Sudenjuoksu //Varattu


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Viesti Ke Kesä 16, 2010 9:08

Asha

Hiljalleen Ashassa elämä alkoi voittaa. Hän kuuli miten häntä kutsuttiin ja hän ynähti hiljaa, mutta vähän turhankin hiljaa. Ei olisi mitenkään ihme,ettei Raul kuulisi häntä. Lopulta vihreät silmät kuitenkin avautuivat. Hän näki miehen makaamassa maassa. Voiton riemu tulvahti hänen ylitseen se kuitenkin laimeni, kun hän huomasi tatuoinnin eli koko homma ei ollut vielä ohi.

Hiljaa voihkaisten Asha kierähti selälleen ja huokaisi hiljaa. Hän oli epäonnistunut. Hän oli pettänyt suden, miehen, henkilön. Asha kohotti käden kasvoilleen ja hieraisi niitä uupuneena. Olo parani koko ajan, mutta mieli kurjistui.
Anteeksi Raul, Asha kähisi hiljaa ja katsoi onnettomana miestä. Hän menettäisi medaljongin. Se suretti noitaa luvattoman paljon ja häntä itketti.

Hitaasti Asha veti jalat rintaansa vasten ja käpertyi palleroksi. Muutama kyynel valui vihreistä silmistä. Asha oli aika ankara omille onnistumisilleen ja muille paljon hellempi. Hän ei pitänyt siitä, ettei onnistunut varsinkaan nyt. Hänen kävi sääliksi Raulia. Toinen oli ollut poissa omasta kehostaan liaan kaun ja nyt Ashakin oli pettänyt tämän!

Viesti Pe Kesä 18, 2010 12:57

Raul Lucas

Ei vastausta. Ei helkkari, vaatiko kirouksen murtaminen niin paljon voimia!? Asha ei vastannut kutsuihini eikä muutenkin liikkunut. Hetken perästä huomasin, että ei ehkä vielä kannattanut kuopata häntä sillä hänen rintakehänsä kohoili yhä tasaisesti, mutta raskaasti. Huh, hän oli elossa... Voimat alkoivat hyvin hitaasti palailla, eikä silmien auki pitäminen ollut enää mikään eeppinen voimain koitois. Asha oli avannut silmänsä, mutta vaikutti pettyneeltä. Hän oli jopa pyytänyt anteeksi. Katsoin häntä kauhuissani. Olinko yhä susi?! Järkytys antoi sen verran voimaa, että pomppasin pystyyn ja silmäni rävähtivät kokonaan auki. Ensimmäisenä huomaisin vaaleat karvattomat jalat(oli kyllä kumminkin säärikarvat) ja ihmisen kädet. Tunnustelin kasvojani. Ei tuuheaa karvakerrosta eikä pitkää kuonoa. Ei suden korvia eikä tassuja! Nousin haparoiden seisomaan. Jalkansi tärisivät, kun en ollut ehtinyt vielä totuttautua kahdella jalalla kävelemiseen. Kevyt nauru pakeni keuhkoista. Sen perässä tuli hieman isompi ja kohta koko tienoo oli täynnä vapautunutta naurua.
"En voi uskoa tätä!" sanoin yhä nauraen. "Olen ihminen. Olen ihminen!!"
"Asha!" huudahdin hänelle innoissani. Otin häneltä pantiksi saamani medaljonkin pois ja annoin sen hänelle varovasti. Hän oli mennyt pienelle kerälle ja näytti jotenkin tuskaiselta. Ei kai loitsun jälkivaikutukset enää noin paljon tuntuneet? Laskin korun hänen päänsä viereen ja menin vähän kauemmas. En voinut kuin hymyillä. Ensimmäistä kertaa ihmisenä kymmenen vuoden jälkeen! Olin niin onnellinen, että olisin voinut suudella Ashaa! Olin niin onnellinen, että en huomannut muuttuneeni ihmiseksi, arvelujeni mukaisesti, vaatteitta.
Mutisin jotain "ohon" kaltaista ja etsin katseellani jotain minkä voisin kietoa ylleni. Minulla taisi olla tänään sanoinkuvaamattoman hyvä tuuri. Yhden puun oksissa lepatti iso repaleinen kangas. Kelpaa tähän hätään. Kiedoin kankaan ylleni ja palasin hymyillen Ashan luo.

Viesti Pe Kesä 18, 2010 1:48

Asha

Kun Asha kuuli iloisen naurun hänen sydämensä meinasi revetä rinnasta. Häntä itketti vielä enemmän kun hän tunsi medaljongin vierellään. Hän kietoi sen pieneen nyrkkiinsä ja puristi rintaansa vasten. Hitaasti noita kohottautui istumaan. Kasvot peittyivät valkeiden hiusten taakse, mutta sokeakin tajusi, että siinä missä Raul oli vetää voiton tanssejaan (joita mies tanssikin) niin Asha oli valmis kuolemaan siihen paikkaan.

Vaikka Raul oli ilman vaatteita, se ei häirinnyt Ashaa sen kummemmin. Hän oli liian surullinen ja pettynyt itseensä.
Et sinä aina tule olemaan ihminen. Minä... Nyyhkäys värisytti koko noidan kehoa, kun hän jatkoi: en saanut sitä pois kokonaan. En tule saamaankaan. Minä... minä olen parantaja. En lukkoseppä. Noidan loitsu oli liian hankala ja Asha ei ollut tottunut juuri muodon muutoksiin. Hän oli tehnyt parhaansa, mutta ei ollut pystynyt kaikkeen.

Vihreät silmät vilkuilivat pelokkaina nyt paljon suurempaa miestä. Asha pakotti sormensa irrotautumaan medaljongista. Hänen kämmeneensä oli painautunut sen kohokuviot. Tajutessaan toisen vaaterievun Asha ravisti kevyesti päätään ja haki laukkunsa. Hän etsi käsiinsä viltin ja nousi se kädessään hitaasti seisomaan.
Ettet palele, Asha tarjosi vilttiä ja tuijotti maahan hiljaa. Normaalisti niin sanavalmis noita tunsi itsensä sanattomaksi. Hänen kurkkuaan kuristi, mutta kyyneleet eivät sentään vierineet.

Viesti Pe Kesä 18, 2010 9:25

Raul Lucas

Valehtelisin, jos väittäisin, jos Ashan sanat eivät olisi iskeneet kivuliaasti.
Et sinä aina tule olemaan ihminen. Tuntui, kuin koko maailma olisi sortunut ympärilläni. Käteni hakeutui kaulalleni ja pystyin melkeinpä tuntemaan pimeää taikuutta huokuvan tatuoinnin. Oikean silmäni näkö ei myöskään ollut tullut takaisin. Peitin vasemman silmäni ja aataminomenani meinasi tulla ulos kurkusta. Maailma pimeni täysin. Silmäni oli auki, mutta mitään ei näkynyt. Asha oli epäonnistunut. En pysyisi näin ikuisesti. Jalat pettivät altani ja tunsin kuinka polveni tömähtivät pehmeään heinikkoon. Tuntui, että koko kehostani olisi valunut tunto. Käteni valahtivat kyljille enkä voinut mitään muuta, kuin toljottaa sanattomana. En tajunnut kunnolla, kun Asha toi minulle lämpimän viltin. En reagoinut häneen muutenkaan. Millään tässä maailmassa ei ollut enää väliä. Kumminkin jossain vaiheessa olen taas susi. Enkä voisi sille mitään. Paitsi.
"...Kauan...?" En edes tajunnut kunnolla sanoneeni tuota, mutta sieltä se vain tuli. "Kauan minulla on vielä aikaa...? Ennen kuin muutun uudestaan...?" Niin. Jos pystyisin löytämään velhon, joka onnistuisi murtamaan kiroukseni kokonaan. Se olisi helpompaa ihmishahmossa, kuin sutena. Muuten minut ammuttaisiin heti, jos vain lähestyisinkään kaupunkia. Toivonpilkahdus nousi silmiini. Ennen, kuin tajusinkaan olin noussut seisomaan ja kietonut Ashan tarjoaman viltin ylleni. Ei tämä loppunut vielä tähän! En tiennyt mistä tämä toivo kumpusi, mutta ajattelin, että jos vietin ne kymmenen vuotta noidan luona vain pettyäkseni, niin olivatpa turhat kymmenen vuotta! Olin niin innoissani, että tein sen minkä aioinkin, vaikka en ihan kokonaan uskaltanutkaan ja kiedoin käteni Ashan ympärille ja suljin hänet syliini. Hän oli lämmin. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun pidin naistapuolista henkilöä näin lähellä itseäni. Tunsin kuinka veri alkoi kiertää kasvoissani lujempaa ja aloin pikku hiljaa tajuta mitä tein. Otin nopeasti käteni pois Ashan ympäriltä ja mutisin jotain "anteeksi, en pystynyt hillitsemään itseäni" tapaista. Täytyisi varmaan aluksi mennä oppimaan jotain tapoja jostain...

Viesti La Elo 21, 2010 5:34

Asha

"En tiedä... ehkä vuosia, ehkä päiviä", Asha vastasi ja ravisti päätään pienesti. Hän ei pystyisi tuon parempaan ja se oli arvaamatonta kuin mikään. Osittain Asha odotti jotain pahaa omalle osalleen, mutta kun Raul kietoi peiton ympärilleen Asha kuvitteli kaiken olevan ohi. Tuntiessaan kädet ympärillään pieni noita yllättyi pahan kerran. Herra tuntui niin lämpimältä, että jään keskellä kasvanut tunsi olonsa todellakin kuumaksi. Syleily oli kuitenkin piaan loppu ja mies häpesi käytöstään.
"Miten sinä olisit voinut tietää? En minä ole vihainen", Asha sanoi ja hieraisi kaulaansa.

Yleensä kalpeus ja teräväkieli pitivät kaikki kaukana ja susi...mies oli päässyt lähelle, yllättävän lähelle.
"Onko sinulla nälkä?" asha kysyi ja hieraisi kasvojaan. Olisi liian julmaa päästää mies vaeltamaan nälkäisenä, sillä tuo ei ollut tottunut raajoihinsa vielä. Kymmenen vuotta oli pitkä aika, varsinkin ihmiselle väärässä muodossa.

//anteeksi kamala kesto//

Viesti To Elo 26, 2010 5:10

//Ei se mitään ystäväiseni : D

Raul Lucas

Parista päivästä pariin vuoteen... Toistin sanoja mielessäni ja uskoin, että minun täytyisi pitää kiirettä. Ennen, kuin sudeksi tulo taas koittaa.
Asha ei onneksi tainnut olla millänsäkään yllättävästä halauksestani, mutta minä olin. Tajusin miten vähän tiedän naispuolisista ihmisistä ja miten vähän kokemusta minulla on heistä. Pikku hiljaa alkoi tuntua uskomattomalta, että olin edes ollut naisesta kosketusetäisyydellä.
Vatsassani alkoi tuntua outoa mongerrusta. Muistin, että en ollut syönyt pariin päivään ja ei ollut ihmekään, kun nyt nälkä yllätti. Ihan kuin Asha olisi huomannut sen, kun hän melkein oitis kysyi oliko minull nälkä.
Nyökkäsin ja vatsa mourusi myös myöntelevästi.
"Olet kyllä tehnyt tarpeekseni ihan liikaa..." mutisin hymyillen Ashan tarjoukselle. Hän antoi minulle mahdollisuuden jäädä pysyvästi. Hän antoi minulle mahdollisuuden, jota olin odottanut kymmenen vuotta.
"Jään sinulle paljosta velkaa", jatkoin, "Ja haluan joskus maksaa sen takaisin. Joten, jos tarvitset apua, minä tulen auttamaan sinua." Olin ylpeä itsestäni, kun olin saanut noinkin paljon sanottua. Ja olin hyvin kiitollinen Ashalle.
Edellinen

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö