Oh I'll forever and ever remember those eyes~

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Oh I'll forever and ever remember those eyes~

ViestiKirjoittaja Nipustin » 09 Touko 2011, 20:07

//Njaaau, Dakumi ja Luca-neito, kavalieerinne on saapunut!:3//

William

Kylässä oli ollut varsin kiireinen päivä. Kun ilma oli ollut suotuisa olivat ihmiset lähteneet paljon ulos ja esiintyjiä riitti joka kadun kulmassa, ja tori oli täynnä kauppiaita, jotka rupattelivat kuulumisia ihmille, sekä samalla hieroivat mehukkaitakin kauppoja. Erästä nuorta aatelisherraa ei ollu ruuhkainen kuuma kylä jaksanut tänään innostaa, joten hän päätti jättää luutun rämpytykset sekä hoilotukset seuraavaan kertaan. Mies oli ottanut ja lähtenyt ratsastamaan heidän tallinsa uudella upealla orilla. Se oli kokonaan musta ja sen turkki kimalteli kauniisti auringossa. Oli hevosen kaupannut mies kertonut hevosen olevan nopea ja ketterä kuin tuuli, mutta vielä hieman kouluttamaton nuoren ikänsä vuoksi. Olivat Thann'it kuitenkin sen osaneet ja nyt William itse henkilökohtaisesti ensimmäisen kerran itse pääsi tällä ratsulla ratsastelemaan. Muutama hommaan palkattu oli kokeillut hevosta ennen itse aatelisia ja todennut sen olevan tarpeeksi koulutettu kuitenkin ratsastukseen.
Niinpä Will oli nyt keskellä metsää upean ratsunsa selässä rauhallisesti ravaten mukavia metsäpolkuja. Tuuli puhalsi ihanan viilentävästi miehen hiuksia ja tämän komeilla kasvoilla säteili hymy. Hevosen askellus oli ihanan kevyttä ja ratsastus sujui niin hyvin että William löysensi ohjaksia ja otti jo huomattavasti rennomman asennon. Ehkä he menisivät joelle viilentymään.
Juuri kun ei hetki oli kaikista otollisin, puuttui kohtalon julma käsi peliin! Yllättäen vipelsi tien ohitse jokin nelinkontin kulkeva eläin, Will ei kerennyt panna merkille mikä siitä oli juossut kun hevonen pillastui aivan valtavasti. Se säntäsi täyteen laukkaan ja myyjä ei ollut yhtään liioitellut hevosen nopeutta. Ainut kamala tilantessa oli Willin aseman. Hän ei ehtinyt tarttua paremmin ohjaksiin eikä korjata asentoaan vaikka kokenut ratsastaja olikin. Niinpä mies tipahtaa hevosen selästä tämän hypätessä mättäiltä toiselle. Kanto sattuu olemaan juuri siinä, mihin Willin pää iskeytyy ja komistus menettää tajuntansa.
Maahan jää makaamaan niin yksinäisen ja hyljätyn näköinen komea aatelismies, kuin kohtalon armoille. Tietämättömänä mistään mies vain makaa aloillaan ja toivoa vain voisi ettei häntä haltiat löytäisi, muuten hän ei ehkä huomista näkisi.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 09 Touko 2011, 20:54

//Buhaah! Täältä tullaan! :DD eikö sitä muka pysty korjaamaan? ite oon onnistunu joskus... no mutta, ei nyt yks otsikko maailmaa kaada xD//

Lucanya

Luca oli näinkin kauniina päivänä päättänyt lähteä metsään kävelylle kuuntelemaan lintujen laulua ja nauttimaan ulkoilmasta. Kirkkaat auringonsäteet tunkivat väkisinkin puiden lomista maahan luoden kauniin maiseman. Vaikka haltia olikin nyt yksin, tuota ei jaksanut mikään masentaa, varsinkaan kun ympäristö oli niin hehkeä. Lucanyan suunnitelmiin ei nimittäin kuulunut metsässä kävelyyn pitkä aika. Vain sen verran, että tuo saisi tuntea välillä hiljaisuuttakin.

Auringon ansiosta oli lämmintä, joten onneksi vieno tuuli viilensi sopivasti ja heilutteli Lucan pitkiä, vaaleita hiuksia. Pian eteen avautui pieni metsäpolku, jonne haltia suuntasi. Polulle päästyään tuo vilkuili molempiin suuntiin ja näki sitten jonkun makaavan maassa. Hetkeäkään epäröimättä tuo juoksi miehen luo.
"Oletko kunnossa?" haltia kysyi puolimatkassa. Vastausta ei kuulunut, mutta lähempänä hän huomasi tuon ohimolla olevan pienen naarmun, eli toinen oli voimakkaasta iskusta vaipunut tajuttomuuteen. Luca kokeili varovasti miehen pulssin, sydän löi, eikä elvytystä tarvittu. Hän huomasi miehen olevan ihminen, mutta ei se haltian toimintaa pysäyttänyt. Luca koetti hellästi ravistaa toista olkapäästä ja painamalla kätensä tuon ohimoon. Haltia varmisti, että mies saisi varmasti hyvin happea, pitäen kaiken ylimääräisen kiristävän poissa tuon kaulalta. Luca meni lievään paniikkiin, sillä hän oli nyt ainoa, joka oli lähitöllä ja auttamassa toista.
"Haloo...? Kuuletko?" Lucanya yritti puhutella pehmeällä äänellään.

//tuli vähä kökköstä ku tultiin härikiköimään kesken kaiken ja oisin vielä parilla lauseella jatkanut... :<//
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 09 Touko 2011, 21:18

//arvaa kuka on nero ja korjas otsikon XD tai tarpeeks tyhmä että alunperin ees typotti otsikon ;D;D//

William

Päähän koski. Tuntui ihnottava jomotus ohimolla ja joka paikkaan koski. Aatelinen kuuli ympäriltään kaikuvia ääniä. Kuin ne olisivat kyselleet hänen vointiaan. Kohta äänet sulautuvat yhdeksi kauniiksi naisolennon ääneksi joka todellakin oli varmaan sama henkilö joka koitti miestä ravistella. Will raottaa aavistuksen silmiään siristäen niitä heti perään kiinni koska jostain puiden oksien välistä paistoi kirkas aurinko suoraa hänen kasvoihinsa. Komistus kuitenkin saa kohta jomotuksen päässään hallintaan sekä silmiään raotettua. Hän näkee yllään jotain keltaista. Hahmo on todella sekainen ja juuri nyt mies voisi vannoa että naiskuoro oli löytänyt hänet jostain missä nyt sattui olemaankaan.
Ehkä puolen minuutin totuttelun jälkeen Will saa silmänsä kohdistettua tuohon jumalallisen kauniiseen olentoon. Tosin sillä että Will oli juuri lyönyt päänsä ja aurinko paistoi juuri osuvasti naista vasten, saattoi olla jotain tekemistä aatelisen totaalisen ihastumisen kanssa. "Ku-kuulen..." Mies saa sanottua hieman käheähköllä äänellä ja yskäisten. Nuorukaisen kasvoille nousee kiitollinen hymy muttei mies shokeeraantumiseltaan hetkeen voi sanoa mitään.
William saa nostettua itsensä kyynerpäidensä varaan ja yskiminen oli auttanut äänenkin kanssa nyt se oli charmikas oma itsensä: "Lienen kiitoksen velassa teille arvon neito, siitä etten ole joutunut minkään käärmeen syömäksi. Sallinette minun esittäytyä, olen William Thann, täysin teidän palveluksessanne kaunokainen." Esittäytyessään mies kumartaa pienesti päällään mutta koska tosiaan oli maassa vain kyynerpäidensä varassa ei hän vielä kummemmin voinyt kumartaa. Will koittaa nousta ylös mutta pää tuntuu vielä aavistuksen sekaiselta ja raskaalta, mikä vaikeuttaa nousemista.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 11 Touko 2011, 21:24

Lucanya

Mies avasi vihdoinkin kokonaan silmänsä ja pian vastasikin, että kuuli kyllä haltian äänen. Tuon avattua silmänsä, Luca huomasi toisella olevan ihanan syötävät, suklaiset silmät ja muutenkin mies oli aikamoinen komistus. Luca kuitenkin ravisti päästään moiset ajatukset ja keskittyi auttamaan toista.
Toinen nousi kyynärpäittensä varaan kooten itsensä ja esittäytyi varsin sujuvasti. Lucanya ei voinut muuta kuin kuunnella tuota niin kohteliasta miestä sekä ihastella sitä, että Cryptistä löytyi myös todellakin oikeita herrasmiehiä. Lucalta pääsi hallitsematon naurunpyrskähdys, tosin naisellinen sellainen, eikä pahaa tarkoittava. Lähinnä siitä kun mies kehui naista kauniiksi sekä oli valmis Lucaa palvelemaan.
"Anteeksi tuo... Naurahdin vain, kun kukaan ei ole aikaisemmin noin kohteliaasti minulle esittäytynyt, joka on loistava asia. Minä olen Lucanya Vendethiel, mutta sano Luca vaan." Lucanya selitti hymyillen aurinkoisesti.
"Anna minä autan..." Luca sanoi ja antoi tukea toiselle selästä niin, että mies pystyisi ainakin istumaan. Aurinko todellakin porotti suoraan kaksikkoon, mutta haltian ajatus oli viedä mies läheisen suuren kiven taakse, kunhan tuo tokenisi paremmin. Kiven taakse eivät nimittäin auringonsäteet päässeet.
"En tiedä, kuinka tuohon tilaan joudut. Olin vain kävelyllä metsässä ja polulla sitten huomasin sinut maassa makaamasta. Muistatko yhtään tapahtumia?" haltia sanoi, asettuen toiselle auringonpaisteen suojaksi.
"Sattuuko muuten miten paljon päähän? Tässä tuntuu pieni kuhmu..." haltia lisäsi painaen varovasti kätensä toisen otsalle. Luca tiesi, että siihen auttaisi kylmä varmasti, mutta tuo ei ollut varma, kuinka kaukana lähin lampi tai järvi oli.

//Hyvä Nipustiiin!! :DD//
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 12 Touko 2011, 21:51

William

Nuorukainen pääsi istuma-asentoon tuon Lucanyaksi itsensä esitelleen kaunottaren ansiosta. William koskettaa kuhmua päässään ja vetää kätensä nopeasti pois koska kuhmua koski. Will kuitenkin vain nauraa rentoon tapaansa ja kohauttaa hieman harteitaan. "On sitä pahemminkin käynyt. Onpahan pää paikallaan.." Samalla kun mies puhui hän aikoi nousta ylös mutta viiltävä kipu veti miehen takaisin istumaan. Hammastapurren mies katsoi jalkaansa, että mikä siellä oli sattunut. Hänen saapaastaan oli tullut lävitse iso puunsirpale, joka painoi myös jalkaa. Will nauroi jälleen eikä ollut ollenkaan vihastunut tai hermostunut. "Harmi vain sille suutarille joka nämä kengät teki, ei kovin loisteliasta julkisuutta."
Kohentaen asentoaan, aatelis nuorukainen loi katseen auttajaansa, joka oli todellakin kaunis. Se ei ollut ollut vain hänen päänsä hetkellinen houre. Jos neidolla olisi vielä ollut lehdistön vihreät silmät, olisi Will ollut suutelemassa toista siltä seisomalta. Ehkä kuitenkin olisi hyvä tutustua ensin. "Mitäs noin kaunis neito metsässä yksinään?" Will aloittaa nojaten käteensä, jonka laski taakseen mättäikköön. "Minulla on ilmeisesti vaikka koko päivä aikaa teille, koska kyytinikin taisi laukata matkoihinsa. Harmi sinäänsä, se oli hyvä hevonen ja aivan uusikin." Miehen puhuessa tämän kasvoilla lepää levollinen hymy, joka ei lähtisi noilta komeilta kasvoilta kulumallakaan!

//Ähähä tänks ;D Sano Nita vaan:)//
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 12 Touko 2011, 22:36

Lucanya

William yritti jälleen nousta seisomaan, muttei päässyt ja istahti takaisin. Tuo loi katseensa saappaaseensa, samoin teki myös Luca, joka hiukan hätääntyi huomatessaan moisen vasta nyt! Mies kuitenkin vain nauroi, toisaalta, sehän tarkoitti myös sitä, ettei siihen sattunut ainakaan kovin paljoa.
"Voi kamala! Odotan, otan tämän varovasti irti..." haltia hössötti siirtyessään jalan tykö. Hän veti puusirpaleen hitaasti pois ja heitti sen sitten pitkälle pöpelikköön olkansa yli. Puunsirpaleessa ei kuitenkaan ollut näkynyt verta, mutta mustelma jalkaan jäisi varmasti.
"Sattuuko tähän pahasti?" Luca kysyi toiselta.

Luca huomasi toisen katsovan tuota. Hän vain hymyili. Lucanya punastui ihmeen hyvin harvoin, vaikka oli saanut monia muitakin ihailevia katseita. Tuo punastuisi vasta sitten, jos toinen osapuoli sanoisi jotain hyvin kaunista tai heittäytyisi vallan romanttiseksi, jota Lucakaan ei voisi vastustaa. Olihan siis aikaisemmin moni jo yrittänyt lähestyä tuota, mutta kukaan ei ole vain tuntunut sopivalta. Lucalle itselleen miehen ulkonäkö ei merkinnyt paljoa mitään. Toki hänenkin, kuten kaikkien muidenkin jonkinlainen ihaileva katse aina kohdistui, koska tottahan se oli, että hyvännäköiset huomattiin parhaiten. Ja totta oli sekin, että kaikki halusivat itselleen kauniin tai komean kumppanin. Lucanya itse vain sattui olemaan kaunis, eikä sille mahtanut mitään.

"Halusin vain välillä pois kaikesta hälinästä, tänne rauhaan..." Lucanya vastasi ja vilkaisi sivulle metsään. Williamilla olisi kuulemma koko loppu päivä vapaata, johon Luca naurahti pienesti, mutta iloisesti. Toinen myös kertoi, että tuolla oli hevonen ja syy selvisi siihenkin, mitä miehelle oli oikein tapahtunut.
"Harrastat siis ratsastusta?" Luca varmisti kohdistaen katseensa tuohon. Hän myös vaihtoi asentoaan niin, että laittoi jalkansa koukkuun ja antoi käsiensä levätä polviensa päällä.

//okke xD ja luvin eka että jalasta oli tullu läpi se puunsirpale "OMG!" :D herra jestas! taitaa olla Lucan ainoa turva siis se, ettei sillä oo vihreet silmät :DD mie mietin muuten pitkää värittäessä sitä, et teenkö siniset vai vihreet xD nää ei siis vissiin meinaa mihinkään lähteä käppäilemään...? ku Willillä on jalassa pipi :'D//
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 18 Touko 2011, 18:32

William

Herrasmies ei olisi millään halunnut antaa toisen hoivata itseään mutta ei kai tämä voinut itsekkään tikkua irti repiä joten kovin oli hän kiitollinen kun kipu jalasta lievittyi. "Olen kokenut pahempaakin." Mies sanoo naurahtaen neidon udellessa sattuiko miestä pahastikkin. Kenkä tosiaan oli menny puhki mutta sen verran kestävät kengät olivat olleet ettei tikku ollut kuin nihraissut itse miehen jalkaa.
Neito vastaili aatilismiehen kysymyksiin samalla kun mies hilautui risti-istuntaan. William päästi kiinnostuneita hymähdyksiä toisen puhuessa ja hymyili koko ajan. Välillä soi neidolle katseenkin samalla kun tarkasteli saapastaan. "Kyllähän minä sitä taidan harrastukseksi asti tehdä" Will naurahti jälleen ja samalla avasi vyöllään roikkuvan laukun. "Minulla pitäisi olla vaihto saappaat jossain täällä... Aivan! Tässä!" William mumisi kaivellessaan ja sitten vetikin pikkuisesta laukusta ulos ihan normaalin kokoiset hienot miesten saappaat. Will riisui kengät jalastaan ja laittoi ne tilalle laukkuun. "Ihan kätevä matkalle lähdettäessä, mutta tiedätkö miten vaikea tuolta on välillä löytää mitään? Ja siivoispäivät ovat ihan tuskaa!" Mies nauraa varmuuden vuoksi jos nainen ei olisi ennen ulottuvuus laukkua nähnyt. No olivat kai ne melkoisia harvinaisuuksia.
Will katselee jälleen neitokaista ja palaa tämän aikaisempiin selityksiin. "Ai omaa rauhaa ja aikaa vai? Taidatkin olla suosittu kotopiireissäsi, mutta sehän ei tuollaiselle kaunottarelle ole mikään yllätys.." Will hymyili kerrassaan hurmaavaa hymyään Lucalle ja antoi jalkojensa nauttia vähän vapaudesta ennenkuin tunkisi ne takaisin saappaisiin jotka nyt lojuivat hänen vierellään odottelemassa. Miehen jalassa oli pikkuisen värijälkeä mikä kertoi nirhaisusta muttei mitään vakavaa vuotoa. Se tyrehtyisi hetkessä eikä aatelisen tarvitsisi sotkea toisia saappaitaan.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 18 Touko 2011, 22:05

Lucanya

Blondi helpottui kuulessaan miehen vain nauravan jalalleen, ettei siihen paljoa sattunut.
William kertoi, että todellakin harrasti ratsastusta. Lucanya ei itse ollut koskaan päässyt sellaisen kauniin eläimen selkään. Silitellyt tuo oli saanut pollen kaulaa ja turpaa, mutta siihempä se ilo loppuikin. Vanhempiensa luona vielä asuttuaan, heillä ei ollut varaa ostaa työhevosta pellolle, joka olisi tietenkin rutkasti helpottanut työntekoa. Kylässä olikin juuri se ainoa hevonen, jota blondi oli käynyt välillä muiden kanssa tervehtimässä, muttei saanut koskaan selkään mennä.

Lucan katse kiinnittyi saapaita pienempään laukkuun, mutta jotenkin Will vain vetäisi sieltä normaalinkokoiset kengät! Mies selitti laukun kätevyydestä, mutta jotenkin se tuntui olevan myös... Sekaisin?! Jos siivouspäivät olivat tuskaa?
"Mi-miten sinä tuon teit? Mikä laukku se tuommoinen on?" nainen kyseli innokkaana ja kurkottikin katsettaan, jotta näki moisen ihmeen tarkemmin.

William kysyi tarkemmin Lucan retken tarkoitusta. Blondi nyökkäsi ja soi myös oman hymyilevän katseensa tuohon. Hän naurahti toisen jälleen kehuttua tuota.
"Niin... Kyllä minä tykkään olla muiden kanssa, enkä viihdy yksin pitkään. Näillä retkilläkin, riittää pari tai muutama tunti olla omillaan. Lyhyt aika, mutta käyn kuitenkin useaan kertaan jossain yksin." Luca vastasi ja vei pienen tuulen mukana karkailevan hiussortuvansa takaisin korvansa taakse kädellään.
"Entä sinä? Tykkäätkö olla muiden kanssa ja harvemmin vietät aikaasi yksin?" Lucanya kysyi vuorostaan toiselta luoden tuohon katseensa. Tosin, hän kyllä päätteli miehenkin olevan suosittu, eikä sitä yksinolo aikaa kamalasti jäänyt.
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 20 Touko 2011, 23:07

William

Aatelismiehestä oli hauska nauraa toisen hölmistyneelle ilmeelle, kun näinkin pienestä laukusta oli kiskottu aikuisen miehen saappaat. "Se on ulottuvuuslaukku, taikaesineitä, hyvin harvinaisia." William tietää kertoa ja hymyilee merkittävänä sanojensa aikana. "Et näitä ihan jokaisella tule näekemään." Mies selittää samalla kaunokaiselle hieman laukustaan. Sinne todellakin mahtui siis mukaan mitä vain sait sinne survottua sisään. Hyvin kätevä, erittäin kätevä. Vaihtovaatteet, viihdykkeet ja eväät kulkivat helposti mukana.

Will kuuntelee jälleen herrasmiehen mielenkiinnolla neidon selitystä. Aivan, ei siis mikään erakko neitokainen vaan aikamoinen sosiaaliperhonen. Hymyilemättä mies ei voinut olla koska se ei ollut ollenkaan hänen tapaistaan mutta muuten ilmeet olivat kutakuinkin peruslukemilla.
"No tykkään joskus ratsastaa yksikseni, tai siis itse asiassa hevoseni kanssa", mies sanoo ja virnistää, "mutta kyllä yleensä löydän seuraa mistä vain mihin joudun, kuten tämäkin sattuma yllättäen todistaa. Tällä kertaa seura on varsin mieluista ja säteilevää, joskus seuraksi sattuu vähemmän mieluista sakkia kuten hiisiä tai peikkoja, kaiken maailman hirviöitä." Nuorukaisen puhetaidot ja kieli olivat kultaa. Hän osasi selitää tarinoitaa uskomattomalla taidolla, niin että hän olisi varmasti saanut ihmiset uskomaan kuinka taivas olikin oikeasti punainen mutta se ei olisi sopinut yhteen järvien kanssa joten Jumala teki siitä sinisen. Kyllä mies ainakin puhua siis osasi.
"Pidätkö juhlista? Minä rakastan niitä. Osaan soittaa sekä laulaa, ja taidan minä tietää muutaman ihan hyvän tempunkin.. Vaikka näin itse sanon." Komistus kysäisee ja melkein kuin olisi vinkannut neidolle silmää. Ei voinut kertoa oliko Will todella sisäistäny toisen olevan haltia vai oliko kenties unohtanut sen toisen kauneuden säteillessä vai oliko vain yksinkertaisesti jäänyt huomaamatta moinen pikku seikka. Humanoidejahan tässä molemmat oltiin.

//Jos kohta on pipi kuiva niin voivat lähteä käppäilee:) sulla oliko ideoita mihinkäs?//
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 22 Touko 2011, 18:15

Lucanya

Blondi kuunteli välillä nyökkäillen ja mielenkiinnolla Williamia tuon kertoessa erikoisesta ulottuvuuslaukustaan. Haltian oli hankala käsittää moista, kaikkea sitä keksitäänkin!
"Voisin itsekin harkita tuollaisen hankkimista." nainen totesi naurahtaen.

Will mainitsi jälleen ratsastuksen olevan osa elämäänsä ja lisäksi tuo oli myös sosiaalinen sielu ja sai aina seuraa mistä vain. Mies kehui juuri nyt olevan seuran vallan mainioksi, johon Luca hymyili aurinkoisesti. Hän naurahti kuullessaan, että toinen oli saanut seuraa myöskin peikoista ja muista ei-humanoideista. Lucanya itse ei onnekseen ollut niin massiivisiin ja ronskeihin olentoihin törmännyt ja jos oli, oli haltia vain jättänyt toiset rauhaan metsään ja mennyt itse pois. Kieltämättä Williamin puhetapa poikkesi tavallisesta, se oli hienomman kuuloista. Lucaa hävetti juuri siksi, ettei voinut itse vastata samalla tavalla, vaan tämän piti ihailla asiaa vierestä. Will tuntui kuitenkin aidolta puhuessaan ja tietenkin koko olemuksellaan. Yleensä blondia lähestyvät miehet puhuvat erittäin kohteliaasti, monipuolisesti, saaden sen kuulostamaan lumoavalta. Mutta tuo tapa tyssää yleensä nopeasti, kun mies haluaa jo edetä asiassa, eikä enää jaksa hurmata toista puhetavalla. Mutta William tuntui siitä huolimatta erilaiselta, josta Lucanya oli iloinen.

Aihe siirtyi juhliin ja nainen sai yllätyksenä kuulla, että Will osasi laulaa ja soittaa. Lucanya katsoi toista ja nyökkäsi pari kertaa tiheään.
"Oi, minäkin rakastan juhlia! Pidän musiikista, tanssista ja lauluista, joten kyllä niissä tulee paljon käytyä. Mitä soitinta soitat? Esiinnytkö paljon?" haltia hihkaisi lumoutuneena, kaksikolla tuntui olevan paljon samaa.
"Tempun? Oletko myös taikuri?" Lucanya kysyi naurahtaen ja tuskin malttoi odottaa toisen näyttävän edes yhden tempun. Joissain juhlissa esiintyi taitavia taikureita, joiden esityksiä myös Luca oli kiinnostuneena käynyt katsomassa ja ihailemassa.

//Hmm... Vois vaan metässä ja samalla ettiä sitä heppaa? :D//
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 31 Touko 2011, 18:15

William

William nauraa lämpöisesti saatuaan neidon innostumaan aiheesta. Toinen taisi tosiaan rakastaa juhlia ainakin reaktiosta näin tyhmänäkin päätellen. Annettuaan toisen vouhottaa pahimmat innostukset ulos Will aloittaa vastailun: "Olisi varmaan helpompi kysyä soittimia joita en osaa soittaa" Keikari heittää itsevarmasti ja kaivaa samalla laukkuaan. Käsi uppoaa puoleenväliin asti laukkuun ennen kuin mies vetää laukusta esiin luuttun. "Tämä on uskollisin soittokaverini, ja ensimmäinen soitin jota opin soittamaan. Muita soittimia en kehuskelustani huolimatta soita yhtä hyvin kun tätä veikkosta tai suutani." Will availee hieman ääntään ja kokeilee muutamaa sointua luuttustaan. Mies aikoi varmaan laulaa luikaista muutaman sävelen neidolle. "Anteeksi tämä ei lähde aivan koko loistossaan kun en saa tanssi kuvioitani mukaan" Mies pahoittelee naurahtaen viitaten siihen että istuu yhä mättäällä maassa. Jälleen mies availee ääntään ja alkaa laulaa jota säestää varsin komeasti soittimellaan.

"Keskel puiden pensaiden
Koivujen, kuusten jylhien
Metsän rauha hiipien
Laskeutuu sieluun jokaisen
ken vain kuulla haluaa,
voi kuulla metsien sinfoniaa
Sinne mieli halajaa
sydän rauhaan kaipaa,
kaipaa ain' vain uudestaan"

Williamin karismaattinen ja valloittava ääni sopii upeasti tälläiseen hitaampaan ja rauhallisempaan kansanlauluun, jonka hän neidolle oli esittänyt. Lopetettuaan laulannan mies laskee luuttunsa ja virnistää Lucalle kujeilevaan tyyliinsä. "No mitäs pidit? Eihän se sentään ihan harakoiden tasoa ollut?"

Will laittoi luuttunsa takaisin laukkuunsa, saisihan sen sieltä takaisin tarvittaessa. Mies nojasi taakse päin ja alkoi pohtia saattoiko käyttää itsestään nimeä taikuri vai harrastelija temppuilija? Olihan taikuri tietenkin vakuuttavampi. "No minulla sattuu olemaan paljon vapaa-aikaa.. ja rikas suku. Joten kyllä tiedänhän minä muutaman tempun. Löytyykö neidistä kenties yleisöä jos esittelisin muutaman?" Will kysyy ja iskee luontevasti Lucalle silmää hymyillen loistavasti.


//Hei hei hei! Kesä on täällä baby! \o/ Jesh! Onko sulla suuria kesäsuunnitelmia jo? :3//
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 31 Touko 2011, 19:50

Lucanya

Blondi kohotti kulmiaan kuullessaan, että mies osasi soittaa monen monta soitinta. Tuo kaivoikin ihmeellisestä laukustaan esiin kitaraa muistuttavan instrumentin. Will kertoi luuttustaan pienen tarinan ja kokeili, että kielet olivat soittimessa kohdillaan. Lucanya ei voinut kuin hymyillä ku pudistella päätään, ettei tuota haittaisi jos laulu ei menisi ihan loistavasti. Hän pysyi hiljaa ja odotti, että toinen aloittaisi laulunsa.

Laulun aikana Luca piti katseensa Williamissa kuunnellen lumoutuneena toisen ihanaa ääntä. Hän olisi voinut kuunella sitä soittoa ja ääntä vaikka koko loppu päivän.
"Lauloit ihanasti. Ei ihme, että monet naiset roikkuvat sinussa. Musiikki tehoaa nimittäin aika moneen..." haltia vastasi toiselle naurahtaen, myöntäen mielessään, että oli yksi heistä jotka olivat heikkona musiikillisiin komeisiin miehiin.

William kertoi olevansa aatelinen ja siksi osasikin temppuja.
"Taatusti löytyy." blondi vastasi naurahtaen omalla suloisella tavallaan ja jäi odottelemaan toisen esitystä. William osasi yhtä sun toista, kun taas Luca ei niinkään. Eihän se tietenkään millään tavalla pahoittanut haltian mieltä, mutta joskus tuntui, että vaikka laulaminenkin olisi parempi taito kuin miekkailu. Neito osasi paremmin tanssia kuin laulaa, mutta joskus yksin ollessaan treenasi haltia myös lauluääntään, muttei ollut koskaan kenenkään antanut sitä kuulla.

//Niimpä, miulla loppuu huomenna koulu!! :3 On, meen siskon luo Kotkaan ja Venäjälle leirille ja sit vielä toiselle leirille :D entäs siulla?//
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 06 Kesä 2011, 08:12

William

Nuorukainen kumarsi kohteliaasti neidon kehuille hänen laulutaidoistaan. Mies rakasti kehuja, sekä kauniita naisia. Voi sitä onnen määrää kun kauniita kehuja sateli vieläkin kauniimmalta neidolta. Aatelinen olisi halunnut heittää jotain vähättelevää naisista jotka hänessä roikkuivat, muttei oikein voinut koska tottahan se oli. Siltikin mies heilauttaa vaatimattomasti kättään neidon suuntaan.

Will pääsee todellakin suosikki puuhaansa; temppuiluun. Mies on täydellisesti harrastelija taikuri eikä siiskään osaisi puolustaa itseään taikakeinoin kovin hyvin, tai edes hyvin. Suorastaan aika heikosti jos ollaan tarkkoja, mutta mies osasi viihdyttää monenlaista yleisöä pienillä tempuillaan. Nyt mies köhii jälleen hieman kurkkuaan ja kaivaa laukustaan esiin punertavan värisen silkkipussin. Hitaasti ja jännitystä ylläpitäen mies avaa pussin nyörit ja ujuttaa sormensa sisään. Esiintyminen kaikkine liikkeiden suuruuksineen ja ilmeiden monipuolisuuksineen kuului Williamin bravuureihin. Esiintymisen kruunaamaton kuningas.
Pussista aatelinen kaivoi yhden ainuan siemenen. Ellet ollut suuri kasvitieteilijä, tai jos silloinkaan, et voinut kertoa minkä siemen se oli. Tässä kohtaan Will nousee mielko sulavasti ylös maasta ja irvistää vain pienesti kivulla joka syntyi kun nojasi kipeään jalkaan. Mutta kyllä mies pystyi astumaan muutaman askeleen neidon luokse. Aatelinen tarttuu hellästi haltian ranteeseen, tuo sen eteen avaten neidon kämmenen ja painaa siemenen toisen kämmeneen. "Mikä kukka?" Mies kysyy ja pitää katseensa neidon silmissä. He seisoivat nyt aika lähekkäin jolloin katseen vahvuus tehostui. Mies melkein tunsi toisen hengityksen koska kasvot olivat niin lähellä toisiaan.
Hellästi mies painaa neidon kämmenen nyrkkiin, siemen yhä siellä sisässä, ja odottaa toisen vastausta esitettyyn kysymykseen.

//Meillä loppu koulu tossa 4. päivä ja iha ok päästötodistus tuli :D lukuaineiden keskiarvo tasan 9:) mutta vähä masensi ku olin sillee hei täähän on iha hyvä todistus ja mun bestis sitte siinä vieressä rupes hehkuttamaan että sillä on 14kymppiä... olin sillee well f*ck you ja istuin hiljaa:D:D no 4. päivä heinäkuuuta alkaa eläinlääkärillä kesätyöt ja on sen kaks viikkoo:) mut se kuulostaa kivalta ku on tuttu paikka ja mukava työ että ei se kesästä pois ole. Joo ja sitte on jotai suunnitelmia että mentäs kaveri porukalla mein mökille ja mummeli pitäs vakuuttaa siitä ettei rikota paikkoja, että siitä syystä pitäs poikaystävän kanssa käydä vissi nyt viikonloppuna sitte pyörähtää siellä mökillä mummon kaverina vakuuttelemassa sitä:o vähä hermostuttaa...//
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 12 Kesä 2011, 17:11

Lucanya

William aloitti tempun, vetämällä ensin jonkinlaisen pussukan ihmeellisestä laukustaan. Luca seurasi tarkasti katseellaan miehen liikkeitä, sekä välillä tietenkin tuon komeiden kasvojen ilmeitäkin. Jännityksen jälkeen, toisen kädestä löytyikin yksi ainoa siemen. Blondi hymyili sen nähdessään, sillä tuo piti kovasti kasveista ja kukista. Näytettyään siemenen Will nousi jaloilleen ja pian tarttuikin haltian kädestä ja näin nousi myös Lucakin. Mies painoi siemenen neidon kämmenelle.

"Ömm..." Lucanya änkytti toisen kysymykselle, johtuen miehen ollessa niin lähellä. Mitä enemmän haltia keskitti katseensa toisen ihaniin, suklaisiin silmiin, sitä enemmän hakkasi myös tämän sydän. Katsetta oli vaikea irrottaa, mutta blondi kokosi itsensä hillitympään tilaan palauttaen kysymyksen uudelleen mieleensä ja vilkaisikin nyrkissä olevaa kättään.
"Krysamteemi." hän lopulta vastasi suloäänellään nostaen hymyilevän katseensa toiseen, samalla kallistaen kysyvästi hitusen päätään. Mistä blondi olisi voinut tietää, mikä kukka oli kyseessä? Jotkut siemenet oli vaikea erottaa toisistaan, vaikkei kyseiset kukat muisuttaneet toisiaan lainkaan. Olisihan Lucanya voinut sanoakin ruusu, kuten useimmat miehet olivat tuolle sellaisia kanniskelleet. Olihan ruusukin tietenkin nätti ja rakkauden tunnuskukka, mutta välillä blondista tuntui, etteivät miehet osanneet muita kukkia hankkia. Krysamteemi oli Lucanyan lempikukka, eikä sitä monet tienneetkään.

//Oho! Siehän oot hyvä oppilas xD miun todistusta nyt on vaikea selittää, ku oon amiksessa ja siinä on ensinnäki arvostelunumerot 1-3 ja joistakin kohdista ne puuttu kokonaan >.< mut tyytyväinen ihan kuitenki oon :) ite en saanu kesätöitä, mut onneks sentään sie sait ja elukoiden kanssa on aina kiva peuhata :D noh, eiköhän se mummus ymmärrä, kuha ette kännejä sitte vejä xDD//
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 20 Kesä 2011, 11:07

//Hei hei mulla on netti taas! \o/ Anteeksi näissä kestää tämmöistä surkeiden sattumusten vuoksi :I//

William

Nuorukainen rakasti esiintymistä, ja parasta niissä oli aina yleisön reaktiot. Nyt neidosta oli tehty yleisö, joten häneen keskittyi hurmurin kaikki huomio. Will vain hymyili rennosti söpöläisen änkytykselle ja hermoilulle. Olihan se aika normaalia kun joku näinkin komea oli näinkin lähellä. Ja tempussakin saattoi tietenkin olla jotain hämmentävää, sillä eihän kukaan voisi mahdollisesti kertoa mikä kasvi oli kyseessä.

Lopulta neidon saadessa itsestään ulos kukan nimen, Krysanteemin, Will hymyilee kyllä yhä mutta nyt näyttää hieman yllättyneeltä. Yleensä kaikilla naisilla tuntui olevan tapana vastata joku mahdollisimman harvinainen kasvi tai tylsästi tulipunainen ruusu, intohimoisen rakkauden korni symboli. Tosin se vieläkin toimi aika hyvin. Mutta ei tämän neitokaisen kohdalla, ehei. Tässä tapauksessa oli jotakin erinlaista ja mielenkiintoista. Neidon vastaus niinkin sai kaikki Willin pisteet kotiin. Aatelismies oli enemmän kuin iloinen saadessaan jatkaa temppuaan tietäen neidon ihastuvan siihen ikihyviksi.
"Aivan." William sanoo salaperäisesti hymyillen ja painaa omat kätensä paremmin Lucan käsien ympärille. "Olet uskomaton." Will lisää melkein kuiskaten mutta heidän kasvojensa ollessa näin lähekkäin ääni kantaa hyvin toisen tarkkoihin haltian korviin. Tuntuu kevyt tuulenvire, joka liikkuu jotenkin luonnottomasti, kyseessä oli selvästi taikaa. Tuuli pyörii hellästi kaksikön ympärillä ja tuntuu imeytyvän miehen lämpimien käsien lävitse hujahtaen neidonkin nyrkkiin jossa siemen lepäsi neidon kämmenellä. Ilmavirta tuntuu hetken melke viileältä sen virratessa kaiken suoraan nyrkkiin yhä vain nopeammin kunnes se vain pysähtyy äkisti kuin mitään tuulta ei koskaan olisi ollutkaan.
Will nostaa varovaisesti kätensä pois nyrkin luota jota vasten ne olivat olleet, ja katsoo jälleen hymyillen Lucan ilmeitä. Varovaisesti Willie kehottaa Lucaa avaamaan nyrkkinsä. Kun neito raotti nyrkkiään, siemen saattoi huomata auenneen pikkuisen ja sen sisältä pilkisti jotain vihreää. "Ai höh. Minä toivoin vähän enemmän kukan näköistä", keikari sanoo muka pettyneesti kurkatessaan myös neidon kämmenen sisään. Kuin vahvistaakseen sanomaansa mies laittaa molemmat kätensä rennosti niskansa taakse.
Kämmenen kuitenkin ollessa jälleen täysin avoinna, siemen alkoi ihan silmissä aueta lisää ja lisää kunnes aivain heidän silmiensä edessä kehittyi sekunneissa pikkuruisesta siemenestä, pikkuruinen vihreä kasvi, joka lähti kasvamaan ihmeellisen nopeasti. Ensin kasvista erottui vain varsi josta irtoni muutama suurehko lehti ja lopuksi toiseen päähän ilmestyi nuppu, joka sitten hitaasti aukeni.
Vain hetkessä, neidon käteen oli kuin ilmestynyt kaunis valkoisella suurella kukalla varustettu krysanteemi. Kukassa oli vain yksi varsi, vain yksi kukka ja ei juuria. Se oli kuin puutarhurilta ostettu kukkanen. Will kohauttaa hieman kulmiaan ja virnistää kujeilevasti. "Noh? Olikos edes kummoinen?"

//Jooo on kyl iha tuttu tuo amiksen arvostelu systeemi ;D poikaystävällä aina hyvät jutut oli nuista amiksen arvosanoista sillee että ku valitin jotain mun numeroista että vittu tervetuloa amikseen kaikki mitä saat on 2. että ei siitä enempää:D olin sillee okei aivan:D:D//
Nipustin
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron