Forêt tranquille//varattu

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Dogster » 19 Maalis 2011, 18:45

Dynamo

Dynamon korvat nytkivät ärsyyntyneenä, ja koira murisi itsekseen. Hän oikeasti haluaisi oikeasti repiä tuon, ihmekkään että hän inhosi ihmisiä!
"Normaali ihminen ei kulje metsässä ilman päämäärää, ja näin syvällä heitä ei kulje ellei..... AHA!", punapää huudahti yhtäkkiä tajutessaan jotain. "Olet petturi! Olet oikeasti etsimässä haltioita päästäksesi heidän puolelle!", tuo huudahti voitonriemuisena, ja nosti vertahyytävän hymyn kasvoille.
"Petturi on eri asia, nyt ei ole väliä syönkö sinua suihini vai ei.", tuo uhkasi, mutta turhaa tuo oli. Ei Dynamo ollut ihmissyöjä, ihminen maistui aivan raa'alta kalalta ja Dymo piti enemmän metsäneläinten lihasta. Eli ei hän toista söisi, vaikka melko varmasti purisi! Sitten iski tajuaminen. Tämähän.... tämähän oli tilaisuus! Fechi oli nousut kahdelle jalalle, pitänyt häntänsä korkealla ja murinan selkeästi kuultavana. Mutta nyt tuon olemus rauhoittui, häntä laskeutui, koiran ilme muuttui hämmästyneeksi, ja murina katosi. Tämä oli tilaisuus karata!
"...:Et sattuisi tarvitsemaan lemmikkiä?"

[[PLOTTWIST! Randomideat kesken kaiken kunniaan. ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Pappis » 26 Maalis 2011, 15:01

//johan repsahdin xDD mikä juonenkäänne

Raul Lucas

Lucasin ilme ei värähtänytkään, vaikka koira arvasikin hänen määränpäänsä puoliksi oikein. Lucas oli matkalla haltioiden puolelle, mutta hän ei aikonut hypätä heidän puolellensa, vaikka houkutus sinänsä oli suuri. Ja sillä tuskin olisi merkitystä, jos hän lähtisi asiaa oikomaan. Se tuskin olisi merkkittävä tieto koiralle, joka oli juuri päättänyt, että Lucasin sai tappaa. Mies jännitti lihaksensa valmiiksi, että voisi joko paeta tai hyökätä tarpeen mukaan. Oli ehkä tuuria, että Lucasin ei tarvinnut tehdä kumpaakaan noista, mutta sen sijaan miehen suu loksahti auki silkasta hämmästyksestä.
"...Lemmikkiä?" Lucas toisti kulmakarvaansa epäuskoisesti nostaen. Koiralla ei tainnut kai olla hirveästi ylpeyttä, kun tämä kerran kutsui itseään tieten tahtoen lemmikiksi.
"Okei, mistä nyt tuulee?" Lucas kysyi ja otti askeleen taaksepäin. Ties vaikka, jos koira pelaisi vain aikaa, että tämän isäntä ehtisi tulla paikalle, mutta nyt Lucas yritti pitää yllä vain pakovalmiutta, sillä koiran kysymys oli tullut melkein kirjaimellisesti puun takaa.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 26 Maalis 2011, 23:29

Dynamo

Dynamo antoi toisen ihan rauhassa sulatella hänen sanomaansa. Ei hänellä ollut enään sellaista ylpeyttä, lemmikkinä hän oli kasvanut, ja lemmikiksi hän jäisi. Mutta ilman mestaria hän ei voisi olla, vaikka karkaaminen olikin hänen suurin unelmansa. Toinen peruutti, ja Dynamo kyykistyi nuuhkien ilmaa. Kysymys oli odotettavissa.
"Mistäkö tuulee? Ei tässä mitään muuta ole kuin se, että joudun olemaan muita halveksivan ihmisen metsästyskoirana ja esittämään vähä-älyistä olentoa jotta minua ei tapettaisi siihen paikkaan.", koira lipaisi huuliansa mietteliäästi, korvat nytkähdellen.

"Asian voi korjata jos saan uuden omistajan. Jonkun, joka ei lukitse minua vajaan ja pakota pitämään kuonokoppaa. Ja jonkun joka ei ole ihmisten puolella.... olet siihen juuri nyt sopivin.", tuo lopetti, pitäen vakaan katseensa toisessa. Korvat luimussa, asento rentona. Häntä hiukan jännitti... tosin kuka nyt tahtoisi friikin lemmikiksi?
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Pappis » 08 Huhti 2011, 17:38

//Koeviikko viimein ohi!!

Raul Lucas

Mies oli melkein ilmaista ymmärryksensä ääneen. Hänkin oli ollut pelkkä alhainen lemmikki, joka sitten viskattiin pois. Lucaskin oli ollut vangittuna ja hänkin oli joutunut tekemään miten käsketään tai sai kepistä.
Koira vaikutti olevan tosissaan. Jonkun matkan päästä alkoi kuulua vaimeaa ryskettä. Koiran isäntä ei ollut enää liian kaukana ja nyt alkoi olla aika tehdä pikaisia päätöksiä.
"Hyvä on", Lucas tokaisi ja katsoi koiraa.
"Voin ruveta omistajaksesi!" mies arasteli "omistaja"-sanaa, koska se kuulosti niin dominoivan diktaattorimaiselta, mutta omistaja-sanaa koira oli itsekin käyttänyt.
"Nimeni on Raul Lucas. Jos tahdot..." Lucas muuttui nopeasti sudeksi ja pian neljä isokokoista tassua tömähti kosteaan maahan.
"...Seuraa minua." Susi kääntyi kannoillaan ja lähti juoksemaan poispäin koiran isännästä.

//Kökköistä tekstiä :''D
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 08 Huhti 2011, 21:07

Dynamo

Dynamo kuuli rytkettä myös, sekä matalan vislauksen. Koira päästi kurkustansa matalan urahduksen, luimistaen korviansa hieman. Hän ei todellakaan haluaisi mennä takaisin, ei enään! Lucas myöntyi, tuon äänestä kuuli että tuo vihasi omistaja-sanaa, mutta minkäs teet, koira tarvitsee isännän. Tuo esittäytyi, ja Dymo virnisti, seuraten sitten tuota tuon muuttuessa sudeksi. Susista hän ei yhä pitänyt, mutta nyt asiat olivat eri tavalla. Tämä susi ei ollut tavallinen susi. Ja tämä susi ei ollut yksi niistä jotka surmasivat miehen veljen. Dynamon korvat pomivat äänisingaaleja, antaen korviensa nytkähdellä samalla kun juoksi suden perässä neljän raajan varassa.
"Muuten! ... Nimi on Dynamo!", päätti punapää viimein esitellä itsensä, nostaen virneen kasvoillensa. "Ja olet ensimmäinen jolle olen puhunut viiteen vuoteen.", tuo vielä jatkoi, antaen häntänsä vihdoin lopsahtaa metsästysasennosta takaisin alas, niin että tasapaino pysyisi paremmin...

[[Jei \o/ Ja höpö höpö, meikän teksti tökkii aina x'D ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Pappis » 09 Huhti 2011, 14:33

//Niin käy joskus xD

Raul Lucas

Susi painoi Dynamon nimen tarkasti muistiinsa ja kiristi tahtia. Mitä nopeammin Dynamon entinen isäntä jäisi jälkeen, sen parempi.
Kosteahko maa painui kahden koiraeläimen tassujen alla, kun he juoksivat syvemmälle metsään. Pari kolme kilometriä, ehkä enemmänkin, he juoksivat kunnes Lucas viimein pysähtyi ja muuttui takaisin ihmishahmoon. Matkan aikana mies oli pohtinut, mitä aiemmin oli oikein tapahtunut. Hänen käsityksensä mukaan Dynamosta oli tullut hänen alaisensa ja näin ollen Lucasista Dynamon isäntä. Ajatus tuntui oudolta, sillä Lucas oli aina itse ollut alaisen asemassa, mutta Dynamosta saattaisi olla paljon hyötyäkin.
Lucas raapi päätään ja aukaisi jo suunsa osittain sanoakseen ettei tiedä yhtään miten kunnon isännän kuuluisi toimia, mutta päätti sitten olla sanomatta mitään. Hän ei muutenkaan tiennyt mitä voisi sanoa, joten hän näki parhaaksi olla vain vaiti.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 09 Huhti 2011, 15:20

Dynamo

Koira antoi kielensä lopsahtaa suustaan ja antaa sen roikkua mukavasti samalla kun juoksi. Dynamo oli kuitenkin pohjimmiltansa koira, vaikka ihmiseltä näyttikin... Ja kyllä, nyt hän olisi Lucaksen lemmikki tästä eteenpäin, ja tottelisi nuoren miehen sanoja. Tämä oli yksi niistä harvoista tavoista jolla Dymo sai vapautta, ja oman mestarin valitseminen oli oikeastaan ihan mukavaa. Lucaksen itsevarmuuskin komentamisen suhteen varmasti paranisi tämän myötä ja... Dymo puisti jo päätänsä, hän ajattelikin kuin palvelija isäntänsä suhteen jo!

Kun he olivat juosseet pitkän, tai no Dynamolle lyhyen, matkan karkuun, pysähtyi Lucas viimein. Dynamo jarrutti niin että lumi pöllysi, ja jäi kyykkyyn katsomaan kuinka Lucas availi suutansa, ja jäi silti hiljaiseksi. Koira hymähti, ja istahti maahan kunnolla.
"Taitaa olla uusi kokemus? ...Ei hätiä, niin kauan kun et lyö, olen uskollinen tapaus. Parempi minun näin on."

[[Dymo <3 ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Pappis » 12 Huhti 2011, 14:06

//<3

Raul Lucas

Lucas katsoi Dynamoa hieman yllättyneenä. Tämä oli hyvin huomannut, mitä Lucasin mielessä oli pyörinyt ja vastannut sen mukaisesti. Mies raapi hiuspehkoansa uudestaan, kuin siellä olisi jotain epämiellyttävää, mitä hän ei saanut edellisellä kerralla pois.
"...Totta..."Lucas vastasi kevyesti hymyillen. Hän ei yllättynyt siitä tiedosta, että Dynamoa oli aiemmin kohdeltu kehnosti. Sitä hän oli oikeastaan odottanutkin. Huono kohtelu ajaa kenet tahansa pakosuunnitelmiin.
"No, ei minulla ainakaan tällä hetkellä ole aikeita löydä sinua", Lucas tokaisi vitsaillen. Tuskin hänen aikeisiin koskaan tulisikaan. Saapa nähdä mitä tästäkin oikein tulee... Ja tulemisesta puheenollen...
"Dynamo", Lucas sanoi aikeinaan antaa tälle ensimmäinen käsky.
"Olen menossa haltiakylään ja aikeinani on mennä sinne yksin." Hän ei ihan heti viitsinyt kertoa mikä siellä haltiakylässä häntä oikein odotti. Dynamon ei tarvitsisi tietää vielä.
"Minulla ei ole minkään valtakunnan asumusta, minne voisit mennä odottamaan siksi aikaa, joten, jos tahdot, voit kulkea missä mielit." Tämä olisi parempi molemmille. Ja Lucas uskoi, että Dynamollekin tekisi hyvää kulkea itsenäisesti monen vuoden jälkeen.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 12 Huhti 2011, 22:52

Dynamo

Fechi istui kiltisti maassa ja katseli uutta isäntäänsä, jolla oli turhan kovat paikat. Oikeastaan Dynamo nautti tilanteesta jostain syystä, tämä oli melko huvittavan näköistä. Lopulta tuo sai itseänsä niskasta, ja antoi äänestä kuulua että tuo koetti antaa käskyn. Dynamo antoi korviensa heilahtaa, ja nosti hiukan ryhtiä kuunnellen tarkkaavaisesti. Lucaksen selittäessä haltiakylästä, vakavoitui koiran ilme. Mitä tuo sinne aikoi... mutta toisaalta, mitä se hänelle kuului, hänen kuuluisi vain roikkua mukana ja vahtia ettei Lucakselle kävisi mitään.

Kulkea missä tahtoi, Lucas oli antanut Dynamolle sen suurimman unelman, mutta se tuli liian pian. Koira luimisti hetken korviansa, sulkien silmänsä, ja nostaen sitten katseensa.
"Niin paljon kuin arvostankin, niin turha luulla että pääsit minusta näin helpolla.", tuo hymähti puolella suulla, nousten kyykkyyn.
"Menen nyt, mutta etsin sinut myöhemmin käsiini. Tai voithan sinä etsiä minut, miten päin vain... vapaus tappaa häkkilinnun, jos sitä saa liikaa.", tuo naurahti, ja laski kätensä maahan, valmiina lähtemään juoksuun.

[[Kohta varmaan loppuu? Dymo parka, isäntä jätti heti x'D ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Pappis » 20 Huhti 2011, 20:09

//Haha, Lucas on olevinaan niin yksinäistä sutta, että... :''D

Raul Lucas

"Ei sillä, että yrittäisin päästä sinusta..." Lucas mutisi virnistäen. Mies ihmetteli hieman Dynamon asennetta. Vaikka hän oli viettänyt niin monta vuotta vangittuna, hän olisi silti kai mieluummin kieltäytynyt uuden isäntänsä käskystä kulkea missä tahtoo. Ollessaan noidan oppipoikana 10 vuotta hän oli ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen päästessään viimein vapaaksi.
Lucas tuskin pystyisi koskaan ymmärtämään Dynamon tarvetta olla jonkun alaisena.
"Mutta tee miten lystäät. Jos tahdot elää vapaana, elä. Jos tahdot olla alaiseni, ole." Lucas nousi seisomaan ja valmistautui jo muuttumaan sudeksi.
"En lähde estämään sinua oli päätöksesi kumpi tahansa." Mies virnisti vielä viimeisen kerran ennen kuin hänen muotonsa vaihtui harmaaksi sudeksi.

//Se oli kaites siinä :'D Kiitosta paljon erittäin mielenkiintoisesta pelistä! Jossain vaiheessa uusiksi ; )
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 20 Huhti 2011, 23:38

Dynamo

Eriparisilmät katsoivat Lucaksen perään vielä, ja virnisti itsekseen.
"Metsästyskoirat eivät koskaan kieltäydy hyvän omistajan käskyistä.", tuo vielä naurahti hiljaa itsekseen, ennenkuin lähti juoksemaan syvemmälle metsään, pysähtyen vasta kun ilta alkoi tulemaan. Mitähän koira voisi tehdä tästä eteenpäin, kun jäisi odottamaan Lucaksen ilmestymistä...

[[jeha, pätkä lopetus tästä päästä mutta loppu kuitenkin :') Mielenkiintonen peli tosiaan oli, ja Dymon tarina pääs viimein eteenpäin \o/ Paljon kiitoksia seurasta ^^ ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Edellinen

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron