Yhteinen pakohetki

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Yhteinen pakohetki

ViestiKirjoittaja Rame » 10 Touko 2011, 21:31

// Akuma tänne Lounatuulen kera kunhan inspistä löytyy :) \\

Deanoic

Deanoic heräsi sammaleiselta maaperältä. Aurinko siivilöityi puiden lehtien jättämistä, pienistä raoista kun nuorukainen vasta koetti suoriutua ylös kostealta makuualustaltaan.
Täysikuu oli vienyt veronsa - jälleen - ja Dean tunsi olonsa heikommaksi kuin aikoihin. Jalkansa tutisivat, hän oli uupunut, kuin joku olisi imenyt voimat hänen ruumiistaan - ne vähäisetkin, jotka hän omasi. Peto oli jättänyt hänet keskelle metsää eikä vaaleaveriköllä ollut aavistustakaan siitä, missä päin metsää hän oli ja kuinka pitkä matka ihmisten kylään olisi.
Hän huomasi vaatteensa lähistöllä ja otti huteria askelia niitä kohden.

Jäseniä kolotti, lihakset olivat jumissa ja ihoa peittivät uudet arvet, joista osa oli pienempiä, tuskin pintanaarmuja kummoisempia, ne paranisivat hetkessä, osa suurempia ja syvempiä, joiden paraneminen veisi pidemmän aikaa ja ne täytyisi puhdistaa kunhan hän vain löytäisi ensin tiensä takaisin majatalolle.
Kuin mikäkin eläväkuollut Dean rämpi vaatteitaan kohden ja vaikersi vaimeasti samalla kun tunsi jalkojensa pettävän altaan. Ihmissusi lysähti nelinkontin maahan ja ummisti väsyneet silmänsä, joiden auki pitäminen vaati käsittämätöntä tahdonvoimaa.
Hän todellakin nukkuisi vähintäänkin seuraavan päivän ajan majatalolle ja Movyanin luokse päästyään.

Deanoic ylettyi hetken ponnistelujen jälkeen nappaamaan housunsa sammaloituneen kiven päältä ja kohottautui varovasti ylös vetääkseen vaatekappaleen alavartaloaan suojaamaan.
Hän saattoi kuitenkin kuulla kaukaisuudesta huutoja, jotka olivat vielä etäisiä, mutta lähestyivät. Dean värähti ja panikoi, mikä sai hänet ainoastaan pudottamaan pitelemänsä vaatekappaleen, jolloin nuorukainen sai jälleen kumartua ottamaan sitä täriseviin käsiinsä, nyt myös hätääntyneenä lähestyvistä äänistä - vaikka ne vielä kaukaa kuuluivatkin.
Rame
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Touko 2011, 22:12

Lounatuuli

Lohikäärme oli pakottanut itsensä humanoidi illuusioon. Nyt ei ollut sopiva hetki lennellä pitkin poikin taivaalla. Ei nyt, kun oli jahdattuna juuri sen takia. Viimeinen asia mitä kannatti tehdä, oli muuttua lohikäärmeeksi, mikäli ammattilaiset olivat perässä.
Lohikäärme oli törmännyt tehtäväänsä suorittaessaan joukkoon koulutettuja lohikäärmeen kaatajia. Lounatuuli oli nähnyt parhaaksi lähteä pakoon, arvioiden etteivät nuo pysyisi perässä. Mutta toisin oli käynyt. Tiellä kulkenut raskas kalusto jäi paikoilleen väijymään, mikäli lohikäärme lähtisi lentoon puiden ylle, niin se ammuttaisiin alas. Kevyemmin varustautuneet miehet lähtivät humanoidin perään, eivätkä tuntuneet antavan millään periksi.

Oli tässä jo parikymmentä minuuttia pakoon pötkitty. Lohikäärmeen hengitys alkoi käydä raskaammaksi. Myöskään metsässä pujottelu ei ollut Lounatuulen pravuuri laji. Liivi oli jäädä joka kerta johonkin oksaan kiinni, eivätkä leveät, pussimaiset housut auttaneet juoksemista yhtään.
Kuitenkaan lohikäärme ei hidastanut vauhtiaan. Hän ei aikonut luovuttaa, sillä hänellä ei ollut aikomustakaan päästä hengestään vielä muutamaan sataan tai tuhanteen vuoteen.

Äkkiä eteen tuli suurehko puska rykelmä. Ei auttanut kuin puskea läpi. Mies hyppäsi pusikkoon, sulki silmänsä ja taisteli tiensä muutamalla askeleella läpi. Oksat takertuivat hiuksiin ja vaatteisiin, mutta Lounatuuli pääsi kuin pääsikin läpi. Lohikäärme otti muutaman haparoivan askeleen, avasi silmänsä ja nosti katseensa eteensä.
Edessä ei avautunut pitkä metsänäkymä, jota pitkin juosta, vaan tuttu hahmo, joka oli ilkosen alasti keskellä metsää. Lohikäärme jähmettyi paikoilleen, tuijottaen mitään sanomaton ilme kasvoillaan tuota tuttua olentoa, hengittäen samalla raskaasti ja syvään.
"Deanoic?" Karkasi nimi lopulta lohikäärmeen huulilta, samalla kun tuo suoristautui seisomaan täyteen mittaansa "Mitä sinä täällä teet?!"
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Rame » 10 Touko 2011, 22:30

Deanoic

Deanoic kuuli ääntä läheisestä pusikosta, muttei ehtinyt reagoida siihen mitenkään, ollen parhaillaan pujottamassa housujaan toiseen jalkaansa. Poika käänsi hätääntyneenä katseensa pusikkoon. Oliko hän oikeasti unohtunut pukemaan housujaan niin pitkäksi aikaa, että kaukaisten äänten aiheuttajat olivat jo ennättäneet tänne saakka!?
Mutta hänhän kuuli niitä ääniä yhä!? Oliko hän nukahtanut? Ja oliko hän oikeasti hereillä nyt, koska jos ei ollut, niin tämä uni oli todentotta todentuntuinen!

Pusikoista kuitenkin paljastui hahmo, joka pisti ensin Deanin toivomaan, että tämä oli unta ja hahmon tunnistettuaan hän tajusi puolestaan toivovansa, ettei sittenkään leijunut unimaailmassaan, vaan että tämä olisi täyttä totta.
Kaikesta huolimatta ihmissusi kiljahti kimakasti ennen kuin kellahti maahan paljaan takapuolensa kohdatessa maan, joka kaatuessa osoittautuikin yllättävän kovaksi alustaksi.

Deanoic tuijotti tästä kulmasta katsottuna suorastaan taivaita tavoittelevaa hahmoa, josta ei yksinkertaisesti voinut erehtyä. Toinen erottui ihmishahmossaankin selkeästi tavallisesta ihmisolennosta.
"Lounatuuli!" Deanoic hihkaisi ja oli aikeissa taputtaa käsiään kunnes musiti mistä oli käsillään kiinni pidellyt. Ihmissusi valahti poskiensa väritykseltä tomaatinpunaiseksi ja kompuroi vaikeasti seisomaan ja kiskoi nopeasti housunsa toiseenkin jalkaansa ja siitä lantiolleen. Vasta sen jälkeen hän uskaltautui syöksähtämään vauhdilla - ja halaamaan Lounatuulta varovasti.
"Oh, sinä olet pidempi kuin mitä edes muistin!" Dean tuhahti ja kallisti kevyesti päätään muistaessaan toisen esittämän kysymyksen. Ilme hänen kasvoillaan vaihtui oitis, vaikkei hän tahtonutkaan vetäytyä kauemmas toisesta nyt kun oli jälleen törmännyt toiseen pitkästä aikaa - näin oman mittapuunsa mukaan.
"Arvaa kahdesti", Deanoic mumisi ja otti muutamia askelia taaksepäin, kumartuen vaikertaen ottamaan paitansa mättäältä, "Mitä sinä täällä säntäilet?"
Vaaleahiuksinen käänsi oudoksuvan katseensa Lounatuuleen unohtaen jälleen surkean olonsa muistaessaan toisen sännänneen suinpäin pusikoista. Ja tämä oli hengästynytkin! Dean osasi sentään laskea yhteen yksi plus yksi ja ymmärsi, ettei kaikki nyt ollut kohdallaan.
Rame
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Touko 2011, 22:09

Lounatuuli

Lohikäärme katsoi ihmissusi ystäväänsä päästä varpaisiin kysyvästi. Alastomuus ei sinänsä lohikäärmettä haitannut, lentelihän hän itsekkin kaiket päivät alasti taivailla. Jos se olisi säädyllistä, hän varmasti hyppelisi alastomana ihmisilluusiossaankin. Kuitenkin, ylempien tahojen toiveesta, Lounatuuli piti vaatteet yllään. Ainakin toistaiseksi.
No, Deanoic hihkaisi ääneen lohikäärmeen nimen, kunnes tajusi itsekkin missäs vaiheessa se pukeminen olikaan. Äkkiä kuolevainen veti housut jalkaansa, jonka jälkeen syöksähti halaamaan lohikäärme ystäväänsä. Lounatuuli ei valitettavasti ehtinyt saatika tajunnut reagoida tuon läheisyyden osoitukseen mitenkään, sillä lohikäärmeen päässä pyöri ajatusten myrsky.
Deanoic vastasi lohikäärmeen kysymykseen, saaden itse vastaukseksi hymähdyksen. Lienikö nyt uutta saatika odottamatonta löytää ihmissusi puolialastomana metsästä. Deanoicin seuraava lause sai lohikäärmeen palaamaan tilanteen tasalle.

"Meidän pitää lähteä" Lounatuuli totesi, selittämättä sen paremmin "Ennen kuin he tulevat".
Lohikäärme nappasi Deanoicia ranteesta, noukkasi tuon vaatteet toiseen käteensä ja veti Deanoicia vaativasti eteenpäin, koittaen pitää vauhtia yllä.
"Emme voi jäädä tänne... En voi jättää sinua niiden armoille" Lohikäärme lisäsi, vilkaisten Deanoiciin anellen tuota katseellaan luottamaan itseensä ja pistämään töppöstä toisen eteen.


// DEANOOOOIC <3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Rame » 14 Touko 2011, 21:23

Deanoic

Deanoic hämmentyi. Lounatuuli ei vaikuttanut lainkaan siltä, miltä hän oli muistanut, joten joko hänen mielensä teki tepposet pahemman kerran, toinen oli kokenut kamalia tai ei vain yksinkertaisesti ollut mukana tässä hetkessä vaan liiteli päänsä sisällä jossain aivan muualla.
Nuorukainen silmäili toista huolestuneena, odotellessaan tämän reagoivan edes jollain tavalla. Pianhan toinen reagoikin, mutta aivan eri tavalla kuin hän oli odottanut...

...Lounatuuli ilmoitti heidän ilmeisen lähdöntarpeensa ja nappasi hänen vaatteensa mukaansa samalla kun tarttui ihmissutta ranteesta ja lähti vetämään tätä eteenpäin. Deanoicilla oli lieviä vaikeuksia pitää tasapainonsa ja vauhdin lisääntyessä ongelmat senkun lisääntyivät, kun poika ei ehtinyt saada tasapainoaan pitämään sen vähänkään vertaa. Deanoic olikin nyt suurimmaksi osin toisen kiskottavana ja keskittyi itse ainoastaan tasapainonsa pitämiseen ja suurimpien esteiden väistelemiseen - ja siinäkin oli jo tekemistä kerrakseen.
Dean tuijotti toista avuttomana, mutta ennätti kuitenkin jotenkin pitämään vauhtia yllä myös omilla jaloillaan, vaikka se osoittautuikin normaalia vaikeammaksi yllättäen eteen tulleen lähdön vuoksi.
"Niiden? Keitä ne ovat, Lounatuuli? Mitä sieltä oikein on tulossa!?" Deanoic vaikersi samalla kun koetti omilla, huomattavasti lyhyemmillä kintuillaan pysytellä ihmishahmossaankin pitkän Lounatuulen kintereillä - varsin säälittävin lopputuloksin.
Rame
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Kesä 2011, 13:02

Lounatuuli

Lohikäärme huomasi Deanoicilla olevan tasapaino vaikeuksia, mutta juuri nyt hän ei ajatellut pysähtyä ja jäädä odottelemaan että Deanoic olisi valmis juoksemaan omin avuin. Siihen ei ollut aikaa. Lohikäärme keskittyi vain etenemiseen, kunnes sekin keksittyminen herpaantui Deanoicin avattua suunsa, vaatien vastauksia jotka selventäisivät tilannetta.
"Ihmiset" Lounatuuli vastasi lopulta lyhyesti ja ytimekkäästi. Tuskin tarvitsi paremmin selittää, miksi tuon rodun edustajia kannatti juosta pakoon. Deanoic menisi ihmisestä ja voisi olla, ettei tuolle koituisi mitään harmeja vaikka metsästäjät häneen törmäisivätkin, mutta toisaalta, oli epäilyttävää liikkua puoli ilkosillaan metsässä varsinkin näinä aikoina. Lounatuuli ei halunnut ottaa sitä riskiä, että Deanoic joutuisi vaikeuksiin.

Lounatuuli oli vielä avaamassa suunsa sanoakseen jotain, mutta lause ei koskaan päässyt ilmoille. Sen sijaan lohikäärmeen suusta pääsi kivusta seurannut huudahdus. Ihmiset olivat olleet tällä kertaa viisaampia. Osa ryhmästä oli kiertänyt edelle ja nyt käyttivät jalkajousia pysäyttääkseen lohikäärmeen etenemisen. Ensimmäinen nuoli osui kohteeseen, upoten suoraan Lounatuulen vatsaan.
Lohikäärme jäi hetkeksi seisomaan paikalleen samalla kun painaitui kumaraan. Kauaa tuo ei kuitenkaan paikallaan pysynyt, vaan nosti katseensa ylös ja alta aikayksikön siirtyi seisomaan Deanoicin eteen, saaden samassa nuolen jos toisenkin selkäänsä. Tällä kertaa Lounatuuli pidätti huudahduksensa ja päästi ilmoille vain pienen ähkäisyn, samalla kun tuo nosti katseensa Deanoiciin.
"Pysy matalana ja piilossa" Lounatuuli totesi, samalla kun otti muutaman huteran askeleen kauemmaksi Deanoicista ja muutti muotonsa valtavaksi lohikäärmeeksi. Enää ei auttanut paeta, oli kohdattava vastustaja...

// yyyyh! pahoittelut vastauksen kestosta D: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Rame » 14 Kesä 2011, 16:30

Deanoic

Deanoic kompuroi tahtomattaankin ja nilkkansa olivat osuneet jo niin moneen kiveen ja kaatuneen puunrunkoon, ettei nuorukainen ollut pysynyt edes mukana laskuissaan.
"Lounatuuli, minä en oikeasti-!" Dean aloitti, mutta saadessaan vastauksen hänen kasvonsa valahtivat kalpeiksi. Miksi ihmiset Lounatuulta jahtaisivat, elleivät sitten- Hätääntyminen näkyi selkeästi pojan kasvoilta ilman, että hän edes vaivautui peittelemään sitä. Toinen oli tuhlannut kallista aikaansa kiskoakseen hänet mukaansa, jottei hän jäisi jälkeen selittämään ihmisille jotain typerää - kuten hänellä aina oli hermostuttavissa tilanteissa tapana tehdä - ja nyt, kiitos hänen olemassaolonsa, Lounatuuli saattaisi jäädä kiinni!

Deanoic ei kyennyt estämään kiljahdustaan Lounatuulen saadessa ensimmäisen iskun. Kyllähän lohikäärmeet varmasti kestivät useammankin kuin yhden osuman, ainakin todellisessa muodossaan, muttei hän suinkaan tahtonut katsella toisen haavoittuvan sen vuoksi, että tämä oli joutunut hidastamaan matkaansa, koska ei ollut tahtonut jättää häntä vaaraan! Dean läimäytti kämmenensä suunsa eteen ja tunsi silmiensä kostuvan - eikä toden totta edes tajunnut painua matalaksi. Ja kiitos hänen Lounatuuli sai toisenkin osuman.
Deanoic ei niinkään kyykistynyt vaan ennemminkin lyhistyi, kaatui maahan takamukselleen ja räpytteli kiivaasti silmiään estääkseen kyyneleensä. Tämä tästä vielä puuttuikin! Hän oli ihmissusi, herranen aika sentään, eikä hänestä ollut edes auttamaan Lounatuulta tai pidättelemään kyyneleitään tällaisessa tilanteessa!?
Kaikesta huolimatta Dean painui matalaksi, koettaen estää nyyhkäystensä pääsemisen ilmoille.
Tämä oli jälleen kaikki hänen syytään!

// Eipä tuo mitään. On tässä itelläki ollu kiireitä x) \\
Rame
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Kesä 2011, 13:58

Lounatuuli

Deanoic teki työtä käskettyään. Tai no, tuo suorastaan luhistui alas maahan. Lounatuuli kuitenkin tyytyi siihen, nyt ei ollut oikea aika alkaa mäkättämään toiselle ryhdistäytymisestä ja kyyneleiden kuivaamisesta. Toiset olivat herkempiä. Lounatuuli ei valitettavasti eläimellisellä tunnetasollansa ymmärtää, mutta onneksi hän oli niitä lohikäärmeitä jotka sentään yrittivät mahduttaa päähänsä sen, etteivät kaikki reagoineet alkukantaisilla vaistoilla.

Deanin ollessa alhaalla, Lounatuuli ryhtyi vastaiskuun. Metsästäjät eivät selvästikkään ollet odottaneet näin isoa lohikäärmettä, ottaessaan pari metriä kauemmas lohikäärmeestä, joka ei näyttänyt yhtään iloiselta. Ja eihän se sitä ollutkaan. Lohikäärme hyökkäsi, lähimmäksi jääneen metsästäjän kimppuun, tehden tuosta selvää nopeasti, verellä mässäilemättä. Lounatuuli ei jäänyt odottamaan ihmisten siirtoa, vaan jatkoi omaansa. Lohikäärme liikkui ryminällä ahtaassa metsässä, yrittäen saada metsästäjiä kitansa ulottuville. Tulta lohikäärme ei uskaltanut käyttää, sillä pelkäsi satuttavansa Deanoicia ja sytyttävänsä isomman asteen metsäpalon.

Metsästäjät puolestaan ryhtyivät töihin, huomatessaan tilaisuutensa tulleen. Kahlein ja keihäin he lähestyivät lohikäärmettä, samalla kun toiset kiinnittivät sen huomion itseensä...

// Deanooic <3 . Sry jätin p*skamaisesti tohon tilanteeseen mut en halunnu kirjottaa hemmetin pitkää romaania >: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Rame » 15 Kesä 2011, 20:39

// Ensin tuumin, että Deanoic vois osata muuttuu ihmissudeks jo tässä vaiheessa, mutta sitten sain paremman idean... x'D \\

Deanoic

Deanoic seurasi hätääntyneenä tilannetta ja sen kehittymistä suuntaan, johon hän ei todellakaan tahtonut sen kehittyvän! Nuo miehet tahtoivat satuttaa hänen ystäväänsä eikä Dean kaiken epäröintinsä ja ujoutensa keskellä tiennyt mitä tehdä!
Hän ei osannut taistella, eihän hän kantanut aseitakaan mukanaan! Eikä Movyan ollut hänen luonaan pelastamassa tilannetta - vaikka toki Lounatuuli pärjäsi yllättävän hyvin itsekin, mutta metsä oli aivan liian ahdas paikka suurelle lohikäärmeelle!

Deanoic vilkuili hädissään ympärilleen, kunnes hoksasi paksun puunoksan, joka oli katkennut Lounatuulen muodonmuutoksen yhteydessä sen kannalta huonon kasvupaikan valinneesta puusta. Poika nappasi nopeasti oksan ja tähtäsi siihen mojovan potkun - jonka seurauksena nuorukainen ulvaisi ja vei toisen kätensä nopeasti pitelemään nilkkaansa toisen kätensä sormien kietoutuessa lyhyemmäksi polkaistun oksan ympärille.
Dean puristi silmänsä kiinni ja koetti laskea mielessään kymmeneen, hyökätäkseen kymmenen kohdalla, mutta jäi auttamatta aina istumaan aloilleen ja oli jo vähällä alkaa parkumaan, kunnes tajusi sen;
Ihmisillä tapasi kaikilla olla yksi ja sama heikkous - taatusti hänellä itselläänkin oli vastaavanlainen.

Deanoic kohottautui jaloilleen pidellen yhä oksaa kädessään ja säntäsi lohikäärmettä lähestyvien miesten luo tahallisesti - ja osittain tahattomasti - kompuroiden ja antoi huoletta tilanteen aiheuttaman järkytyksen myötä kyynelten putoilla poskilleen.
Deanoic etsi kasvoilleen onnettomimman ilmeensä ja kohotti vaaleansinisten, viattomien, tuuheiden ripsien reunustamien silmiensä anovan katseen lohikäärmettä lähestyvään miesjoukkioon, ennen kuin säntäsi nyyhkyttäen lähimmän miehen luo ja kietoi surkeana kätensä tämän niskaan. Mies pudotti aseensa ja kietoi hitaasti, epäröiden kätensä vaaleahiuksisen nuorukaisen ympärille, vieden toisen kätensä silittelemään ihmissuden hiuksia. Kaiketi hänen useat naarmunsa vaikuttivat tässä tilanteessa lohikäärmeen aikaansaamilta, vaikka olivatkin Deanoicin tahattomasti itseaiheuttamia.
"Se-se oli...M-minä...", poika mumisi nyyhkäystensä välistä ja sai miehen mutisemaan lohduttavia sanoja samalla kun muutama muukin miehistä kiinnitti huomionsa poikaan, opastaen samalla muita jatkamaan matkaansa.
Pian Dean oli saanut ympärilleen viitisen miestä, joista jokainen katseli häntä surumielisenä ja koetti lohduttaa poikaa, jonka nämä kaiketi epäilivät jääneen lohikäärmeen vangiksi.
"Ei mitään hätää", yksi miehistä kuului suorastaan lässyttävän ja Deanoic nyökäytti surkeana päätään ennen kuin laski kätensä halaamansa miehen hartioilta ja iski tätä oksanpätkällä vatsaan niin lujaa kuin heiveröisistä käsistään onnistui. Tietenkään hänestä ei olisi tappamaan ketään, mutta satuttamisesta ei ollut ollut mitään puhetta! Kaksi, hänen halaamansa miehen takana seisoneista ei ehtinyt reagoida mitenkään kaverinsa maahan luhistumiseen ja niinpä nämä saivat yhtä aikaa iskun oksan päädystä päin kasvojaan ja kellahtivat maahan - vaikkakin nousisivat sieltä varmasti pian.
Deanoic käännähti kannoillaan ja irvisti maata peittävien oksien hiertäessä paljaita jalkapohjiaan. Neljäs miehistä sai osakseen epämääräistä kepakon huitomista ja oksan iskuja sinne tänne, mutta tämän kaatuessa maahan viides oli jo ennättänyt pellavapään taakse ja pian Dean tunsi kädet ympärillään, pitämässä hänen omat kätensä kylkiään vasten painettuina ja estämässä häntä liikkumasta. Deanoic rimpuili irti, vaikka tietysti turhaan, ei hän ollut miestä vahvempi, ei edes lähelläkään tämän tasoista ja näin ollen miehelle osoittautui helpoksi pidellä poikaa paikoillaan - joskin tämä teki suuren virheen viedessään kätensä vaaleaverikön suun eteen, ja sai palkkionsa Deanin hampaiden kautta. Ulvahtaen mies veti kätensä pois ja Deanoic onnistui kiljahtamaan;
"Lounatuuli!"


// Khih, toi oliki varmaan Deanin tähänastisen elämän urhein teko x'DD \\
Rame
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Kesä 2011, 18:10

// AAAAH Deanoic senkin pikku sankari <3 //

Lounatuuli

Lohikäärme oli niin raivosta sokaistunut, ettei huomannut vahtia Deanoicia. Tuon tähtäimessä olivat vain metsästäjät, jotka aikoivat satuttaa. Satuttaa joko häntä tai Deanoicia. Lohikäärmeen oli vaikeampi liikkua metsän pohjakerroksessa mitä ihmisten. Nuo pääsivät pujottelemaan puiden lomasta helposti, kun taas lohikäärme jäi vähän väliä jumiin tai "solmuun" pitkän ruumiinrakenteensa takia. Aina kun lohikäärme erehtyi kiertämään itsensä puolittain tukevan puun ympärille, yritti metsästäjä jos toinenkin seivästää käärmeen puuhun pitkillä, jykevillä keihäillä. Keihäät muistuttivat paljolti valaanpyynnissä käytettäviä harppuunoita. Isojen olentojen kaataminen oli aina yhtä työlästä, mutta oikeilla välineillä se onnistuisi varmasti.

Lounatuuli havahtui raivostaan kuullessaan Deanoicin huutavan nimeään. Lohikäärme nosti päätään ja vilkaisi ympärilleen, huomaten Deanoicin ja tuota pitelevän miehen. Lohikäärme avasi hehkuvan kuuman kitansa, päästäen ilmoille varoittavan, korkean karjahduksen joka sai Deanoicia pitelevän miehen perääntymään pari askelta, mutta siltikään tuo ei irroittanut otettaan pojasta.
Karjaisu oli varoitus. Kerta se ei tehonnut, lähti lohikäärme hyökkäykseen. Lohikäärme rynnisti metsän halki kohti miestä, toisten yrittäessä pysäyttää hyökkäävän lohikäärmeen. Raivo ajoi Lounatuulta eteenpäin, joten ei ollut mitään, mitä nämä pienet kuolevaiset olisivat voineet tehdä pysäyttääkseen valtavan, voimalla läpi puskevan lohikäärmeen.

Lounatuuli saavutti Deanoicin ja tuota pitelevän miehen. Tässä vaiheessa, lohikäärmeen kohottautuessa uhkaavasti hyökkäykseen, mies päästi irti Deanoicista, työntäen tuon rajusti kohti lohikäärmeettä ja pyrki pakoon. Nyt se oli kuitenkin myöhäistä. Lounatuuli varoi ettei satuttanut Deanoicia, samalla kun suoristi kaulansa kohti pakenevaa miestä ja yhdellä päättäväisellä puraisulla päästi tuon hengestään.
Seurasi hiljaisuus. Metsästäjät pysyttelivät paikoillaan lohikäärmeen pitäessä viimeisintä uhriaan leukojensa välissä, samalla kun tuon siniset silmät kääntyivät tarkistamaan oliko Deanoic kunnossa. Lohikäärme avasi kitansa, tiputtaen verisen ja kärventyneen ruhon maahan ja siirtyi sitten lähemmäksi katsomaan ystävänsä kuntoa. Pintapuolin Deanoic näytti olevan kunnossa, näin lohikäärmeen silmin.
Lohikäärme puski lämmintä kuonoaan pienesti vasten Deanoicia, pitäen samalla matalaa, krokotiilimaista murinaa. Lohikäärme yritti parhaansa mukaan rauhoitella pientä ystäväänsä, mutta se herkkä hetki jäi lyhyeksi kahden metsästäjän hyökätessä ja iskiessä keihäänsä syvälle lohikäärmeen lihaan, etujalkojen lähettyville.

Käärme nosti päänsä jälleen ylös ja päästi tuskaisen karjahduksen, kääntyen sitten jälleen hyökkääjiään kohti. Äskeinen sokea, eläimellinen raivo palasi jälleen pedon silmiin ja tuo lähti metsästämään hyökkääjiä, ohjaten noita samalla poispäin Deanoicista.
Kului noin puolituntia. Haavoittunut ja väsynyt lohikäärme puski viimeisillä voimillaan metsästäjien kimppuun, eliminoiden heitä yksi kerrallaan, kunnes kaksi oli enää jäljellä. Miehet seisoivat vierekkäin uupuneina ja lievästi loukkaantuneina lohikäärmeen edessä, kunnes päättivät perääntyä. Ei ollut mitään mahdollisuuksia kaataa tätä petoa kahdestaan, tässä kunnossa...
Lounatuuli antoi miesten perääntyä. Mikäli nuo päättivät luopua taistelusta, niin olkoot. Lohikäärme ei jaksanut enää ponnistella päästääkseen nämä päiviltään.

Kun miehet olivat kadonneet näköpiiristä ja pois Lounatuulen aistien ulottuvista, lohikäärme lysähti maahan. Valkea lohikäärme oli lähes kokonaan värjääntynyt punaiseksi verestä. Pitkin sen kehoa oli isompia ja pienempiä ruhjeita ja haavoja. Yksi keihäskin oli vielä jäänyt töröttämään tuon lihasta.
Lohikäärme hengitti raskaasti. Sen silmät olivat puoliummessa, kunnes ne aukesivat ja lähtivät etsimään deanoicia lähistöltä...


//... oohops. Innostuin taas turinoimaan //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Rame » 09 Heinä 2011, 15:06

//Sehän on vaan sen merkki että jotain tapahtuu! :D \\

Deanoic

Deanoic koetti riuhtoa itseään irti, muttei luonnollisestikaan onnistunut siinä. Hänen täytyisi opetella muuttamaan muotoaan sudeksi myös päiväsaikaan! Silloin hänestä oikeasti saattaisi joskus olla jotain hyötyäkin! Nyt hän oli vain heikko ihmispoika. Hän ei pitänyt sisällään asuvasta sudesta, ei aina, mutta ainakin sen olemassaolosta olisi enemmän hyötyä mikäli hän oppisi hallitsemaan suttaan ja muuttamaan muotoaan koska tahansa!

Deanoic tuli tyrkätyksi Lounatuulta kohden ja kompuroi lennähtäessään itsekin tätä kohden, jottei joutuisi toista kertaa miesten otteeseen. Hän puristi silmänsä kiinni ja lysähti Lounatuulen jalkoihin tämän riistäessä hengen häntä kiinni pidelleeltä mieheltä.
Dean tiesi, että mies oli kerjännyt sitä, hän vain ei pitänyt toisten tappamisesta tai sodasta ja vihamielisyyksistä ylipäänsä, mutta kaiketi hänen pitäisi vain tottua niihin...

Deanoic naurahti pienesti Lounatuulen kuonon tökätessä hänen olkaansa. Hän kohotti toisen kätensä silittämään lohikäärmettä, unohtaen hetkeksi kokonaan ihmismiesten läsnäolon. Kiljahtaen hän peitti päänsä käsillään, puristi silmänsä kiinni ja painoi päänsä polviinsa rauhallisen hetken särkyessä kun kaksi metsästäjistä päätti hyökätä uudemman kerran Lounatuulen kimppuun.
Dean ei uskaltautunut enää vilkaisemaankaan. Sen sijaan hän pysytteli paikoillaan ja tutisi pelosta kyynelten virratessa poskiaan pitkin. Miksi jotkut ihmiset olivat niin typeriä!? Ei Lounatuuli ollut tehnyt mitään!

Kun Deanoic viimein uskaltautui kurkistamaan, hän näki Lounatuulen maahan lysähtäneenä eikä eloonjääneitä miehiä näkynyt missään. Noh, ainakin toinen oli saanut miehet joko tapettua tai ajettua pois, mutta kaikesta päätellen se oli vaatinut veronsa.
Nähdessään Lounatuulen avonaiset silmät ja tämän etsivän katseen Deanoic kompuroi vaivalloisesti ylös - vaivalloisesti suurimmaksi osin siksi, että oli itkenyt viimeiset puolisen tuntia ja uhrannut siihen kaikki vähäisetkin, täydenkuun yön jäljiltä jääneet voimansa.
Hän lähestyi Lounatuulta varovasti ja silmäili itkuisena ja huolestuneena tämän verenpunaista ruumista. Deanoic lysähti istumaan Lounatuulen kasvojen vierelle ja kurotti toisen tärisevistä käsistään koskettamaan toisen poskea varovasti.
"Pä-Pärjäätkö?" Dean kysyi varovasti, tietämättä kuinka pahoja toisen saamat haavat olivat. Verta oli muutoinkin niin paljolti, ettei hän edes nähnyt missä mahdolliset haavat sijaitsivat.
Rame
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Heinä 2011, 20:53

Lounatuuli

Lohikäärme olisi virnistänyt, mikäli olisi jaksanut, Deanoicin kompuroinnille. Kuitenkaan peto ei enää jaksanut liikauttaa lihastakaan turhan tähden, joten tuo tyytyi makaamaan maassa kuin kuollut lahna. Deanoic laski kätensä lohikäärmeen poskelle ja kysyi pärjäsikö tuo. Olento kallisti päätään pienesti, kunnes kasvoille nousi se pieni, veikeä virne.
"Olen valmis seuraavaan erään, mutta anna minun levätä nyt hetki" Lohikäärme totesi lopulta, naurahtaen tuskaisen kuuloisesti.
"Eivät ne saaneet aikaan mitään vakavaa... Hetken hengähdys, jonka jälkeen suuntaan kylään, jossa joko itse hoidan haavani tai hankkiudun sairastuvalle.. Kyllä se tästä" Lounatuuli jatkoi, samalla kun kohotti pienesti massiivista päätänsä, tutkaillen Deanoicin päästä varpaisiin.

"eihän sinuun sattunut?" Oli seuraava lause lohikäärmeeltä, jonka ilme muuttui astetta huolestuneemmaksi. Ei Deanoicissa näkynyt mitään pahemmin, mutta ei sitä koskaan tiennyt, piilotteliko toinen haavojaan tai oliko tuo muulla tavalla loukkaantunut.

/// aaah.. lyhyttä vaihteeks~ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Rame » 07 Elo 2011, 19:16

Deanoic

Lounatuuli vaikutti omalta itseltään, joskin väsyneeltä ja ulkoisesti tämä tietysti oli haavoittunut, veren peitossa suorastaan. Deanoicia kuitenkin piristi jo sekin, kuinka hän näki tutun, kauan kaipaamansa kaltaisen, virneen kohoavan toisen huulille.
Ihmissusi hymyili hänkin pienesti, joskin pahoittelevana siitä, ettei ollut onnistunut auttamaan toista vaan pikemminkin vain pilannut kaiken oudolla toheloinnillaan.
"Saat niin pitkän hetken kuin tarvitset", Dean vastasi ja huokaisi helpotuksesta kun toinen selkeästikin oli yhä kykenevä puhumaan ja ajattelemaan selkeästi. Lounatuuli oli myös tarpeeksi viisas hoitaakseen haavansa. Deanoic itse koetti aina itsepäisesti selvitä täydenkuun öistään ja niiden jälkeisistä ruhjeistaan yksinään ja tyytyi vain hätätapauksessa ammattilaisen apuun.
Joskin lähinnä siksi, ettei hänestä ollut korvaamaan ammattilaisten vaivannäköä.

Deanoic vilkaisi ohimennen kehoaan Lounatuulen kysymyksen jälkeen, mutta pudisteli sitten kiivaasti päätään.
"Ei, älä minusta huolehdi", ihmissusi vastasi ja nojasi varovasti selkänsä toista vasten. Syyllisyydentunto palasi, mutta hän koetti parhaansa mukaan hiljentää sen äänen samalla kun sulki silmänsä ja koetti rauhoittua itsekin siinä samalla kun antaisi Lounatuulelle tämän tarvitseman rauhoittumishetken, niin pitkä kuin se olisikin.
Rame
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Elo 2011, 15:35

Lounatuuli

Deanoic kertoi olevasa kunnossa. Hyvä niin. Lounatuuli ei olisi kestänyt, mikäli tuo olisi saanut ruhjeita äskeisessä metakassa. Ei Deanoicin olisi pitänyt edes joutua siihen tilanteeseen. Mutta kohtalo oli päättänyt heittää jälleennäkemisen mahdollisimman huonoon aikaan. No, pääasia oli, että Deanoic oli kunnossa ja Lounatuuli hengissä. Kyllä lohikäärme uskoi tästä selviävänsä. Oli hän pahemmassakin kunnossa ollut. Piti vain toivoa, ettei metsästäjiä tulisi lisää. Toisaalta, mistä ihmeestä heitä nyt lisää pomppaisi...
"Älä syytä itseäsi tästä" Lounatuuli totesi äkisti, arvellen että Deanoicin luontoinen herkkä ihminen saattoi syyttää itseään äskeisestä "Ei se sinun syysi ollut. Metsästäjät olivat perässäni jo ennen kuin törmäsin sinuun. Uskon että olisin joka tapauksessa joutunut taistelemaan heitä vastaan, olit sinä sitten mukana tai et. Minun tässä itseäni pitäisi syyttää, kun saatoin sinut vaaraan".

Noiden sanojen jälkeen lohikäärme hiljeni hetkeksi. Se kohotti pienesti päätään ja muutti ulkomuotonsa ihmisilluusioon, istahtaen Deanoicin vierelle lepäämään.

// 5.9 vedän hahmoni pois kun täällä on aika hiljaista. Ota yhteyttä jos ja kun olet valmis/halukas jatkamaan peliä~ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt


Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron