Kirjoittaja Ros » 30 Elo 2010, 17:57
Kerensa
Kerri ei huomannut, millaista tuskaa hänen empimisensä, joka ei suinkaan johtunut siitä, että hän joutuisi miettimään kieltävän ja myöntävän vastauksen väliltä, sai aikaan.
Tyttö antoi myöntävän vastauksen ja ensin hän oli hämmentynyt kun prinssi jäätyi hetkeksi. Hetken ajan Kerri oli varma, että kosinta olikin vitsi.
Lopulta kuitenkin pieni, iloinen naurahdus karkasi prinssin huulilta. Käsivarret kiertyivät tytön ympärille ja hellä suudelman painettiin hänen otsalleen.
Tummatukka kietoi kätensä paremmin prinssin ympärille ja painoi päänsä vasten nuorukaisen rintaa. Tässä oli hyvä, tilanne tuntui epätodelliselta mutta hän huomasi olevansa onnellisempi, kuin aikoihin.
Ensimmäiset sanat, mitkä nuorukainen sai suustaan oli ilmoitus siitä, että tyttö oli ihana. Kerensa naurahti, ei, hän ei tuntenut itseään heistä kahdesta siksi ihanaksi. Sen sijaan Henry oli ihana, kultainen.
"Kai minussa on muutakin kuin kauniit kasvot", tyttö totesi. Se ei ollut kysymys, hän tiesi itsekin, ettei Henry ollut valinnut häntä ainoastaan sievän ulkonäön vuoksi. Jos poika halusi ihailla kaunista naista, hänen tarvitsisi vain viettää aikaa keijukaismaisen kauniin lilyn kanssa.
Tyttö painoi kätensä Henryn kädelle.
"Ja miten olisin ikinä voinut antaa kieltävän vastauksen sinulle? Ainoalle, joka saa minut tuntemaan oloni näin hyväksi."
Kerri pudisti päätään. Ei, hän ei nähnyt mitään syytä, minkä vuoksi hän olisi voinut edes harkita antavansa Henrylle pakit.