Kirjoittaja ZeZininenWalomiekka » 04 Syys 2010, 18:34
Kherdin
Haltia ei näyttänyt siltä, että olisi kiitollisena ottanut vastaan toisen avun, suorastaan syöksynyt tuon hellään huomaan. Kherdin ei ollut sellainen. Oikeastaan, Kherdin ei näyttänyt yhtään miltään. Ilme oli kuin kiveä, yhä edelleen, samanlainen pokerinaama kuin koko ajan. Ainut tunteellinen reaktio tuli valkoisten kulmakarvojen hienoisessa kohoamisessa, kun tämä susieläin muuttuikin vähemmän susimaiseksi. Omituisissa koiraeläimissä ei ollut mitään uutta, niitä oli tullut Kherdiniä vastaan useamminkin. Yleensä ne eivät vain poksahdelleet ihmismäisiksi muutaman metrin päässä kesken askeleen. Se oli yllättänyt Kherdinin, ja silti haltia reagoi tuolla melkein mitäänsanomattomalla kulmankohotuksella. Ilmeettömyys oli yksi puolustuksen muoto, hiljaisuus toinen. Jotkut valehtelivat, mutta kun puhui tarpeeksi vähän, ei tarvinnut valehdella. Tunteiden osoittaminen vastustajalle oli vaarallista, varsinkin drowyhteiskunnassa, jossa omaa etua haettiin keinolla millä hyvänsä. Kuitenkin, ehkä kasvojen tunteettomuus oli pikkuhiljaa syönyt myös mielen tunteita. Tai ehkä Kherdin oli syntynyt sellaiseksi, tiedä tuota. Ehkä musta haltia saattaisi saada sen selville, jos ajattelisi sitä enemmän, mutta muut asiat painoivat vaakakupissa enemmän. Kuten selviytyminen.
"En ole 'henkihieverissä', vammani tuskin ovat tappavia", drow totesi, ei oikeastaan viileästi mutta jokseenkin toppuuttelevasti. Varautuneesti, ainakin, mutta sen toinen oli varmasti päätellyt jo siitä, että haltialla oli yhä edelleen toinen sapelinsa kädessään. Sapeli, jonka mies kuitenkin siirsi pois toisen edestä. Ehkä merkiksi siitä, että hyväksyisi hoidon, tai ehkä siksi, että sillä olisi helpompi iskeä sivulta, jos toinen aivan lähelle tullessaan tekisikin jotain ilkeämpää. Tuntemattomista ei aina tiennyt, rotuakaan. Velhoko tuo oli? Velhot osasivat ehkä muuttaa muotoaan, mutta Kherdin ei ollut huomannut tuon loitsivan. Ehkä asian voisi ottaa esille. Toinen ei tuntunut liikaa varovan.
"Puolihaltioilla ei yleensä ole tapana liikkua neljällä jalalla", Kherdin kommentoi, toteamusvirkkeen melkein huutamatta vastausta rivien välistä esitettyyn kysymykseen; mikä ihme olio avuntarjoaja oikein oli?