Oh I'll forever and ever remember those eyes~

[Niehku]

Lucanya Vendethiel

Neito tarrasi nyökäten miehen kädestä ja jälleen he kulkivat suloisina käsikynkässä käytäviä pitkin kohti ruokasalia. Luca hymyili kaikille vastaantulijoille, toivottaen myöskin huomenet takaisin. Hänestä oli ihanaa ettei Thannin suku ainakaan näyttänyt pitävän palvelusväkeään mitenkään hyvin alhaisena, niin kuin aika monet aateliset. Molemmat arvot tervehtivät toisiaan, palvelusväki tietenkin kohteliaammin.

Suuri ruokapöytä oli katettu kauniisti ja varsin houkuttelevaksi. Haltia istuutui tuolille Williamin vedettyä sen kohteliaasti hänelle. Sitten miehenkin istuuduttua nainen katseli ruokia yrittäen päättää mistä aloittaisi. Omassa kotona se oli helpompaa; joko leipää tai hedelmiä, kumpaa sattui olemaan. Niimpä Lucanya aloitti keitetyistä kananmunista ja kinkusta sekä jonkinlaisesta raikkaasta salaatista.
"Voi, en edes muista milloin viimeksi niin hyvin." neito vastasi Willille jotenkin ujonsöpösti vilkaisten miestä samalla. Siitä oli kauan kun Lucanya oli tuntenut välillä ujoutta miestä kohtaan, itse asiassa ensimmäinen suhde oli ollut melkoisen rauhallinen. Ei siis uskoisi, että haltian kaltainen sosiaaliperhonen edes tuntisi sanaa ujous. Mutta ensimmäisen seurustelusuhteen päätyttyä tuli muutama uusi, joiden aikana se ujous jotenkin katosi, kun ei ollut jotenkin mielenkiintoa, kun toinen ei tuntunut siltä oikealta. William kuitenkin tuntui aivan erilaiselta kuin muut, siksi haltia oli utelias mutta samalla tunsi itsensä haavoittuvaiseksi ja pieneksi.

//Joo siis miun ajatus tän pelin jälkeen oli et ne tapaa ihanalla lämpöisellä rannalla :) nii tosiaan katsellaan miten tilanne etenee.//

[Nipustin]

William

Hyvin hellästi William nauroi toiselle tämän päivitellessä sitä ettei mies muistiin ollut syönyt näin hyvin. "Noh, siinä tapauksessa saat syödä niin paljon kuin jaksat!" William naurahti ja oli itse jo lopetellut syömistään. Tottuneena tälläisiin yleellisiin aterioihin päivittäin, Williä ei houkuttanut syödä itseään täyteen, sillä ruokaa kyllä sai koska vain nälän hiipiessä nurkille. Näin ollen Will nautiskelikin aterioita tai kahvitushetkiä päivässä useita kertoja, tietysti kuten muutkin Thannit, mutta jokaisella aterialla syötiin niin suhteellisen vähäisen. Ilmankos Williamkin oli niin hoikka ja kiinteä vartaloltaan vaikka eli tälläisten ruokamassojen keskellä. Tosin, kyllä mies näki vaivaansa pitääkseen kehonsa sellaisena kun se oli; salaisena aseena, joka lumosi yleensä naisen kuin naisen.

Kun aamiainen oli syöty ja William oli varmistanut useaan otteeseen että Luca-neito oli varmasti syönyt niin paljon kuin vain jaksoi, Will vei Lucanyan mukanaan yläkertaan, kaikkein ylimpään kerrokseen, jossa kierähti kettärällä liikkeellä Luca-neidon taakse laittaen tämän selän takaa käsiään neidon silmille. "Eikä sitten kurkita", Will nuhteli hellästi toista suukottaen tätä samalla poskelle. Sitten keikari johdatteli toista jonnekkin. Askel, askel, askel. Heidän askeleensa kaikuivat muuten niin hiljaisessa yläkerrassa. Edes alakerran juhlajärjestelyt eivät kantautuneet näin ylös.
"Seiso siinä ja elä sitten kurkistele!" William ilmoitti jättäen Luca-neidon hetkeksi yksin aloilleen. William kiersi ensin naisen eteen ja katsoi olivatko tämän silmät auki tai tirkistelisikö tämä. Sen jälkeen kuului vain loittonevat hölkkäävät askeleet. Sitten jotakin avattiin säpistä ja samassa lempeä tuulenvire tuli sisälle käytävälle ja hyväili keväisesti tervehtien haltianeitoa. Will palasi ja tarttui Lucaa kädestä johdattaen sokkoa prinsessaansa perässään jonnekin.
Tuli niin kovin valoisaa ja alkoi kuulua iloista touhuilua jostain heidän alapuoleltaan, sekä lintujen sirkutusta. Myös lämpimät auringonsäteet tuntuivat iholla kuumottavilta. "Tadaa", William sanoi rauhallisesti merkkinä toiselle että silmät saisi nyt avata, samalla levitellen käsiään ja pyörähtäen ympäri. He olivat Thannien kartanon katon tasolla, kauniilla ja suurella parvekkeella missä oli ihania huonekaluja ja keittiötä, huusia sekä kyökkiä lukuunottamatta siellä oli kaikkea. Näkymä kattoi koko Thannin kartanon pihamaan. Sieltä näkyi kaunis puutarha, tallit sekä upeasti hoidettu nurmi ja pihatiet. Myös portti, jonka pielessä seisoi kaksi miestä vartiossa tummissa univormuissa. Mies polot, mahtoi olla kuuma!
William meni yllättäen aika haikailevaisen näköiseksi ja tämä nojaili kaiteeseen katsoen tyhjyyteen. Täällä hän aikoi sen tehdä, tämä olisi täydellinen paikka. Mutta vasta illalla, jolloin myös ajoitus olisi täydellinen.

[Niehku]

Lucanya Vendethiel

Haltia nyökkäili miehelle ja jatkoi terveellisellä linjallaan. Hänhän oli tietenkin kaikkiruokainen, mutta söi lihaa- varsinkin sitä niin kutsuttua punaista sorttia vähän. Kevyemmät vaihtoehdot kuten kana tai kala maistuivat neitoselle oikein hyvin. Aamiaisella ei muutenkaan suositeltu syömään mitään kovin raskasta.
Se salaisuus millä Luca piti itsensä niin hyvässä kunnossa hyvän ruokavalion lisäksi oli hänen työnsä. Nainen saattaa olla hyvinkin useita tunteja syömättä päivään ja välillä kuntoileekin kuin hullu riippuen tapauksesta. Jonkun ulkopuolisen mielestä se saattaa kuulostaa mahdottomalta ja työ maailman surkeimmalta. Oli miten oli, Lucanya ei missään nimessä luopuisi nykyisestä työpaikastaan.

Aamiaisen jälkeen neitosta taas vietiin ja haltia kummasteli kaksikon reittiä aina vain ylöspäin kartanossa. Sitten William peitti Lucan hämmästyneet silmät, mutta suukon jälkeen nainen naurahti ja pari kertaa pudisti päätään vakuuttaakseen ettei kurkkisi. Hetken johdatuksen jälkeen yhä silmiään kiinni pitälevä neito jätettiin hetkeksi yksin. Luca tunsi pian kehollaan lempeän tuulenvireen ja samassa se tartutti hymyn neitoon. Will tarttui toista kädestä ja haltia seurasi tätä terästäen kuulonsa, sillä ei voinut havainnoida ympäristöään millään muullakaan. Kaikki nuo lupaavat äänet saivat neidon sydämen pumppailemaan jännityksestä entistä kiihkeämmin. Kuultuaan miehen merkin, haltia räpsäisi silmänsä auki ja näki ensimmäiseksi kattotason reunalle asetetun pienen pöydän kauniine kukkineen ja tuoleineen. Samassa vähän voimakkaampi tuulenpuuska kantautui myös ylimmälle tasolle koko tilalla ja sai Lucanyan henkäisemään raitista ihanaa ilmaa. Hän pyörähteli ympäri moneen kertaan ja innoistui tutkailemaan näkemäänsä hymyssä suin. Neidolla ei ollut aavistustakaan, että Thannit olivat tällaisen ihanuuden rakennuttaneet.
Lopulta Luca syöksyi kiinni kaiteeseen nojailevaan Williamiin halaten tätä tiukasti takaapäin. Hetken kuluttua tuo irtautui ja näytti Williamille tuon liikuttuneet mutta onnelliset kasvot. Näky oli tehnyt tämän varsin sanattomaksi. Juuri nyt hän olisi halunnut jäädä tuolle paikalle kahden Willin kanssa, mutta tiesi ettei se käynyt. Alhaalla valmisteltiin illan naamiaisia, eikä haltia halunnut jäädä ulkopuolelle. Ehkä hän ja hänen unelmiensa mies ehtisivät myöhemminkin tulla takaisin tähän romanttiseen paikkaan. Lucanya halasi vielä uudelleen komistusta suukottaen tätä poskelle.
"Tullaanhan tänne vielä myöhemmin?" neito sai viimein jotain sanottua toivonpilke silmäkulmassaan.

//hoho, onneksi sain tän viestin takaisin ettei tarvinnu uudestaa kirjottelemaa ruveta x)//

[Nipustin]

William Thann

Will lupasi että he palaisivat kyllä ylös parvelle vielä myöhemmin ja sitten kaksikko suuntasi takaisin alakertaan jossa voitiin aloittaa varsinaiset päivän ajanvietto-ohjelmat.
Kaksikolle oli räätälöity valmiiksi tekemistä päiväksi ja kun kaksikko palaisi olisikin aika alkaa valmistautua illan juhliin. Willaim-herralle ja tämän naisystävälle oli valmisteltu kaksi Thannien tallin parasta hevosta ja suuri koppa joka oli kiinnitetty Williamin hevosen satulan taakse. Kopasta löytyi huopia, pyyhkeitä, vaihtovaatteita, pienempiä astioita, eväitä ja vaikka mitä muuta hyödyllistä kuten ensiaputarvikkeita ja köyttä.
Ensin kaksikko lähti ratsain kaupungin rauhallisemman osan halki, William johdatti Luca-neitoa tietysti ettei tämä eksyisi. Hevoset saivat aluksi veryttelevää käyntiä, kunnes saavuttiin nurmialueen reunalle jossa William pysäytti hevosensa. "Oletkos ennen ratsastanut paljon? Koska tässä on ihanteellinen paikka jostaa laukkaa, mutta haluan tietysti että sinä pysyt selässä." William puheli huolehtien toisen turvallisuudesta.

Pitkän hevoslenkin jälkeen niityillä William ohjeisti heidät takaisin päin, mutta matkalla pysähdyttiin syömään suuren tammen juurelle eväitä ja vilvoittelemaan pikkuisessa lammessa puun vierellä.

Kun kaksikko palasi lopulta Thannien kartanolle oli päivä alkanut jo kääntyä voitonpuolelle. Talliapulaiset ottivat portilla vastaan hevoset ja lähtivät kiidättämään näitä tallille. Will ja Lucanya taas neuvottiin vaihtamaan jotain raikasta päälle ja sitten syömään ruokasaliin. Matkalla yläkertaan Elizabeth tuli vastaan ja ilmoitti Lucanyalle että ruokailun jälkeen he voisivat vetäytyä Elizabethin huoneeseen valmistautumaan illan juhlaa varten, sillä hiukset ja meikit sekä tuli laittaa valmiiksi ja puku viimeistellä.

Illallisena tarjoiltiin erilaisia kaloja, erivalmistustavoilla. Oli haudutettua, suolattua, savustettua, paistettua, kuumennettua, hyytelöityä ja soseutettua kalaa, joita tarjoiltiin keittoina, lisukkeina sekä sellaisenaan. Kalan lisäksi tarjolla oli vihreää salaattia sekä erilaisia tuoreita leipiä.
Harvinaisesti, myös talon herra, eli William vanhempi, oli osallistunut yhtäaikaa aterioimaan lapsiensa kanssa. Willin äitiä ei kuitenkaan näkynyt. Williamin isä istui toisessa päässä pöytää kun taas Will, Luca ja Elizabeth toisessa. Ruokailu sujui aika hiljaisissa merkeissä, ehkä lapsia painosti heidän isänsä läheisyys. Montaa sanaa ei vaihdettu, mutta kun William oli huolehtinut siitä että Luca varmasti saisi syödäkseen ja oli kysellyt maistuiko ruoka.

William vetäytyi omiin oloihinsa ruokailun jälkeen, hyvästellen rakkaansa tietysti suukoilla. Elizabeth saattoi Lucan omaan huoneeseensa jossa tämä oli ennen jo ollutkin. Huone oli valoisa kun ilta-aurinko paistoi ikkunasta sisään. "Laitoin asumme tänne roikkumaan", Ellie selosti ottaen ne nyt esiin, "Ja meikkipöydältä pitäisi löytyä kaikki tarpeellinen ja vähän enemmänkin oikeanlaiseen meikkiin ja hiustenmuotoiluun. Sitä paitsi oven ulkopuolella on varmaan jonoa auttamaan haluavista palvelijoista jos kampauksen tekemiseen tarvitaan useampia ihmisiä, joten älä turhaan pelkää että olisit vaativa. Kaikilla pitäisi joskus olla oma prinsessa hetkensä" Elizabeth hymyili lämpimästi ja iski Lucanyalle silmää.

[Niehku]

Lucanya Vendethiel

Pienen tuuletuksen jälkeen Luca lähti jättäen kauniin parvekkeen kuitenkin hymyissä suin, sillä hänelle oli luvattu sinne palaaminen. Takaisin siis maan pinnalle eli alakertaan jossa kaikki hyörivät illan naamiaisista.
Seuraavaksi pari sai nautiskella ratsastuksesta sekä piknikistä kun muut jäivät jatkamaan töitään kartanolle. Lucanyasta oli jälleen ihanaa päästä oman hevosen selkään, viimeksi hän oli ollut Williamin takana. Vaikka he menivätkin kaupungin läpi, ei haltiaa hermostuttanut yhtä paljon kuin edellispäivänä.

Will kysyi neidon ratsastuskokemuksista johon tuo nyökkäili.
"Älä huoli, pysyn kyllä selässä." blondi sanoi lempeästi toiselle ja lähtikin laukkaamaan pitkin niittyä. Tauon tullessa se oli paikallaan ainakin hevosille, mutta mukavahan tammen juurella oli kenen tahansa olla.

Talleilla Luca antoi kunnon rapsutukset ja taputukset hevoselleen, joka oli uljaasti jaksanut loppuun asti. Perhoset tunkivat vatsaan Elizabethin tullessa vastaan ja tuon ilmoittaessa, että nyt olisi viimeistelyjen aika. Tuskin tämä innokas haltia malttaisi edes syödä! Niimpä hän lupasi tulla toisen luo heti kun olisi ruokaillut. Illallisena olikin parasta ruokaa mitä Luca tiesi, yllätyksenä että kyseinen herkku oli tarjoiltu erilaisilla valmistusmenetelmillä. Pöytään istuuntui myös vähän vanhempi mies kuin William ja kaikesta päätellen haltia arveli tuon olevan kaikkein ylhäisin tässä kartanossa. Moinen sai neidon sydämen pamppailemaan jännityksestä ja uteliaisuudesta. Kummakseen perhe ei jutellut keskenään niin kuin Lucanyan perheessä oli totuttu. Oliko kenties lapsien ja vanhempien välillä jotain kipinää vai johtuiko mykkäisyys saapuneesta vieraasta? Vanhempi William ei ainakaan näyttänyt luovan pahaa katsetta kertaakaan naiseen, mikä pahinta; ei juurikaan. Näin Luca päätti pitää myöskin suunsa supussa, vaikka vaikeaa se olikin. Haltia oli vakuutellut rakkaalleen, että tässä kartanossa ruoka oli aina maistunut ja tulisi varmasti jatkossakin maistumaan oikein maittavalta.

Hyvästelyjen jälkeen William jätti rakkaansa ja pikkusiskonsa jatkamaan tyttöjen juttujaan. Luca katseli pukuaan siltä varalta, että kaikki olisi kunnossa kuunnellen samalla Ellien ikään kuin vakuuttaessa, että he molemmat saisivat loistaa tänä iltana. Hetken aikaa haltia vain tuijotti Elizabethiä tuon hymyillessä niin lämpöisesti ja iskien silmää. Hetken mielijohteesta Luca loikkasi äkkiä tytön luo ja halasi tuota niin kuin siskokset fanittaessaan samaa näyttelijää.
"Voi kun sinä olet niin ihana ja autat minua kaikessa, huolehdit ja haluat että olen kaikin puolin nätti! Kiitos!" haltia ilmaisi putkeen kiitollisuutensa. Hetken päästä hän päästi irti toisesta entistä säteilevänä.
"Ihan totta ja kuule, sinusta tehdään semmoinen prinsessa, että kaikki miehet kuolaavat perääsi!" neito sanoi naurahtaen pitäen Ellietä olkapäistä kiinni. Sitten tuo palasi takaisin pukuunsa ja muihin asusteihinsa. Hän päätti vetää mekon ensin päälleen, sillä sen jälkeen olisi parempi tehdä kampausta ja meikkiä, joiden täytyisi sopia myös mekon kanssa yhteen. Mekko sopi passelisti, seuraavaksi hän loi kasvoilleen pohjameikin, käyttäen hiukan vaalempia sävyjä kuin oma ihonsa, näyttääkseen enemmän vampyyriltä. Silmiin hän käytti vain tummia sävyjä, lähinnä harmaata ja mustaa saadakseen ne näyttämään hiukan mysteerisen utuisilta.
"Parempi, että jätän kampauksen muille, en ole niissä oikein etevä." Luca totesi nostaen vaaleaa hiuspehkoaan. Hän päästi ovesta pari palvelijaa, jotka alkoivat käydä hiusten kimppuun. Loppu tulokseksi Lucan pitkät, vaaleat suortuvat oli saatu kauniin kiharoiksi ja otsatukkaakin oli kaarrettu nätimmäksi. Palvelijat varmistivat vielä kaiken kengistä lähtien, pukivat kaavun ylle ja sovittelivat maskiakin.
"Jokos meidän toinen prinsessa on valmis?" Luca kysyi hymyillen Elizabethiltä mennessä tuon luokse valmiina auttamaan jos vielä jotain puuttuisi.

//Bileet pystyyn! Tässä kampaus jotka palvelijat loihti ilman siis tuota valkeaa pantaa ;)//

[Nipustin]

William Thann, Elizabeth Thann

Kevyt puna kohosi aatelisnaisen kasvoille kun Luca-neiti loikkasi hänen kaulaansa osoittamaan kiitollisuuttaan. Kyllähän Elizabethin itsetuntoa hyväili jo se, että sai olla ihka oikean haltian kanssa, mutta sekin että haltia jopa halaisi häntä. Hetken Elliestä tuntuikin että he voisivat olla kuin siskoja. Elizabeth nauroi hieman ja halasi tietysti Lucanyaa takaisin ja kovin vaatimattomasti vastasi toisen kiitoksiin. Kun toinen sitten irtosi halauksesta ja piteli Elizabethiä olkapäistä alkoi todella tuntua että he voisivat olla siskoja.
Elizabeth punasteli kovasti kun toinen vannoi hänestä tehtävän niin kauniin että kaikki miehet kuolaisivat hänen peräänsä. Ellie oli hyvin paljon itse syyllinen siihen etteivät hienot aatelismiehet katselleet hänen peräänsä. Nainen kun ei pitänyt hameista saati mekoista sen kummemmin. Ei kikkarapää kuitenkaan kehdannut sanoa Lucalle vastaan, sillä se olisi ollut töykeää ja ei kai hän yhteen prinsessa leikkiin kuolisi. Itse asiassa, tästä saattoi tulla kamalan kivaa.

Oli aika käydä asun pariin. Elizabeth tarkisti huolellisesti heidän maskiensa ja asujensa kunnon, sitten alkoi sovitella omaansa. Kyllä, se oli täydellinen. Palvelijoita päästettiin huoneeseen sisään auttamaan Ellien hiuksien ja meikin sekä maskin viimeistelyn kanssa. Kaikki sujui ammattilaisten ottein ja pian asu sekä neidot alkoivat näyttää sopivilta iltaa varten. Elizabethin korvien päihin oli laitettu pienet suipot päät, jotka oli meikattu näyttämään osalta Ellien omia korvia, niin että toinen näyttäisi enemmän haltialta. Elizabethiä riemastutti ajatus siitä että hänen pukunsa saisi taatusti kritiikkiä, sillä haltiat eivät tiedetysti olleet ihmisten ystäviä.
Lucanya tuli kysymään oliko Elizabeth jo valmis joten Ellie pyörähti neitomaisesti kerran ympäri ja niiasi sitten syvään. Olen hyvinkin arvon toveri prinsessa Lucanya, Ellie sanoi virnistäen hieman. Hänestä Luca näytti itseään paremmalta, todella kauniilta, mutta samalla mysteeriseltä ja vastustamattomalta. Kumpa William vain pitäisi hänet, Elizabeth huokaisi mielessään ja istuutui vuoteelleen.
Tuota Luca, Elizabeth aloitti varovaisesti, sillä ei halunnut lytätä toisen juhlamieltä juuri ennen juhlien alkua, Oletteko sinä ja Will keskustelleet jatkosta? Ei kai edes minun veljeni olisi niin naiivi, että uskoisi sinun alkavan vain elää täällä meidän kanssamme. Sinäkin kaipaat varmaan lopulta kotiin

William oli vetänyt ylleen palvelijoiden valmistaman puvun ja se oli upea. Mies pyörähti muutaman kerran peilin edessä varmistaakseen että puku oli hyvin ja sitten veti mystisen hattunaamarinsa päälle. William ei suoranaisesti ollut itsekeskeinen tai rakas, mutta kyllä hän tiesi olevansa varmasti yksi tuon juhlaväen komeimpia miehiä.
Will ripusti myös vyöhönsä roikkumaan pistinmiekan, se kruunasi hänen asunsa. Nyt täytyi lähteä etsimään tyttöjä saapuvien vieraiden joukosta, tai käydä ensin katsomassa Ellien huoneesta olivatko nämä edes valmiina vielä. Ennen kun komea keikari poistui huoneestaan, tämä vielä korjasi ryhtiään ja painoi kätensä povitaskulle. Kyllä, kaikki oli valmista.

[Niehku]

Lucanya Vendethiel

Haltia toivoi totisesti, että Elizabeth alkaisi näiden juhlien myötä pitämään mekosta, sillä se oli yksi viehätysaseista saada mies kiinnostumaan. Mutta hän tiesi kuitenkin, ettei Ellietä saisi kukaan pitämään mekkoa koko ajan, mutta juuri tällaisissa juhlissa sitä vaatetta voisi harkita.
Elizabethin ilmaisutapa valmiudestaan sai Lucanyan naurahtamaan. Hän piti erityisesti toisen haltiakorvista, jotka näyttivät hyvinkin aidoilta. Ellie menisi täydestä. Todellakin tyttö saisi jotain kommenttia asuvalinnastaan, joten Luca toivoi, ettei se haittaisi sitä mahdollista prinssiä, joka tulisi neitosen luokse. Paitsi että Elizabeth ihaili haltioita, näin ollen järkeen kävi, että tuo halusi haltiamiehen itselleen ja niitä tuskin näissä naamiaisissa oli. Oli miten oli, Luca pitäisi silmällä juurikin sen prinssin takia Ellietä.

Elizabeth täräytti ajankohtaisen kysymyksen kummalliseen saumaan. Juuri ennen juhlia. Lucanya ei siitä latistunut, muttei voinut peittää sitä yllättänyttä ilmettään.
"Emme oikeastaan..." haltia sanoi kohdistaen miettivän katseensa lattiaan. Sana 'kotiin' särähti Lucanyan korviin. Tarkoittiko Elizabeth nyt synnyinkotia vai sitä pientä mökkiä haltioiden kylässä? Kumpikaan niistä ei tuntunut kotoisalta tai edes omalta. Ei varsinkaan se synnyinkoti, sinne hän palasi vain välillä katsastamaan tilannetta, vaikka kylä toivoi tämän vierailevan useammin. Mutta neito ei kestänyt nähdä vanhempiaan siinä kunnossa. Haltioiden kylässä tuo asui oikeastaan vain työnsä takia ja koska muuallakaan ei oikein ollut paikkaa. Hän asui siellä yksin, mikä ei tuntunut mukavalta. Vaikka haltia oli viettänyt täällä ihmisten parissa vain miltei kaksi päivää, oli tämä tuntunut parhaalta kodilta. Lopulta neito hymyili itsekseen.
"Jos totta puhutaan, ei minulla ole paljon mitään kaipaamista haltioiden keskuudessa. Asun siellä oikeastaan vain työni takia..." Lucanya aloitti ja katsoi sitten lämpimästi Elizabethiä.
"...Ja vaikka olen täällä ollutkin näin lyhyen aikaa, olen unohtanut jo sen yksinäisen asuntoni ja pienen kylän jossa vietin lapsuuteni. Koska täällä on elämää. Juuri sitä, mitä kaipaan, missä haluan olla."

[Nipustin]

William Thann, Elizabeth Thann

Elizabeth tarkkaili vakavin silmin Lucanyaa punniten tuon vastausta hyvin tosissaan. Sitten hetken hiljaisuuden jälkeen Elizabethin kasvoille kohosi tämän luonnollisen kaunis hymy ja hieman kiljaisten aatelinen hypähti halaamaan haltia ystäväänsä. Vaikka olihan tämä aika aikaista ruveta haaveilemaan haltiasta heidän kattonsa alla, Ellie ei voinut peittää riemastustaan silkasta ideasta.

Tyttöjen hetki keskeytettiin koputuksella oveen. Kolme tasaista, kohteliasta kopausta ja sitten oven kahva painaistiin alas. Komea aatelismies mystisessa maskissa astui sisään ja kumarsi syvään neidoille. Williamhan se tietysti oli. "Sallisistteko minulle kunnian saattaa kauniit neidot juhliin alakertaan? Teidä odotetaan", Puhuessaan Will nousi samalla ylös ja osoitti kädellään hyvin kohteliaasti ovea päin.

Alakerrassa oli tosiaan jo paljon ihmisiä mitä hienoimmissa ja ihmeellisimmissä asuissa. Muuan ruhtinatar oli pukeutunut satakieleksi ja jossain toissaalla taisi olla lohikäärme asuinen seurue. Siihen pukuun meni ainakin kolme ihmistä, harmi vain niille kahdelle sitten jotka joutuivat matkustamaan peräpuolella.
Rouva Thannit olivat suuren juhlasalin ovella toivottamassa vieraita tervetulleiksi ja juttelemassa mukavia. Nuorempi rouva, Willin ja Ellien äiti, oli pukeutunut kovin itämäisesti punaiseen asuun jossa oli kultaisia kirjailuja. Maskia rouvalta ei löytynyt mutta koko kasvot oli meikattu niin vahvasti että näytti melkein naamarilta. Nainen ei vaikuttanut kovin iäkkäältä vaikka tällä olikin jo Williamin ikäinen poika, oikeastaan heidän äitinsä oli oikein kaunis ja nuorekas.
Vanhempi rouva taas oli pukeutunut ilmeisesti hoviopettajaksi mikä ei ollut kovin kekseliäs puku, mutta kyllä silti erosi huimasti tavasta jolla Thannien mummo yleensä pukeutui. Opettajattaren puku oli tyylikäs mutta koruton, toisinkuin naisen yleinen koreileva ja ylhäinen pukeutumistyyli. Naamaria tai runsasta meikkiä ei ollut kumpaakaan, ainoastaan pikkuruiset pyöreät silmälasit aseteltuna nenän varrelle. William tiesi kertoa Lucalle supattaen ettei hänen mummonsa yleensä pitänyt laseja joten tavallaan se oli maski.

Kun William, Elizabeth ja Lucanya saapuivat rouva kaksikon luokse Ellie meni ensin ja sai molemmilta poskisuudelman, vaikka silti molemmat taisivat mulkaista Elizabethin asuvalintaa - etenkin mummo. Kumpikaan ei ollut erityisen innoissaan tyttären haltia villityksistä.
Kun tuli Williamin ja Lucan vuoron, William esitteli hyvin etiketin mukaisesti Luca-neidon äidilleen sekä isoäidilleen. Molempien naisten kasvoilla oli hymy, mutta ne olivat niin sanonut "hovihymyt", eivät sellaiset aidot ja luonnolliset kun Willillä tai Elliellä oli yleensä. "Hauska tavata Lucanya, toivottavasti viihdyt juhlissamme."

Will päätti ettei halunnut jäädä rouvien seuraan sen pidemmäksi aikaa kun muodollisuudet oli hoideltu, joka sopi paremmin kuin hyvin naisille joiden tehtävänä oli kuitenkin toivottaa vielä monet vieraat tervetulleiksi, joten tämä johdatti Luca-neidon mukanaan ihmispaljouden lävitse hakemaan juomia baarilta. Elizabeth lähti tervehtimään tuttaviaan suoden Willille ja Lucalle näin vähän omaa rauhaa.
"Näytät muuten kerrassaan upealta", komistus supisi haltian korvaan ojentaessaan tälle juotavaa. "Thannien kokin oma sekoitus. Se on hyvää usko pois ja vaikkei ehkä maistu siltä, siinä on aika roimasti potkuakin", Will katsahti ympärilleen ja hörppäsi omasta juomastaan, "Haluaisiko arvon lady ehkä tanssia tälläisen vaatimattoman kulkurin kanssa?"

//Kiitän muuten kärsivällisyydestä kun olet jaksanut odotella vastausta:) Pidemmät selittelyt mun poissaoloille löytyy tuosta allekirjoituksesta. Olen pahoillani mutta joskus se vaan menee niin että elämä varastaa aikaa harrastuksilta:)//

[Niehku]

Lucanya Vendethiel

Haltian huulilla kesti se lupaava hymy, mutta Elizabeth taas mahtoi miettiä jotain. Mutta pian innokas nuorempi loikkasi jälleen halaamaan toista. Luca naurahti kietoessaan kätensä Ellien ympärille. Ihan kuin he olisivat ajatelleet samaa asiaa...
Takaisin maan pinnalle; William tuli noutamaan omassa naamiaisasussaan neitosia ja niin kolmikko lähti kohti alakertaa, juhlimaan!

Heti kun Lucanya näki sen väen paljouden hienoine asuineen, koreasti koristellun paikan ja taustamusiikin niin sydänhän siinä alkoi taas pamppailemaan silkasta ihastuksesta tähän kaikkeen. Hienoa oli myös se, kuinka jotkut todellakin olivat panostaneet pukuihinsa, kuten esimerkiksi se lohikäärme. William johdatti tavan mukaan siskonsa ja Lucan tervehtimään juhlien emäntiä. Haltia nielaisi ja yritti näyttää mahdollisimman luonnolliselta ja peittää sen kovan jännityksensä. Kohteliaana ja hymyillen nainen katsoi kumpaakin silmiin ja kiitti näin upeiden juhlien järjestämisestä. Williamin ja Elizabethin äidistä oli vaikea näin nopeasti pistää merkille jotain samaa, joka olisi periytynyt tämän lapsille niin vahvan meikkimaskin takia. Mutta se oli selvää, että tämä oli yllättän nuoren näköinen. Naisen äiti ei todellakaan näyttänyt oikein piittaavaan naamiaisista, mitä tuon oma puku nyt siitä kertoi.
Lucanya oli huomannut molempien naisten mulkaisut Ellietä kohtaan ja varmasti olisi tyttö enemmän saarnaa saanut, ellei nyt olisi oltu juhlissa. Se näky sai Lucan voimaan hieman pahoin, mutta tuo ravisti moisen ajatuksen pois mielestään ja keskittyi oleelliseen.

William oli johdattanut haltian baarille, jossa otettiin alkujuomat.
"Tulihan se sieltä!" Luca naurahti ottaen asian huumorilla. Sitten hän silmäili Willin kengänkärjistä maskiin asti todeten sitten oikeasti tarkoittaen,
"No mutta, onhan herrakin laittautunut oikein komiaksi." ja katsoi samalla tuota tämän ihaniin ruskeisiin silmiin. Luca piti siitä, kuinka maski jotenki korosti niitä, niiden viehätysvoimaa. Niitähän voisi tuijotella vaikka loppuillan. Tapojen mukaan mies tarjosi naiselle juotavaa, josta haltia kiitti ja tutkaili mielenkiinnolla lasin täyttävää nestettä Willin kertoessa siitä. Lopulta Luca otti kulauksen ja yritti suodattaa juomasta joitakin makuja, joita tunsi.
"Itse asiassa tämä on hyvää!" haltia totesi ja otti toisenkin hörpyn. Lucanya ei niinkään ollut perehtynyt alkoholijuomiin, sillä ei ollut koskaan juonut itseään humalaan asti, eikä niin aikonutkaan jatkossa tehdä. Kuitenkaan, hän ei tyrmää alkoholia elämästään kokonaan, sillä kyllä voi nauttia myös hitaammalla tahdilla.
Lucanya myöntyi innokkaasti Williamin kutsuun kohti tanssilattiaa. Tämä olisi heidän ensimmäinen tanssinsa.

//Joo, mielummin odottelen vähän kauemmin kun että peli katkeaisi ;) etkä oo ainoa vähän hiljaisempi, joten ei hätiä mitiä!//

[Nipustin]

William nauroi lempeästi kun toinen piti heidän baarimestarinsa erikoisesta, vaikkei se ollut oikestaan ihme sillä juoma oli toden totta suosittu.
Lucanya hyväksyi hilpeästi toisen tanssiin pyynnön, joten herrasmiehen tavoin Will otti Luca-neidon lasin ja asetti sen omansa kanssa baaritiskille. Joku tarjoilija vahtisi niitä varmasti, sillä kyseessä eivät olleet ihan kenen tahansa juhlienvieraan juomat.
William piti haltiaa kädestä johdattaessaan tuon tanssilattian keskelle muiden tanssivien ohitse pujotelleen. Edeltä mennen Will myös samalla piti huolen ettei kukaan vahingossakaan kolhaissut Luca-neitoa siinä pyörähdellessään orkesterin soiton tahtiin. Kappale loppui likimain juuri sillä hetkellä kun tämä pariskunta pääsi tanssilattian keskeen. Soittajat alkoivat kaivella seuraavan soittonsa nuotteja esiin ja Will otti Lucanyan käden hellästi tanssiasentoon ja vei toisen oman kätensä neidon lanteille kuten tanssiessa oli tapana.

Musiikki tulvahti jälleen ilmoille rauhallisen ja elegantin sävelmän muodossa. Will alkoi viedä, kuten miesten oli tapana, Luca-neitoa tanssilattialla. Hellästi ruskeasilmäinen hurmuri katsoi kauniimman osapuolen silmiin heidän siinä tanssiessaan.
Will ei ollut koskaan ollut, eikä varmaan tulisi olemaan, kovin syvällinen pohdiskelija, mutta nyt hän yritti ymmärtää itseään ja miksi niin kovasti halusi olla Lucanyan kanssa. Olihan neito kaunis totta kai, mutta oli Will aiemminkin kauniita neitoja jos minkäkinlaisia tavannut muttei kukaan heistä ollut tuntunut tältä. Ehkä syynä oli se että Luca-neito olikin haltia. Halusiko Will näpäyttää häneltä paljon vaativia tiukkapipo vanhempiaan? Halusiko hän tehdä jotain joka oli jännittävää ja kiehtovaa? Vaaran tunneko Lucassa häntä kiehtoi? William toivoi ettei mutta ei hän voinut täysin näitä ajatuksiaankaan unhoittaa, ottaen huomioon ettei hän ollut koskaan ennen todellakaan edes ajatellut yhdenkään toisen kosimista...

Kappale oli ohi ja William hymyili omalla kujeilevaisella tavallaan. "Huh, täällä on melko kuuma kun koko sali täynnä." Sen sanottuaan keikari ehdotti että he pitäisivät tauon ja palaisivat juomiensa luokse. Matkalla baaritiskille ja vielä baaritiskilläkin monet ihmiset pysähtyivät juttelemaan kaksikolle haluten tietää kuinka nämä olivat tavanneet ja kaikkea muuta sen sortin nippeli tietoa. Ihmiset vain rakastivat juoruja ja tarinoita, joten minkäs siinä sitten saattoi kun kertoa kerta toisensa jälkeen jokaiselle utelijalle heidän lyhyestä mutta suloisesta historiastaan.
"Mm, näytät kovin tutulta kultasini... Sanohan, olenko kenties tavannut vanhempasi tai isovanhempasi joskus?" Eräs jo iäkäs rouva erittäin kirjavassa asussa tiedosteli yrittäen tihrustaa samalla Lucanyaa paremmin vaikka tällä olikin tämän vampyyri asu yllä. Todellisuudessa rouvaa taisi vain kiinnostaa kuka tuo kaunokainen todella oli ja tuollainen oli hyvä tapa kiertää kysymästä sitä liian tungettelevasti. Will vilkaisi Luca-neitoa ja oli valmiina ajamaan rouvan kohteliaasti, mutta jämäkästi tiehensä mikäli hänen kauniin seuralaisensa kasvoilta näkyisi vähäisenkin ahdistuneisuutta, joka kertoisi ettei tuota huvittanut vastata moiseen tungetteluun.

[Niehku]

Lucanya Vendethiel

Tanssilattian keskelle pitikin pujotella hetki, sillä tanssijoita oli jo yllättävän paljon kerääntynyt siihen ja näytti siltä, että lisää vielä olisi tulossa. Sopivasti entinen kappale loppui, joten pari saisi aloittaa tanssinsa aivan alusta. Haltia tarttui miehen käteen ja vuorostaan tämä vei toisen kätensä Williamin harteille naisen tavoin. Musiikin alkaessa taas soida, William lähti viemään ja sillä samalla hetkellä ensimmäisen tanssiaskeleen jälkeen Lucanyan sydän alkoi jälleen ihastuksesta takoa lujempaa.

Kumpikaan ei tanssin aikana puhunut mitään, molemmilla taisi olla niin paljon mietittävää. Mutta siitä huolimatta merkitsevä tiivis katse pysyi silmissä. Luca oli miettinyt eilisestä lähtien tämän kaiken olevan puhdasta, kaunista unta. Mutta koska haltia ei tuntunut heräävän yksin sängystään pienessä ja kolkossa huoneessa, tämän täytyi olla totta. Vihdoinkin se oli totta. Haltia hymyili leveämmin. Hän toivoi, että tämä kestäisi ikuisesti, tämä uskomaton tunne, jota tuo ei ollut ennen tuntenut. Ja, sen tunteen aiheutti tuo komea mies William, josta nainen halusi pitää kiinni. Miehestä, joka sai tuon aina hymyilemään, nauramaan, juttelemaan ja johon tuo saattoi pahan päivän tullessa nojata päänsä ja antaa toisen lohduttaa. Vaikka pari oli tuntenut toisensa vain hetken aikaa, molemmille taisi olla kuitenkin selvää molempien tunteet. Vaikka haltia oli epäillyt alussa Willin tunteita, oliko tämä tosiaan rakastunut Lucaan, haltiaan, joka ei ollut ylhäisestä suvusta, joka ei läheskään ollut yhtä rikas kuin Thannien suku, ei nainen enää vaivautunut miettimään niin vaikeasti asioita. Lucanya ei yksinkertaisesti suostunut ajattelemaan, ettäkö William pystyisi satuttamaan haltiaa koskaan. Riskinsä tässä romanssissa oli, mutta kenties juuri se teki tästä kaikesta niin kiehtovaa. Miksi miettiä niin perinpohjaisesti tai hankalasti, jos toisen seurassa oli vain mukavaa ja turvallista?

Orkesterin musiikin loppuessa sai haltian havahtumaan mietteistään. Haltia nyökkäili naurahtaen miehen toteamukseen, mutta ajatteli mielessään kuumuuden johtuvan kyllä osittain jostakin muustakin. Johan tanssiessa tuli jano, vaikka kaksikko tanssikin tähän mennessä vain yhden kappaleen. Niinpä, Luca seurasi Williä takaisin baaritiskille. Haltiasta oli ihanaa jutella täysin tuntemattomille ihmisille niin kauan kuin olo ei kävisi ahdistavaksi, mutta onneksi nuo vain halusivat tietää perusasioita, joita ei edes tarvinnut valehdella.
Vanhempi rouva sen sijaan sai Lucan miettimään sanojaan. Jo pelkkä maininta haltian vanhemmista sai pienen palan tulemaan kurkkuun. Mutta Lucanya nielaisi äkkiä ja palautti ystävällisen hymyn huulilleen.
"Ah, voi en valitettavasti oikein usko niin. Vanhempani tai isovanhempani käyvät kovin harvoin juhlissa." hän sanoi kovin vilpittömästi ja ennen kuin lähti takaisin Williamin tykö, tuo toivotteli iäkkäälle rouvalle hyvät illanjatkot.

Kaksikko pääsi viimein tiskille ja tarjoilija ojensi parille heidän keskeneräiset juomansa. Haltia tarttui omaansa ja otti hitaan hörpyn. Hän vilkaisi taakseen ja huomasi joidenkin heitä tuijottavan, kaikki eivät kuitenkaan pahasti tai millään muulla ikävällä tavalla; olihan sitä mukava katsella onnellisen näköistä paria.
"Taidamme olla yllättävän suosittu kohde katseille ja puheille." haltia totesi Williamille hiljaa, muttei mitenkään ahdistavan kuuloisesti, pikemminkin yllättyneellä äänensävyllä.

[Nipustin]

Komistus oli positiivisesti yllättynyt Luca-neidon niin kutsutusta hovikelpoisuudesta. Vieraiden tungettelut sun muut tuo näytti ottavan kovin kevysti vaikka kantoikin samalla todella raskasta salaisuutta. Iäkkäämmälle naiselle kelpasi hyvin toisen vastaus ja kun tämä vielä niin kohteliaasti toivotti rouvalle hyvät illan jatkot saattoi tuon jo ryppyisiltä huulilta lukua lausahduksen "Olipas siinä mukava tyttö".

William naurahti ja kietaisi juomapitälystä vapaana olevan kätensä neidon harteille. "Totta kai kaikki tuijottavat. Olet kuule tässä huoneessa, maailman pahinmpien juoruilijoiden keskuudessa, tämän kaupungin halutuimman poikamiehen kanssa, joten Antaa tuijottaa!" Normaalisit moiset sanat tulivat jonkin täysin itseään täyttäolevan urpon suusta, mutta kun Will sanoi ne sanat eivät tuntuneet mauttomilta itsekehuilta vaan ennemminkin kehulta neitoa kohtaan ja ehkä jopa pilailulta. Vaikka silti samaan aikaan siinä taisi kyllä olla aika pitkälle myös totuus. Ainakin melkein koko totuus. Noh ehkä vähän kärjistelty totuus.
"Pitäisikö meidän ottaa nämä", Will kohotti juomaansa ja samalla nyökkäsi päällään jo oven suuntaan, "Ja käydä viilentymässä vaikka siellä parvella missä jo aikaisemmin pyörähdime?"

Hyvin ritarillisesti koko ajan miltein kuvankaunis Luca-neito käsipuolessaan William saattoi heidät löytämään itsensä jälleen niiden ovien edestä jotka kätkivät sisäänkäynnin sulokkaalle parvelle, talon korkeimmassa kerroksessa. Ovet tempaistiin auki ja sitten parvelle asteltiin. Nyt siellä oli helpottavan viileää kun tuuli voimistunut ja puhalteli parvelle eksyneitä lempeästi.
Will pyörähti ympäri nojaamaan parven kaiteeseen rennosti hymyillen. Hän vain katseli Lucanyaa. Toinen oli todella kuin enkeli ja Will tiesi olevansa ehkä vähän hätiköivä ja kevyt kenkäinen ja ajattelematon ja vaikka mitä muuta, mutta ei tätä tarvitsisi ottaa niin vakavasti. Tämähän oli vakavaa. Mutta silti...
"Kuule Luca, minä --" William aloitti ja kaivoi samalla jotain taskustaan. Hän ei tiennyt yhtään miten lopettaa lauseensa ja riisui tässä välissä yltää hatun sekä maskin. Hän halusi voida katsoa aitoa Luca-neitoa ja sen takia halusi myös mahdollisuuden Luca-neidolle nähdä vilaus hänestä itsestään. Nyt William ei tarkoittanut pelkästään maskin riisumista, sillä olihan toinen sentään hänet nyt ilman naurettavaa asua nähnyt, mutta asun riisuminen symboloi paljon enemmän.
William oli oppinut elämänsä aikana että jos hän vain oli tälläinen koko ajan huoleton ja vitsailevainen hänelle ei voisi sattua mitään pahaa ja kaikki olisi hyvin. Mutta samalla hän tuhosi itseltään hyvin usein mahdollisuuden mihinkään todella aitoon.
Will kosketti Luca-neidon kasvoja ja samalla pyyhkäisi peukalollaan tämän puuteria yhdestä kohdasta tuijottaen syvälle toisen kauniisiin silmiin. Seuraava askel tuntui Willistä tarpeelliselta, mutta jos hän vain olisi tiennyt että se pilaisi koko illan - itse asiassa ihan kaiken.
William pujottaa haltian hiukset tuon korvien taakse ja katsoo pää ihastuneesti kallellaan. "Olet niin kaunis näin..." William oli juuri jatkamassa jotain äsken mainitsemansa perään kun joku ryntäsi parvekkeelle.
Parvelle saapunut henkilö oli nuori sievä neito kovin vaaleanpunaisessa asussa. Astelutyylistä saattoi päätellä että toinen oli maistellut monen moista vahvempaa viinusta tälle illalle. "Sinä!" Tämä sähisi juopuneena ja osoitti Williä. No totta kai Will tiesi toisen. Se oli hänen "kihlattunsa" kun naisen vanhemmat olivat yrittäneet niin sanotusti kaupata tytärtään Williamin morsiammeksi mutta William ei ollut lämmennyt idealle joten siitä ei ollut tullut mitään. Olivat he tosin jonkin verran kerenneet säätää yhtä sun toista. "Ja tuo!" sama sähinä päästi jälleen suustaan kohdistaen vihan nyt Luca-neitoon.

Ritarillisesti Will tietysti aikoi puolustaa naisseuralaistaan, mutta humaltunut nainen olikin yllättävän ketterä sillä tämä kerkesi läimäistä Luca-neitoa päin, ennen Williamin heittäytymistä haltia- ja ihmisneidon väliin. Toista läimäisy- tai muutakaan hyökkäysyritystä ei kuitenkaan tullutkaan. "Onko tuo...? Nuo korvat...? Ja niin kaunis j-ja niin aidot..." Ihmisneidon muutenkin aika suuret silmät räjähtivät lautasten kokoisiksi. "ONKO TUO HALTIA?!"

Luonnollisesti William kiisti moise syytöksen ja sen aikaa hän saattoi vielä pitää täydellisesti roolinsa. "Anteeksi, mutta nyt meidän täytyy poistua!" Will sanoi ja käytännössä kiskoi haltianaista perässään toivoen että tuo olisi älynnyt järkytyksestä huolimatta peittää äsken näkyneet korvansa. Nyt äskeinen rakastumisen suloinen huuma oli kaikonnut ilmasta ja ainoat ajatukset miehen päässä olivat viedä Luca-neito turvallisesti pois täältä. Tästä saattoi nimittäin syntyä monen moista hässäkkää ja hämmennystä. Jos nainen väittäisi Luca-neidon olevan haltia niin asia haluttaisiin varmistaa vaikkei sitä välttämättä uskottaisikaan.

//Olin jo silleen että, noh, vois kirjoittaa tämän melkein koko tarinan lopun tähän, mutta ei haluan pitkän ja tunteikkaan viestin vielä itse lopusta mutta yritä keksiä vastausta komppaamalla kaikkea mitä jo kirjoittelin, aika paha tilanne silleen sulle kun et voi kauheesti viedä eteenpäin peliä:)//

[Niehku]

Lucanya Vendethiel

Haltia rakasti tapaa, jolla William ilmaisi asioita. Se oli jotenkin erilaista, mutta samalla juuri siksi niin ihanaa. Miehen rento käsi lepäsi naisen harteilla tämän vastatessa neidolle lyhyesti ja ytimekkäästi. Jonkun muun korvaan Will saattoi kuullostaa todellakin itseään täynnä olevalta ja joka varmisti, että hänet huomataan missä vain. Lucalle moinen ei olisi tullut mieleenkään, joten tämä vain nauroi.
William ehdotti seuralaiselleen siirtymistä ainakin hetkeksi tunnemmalliselle parvekkeelle. Haltialta moista ei olisi tarvinnut edes kysyä, mutta ainahan herrasmies tottakai käyttäytyi hyvin kauniilla ja kohteliailla eleillä.

Kaksikko saapui parvelle, jossa huomasi heti ilman viilentyneen, mutta ei liiaksi. Hämmästyttävää, kuinka alhaalla olevat juhlat kuuluivat erittäin vaimeasti, vaikka ne kuitenkin olivat samassa rakennuksessa ja niistä lähti ääntä. Mutta parempi niin, että edes jossain oli hiljaisempi paikka, jonne saattoi tulla vetämään välillä henkeä. Haltia asettui Williamin viereen, laski molemmat kätensä kaiteelle ja katseli lumoutuneena sinisillä silmillään alas. Pienen tovin kuluttua mies aloitti lauseensa, joka sai haltian kääntämään lempeän katseensa tähän. Lempeys kaartui hieman hämmästyneeseen ilmeeseen Willin ottaessa maskin ja hattunsa pois. Halusiko toinen lopettaa nämä naamiaiset tähän? Tekikö Luca nyt jotain väärin? Haltia nielaisi. Hän ei voinut kuin odottaa ja katsoa, mitä William tekisi seuraavaksi. Mutta mies ei kuitenkaan näyttänyt vihaiselta, turhautuneelta tai väsyneeltä. Ensimmäistä kertaa Williamia oli vaikea tulkita. Yleensä kun tämä oli niin avoin. Miehen kosketuksessa oli tällä kertaa jotain syvällistä ja todella suloista. Olihan William ennen tätä hetkeä lirkutellut aikaisemminkin neidolle, mutta nyt tuntui, että tämä olisi heidän ensitapaamisensa, jolloin pari ihastuu toisiinsa auttamatta.

Lucanya säikähti tuntemattoman vieraan ryntäystä parvelle ja kaunis hetki musertui täysin. Haltia paikansi äkkiä naisen olevan päissään hajusta ja horjahtelusta päätellen. Hän kurtisti kulmiaan vieraalle tuon osoitellessa Williamia kuin jotain murhamiestä. Mutta siitä päätellen Luca arveli toisen olevan Willin entinen tyttöystävä tai vastaava, ei kai muuten tuo tulisi räyhäämään hänelle. Tunkeilijalla oli myös syytä osoitella haltiaa, vaikkei tämä ollut edes kuunaan tavannut tuota naista. Tilanne alkoi olla nolo ja kiusallinen.
Mutta haltia ei olisi sentään ajatellut, että toinen löisi tätä... Neidon kaunis maski lensi kovin äkkiä paljastaen tämän kasvoista enemmän. Luca painoi kätensä toiselle poskelleen, ikään kuin edelleen ihmetellen, että todellakin vieras oli lyönyt tätä ilman minkäänlaista syytä. Ja se jos mikä sai lempeän haltian suuttumaan. Ennen sen purkautumista ihmisneito alkoi äkkiä miettiä ääneen, miltä Luca näytti. Se sai haltiassa turruttamaan tämän aikaisemman vihan, sen sijaan tuntui kuin joku olisi puukottanut selkään, sydän tuntui lyövän vain joka toisella kerralla ja liian iso pala nousi kurkkuun. Neidot tuntuivat tapittavan toisiaan silmiin. Ihminen epäuskoisena ja hämmästyneenä, haltia shokissa ja hädässä.

Jalat näyttivät toimivan sittenkin Willin pelastaessa kaksikon tilanteesta. Pari pyyhälsi vieraan ohi takaisin sisätiloihin, eikä Luca voinut muuta kuin yrittää ravata Williamin perässä. Nyt hän hieman rauhoittuneempana alkoi käydä tilannetta uudelleen läpi huomaten, että todellakin kaksikko saattoi olla nyt pulassa. Hänen takiaan. Jos tapauksesta tulisi jälkipuheita, pari voisi huolettoman näköisenä vedota vieraan olleen aika tuhdissa humalassa, jolle jotkut epäilevästä porukasta saattaisivat nauraa ja painaa täten asian villaisella. Ja muistaisiko kyseinen ihmisneito edes huomisaamuna mitään nähneensä haltian? Lucanya mietti asiaa kuitenkin pahemmalta kantilta, joka vaikeutti hengittämistä siinä mokomassa tiukassa mekossakin.
"William, kiltti, pysähdy..." haltia pyysi hiljaa ja antoi selkänsä kolahtaa seinää vasten. Hänen oli pakko hengähtää tovi. Pari oli nyt hiljaisella huonekäytävällä, jossa kenenkään ei pitäisi liikkua. Tai no pitäisi ylipäätään liikkua missään muualla kuin alhaalla, jossa juhlat olivat käynnissä. Haltia sulki silmänsä puoliksi ja yritti tasata kovin raskaasti kohoilevaa rintakehäänsä. Ravaaminen ei ottanut koville, vaan järkytys. Haltia huomasi myös tärisevänsä ja tunsi sydämen sykkeen myös päässään.
"Mitä me nyt teemme?" Lucanya kysyi Williltä miltein kuiskaten katsoen tätä pelokkaana. Ei tässä näin pitänyt käydä. Hienot naamaiset olivat nyt pilalla.

//Hienosti keksitty tuo "tunnelman pilaaja", vähän jännitystä ;) no joo, vaikea tosiaan ite keksii mitään jatkoo siun hahmos kotiin, mut jos se ei vaan sinnuu haittaa nii jatka toki samaan malliin ja jos tilanne vaatii vähän autohittaamista nii sen kun :)//

[Nipustin]

Mitä me nyt teemme?
Se oli se haikea kysymys, johon William ei olisi halunnut tietää vastausta. Siellä se vain makasi kuolleen kauriin lailla hänen kielensä päällä haluttomana tulla ulos. Miehen otsalla juoksi muutama hikipisara, jotka tuskin aiheutuivat rappusten alaspäin loikkimisesta - ainakaan kokonaan.
Kaksikko oli pysähtynty neidon pyynnostä vetämään henkeä ja William oli malttamaton että he jatkaisivat matkaa. Mutta mitä sitten tehtäisiinkään? Eivät portaat suinkaan jatkuneet ikuisuuksiin. Jotain tässä täytyi nyt päättää. Will ravisti päätään samalla pitäen huolen että ne sanat jotka he molemmat ehkä jo tiesivät pysyivät sisällä. Komistus nappasi Luca-neidon yhdellä nostolla käsivarsilleen ja lähti jatkamaan portaiden alas harppomista. Näin neito voisi hengitellä ihan rauhassa eikä kohta heidän peräänsä lähtevä nainen saavuttaisi heitä hengähtelemästä portaikossa.

Will päästi Lucanyan alas portaiden alapäässä etteivät he vetäisi puoleensa normaalia enemmän huomiota. William pöyhi ensin parinsa hiuksia varmistaen että korvat olivat piilossa ja sitten oli asetella paremmin omaa hattuaan, sekä maskia, kun ymmärsi että ne olivat jääneet ylös. Miten voi olla kiinnittämättä itseensä huomiota jos kuljeskelee ympäriinsä naamiaisissa ilman asua!
"Luca", William sanoi ja katsoi toista syvälle tuon sinisiin silmiin, "En voi riskeerata sinua. Tätä." William ei oikein toiminut sulavasti paineen alla, ja sen kyllä huomasi sillä puhe oli pääpiirteet lausahtavaa ja hakevaa. Niinpä päätettiin jälleen ettei sanoja kaivattu vaan mahdollisimman rauhallisesti William lähti taluttamaan deittiään kohti talon uloskäyntiä suoraa talleille. Tiellä oli kyllä paljon vieraita joten tarvittiin jokin harjautus. William alkoi olla toipunut suurimmasta järkytyksestä ja järjenjuoksu alkoi käynnistyä uudestaan. William mumisi jotain mistä ei saanut kyllä mitään selvää ja samalla puhalsi peukalolla ja etusormella muodostetun ympyrän lävitse, ihmisjoukon suuntaan.
Näky oli melko surkuhupaisa kun naiset korkeilla koroillaan alkoivat liukastella aivan holtittomasti kaataen osa myös parinsa kumoon! Huomio kiinnittyi yllättäen kaatuileviin ihmisiin ja paikalle rynnättiin myös auttamaan. William ja Luca saattoivat melko huomaamattomasti livahtaa nyt talliin johtavaan käytävään ja siitä itse talliin.

Tallin tuoksu leijui voimakkaana ilmassa ja William veti sitä keuhkonsa täyteen ja hieroi päätään. Täällä oli rauhallista ja saattoi yrittää rakentaa järkevää keskustelua. "Jos asiaa tutkitaan sinut todistetaan haltiaksi. Haltioiden ei käy hyvin ihmiskylässä, ei ainakaan nyt kun ihmiskuningaskin sai surmasa..." William sanoi ja käännähtäessään kauniimman puoleen hän sujautti kätensä taskuunsa ja kaivoi sieltä esiin pienen kirjaillun rasian. "Tämä on sinulle. Sen ei tarvitse merkitä mitään, mutta jotain pientä jonka avulla muistaa minut..." Ojentaessaan rasian, Will ei antanut toiselle mahdollisuutta katsoa sen sisään ennen kuin jo vetäisi blondin kuumaan suudelmaan. Ehkä pieni jännitys ja pelko vaikuttivat komistukseen ja tekivät suudelmasta intohimoisemman ja estottomamman, sillä herrasmiestä ei tuon suudelman takaa kyllä tunnistanut.

William katsoi tallissa olevia hevosia arvoivasti ja valitsi mustan tamman. Kyseinen eläin ei ollut nuori ja kokematon vaan taitavasti koulutettu ja omistajalleen hyvin uskollinen. Se oli Williamin luottoratsu ja hänestä se oli juuri oikea kyyditsemään Luca-neidon turvaan täältä. Tallissa oli seinään upotettu huone josta löytyi hevosille tarvikkeita sekä joitain oletettavasti tallihenkilökunnan vaatteita. "Vaihda sieltä kiireesti päällesi jotain vähän vähemmän huomiota kiinnittävää." Kuului ohjeistus tässä tilanteessa samalla kun mies tottuneesti valmisteli hevosta tulevaan koitokseen.

//No okei, sori:D Meni vähän toisen vuorokauden puolelle, mutta vastasin tänä iltana!//

[Niehku]

Lucanya Vendethiel

William pysyi vaiti, mutta haltia ei sitä suinkaan ihmetellyt. Eihän moiseen kysymykseen tässä tilanteessa voinut vastata kuin apteekin hyllyltä. Lucanya antoi päänsä nojata kämmeneensä, jyskytys ei tuntunut loppuvan. Hän kyllä yritti kovasti ajatella järkevästi seuraavaa siirtoa, mutta ajatukset harhailivat edelleen siinä kauhukuvassa jossa hänet paljastetaan ja suljetaan johonkin tyrmään -ellei pahempaa. Ja mitä Willille silloin kävisi? Sitä nainen ei edes halunnut ajatella, huono ja syyllinen olo kun oli muutenkin sisällä. Epätoivoisen huokauksen jälkeen William nosti yllättäen haltian syliotteeseen ja näin kaksikko jatkoi matkaansa.

Haltia puri hampaitaan yhteen nöyrästi Willin pöyhiessä hänen hiuksiaan. Tämä oli niin väärin, Lucan teki mieli itkeä. Hän ajatteli, että jos pari tästä selviäisi, hän leikkauttaisi puolet korviensa pituudesta. Haltia nielaisi kuuluvasti samalla kun sai pidettyä kyyneleet valumasta pitkin poskia. Nyt piti olla vahva ja järkevä. Mutta silti häntä pelotti. Voisiko nainen enää tuon kalpeammaksi muuttua? Will onneksi kuitenkin vaikutti ainakin olevan edes vähän enemmän tilanteen tasalla, ilman häntä neito olisi jo varmaankin pyörtynyt. Tai siis eihän William toki käyttäytynyt samoin nyt kuin yleensä, mutta sen ymmärsi. Ja haltia arvosti, että edes tuo mies yritti pelastaa heitä. Lucanya kun ei saanut edes sanojaan enää suustaan. Hän vain vapisi kuin heikko haavanlehti ja oli avuton kuin linnunpoikanen. Haltia nyökkäsi toiselle, että oli ymmärtänyt miehen ajatukset.

Neito pysytteli tiukasti kiinni miehessä heidän lähestyessä pääovia, mutta samalla myös muita ihmisiä. Haltia ei ehtinyt huomata, mitä merkillistä yhtäkkiä muille tapahtui, muttei jäänyt sitä katselemaan tilaisuuden tullessa.

Tarkemmin ajatellen myöhemmin haltia tuumasi, että ehkä Williamin taikanäpeillä oli ollut jotain tekemistä äsken tapahtuneelle liukastumiskohtaukselle. Raikas ilma todellakin tyynnytti oloa ja mieltä, varsinkin kun oli hyvin epätodennäköistä, että joku seuraisi kaksikkoa ulos saakka. William selitti jälleen kenties samalla yrittäen keventääkseen tunnelmaa, mutta Luca ei edelleenkään voinut muuta kuin nyökkäillä. Kyllä neito ymmärsi ja tiesi varsin hyvin, että hänen täytyi lähteä nyt niin pian kuin suinkin. Yksin. Ei hän itseään murehtinut, tämä kyllä pärjäisi takaisin kotiinsa, mutta kuinka pahaan puhutteluun Will joutuisi tästä? Ennen kuin haltia edes yritti puhua jälleen, William ojensi jonkun pienen esineen neidolle ja äkkiä hätkähtänyt haltia oli miehen kiihkeässä suudelmassa. William ja Lucanya eivät olleet aiemmin suudelleet näin intohimoisesti mutta samalla niin nautinnollisesti ja sitä haltia jäisi kaipaamaan.

Tallissa neito puristi pientä rasiaa kädessään, eikä ollut sitä vielä avannut, eikä avaisikaan. Vielä. Miehen ohjeen mukaisesti Luca marssi upotettuun huoneeseen ja poimi lähelleen ensimmäiset näkemänsä vaatteet, jotka näyttivät vähänkin hänelle sopivilta. Lucanya yritti olla nopea vaatteiden vaihdossa. Hän oli löytänyt vaaleanruskeat ratsastushousut, jonkinlaiset saappaat, löyhän aluspaidan sekä ryhdikkään näköisen päällyspaidan, joka oli hyvin yksinkertainen muodoltaan ja väriltään tummansininen. Rasian nainen sujautti housun taskuun. Näky saattoi olla samalla koominen että kummallinen kun ratsastaja näytti vampyyriltä. Valmiina kotimatkaan Luca käveli hevosen vierelle tehden pientä tuttavuutta eläimen kanssa, jottei kummankaan olo tuntuisi kylmältä.
"Milloin me taas näemme?" haltia kysyi hiljaa ja ilmeettömänä silitellen hevosen kaulaa ja näytti siltä, että tämä myös puhuisi sille. Mutta pian hitaasti neito kääntyi Willin puoleen.
"Ja mitä sinulle nyt tapahtuu?" hän lisäsi. Tuota miestä katsellessa Lucan teki mieli vain painautua tämän turvalliseen syliin ja lämpöön. Mutta niin hän ei tehnyt, sillä jos olisi, tuskin tämä päästäisi otettaan aatelisesta enää koskaan.

//Close enough ;D//