Bring it on! || Lotdow


Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Syys 11, 2011 7:31

Bring it on! || Lotdow

Sethos

Yö oli laskeutumassa Cryptiin. Koko päivän oli ollut pimeää ja synkkää ja nyt vihdoista viimein tummat pilvet alkoivat tiputtaa vettä kansan ylle. Tihkusateena alkanut luonnoilmiö äityi pian kaato sateeksi, mitä säestivät pienet ukkosen jyrinät siellä täällä ympäri Cryptiä.
Metässä oli hieman suojaisempaa, mitä muualla. Kuitenkin, siellä kastui yhtä lailla mitä aroillakin, jos ei osannut pysyä sateensuojassa. Kuten Sethos.
Demoni istui valtavan kuusen suojassa sadetta pitämässä. Metsä oli hiljainen, jossei sateen jyrinää ja ukkosta laskettu. Missään ei näyttänyt liikkuvan sieluakaan. Ehkä hyvä vain, Sethos ei olisi halunnut törmätä kehenkään tällä hetkellä.
Pienesti kastunut koira demoni istui masentuneen näköisenä puun juurella, katsellen ympärilleen. Sen valkoinen turkki tiputti pienesti vettä jalkojen juureen. Sethos vihasi sadetta. Sethos vihasi kastumista.

Demonin oranssi silmä hohti pelottavan selvästi synkän harmaassa metsässä, pimeän kuusen juurella. Se näkyi melko kauas, vaikka loppu peleissä sade peitti senkin näkyvyyden melko helposti. Demoni tuhahti, heilauttaen pienesti luisevia siipiänsä. Niistä varisi vettä. Vettä, joka oli kasautunut seitteihin kuin aamukaste hämähäkin verkkoon.
Unia ei ollut tällä hetkellä syötävänä. Ei Sethos ollut onneksi edes nälkäinen. Joten Demoni pisti makuulleen, tarkkaillen oranssilla silmällä ympäristöään, nauttien tästä yksinäisestä hetkestä.
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Su Syys 11, 2011 9:24

Randy

Sadepisarat osuivat kasvien lehtiin päästäen hauskaa naputusta. Randy piti sateesta ja sen äänistä. Hän seurasi kiinnostuneena kuinka pisarat osuivat yksi toisensa perään valtavaan kiven möhkäleeseen ja lähtivät valumaan sen pintaa pitkin maahan. Silmät suurina Randy katsoi märkää kiveä. Vesi oli tullut jo aikoja sitten vaatteiden läpi. Randy ravisti märkää tukkaansa ja jätti kiven katselun sikseen.

Märällä säällä ei kannattanut puissa puikkelehtia joten Randy tyytyi kävelemään. Kuusten oksat olivat painuneet erittäin alas niihin jääneen veden painosta. Randy otti kuusen oksasta kiinni ja taivutti sitä alemmas. Kun hän päästi irti vesi singahti taivaisiin ja tuli sateena alas.
"Sadetta sateen päälle", Randy totesi. Hän kulki eteenpäin ilman huolia, mutta sitten hän huomasi jotain. Kuusen alla näkyi jonkin sortin koiraeläin. Tosin tällä yksilöllä oli siivet ja kokoa enemmän kuin normaalilla susilla. Randy erotti oranssin silmän joka tiiraili ympäristöä. Vaiston varaisesti Randy sujahti puun taakse piiloon. Valtava olemus, oranssit silmät ja siivet selässä. Tämä haiskahti pahasti demonilta. Randy vilkaisi puun takaa jälleen sutta. Hitaasti hän veti yhden puukoistaan esiin. Mikä ikinä tuolla olikin, se ei kaukaa katsottuna vaikuttanut järin luotettavalta. Randy hengitti syvään ja katsoi puukkoa kädessään. Hetkessä hän loikkasi pois puun takaa ja nakkasi puukkonsa olennon eteen. Hän kiskaisi puukot molempiin käsiinsä. Randy oli valmis tappeluun.
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1876

Liittynyt: Ma Kesä 27, 2011 12:17

Viesti Su Tammi 22, 2012 12:20

Peli keskeytetty (montakohan kuukautta sitten) mutta järkesin sen vasta nyt ilmoittaa.
"Some people just need a high-five...
Into the face...
With a chair..."


Seuraa:
toukansyöjälle
kaksinaamalle
maan matoselle
viulun vinguttajalle
keppikeisarille
mehumestarille

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö