Puoliveriset kohtaavat (sovittu)

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Dogster » 23 Kesä 2010, 18:21

Argen

"Sitä minäkin toivon...". ilvesmenninkäinen mutisi hiljaa vastaukseksi, samalla kun katseli taivasta. Häntä nyki taas omituisesti, ja Argen pamautti kätensä sen päälle.
"Nyt loppu, pysy aloillasi.", hän ärähti hännällensä, aivan kuin sillä olisi ollutkin oma tahto. Siltä kyllä tuntui välillä, hännän tehdessä thdottomia refleksejään välillä. Mokomakin turha kapistus...

Raf kysäisi, miten Argen tiesi tähdistä. Ilvesmenninkäinen virnisti, ja nojasi sitten taaksepäin käsillensä.
"Se on kulttuurini. Rotuni liikkuu öisin, varsinkin jos sattuu asumaan aavikoilla. Siellä näki tähtiä joka ilta ja yö.... Vähän ajan jälkeen oppii väkisinkin eri kuvioiden merkityksen. Lisäksi osaan menninkäistaikaa, ja yksi taioista riippuu kokonaan tähtien kuvioinnista, siinäkin oppii lukemaan taivaankappaleiden liikkeitä kun haluaa tietää, millaisen loitsun tulen saamaan huomenna, tai ylihuomenna, tai sitä seuraavana päivänä... ja niin ees päin.", Argen selitti samalla, itseasiassa hieman innostuen kun pääsi selittämään itsestään ja kulttuuristaan hieman.
"Minä kyllä olin sen verta poikkeuksellinen, että opiskelin tähtiä enemmän kuin muut kotopuolessa...", tummaturkkinen sitten myönsi noloissaan, ja kiersi taas häntänsä syliinsä. "Umm, asutko sinä metsässä?"
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Princess » 24 Kesä 2010, 19:46

Otus ärähti hännälleen, aivan kuin olisi hännä oma vika, että se heilui. Raf hymähti pienesti. Argen oli outo. Mutta mukava.
Blondi toivoi että toinen löytäisi veljensä ja että nämä selvittäisivät välit. Oli inhottavaa kun perheen jäsenet riiteli. Ja Rafilla oli kokemusta siitä, nimittäin hän ja hänen isänsä.

Argen kertoi, miten oli oppinut tähdet.
Toisen kulttuuri kuulosti mielenkiintoiselta.
"Minusta se ei ole hirveän outoa jos opiskelee enemmän kuin toinen. Se on viisautta" Raf sanoi rauhallisesti ja käänsi siniset silmänsä menninkäiseen tämän kysyessä missä hän asui.
Raf osoitti hajamielisenä metsään päin.
"Haltia kylässä. Tulin tänne vain katselemana tähtiä, koska kylässä niitä ei näe kunnolla" Raf kertoi ja kääntyi katsomaan toista.
"Entäs sinä? Missä sinä asut?" Raf kysyi menninkäiseltä.
Princess
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 28 Kesä 2010, 16:45

Argen

Argen virnisti suloisesti kuullessaan, että se oli viisautta, jos opiskeli enemmän. Muta ilme vakavoitui pian, ja nuori katseli uutta tuttavaansa.
”Näh, ilvesmenninkäisten ei kuulu olla viisaita, vaan oikeita ilkikurisia keppostelijoita, jotka saattavat joko tehdä todella inhottavaa kiusaa tai sitten auttaa eksyneitä oikeaan suuntaan.”, tummaturkkinen selitti Rafaelille hiukan enemmän taas… Mistä se sitten johtui, kaipa Argen oli kaivannut jotakuta, jolle selittää miksi hän oli tällainen.

”Haltiakylässä? Whou, olen kuullut vain juttuja paikasta. Onko siellä oikeasti valopalloja kadulla!?”, Argen innostui oikein tosissaan, hännän heiluessa puolelta toiselle ja silmissä palaen uteliaisuus.
”Maa on sänkyni ja taivas kattoni, sekä tämä lämpöinen turkkini on peittoni. Eli eipä minulla kotia ole, ainakaan pysyvää sellaista.”, tuo sitten selitti nopeasti, mutta odotti sitten innoissaan, että Raf kertoisi enemmän kodistansa.

[[Uff, pääsinhän minä koneelle >8D ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Princess » 28 Kesä 2010, 21:39

Argen hymyili söpösyi, tämän kuullessa hänen sanansa, mutta pian toisen ilme vakavoitui ja tämä kertoi, että ilvesmenninkäisten ei odotettu olevan viisaita vaan pelkkiä keppostelijoita.
Raf nyökkäsi. Noh, ainahan roduilta odotettiin muuta kuin mitä oli, mutta...
"En minäkään ole sellainen mitä rodultani odotetaan, kai, mutta olen millainen olen, enkä kuuntele muiden mielipiteitä siitä asiasta" Rafael sanoi hymähtäen pienesti.
Isä odotti että hän käyttäytyisi aatelisen tavoin, hankkisi kartanon, vaimon ja lauman muksuja. Mutta ei hän ollut vielä valmis siihen!

Argen näytti innostuvan, kun hän kertoi olevansa haltia kylästä.
"Kyllä, iltaisin" Rafael sanoi nyökäten ja tämän ilme muuttui hieman surulliseksi, kun hän kuuli ettei toisella ollut pysyvää kotia. Hänellä taas oli kaksi. Kolme jos vanhempien talo otettiin lukuun.
Argen näytti odottavan, että hän sanoisi jotain. Sitten Raf mietti, että toinen ehkä haluaisi kuulla lisää hänen kylästään.
"Haltia kylä on monikerroksinen, sokkelomainen ja sinne on helppo eksyä, ellei tunne paikkoja. Joka paikassa on kasveja ja paikka vihertää! Oikeastaan, haltia kylä on melko samanlainen kuin ihmisten kylä, mutta siellä asustaa enemmän taruolentoja ja sen on vihertävämpi paikka" Raf sanoi sitten lyhyesti lopuksi, koska hän ei ollut varma, halusiko Argen todella, että hän kertoisi kylästä.
Princess
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 01 Heinä 2010, 11:16

Argen

Argen vain katseli toisen selittämistä, ja virnisti uudestaan.
”Mutta minä en ole ainoastaan käytökseltäni erilainen: Olen pitempi kuin kukaan muu kylästäni, reippaasti. Isoisä sanoi että se johtuu hänen verestään, mutta luulen että hän sanoi niin, ettei minusta tuntuisi pahalta.”, Argen kertoi sitten vähän enemmän itsestään, tunnelman mennessä sen verta ”turvallisemmaksi” nuorukaiselle.

Raf näytti surullista naamaa kuullessaan, ettei Argenilla ollut kotia, mutta tuo vain huitaisi kättään ilmassa.
”Turhaan murjotat, ongelmia tulee vasta talvella kun tulee turkinvaihto-kausi… Turkkini vaihtuu pehmeästä vedenkestävään, mikä ei paljoa suojaa, jos täällä on läheskään niin kovat pakkaset mitä minulle on kerrottu.”, nuori virnisti toisen kiusaksi, ja kuunteli sitten toisen kertomusta haltiakylästä, silmät loistaen mielikuvista.
”Upean kuulloista… olen asunut vain kahdessa kylässä, toinen keskellä kallioita ja metsiä, paikassa jossa oli miltein ikuinen pimeys… ja toinen maan alla, sokkeloita ja riippusiltoja täynnä oleva paikka. Mutta haltiakylä kuullosta niin paljon kauniimmalta….”
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Princess » 02 Heinä 2010, 16:00

Toinen kertoi olevansa pidempi kuin muut saman rodun edustajat. Raf hymyili. Mitenköhän pieniä muut sitten olisivat? Ei Argen pieni ollut, mutta toinen oli sanonut olevansa reippaasti muita pidempiä. Raf ei kyllä kehdannut kysyä. Hän ei tiennyt oliko pituus miten arka aihe toiselle.
Jotkut kun vihasivat jos puhuttiin pituudesta, painosta, ruokailutottumuksista jne.

Argen heilautti vähättelevästi kättään ja kertoi että talvella vasta ongelmat alkoivat.
"Pääsetkö minnekkään majailemaan talven ajaksi?" Raf kysyi toiselta, mietiskellen hieman.
Argen ihaili hänen kertomustaan haltia kylästä. Kyllähän se kuulosti ja olikin kaunista. Argen kertoi omista majoitus tottumuksistaan.
"Asutko sinä nyt missään kylässä?" Raf kysyi toiselta.
Hänellä alkoi muhia ajatus tulevasta...
Princess
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 07 Heinä 2010, 17:41

Argen

Muut Argenin rodusta olivat ainakin pään lyhyempiä. Pieniä, pörrösiä ja vikkeliä, aivan kuin kurittomia koiranpentuja tai kissanpoikia... Mutta ilvesmenninkäisten kulttuuri olikin sellainen, että siinä kuului olla pieni ja pörröinen.

"Uhm, erillaisiin koloihin, luoliin, jos tuuri käy niin jonkun asuntoon viikoksi, ja löytyyhän niitä hylättyjä majojakin koko ajan.", tummaturkkinen selosti vanhoista kokemuksista. Kaikkein pahinta oli keskitalvella, jos ei ollut pientä koloa parempaa paikkaa. Korvat, vaikka niissäkin tuota karvaa olikin, tuppasivat paleltumaan, ja nenä varsinkin vihasi kovia pakkasia. Siltikin Argen piti enemmän viileästä kuin kuumasta.

"Umm, ei, en asu missään kylässä juuri nyt.", Argen vastasi aina yhtä iloisesti, vaikka kasvoilla olikin pieni hämmennys. Mihin Raf tuollaista tietoa tarvitsi? Argenin häntä alkoi taas nykimään, ja nuori katsoi syyttävästi häntäänsä. Mitä se mokoma nyt.... Argen murahti, ja aivan kuin pieni koiranpentu, yritti napata häntänsä lyhyellä loikalla. Se vain luikahti pois alta, ja Argen mulkoili häntäänsä, joka oli mennyt selän taakse piiloon.
"Saamarin turha heilutin...."
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Princess » 08 Heinä 2010, 15:53

Argen kertoi miten majaili talven ajan. Kuulosti kamalalta. Elää pikku koloissa ja toivoa ettei jäätyisi kuoliaaksi.
Raf mietti, miten onnekas hän olikaan. Hänellä oli vanhempien koti, koti haltia kylässä ja salainen talo vielä kallioilla.
Ja Argenilla ei ollut yhtään...
Voisiko hän auttaa toista jotenkin?

Argen kertoi ettei asunut missään kylässä nyt. Raf nyökkäsi pienesti. Blondin päässä alkoi muhia ajatus...
Otus yritti taas jahdata häntäänsä.
"Argen, tiedätkö sinä missä haltia kylä on?" Raf kysyi toiselta, hieroen mietteliäänä leukaansa.
Hän voisi ehdottaa toiselle majapaikkaa koko vuodeksi tai sitten vain pelkästään talven ajaksi. Siis, jos toinen halusi hänen apuaan, ei hän tuputtamaan alkaisi.
Princess
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 12 Heinä 2010, 11:34

Argen

Ei se niin kamalaa ollut, muutenhan Argen olisi jo asiasta valittanut pahemman kerran. Eikä hän ollut masentunutkaan asiasta, joten eipä asiassa mitään niin pahaa ollut loppujen lopuksi. Tosin, Argen tuskin masentui mistään...

"Haltiakylä? Umm.... Jossain tuolla... tai sitten tuolla... mutta olen aika varma ettei se ainakaan tuolla ole.", Argen viittoili kolmeen eri suuntaan, näyttäen hiukan epäröivältä asian suhteen.
"Oikeastaan.... Minulla ei ole harmainta aavistustakaan, mikä on aika hyvin, olenhan itsekkin harmaa...", Argen lopulta tunnusti, ja virnisti leveästi, huolimatta siitä että hiukan nolotti. Oikeasti, hänellä ei ollut mitään hajua missä se mokoma kaupunki oli, vaikka hän oli juoksennellut ympäri metsiköitä jo jonkin aikaa. "Uskon kyllä vakaasti, että veljeni on siellä...", tuo mutisi lopuksi, ja katseli taas tähtiä, silmät hiukan utuisina...
"Haluaisin jo sopia sen riidan... plus miehellä on mennyt liian kauan tämän retkensä kanssa, onhan sillä ukolla perhekkin pohjoisissa!", Argen tuskastui viimeisen kanssa. Voisi se ukko ajatella niitä kahta taaperoa siellä kylmässä pohjoisessa!
"Muttaa.... miksi kysyit?"
...Kyllä, Argen oli hidas.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Princess » 12 Heinä 2010, 17:26

Argen näytti epäröivältä tämän viittoessa eri suuntiin, koska uskoi haltiakylän olevan niissä suunnissa. Raf hymyili pienesti.
"Se on tuolla päin" mies sanoi viittoen kohti metsää hieman viistosti.
Argen uskoi että tämän veli oli kylässä. Sitten tämä kertoi että hänen veljellään on perhettä. Se sai Rafin miettimään, että kuka mies jättäisi perheensä yksin, ainakin jos kyseessä on pitkäkin aika?

Argen kysyi, miksi Raf uteli asioista. Blondi hieroi niskaansa hetken mietteliäänä ja katse oli tutkimaton.
"Mietin vain että jos... hmm.. vanhempani asuvat eräässä kartanossa jossa on enemmän huoneita kuin mitä asukkaita. Mietin vain, että jos haluat katon pään päälle talven ajaksi ja muulloinkin, kun on kylmät säät, voisit tulla haltia kylään ja saada oman huoneen kotoa. Ellet halua vanhempieni tykö, niin minulla on haltia kylässä talo, jota voit käyttää mielin määrin" Rafael sanoi ja puri huultaan mietteliäänä.
Mitäköhän Argen sanoisi? Äidistä olisi varmastikkin kivaa saada vekkulimainen otus asustamaan näille ja isälle kävi kaikki, mitä äiti toivoi. Ja hän voisi antaa haltia kylässä olevan talonsa toisen avaimen, että Argen, tämä pieni ja melko viattoman tuntuinen otus, saisi katon pään päälleen.
Princess
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 19 Heinä 2010, 11:36

Argen

Argen kohotti kulmiansa toisen näyttäessä, että mihin suuntaan. Argen sen jälkeen sulki silmänsä, ja toisteli joitakin sanoja hetken aikaa, ja sitten virnisti leveästi Rafille.
"Nonnih, nyt osaan sinne sitten kun tulee yö.", tummaturkkinen kertoi, ja näytti sitten tähtiä. "Kunhan oppii kuviot ulkoa, voi suunnistaa. Sen tosin sinä taisit jo tietää, vai?", Argen hymähti itsekseen lopussa.

Rafaelin kysymys sai ilvesmenninkäisen kohottamaan kulmiansa taas, tosin tällä kertaa niin korkealle kuin kasvolihakset antoi myöten.
"He? Kaksi asuntoa, miten sinä siinä onnistuit? Minulle teki vaikeuksia saada varanukkumapaikka sen karhun luolasta! Näin meidän kesken, en saa siellä unta, mokoma kuorsaa enemmän kuin vanha mummoni... Mutta jos törmäät siihen, älä kerro että sanoin niin."
Eh, tämä oli kyllä enemmänkin pilaa, mutta Argen osasi eläytyä tarinaansa, ja sanoi asian niin vakavasti, että olisi vaikea olla uskomatta. Tätä oli se keppostelu... mutta tosi asia oli, että Argen oli saanut nukkumapaikan luolasta, jonnekka hän meni aina kun satoi. Ja oli myös totta, että siellä oli karhu joskus ollut, mutta tähän mennessä Argen ei ollut vielä siihen henk.koht törmännyt... Onneksi.

[[Nyt riitti jumitus! (ja kun alan seuraavaan peliin vastaamaan, jumitan kuitenkin taas....)]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Princess » 20 Heinä 2010, 18:34

// :3 //

"Kyllä vain" Rafael nyökkäsi, kun toinen kysyi, tai no totesi, että blondi varmaan osasi suunnistaa tähtien mukaan.
Sen taidon Rafael oli oppinut ensimmäisenä tähdiltä. Ja ties mitä kaikkea hän vielä osaisikaan tähtien avustamana tehdä.
Haltia kylään pystyi suunnistamaan helposti, jos osaisi tulkita tähtiä...

Toinen näytti koomiselta kulmiaan kohotellessa.
Kun toinen ihmetteli kahta asuntoa, Rafael päätti, että jättäisi kertomasta kolmannesta kodistaan, vuorilla. Argen saisi vain halvauksen.
"Oletko nukkunut karhuon luolassa?" blondi kysyi hämilllään.
Kuulosti oudolta. Pelottavalta. Ja vaaralliselta.
Mutta outo otus ei ollut vastannut hänen kysymykseensä.
"Joten? Mitäs sanot? Haluaisitko asua vanhempieni tykönä tai saada vara-avaimen asuntooni?" Rafael kysyi toiselta ja pyyhälsi platinanvaaleaa tukkaansa silmien edstä pois.
Princess
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 20 Heinä 2010, 19:23

Argen

Rafael näköjään uskoi Argenin tarinan...
"Tottakai, montakin kertaa! Ilvesmenninkäiset tulevat hyvin juttuun suurpetojen kanssa, niin hyvin jopa että voimme kutsua niitä kesteillekkin kun päätämme jotain pinnan päällä juhlia.", Argen ei itseasiassa tuossa paljoa luikuria laskenut tällä kertaa. Menninkäiset tulivat todellakin hyvin juttuun metsäneläinten kanssa, ja ne oikeasti jättivätkin metsän eläinkanssalle ruokaa juhlistansa kiitoksena siitä, etteivät ne tulleet paikalle tuhoamaan mitään. Ilvesmenninkäiset olivat enempi lihansyöjien ystäviä, ja molemmat kunnioittivat toisiansa, niin pedot kuin ilvesmenninkäiset. Toisin sanoen, jos karhu ja Argen törmäisivät, saisi Argen lähteä ihan rauhassa paikalta... mutta juttelemaan tai koskettelemaan ei parannut mennä. Silloin tulisi käpälästä....

"Umm......... en ole varma saanko tulla kylään.", Argen lopulta tunnusti, ja virnisti pahoittelevasti. Kylässä tuskin kovinkaan montaa puolueetonta edes oli, ja jotenkin oli sellainen kutina, että pikkuinen ilvesmenninkäinen yritettäisiin värvätä armeijaan. Vaikka tuosta ei ollut paljoa sotilaaksi, raukkaparka jähmettyi niin helposti.
"Tai olen ainakin kuullut... ettei puolueettomilla ole asiaa kylään, ellei aio värväytyä joukkoihin..."

[[Hurraa, sain samantein vastattua \o/ ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Princess » 22 Heinä 2010, 00:06

//Jei! :D //

Rafael pystyi uskomaan että Argen, joka oli itsekkin melkoisen eläimen näköinen, pystyisi olemaan muiden villieläinten kanssa sulassa sovussa. Kyllä hänkin pystyi olemaan karhun lähettyvillä, mutta ei hän sitä silittelemään alkaisi. Turvallisuus syistä.
Blondi mietti, miltä näyttäisi ilvesmenninkäisten ja villi eläinten juhlat. Varmaankin hienolta, varmasti tulisi kaunis maalaus siitä aiheesta. Ehkä hän joskus vapaa-ajallaan voisikin yrittää..?

"Miksi et saisi?" Rafael kysyi ja pian Argen sanoi, ettei uskonut, ettei puolueettomilla ollut asiaa kylään. Rafael nyökkäsi ymmärtävästi.
"Uskon, että saisit jäädä. Isäni on kumminkin vaikutusvaltainen henkilö, uskon että hän voisi pyytää kuninkaalta lupaa" Rafael sanoi mietiskellen.
Äitikin oli yksi enkeleistä, eikö tämäkin voisi suostutella yhdenpienen ilvesmenninkäiselle lupaa kylään? Tai siis, tuskin Argen hämminkiä aiheuttaisi, eihän?
Princess
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 25 Heinä 2010, 21:22

Argen

Argenin korvat heilahtivat hassusti, hänen kuullessaan että Rafin isä oli jokseenkin korkea-arvoinen mies... Argenin suu avautui hieman, Rafilla oli perhe... Ilvesmenninkäinen kyllä myös sulki suunsa nopsasti, ja katsoi sitten blondia pää kallellaan, hymyillen hieman. Mutta sitten tuli puhe kuninkaasta, ja Argenin ilme muuttui kauhistuneeksi.
"E-e-e-e-e-e-en minä niin isoksi vaivaksi voi olla!", tummaturkkinen melkein alkoi huitomaan käsillänsä moisen ehdotuksen takia. Ei Argenista tulisi paljoakaan haittaa, jos kerta hänelle tälläinen tilaisuus tulisi (ja voisihan hän yrittää kiusata matkalaisiakin, jos metsässä pomppisi), mutta silti, eihän Argen voinut vaivoiksi olla noin paljoa!

Tähdet tuikkivat yhä taivailla, antaen hiljaisia lupauksiaan, joita vain harvat osasivat tulkita, vielä harvemmat osasivat kääntää ne oikein... Ilvesmenninkäinen kuului näihin harvoihin. Ja vaikka taivaalla näkyi turmion enteet, näkyi siellä myös lupaus paremmasta...
"Ta-tai siis... Enhän minä voi aiheuttaa niin paljoa vaivaa, j-ja kuninkaalla on varmasti parempaa tekemistä kuin antaa tälläiselle karvapallolle l-lupaa jäädä kylään... tai jotain....", "karvapallo" änkytti hädissään.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron