The Night Fantasy

Nyx

Lohikäärme hypähti seisaalleen toisen yhtäkkiä kadotessa maan alle hämmästyttävän nopeasti. Naaras pyöri ympyrää paikallaan koettaen selvittää mihin toinen oli mennyt, mutta ei kumminkaan löytänyt tätä ennenkuin hän palasi pinnalle.

"Uskomatonta, totisesti. Hämmästyttävää", hän totesi ja harmitteli itsekseen ettei voinut antaa kunnon aplodeja.

Lelacã

Lelacã hymyili leveästi kun kuuli Nyxin kehut. Hän heilautti häntäänsä tyytyväisenä.
"Kiitos. Sinun vuorosi, näytä miten lennät", Lelacã kannusti ja osoitti taivaalle. Harvoin näki kenenkään lentävän, joten nyt oli mainio tilaisuus nähdä.
"Mikä on ennätyskorkeutesi?" Lelacã kysyi ja kallisti koko yläruumistaan niin että kaikki näkyi vaakasuunnassa.

//Pätkää tulee, sori.

Nyx

"Ennätyskorkeuteni? Enpä osaa sanoa varmaksi, mutta totisesti kylmä niin korkealla oli. Mutta katsopa tätä...", lohikäärme vastasi.

Nyx otti muutaman juoksuaskeleen, levitti siipensä ja ponkaisi ilmaan. Puunlatvojen yläpuolelle päästyyän hän teki muutaman silmukan ilmassa, ja lensi sitten korkealle ilmaan, vain pudottautuakseen melkein maahan asti ennenkuin nousi taas ylös viime hetkellä. Lohikäärme lensi myös muutamia nopeita pyrähdyksiä ja lekotteli ilmassa miltei paikallaan ennenkuin laskeutui takaisin alas virkistyneenä pikku lentotuokiostaan.

Lelacã

Nyx singahti korkeuksiin. Lelacã toljotti silmä suurena lentonäytöstä. Onkohan tuo loogisesti mahdollista? hän mietti ja seurasi taivaalla kiitävää Nyxiä. Sitten tämä lasketui.
"Tuo oli aivan mahtavaa!" Lelacã sihisi kehuvasti ja heilutti häntäänsä hullun lailla.
"Aivan upeaa, singahdit taivaisiin!" Lelacã sanoi ja teki pienen hypyn ilmassa. Kuinka kukaan osasi lentää tuolla tavalla, sanoin kuvailettoman upeaa.

Nyx

Lohikäärme painoi päänsä kumarrukseen ja kiitti kuulemistaan kohteliaisuuksista. Oli mukavaa kun kerrankin joku huomasi lentämisen kauneuden.

"Oletko aivan varma ettet halua kokeilla? Tämään on täydellinen lentosää", lohikäärme kysäisi vielä kerran. Jos toinen oli ollut niin mielissään jo nähdessään jonkun lentävän, pitäisi itse taivaalle pääsemisen ja tuulen tuivertamisen kasvoille olla sitäkin hienompaa.

Lelacã

Lelacã tarrasi kynsillään maahan ja heilautti häntäänsä.
"Ei kiitos, en tosiaankaan pidä korkeista paikoista", hän sanoi ja vilkaisi taivaalle. Lelacã pudisti päätään ja huokaisi:
"Miksi ihmisen pitää olla niin utelias? Jos nyt ihan pienen pieni letopyrähdys", Lelacã myöntyi ja luikerteli Nyxin viereen. Hän katsoi tätä silmiin merkittävästi ja nosti sormensa pystyyn.
"Ihan lyhyt!" hän muistutti.
"Joten, nostatko minut vai kapuanko selkääsi?" Lelacã kysyi.

Nyx

"Käymme ilmassa aivan lyhyesti, lupaan." Lohikäärme heilautti häntäänsä ja kävi avuliaasti maahan makaamaan jotta toinen pääsisi mukavasti siipien tyveen.

"Näetkö nuo piikit selässäni? Pidä niistä lujasti kiinni, niin minä huolehdin lopusta", naaras sanoi ja odotti että toinen sai mukavan asennon. Sitten hän otti hieman vauhtia ja ponkaisi ilmaan, nousten vähitellen ylöspäin ettei jyrkkä nousu pelästyttäisi matkustajaa. Nyx nousi korkealle, ja jäi kiertelemään lämpimään ilmavirtaukseen kuin lintu.

"Kaunista, eikö?", hän kysyi, viitaten horisontissa näkyviin niittyihin, vesistöihin ja vuoriin.

Lelacã

Nyx vaikutti luotettavalta ja Lelacã kapusi tämän kyytiin.
"Ihan lyhyesti!" hän muistutti vielä kun lohikäärme ponkaisikin jo ilmaan. Lelacãn häntä köyttyi Nyxin häänän ympärille ja kän puristi kaikilla kuudella kädellään tämän piikeistä. Sitten tämä alkoi puhua maisemista. Lelacã oli sokissa. Se oli kamalaa aivan hirveää. Ihmistä ei oltu luotu lentämään! Kuinka hän oli voinut antaa itsensä tulla tänne ja-. Hän oli jo aukaisemassa suunsa protestiin. Lelacã katsoi alapuolella näkyvää metsikköä ja kauempana aukeavia peltoja. Hän hiljeni täydellisesti ennenkuin sai sanotuksi:
"Wow." Se oli todella kaunista. Lelacã ei enää kuristanut Nyxin ruumista vaan pystyi rentoutumaan. Maan alapuolella ei ollut tällaista, vain multaa ja juuria.
"Näetkö sinä tämän kaiken joka päivä?" hän kysyi häkeltyneenä. Lelacã olisi katunut ikuisesti jos ei olisi tullut kyytiin.
"Teillä lohikäärmeillä on kyllä upeampaa elämää kuin meillä ihmisillä", hän totesi ja päästi lämpimän ilman kauluksensa sisään. Lelacã vilkaisi käsiään, joissa oli vain kolme sormea. Ihmisillä...
"Sinä olet tainnut olla aina tuollainen?" Lelacã kysyi ja unohti koko korkeanpaikanpelko höpinänsä.

Nyx

Lohikäärmettä ei juuri haitannut että toinen puristui hänen ympärilleen hetkeksi, mutta eipä pannut pahakseen sitä että ote heltyi hieman; ilmeisesti maiseman vaikuttavuus oli tehnyt tehtävänsä.

"kyllä minä näen kaiken tämän joka päivä. Tosin itse pidän talvisia öitä kaikkein kauniimpina, ei näy muuta kuin miljoonia tähtiä kaikkialla pimeydessä", hän sanoi ja alkoi liitää hitaasti alaspäin suuressa kaaressa.

"Minä synnyin lohikäärmeenä, kyllä, eikä se aina helppoa ole. Joskus meitä pelätään ja teurastetaan vain koska olemme mitä olemme; riippumatta siitä teimmekö jotain pahaa vai emme. Jotkut kansat myös kaappaavat meitä juhdikseen ja ratsuikseen. Voisi sanoa että orjiksi", Nyx sanoi vakavoituen hetkeksi.

"Mutta maisemat mitä me näemme ovat totisesti komeita", hän vielä lisäsi virnistäen.

Lelacã

Eipä se lohikäärmeilläkään helppoa ollut.
"Aika samanlaista meillä ihmisfriikeillä", Lelacã mumisi hiljaa. "Meitä ei vain kaapata orjiksi. Eikä meitä ole oikeammin paljoa olemassa", hän sihisi vielä perään ja vilkaisi häntäänsä. Ja hänkun oli toivonut vielä viisivuotiaana omistavansa hännän. Nyt hän halusi ettei omistaisi sellasita ollenkaan.
"Joten, mihin me olemme menossa?" hän kysyi.

Nyx

Lohikäärme kuunteli tarkkaavaisesti toisen puheita ja hymähti itsekseen.

"Minnekkö olemme menossa? Jaa, voimme laskeutua takaisin metsään, ellei mieleesi juolahda jotain paikkaa missä haluat käydä?", Nyx totesi ja melkeimpä toivoi, että voisi kantaa matkustajaansa vielä hieman pidempään.

Lelacã

"Samapa tuo, muttei laskeuduta vielä", Lelacã sanoi, heilutteli häntäänsä ja päästi kielensä pitkälle ulos suustaan. Hän nautti täysin siemauksin tästä ainutlaatuisesta hetkestä.
"Minusta tuntuu, ettei tämän hetken tarvitse loppua koskaan", Lelacã totesi.