Why hello there || sovittu

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Why hello there || sovittu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Kesä 2011, 14:26

Alf

Kaunis kesäpäivä oli kääntymässä jo iltaan. Alf oli ollut muutaman muun metsästäjän kanssa metsällä koko päivän ja jäänyt nyt vielä yksikseen istuskelemaan matalalle puun oksalle.
Metsästys oli sujunut hyvin. Miehet olivat kaataneet pari peuraa ja villisikaa. Eläimet oli kaadettu markkinoita varten, Lihaa ostettiin ja tarvittiin aina. Osa lihasta verotettiin armeijalle, mutta näin pieni saalismäärä tuskin kiinnostaisikaan armeijan pamppuja.
Joten, metsästys porukka oli toivottanut hyvät illanjatkot toisilleen ja hajaantunut omille teilleen, kukin minnekkin saaliiden kanssa. Alf - kuten jo maininttu - oli jäänyt metsään istumaan, mietiskelemään syntejä syviä. Ehkä hän hyvällä tuurilla törmäisi haltiaan, jonka voisi nirhata huvikseen. Mies oli varustautunut taisteluun, vaikka olikin metsälle lähtenyt. Näin sodan ollessa käynnissä, ei metsäänkään voinut lähteä ilman kunnon varusteita. Ties millainen armeija sielläkin odotti.

Puolihaltia kääri sätkän itsellensä, sytytti sen ja antoi keuhkojensa täyttyä tuosta epäterveellisestä tavasta. Metsä oli hiljainen ja lämmin. Aurinko valaisi metsän lämpimän sävyisillä säteillään.
Alf ei nähnyt mitään syytä pitää kiirettä pois täältä. Vaikka olikin ihmisten tavoille oppinut, ronski ja härö kapakan kuluttaja, kyllä hän siltikin viihtyi yhä metsässä...

// Minttukitty mewmew //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitty » 15 Kesä 2011, 14:40

Miki

Neitokainen oli laiskotellut koko päivän, joten nyt oli korkea aika lähteä liikkeelle. Miki suunnisti kohti metsää, kaapuun pukeutuneena tietysti, olo olisi turvaton ilman huppua. Tytön matka kulki vielä hieman syvemmälle metsään, silmiin osui lahohko puu joka oli kuolemaisillaan pystyyn, se kelpaisi hyvin treenaamisen kohteeksi.
Miki nykäisi huppuaan vielä paremmin jottei se vain valahtaisi tytön harjoitellessa. Pienen lämmittelyn jälkeen alkoikin pauke jo kuulua. Vuoron perään nyrkit iskeytyivät puuhun joka antoi jokaisella iskulla hieman enemmän periksi, sitten ilmaan nousi kierre-potku jota neito oli koittanut monen monta päivää kehitellä, se oli näyttävä ja tehokas isku. Lahohko puunrunko räsähti jalan osuessa siihen, komea lommo jäi myös jälkenä puuhun. Miki oli suht tyytyväinen, vanha haava kyljessä kuitenkin käski ottaa hieman rauhallisemmin. Turhautunut huokaus nousi ilmaan ja sitten mätkiminen jatkui.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Kesä 2011, 22:10

Alf

Kauniin hiljaisuuden rikkoi yllättäen lähistöltä kuuluva pauke. Alf aukaisi laiskasti kiinni menneet silmänsä ja katseli ympärilleen. Puoliverinen huomasi puiden lomasta huppupäisen hahmon, joka antoi kunnon selkäsaunaa metsän puille, ilmeisesti vain omaksi ilokseen. Pieni, kujeileva hymy nousi tummahipiän kasvoille, samalla kun tuo nousi ylös ja lähti kevyesti ja huomaamattomasti liikkumaan pitkin puiden oksia, lähemmäs tätä puun hakkaajaa.
Alf pysähtyi lähimmäisen puun oksalle, katsellen tätä huppupäätä takaa päin. Näin tuo ei ainakaan voinut huomata hyvin maastoutunutta puoliveristä. Miekkonen katseli tämän mystisen huppupään riehumista hetken, kunnes veti vyöltään esiin puukon ja viskasi sen alas vauhdilla. Puukko suhahti ohi huppupään, iskeytyen puun runkoon jota tuo oli hakannut kuin vimmattua.

"Tuo ei liene kaikkein tehokkain tapa kaataa puita. Kannattaisi kokeilla kirvestä" Alf totesi vinosti virnuillen, katsellen alas puun oksaltaan.
Miehen kasvoista saattoi nähdä selvän epilyksen. Totta kai Alf oletti tämän hiipparin olevan haltia tai muu olento, jonka päästä saisi pennin tai pari...
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitty » 21 Kesä 2011, 22:29

Miki

Tytön treenaamisen keskeytti puukko joka lensi päänvierestä ja uppoutui puuhun. Hupullinen neito kääntyi nopeasti ympäri luoden katseensa ylös. Sydän tykytti melkomoista tahtia, mutta vain hetken.
Tyttö haravoi maastoa katsellaan, ketään ei näkynyt. Neito päätti kuitenkin kokeilla liikahtaisiko jokin oksastossa jos sinne nakkaisi puuhun uponneen puukon. "Maassa makaavaa ei lyödä, siksi en kaada puuta." Miki huusi samalla irrottaen puukon. Tuoltapäin se tuli. Miki päätteli mielessään puukon asennosta, viskaten sen sitten kutakuinkin heittäjän suuntaan, tähdäten kuitenkin puunrunkoon ettei vahingossa osuisi kehenkään.
"Viitsisitkö olla heittelemättä enempää teräesineitä ?" Miki tavallaan pyysi toiselta, äskeisen perusteella miehellä on tarkka sihti ja ei heitä toisten ohitse, neito ei ollut edes varma toisen sijainnista, nyt hän oli vain helppo maalitaulu.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Kesä 2011, 22:40

Alf

Maassa makaavaa ei lyödä. Alf virnuili itsekseen tuolle lausahdukselle. Voi kumpa tämä nuori tapaus tietäisi paremmin elämän julmuudesta. Parempi oli lyödä maassa makaavaa, ennen kuin hän nousisi ylös ja löisi takaisin.
Puolihaltia päätteli huppupään äänestä tuon olevan nuorempi, mitä hän itse. Sitä Alf ei osannut sanoa varmaksi, olisiko tuo tyttö vai poika. Nykyään pojatkin saattoivat olla erittäin tyttömäisiä... mutta Alfilla ei ollut mitään sitä vastaan. Noh, huppupää heitti Alfin heittämän puukon takaisin tulosuuntaan. Alf osasi arvoida mihin tuon viskaama puukko osuisi, joten tuo ei hätkähtänytkään puukon pamahtaessa vieressä nököttävään puunrunkoon. Puoliverinen vain virnuili itsekseen, kuullessaan nuorukaisen seuraavan kommentin.

Lopulta tuo liikahti, vetäisten puukon puunrungosta irti ja hypähti alas, jääden nojailemaan puunrunkoon ja katselemaan tätä uutta tuttavuutta päästä varpaisiin. Eipä näyttänyt kovin hääviltä vastukselta, joten mikäli tuo päälle kävisi, kokenut soturi uskoi pärjäävänsä enemmän kuin hyvin.
"Nykyään metsässäkin lentelee teräesineitä sinne sun tänne" Alf totesi "Joten tämä ei todellakaan ole sopiva paikka harjoitella hyökkäyksiään puunrunkoihin... ellei ole aivan varma siitä, ettei kukaan ole lähistöllä".
"Huomaa kyllä, ettet taida olla kovin kokenut pysyttelemään piilosalla ja huomaamattomana" Puoliverinen lisäsi, samalla kun laittoi puukon takaisin vyölleen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitty » 26 Kesä 2011, 23:47

Miki

Puusta hypähtikin alas puukon heittänyt mies, komea mies. Neito tarkasteli miehen liikkeitä ja eleitä. Ensimmäinen sana mikä mieleen tuli oli varma tai kokenut. Mies näytti tietävän mitä tekee, ei epäröiviä elkeitä. Haltiaksi tätä miestä ei kuitenkaan tyttö tunnistanut, huppu kannattaa siis pitää päässä.
Miki meinasi aloittaa vastalauseen miehen selostaessa että metsässäkään ei välttyisi teräaseilta, mutta päätti sittenkin vaieta ja kuunnella loppuun mitä tämä tummahiuksinen ihminen selitti.
"Hah, ei ole tullut vielä tarvetta piiloutua, kiitos vain huomautuksesta." Miki naurahti. Tottahan se oli, ei hänen ollut kovin useasti piiloutua, tai paeta, hommat oli saatu tavalla tai toisella hoidettua, yleensä sillä että neidon vastus luovutti.

//Sori jos on kirjotus virheitä kirjotin tä än ps3 sella ku ei koneelle päässy// .
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Kesä 2011, 18:18

Alf

Puolihaltia ei voinut olla virnuilematta nuorukaisen sanoille. Niin itsevarma, että tuota voisi kutsua jo röyhkeäksi. Nuorukainen ei selvästikkään tietänyt mitään pahasta maailmasta ja sen mitä ihmeellisimmistä vaaroista. Puoliverinen olisi voinut vaikka lyödä vetoa, että jos tuon olisi tantereelle taluttanut, olisi nuorukainen kuollut alle tunnissa.
Alfin ilmeestä saattoikin lukea, ettei tuolla ollut aikomustakaan ottaa tätä nuorukaista tosissaan, saatika pelätä huppupäätä millään tasolla.

"Kyllä sinulla näemmä nytkin on tarve piiloutua" Alf huomautti sitten vaihtaen painoa toiselle jalalleen "Et muuten kulkisi huppu päässä" Puoliverinen huomautti, tuoden esille harvinaisen hyvän pointin. Nuorukainen tuskin piti huppua päässään vain huvin vuoksi. Hän piiloutui ulkopuolisilta sen sisään. sää oli turhankin lämmin jotta huppu olisi ollut mukava päässä, eikä tuon hupullinen viitta näyttänyt mitenkään olevan kaunis ja koristeellinen, mitä olisi pitänyt esitellä koko maailmalle.
"Olet joko hemmetin ruma" Alf aloitti "Tai sitten piilottelet korviasi" mies vihjasi virnuillen. Ei hän tyhmä ollut. Yleensä jos metsässä törmäsi huppupäiseen kulkuriin, olivat nuo haltioita tai muita taruolentoja, joiden piti kätkeä päänsä etteivät joutuisi heti ensikättelyssä teurastetuksi. Tosin, saattoi Alf myös erehtyä....
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitty » 28 Kesä 2011, 19:51

Miki

Tyttö kurtisti kulmiaan toisen sanoessa että nytkin neito piiloutui. Hetken kesti mutta sittenhän se selvennys tuli, huppu.
Tottahan se oli neito piiloutui hupun alle, ja kaikenlisäksi sen takia että oli haltia. Kannatti kuitenkin piilotella itseään kuin mitä mennä suojattomana metsään jossa myös ihmiset liikkuvat.Tyttö päätteli että mies ei tahtoisi jättää haltiaa henkiin joten vastasi nyt hieman tökkivästi. "O-otetaan se ensimmäinen vaihtoehto, hemmetin ruma..." Miki sanoi hieman takkuisesti laskien katseensa maahan, ei hän itseään rumana pitänyt, mutta parempi sanoa niin kuin menettää henkensä.


//Myh lyhyt..//
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Kesä 2011, 20:35

Alf

Mikin reaktio sai puoliverisen taas virnuilemaan. Nuorukainen myönsi olevansa hemmetin ruma. Ei varmana pitänyt paikkaansa. Rumat ihmiset häpesivät itseänsä eivätkä halunneet myöntää näyttävänsä satukirjan möröiltä. Alf ei jäänyt odottelemaan nuorukaiselta mitään parempaa selittelyä, vaan oli alta aikayksikön kiinni tuon kaulassa, painaen nuorta huppupäätä vasten paksua puunrunkoa, pitäen tiukasti kiinni tuon kaulasta, mutta antoi tuon silti hengittää. Määrätietoiset tappajan otteet yleensä saivat uhrit jo laskemaan alleen tässä vaiheessa, mutta Alfilla ei ollut aikomusta tappaa tätä muukalaista.. ei vielä.
Puoliverinen ei sanonut mitään, vaan toisella kädellään nosti nuorukaisen huppua sen verran, että näki tuon kasvot kunnolla.
"Valehtelit minulle" Alf totesi nähdessään kasvot, jotka tunnisti selvästi tytön kasvoiksi "Et ole hemmetin ruma, kuten väitit".

"Nyt herää kysymys mitä noin nätti pikku tyttö tekee yksin metsässä, ilman minkäänlaista apua.. ties milloin sattuu paikalle iso paha mies ja satuttaa sinua, tavalla tai toisella" Alf kysyi virnuillen, samalla kun alkoi pikku hiljaa hivuttamaan tytön huppua yhä alemmas, aikeissa tarkistaa tuon korvat. Toinen käsi oli yhä tuon kaulalla, pitelemässä tyttöä paikoillaan.

// hittaus, mutta näin sen tarpeelliseks viedäkseni peliä eteenpäin. toinen vaihtoehto ois ollu että Alf kävelis pois ja peli loppuis siihen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitty » 28 Kesä 2011, 21:28

Miki

Ennenkuin neito kerkesi reagoida tai väistää painettiin hänet jo puuta vasten. Tietenkin tyttö hätkähti tätä, muttei osannut erityisemmin pelätä, sensein kanssa oli jo tottunut yllättäviin liikkeisiin, sekä varmoihin otteisiin. Mies oli ottanut kunnon otteen tytön kaulasta, muttei kuitenkaan kuristanut tätä. Muistot vilahtivat taas tytön silmissä, aina kun hänen kurkkuunsa tartuttiin niin alkoi tapahtua, aina. Neidon silmistä pastoi viha, ei epäröintiä tai pelkoa. Kädet tarratuivat miehen käsiin toinen lähinnä refleksin omaisesti kiinni huppua laskevaan käteen ja toinen käteen joka piteli kaulasta kiinni. Miehen sanat tyttö osasi otta kohteliaisuutena, mutta harkitsi niitä myös uhkana.
"Edellinen iso paha mies hakattiin veriseksi mössöksi, päästä irti." Miki sanoi vihaisena, mutta maltillisesti. Neito koitti vetää toisen kättä kauemmas kasvoistaan, ties mitä kävisi jos tämä näkisi tytön korvat.
Neito ei edes yrittänyt irrottaa kaulalla olevaa kättä, kyllä hän huomasi että mies tiesi mitä teki ja rimpuilu voisi sattua.

//Juuh eipäs mitään ihan rauhassa vaan.//
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Heinä 2011, 16:36

Alf

Alf oli yllättynyt siitä, ettei tyttö alkanut riuhtomaan ja riehumaan puoliverisen käydessä käsiksi. Yleensä itsepäiset naiset aloittivat hirveän shown, johon kuului kovaan ääneen huutaminen ja uhoaminen, sekä hyökkääjän potkiminen mitättömillä jalkavoimilla. Tai no, kyllä jotkut potkivat lujaakin, mutta kokeneena naistenahdistelijana Alf osasi varoa pahimpia iskuja ja loput hän kyllä kesti.
Tytön sanata saivat puoliverisen naurahtamaan ääneen. Tuon päähän ei vain mahtunut mitenkään ajatus siitä, että tämä neiti olisi muka jonkun itseään isomman miehen hakannut. Tosin, sellaisiakin tapahtumia Alf oli saanut todistaa. Tosin yleensä kun iso mies joutui nuoren naisen möyhentämäksi, oli syynä vastustajan aliarviointi ja itsekeskeinen ajattelu. Harva mies tiesi sitä, että naisetkin osasivat taistella. Vielä harvempi suostui myöntämään sitä.

"Entä jos en päästäkkään" Alf kysyi, vaihtaen odottamatta haltiakieleen "Hakkaatko minutkin veriseksi mössöksi?"
Yllättävä puhekielen vaihto oli osa tämän neidin paljastamista. Mikäli tuo ei huomaisi kielenvaihdosta - mikä olisi hyvinkin normaalia näin vaarallisessa ja stressaavassa tilanteessa - olisi tuo varmasti haltia tai ainakin niiden puolella. Haltiakieltä ei opetettu satunnaisesti puolueettomille saatika ihmistenpuolella oleville. Harva ihminen sitä edes osasi. Moinen kieli ei taipunut pahemmin jäykähköjen ihmisten suussa ja siksi vain harvat ovat sen opetelleet. Nämäkin harvat ovat yleensä niitä, joiden pitää asioida neuvottelutilanteissa haltiakielellä....
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitty » 03 Heinä 2011, 16:58

Miki

Mies vaihtoikin yllättäen puhe kieltä ? Ja vielä tytölle hyvin tutulle kielelle, haltia kielelle. Oliko tuo mies haltia ? Mutta korvia ei näkynyt ? Jostain syystä tuo sai tytön valahtamaan miltei kalpeaksi, jokin tässä tilanteessa hämmensi paljon. Sydän alkoi tykyttää oikein kunnolla. Miki katsoi toista miettien miten kannattaisi tehdä, jos hän nyt vastaisi yleiskielellä toiselle, voisi tämä ollakkin haltia ja tappaa hänet siihen paikkaan, mutta jos hän vastaisi haltia kielellä niin voisi toinen ollakkin vain oppinut sitä joltain ja silti tappaa tytön siihen paikkaan. Mikin onneksi hän kuitenkin käytti haltiakieltä hyvin harvoin, hän vain tykkäsi puhua enemmän yleiskielellä joten syteen tai saveen, jotain oli tehtävä.
"Sanoin jo kerran, päästä irti." Miki vaati nyt hieman hiljaisemmalla äänellä, sai siitä kuitenkin selvää, ei hän niin hiljaksiin puhellut. Miki tarkkaili toisen asentoa, etäisyyttä ja liikkeitä, miettien ankarasti mihin olisi paras tarpeentullen iskeä. Jos puhuminen ei auta niin oli kai koitettava jotain muuta. Tytöstä alkoi näkyä että tilanne oli sangen epämiellyttävä, kaulalla oleva käsi tunsi varmaan kiihtyneen pulssin ja hengityskin oli hieman raskaampaa kuin tavallisesti.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Heinä 2011, 19:59

Alf

Tyttö ei pahemmin puhekielen muutoksesta hätkähtänyt. Se kertoi tosin jo jotain. Yleensä ihmiset hätkähtivät kuullessaan haltiakieltä, tämä neito taas ei ollut siitä moksiskaan.
Tosin se oli jo ilmi selvää ettei Alf ollut tavallisen tallaajan kanssa tekemisissä. sanoihan sen jo maalaisjärkikin. No, tyttö toisti sanansa tällä kertaa vaatien puoliveristä päästämään itsensä irti. Alf katsoi ylimielisen mietteliäästi. Tuo todellakin saattoi tuntea tytön kiihtyneen pulssin ja huomasi raskaamman hengityksen. Puoliverinen ei tiennyt olisiko tästä tilanteesta suorastaan pitänyt nauttia ja alistaa tyttöä entisestään. Toisaalta, metsä ei todellakaan ollut oikea paikka sellaisille leikeille, varsinkaan näinä aikoina. Ties vaikka tytöllä olisi joku seuranaan metsässä. Joku, joka kohta puukottaisi puoliveristä selkään. Tosin se olisi mahdotonta, ellei hyökkääjä osannut leijua ilmassa ja olla hengittämättä lipuessaan lähemmäksi.

Irrottamisen sijaan Alf tiukensi otettaan ja vetäisi toisella kädellään puukkonsa esiin, asettaen sen vasten tytön kaulaa.
"Eiköhän lopeteta tämä pikku rupattelu ja siirrytä suoraan asiaan" Alf totesi virnistäen "Kerro nimesi ja puolueesi".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Kitty » 05 Heinä 2011, 20:17

Miki

Miki oli jäänyt elättelemään toiveita siitä että toinen päästäisi irti liian pitkäksi ajaksi, nyt toinen tiukensi otettaan ja nosti puukon neidon kaulalle. Miki koitti ratkoa tilannetta niin hyvin kuin pystyi, jos hän koittaisi potkaista miestä voisi puukko sivaltaa hänen kaulansa auki joten sitä ei varmaan kannattaisi kokeilla. Tyttö tiesi kuitenkin ettei ole millään muotoa viisasta sanoa olevansa haltioiden puolella, nyt ja aina joten pieni valkea valhe tuskin haittaa mitään. "En ole kenenkään puolella.....Joten päästä irti." Miki selitti jättäen nimensä kertomatta, ei sen takia että olisi unohtanut, ihan vain siitä syystä että puhuminen alkoi vaikeutua kun miehen ote oli tiukentunut tytön kaulalla. Jotain on tehtävä muuten se on hengenlähtö lähellä. Miki mietti samalla koittaen työntää puukkoa pitävää kättä kauemmas kaulalta, silloin vasen jalka haki paikkaa miehen reideltä, jos mies ei siirtäisi jalkaansa taaemmas niin siitä saisi hyvin tukea kun oikea jalka nousisi potkuun miehen rintakehälle. Tosin jos mies siirtäisi jalkansa alta pois eikä päästäisi tytön kaulalta irti niin kummatkin mässähtäisivät puun juureen maahan.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Heinä 2011, 23:46

Alf

Tyttö kertoi, ettei ollut kenenkään puolella. Uskoakko tuota nyt vai ei, mutta Alfilla ei ollut aikomustakaan päästää tuota irti. Jos tuo olisi ollut haltioiden puolella, olisi tyttö pitänyt tappaa. Jos tuo olisi ollut ihmisten puolella, olisi tuo pitänyt päästää menemään.. mutta tyttö ei ollut kenenkään puolella, joten kuka välitti, mitä tälle tytölle tapahtuisi? Ei kukaan.. Alf ei joutuisi vaikeuksiin, teki hän mitä tälle tytölle.

Mikin seuraava liike oli ovela, mutta ei tarpeeksi nopea Alfille. Mies tunsi tytön toisen jalan hakeutuvan reidelleen, jolloin puolihaltia automaattisesti otti askeleen taakse päin ja viskasi Mikin päättäväisesti ja voimakkaasti maahan selälleen, Istahtaen sitten itse tuon ylle ja napaten tytön käsistä kiinni, painaen ne vasten maata.
"Ei kovin fiksu veto" Alf totesi naurahtaen, pudistellen samalla pienesti päätään "Minä olen viimeinen henkilö, jonka sinä haluat suututtaa täällä metsässä, keskellä ei mitään".

// paahoittelen hittiä. Nyt tämä peli menee joko siihen että Miki pääsee ihmeen kaupalla pakoon - joko omin neuvoin tai jonkun avustuksella - tai sitten Alf tosiaan raiskaa tytön. En valitettavasti aijo vetää Alfia OOC kannalle ja antaa tuon päästää Miki menemään ilman mitään vahinkoja D: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron