikkea, Kerrin kihlatun kanssa hienoisissa riidoissa olevan kuninkaan tapaaminen olisi hermostuttanut urheintakin.
"Milloin vain sinä haluat."

Tyttö tarttui Henryn käteen.
"Meidän pitäisi varmaan alkaa lähteä, meillä tulee olemaan paljon tekemistä", tummatukkainen tyttö totesi ja silitti prinssin kättä. "Minua jännittää."
Kerri hymyili ja lähti astelemaan hitaasti suuntaan, mistä he olivat tulleet. Hän ei uskonut, että osaisi vaikeuksitta yksin ratsuille joten antoi Henryn valita suunnan, jos hän lähti kävelemään väärään suuntaan.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Marras 02, 2010 1:12

Henry

Prinssi ei voinut olla hymyilemättä pienesti. Se kaikki, mihin he olivat ryhtymässä, oli pelottavampaa kuin kuolema, mutta silti Henry ei jaksanut odottaa. Kerrin kanssa mikään ei tuntunut pelottavalta.
No, kaksikko sopi ensimmäisen tapaamisen jo huomiselle. Henry nyökkäsi varmistukseski siitä, että huomenna prinssi tulisi tapaamaan Kerrin perheen. Sen jälkeen oli aika miettiä milloin Kerri tulisi tapaamaan itse kuninkaan.
"En tiedä milloin isälläni olisi aikaa... mutta selvitän sen huomiseen mennessä. Uskon kuitenkin, että jos kerron löytäneeni tulevan kuningattaren, isäni järjestää varmasti aikaa sinun tapaamiselle" Henry totesi naurahtaen pienesti.

Kerrin huomauttaessa kotiin lähtemisestä, ei Henry voinut olla kuin samaa mieltä. Joten Prinssi lähti kävelemään Kerrin tahdissa hevosille, näyttäen tietä. Ei aikaakaan kun Hämärässä metsässä saattoi erottaa kaksi hevosta odottamassa rauhallisina paikoillaan.
Henry auttoi Kerrin ratsaille, ennen kuin nousi oman hevosensa selkään.
"onneksi kylälle ei ole pitkä matka" Henry totesi, katsellen hetken ympärilleen ja lopulta kannusti hevosensa rauhalliseen käyntiin.

Ros

Viesti To Marras 04, 2010 8:00

Kerri

Kerri hymyili. Tavallaan hän toivoi, että kestäisi vielä hetki ennen kuin hän tulisi tapaamaan prinssin pelottavalta vaikuttavan isän mutta toisaalta hän toivoi, että se tulisi mahdollisimman pian. Silloin se olisi ohi ja kenties kuningas edes sietäisi morsianehdokasta. Kuningas oli luultavasti menettänyt toivonsa siitä, että poika menisi naimisiin, joten luultavasti hän olisi todellisuudessa mielissään siitä, että hänen poikansa oli valinnut kunnollisen ihmistytön sydämensä valituksi.
"Hienoa", tyttö sanoi vaikkei tietänyt täysin, mitä tunsi kuullessaan ilmoituksen siitä, että hänelle varmasti löytyisi aikaa.

Kerri olisi eksynyt, jos hän olisi lähtenyt suunnistamaan yksin ratsuille. Tästä syystä tyttö tarttui poikaa kädestä kuin olisi todellisuudessa voinut eksyä pojasta näin helposti. Prinssin käsi kuitenkin tuntui mukavan lämpimältä ja neiti irroitti siitä vastahakoisesti kun oli aika nousta ratsun selkään.
"Sanoisin ennemmin, että se on harmi", tyttö sanoi ja hymyili. "Olisin voinut ryöstää enemmän aikaasi itselleni."
Matka oli kuitenkin valitettavan lyhyt ja pian he olivat jo tytön kodilla.
EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö