Oh I'll forever and ever remember those eyes~


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 705

Liittynyt: Pe Syys 10, 2010 2:40

Viesti Ma Kesä 20, 2011 6:49

//Juu ei mitään, itelläkin niitä taukoja tuppaa välillä olemaan :'D//

Lucanya

William näytti yllättyneeltä kuultuaan neidon vastauksen. Luca naurahti mielessään, sillä toinen oli varmasti odottanut blondin sanovan jotain aivan muuta. Kuten sen tulipunaisen ruusun.
Lucanya tunsi nyrkkinsä menevän tiiviimmin kokoon miehen painaessa käsiään paremmin sen ympärille. Neidon pehmeät, suorastaan merensiniset silmät suurenivat Willin kuiskattua vain ne pari sanaa. Tarkoittiko toinen sitä oikeasti, vai liittyikö tämä jotenkin temppuun? Palan noustessa kurkkuun blondi tyytyi vain hymyilemään hämmentyneenä, mutta myöskin jännittyneenä.

Samassa omituinen tuulenvire kierteli, välillä koskettikin kaksikkoa. Lucanya vilkuili välillä nyrkkiään henki salpattuna, välillä katse ehti kohdistua Williamiinkin. Tuulen loputtua, toinen veti kätensä pois ja kehotti Lucan katsomaan, mitä siemenelle oli tapahtunut.
William totesi olevansa hieman pettynyt, nähdessään vain pienen vihreän varren, eikä kukkaa. Ennen kuin Luca ehti siihen mitään sanoakaan, kasvi jatkoi kasvuaan yllättävän nopeasti. Blondi tuijotti tuota ihmettä, malttamatta odottaa, mikä lopulta kasvaisi sen päähän. Lopulta neidon kädellä lepäsi kaunis, valkea krysamteemi. Lucanya vei toisen kätensä suunsa eteen peittäen sen todellakin hämmästyneenä. Hän nosti kukan silmiensä eteen, tarkkailen sen jokaista lehteä ja kukan terälehtien sileyttä. Mies kysyi toisen mielipidettä tempusta.
"Kummoinen? Ryhtyisit kukkakauppiaaksi! Kaikki asiakkaat saisivat aina haluamansa kukan." blondi vastasi otettuaan kätensä suunsa edestä naurahten onnellisena. Hän nuuhkaisi krysamteemia.
"Kiitos." haltia sanoi katsoen toista silmiin. Hän tiesi reaktionsa olevan samanlainen, kuin monella muullakin naisella Williamin tehtyä tuon saman tempun heillekin, mutta blondi ei sellaista halunnut miettiä. Kuinka paremmin kiitollisuuden ja iloisuuden olisi voinut näyttää?

//Hahhah! Niimpä, se on ihan hemmetin surkea systeemi.. Olisivat pitäneet sen edes siinä 1-5.. :'D//

Ritari
Ritari

Viestit: 1217

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Ti Kesä 21, 2011 1:57

William

Will nauraa hekotti neidon kukkakauppias kommentista melkein vedet silmissä. Tavallinen kauppiaan elämä ei todella sopisi keikarin elämäntyyliin, mutta mitä taas tulee naisten viihdyttämiseen ja miellyttämiseen, voisihan sitäkin harkita. "Vai että kukkakauppiaaksi, oletpa sinä kekseliäs", Will sanoi naurunsa hillittyään ja pyyhkäisten kerääntynyttä kosteutta silmäkulmistaan, "olen kyllä aina suunnitellut vielä jonain päivänä pääseväni esiintymään isoille lavoille. Tiedätkö kuten vaikka kuninkaan linnaan! Kannattaa aina tähdätä korkealle! On hyvä olla jotain unelmia."
Haltianeidon suhtautuminen kukan saamiseen, sen hellä nuuhkaisu ja kiitoksen lausuminen herrasmiehelle olivat täysin tavallisia, jokaisen kukan saajan reaktioita, mutta niin Will tahtoikin saada yleisön reagoimaan joten hurmuri vain hymyili lumoavasti naiselle ja totesi ilon olevan kokonaan hänen itsensä puolella.

"Onko teillä, jos sallinette minun tiedustella arvon leidi, jotakin tiettyä unelmaa?" Williamin katse on lukittautuneena suoraa neidon kauniisiin sinisiin silmiin. Willistä alkoi tuntua että sininen oli maailman toisiksi paras väri, syrjäyttäen punaisen. Sininen oli kyllä aika kaunista. Samalla kun Will ihaili neidon silmiä hän ehkä ei niin tarkoituksella vei toisen kätensä tämän kasvoille ja sipaisi vaaleita hiuksia pois edestä, korvan taakse. Siinä he olivat, kaksi toisiansa vihaavan rodun edustajaa, lähekkäin, aivain niin lähellä että kykenivät tuntemaan toistensa hengityksen. Aatelismies oli myös kumartunut hiuksia neidon kasvoilta sipaistessaan hieman tämän puoleen. Röyhkeästi mies ei kuitenkaan päälle käynyt, eihän se sopisi ollenkaan korrektiin käyttäytymiseen. Etenkään upeiden naisten seurassa.


//Tähänkin poikaystältä löytyi viisauksia;D kato ne aina vaa laskee sillee eka on ollut 4-10, siitä se laskee sillee 1-5 ja nytten se on 1-3 ja kohta se on vaan onkin aina suoraan se 2;D//
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 705

Liittynyt: Pe Syys 10, 2010 2:40

Viesti Ke Kesä 22, 2011 9:29

Lucanya

William repesi täysin blondin kehottaessa tuota ryhtymään kukkakauppiaaksi. Vitsillä tietenkin ja onneksi mies sen tajusi. Lucanya oli hymyillen katsonut toista tämän nauraessa ja oli iloinen, että oli tämän tapauksen saanut aikaan. Lopulta hillittyään itsensä Will kertoi haluavansa esiintyä paremmissa piireissä, itse kuninkaan linnassa.

Blondi nyökkäsi.
"Olet oikeassa. Mutta varmasti vielä jonain päivänä pääset esiintymään kuninkaalle ja muille linnassa rikkaille." Lucanya totesi varmana ja siltikin aurinkoisena.
Hetken kuluttua sama kysymys kohdistui myös neitoon. Lucan miettiessä hyvää vastausta, William vei muutamat hiuskiehkurat haltian korvan taakse pois näyttäen blondin kauniit ja lempeät kasvot paremmin. Samalla mies oli kumartunut vielä hiukan lähemmäksi haltiaa, muttei kuitenkaan häiritsevästi ja tunkeilevasti. Tämä mies ymmärsi moiset periaatteet naisten seurassa. Vaikkei Lucanya nimittäin ollutkaan mikään aatelinen tai muu parempiin piireihin kuuluva, William kohteli tätä silti niin kuin tuo olisi.
"Onhan minulla. Montakin..." Lucanya vastasi hymyillen tutkiskellen Willin komeita kasvojenpiirteitä.
"...Yksi ja tärkein niistä, on se, että tämä sota loppuisi viimein. Että viimein kaikki saisivat elää rauhassa, missä haluavat ja saisivat olla kenen kanssa tahtovat." hän jatkoi hiukan surumielisellä äänensävyllään ja vilkaisi ympärilleen metsään.

"Eikö sinua haittaa yhtään jutteleminen haltian kanssa?" blondi kysyi vieden katseensa takaisin toisen ruskeisiin silmiin. William tietenkin vaikutti siltä, ettei moinen häntä haitannut. Kuinka muuten hän seisoisi näin lähellä Lucaa? Blondi halusi kuitenkin kuulla sen mieheltä. Mitä mieltä kenties toinen oli sodasta.

//Niimpä, miullakin oli paljon kakkosia xD//

Ritari
Ritari

Viestit: 1217

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Ma Kesä 27, 2011 9:15

William

Neidon sanat kun Will oli kertonut haluavansa joskus esiintyä itse kuninkaan linnassa, olivat miehestä koskettavia. Hänestä oli aina ihanaa kuulla jonkun uskovan itseensä. Ehkä hieman itserakasta, rakastaa näin kovasti kehuja, mutta minkäs teet.

Luca kertoi omaavansa moniakin unelmia ja Will nyökkäili myötäilläkseen että oli kuulolla ja pyysi neitoa jatkamaan.
Sodanloppuminen... Lucalla oli astetta vähemmän itserakkaat toiveet. William tajusi millainen pikku lapsi oikein olikaan. Hän ei osannut toivoa mitään tälläistä, hän ei ollut tarpeeksi syvällinen. Tämä neito ei esittänyt toiveekseen rikasta miestä taikka kunkaille esiintymistä, ikuista kunniaa. Ei, hän toivoi sotien päättymistä.
Will tarttuu hellästi Lucanyan leukaan ja silittää neidon poskea peukalollaan. Hetken tuijoteltuaan neidon silmiin ja kalasteltuaan oikeita sanoja komistus viimein avaa suunsa puhuakseen: "Sinä olet syvällinen... Ihana. Minäkään en toivo tätä sotaa, mutta molemmat rodut ovat vain niin itsekkäitä etteivät tule luovuttamaan. Minä pelkään että tämä sota tulee ratkeamaan eräänä päivänä, ja sinä päivänä-- Minä en aijo olla vastuussa yhdenkään viattoman kuolemasta."
Miehen kasvot olivat vakavat tämän puhuessa. Neito oli juuri saanut Williamin vakavoitumaan mihin vaadittiin kyllä ihmettä, ja näin Luca vain sai miehen ajattelemaan asioita vakavissaan ja lakkaamaan pelleilemästä.

Hetken nämä kaksi taas tuijottelivat silmiin ja Will oli juuri aikeissa painaa hellän suukon Lucan suloisille huulille, kun neito puhui taas. Haitata olla haltian kanssa. Jaa'a... Oikeastaan Will harvemmin tuli toimeen haltioiden kanssa. "No sinä et yrittänyt tappaa minua kun en kyennyt puolustautumaan..." Will aloittaa pohtivasti ja on jälleen hieman kauempana neidon kasvoista. "Miten tämän nyt panisi siis.. no yleensä minä en tule näin hyvin toimeen haltioiden kanssa. Se taitaa kyllä yleisemmin johtua siitä että kun sellaisen tapaa saa alkaa hyppelemään ettei saisi nuolesta." Keikari sanoo huvittuneena kevennykseksi vakavaan aiheeseen. "Mutta en ole ennen tavannut sinun kaltaistasi.. sinä et todella tehnyt minulle mitään. Etkä pelännyt vaikka olisin voinut olla millainen tappaja tahansa."
Jälleen Will löysi hyvän kohdan lähestyä neidon huulia. Miehen kumartuessa kohti toista taas tämä vielä kuiskaa: "Sinä olet minun enkelini. Sinä valaisit minun ajatuksiani..." Sen sanottuaan Will yrittää painaa jälleen hellää suudelmaa Lucan huulille, hitaasti ja kevyesti, herrasmiehen tavoin, että neito voisi kuitenkin halutessaan kieltäytyä suukosta ihmiseltä.

//Sainpas vastattua kaikkiin peleihin! \o/ Kun nuo yhet pelaa korttia niin kaverilla vaan koneella datailua;D//
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 705

Liittynyt: Pe Syys 10, 2010 2:40

Viesti Ti Kesä 28, 2011 8:37

Lucanya Vendethiel

Todellakin, Luca oli opetettu pienestä pitäen pitämään huolta lähimmäisistä. Hän onkin itsekkyyden varsinainen vastakohta. Haltia itse laajensi käsitystään lähimmäisistä, ja alkoi tehdä jotain kaikkien hyvinvoinnin takaamiseksi. Ensinnäkin jo ryhtyminen puolueettomaksi, sai neidon vanhemmat pyörälle päästään. Hyväsydämisiä kun hekin ovat, eivät hyljänneet ajatusta täysin, vaikka moinen outoa heistä olikin. He molemmat olivat masentuneet pahasti poikansa menetyksestä, eivätkä sen jälkeen olleet muistaneet, että olihan vanhempi lapsi vielä elossa. Kun tytär kertoili hänen ja edesmenneen veljensä suunnitelmia, myöntyivät vanhemmat lopultakin kaikkeen tähän, sillä blondi tuki veljensä unelmia, joita tuo ei ehtinyt toteuttamaan.

Lucanya kohdisti myöskin katseensa miehen silmiin tuon alkaessa puhua vakavasti. William oli oikeassa siitä, että molemmat rodut olivat itsekkäitä ja juuri tämän itsekkyyden Lucanya halusi lopettaa. Lopultakin blondi sai kuulla toisen ajatuksia tästä tilanteesta. Mies kertoi, hivenen huumorillakin, että yleensä sai haltian kohdatessaan varoa nuolia. Luca painoi päätään alaspäin, ikään kuin häpeillen omaa kansaansa ja pahoitellen sen puolesta. Mutta hän nosti pian jälleen oman hymyilevän ilmeensä.
"Vaikka kannankin aseita mukanani, en todellakaan tappaisi ketään tarkoituksella. Ne kuuluvat Rajavartijoiden etikettiin..." Lucanya totesi vilkaisten toista lyhyttä miekkaansa, joka lepäsi tuon lanteilla.
William kumartui niin lähelle, että neito jo aavisteli, mitä toisella oli mielessä. Toisen kuiskattua nuo ihanat sanat, antoi Lucanya tuntea pian pehmeillä huulillaan Willin omat. Blondi oli sulkenut silmänsä tuon herkän suudelman aikana, mutta avasi ne jälleen irtauduttuaan hieman kauemmaksi, jotta näki jälleen Williamin komeat kasvot. Haltia vei hymyillen molemmat kätensä miehen yläselkään ja painautui toiseen kiinni. Pitkiin aikoihin neito ei ollutkaan ketään suudellut, ainakaan näin ihanasti saati edes halannut, jota tuo kaipasi. Lähellä oloa.

//wääääää romanttista :3 voi sinnuu raukkaa ku ei kotona netti toimi :< (ainaki tälläsen käsityksen oon saanu xD)//

Ritari
Ritari

Viestit: 1217

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Ti Heinä 05, 2011 7:31

William Thann

Neito ei vastustellut Williamin hellää suukkoa toisen kauniille pehmeille huulille. Myös miehen silmät olivat suljetut tuon suukkosen ajaksi, mutta toisen vetäytyessä irti Will avaa silmänsä valaisten taas ympäristöään lempeällä katseellaan ja säteilevällä hymyllään.
Keikari oli suudellut useampia naisia kuin vain jaksoi muistaa. Monenlaiset ja moiset neidit olivat saaneet osansa aatelismiehen jakamattomasta huomiosta aikoinaan ja monenlaisia suudelmia oli vaihdettu. Siltikin... Tässä oli jotain erinlaista. Varmaankin kun Will ei ollut koskaan suudellut haltiaa ennen, ehkä kaikki nuo satumaisen kauniit ja sirot olennot olivat ihan erinlaisia suudeltavia. Tämä suudelma oli ikäänkuin jäänyt kummittelemaan huulille vielä hetkeksi vaikka se oli jo ohi, sitä muut naiset kylässä eivät olleet vielä tähän asti saaneet aikaan.

Luca kietoi käsiään miehen ympäri yläselän paikkeille ja hymyilee miehelle. Will naurahtaa hellästi ja kietoo käsiään haltianeidon taakse lantion kohdille. Kun tyttönen painautui aateliseen kiinni kuin ei koskaan haluaisi päästää irti jokin liikahtaa jälleen Willin sydämämmessä. Hän saa tuntea olonsa tarvituksi, kuin hän olisi ankkuri joka pitää laivan aloillaan tai tuuli joka pitää leijan ilmassa. Tunne on lämmin ja hullunkurinen. Aivankuin miljoona perhosta leijailisi vatsassa yrittäen löytää tietä ulos. Joista osa eksyykin varpaisiin saaden ne kihelmöimään ja osa kasvoihin, huuliin, saaden ne kaipaamaan taas haltian suudelmaa.
Williamille kaikki nämä tunteet olivat uusia. Kuin teinipoika ensimmäisen tyttöystävänsä kanssa. Olo oli mitä mainioin mutta jotenkin utelias ja ujo. William oli niin kokenut naistenmies ettei tälläisten tunteiden luullut olevan mahdollisia.
Siinä he nojailivat toisiinsa, painautuivat toisiian vasten. Kaksi verivihollisrotua. Onnellisina.

Kohta heidän vetäydyttyä erillensä, aatelis mies väläyttää Lucalle suloisimman virneensä ja kallistaa päätään metsän siimeksien suuntaan. "Olisiko meidän pitänyt käydä sitä yhtä tolloa meetvurstia etsimässä?" Nuorukainen kysyy puhuen tietenkin hevosestaan, jolla oli metsään ratsastanut, mutta tämä oli aiheuttanut Willin tapaturman.

//No nythän tää netti muka näyttäs toimivan muttei tähä varmaa kannata liiaksi tuudittautua kun kohta varmasti iskee taas poikki>:I sitä kun pitää asua korvessa. Ja muutenki eläinlääkärillä oon nyt 2viikkoo töissä ja TÄNÄÄN poikaystävän synttärit niin silti saattaa vähä hitaasta tästä taas lähtee käyntiin mutta kyllä se siitä:)//
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 705

Liittynyt: Pe Syys 10, 2010 2:40

Viesti Ti Heinä 12, 2011 8:27

Lucanya Vendethiel

Eihän blondi hetkeäkään epäillyt, etteikö Williamin kaltainen naistenmies ollut koskaan ketään suudellut. Olihan Luca itsekin, mutta harkitsevasti. Jokainen suuteli eri tavalla, se taas, oliko hyvä siinä vai ei, oli mielipidekysymys. Mutta haltian mielestä Will osasi tuon erinomaisesti. Blondi oli aikaisemmin suudellut vain paria ihmistä, jotka eivät muuta Lucasta halunneetkaan. Pahimmat miehet olivat niitä, jotka käyttivät naisia kuin esineitä.

Lucanyan onneksi hän sai tuntea miehen lämmön ja läheisyyden tuon halatessa vastaan. Se hetki oli ainutlaatuinen, ihmeellinen ja ihana. Vaikka, se olikin vain suukko ja halaus. Harvoinhan sitä ihminen ja haltia näin teki. Parin irtauduttua viimein toisistaan, ehdotti William hänen hevosensa etsimistä. Luca naurahti miehen hakuttua hevostaan ja nyökkäsi sen jälkeen.
"Totta kai, mennään vaan." blondi vastasi aurinkoisena ja kääntyikin kävelläkseen suuntaan, jota mies oli aikaisemmin osoittanut.
"Mutta entä se sinun jalkasi?" Luca muisti ja pyörähti vielä ympäri vilkaisten Williamin toista jalkaa.


//Puh.. Jälleen Suomessa pitkän tauon jälkeen, joten teksti voi olla tönkköä.. :D hyvä vaan jos netti toimii :)//

Ritari
Ritari

Viestit: 1217

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti To Heinä 21, 2011 10:27

//Hei tervetulloo takasi! :3 Missäs sitä on oltu seikkailemassa? Joo nii näyttäs ainakin tällä hetkellä toimivan, jospa tuo toimiskin vähä aikaa;D//

William Thann

Hurmuri nauraa omaan valloittavaan tapaansa naisen huolenpidolle. "Millainen enkeli sinä muka olisit jos tuo suukko ei olisi sitä parantanut?" Will heittää vitsikkäästi ja iskee Luca-neidolle silmää. Hieman vakavoiduttuaan, pelkään hymyilyyn, mies jatkaa: "Se ei vuoda enää. Haava ei ollut kovin syvä. Luulen voivani vaihtaa saappaat nyt, ja onhan ne tehnyt sentään yksi taitavimmista suutareista ihmiskylässä, joten niiden pohjat ovat mukavat ja pehmeät. Luulen että pärjään. On sitä katsos pahempaakin nähty."
Aatelismies istuutuu takaisin maahan pukemaan uusia saappaita yllensä. Jalka oli kuivuneen veren peitossa melkein kauttaaltaan mutta haava ei tosiaan miehen sanojen mukaan vuotanut enää. Pienistä kivun sekaisista virneistä Willyn kasvoilla saattoi kertoa että vähän sitä vielä arasti.
"Hunter on ihan hyvä hevonen, se vain on nuori säikkyi jotain", Will alkaa kertoa hevosesta jota kaksikko oli lähdössä etsimään. "Se oli virheettömän puhdas ja vasta harjattu kun aloitimme metsäreissun, mutta nyt se saattaa jo hyvinkin olla likaantunut ja takkuinen. Jos et sattunut näkemään sitä aijemmin, se on aika suuri kokoinen, ylvään musta sekä ori. Anteeksi en osaa antaa parempia tuntomerkkejä kun en ole hevosihmisiä." Will virnistää taas.

Saatuaan saappaansa jalkaan mies nousee ylös ja ottaa ensimmäisen askeleen kipeällä jalallaan. Pikkuisen vihloo, mutta mies kestäisi sen. Eikä onneksi paluumatkaa tarvitsisi kävellä vaan sen pääsisi ratsain.
Ensimmäisten opettelu askelten jälkeen mies alkaa kävellä metsän siimeksiin sinneppäin jonne oletti hevosen juosseen. Siellä täällä heidän edessään näkyi katkenneita taimia ja tai myllättyä sammalta, niistä oli hyvä aloittaa jäljittäminen vaikka mikään kokenut metsästäjä ollutkaan. Onneksi Williamilla oli mukana haltia neito jolla oli huomattavasti tarkempi kuulo sekä näkö mitä ihmisellä itsellään. Hevonen löytyisi hetkessä.
"Onko sinulla äitisi ja isäsi lisäksi perhettä? Kuten vaikkapa, enpä nyt tiedä... Lapsia? Kihlattua? Miten voisit olla noin kaunis ja suloisin ja epäitsekäs ja auttavainen ja silti vapaata riistaa?" William virittää keskustelua. Vaikka aikamoinen keikari ja naisten mies hän olikin, ei nyt kysely tuntunut iskemiseltä. Kovin paljoa.
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 705

Liittynyt: Pe Syys 10, 2010 2:40

Viesti To Heinä 21, 2011 3:55

//Venäjällä leirillä :3 oli tosi kivaa!//

Lucanya Vendethiel

"Lopeta jo, en minä mikään enkeli ole." Lucanya nauroi toisen sanoille ja silmän iskulle, mutta oli samalla iloinen, että William oli tykännyt suudelmasta. Sitten mies onneksi kertoikin jalastaan, joka sai blondin rauhallisemmaksi. Hän lähinnä pelkäsi sitä, kuinka toinen pääsisi turvallisesti takaisin hevosen kyydissä. Eihän Luca mukaan voinut tulla, ainakaan pitkäksi matkaa, ihmisethän huomaisivat hänet. Luca jäi odottelemaan, kunnes toinen olisi vaihtanut saappaansa. Neito nyökkäsi.
"Ja varmasti kylässä on myös hyviä lääkäreitä sitä parantamaan..." hän tokaisi, uskotellen asiaa ainakin itselleen. William alkoi kertoilemaan hevosestaan, jolla oli metsään ratsastanut.
"Älä huoli, löydämme sen kyllä." haltia sanoi hymyillen toisen anteeksi pyyntöön.Musta, nuori ylväs ori. Sellainen sopi täydellisesti Williamin kaltaiselle herrasmiehelle.

Viimein kaksikko pääsi matkaan. Hetken matkaa käveltyään, Will alkoi udella lisää neidosta. Lucanya hymyili toisen kehuille.
"Ei minulla muita ole, kuin isä ja äiti. Minulla oli veli, mutta hän kuoli viisi vuotta sitten." haltia sanoi hieman vaisusti.
"Seurustelusuhteista vakavampaa ei ole ollut. Kerran kihlaus oli lähellä, mutta ei se suhde ollutkaan hyvä..." neito jatkoi hiukan hilpeämpänä.
"...Ja usko pois, tällä hetkellä olen vapaata riistaa. En nyt muuten olisi sinua suudellut." Lucanya sanoi naurahtaen.
"Ihan hyvin voin olla sinkku. Olen monen miehen mieleen, mutta monet miehet eivät taas minun. Nykyään tuntuu, ettei kukaan halua minusta muuta kuin pelehtimistä, suudelmia ja halauksia. Entiset poikaystäväni veivät minut monen paikkaan tanssimaan ja syömään, kehuskelemaan kuin jostain kauniista posliiniesineestä. Toiset taas ovat yrittäneet käännyttää minut takaisin haltioiden puolelle ja ihmiset heidän... He eivät ole halunneet ymmärtäneet, miksi olen puolueeton. Haluan mieheltä muutakin kuin läheisyyttä." neito kertoi kokemuksistaan, katsellen maata mietteliäänä.
"Entä sinä?" haltia kysyi sitten aurinkoisena nostaen katseensa Williin.

Ritari
Ritari

Viestit: 1217

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Ke Elo 03, 2011 9:44

William Thann

Luca-neito totesi puoliääneen, varmaan heitä molempia, taikka vain itseään rauhoitellakseen, että kylästä löytyisi taatusti monia asiansa tuntevia lääkäreitä Will herran jalkaa hoivaamaan. Tottahan se varmasti olikin. "Kyllä, parhaat lääkärit ryntäävät kaikki heti korjaamaan ja hoitamaan jalkaani jos vain sanon siitä..." Aatelismies sanoo naurahduksen siivittelemänä. Jokin miehen sanoissa saa aikaan tunteen ettei Will todella aijo sanoa jalastaan kenellekkään. Ehkä siksi että hänen maineensa ratsastajana oli vaakalaudalla, mutta enemmän varmaan kuitenkin siksi ettei mies halunnut vaivata ihmisiä ja inhosi lääkärien sössöttävää ja paapovaa hoivaa.

Mies kuunteli lempeästi hymyillen ja kohteliaasti aina päätä nyökäyttäen tai mumahtaen kuuntelun merkiksi. Ei lapsia, ei kihlattua tai poikaystävää, äiti ja isä, jotka yhä elävät pois menneen pikkuveljen kirouksessa. Voi tyttö parkaa. Keikarin luonteensa vuoksi Will ei voi estää vikkelää ajatusta joka vain livahti kiireesti mieleen ja katosi yhtä nopeasti pois. Neito olisi aika helppo iskeä koska taustalla oli traumaattista kokemusta ja hänestä kaikki miehet olivat niin sanotusti renttuja.
Onneksi Will ei tarkoita mitä ajattelí vaan ravisti ajatuksen samantien pois. Hyh, ei hän sellainen halunnut olla! Hyväksi käyttää kaunista haltia neitoa, ei, ei alkuunkaan.
Jälleen kerran Luca-neidon sanat koskettavat syvälle Williamin pinnallisen ulkokuoren. Hän kykenee ymmärtämään miksi neidosta oli tullut puolueeton, mutta jostain syystä Will ei saa itseään jälleen vakavoitumaan ja kertomaan myötäisistä tuntemuksistaan. Onneksi mies myös saa pidettyä kaikki huonot vitsit itsellään.
"Ai minä? No meidän suku on aika kuulua tuolla kylillä päin. Suurimmat kauppalaivamme seilaavat kaus merien taa, en itsekkään tiedä minne asti ne purjehtivat. Omistamme myös monia liikkeitä ja kauppoja, maata, sekä tiluksia. Olen siis perus hemmoteltu kakara, asun isossa talossa ja saan aina mitä haluan..." Will sanoo ja viimeiset sanat tulevat kuin katkera huokaus vaikka vitsin tapaiseksi ne aluksi olivatkin tarkoitettu.
"Perheeseeni kuuluu isän äiti, isäni, äitini, sekä perheen pienin, minun pikku siskoni Elizabeth. Hän muuten puhuu sujuvaa haltiaa, ihan vaan jos joskus saisit mahdollisuuden tavata hänet. Hän jakaa mielestäni monia piirteitä sinun kanssasi", Will asettaa kädet niskaansa rennosti ja jatkaa, "Hän ei kannata sotaa. Hänestä molemmat puolet ovat väärässä ja maa kuului ehkä haltioille ennen ihmisten tuloa, mutta on täällä tilaa kaikille. Ei meidän tarvitsisi tapella. Hänestä tosin myös kaikki ylemmistö ja alemmisto erottelu on väärin. Voi sitä tyttöä..."

Kaksikko oli astellut jonkun aikaa eteenpäin kun edessä aukeaa näky piehtaroidusta sammalikosta. Jeps, Hunter oli käynyt asialla. Jossain lähistöllä kuului hiljainen puron liplatus, niin hiljainen ettei Will sitä metsän huminoista erottanut mutta haltian korvat tavoittaisivat solinan helposti. Minneppä muuaalle kuumissaan oleva hengästynyt hevonen löntystelisi?
William kumartuu katsomaan sammalia. "No se heppa ei ole ainakaan puhdas enää. Olisi melkein sama etsintäkuuluttaa vihreää sammalista hevosta kun mustaa..."

//Kiva että oli kivaa:3//
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 705

Liittynyt: Pe Syys 10, 2010 2:40

Viesti Ke Elo 03, 2011 10:31

Lucanya Vendethiel

"Parempi niin." Lucanya sanoi hymyillen kuullessaan lääkäreistä, jotka kyllä tulisivat vaikka kaikki apuun.
Kerrottuaan jonkinmoisen pätkän elämästään, tuntui Lucasta pitkästä aikaa hyvältä kertoa jollekin tunteistaan, menneisyydestään ja nykyisestä tilastaan. Ja mikä parasta; toinen oli kuunnellut. Välttämättä mitään ei tarvinnut vastata tai kommentoida, tärkeintä oli kuuntelu. Sitten olikin Williamin vuoro kertoa.
Blondin silmät laajenivat tuon kuullessa Willin perheestä, joka omisti vaikka mitä. Hän ei voisi itse kuvitella koskaan jakavansa moista omaisuuden määrää. Kuitenkaan toisen äänensävyssä ei ilmennyt mitään kehumisen merkkejä ja myönsihän mies itsekin, että oli hemmoteltu lapsi. Niin no, olihan se toisaalta ankea asia, jos sai kaiken mitä halusi. Ei olisi mitään haastetta.
William mainitsi vanhempiensa lisäksi pikkusiskonsa, joka oli kuulemma kiinnostunut haltioista ja taitoi noiden kielenkin. Lucanya hymyili kuunnellessaan, montaa samantapaista, nimenomaan ihmistä ei taatusti löydy.
"Elizabeth... Olisi joskus mukava tavata hänet." neito toivoi ääneen.

Lucanya naurahti Willin kommentille. Tosiaan hevonen oli piehtaroinut pehmeässä sammaleessa, se ei voinut olla enää kaukana. Pian haltia todellakin kuuli puron solisevan jossain vähän matkan päässä. Lucan toinen korva nyki kerran ja tuo käänsikin huomionsa ääntä kohden.
"William. Tuolla jossain on puro, käydään siellä katsomassa." Lucanya sanoi toiselle, lähtien sitten ääntä kohti.
Hetken kuluttua sieltä löytyikin musta uroshevonen, joka joi rauhallisena raikkaasta purosta.
"Tunnistatko omaksesi?" haltia kysyi toiselta hymyillen.

//Oi voi.. Miks miulla aina pukkaa hiukan lyhyempää? >.<//

Ritari
Ritari

Viestit: 1217

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti To Elo 04, 2011 10:38

William Thann

Neito kuunteli ja katseli miestä tämän puhuessa, ei ehkä kommentoinut mutta ei ollut keikarikaan mitään murhautellut toisen kertoessa joten tämän toisen jakamaton huomio riitti miehelle. Hän soi Lucalle yhden valloittavimmistaan hymynsä.
Aatelinen oli arvannut että Luca-neito olisi halukas tapaamaan Elizabethin, aivan kuten Elliekin olisi varmasti hyppinyt riemusta isoveljen kertoessa järjestäneensä tapaamisen siskolleen, aidon haltian kanssa. Will kihertelee hiljaa mielikuvalleen innoissan loikkivasta sisarestaan.

Puron solinaa? Mies yrittää parhaansa mukaan myös kuulla muttei kyennyt erottamaan mitään veteen viittaavaa lehtien kahinasta ja huminasta. No hänen naisseuralaisensa sanaan taisi olla luottaminen, olivathan haltian korvat sentään todella tarkat ja metsään soveltuneet sekä tottuneet. Will nyökkää hymyillen merkiksi että uskoi, ja että sinneppäin mentäisiin.
Kaksikko lähti neidon näyttämään suuntaan ja pian Willkin kuuli hiljasta liplatusta. Miten paljon ihmiset menettivätkään huonon kuulonsa tähden! Kohta eteen aukeni myöskin näky pienestä metsäpurosta, jonka äärellä siron ylevä musta hevonen joi janoonsa ahnaasti. Se oli selvästi piehtaroinut kaikki mahdolliset sammaleet ja mättäät läpi sillä turkki oli jo sotkussa ja liassa.
Will alkaa nauraa ja ottaa puoli juoksu askelta hevosen luo. Ehkä mies olisi juossut, mutta ei viitsinyt vielä asettaa sellaista rasitetta vasta naarmuttuneelle jalalle. Heppa se vain nostaa päätään ja kurkkaa taaksepäin luokse juoksevaa mietä. Hunter hirnahtaa jotenkin kujeilevasti, ehkä peitelläkseen sitä että tätä nolotti kadottaa isäntänsä tällätavalla ja vielä juosta säikkynä pois. "Voi sinua senkin makkara!" William nuhtelee ja silittää hevosen turkista roskaa ja muuta likaa pois, "Minun olisi voinut käydä hullusti senkin koni! Sinä senkin arkajalka!"
Miehen äänensävy ei ollut alkuunkaan ankara, se oli enneminkin huvittunut ja kaikki solvaukset täytti myös pieni naurahdus joten ei mies osannut ratsulleen todella olla vihainen.

Aikansa heidän puhdisteltuaan ihmisen ratsua se alkaa viimeinkin edes näyttää ihmisten ilmoille kelpaavalta, jos tälläistä sanavalintaa oli sovelias käyttää.
William supisi jotakin Hunterin korvaan ja sai hevosen hirnumaan. Mies nauraa, ihan kun hevonen todella tajuaisi häntä. "Kysyin Hunterilta mahtaisiko hänelle sopia että kyyditsisimme myös erään maailman kauneimman neidon lähemmäs kotiaan", William kertoilee noustessaan Hunterin selkään istumaan, iskien Lucalle silmää ja jatkaen ainaisesti hymyillen, "Oletko muuten sattunut näkemään yhtään maailman kauneinta neitoa näillä main?"
Will näyttää Lucalle hieman lapsekkaasti kieltä, siirtää ohjakset toiseen käteen ja toisella kädellä kurottaa Luca-neidon suuntaan, auttaakseen tämän nousemaan hevosen kyytiin.

//Ei se mitään haittaa :]//
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 705

Liittynyt: Pe Syys 10, 2010 2:40

Viesti Pe Elo 05, 2011 9:05

Lucanya Vendethiel

Lucanya asteli Williamin perässä hevosen luo, vaikkei ihan tuon vauhdissa pysynytkään. Hunter näytti lempeältä ja rauhalliselta, vaikka olikin ulkopuolelta täysin musta, iso ja muutenkin vankkaa tekoa. Neito katselikin hieman ujosti ja hiljaa miehen sättiessä hevostaan, tosin ei mitenkään vakavasti. Olisi vaikea kuvitella William suutuspäissään, se ajatus kuulosti oudolta. Toinenhan oli iloinen ja aina hymyissä suin.
Todellakin Hunter oli näyttänyt ennen puhdistusta varsinaiselta metsäneläimeltä, joka ei niinkään roskista turkissaan piitannut, vaan jatkoi tyytyväisenä piehtarointiaan. No, toivottavasti myös miehen ratsu oli nauttinut tuosta, sillä kuvittelisi että eihän ratsut kovin useasti sellaista pääse kokemaan.

Will kuiskasi jotain hevosensa korvaan, jota Luca ihmetteli, mutta piankos mies selitti asian. Blondin silmät laajenivat osittain jännityksestä ja iloisuudesta. Hän pääsisi ensimmäistä kertaa elämässään hevosen selkään! Ja onneksensa ei yksin. Hänen oli pakko peittää suunsa hetkeksi toisella kädellään, hillitäkseen itseään tuosta jännityksestä.
"En ole, mutta enköhän minä kelpaa teille, komea herrasmies?" Luca vastasi hiukan huvittuneella virneellään Williamin kehuun ja tarttui toisen kädestä. Neito ponnisti itsensä komistuksen taakse ja samoin tein kietoi molemmat kätensä tuon ympäri tiukasti.
"Kuule... En ole koskaan ollut hevosen selässä." blondi paljasti hiukan nolona. Kohta varmaan tuon kiihkeä sydämenlyönti tuntuisi läpi Williamin selkään.

Ritari
Ritari

Viestit: 1217

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Su Elo 07, 2011 6:05

William Thann

Söpöläisen sydämen lyönnit todella tuntuivat Willin selkään, tämä ja neidon sanat, saivat miehen vain naurahtamaan lempeästi.
"No pidät vain tiukasti minusta kiinni, minä hoidan kaiken muun", komistus lupaa toisella ja painaa jaloillaan hevosen liikkeelle. Hunterin kulku on vain rauhallista käyntiä ettei Luca-neito heti pyörtyisi jännityksestä aatelisen takana ja tipahtaisi ratsun selästä.
"Minne päin haluaisit minun sinut jättävän?" William kysyy kohteliaasti ja kasvoillaan miehellä on ainainen hymy, mutta silti syvältä miehen äänestä saattoi kuulostella harmia, koska hänen ja haltian tiet eroaisivat pian. Neito palaisi kylään jota yksikään ihminen ei voisi löytää ja Will palaisi kylään, jossa jokainen haltia varmasti tapettaisiin.
Näkisivätkö he enää koskaan? Ajatus kummittelee syvällä miehen takaraivossa. Yleensä hän ei ollut huolestunut hurmaamiensa neitojen kadottamisesta, he kyllä aina löytäisivät takaisin keikarin luokse, mutta tämä yksilö oli haltia.
Hunter istii isäntänsä sekalaiset tunteet sekä poissa olevuuden ja hermostuu hieman. Hevosen askellus nopeutuu ja muuttuu aavistuksen epätasaisemmaksi. Jos Hunter vain olisi osannut puhua se olisi oletettavasti hirnunut näin: "Älä nyt haaveksi siellä! Jos joku hyökkää kimppuumme sinä olet se jonka pitäisi minut pelastaa!"

William ravistautuu mietteistään haluten ennemmin viettää viimeisiä hetkiään Lucan kanssa mukavissa ja huvittavissa merkeissä, jutellen ja jakaen hauskoja kommelluksi. Jostain syystä ainuttakaan tarinaa Willin itsensä hupaisista seikkailuista ei nyt paukahtanut nuorukaisen mieleen.
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3
Avatar

Porvari
Porvari

Viestit: 705

Liittynyt: Pe Syys 10, 2010 2:40

Viesti Su Elo 07, 2011 7:27

Lucanya Vendethiel

Blondi nyökkäsi. Jos hänen vain tarvitsisi pitää tiukasti kiinni toisesta, ei se tuottaisi mitään vaikeuksia. Jälleen Williamin rentous hiipi Lucaan, rauhoittaen tuota. Se tunne jos mikä, oli ihana. Mies, joka osasi pelkällä olemuksellaan ja äänensävyllään rauhoittaa. Sitten Hunter lähtikin liikkeelle. Kyyti oli hyvin tasaista, ja itse asiassa mukavaakin. Neidon sydämenlyönnit hitaantuivat lähes normaaleiksi, samoin jännitys käsivarsissa. Willin kysymys saattoi rikkoa hiukan tunnelmaa, mutta se olikin vain kohteliasta. Lucanya vilkaisi alas, harmittuneena hänkin.
"Yritetään löytää vanha polku, jonka varresta sinut löysin. Siitä vähän matkaa toiseen suuntaan, on hyvä." haltia vastasi, pieni hymy huulillaan. Hän olisi voinut olla vaikka koko päivän Hunterin selässä, kietoutuneena komistukseen ja ihanaan Williamiin. Pian alkoi myös toisen lämpö uhkua tämän selästä, joka lisäsi neidon jo kasvavaa kaipua miestä kohtaan.

Kummatkin taisivat miettiä sitä samaa, sillä oli niin hiljaista. Kumpa tämä saattaminen kestäisi pitkään, jotta Lucanya saisi painautua ehkä vielä tiiviimmin Willin selkää vasten. Mistä haltia muka löytäisi Williamin taas? Täytyisikö hänen ottaa tähtäimeensä jokainen ratsastaja metsässä, kunnes se tuttu sattuisi kohdalle? Moiset epätoivoiset ajatukset kalvoivat neidon mieltä ja tuo tuli entistä masentuneemmaksi. Hän ajatteli myös toivekkaana tapaamistaan komistuksen pikkusiskon kanssa. Kuinka hauskaa heillä olisikaan kolmisin... Kerrankin Lucanya saisi tutustua, vieläpä ihmiseen, joka oli samalla aaltopituudella kuin tuokin sotaan nähden.

//Vooiii pieniä... :< Järjestetäänkö muuten tän jälkeen joskus näille tapaaminen? :3//
EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö