Sudenjuoksu //Varattu

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Sudenjuoksu //Varattu

ViestiKirjoittaja Pappis » 27 Touko 2010, 18:58

Raul Lucas

Okei. Tilanne oli nyt tämä: olin kymmenen vuotta noidan luona orjahommissa vain ja ainoastaan, että tämä voisi vetää minua kuo- äh- nenästä. Eikä se edes purkanut kiroustani! Kirottu muori! Siitä, kun noita siirsi minut kauemmaksi mökistään on jo useampi tunti... Ja tilanne vaikuttaa kaikin puolin epätoivoiselta. Minulla ei ole mitään paikkaa minne mennä. Ei tässä muodossa. Jos menen kylään minut kaiketi nyljettäisiin, koska puhuva susi ei tuskin ole joka päiväinen näky. Ja vaikka joku huomaisikin sokean silmäni ja tatuointini ja oivasti päättelisi minun olevan kirottu, niin mitä vetoa, että kukaan ei kumminkaan osaisi sitä purkaa. Voi helkkari. Ehkä kannattaisi lähteä johonkin suuntaan. Möllötän tunteja noidan oharien jälkeen vieläkin samassa paikassa! Jes! Lähden kulkemaan suoraan eteenpäin vaikka oikeasta suunnasta minulla ei ole harmainta haisuakaan vaikka minulla onkin harvinaisen hyvä hajuaisti. Löytäisimpä jonkun pätevän velhon, joka osaisi murtaa tämän, mutta näiden kymmenen vuoden jälkeen minulla tuskin on niin hyvä mäihä. Niin... Tuskinpa...

Jesh, siinä onpi alotus ^^
Pappis
 

ViestiKirjoittaja cardea » 27 Touko 2010, 19:08

Asha

Oltuaan taas hetken paikallaan veri oli vetänyt Ashan liikkeelle. Hänellä ei ollut aavistustakaan miksi hän oli kuitenkin lähtenyt metsään. Jokin vain oli käskenyt hänet sinne. Kävellessään henkien seuraamana noita antoi mielensä vaeltaa vapaampana. Metsässä hän ei uskonut saavansa minkään laista uhkaa niskaansa. Ehkä se oli naiivisti ajateltu, kun otti huomioon sotatilanteen, mutta koska Asha oli puoliverinen hän saattoi sanoa mitä vain, vaikka ei se rajavartijoiden periaatteisiin taitanut kuulua. Asha ei kyllä alkaisi ketään niittaamaan.

Yllättäen henget jäivät taakse ja vasta liian myöhään Ashan mieli palautui ruumiiseen. Hän oli täysin ajatuksissaan kävellyt suuren suden tielle. Susi oli itse asiassa isompi kuin nainen, mutta suurena susien ystävänä sehän ei häirinnyt Ashaa laisinkaan. Hän ei nähnyt vielä sokeaa silmää tai tatuointia, joten hän oletti kohdanneensa jonkin normaalia vain isomman suden. Ehkä jopa ihmissuden! Tosin noita oli vielä sangen hölmistynyt rajun kehoon palaamisen jälkeen. Lisäksi hän oli naurettavan helppo kohde jokaiselle vähänkin verenhimoiselle otukselle. Valkeat pitkät hiukset oli vain letitetty pitkäksi letiksi selkään ja siinä koreili muutamia sulkia ja helmiä. Mekko joka Ashan yllä oli tumman vihreä ja kevyt, mutta juosta siinä ei juuri kyllä voinut. Kaikkia maailman sääntöjä rikkoen Asha siis tapitti sutta. Pää kallistui ja noitaa hymyilytti yllättäen.
cardea
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 28 Touko 2010, 14:35

//Oon tänä viikonloppuna leirillä ja en pääse vastaamaan, kun vasta sunnuntaina seuraavan kerran. Sori, että tuli heti pelin alkupuolella tämmönen viive...

Raul Lucas

Pitäisikö tässä ruveta epäilemään onneaan? Keskellä ei-mitään kohtaan jonkun minkä-lie tyypin, kun se kävelee minua vastaan. Kaikki tämä aivan sattumalta. Tähän mennessä kaikki mitä elämässäni on sattunut on ollut jonkun takapirun suunnittelemaa. Toljotan terveellä silmälläni tulijaa, jolla oli huomiota herättävät hiukset. Ihme, kun en nähnyt häntä aikaisemmin, sillä valkoisien hiuksien luulisi erottuvan vihreästä metsästä aika helposti. Nainen vaikutti muutenkin aika erikoiselta jo pelkästään sen perusteella, että hän ei a) pyörtynyt b) juossut kirkuen karkuun c) anellut armoa minut nähdessään. En varmaan ollutkaan niin pelottava susi kuin luulinkaan. Nainen katsoi minua tapittaen ja kaiken huipuksi vielä hymyili. Toinen silmäni tapitti hämmästyneesti takaisin ja en voinut hillitä kieltäni:
"Etkö ole ennen sutta nähnyt?" Tajusin heti, että minun ei ehkä olisi kannattanut puhua. Nyt viimeistään nainen juoksisi kiljuen karkuun.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja cardea » 28 Touko 2010, 19:51

// Ei se mitään. Mieluummin nyt kuin heti kaikkein jännimässä kohdassa :3 //

Asha

Kukaan ei varmasti osaisi päättää kumpi lopulta oli ollut yllättyneempi kohtaamisesta Asha vai susi. Tosin vuosia sitten Asha oli todennut, että ei sellaisilla asioilla ollut väliä, joten ei hän vaivannut sillä kaunista päätään. Se, että susi puhui kyllä vaivasi.
"Olen ja viihdyn itsekkin sutena toisinaan. Olen pahoillani töykeydestäni. Osuin täysin eteeni katsomatta tiellenne. Joskus sitä vain unohtaa katsoa eteensä. Toivottavasti annatte sen minulle anteeksi", Asha totesi ja kohteliaasti antoi sudelle polun valtiuden. Hänhän se puskasta siihen oli rymähtänyt, joten hänen kuului väistää.

Sen jos minkä Asha oli oppinut, että vahvempia kannatti aina varoa. Ei kiroaminen olisi kummoinen juttu noidalle olisi ollut, mutta se vei aina energiaa ja oli kovin kurjaakin. Siksi hän väistyi suden tieltä ja näki nyt vasta tatuoinnin. Vaikka juuri äsken hänen oli pitänyt pyytää anteeksi, hänen pitäis kohta tehdä se uudelleen.
"Pyhät henget. Kuka tuollaisen on sinun niskaasi langettanut?" Asha kysyi ja läimäisi sitten kääden suulleen. Ei ihme että henget olivat paenneet. Hirvittävä kirous, jota kyllä paranikin vältellä.
cardea
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 30 Touko 2010, 13:34

//Vaikkapa niin : D

Raul Lucas

Pakko myöntää, että hämäännyin kyllä siitä miten kevyesti tuo nainen otti sen, että susi puhuu. Vielä enemmän kumminkin oli hämmästyttävää se, että hän puhui minulle kohteliaasti. Niiden kymmenen vuoden aikana noidan luona, hän ei koskaan puhunut minulle kohteliaasti... O.O
(Ooh) Onneksi minulla oli tumma turkki kasvojeni suojana, koska tunsin kuinka veri alkoi kiertää kasvoissani vilkaammin ja muodosti eräänlaisen punastumisrefleksin.
"...Juujuu, ei se mitään", tokaisin neidille, koska en itsekään ollut hirveän tarkkaan katsellut eteeni, että oli ehkä molempien vika siinä tilanteessa.
Neiti oli antamassa tietä komeudelle, mutta huomauttikin yllättäen kaulallani olevasta kirouskenmerkistä. No, hän oli kyllä sen verran erikoisen oloinen, että ei kai pitäisi yllättyä, jos hän noita tai vastaava on.
"Eräs noita", vastasin ja vilkaisin tautointia, joka jatkui vasempaan etujalkaani. "Hän langetti tämän ylleni kymmenen vuotta sitten ja lupasi sitten purkaa sen, jos olisin hänen oppipoikanaan kymmenen vuotta!" ääneni alkoi kiihtyä loppua kohden. Pelkkä ajatus noidan kieroudesta sai sappeni kiehumaan. En viitsinyt vielä kertoa noidan ohareista. Luultavasti se saisi minut niin vihaiseksi, että alkaisin tiuskia neidille, joka ei ole tehnyt minulle yhtään mitään.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja cardea » 30 Touko 2010, 14:45

Asha

Onneksi susi ei ollut kovinkaan verenhimoinen vaan he kumpikin olivat yhtä yllättyneitä toisistaan. Asha kuitenkin unohti kaiken muun paitsi hirveän kirouksen, joka toisen yllä leijui. Kaikkia maailman uhkarohkeuden perikuvia rikkoen Asha käveli suden vierelle ja kumartui katsomaan merkkia, joka oli niin ilkeä! Kalpeat huulet olivat puristuneet viivaksi.
"Ja sanovat itseään kunnon noidiksi, hah", Asha mutisi itsekseen ja ravisti päätään.
"Kymmenen vuotta. Miten klassista. Miksei saman tien vaikka viisikymmentä tai sata? Oletko sinä nyt sitten tallustamassa jonnekkin hänen puolestaan, jos olet niin minä menen vaihtamaan arvon korpieukon kanssa pari hyvin valittua sanaa! Tälläistä... Ei ihme jos meikäläisiä vihataan", Asha oli yllättävän tuiman näköinen ja pienet kädet olivat nyrkissä.

Ei ollut epäilystäkään siitä etteikö Asha tosiaan olisi voinut marssia vanhemman noidan puheille pari hyvinkin ilkeää kirousta taskussaan ja selvittää muutamia perus asioita siinä sivussa. Pohjoisessa Asha oli oppinut kerrassaan hienoksi noidaksi ja siellä heidän tehtävänsä oli tietäjinä ollut auttaminen, ei kiroaminen. Viholliset olivat luku erikseen, mutta kymmeneksi vuodeksi! Ashan sappi kiehui ja hänen vihreät silmänsä välkkyivät sangen vaarallisen oloisesti.
cardea
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 30 Touko 2010, 15:23

Raul Lucas

Kauhistus! Neitihän tulee ihan liki! Enne aina, kun noita tuli samalla etäisyydelle sain yleensä kepistä tahikka nyrkistä. Onneksi hän vain vaikutti tutkivan kiroukseni jälkeä. Tiirailin molemmilla silmilläni, jopa sillä sokealla, neidin touhuja valmiina toimimaan, jos tämä tekisi jotain yhtä mukavaa, kuin entinen "mestarini". Neiti kehotti minua menenään noidan luo vaihtamaan pari sanaa. Ikään kuin se ei olisi jo tullut mieleeni, ajattelin sarkastisesti.
"Tekisin sen oikein mielelläni!" aloitin, selvä ärtymyksen vivahde äänessäni," mutta, kun kävi niin mukavasti, että se noita siirsi minut pois mökistään, jonkun loitsun avulla ja nyt minulla ei ole aavistustakaan missä olen!" Hetkinen... Neitihän oli sanonut meikäläisiä. Eli hänkin on noita! Toivonkipinä vilahti silmieni edessä. Osaisikohan hän murtaa kiroukseni! Voisinko viimein olla taas ihminen. Olin aika pieni muksu kirouksen hetkellä ja kun katsoo nykyistö kokoluokkaani... Olen ihan aikuinen mies! Minkäköhän näköinen olen...? Ehkä olisi kumminkin parempi olla spekuloimatta... Ehkä se ei onnistukaan ja... Ei! Kyllä se onnistuu! Mutta hän on kumminkin noita... Kannattaako minun luottaa noitaan toistamiseen. Hän ainakin vaikutti rehelliseltä.
"Olen muuten Lucas", sanoin itseni esitellen. Hetken pohdinnan jälkeen päätin kertoa myös etunimeni. "Raul Lucas. Tuota..." mutisin ja katsoin neitiä. "...Pystyykö sille kiroukselle jotain...?" Paras olisi jotain pystyä tekemään...

//Sopisko, että jos Asha yrittäs sitä kirousta purkaa, nii se eis sais sitä kokonaan purettua. Se sais sen ainoastaan muutettua takas ihmiseksi. Mä, kun en haluaisi ottaa pois Lucasin lempi piirrettä eli sitä tautointia :'D
Pappis
 

ViestiKirjoittaja cardea » 30 Touko 2010, 21:39

Asha

Nuoren naisen huulet muuttuivat täysin tiukaksi viivaksi kun hän kuuli noidan siirtäneen suden pois niin, ettei toisella ollut toivoakaan takaisin pääsystä. Julmaa ja vain äärettömän raivostuttavaa. Nyt mies, tai niin Asha ainakin oletti, saatatteisiin keihästää kummalta puolelta tahansa. Tämä oli ihmisten silmissä susi ja haltijoiden mielessä ihminen sutena. Kuinkakohan hankalo yhtälö sekin oli.

Yllättävä hymy valaisi Ashan synkistyneet kasvot kun hän kuuli suden esittäytyvän. Eihän hän toiselle ollut vihainen vaan noidalle, joka kykeni tekemään jotain tälläistä. Hetken Ashalla kuitenkin meni ennen kuin hän tajusi vastata, sillä toisen toiveikkuus sai palan nousemaan hänen kurkkuunsa.
"Hauska tutustua Lucas. Minä olen Asha Thorn pohjoisesta. Minä en halua luvata sinulle mitään kokonaisesta poistamisesta, siinä voisi mennä kauan koska en tiedä mitä se ämmän käppyrä meni sinun kanssasi tekemään, mutta varmasti voin ainakin lievittää sidettä", hän totesi ja hymyili lempeästi. Hän saattoi vain kuvitella miltä tuntui olla muun kuin oman kehon vankina.
"Mennään vähän syrjään. Tuossa puskan takana on aukio, joten emme tule ihan heti nähdyiksi", Asha totesi ja käveli puskien läpi aukiolle, josta hän juuri oli tullut. Kävellessään hän oli vetänyt pussin laukustaan. Siellä olisi hänen iki oma loitsukirjansa.
cardea
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 31 Touko 2010, 20:18

Raul Lucas

Virnistin Ashalle tervehdykseksi ja annoin hänen tutkia kiroukseni loppuun. Vaikutti lupaavalta. Jos hyvin kävisi saattaisin päästä edes ihmiseksi! Jes! Olisi turhaa odottaa liikoja.
"Todellako?!" kysyin pystymättä peittelemään toivetta äänessäni. Huono karmani on viimeinkin kääntynyt! Eikä siihen mennyt, kuin vaivaiset kymmenen vuotta... Seurasin kuuliaasti Ashaa, kun hän ohjasi meitä jonnekin suojaan. Ihmettelen kyllä vain aukio valintaa. Eikös sieltä kaikki näy aika hyvin ja pitkälle? No, parempi on ehkä olla kyseenalaismatta Ashaa tällä hetkellä. Hän sentään ehkä pystyy murtamaan kiroukseni. Noidalta periytyneet refleksit tulevat pysymään tiukassa varmaan pitkään, sillä heti, kun Asha työnsi kätensä laukkuunsa hyppäsin metrin sivuttain ja irrottamatta silmiäni kädestä, joka kaivoi laukusta jonkun ihme pussin. Joka kerta, kun noita oli kaivellut vyölaukustaan jotain siitä ei ollut seurannut mitään hyvää. Parhaimmillaan jouduin kulkemaan vain loppupäivän afrolla, mutta jos huonosti kävi jouduin kulkemaan sellaisella kuukauden! Tolkutin itselleni, että häneen voi luottaa, mutta jotenkin sitä sai tolkuttaa aika monta kertaa ennen, kuin pystyin rauhoittumaan. Menin hieman varuillani aukiolle ja katsoin Ashaa odottavasti.
"Pystytkö varmana muuttamaan minut ennalleni?" kysyin uudestaan ja tulisin varmaan tarkistamaan sitä useammankin kerran. Voi sitä pettymystä, jos Asha epäon- Ei! En saa ajatella sitä! Hän onnistuu! Hän onnistuu...
Pappis
 

ViestiKirjoittaja cardea » 02 Kesä 2010, 20:31

Asha

Pieni nyökkäys kertoi, että ainakin voisin auttaa ja kun Raul pomppaa suunnilleen kymmenen metrin päähän minusta katson häntä hetken, mutta en sano mitään. Kai tuollainen varovaisuus on aivan ymmärrettävää. Asha ainakin pomppisi jos kokisi itsensä uhatuksi.
"En minä mitään posauta, tämä on kirja", Asha totesi ja vesi raskaan ja vanhan opuksen pussista hän levitti oman viittansa kuitenkin kirjan alle ennen kuin laski sen maahan ja alkoi selailla suuria sivuja. Raulille sanat eivät varmaankaan sanoneet mitään, sillä se oli kirjoitettu pohjoisen kielellä.

Hitaasti Asha kohotti vihreät silmänsä Raulin suden silmiin ja tepasteli sitten miehen luokse ja polvistui tämän eteen, jääden tällöin paljon matalammaksi. Varoen hän kohotti kätensä, antaen toiselle aikaa perääntyä ja painoi sen hellästi toisen jykevälle poskelle.
"Minä en ehkä saa sitä kokonaan pois, mutta saan sinut varmaankin takaisin ihmiseksi. Jos en saa, minä keksin keinon saada", Asha vakuutti ja hymyili sitten suloisesti.
"Sovitaan, että saat pitää tätä niin kauan kunnes sinusta tulee ihminen. Se on minulle tavattoman tärkeä ja sen vuoksi teen paljon", Asha keksi, sillä hän oli huomannut toisen epäluottamuksen ja otti riipuksen kaulastaan. Hän ei ollut koskaan ottanut sitä pois ja kun se oli hänen kädessään olo tuntui alastomalta.
cardea
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 03 Kesä 2010, 18:33

Raul Lucas

Jestas, olin säikähtänyt vaivaista loitsukirjaa... Ja vielä pohjoisesta. Hermoni taisivat olla todella kireät, kun säikähdän pelkkää vaivaista loitukirjaa! Asha selaili kirjan sivuja ja koska muutakaan tekemistä siinä odottaessa ei ollut silmäilin sivuja sitä mukaan, kun hän käänsi niitä. En kyllä saanut ollenkaan selkoa, mitä kullakin sivulla yritettiin kertoa, mutta samapa tuo.

Asha oli ilmeisesti löytänyt oikein loitsun tai ainakin niin käsitin hänen puheistaan. Olin yrittänyt pinnistää, että en olisi säpsähtänyt Ashan kättä, jonka hän asetti poskelleni, mutta kaikkea ei voi estää. Nyökkäsin luottavasti, kun Asha laittoin kaulalleni riipuksen joka oli kuulemma hyvin tärkeä. Tunsin itseni otetuksi, kun hän uskoi pantiksi jotain niin arvokasta. Mikä itseluottamus!
"Luotan sinuun", sanoin Ashalle kannustavasti ja pidin hengessä hänelle peukkuja.
"...Tuota..." sanoin aluksi pohtien, "Voinko minä auttaa tässä jotenkin...?" Olin itse tavallaan hankkinut itselleni tämän kirouksen ja halusin tehdä itse myös jotain sen rikkomiselle. Osasinhan minäkin nyt jonkin verran taikoja ja voisin ehkä auttaa.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja cardea » 03 Kesä 2010, 18:54

Asha

Noita hymyili lempeästi ja nyökkäsi pienesti.
Tässä on enemmän kyse hengestä ja ruumiista. Sinun pitäisi olla melko lailla irti kehostasi, jotta pääsen lukkoon käsiksi. Sinun pitää hengittää tiettyä yrtin savua. Minäkin irrottaudun ruumiistani, joten olemme kumpikin samassa tilassa suunnilleen, Asha selitti ja kaivoi laukustaan tietyt yrtit ja annosteli oikean määrän pieneen kulhoon, johon hän laski muutaman lastun.

Huolellisesti nainen asetti jotain kirjan sivulle painoksi, jotta tuuli ei pääsisi leikkimään sivuilla ja jotta noita voisi tarkistaa välillä, jos sattuisi unohtamaan jotain.
Oletko valmis? Asha kysyi ja sytytti liekin puhaltamalla tulen hengen yrtteihin. Hän laski kulhon maahan ja laskeutui itse sikiö asentoon. Silmät sulkeutuivat ja piaan Ashan sielusta osa oli irti. Hän näyttäytyi harvoin ihmisenä, joten tässäkin suhteessa koko homma oli poikkeus.
cardea
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 10 Kesä 2010, 16:43

Raul Lucas

Nyökkäsin Ashan selityksen jälkeen, kun uskoin jotenkuten tajunneeni mikä oli tilanne. Asha teki muutamia alkuvalmisteluja ja minua alkoi hermostuttaa loitsun onnistuminen. Olin tolkuttanut sitä että se onnistuu siitä hetkestä lähtien, kun Asha lupasi loihtia minut ennalleni. Silti tuntui hyvin vaikealta hyväksyä sitä, että ehkä jo tänä iltana voisin kävellä kahdella jalalla. Ajatus nosti kylmiä väreiltä, sillä olin kävellyt neljällä jalalla viimeiset kymmenen vuotta ja mitä jos en osaisikaan kävellä enää kahdella jalalla!? Ei! Keskity nyt helkkari tähän hetkeen, Raul! Itke vasta sitten, kun maito on jo maassa! Minun täytyy vain luottaa häneen.
Asha vaikutti olevan valmis. Tuntui kuin pala olisi noussut kurkkuun joten vain nyökkäsin olevani valmis. Asha aloitti ja mieleeni muistui yyyyyksi pikku juttu. Jos- siis- kun muutun ihmiseksi, minulla tuskin on vaatteita yllä ja olen... Ei helvetti! Olin juuri aukaisemassa suuni huomauttaakseni tästä, mutta kun haistoin palavien yrttien tuoksun tunsin, kuin ruumiini valahti maahan, mutta sielu jäi paikalleen leijumaan ilmaan parin sentin päähän maasta. Täytyi sanoa, että yllätyin aika lailla, kun huomasin tassuni. Jotka eivät olleet enää tassut vaan nuoren ihmisen kädet. Niinpä tietysti. Ulkoisesti olin susi, mutta totta kai sielu on yhä ihmisen. Kokeilin haltioissani karvattomia kasvojani ja meinasin kiljahtaa onnesta! Muistin sitten, että olin edelleenkin vain sielumuodossa. Nyt pitäisi saada ruumiskin saman näköiseksi. ...Joka muuten oli arveluni muokaisesti vaatteitta... Paitsi oli minulla joku ihme lannenvaate ja mistä helkkarista se oli oikein siihen tullut?! No sama tuo, kunhan ei vaan mitään ylimääräistä vilku. Vilkaisi Ashaa ja pohdin, että mitäköhän seuraavaksi on luvassa.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja cardea » 14 Kesä 2010, 19:55

Asha

Hiljalleen Asha alkoi irtaantua omasta ruumiistaan. Hän näyttäytyi omana itsenään ja asteli suden luokse. Hän näki täydellisesti toisen sielun, mutta ei noteerannut sitä sen kummemmin. Hän liikkui vaivattomasti ympäriinsä ja alkoi lukea hiljaa loitsua pohjoisen kielellä. Niin se oli paljon luontevampaa noidalle, mutta kielellä ei koskaan ollut niin väliä. Sanoihin sisälletetty voima oli kaikkein tärkein.

Hiljalleen Asha taivuttautui syvälle taikuuteensa ja sai kiinni suden ruumiin muodosta. Hiljalleen hän alkoi suostutella sitä ihmiseksi. Lopulta keho alkoi suostumaan, mutta se oli vaikeaa. Onneksi sielu ei voinut hikoilla, mutta ruumiiseen palaaminen voisi olla melko rankka tapahtuma.

Täysin yllättäen Ashaan iski jokin. Hän säpsähti rajusti ja sinkoutui kehoonsa niin, että koko kroppa vavahti ja suu kiljaisi kivusta. Hetken aikaa noita vain kouristeli maassa ja sätki. Hän ei ollut olettanut toisen noidan laittaneen mitään estettä, mutta nyt hän oli saanut kunnon tällin. Lopulta kun silmät suostuivat aukenemaan Asha pääsi ryömimään jo mieheksi muuttuneen ruumiin luokse ja poistumaan tämän sielunirroittajan. Sitten voimat tuntuivatkin loppuvan. Pieni keho vain käpertyi ja Asha puri rajusti huultaan, jottei olisi valittanut kivusta. Sielun iskeytyminen kehoon oli melkein sama, kuin jokainen luu olisi erikseen murtunut samaan aikaan.
cardea
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 16 Kesä 2010, 11:52

Raul Lucas

Asha alkoi lukemaan jotain ihme loitsua pohjoisen kielellä. En ymmärtänyt siitä sanaakaan vaikka noidan luona olin sitä hivenen opiskellutkin. Vielä ei tapahtunut mitään merkittävää, mutta kun Asha alkoi muuttaa ruumistani, sitten sattui. Kipu kiskaisi sieluni kaksin kerroin ja kiersi sydäntäni kolmasti ympäri. Kehoani poltteli, kuin kuuma vaha ja siltä se myös tuntui. En uskonut, että sielu ja ruumis olivat näin tiukasti yhdessä, mutta nyt tuli siitäkin todiste. Silmäni seisoivat päässäni ja luulin melekin jo kuolevani, mutta yllättän Asha perääntyi kroppani luota, kuin tärskyn saaneena. Luulin, että hän oli saanut jonkun kohtauksen. Yritin puhua hänelle, mutta sanat eivät tulleet. Kipu kasvoi kestämättömäksi, kun ruumiini alkoi kiskoa minua takaisin ja se vei voiton, kun Asha lopetti taikansa. Sieluni tärähti kivuliaasti takaisin kehooni, joka oli saanut taas ihmisen muodon. En ehtinyt edes tajuta asiaa, kun kaikki musteni.

En tiennyt kuinka kauan aikaa oli kulunut siitä, kun vajosin tajuttomuuteen. Silmätluomet painoivat kuin lyijy ja ruumis kuin kivi. Yritin liikuttaa kehoani, mutta se ei liikkunut. En saanut edes ilmiäni auki. En tiennyt miten Ashalle oli käynyt, kehostani puhumattakaan. Kipu ei ollut enää niin vahva, mutta koko kehoni tuntui olevan täysin turta. Tiesin ainoastaan, että makasin maassa. Käytin kaikki voimani, jotta saisin edes silmäni auki ja se vaatikin ponnisteluja. En nähnyt mitään muuta, kuin korkeita ruohon korsia... ja Ashan, joka makasi edessäni.
"...A...Sha..." mumisin. Suussa ei tuntunut olevan tuntoa ja kieli tuntui paksulta. Yritin liikuttaa kättäni hänen puoleensa, mutta sekin painoi liikaa. "...As...ha..." sanoin uudestaan. Puhuminen tuntui vaativan paljon voimia. Olikohan Asha kunnossa?
Pappis
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron