Promised journey

[Janni]

Adrian Nibencarden

Pienesti Adrian puri alahuultaan, tajuamatta että nojautui täytin Emareen. Ei hän olisi heikompaansa nojautunut jos olisi tajunnut, heikko ja kaiken lisäksi pelokas olo riisti täysin hänen huomionsa. Emi yrtti pyytää miestä olla pelkäämättä, tällä oli muuten huono vaikutus poikaan itseensäkin. Ei haltia tietenkään sitä halunnut, mutta kaikki aina pelkäsivät jotakin ja Adrian, hän pelkäsi olennon tappavan toisen. Se oli ollut aivan liian lähellä tänään, aivan liian lähellä.
Adrian kietoi kätensä Emin ympärille, yrittäen hengittää rauhassa tuon pehmoisia hiuksia vasten. Ei mies tiennyt mitä tehdä, heidän yhteinen matkansa oli vasta alussa, pitäisikö hänen erota toisesta, viedä takaisin kotiin? Oli kuitenkin hyvin selvää että poika pistäisi moiselle ajatukselle hanttiin.
Ei sinun tarvitse pelätä Haltia totesi vaikeasti, yrittäen parhaansa vakuutella toiselle ettei ollut mitään hätää. Adrian oli vastuussa toisesta, ei olisi hyväksyttävää jos hän murtuisi se kuitenkin tuntui niin vaikealta juuri nyt. Keho oli väsymyksensä äärirajalla, illan tapahtumat kummittelivat ikävästi päässä, niin voimaton ja kyvytön olo. Kaikki järjestyy, kaikki on hyvin älä huoli. Mies ei enää tiedostanut mitä oikein sanoi ja puhuiko itselleen vai Emille, silmissäkin tuntui sumentuvan hiljakseen.

//Niinpä teki kyllä xD //

[Dogster]

Emare Rilien

Adrianin nojatessa häneen, tunsi Emi olonsa hiukan oudoksi... Häntä harmitti toisen puolesta, mutta samaan aikaan hän oli iloinen siitä, että Adrian uskalsi olla heikkokin, ja nojautua Emareen. Poika silitteli Adrianin hiuksia varovaisesti, samalla kun kasvoilla oli pieni, kevyt hymy, lohdutus mielessä. Adrian oli selkeästi hiukan sekaisin, ja Emi päätti vaihtaa asentoansa niin, että toinen tuntisi olonsa hiukan turvallisemmaksi, olihan tuolla nyt päällä "pakko-suojella-vaikka-itse-olen-pahemmassa-kunnossa"-asenne päällänsä, vaikka selkeästi tuo nyt kaipasi lohtua ja suojaa. Emi irroitti hetkeksi aikaa Adrianin otteen itsestänsä, nousten istumaan ja nojaamaan puuta vasten niin että Adrian pääsi yhä makoilemaan, ja käyttämään häntä tyynynä.
"Aivan, ei mitään hätää.", tuo myönteli, silitellen samalla tuon hiuksia varovaisesti ja hellästi. Viltit yhä Adrianin päällä, tuolla oli varmasti lämmin. Jos tuo tahtoisi, kyllä tuo voisi laskea päänsä pojan vatsan sijaan tuon rintakehälle, ei hän niin pystyssä ollut sentäs. Valkoinen koira, joka oli ollut hevosen kanssa, tuli myöskin nuuhkimaan heitä kahta, istuen miehen ja pojan vierelle kallistaen päätänsä hetkeksi, ennen kuin palasi hevosen luokse, mennen sen vierelle pötköttelemään.

[Janni]

Adrian Nibencarden

Emare näytti vaihtavan asentoa, mutta Adrian ei kuitenkaan siihen pahemmin reagoinut. Mies vain sinnitteli pysyäkseen valveilla, eikä ote toisen ympäriltä höllännyt missään vaiheessa.
Poika silitteli haltijan selkää ja lausui rauhoittavia sanoja. Kaikki muu tuntui katoavan ympäriltä, oli vain hän ja Emi, miksei todellinen maailma voinut olla sellainen? Vain hän ja Emi, mitään muuta ei tarvittaisi. Harhaluuloista unelmaansa mielessään pyöritellen, Adrian ei huomannut sulkeneensa silmänsä ja vaipuneensa väsymyksen takia uneen. Niin uupunut ja poikki, levätköön nyt unelmissaan rauhassa ja herätköön aamulla takaisin ikävään todellisuuteensa levänneenä.

//Lyhyttä ja jatka miten haluat :P //

[Dogster]

Emare Rilien

Emi antoi Adrianin rauhassa nukkua, antaen selkänsä nojata puun runkoon, katsoen ensin taivaalle, ja katsoi sitten Adriania, silitellen yhä tuon hiuksia, ja antaen lempeän hymyn nousta kasvoillensa. Adrian oli oikea höppänä välistä, olihan se tietysti ollut vaarallista, mutta niin kauan kun ei sattunut, ei Emare ilmeisesti tajunnut. Lisäksi hän oli liian kauan odottanut jotakuta, joka välittäisi hänestä aidosti, eikä vain verisuhteittensa takia, ja nyt hän ei aikonut pienen kuolemanuhan estää häntä. Sormet kiertyivät Adrianin taakse, halaten ja suojaten tuota, samalla kun Emi sulki itsekkin silmänsä. Olisi aika nukkua...

Aamu sarasti jo puiden lävitse, ja valkoisen, jättimäisen koiran tassut astelivat pehmeästi nurmella, kävellen vähän aikaa ympyrää tarkistaen kaikki paikat, ja sitten palaten takaisin isäntänsä vierelle, nuuhkien pojan vaaleita hiuksia ja tummia silmänalusia, jotka olivat oikeastaan tuttu näky tuon kasvoilla. Kuono laskeutui alemmas, nuuhkien sitten platinanvaaleita hiuksia vuorostaan, sekä harvinaisen komeita kasvoja, uikahtaen kerran...

[[Kyllä... kesti. Kyllä kesti! ]]

[Janni]

Adrian Nibencarden

Fabin seurasi Warrenin touhuja sivusta, koira oli tallustellut isäntänsä luo ja nuuhki vuorostaan Adrianiakin. Tuo ei näyttänyt pelkäävän haltiaa ja kenties se antoi hevosellekin rohkeutta astella lähemmäs. Tamma laski turpansa varovasti alas, tuhahtaen pienesti vaaleita hiuksia vasten. Ei mitään reaktiota, pieni tökkäys päälaelle ja mies kurtisti kulmiaan, hieman kovempi tökkäys ja käsi kohosi pienesti huitomaan häirikköä loitommas. Fabin päästi hirnahduksen haltijan korvan vieressä ja silmät viimein avautuivat.
Adrian käänsi katsettaan pienesti tammaan, joka oli varmuuden vuoksi nostanut päänsä takaisin ylös ja katseli nyt isäntäänsä siitä. Fabin Mies mutisi, heräillen pikku hiljaa kunnolla unestaan ja hieraisi pienesti silmäänsä, jolloin katse osui sidottuun käsivarteen ja eiliset tapahtumat muistuivat nopeasti mieleen. Syvä huokaus ja katse kääntyi nuoreen haltijaan, jonka syleilyssä hän oli mukavasti nukkunut. Adrian ei tohtinut herättää poikaa, joten kohosi istualleen varovasti. Olo oli parempi kuin eilen, muttei hän ennallaan vielä ollut. Miehen syyllisyytensäkään ei ollut ennallaan, tulisiko koskaan edes olemaan?

//Pikkuhiljaa hyvä tulee :3 //

[Dogster]

Emare Rilien

Nuori haltia inahti unissansa, jonka jälkeen tuo meinasi kierähtää hiukan. Paino hänen päällänsä esti kyllä hänen kierähtämisensä, ja Emaren mutisi tuskastuneesti, ilmeen kertoessa täsmälleen mitä hän ajatteli. Hän tahtoi kierähtää mukavampaan asentoon jo! Warren uikahti kerran pari, nosten kuononsa pojan naamalle ja nuollen tuon kasvoja jälleen. Emi törkeästi nosti kätensä ja painoi koiran kauemmas hänestä. Valkoinen koira menikin pari askelta taaemmas, tuhahtaen. Iso tassu tömähti Emin kylkeen ja Emare säpsähti, nytkähtäen kauemmas väsyneenä, tosin tällä kertaa kunnolla heränneenä. Toinen silmä avautui, ja nuori haltia tuhahti koiralle takaisin, joka näytti viatonta naamaa, läähättäen ja pitäen korvat lupsakasti pystyssä. Emi mutristi huuliansa, mutisten sitten omiansa samalla kun käänsi nyt kylkeä, kun oli äskeisen painon alta karannut säpsähdysen myötä. Kyllä hän hereillä oli, mutta oli nukkunut koko yön väärässä asennossa. Pienet liikkeetkin saivat hänen kroppansa läpi menemään pienet kipuaallot, ja sekös oli mukavaa. Kun hän viimein pääsi asentoon jossa ei ainakaan sattunut, hän huokaisi syvään ja sulki silmänsä jälleen.
"Jos ei haittaa nukun vielä vartin... Selkääni sattuu.", Emi pyysi toiselta, muistaessaan että toinenhan oli hereillä.

[Janni]

Adrian Nibencarden

Adrian käänsi katsettaan nuorempaansa, kuullessaan tuon olevan hereillä, tai no poikahan vain ilmoitti nukkuvansa vielä hetken. Nuku niin kauan kuin haluat. Mies kuiskasi, ennen kuin nousi ylös ja jätti vilttinsä osittain Emin päälle, ei hän halunnut ettei toisella tulisi liian kuuma kuin kylmäkään.
Haltia näytti pysyvänsä tolpillaan hyvin, vaikka hän pystyi tuntemaan pientä heikotusta nälän takia. Ei Adrian kuitenkaan alkaisi tekemään vielä syötävää, turha meteli saattaisi häiritä Emiä, joten mies tyytyi kaivamaan satulalaukusta hiljaa Fabinin harjan, pitihän tyttöä hieman hoitaakin ja hevonen saisi pitää hänelle seuraa.
Adrian irrotti tamman köyden irti puusta ja lähti taluttamaan tuota kohti pienen lammen rantaa, mutta sitä ennen vilkaisi Warrenin puoleen. Vahdi häntä. Mies sanoi koiralle, vaikka tiesi hyvin että kyllä tuo pysyisi isäntänsä vierellä, hän vain halusi varmistaa. Eilinen oli ollut nuorelle haltialle rankka, varmasti rankempi kuin Adrianille. Mies ei halunnut pojan saavan kohtausta, mutta sen riski oli varmasti tällä hetkellä suuri ja Warren saisi ilmoittaa jos jokin olisi hullusti.
Lammen vesi kimmelsi kauniisti, jonka ääreen Adrian polvistuikin ja kääri hieman toista hihaansa, täten kauhoen kädellä kasvoilleen vettä. Raikas vesi kasvoja vasten huuhteli viimeisetkin unen rippeet pois ja virkisti oloa, harmi vain ettei se huuhtonut murheita siinä samalla. Jälleen kerran huokaisten Adrian jäi katselemaan kuvajaistaan, joka kuitenkin rikkoontui Fabinin kumartuessa juomaan vettä. Mies käänsi katsettaan ratsuunsa, silmäillen sitä hetken hiljaisena. Sano minulle, mitä minun kuuluisi tehdä? Haltia kysyi, vaikka hyvin tiesi ettei saisi vastausta hevoselta, vaikka tuo näyttikin kuuntelevan häntä. Kenties kysymys oli osoitettu enemmän miehelle itselleen, mitä hänen kuuluisi tehdä? Adrian näytti painuvan omiin ajatuksiinsa, Fabinin seuratessa tuota hetken, ennen kuin päätti vastata miehen kysymykseen. Tamma tökkäsi turvallaan harjaa miehen kädessä, tuon kuuluisi harjata häntä. Se sai haltian naurahtamaan hiljaa; Taidat olla oikeassa. Sääli ettei hymy pysynyt kauaa huulilla, mutta Adrian silti kohosi ylös nurmelta ja ryhtyi harjaamaan ruskeaturkkista kaunotartaan.

[Dogster]

Emare Rilien

Emare odotti kiltisti että Adrian ehtisi pois näköpiiristä, ennen kuin avasi silmänsä, ja nousi sitten istumaan, katsoen miehen perään, ja taputtaen sitten Warrenin päälakea.
"Adrian ei näköjään vieläkään ole tajunnut, ettei hänen tarvitse olla noin pahoillaan jatkuvasti... Ehkä hän vielä oppii.", hän totesi, tai oikeastaan puhui itsekseen, halaten sitten koiraansa kevyesti. Nuori haltia huokaisi, ja nosti sitten katseen ylemmäs hetkeksi aikaa. Teki rankkaa näyttää aina hymyilevää naamaa, varsinkin jos seuralainen oli yhtä masentunut mitä Adrian! Oikeasti, se mies saisi ottaa itseänsä niskasta kiinni ja siirtää katseensa tähän hetkeen, nyt oli kaikki hyvin, aurinko paistoi, tuuli oli lempeä, ilma tuoksui hyvälle ja he olivat kaikki elossa ja voimissaan. Warren inahti hiljaa, ja Emare nyökkäsi. Aivan, hänenhän piti esittää nukkuvaa... Nuori nosti hiukan itseänsä, saadakseen itsensä nojaamaan puuhun, ja sulkien silmänsä. Itseasiassa, tämä ei ollut yhtään hullumpi paikka. Jos vain aina kaikki voisi olla näin rauhaisaa... Warren painoi päänsä pojan syliin hetkeksi aikaa, sulkien silmänsä. Hetken aikaa Emare jo toivoi voivansa siirtyä ajasta ikuisuuteen tässä kohdassa, ilman huolia ja murheita... tosin hänen takaraivoonsa ilmestyi pieni ääni, joka huusi samantein että olihan Emarella murheita: Adrian, ja tuon onni!

[[Plööh, kökköä puskee... mutta ainakin palasin ^^ ]]

[Janni]

Adrian Nibencarden

Pian oli Fabinin turkki siisti ja takajalassa oleva side oli poistettu ja haava puhdistettu. Ei tammalla ollut mitään hätää, haava oli jo paranemaan päin ja ilman sidettä se parantuisi nopeammin. Adrian silitteli hiljakseen tamman turpaa, ollen samalla hajamielisesti ajatuksissaan. Kaikki oli selvästi sillä hetkellä ennallaan ja hyvin, raikas kevät päivä tuntui niin epätodelliselta moisen yön jälkeen.
Tule, parasta syödä jotain ja jatkaa matkaa. Mies puhui hevoselle, joka lähti astelemaan haltian perässä. Köysi kiedottiin takaisin höllälle solmulle puun ympärille ja Fabin laski päänsä heinikon sekaan repien sitä suuhunsa. Sillä välin oli Adrian polvistunut satulalaukun vierelle, mutta silmäili edelleen nukkuvaa Emarea, tai siltä poika ainakin näytti. Paras antaa nuoremman vielä nukkua, hän laittaisi sillä välin jotain syötävää valmiiksi, yrittäen pysyä mahdollisimman hiljaa.

//Ei haittaa, hyvä toi musta oli :3 //

[Dogster]

Emare Rilien

Nuorukainen jatkoi valeuntansa, antaen ajatustensa vain kulkea... itseasiassa hän tarvitsi tätä enemmän kuin unta, oikeastaan. Unissaan hän näki niitä inhottavia välähdyksiä, joissa ei ollut päätä eikä häntää, ja vaikka hänen kehonsa lepäsi, niin ajatukset eivät... ja yleensä hän vain heräsi entistä väsyneempänä. Mutta ollessaan tällä tavalla puoliksi hereillä, hän pystyi kontrolloimaan hiukan, niin että sai aivoillensa kunnollista lepoa edes hiukan. Kuitenkin, takaisin todellisuuteen, jossa Adriankin palasi, sitoen hevosen puuhun. Aivan sama kuinka hiljaa tuo oli, niin haltia pystyi silti kuulemaan tuon, raottaen toista silmäänsä nopeasti, hymähtäen sitten.
"Ei sinun tarvitse hiipiä kuin varas yössä, varsinkaan näin kauniilla säällä.", Emare totesi lempeän hymyn kanssa, samalla kun siirsi viltit päältänsä, samalla kun Warren heilautti häntäänsä laiskasti. Emare viikkasi viltit kunnolla, parasta tottua ulkoilman kylmyyteen samantein, illalla tulisi kuitenkin kylmä taas... Ja tiedätte varmasti miltä se tuntuu, kun ei saa mistään lisää lämmikettä, jos on koko päivän paksuimmissa tamineissa vetänyt ja tottunut siihen? Emare jäi hetkeksi katsomaan, ja vilkaisi sitten tikariansa. Jotenkin hänen ajatuksensa olivat vetäneet siihen koko ajan, ja lopulta hän veti sen tupesta jälleen, katsoen sen kahvaa ja muistellen, mitä kaikkea veitsellä pystyi tekemään, ja tajusi sitten ettei hänen voimansa siihen koskaan riittäisi. Hän ei ollut erityisen nopea tai tarkka käsistänsä, joten veitsi oli hänen kädessään suunnilleen yhtä hyödyllinen kuin kynän paksuinen keppi. Ajatus leijui yhä, Emare tiesi ettei hänen kehonsa ollut sellainen joka kesti paljon iskuja, päin vastoin, hän kaatuisi hetkessä yhdestäkin iskusta. Eli vihollisen eteen meneminen ei olisi paras idea häneltä. Ajatukset kulkivat yhä, kunnes Emaren katse vakavoitui, ja hän nousi ylös.
"Adrian... Minulla on pyyntö... Veitsestä ei ole minulle mitään hyötyä, ellen opi käyttämään sitä, mutta siinä tulee myös kehoni vastaan... Mutta en halua jäädä riippakiveksi enää, joten sen takia haluaisin pyytää erästä asiaa... voistiko opettaa... miten käytetään jousta?"

[[Dandandaa, juonikäänne! No ei ollut kyl iso x'D ]]

[Janni]

Adrian Nibencarden

Adrian havahtui kuullessaan Emaren äänen ja katsekin kääntyi takaisin pojan puoleen. Tuo oli sittenkin hereillä. En halunnut häiritä untasi, on sinulle vain hyväksi että lepäät kunnolla. Mies selitti toisen sanoihin, jääden hetkeksi seuraamaan kuinka poika vetäytyi pois viltin alta. Miten haavasi voi? Sano vain jos se täytyy huuhdella ja side vaihtaa niin autan. Haltia totesi, laskien katseensa takaisin laukkuun, etsiskellen ruokatarvikkeita. Vaikutti siltä että ruokavarasto hupenisi tämän päivän aikana, huomenna viimeistään täytyisi jo päästä ensimmäiseen määränpäähän.

Huomio kääntyi takaisin Emiin ruuanlaitosta, tuon vedettyä tikarinsa tupesta ja kertoessa että tuolla olisi pyyntö. Adrian kuunteli tarkasti mitä nuoremmalla oli sanottavaa ja oli kai tuon puheissa jotain perää. Haluan silti sinun pitävän tikaria vyölläsi. Jousi on hyvä ase, mutta ilman nuolia se on hyödytön, joten tikari voi antaa tiukanpaikan tullen jonkinlaista suojaa. Mies selitti ja ilmeisesti myös lupasi opettaa Emarelle jousen käytön. Jousta minulla ei kuitenkaan ole matkassa, joten voimme hankia sellaisen kylästä johon olemme matkalla. Adrian selosti, vaikka jotenkin hänestä tuntui että oliko enää viisasta puhua tästä matkasta näin varmasti, entä jos hän ei enää kestäisi syyllisyytensä tunnetta ja päättäisikin kääntyä ympäri takaisin kotiin. Ajatus oli leijunut hänen mielessään inhottavasti.
Voinhan toki punoa pajusta sinulle jousen harjoitus mielessä. Adrian lisäsi, yrittäen pitää ajatuksensa nyt tässä hetkessä, ei hän halunnut Emaren näkevän hänen murehtimista.

//Dun dun duu! Dramaattista :D ja sori oli koko päivän töissä nii en ehtiny vastata ja loppu viikonkin on tälleen töitä : < //

[Dogster]

Emare Rilien

Adrianin mainitessa haavasta, Emare vilkaisi kättänsä, kokeillen varovaisesti siteiden läpi eilisiltana tullutta haavaa. Miten hän oli sen unohtanut? Toisaalta illalla oli tapahtunut paljon, ja ainahan Emare oli enemmän huolissaan muista kuin itsestään. Ihmekkään että oli unohtunut. Mutta ajatus siitä että haava tulehtuisi oli pelottava, ja Emare sipaisi käärettä sormillansa mietteliäästi. Jos pientä kolotusta ei laskettu, niin hän voi ihan hyvin. Joten kai hän näinkin pärjäisi jonkin aikaa? Tosin mitä hän haavojen hoitamisesta tiesi?

Adrianin vastausta odotellessa Emi pidätti henkeänsä, ja huokaisi sitten helpottuneena, nyökäten sitten pienen, kevyt hymy kasvoillansa. Ikänsä vain haltiakylässä asunut nuori ei olisi koskaan uskonut koskevankaan jouseen tai tikariin, ja nyt hänellä oli jälkimmäinen vyössä ja edeltävän käytön opetus edessä. Hän tiesi niiden vastuunkin, mutta uskoi jousen olevan vähemmän kuolettava ase, se oli tarkempi, ja hän voisi ampua tarpeeksi kaukaa, ettei hän joutuisi itse tulilinjalle, tai miekan iskun lähettyville. Lisäksi hän voisi olla taustatukena Adrianille, jos vielä sellaisia susitilanteita tapahtuisi... Poissa vaarasta, mutta silti apuna. Ei kuullostanut yhtään hullummalta! Emare ehti virnistämään itsekseen, mutta huomasi sitten Adrianin huolehtivan jostain... Koetti tuo myös piilottaa huolensa, mainitsemalla pajujousen, jolloinka Emare nousi ylös, ja käveli Adrianin taakse, kietoen kätensä tuon ympärille lohduttavasti. Samalla hän painoi nenänsä tuon korvan taakse.
"Ei hätää Adrian, kaikki järjestyy", tuo sanoi telepaattisesti miehelle, sulkien silmänsä myös.

[Janni]

Adrian Nibencarden

Emare nousi ylös Adrianin jäädessä seuraamaan tuota kysyvän katseensa kanssa. Poika asteli miehen taakseen ja kietoi käsivartensa hänen ympärilleen. Soma nenä asettui haltian korvan taakse ja aivan kuin nuorempi olisi sitten kuiskannut hänelle. Kaikki järjestyisi. Adrian katseli Emiä sivusilmällään, pysytellen hiljaa. Toinen siis oli jälleen nähnyt hänen tunnetilansa?
Hiljainen huokaus ja haltia kohotti kättäänkin, asettaen sen hellästi pojan kämmenselkää vasten. Kerro minulle kuinka kaikki järjestyy. Adrian kuiskasi, kohottaen toisen kätensä Emaren poskelle. Näit eilen itsekin mihin se kykenee ja kehoni oli vielä haavoittunutkin, se oli heikoimmillaan. Mies jatkoi. Hän murehti niin paljon, oli niin huolissaan Emaren puolesta. Joten kerro minulle miten kaikki järjestyy. Adrian pyysi uudelleen.

//Angstipallo Adrian ja lyhyttä kakkaa :< //

[Dogster]

Emare Rilien

Adrianin kääntäessä katseensa Emareen, ja kertoessa mitä tuon mieltä painoi... Emare pystyi näyttämään vain huolestunutta katsetta, hän oli niin huolissaan Adrianista. Tuo painoi nenänsä Adrianin poskeen, sulkien silmänsä.
"Kaikella on tapana järjestyä. Nyt ja aina.", Emare hymyili kevyesti, vaikka häntä pienesti pelotti ajatella, että asiat eivät järjestyisikään. Mutta pelolle ei saisi antaa sijaa, ei nyt eikä koskaan! Emi tyynnytti omia pelkojansa hokemalla, että ei ollut hätää, että ei tarvinnut koskaan pelätä tulevaa.
"Kaikki tulee aina omalla painollansa, jos ajattelet aina vain huomista sinulta jää tämä hetki näkemättä.", Emare muistutti hiljaa, toivoen että Adrian vain näkisi että tämä pieni rauha ja turvallinen hetki tässä oli aivan liian kaunis tuhlattavaksi tulevan miettimiseen, asioihin joihinka ei voisi vaikuttaa ei kannattaisi tuhlata liikaa ajatuksiansa. Poika päästi kuitenkin irti, ja risti kätensä rintakehällensä.
"Mutta jos mököttää tahdot, niin osaan minäkin näyttää surullista naamaa.", tuo totesi, laskien hiukan päätänsä mutristaen huuliansa ja näyttäen yksinkertaisesti loukkaantuneelta. Ihan kuin Adrianin sanat olisivat loukanneet Emaren politiikkaa hiukan liian paljon.

[Janni]

Adrian Nibencarden

Hiljaisena Adrian kuunteli Emarea, kaikella oli tapana järjestyä, jos murehtii huomista jää tämä hetki elämättä. Päivä siis kerrallaan, jokainen kuolisi aina joskus, ennemmin tai myöhemmin. Se surullinen totuus pitäisi hyväksyä.
Ajatusten virtaus kuitenkin katkesi Emin höllätessä otteensa. Mies käänsi katseensa nuorempaan olkansa yli, samalla kun tuo selitti että osaisi kyllä olla surullinen jos mies mököttäisi. Seuraavaksi poika kehtasi muuttaa ilmeensä niin loukkaantuneeksi ja surkeaksi, että se sattui. En minä mökötä. Olen vain huolissani Adrian yritti selittää, mutta silmäillessään nuoremman kasvoja ymmärsi hän viimein että toinen vain halusi hänen ymmärtävän äskeiset sanansa. Syvästi huokaisten mies kääntyi Emin puoleen ja kohosi polvilleen tuon eteen. Hyvä on lakkaan ajattelemasta tulevaa ja unohdan menneen, kunhan vain olet tässä hetkessä kanssani. Haltia myöntyi, kohottaen kätensä samalla pojan harteille.