Kirjoittaja Sands » 07 Kesä 2011, 20:27
Nainen pyysi anteeksi, mutta Baldramallach ei ollut aivan varma, tarkoittiko toinen sitä. Luultavasti tuo noita vain oli ärsyyntynyt, kun ei saanut loitsujaan toimimaan mieheen. Naisen suusta ei kuulunut enää laulua, mutta eipä kuulunut mitään muutakaan. Sitä keskustelua oli nyt hankala käydä. Lohikäärme silmäili kivilattiaa mietteliäänä, kai hän sanoi liian kovasti. Omapa oli noidan vika, mitäs yritti liikoja, Bal vakuutti itselleen mielessään.
Käärme ja nainen saivat istua hiljaisuudessa hetken, taustalla kuuluen vain sateen ropina ja takassa olevan tulen rätinä. Yhtäkkiä Baldramallach jännittyi. Ulkona liikkui joku, ihminen? Eikä vain yksi ihminen, niitä oli ainakin kaksi. Askeleet olivat raskaampia kuin hentoisella Evgenialla, näiden tunkeilijoiden täytyi olla vähän tukevampaa tekoa. Hänen seurassaan oleva ihmisneito näytti myöskin huomaavan lähestyvät matkalaiset, mutta ilmassa oli enemmän pelkoa kuin iloista jälleennäkemistä. Hitaasti Balin kasvot kääntyivät oviaukkoon päin.
Oven luona, juuri sisään tulleina, seisoi kaksi mieshenkilöä sateesta läpimärkinä. Miehillä oli yllään kaavut, nämä henkilöt olivat ainakin varautuneet sateeseen ja viettäneet siellä pitkän aikaa. Aseita heillä ei näyttänyt olevan, ei ainakaan esillä. Miesten ulkoinen olemus oli jäntevä ja kasvot auringon sekä lian päivettämät, toisen kasvot iän uurtamat. Luultavasti jonkin sortin matkalaisia tai ainakin ulkona paljon viihtyviä henkilöitä. Tulivatko hekin tänne suojaan sateelta? Miesten silmät olivat kiinnittyneet Evgeniaan miltei pakkomielteisesti. Baldramallachilla välähti, sen täytyi olla se aikaisempi lumoamisloitsu, jota noita yritti aikaisemmin häneen. Käärme olisi voinut naurahtaa, jos sellaisen eleen olisi osannut tehdä, taisi loitsu juuri toimia noihin kahteen mieheen eikä vaikutus ollut toivotunlainen, naisen hätääntyneestä äänestä päätellen. Pian hänen huvittuneisuutensa tätä tilannetta kohtaan hyytyi, Evgenia oli peloissaan ja miehet lähestyivät turhan röyhkeästi hänen mieleensä. Lopulta nainen kiskaisi takasta esille palavan halon, mikä pysäytti tunkeilijat ja sai Baldramallachinkin säpsähtämään. Mutta miehet eivät reagoineet muuten.
Lohikäärme nousi hitaasti jaloilleen, kävellen lähemmäs outoja miehiä. Baldramallach oli kevyesti pään pitempi näitä kahta, hartiatkin miltei kahden miehen levyiset. Tuon ulkoinen olemus oli yleensä tarpeeksi häätämään kovimmatkin riitapukarit, etenkin häijyn, pistävän katseen kera. Kaksi miestä eivät kuitenkaan reagoineet siihen mitenkään, olivat enemmänkin ärtyneitä siitä, että hän meni heidän eteensä ja esti näköetäisyyden Evgeniaan. Toinen miehistä ottikin askelia eteenpäin ja yritti tuupata lohikäärmettä syrjään. Se oli virhe. Vihaisesti suhahtaen, melkein kuin kissa, Baldramallachin nyrkki osui miestä poskeen silmänräpäyksessä, iskun voima sai uhrin jalat irtoamaan maasta. Muukalainen osui lattiaan tömähdyksen kera, pölypilven noustessa ilmaan iskusta.
Toinen mies ei näyttänyt arvostavan lohikäärmeen käytöstä ystäväänsä kohtaan ja yritti myös käydä tuon päälle, varsin toivottomasti tosin. Kuin mikäkin elävä kuollut. Bal tarrautui miehen poskeen kynsillänsä, painaen kovasti miehen kasvot vasten kivilattiaa. Kynnet kaivautuivat kipeästi syvemmälle miehen poskeen liskon tuijottaessa toista pupillit laajentuneina hyvin hurjannäköisenä terävät hampaat irvessä, kurkusta kuului matalaa murinaa. Takana toinen mies oli vironnut iskusta, hoiperrellen nousten jaloilleen ja perääntyen lähemmäs ovea, Baldramallachin otteessa olevan miehen tehden samoin heti kun käärme kyntensä irrotti. Miesten ilme oli erilainen, nyt täynnä pelkoa ja hämmennystä. Se, johtuiko se lohikäärmeen pelottavuudesta vai lumouksen purkauduttua kivusta johtuen, ei ollut vielä varmaa. Bal tuijotti pelokkaita miehiä niskaharjas pystyssä, jokainen lihas jännittyneenä ja valmiina uuteen iskuun.