The Night Fantasy

//Zero Grudge tänne!

Lelaca

Aurinko oli piilossa pilvien takana ja tuuli vihmoi syksyn värjäämiä lehtiä ympäriinsä. Kylmät ilmat lähestyivät Cryptiä ja ilmassa tuoksui hiljalleen tuleva talvi. Yön aikana oli ollut jo pakkasta ja maa oli kylmä. Osa kasveista oli vielä huurteessa, mutta lämpenevä aamu sai nekin sulamaan. Aurinko ei tosin ollut lämmittämässä metsikön asukkaita tai lintuja. Hiljaisuus vallitsi koko metsässä kun kaikki olivat jääneet pesäkoloihinsa nukkumaan. Kaikki ne joilla semmoinen oli.

Lelaca luikerteli eteenpäin kylmällä maalla. Hän paleli pahemman kerran ja jokainen hännän nytkähdys oli kohmea. Sormetkaan eivät ottaneet liikkuakseen. Hiljaisuus oli inhottava asia, kaikki pienetkin rasahdukset saivat Lelacan säikkymään. Liika hiljaisuus sai aikaan sellaiset tunteet että joku tarkkailisi kokoajan jokaista häen liikettään. Lelaca ravisti itseään ajatukselle ja tiheensi jähmeää luikerteluaan. Lämmin hengitys muodosti höyryä kylmempään ilmaan, ja ruumiinlämmön alla olleet lehdet ja kasvit jättivät huurteesta sulaneen vanan taakseen.

Lelaca luikerteli läheisen kaatuneen puun alle ja asettui pienelle rullalle. Koko hänen ruumiinsa värisi kylmässä ilmassa. Syksy ei tosiaankaan ollut hänen aikaansa, kesän lämpö olisi nyt miellytänyt. Kohtapuolin pitäisi hankkiutua luolastoihin talven ajaksi. Lelaca laski päänsä maata vasten ja sulki silmänsä. Nyt hän voisi pitää pienen tauon kaikessa tässä hiljaisuudessa. Lelaca ei aavistanutkaan kuinka nopeasti omarauha voisi loppua.

//En saanut jostain syystä ~ toimimaan, joten toistaiseksi käytössä on normaali aa.

Lelaca

Juurikun uni meinasi tulla edestäpäin kuuluvat askeleiden töminät saivat silmän auki. Lelacan olisi tehnyt mieli huutaa että olkaa hiljaa, mutta vaikeni nähdessään valtavan valkoisen olennon edessään. Hänen leukansa loksahti epämääräisen pitkälle auki ja silmät olivat heittää voltin. Imeisesti kookas tulija ei ollut vielä nähnyt häntä, ja parempi niin. Lelaca sulki suunsa, rullaantui pienemmäksi mytytksi ja pyrki tekemään sen aivan hiljaa. Hän oli paikallaan liikkumatta ja tuijotti edessään olevaa jättiläistä. Näin voi käydä vain hänelle, vain ja ainoastaan hänelle. Lelaca ei edes tiennyt mitä toisen päässä liikkui, aikoiko tuo tappaa vai vain olla. Hän ei edes tiennyt liko tässä kommukointiin mitään mahdollisuutta. Nyt hän voisi kai sitten vain odottaa että toinen joko näkisi hänet tai lähtisi pois. Miksi ensimmäinen vaihtoehto vaikutti aina varmemmalta?

Lelacalla ei olut pienintäkään aikomusta liikkua. Hän avin toljotti toisen jalkoja ja jopa harkitsi välillä että olisi syöksähtänyt kuin kyy kolostaan ja purrut tuota jalkaan. Sääli ettei hänellä ollut rohkeutta tehdä sitä. Tietty olisi voinut huoauttaa toiselle että tämä keskeytti hänen nokosensa, mutta mitä jäkreä siinä olisi. EI mitään, kuten ei kyllä missään muussakaan asiassa joita Lelaca oli ehtinyt tämän elämänsä aikana tehdä. Pitempään harkitsematta hän hengähti syvään ja aukaisi suunsa puhuakseen.
"En tiedä teistä jotka jaksatte painella yötä päivää menossa, mutta minä olisin halunnut vielä muutama sekunti sitten nukkua", Lelaca sanoi ja luikerteli pois rungon alta. Hän kiemurteli parin metrin päähän toisesta ja kääntyi takaisin tulijan puoleen. Hän veti kaikki kätensä puuskaksi ja katsoi toista. Erittäin kookas näky kerrassaan, valtava koiraksi tai sudeksi. Tai mikä ikinä toinen olikaan. Lelaca pyrki saamaan kaluksensa pysymään matalalla jottei kylmä ilma tulisi sisäpuolelle. Lelaca odotti pahoittelua tai jotain vastaavaa, muttei ollut varma oliko sitä edes tulossa.

Vedän hahmon pois pelistä kun on niin kauan aikaa viivästynyt. Harmillista, joten ilmoittele jos haluat vielä jatkaa ^^