Sethos
Kevät. Vuodenaika jossa kaikki näkivät jotain hyvää. Koko Crypt tuntui piristyvän tästä vuodenajasta, vaikka sota velloi parhaillaan tantereella. Sethos ei nähnyt keväässä mitään hyvää, päinvastoin. Loskaa, likaista, märkää... Iloista lintujen laulua ja auringon paistetta. Demoni ei niitä kaivannut. Onneksi koirademoni pääsisi pian tantereelle, kun käsky kävisi. Ainakin tuo esitti haluavansa kovasti sinne, mutta ehkä jossain syvällä sisimmissään Demoni halusi pysyä kaukana tuosta verenvuodatuksesta.
Vastoin kaikkia periaatteitaan, oli Sethos lähtenyt tänä iltana metsään. Aurinko valaisi vielä mukavasti jo lähes sulaa metsää, mutta demoni meinasikin odotella tuon suuren valopallon laskeutumista. Sen jälkeen olisi aika pyydystää unia.
Metsänasukkien unet eivät olleet niin makoisia mitä humanoidien, jotka näkivät painajaisia varsinkin näin sodan alla. Kuitenkin Sethosia oli pyydetty vähentämään unien pyydystelyä itse kylässä, joten demoni joutui tyytymään tällä kertaa metsään.
Valtava koirademoni tallusteli metsässä heilutellen omalaatuisia siipiään pienesti. Se roikotti päätään melko masentuneen näköisesti, kunnes päätti pysähtyä istumaan suurelle, melko kuivalle kivelle. Sen luonnovalkea turkki oli tahriintunut mudasta ja kosteudesta, tehden siitä entistä säälittävämään - tai huvittavamman - näyn.
Demoni levitti siipensä, jolloin helmet sen verkoissa alkoivat hohtamaan punaista kajoa. Tarkoituksensa oli houkutella unia luokse. Se oli kuitenkin turhaa. Yritettyään hetken demoni laski siipensä ja huokaisi raskaasti. Ei kukaan vielä nukkuisi näin valoisalla...
// jaa Neemi tänne kera hurmaavan neitinsä~ //