The Night Fantasy

Sethos

Kevät. Vuodenaika jossa kaikki näkivät jotain hyvää. Koko Crypt tuntui piristyvän tästä vuodenajasta, vaikka sota velloi parhaillaan tantereella. Sethos ei nähnyt keväässä mitään hyvää, päinvastoin. Loskaa, likaista, märkää... Iloista lintujen laulua ja auringon paistetta. Demoni ei niitä kaivannut. Onneksi koirademoni pääsisi pian tantereelle, kun käsky kävisi. Ainakin tuo esitti haluavansa kovasti sinne, mutta ehkä jossain syvällä sisimmissään Demoni halusi pysyä kaukana tuosta verenvuodatuksesta.
Vastoin kaikkia periaatteitaan, oli Sethos lähtenyt tänä iltana metsään. Aurinko valaisi vielä mukavasti jo lähes sulaa metsää, mutta demoni meinasikin odotella tuon suuren valopallon laskeutumista. Sen jälkeen olisi aika pyydystää unia.

Metsänasukkien unet eivät olleet niin makoisia mitä humanoidien, jotka näkivät painajaisia varsinkin näin sodan alla. Kuitenkin Sethosia oli pyydetty vähentämään unien pyydystelyä itse kylässä, joten demoni joutui tyytymään tällä kertaa metsään.
Valtava koirademoni tallusteli metsässä heilutellen omalaatuisia siipiään pienesti. Se roikotti päätään melko masentuneen näköisesti, kunnes päätti pysähtyä istumaan suurelle, melko kuivalle kivelle. Sen luonnovalkea turkki oli tahriintunut mudasta ja kosteudesta, tehden siitä entistä säälittävämään - tai huvittavamman - näyn.
Demoni levitti siipensä, jolloin helmet sen verkoissa alkoivat hohtamaan punaista kajoa. Tarkoituksensa oli houkutella unia luokse. Se oli kuitenkin turhaa. Yritettyään hetken demoni laski siipensä ja huokaisi raskaasti. Ei kukaan vielä nukkuisi näin valoisalla...

// jaa Neemi tänne kera hurmaavan neitinsä~ //

Aleia

Nuori keijukainen istuskeli puun oksalla, heilutellen jalkojaan rennosti. Hän oli tullut tuolle paikalle nauttimaan kauniista, keväisestä päivästä, imien itseensä niin paljon auringon energiaa kuin mahdollista. Aleia oli koko talven odottanut kesää, ja nyt hän oli hyvin iloinen kevään tulosta. Päivä oli kuitenkin lopuillaan ja aurinko alkoi jo laskemaan puiden taakse, joten Aleia päätti lähteä takaisin kotiin.

Juuri kun hän nousi seisomaan, aiemmin hiljaisessa metsässä tapahtui jotain liikettä. Aleia istui takaisin alas oksalle ja katsoi liikkeen suuntaan. Hän näki koiramaisen hahmon kävelevän aivan puun juurella olevalle kivelle. Aleia jäi tutkimaan hahmoa, olentoa jollaista ei ollut ikinä ennen nähnyt. Hän oli aivan hiljaa ja hieman jännittynytkin.

Kun olento aukaisi siipensä, Aleia näki hyvin kauniita, hohtavia helmiä. 'vau, en ole ikinä ennen nähnyt jonkin omistavan jotain noin hienoa!' Aleia ajatteli haltioissaan, katsellen siipiä. Yksi noista helmistä veti eniten Aleiaa puoleensa, hän ei pystynyt irrottamaan katsettaan siitä. 'Tuon minä tahdon!' Aleia ajatteli innoissaan. Kun olento laski siipensä, Aleialle tuli melkein surullinen olo. Hän olisi niin tahtonut vielä katsella hohtavien helmien kaunista näkyä. Aleia istui vielä hetken katsellen kivellä olevaa hahmoa.

Sitten hän päätti toimia. Aleian olisi pakko saada tuo helmi itselleen, hän tahtoi sen, ja hän myös saisi sen. Niin Aleia päätti, joten hänen täytyisi tehdä jotain saadakseen haluamansa. Aleia lennähti päättäväisesti maan tasalle, aivan tuon koiramaisen olennon eteen.

"Hei! Vaikutat hieman alakuloiselta, onko kaikki hyvin?" Aleia sanoi yrittäen kuulostaa huolestuneelta ja ystävälliseltä, vaikka hänen ajatuksissaan ei riittänyt tilaa muulle kuin punertavalle helmelle.

// jee, ensimmäinen pelivuoroni! Jännittävää, kuinkakohan Aleialle käykään. (: //

Sethos

Kurainen demoni luuli saavansa viettää tämän yön ylhäisessä yksinäisyydessä, kunnes paikalle tupsahti keiju kuin taikaiskusta. Sethos ei näyttänyt suurempaa hätkähtämistä, saatika hämmästyksen merkkiä. Demoni kohotti vain pienesti kulmaansa, katsellen apaattisena keijua, joka kyselikin demonin alakuloisuudesta.
"Keijukainen tästä puuttuikin" Sethos totesi mutisten, samalla kun siirsi kuonoaan lähemmäksi keiju neitoa "Alakuloisuuteni ja ongelmani eivät kuulu sinulle, enkä usko että sinua edes kiinnostaisi, kuten minuakaan ei kiinnosta se mitä sinä teet siinä ja miksi ihmeessä kaltaisesi ilopilleri rotu saattaisi edes välittää demonin mielialasta".
Noiden itsesääliä täynnä olevien sanojen jälkeen demoni nosti ahterinsa ja otti askeleen kauemmas keijusta, jääden siihen seisomaan. Ei Sethos vielä tuntenut pakottavaa tarvetta poistua sosiaalisesta tilanteesta häntä koipien välissä, mutta jossain vaiheessa sekin raja tulisi vastaan.

"Lennäppä nyt tiehesi sinne missä te keijukaiset nyt ikinä ilakoittekaan. Minun on aika hankkia ravintoa ja sinä olet häiriötekijä" Demoni lisäsi, puhaltaessaan hiustupon pois silmiltään.

Aleia

Aleia kuunteli tarkkaavaisesti demonia, katsoen hänen liikkeitään. Hän ei voinut ymmärtää, miksi toinen oli noin töykeä häntä kohtaan. Yleensä muut pitivät Aleiasta, ja hän tunsi pienen vihanpuuskan olentoa kohtaan, joka ei selkeästikään pitänyt keijun seurasta.

Demonin sanottua sanottavansa, Aleia seisoi vain paikollaan ja katsoi tuimasti tätä uutta tuttavuuttaan. Hän oli hieman hämmentynyt, eikä oikein tiennyt mitä sanoisi. Hetken hiljaisuuden jälkeen Aleia päätti sanoa jotain, jotta demoni ei ainakaan heti häipyisi.

"Kuules, tämä on minun metsäni, ja minulla on oikeus tulla puhumaan kenelle haluan. Olen pahoillani jos et pidä keijuista, tai siitä että joku välittää." Aleia sanoi, tuhahti ja risti kädet rinnalleen. Demonin käskystä huolimatta Aleia ei aikonut lähteä mihinkään. Hänen olisi saatava helmi. Mutta tuon olennon siivet olivat kiinni, hän ei siis pystyisi vielä ottamaan itselleen haluamaansa.

"Voin auttaa sinua. Olen mestari auttamaan kaltaisiasi saamaan ravintoa täältä, koska tunnen metsän jokaisen kolkan ja tiedän täällä elelevät olennot. Lupaan, että häivyn sen jälkeen samantien." Aleia sanoi hetken päästä ja hymyili hieman.

'Voi toivottovasti tuo töykeä olento hyväksyisi tarjoukseni..' Aleia ajatteli itsekseen, pitäen kuitenkin hieman uhkaavan katseensa tarkasti demonissa.

Sethos

Keijukainen päätti olla lähtemättä minnekkään. Sethos yksinäinen susi persoona ei pitänyt iloisen olennon päätöksestä sitten yhtään, mutta eipä demoni lähtenyt tuon kanssa vänkäämäänkään. Turhaa hän kiduttaisi itseään liiallisella sosiaalisuudella. Mikäli halusi tuosta eroon, senkun vain kävelisi pois.
Keijukaisen huomauttaessa metsän olevan hänen, ei demoni voinut olla virnuilematta. Moinen pontevuus ja päättäväisyys oli suloista näinkin hennoksi leimatulla olennolla, kuin keiju. Tosin, olivathan nuo olennot tunnettuja päättäväisyydestään, jääräpäisyydestään ja kujeilevaisuudestaan.
"Älä ota sitä itseesi" Demoni huomautti Keijun marmattaessa rotunsa vihaamisesta "En pidä kenestäkään".

Sitten keiju ehdotti jotain mitä Demoni ei ollut osannut odottaa. Tuo tarjosi apua ravinnon saantiin. Demonin ilme muuttui astetta hämmästyneemmäksi, eikä tuo tiennyt miten suhtautua. Ääni päässä huusi toivottamaan hyvästit keijulle ja siirtymään muualle, mutta pieni järjen ääni käski tarttumaan tarjoukseen. Häneltä menisi yksin koko yö hankkia tarpeeksi ravintoa, tarpeeksi unia jotta pysyisi hyvässä hapessa. Keijun avulla se saattaisi onnistua puolet nopeampaa...

"Hyvä on" Demoni totesi lopulta, nousten seisomaan "Näytä mistä luulet minun saavan tarpeeksi unia pysyäkseni pystyssä".

// 7.6: Juuh, vetäisen hahmoni pois kerta täällä on aika hiljaista :/ Ota yhteyttä yksärillä mikäli haluat jatkaa peliä! //