Yksi ominaisuus voi olla kuin kirous(sovittu)

[Melia]

// Nican Ethan tänne, nyt on pikku punapää pulassa//

Minkä verran oli ehtinyt juosta, kuinka kauan pitäisi juosta ennen kuin huudot vaikenisivat... Käsiin, jalkoihin ja moneen muuhun paikkaan ruumiissa sattui. Oli mennyt tekemään yhden virheen ja nyt joutui kestämään seuraukset. Mélia oli päättänyt pysähtää läpi kulkumatkalla pienemmässä enimmäkseen ihmisten asuttamassa kylässä, muttei ollutkaan kunnolla osannut arvata minkä mallisia asukkaat olivat. Koska sopivia tarvikkeita ei ollut käytettävissä, ei ollut voinut värjätä hiuksiansa enemmän ihmisten kaltaiseksi. Olisi pitänyt jo etukäteen arvata voimakkaan punaisten hiusten olevan näille ihmisille kuin punainen kangas härälle. Oli sentään ehtinyt talsia tällä maalla jo varmaan kymmenen ihmiselämän verran eikä ollut vieläkään oppinut kunnolla.

Demoni nainen oli jokunen hetki aikaisemmin saapunut kylään etsimään yösijaa, mutta olikin joutunut muutaman ihmisen jahtaamaksi. Ilman kyselyjä nämä vaan olivat hyökänneet miekkojen ja solvausten kanssa. Pienen epäröinnin tähden yksi hyökkääjistä oli kyennyt aiheuttamaan viilloon naisen toiseen käteen. Tilanne oli huono, ihannetilanteessa voisi elää ikuisuuden mutta demoninkin ruumilla oli omat rajansa. Jos saisi liian vakavaa vahinkoa kuolisi kuin mikä tahansa muukin olento.

Hän yritti eksyttää hyökkääjiä suuntaamalla metsään, siitä huolimatta ettei se ollut sopivin naisellekaan. Jos pääsisi jonnekin piiloon voisi jopa selvitä tilanteesta. Vasen käsi alkoi värjäytyä vuotavasta verestä, ja tälläisessä öisessä metsässä pelkkä verenhajukin kykeni aiheuttamaan lisää ongelmia pahimmassa tilanteessa. Kengät olivat luultavasti pudonneet jossain välissä jaloissa, muttei kiihtyneessä mielentilassa edes huomannut juoksevansa paljain jaloin. Kuuli vain lähestyvät solvaukset ja tiesi jalkojensa liikkuvan eteenpäin. Piru, noita, pahuuden tuoja... Mitä lie kaikkea kuulikaan. Oli kyllä demoni, sitä ei ollut kiistäminen mutta oli kaikesta huolimatta melko harmiton olento, joka kykeni pelkäämään oman henkensä edestä.

[nica]

Ilta oli ehdottomasti pimenemään päin, mutta ei se Ethania haitannut. Pimeä toi eräänlaista turvaa, sillä jos osaisi liikkua huomaamattomasti niin tarkinkaan silmäpari ei saisi täyttä varmuutta siitä, kuka pimeässä liikkui. Pimeä oli muutenkin ollut Ethanille se vuorokaudenaika, jolloin nuorukainen saattoi olla omillaan. Oli ollut siitä asti, kun haltiasta oli tullut vaeltaja isänsä tapaan. Sitä paitsi, yöllä oli viileämpää kuin päivällä.

Norian niskoitteli Ethanille. Ori pysähtyi ja nousi takajaloilleen, se oli selvästi sitä mieltä, että tänään ei otettaisi enää askeltakaan. Ethan tuhahti.
"Ala mennä siitä." nuorukainen komensi, mutta Norian ei ottanut askeltakaan. Ori osasi kyllä ilmaista mielipiteensä ja olla itsepäinen, aivan kuten Ethankin. Kun molemmat päättivät olla itsepäisiä, niin seurauksena oli vähintään tappelu. Jos ei fyysisesti, niin henkisesti.
"Hyvä seisotaan sitten tässä, mutta saat kyllä nukkua seisaaltasi ja minä en tule alas satulasta." Ethan murahti ja risti käsivartensa. Norian puuskahti ja kuopaisi maata etukaviollaan, mutta hevonen ei liikahtanut mihinkään.

Kului useita kymmeniä minuutteja, ennen kuin Norian lähti kävelemään eteenpäin. Ethan hymyili ja taputti orin kaulaa.
Pari jatkoi matkaa syvemmälle metsään. Haltia piti tarkasti vahtia ympäristöstään.
"Seis." Ethan kuiskasi, veti Norianin ohjista ja hevonen pysähtyi. Haltia haistoi veren. Tarkat aistit havaitsivat heti epämääräisen tuoksun yöilmassa. Poika laskeuitui satulasta ja komensi hevostaan odottamaan paikoillaan. Sitten Ethan veti miekan huotrastaan ja asteli eteenpäin pimeässä metsässä.
Edestäpäin kuului ääniä, huutoja ja kohta näköpiiriin ilmaantui ensin tyttö ja heti tämän jälkeen ihmisiä.. Ethan oli hämmentynyt, miksi ihmiset jahtasivat tyttöä? Oliko toinen tehnyt jotain, satuttanut kyläläisten perhettä tai varastanut jotain?
"Jättäkää tyttö rauhaan." Ethan sanoi matalalla äänellään, nostaessaan kiilteleväteräistä miekkaansa kohti tulijoita.

[Melia]

Lukuisia kertoja ehti juostessaan miettiä, missä vaiheessa jalat pettäisivät tuhoisasti alta. Jaksoi kyllä vielä juosta, mutta vähitellen alkoi hidastua. Hän tiesi menettävän kokoajan verta ja viillon olevan kohtuullisen syvä. Se parantuisi kyllä eikä arpea jäisi, kunhan saisi vaan aikaa hoitaa sitä. Lisäksi oli jo jonkun verran aikaa siitä kun viimeksi oli saanut täydennettyä elinvoimansa tarvetta ja siitäkin syystä paraneminen oli hitaampaa.

Pian naisen juokseminen pysähti kuin seinään, huomatessaan ylimääräisen läsnä olijan. Haltia? Jättäkää rauhaan? Oliko muka tulossa haltian pelastamaksi? Tämän nyt täytyi olla jo täysi vitsi. Ei hänellä mitään ollut haltioita vastaan, nämä vaan osasivat silloin tällöin olla hankalia olentoja. Ihannetilanteessa ihmiset tykkäsivät olla helpommin käsiteltäviä. Nainen kuuli kuinka huudot lähenivät, kolmen ihmisen huudot jos nyt tarkkaan kuunteli. 'Sattuu.. jalat väsyneet...' Ajatteli tuntiessaan jalkojen pettävän allaan. Jalat päättivät tehdä lakon eikä voinut muuta kuin käsillään repiä itseään eteenpäin. Ei todellakaan ollut aikeissa kuolla tällä tavalla, jos joskus kuolisi niin aikoi kyllä kuolla aivan omien ehtojensa mukaisesti.

Ihmisjoukko oli kyllä huomannut aseistetun haltian, mutta yksinkertaisuutensa tähden eivät osanneet enää ajatella rauhassa. Kuin pahaisesti pillastunut härkä, joka näki pelkkää punaista. Pelkät sanat eivät enää olleet riittäviä pysäyttämään tuota pillastunutta härkää, se vain rynni kohti hävittääkseen silmiä häiritsevän asian. Olivat niin pillastuneita ettei Mélia voisi enää edes aiheuttaa noille unihalvaus tilaa, jonka varjolla saisi edes lisäaikaa. Kaiken lisäksi oli aivan liian ylpeällä tuulella ,ei tosiaankaan alkaisi anelemaan henkensä edestä. Ei jahtaajilta, eikä aikonut anella tuolta tuntemattomalta haltialtakaan apua. Olisiko tämä itsepäisyys nyt oma turmio?

[nica]

Haltia yritti saada kiinni tilanteesta. Oli ilmeselvää, että neitokaista jahdattiin ja tätä oli vahingoitettu, sillä rautainen, etova verenhaju voimistui, mitä enemmän naisen käsivarressa oleva haava vuosi.
Ethania ei puolestaan noteerattu millään tavoin, tai no hänet huomattiin. Nainen joka pysähtyi ollakseen törmäämättä häneen, tai toisen voimat olivat loppuneet. Ilmeisesti näin kävi, sillä toisen jalat pettivät ja neito kaatui suurin piirtein Ethanin jalkoihin. Poika yllättyi ja astui sivumalle vilkaisten neitoa tarkemmin.
Punaiset hiukset, kauniit kasvot, vihreät silmät. Haltia pudisti päätään, jotta ei unohtaisi muitakin asioita ympäriltään. Hän astui eteenpäin ja nosti naisen ylös työntäen tämän taakseen. Yksi vilkaisu takaa-ajajiin kertoi kuitenin, että ihmisiä oli liikaa. Jopa Ethanille. Haltia oli oppinut ettei pitänyt aina leikkiä sankaria, varsinkaan jos vastustajia oli huomattavasti enemmän. Saattaisi käydä huonosti, kuten oli joskus käynytkin. Ethanilla oli kaksi pääpahetta, jotka olivat myös miehen heikkoudet, uhkarohkeus ja naiset.

Haltialta vei vajaa sekunti päättää mitä tehdä.
"Tule." Ethan pyysi ja hän kiskaisi neidon mukaansa lähtien tämä mukanaan karkuun.
Haltia lähti pujottelemaan puiden lomitse ja samalla tämä vihelsi kutsuen Noriania. Ethan ei laittanut miekkaansa pois, kaiken varalta. Jos hevonen ei olisikaan enää lähettyvillä? Ei olisi ensimmäinen kerta.

Norian kuitenkin ilmestyi melkein samansta paikasta, mihin Ethan oli orin jättänyt. Ori korskahteli paikoillaan ja mulkoili naista.
Ethan heitti itsensä ketterästi hevosen selkään ja ojensi kätensä naiselle.
"Nopeasti.." haltia lausahti, ihmisjoukko ei ollut kaukana. Etumatkaa ei ollut paljon.

[Melia]

//Nettiyhteys jostain syystä tykännyt temppuilla koko illan ajan...//

Kirosi mielessään jalkojansa, halusi tosissaan liikuttaa niitä mutta ne vain pistivät vastaan. Ja vielä suunnilleen kaatui tuntemattoman jalkoihin. Ei tosiaan ollut hänen päivä tai tarkemmin ottaen yö. Oliko tämä joku haltia sitten tosiaan ainoa vaihtoehto? Mittaili toista silmillään sen minkä ehti ja katsoi erityisesti toisen silmiä. Jos ei vuotaisi kokoajan verta pitäisi näkemään henkilöä itseasiassa hyvinkin silmää miellyttävänä. Nyt ei vaan ollut aikaa alkaa ajattelemaan mitään sellaista.

Kohta tunsi kuinka hänet vedettiin seisaalle, oli ihan pelkkää puhdasta itsepäisyyttä ettei suostunut antamaan jalkojensa pettää uudestaan. Silmäkulmastaan näki itsekin lähestyvät ihmiset. 'Eivät sitten millään osaa vaan luovuttaa..' Ajatteli hiljaa mielessään, olisi luullut noiden luovuttavan jo siinä vaiheessa kun olivat saanet ajettua pois kylästä. Ja pah, ei lähelläkään mitään sellaista. Ei ehtinyt liikoja ajatella kun oli jo kiskaistu mukaan. Nainen päätti suosiolla olla pistämästä vastaan, ei voinut kuin tarttua siihen ainoaan mahdollisuuteensa.

Hevonen? Ei ehkä tullut ihan parhaimmalla tavalla toimeen noiden eläimien kanssa, mutta eipä sitä varaa nirsoilla. Selkäpiissä jotenkin tuntui siltä kuin tuo eläin olisi vaistonnut sen mitä nainen oli oikeasti. Muut eläimet ja hevoset pystyivät niin yllättävän hyvin vaistoamaan asioita. Tietenkin oli mahdollista ettei tuo muuten vaan pitänyt ulkopuolisista, mutta enempi kuitenkin tuntui siltä ettei kyse ollut nyt vain siitä. Ei voinut olla mulkoilematta hiukan tuolle eläimelle... Hään käänsi kuitenkin pian vihreät silmänsä kohti tuota haltiaa. Turhaa itsepäisyyttä olisi niin tehnyt mieli läimäyttää pois tuo ojennettu käsi, muttei nyt vajonnut siihen. Mélia tarrasi vielä terveessä kunnossa olevalla kädellään toiseen ja ponnisti sen minkä heikossa kunnossa olevista jaloistaan sai pakotettua päästäkseen tuon eläimen selkään. Syteen tai saveen ja tällä hetkellä mikä vain voitti ärsyyntyneet ihmiset.

[nica]

Neito otti Ethanin kädestä kiinni ja nuorukainen auttoi tämän satulaan taaksensa. Haltia oli huojentunut, sillä hän ei totisesti olisi halunnut jättää toista oman onnensa nojaan, ei kun toinen oli puollustuskyvytön. Vaikka neito ei ollutkaan pyytänyt apua missään vaiheessa Ethan tunsi omaksi velvollisuudekseen auttaa tämän turvaan. Tosin ehkä asiat olisivat toisin, jos poika olisi kuullut toisen surmanneen jonkun tai varastaneen jotain. No, siitä voisi keskustella myöhemmin.

Norian taas puolestaan tanssi paikoillaan. Tumman ori olisi ottanut jalat allensa sillä sekunnilla, jos Ethan ei olisi kiskaissut ohjista naisen kivutessa ratsaille. Riivatun olento, ori ei tajunnut isäntänsä ajatuksenjuoksua. Toinen ei ollut turvallinen ja silti Ethan otti tämän mukaansa ja auttoi turvaan..

"Mennään." Ethan komensi ja Norian ei odottanut toista käskyä. Se hyppäsi eteenpäin ja lähti pujottelemaan ketterästi puiden lomitse, pois takaa-ajajien kynsistä.
Ethan antoi Norianin löytää oman reittinsä. Hevonen tiesi, missä oli turvallista. Nytkään se ei lähtenyt siihen ilmansuuntaan mistä nainen oli joukkoineen ilmestynyt, vaan siihen suuntaan mistä Ethan ja hevonen olivat hetkeä aikaisemmin tulleet.
Kun hevonen vihdoin hidasti raviin ja sitten käyntiin Ethan vilkaisi taaksensa ja kuunteli. Ei ääntäkään, joten tuskimpa heitä vähään aikaan löytäisi kukaan.
Haltia pysäytti hevosen ja laskeutui ensin maankamaralle. Ethan kääntyi ja tarjosi apuaan punahiuksiselle naiselle. Tämän vaalea iho hohti kelmeästi pimeydessä.

[Melia]

Nyt se ainakin oli varmaa, tuo riivatun elukka vaistosi sen ettei nainen ollut ihminen. Sokeakin pystyisi tajuamaan sen ettei tuo elukka pitänyt siitä mitä nainen oli. No ei voinut mitään sille mitä oli, demoni mikä demoni vaikka olisikin suhteellisen harmiton. Kyllähän Mélian kaltaiset periaatteessa pystyivät väsyttämään osapuolet lähes hengiltä, kyltymättömiä olentoja... Vaikka hänen kaltaiset saisivat kuinka paljon niin haluaisivat senkin jälkeen vaan lisää. Tiesi kuitenkin missä muilla meni raja, joten ei voinut muuta kuin hillitä syvintä olemustaan.

Sentään eläin päätti totella, ja se tosi asia nyt toi pienoisen helpottuneisuuden tunteen. Ei ollut erityisemmin sillä tuulella ,että olisi alkanut nyt aloittamaan mitään keskustelua joten pysyi vaan hiljaa. Puristaessaan terveellä kädellään veristä haavaa ei voinut olla miettimättä mitäköhän haltian päässä liikkui nyt. Mitäköhän toinen kuvitteli jahtaamisen syyksi? Tappaja tai varas olisi varmaan helpoimmat vaihtoehdot. Jotenkin tuntui siltä ,että haltia tuskin osaisi yhdistää jahtaamista ja punaisia hiuksia samaan yhtälöön.

Lopultakin tuli pysähdys, nainen halusi jo päästä pois tämän eläimen selästä. Jos tuo eläin saisi valita niin se varmaan olisi mahdollisimman kaukana hänestä. Hän antoi itsensä tulla autetuksi alas hevosen selästä, mutta siitä eteenpäin oma vasen käsi sai täyden huomion. Miettimättä turhia Mélia kylmän rauhallisesti riuhtaisi verisen hihan irti ja alkoi tutkia haavaa tarkemmin. Kohtuullisen syvä ja siisti viilto, joka nyt vaatisi avukseen pientä sitomista. Parasta olisi jos voisi ommella haavan umpeen, ainoa ongelma vaan oli tarvittavien välineiden puute. "Kestäisi jokusen tovin ennen kuin tuo umpeutuisi täysin..." nainen mutisi itsekseen. Paranisi kyllä tästä paljon nopeammin kuin ihmiset, mutta omilla mittakaavoilla paranisi nyt luultavasti hitaasti. Ei tosiaan ollut tällä hetkellä parhaimmissa energioissaan, parhaassa tilanteessa veren vuotaminen olisi luultavasti jo täysin tyrehtynyt. Nyt ei ollut enää noita ihmisiä aiheuttamassa ongelmia, muttei ollut todellakaan varma olisiko tuo haltia hyvä vai paha asia?

[nica]

Ethan otti voimattoman naisen vastaan, kun tämä laskeutui Norianin satulasta. Sitten nainen asteli sivummalle, sanomatta mitään, osoittamatta elettäkään kiitollisuudestaan. No mitäpä vähästä, eihän Ethan ollut kuin pelastanut toisen hengen.
Turhautuneena Ethan oli nojaamassa hevoseensa, mutta Norian astui sivulle. Ethan horjahti ja saatuaan taas tasapainonsa poika katsahti oriin paheksuvasti. Hevonen halusi lähteä, mutta Ethan ei. Ei vielä.
Hän talutti Norianin puun luokse ja sitoi orin kiinni oksaan. Hevonen osoitti tyytymättömyytensä kääntäessään takapäänsä kohti haltiaa.

Ethan kuuli puhetta ja kääntyi ympäri. Nainen mutisi itsekseen ja tutki käsivartensa haavaa. Sikäli, minkä Ethan pimeässä näki, haava näytti siistiltä. Silti se taisi olla syvä, sillä verta valui edelleen. Haju pisti nenään, haisi pahalle.
Ethan veti miekan huotrastaan ja pyöritteli sitä käsissään.

"No, mitä teit?" haltia kysyi viimein rikkoen hiljaisuuden painaessaan miekan terän maahan. Haltia käänsi miekkaa ja sai kuopasta syvemmän.

[Melia]

Kuultuaan miekan huotrasta vetämisen nainen käänsi huomionsa haltia mieheen. Toinen tosiaan arveli ettei naisella nyt olisi täysin puhtaat jauhot pussissa. Naurahti hiukan esiteltylle kysymykselle ja kohdisti omat vihreät silmänsä hyvin tiukasti toisen silmiin. Ei voinut muuta kuin pitää hiukan ilkikurista ilmettä kasvoillaan. Veren vuotaminen oli lähes täysin tyrehtynyt, joten se ei tarvinnut enää niinkään välitöntä huomiota. Ei kuivuisi hengiltä.
"Tsot tsot, eikö nykyisin saa kiittää ennen kuin tenttaaminen alkaa." Mélia sanoi vastaamatta heti esitettyyn kysymykseen. Vastaisi kyllä, kohta. Vaikka olikin hiukan surkeahkossa kunnossa sai kuitenkin tehty pienoisen kumartavan eleen. "Olen kiitollinen avusta." Kuului naisen huulten välistä hyvin pehmeällä äänellä. Ei voinut mitään syvimmälle olemukselleen tai päänsä ajatuksille, 'voi kuinka olisi niin monia keinoja joilla voisi sitä kiitollisuutta osoittaa'. Työnsi sen ajatuksen kuitenkin syvälle ajatuksiinsa, nyt ei todellakaan ollut aika tai paikka alkaa ajattelemaan mitään vispilän kauppaa. Toinen syövereihin puskettu ajatus oli se, että haltia herra oli oikein mielekkään näköinen ulkoiselta olemukseltaan.

"Mitäkö tein?" Mélia sanoi kysyvään sävyyn, mutta päätti nyt kuitenkin vastata ihan suosiolla. Miekka ei nimittäin koskaan meinannut hyviä asioita. "Ainoa mitä tein, on olla olemassa kaikessa yksinkertaisesti." Sanoi rauhallisesti vastauksenaan. Kuitenkin arveli ettei haltia täysin ymmärtäisi mitä meinasi tarkalleen. "Et taida tuntea ihmisiä kauhean hyvin? Ihmiset osaavat olla hyvin kummallisia olentoja, erilaisia luuloja ja muuta. Joillekin ihmisille punaiset hiukset ovat kuin punainen kangas härälle, pitävät sellaista jonkullaisena pahuuden merkkinä tai jotain." Nainen täsmensi vastaustaan, toivon mukaan nyt ei saa pahaksi riesakseen pillastunutta haltiaa.

"Hevosesi ei pidä siitä mitä olen... ja minä kun olen kuitenkin suhteellisen harmiton olento." Totesi ja vilkaisi hevosta, joka selvästi halusi pois. Jos aikaisemmin ei jo ollut haltialle selvää ettei nainen ollut ihminen niin äskeinen toteamus nyt ainakin varmisti sen. Ei jaksanut peitellä sitä, toinen oli jo varmasti ehtinyt arvata sen. Haltia vaan tuskin osasi täysin arvata mikä nainen oli, olikohan toinen koskaan törmännyt muihin naisen kaltaisiin?

[nica]

Ethan ei ollut tajunnut ehkä osoittavansa uhkaavia eleitä leikkiessään teräaseensa kanssa. Toinen ei vain yksinkertaisesti kehdannut seisoa toisen edessä, jos joutuisi kiinnittämään kaiken huomionsa punahiuksiseen naiseen. Ethan tarvitsi jotain avukseen, jonkun vahvistuksen. Siinä vaiheessa kuvaan astui miekka. Se ei ollut pettänyt Ethania vaikeissa tilanteissa, poika sai siitä turvaa. Ethan nosti katseensa miekkansa kahvasta, juuri kun toinen puhui.

Neito kiitti ja kumarsi sen minkä vammoiltaan ja väsymykseltään kärsi.
'Pah, yrittäisi edes.' Ethan ajatteli huvittuneena. Kumarruksen haltia otti enemmänkin sarkastisena eleenä. Toinen vain väisteli hänen kysymystään. Jotain hämärää asiassa oli, tai sitten toinen vain ajatteli menettävänsä päänsä, jos sattuisi paljastamaan rikoksensa.
Haltia oli valmis kääntymään, palaamaan hevosensa luokse ja lähtemään pois paikalta, mutta sitten nainen puhui taas.

Ethan oli oikeastaan yllättynyt, kun toinen otti tekonsa puheeksi. Haltia puristi miekan kahvaa ja katsoi naiseen, kohdaten tämän silmien pistävän katseen. Ethanin harmaat silmät olivat kuitenkin rauhalliset. Niistä oli vaikea sanoa toisen mielialoja.
Toisen vastaus hämmensi haltiaa, mutta nainen taisi tajuta asian ja korjasi sanojaan selittäen asian hieman tarkemmin. Kyllä Ethan tiesi ihmiset. Tiesi hyvin. Kuinka monta kertaa hänet oli yrittänyt tappaa ihminen pojan ollessa vasta alle kymmenen? Hänessä oli itsessään ihmistä, vain hitunen, mutta kuitenkin. Rotu oli silti tuomittu perikatoon hänen silmissään.
Punaiset hiukset. Ethan mietti ja muisteli lapsuuttaan. Hän tunsi punahiuksisen noidan, sitäkö tämä nainen nyt ajoi takaa? Ihmisten harhaluuloja noitia kohtaan? Toinen ei kuitenkaan ollut noita, sen Ethankin osasi kertoa. Toinen ei ollut myöskään haltia, eikä kyllä ihminenkään kalpeine ihoineen, sen Ethan tunnisti, vaikka ei nähnytkään toista täydellisesti pimeyden takia.

"Norian osaa olla varuillaan." Ethan hymähti. Hevonen oli.. omalaatuinen. Jos edes se sana kuvaisi hevosen olemusta tarpeeksi osuvasti.
"Et ole noita, et ihminen tai haltia, sen minä osaan sanoa." haltia lausahti. Ethanilla oli aavistuksia, jotka viittasivat vampyyriin päin. Tosin täydellinen vampyyri tämä ei ollut. Vampyyrit eivät vuotaneet verta, eivätkä juosseet ihmislaumaa pakoon.. Puolivampyyri?

[Melia]

Selventäminen oli tainnut saada toisen tajuamaan mistä asiasta kyse oli. Kyllähän haltia herra näköjään tiesi ihmisistä, mutta tuskinpa toinen kuitenkaan ihan kymmenen ihmiselämän edestä tiennyt. Nainen tiesi oikein hyvin ettei vanheneminen näkynyt hyvin haltioista, sai vaan vaikutelman melko nuoresta selkäpiissään.

Naurahti rauhallisesti toisen sanomiselle ja totesi kohta sen perään. "Oikeassa olet, en ole mikään noita, ihminen tai haltia." Kun nuo vaihtoehdot oli suljettu pois niin seuraavaksi toinen varmaan veikkaisi tässä olevan vampyyriä. Metsään menisi komeasti se veikkaus. Sinällään naisen kaltaisissa ja vampyyreissa oli pientä samankaltaisuutta, kumpikin saivat elinvoimansa.. muista. Keinot vaan olivat aivan toiset. Ei halunnut tulla verratuksi verenimijöihin, veri ei maistunut hyvältä ja haju ei ollut mitään viehättävää.

Selventäisiköhän lisää toiselle olemuksestaan? Ei saanut oikeastaan haltiasta sellaista vaikutelmaa, että oma pää olisi pölkyllä. Mélia astui pari askelta taakse päin voidakseen nojata hiukan puunrunkoa vasten ja samalla oli nyt hiukan enemmän kuun valaisemassa sijainnissa. "Kaltaiseni eivät myöskään ole vampyyreja. Kaltaiseni eivät periaatteessa tarvitse ruokaa, juomaa tai minkään elävän verta." Kertoi rauhallisesti liikuttamatta katsettaan pois miehen silmistä ,ja piti tässä välissä pienen tauon ennen puhumisen jatkamista. Saakoon toinen lyhyen hetken miettiä mikä nainen sitten oli jos ei ollut mitään aikaisemmin mainituista.

Tauon jälkeen naisen kasvoille tuli hyvinkin leikkisä ja ilkikurinen ilme. Olemus painoi hiukan päälle käytöksessä.
"Kaltaiseni saavat elinvoimansa aivan toisellaisen toiminnan kautta." Ellei äänensävy jo kuvainnollisesti huutanut mistä oli kyse niin eräs ele nyt varmaan paljasti mitä nainen tarkoitti. Hitaasti liutti täysin terveen kätensä reitensä päälle ja levitti pikkuisen jalkojansa provosoivaan sävyyn. Ei ollut prostituoitu, hankki rahansa ihan kunniallisesti.. hankki vaan tarvitsemansa elinvoiman fyysisen nautinnon kautta. Toivottavasti tämä leikittely nyt ei liian pitkälle ryöstäytyisi, näin heikoilla hetkillä olemus puski kaikista kovimmin päälle.

[nica]

Norian kiskoi itseään. Ori repi ohjiaan irti puusta, vaikka se sattui suupieliin. Välillä hevonen pamautti puuta etujallallaan. Silti se ei saanut isäntänsä huomiota, vaikka se kuinka yritti.

Eikö edes tuttu ja turvallisentuntuinen vampyyri? Ethan ei ollut enää varma, halusiko hän tietää mikä toinen oli. Uteliaisuus oli kuitenkin pahaksi, sillä Ethan ei kääntynyt ja lähtenyt pois vaan jäi paikoilleen. Sen verran haltia kuitenkin varautui, että hän veti miekan irti maasta ja otti sen käteensä.
Toinen kertoi, ettei syönyt tai juonut mitään. Millainen olento sellainen oli? Jokaisen täytyi saada energiansa jostain, jopa kasvit tarvitsivat energiaa kasvaakseen, elääkseen. Ihmisen.. tai minkä ikinä kaltainen olento tarvitsi energiaa myös. Nainen puhui hölmöjä, tai toinen oli jotain mistä Ethan ei ollut ikinä kuullut tai edes osannut kuvitellakaan. Ehkä vampyyri ei ollutkaan pahin olento, minkä saattoi kohdata.

Nainen piti pitkän tauon, sen jälkeen toisen kasvoille nousi ilkikurinen ilme. Ethan sävähti ja tarttui miekkansa kahvaan kaksin käsin, koska tämä ei osannut ollenkaan odottaa mitä olisi tulossa.
Nainen teki eleensä ja haltia tajusi viittauksen. Nuorukainen katsahti toiseen kuin kysyen pilailiko tämä vai oliko tämä tosissaan.
Oikeastaan tilanne oli huvittava. Pimeä metsä, Norian inhosi punahiuksista olentoa ja Ethan oli mitä ilmeisimmin pelastanut prostituoidun naikkosen, joka ei ollut yhdenkään hänen ennen tapaamansa olennon oloinen.
"Toisenlainen toiminta. Aivan." Ethan naurahti edelleen huvittuneena. Ei hän osannut enää edes pelätä toista.

"Mikä on nimesi?" haltia kysyi hetken päästä. Ensimmäinen elävä sielu pitkään aikaan ja Ethan oli unohtanut käytöstavat.

[Melia]

Toinen ei tainnut vielä oikein käsittää kuinka tosissaan oli siinä mitä puhui. Ei ihmetellyt ollenkaan jos haltia vain kuvitteli naisen olevan prostituoitu... Voi se meni niin pieleen ainakin Mélian kohdalla, muista succubus sisaruksistaan nyt ei voinut mennä mihinkään takuuseen.

Nyt tulikin kysymys jota ei sinällään ollut odotellut, mutta kyllähän se ihan tervetullut oli. "Mélia." Nainen vastasi ja esitti heti perään itse kysymyksen. "Entä oma nimesi?" Mikäköhän oli haltia herran nimi? Ei koittanut edes veikkailla koska olisi kuitenkin aivan väärässä. "Ja pieneksi tiedoksi, kaltaisiani kutsutaan nimityksellä succubus. Ja niin paljon kuin aikaisempi varmaan kuulosti leikinlaskulta... Kaltaiseni todella saavat elinvoimansa seksuaalisuudesta kanssa käymisestä." Piti ilmettään hiukan vakavampana, päätti tehdä selväksi sen ettei kyse ollut pelkästä leikistä. Hetken tauon päästä päätti vielä ilmaista viimeisen selvennyksen. "Siitä huolimatta prostituutio ei kuulu minun elämään, jos olen tarvinnut rahaa niin olen hankkinut sen täysin rehellisellä työllä."

Noniin mitenköhän toinen nyt tuon jälkeen ajattelisi, hevonen nyt tuskin tulisi muuttamaan mieltään millään tavalla. Haltia herra ei tosiaan ollut törmännyt samallaisiin, olikohan toinen koskaan kuullut edes nimitystä succubus. Samankaltaisia nyt taisi näinä päivinä vaan olla niin vähän, moni oli vuosien varrella joutunut tapetuiksi. Pitäisiköhän ihan piruillessaan kysyä haluaisiko toinen 'testata' naista? Pienikin kanssa käyminen luultavasti toisi iholle hiukan terveemmän värin ja oikein kunnon käsittely varmaan saisi haavan suljettua.. ainakin osittain mikä nyt sekin oli näin syvän jäljen kohdalla paljon. Nainen lähes pakollaan pakotti mielessään itsensä olemaan hiljaa tuosta, ainakin toistaiseksi. Jos hän menisi jutuissaan liian pitkälle ei välttämättä kykenisi hillitsemään itseänsä. Niin paljon kuin succubus kykenikin ottamaan haluamansa väkisellä, ei itse erityisemmin tykännyt sellaisesta lähestymistavasta muuta kuin viimeisessä pakossa.
Méliallekin tilanne oli hyvin huvittava, oli paljastellut itsestään harvinaisen paljon. Jostain syystä se nyt ei ollut ongelma, teki vaan tilanteesta yhä hassumman. On tosiaan ollut aivan liian vähän tekemisissä haltioiden kanssa.

[nica]

"Tajusin kyllä." Ethan lausahti Melian vielä selventäessä asiaa elämänasenteestaan. Haltia ei olisi halunnut vaikuttaa tylyltä, mutta tilanne oli mikä oli.
Succubus? Ethan ei ollut koskaan kuullut vastaavasta. Naisen kaltaiset? Heitä oli useampia? Oikeastaan hieman ei niin oudolla käytöksellä Melianinkin olisi voinut laskea ihmisten kastiin. Jospa muut sulautuivat paremmin ihmisten joukkoon? Tai no, mitä ilmeisemmin lajin viehätysvoima veti olentoja puoleensa ja nämä eivät välittäneet mikä olento toinen oli.
Nuorukainen oli kuitenkin yllättynyt omasta rauhallisuudestaan. Ei hän tuntenut sen kummempaa vetovoimaa toista kohtaan. Olihan Melian tietenkin kaunista katseltavaa, mutta ehkä liiankin epäilyttävä. Sitä paitsi Ethan oli tottunut ehdottelevaan naisseuraan, sillä haltian ulkonäkö piti siitä kyllä huolen. Ethan oli kuitenkin hyvin valikoiva, liiankin.

Jostain syystä Ethan turvautui taas miekkaansa ja liikautti sitä muistuttaen itselleen pysyä tarkkana. Samalla se oli huomautus naiselle, käsky käyttäytyä.
"Olen Ethan." haltia esittäytyi viimein itsekin. Nuorukainen harppoi Norianin luokse ja irrotti hevosen ohjat oksasta. Ori oli edelleen myrtsi, sehän oli varoittanut isäntäänsä. Ja oliko tämä kuunnellut? Ei.

"Ikäväkyllä en voi auttaa sinua tämän enempää. Tai korkeintaan saattaa sinut jonnekin, minne olet menossa. Tuskin suututtamasi ihmisjoukko sinua enää löytää.. Norian ei taida kuitenkaan päästää sinua enää lähelleenkään, joten pahoin pelkään, että joudut kävelemään."

[Melia]

Kuten oli jo aikaisemmin itselleen todennut, haltiat olivat hankalampia käsiteltäviä. Ei sillä ,että naisella mitään haltioita vastaan oli. Ei vaan ehkä ollut siinä parhaassa olemuksessaan ,jotta pystyisi olemaan täysin edukseen ja käyttäytymään oikeasti rauhallisesti. Mélia nyökähti hiukan toisen kertoessaan nimensä, eipä siihen ollut muuta sanottavaa ainakaan.

Niin tuo hevonen ei varmastikaan tulisi päästämään naista lähelle, se nyt näkyi hevosen olemuksessa aivan selvästi. Eikä kyllä syyttänyt eläintä yhtään, vaikka miltä kannalta katsoisi oli yhä demoni ja jokaisella demonilla oli aina oma kiero puolensa. Hän muisti oikein hyvin miten kostanut muutamille naimisissa oleville miehille, kun nämä olivat erehtyneet sekaantumaan tähän. Miettivätpähän sen jälkeen muutaman kerran kenen sylistä koittavat nautintoa etsiä.

Mélia kuunteli toisen sanomisen loppuun saakka ja pian viimeisen sanan jälkeen vajosi istumaan puuta vasten. Ennen puhumista koitti kerätä oman keskittymisensä, jotta olisi edes hiukan soveliaampi käytöksinen eikä sen näköinen että päälle voisi käydä. Sitä vaihtoehtoa ei nyt ollut ja sillä selvä.
"Kiinnostava tarjous, ainoa vaan ettei minusta toistaiseksi ole vielä kävelemään." Nainen sanoi ja tiesi oikein hyvin tarvitsevansa pidemmän ajan vaan keräillä voimiaan ennen kuin voisi isommin liikkua. Tiesi oikein hyvin miten saisi akut ladattua hetkessä täyteen, mutta kuten jo todettu kyseistä vaihtoehtoa ei nyt ollut.
"Mutta jos nyt vahingossakaan riittävän vahvaa neulaa ja ohutta lankaa löytyy, niin tuo nyt olisi mukavaa saada kiinni." Sanoi kallistaen päätään hiukan vasemmalle. Nyt olisi tyytyminen tälläisiin ratkaisuihin, eikä tosiaan pitänyt tälläisten haavojen umpeen tikkaamisesta. Kaiken lisäksi ilman mitään joka turruttaisi, oli mikä oli mutta tunsi kipua siinä missä kuka tahansa muukin. Neulan uppoaminen ihoon ei ollut näitä huippu tuntemuksia. Jos viilto nyt ei olisi ollut näin iso ja noin syvä kuin mitä se oli. Jaloissa nyt oli vain naarmuja ja paljon pienempiä ruhteita joista yksikään ei vaatinut mitään erityistä huolta.